BIRDS OF PREY
(AND THE FANTABULOUS EMANCIPATION OF ONE HARLEY QUINN)
Ohjaus: Cathy Yan
Pääosissa: Margot Robbie, Jurnee Smollett-Bell, Ella Jay Basco, Rosie Perez, Mary Elizabeth Winstead, Ewan McGregor ja Chris Messina
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 16
Birds of Prey (And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn) perustuu DC Comicsin sarjakuviin ja on uusin teos DC:n elokuvauniversumissa, minkä aloitti Man of Steel vuonna 2013, ja mitä ovat jatkaneet leffat Batman v Superman: Dawn of Justice (2016), Suicide Squad (2016), Wonder Woman (2017), Justice League (2017), Aquaman (2018) ja Shazam! (2019). Vaikka yleisesti superpahiksista kertova elokuva Suicide Squad sai kehnon vastaanoton niin faneilta kuin kriitikoilta, siinä nähtyä Margot Robbien näyttelemää Harley Quinn -hahmoa kehuttiin. Jo ennen leffan ilmestymistä Warner Bros. -yhtiö alkoi suunnittelemaan Harleyn omaa elokuvaa ja Robbie itse työsti sitä useammankin vuoden intohimoisesti. Lopulta kuvaukset alkoivat tammikuussa 2019 ja nyt Birds of Prey (And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn) saa ensi-iltansa. Itse pidin Robbien Harley Quinn -tulkinnasta, mutta en pitänyt Suicide Squadista ja jostain syystä linkitin päässäni nämä kaksi elokuvaa vahvasti toisiinsa ja minua pelotti, että Birds of Prey olisi samaa kehnoa tasoa kuin Suicide Squad. Trailerikaan ei oikein vakuuttanut minua ja menin jännittynein tuntein katsomaan elokuvaa sen lehdistönäytökseen.
Jokerin jätettyä Harley Quinnin, tästä tulee vapaata riistaa kaikille, joille Harley on elämänsä aikana tehnyt pahaa. Samalla kun Harley yrittää selvitä eri tahoista, jotka haluavat tappaa hänet, hän päätyy auttamaan nuorta tyttöä, joka on joutunut ongelmiin rikollispomo Roman Sioniksen kanssa.
Margot Robbiesta kyllä huomaa, että hän rakastaa Harley Quinnin hahmoa. Robbie hyppää rooliin samalla energialla ja hulluudella kuin Suicide Squadissa, revitellen vielä enemmän, kun kyseessä on hahmon oma teos. Tämän kautta hahmolla on myös selkeämpi kehityskaari kuin viimeksi ja on veikeää seurata, kuinka tämä reagoi eroonsa Jokerin kanssa. Itse Jared Leton näyttelemää Jokeria ei leffassa nähdä ja katsojasta riippuen se on joko hyvä tai huono asia. Minä lähes inhosin Leton versiota Gothamin klovnirikollisesta, enkä pistänyt lainkaan pahakseni, että hän loistaa poissaolollaan.
Harmi vain, että Harley Quinnia lukuunottamatta muut hahmot eivät tee vaikutusta. Ewan McGregor on oivan vekkulimainen pääpahis Roman Sioniksena, mutta kun hahmo tuo julmemman alter egonsa, Black Maskin esiin, muuttuu hahmo niin radikaalisti, että voisi luulla katsovansa kahden eri henkilön epämääräistä yhdistelmää. Romanin klubilla laulava Black Canary (Jurnee Smollett-Bell) vetää mojovasti porukkaa turpaan, mutta hahmona hän jää aika ontoksi. Smollett-Bell tekee kuitenkin parhaansa ja osoittaa laululahjansa. Yleensä mainio Mary Elizabeth Winstead tuntuu usein pysähtyvän kummastelemaan tekemisen puutetta varsijousella ampuvana Huntressina. Rosie Perez sopii passelisti poliisi Renee Montoyan rooliin, mutta hänen hahmonsa on kömpelösti kirjoitettu. Nuori Ella Jay Basco on oiva valinta taskuvaras Cassandra Cainiksi, jota Roman jahtaa ja jota Harley Quinn päätyy auttamaan, mutta eipä tämäkään hahmo kummoinen ole. On sääli, että hahmot jäävät lopulta näin alikehitetyiksi, sillä heistä saisi varmasti paljon enemmän irti.
Huojennuksena voin sanoa, että Birds of Prey (And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn) on selvästi parempi elokuva kuin Suicide Squad. Harmi vain täytyy myös sanoa, että ei leffa silti kovin hyvä ole. Filmi lähtee kyllä hauskasti ja tarpeeksi mukaansatempaavasti käyntiin. Harley Quinnin kertojaääni ja uusi taipumus kääntyä kohti kameraa selittämään asioita ja iskemään silmää katsojille tuntuu paikoitellen liikaa yritykseltä toistaa Deadpoolin (2016) suosiota, mutta kyllä sillä saadaan huvittavia hetkiä aikaiseksi. Ne, jotka pettyivät, ettei Suicide Squad ollutkaan lapsilta kielletty K16-elokuva, kuten pitkään puhuttiin, voivat olla iloisia, sillä Birds of Prey on saanut korkean ikärajan ja ihan syystäkin. Toimintakohtauksissa ei selvitä vain mustelmilla, vaan verikin roiskahtelee ja jalkoja katkotaan todella ikävän näköisesti. Yhdysvalloissa korkean ikärajan on myös taannut jatkuva kiroilu, mikä tuntuu hieman hassulta, kun DC:n elokuvauniversumi on muuten lähtenyt lapsiystävällisempään suuntaan ja jättänyt kritisoitua synkistelyä pois.
Elokuvan ensimmäiset kolme varttia ovat pääasiassa viihdyttävää katseltavaa ja alkupäässä elokuvalla tuntuu olevan vahva oma äänensä. Tekijät ovat selvästi pyrkineet kertomaan tarinaa niin kuin Harley Quinn kertoisi. Vaikka neljännen seinän rikkominen tuokin turhan vahvasti mieleen Deadpoolin, täytyy myöntää, että pidin kovasti siitä, että Harley unohtelee asioita ja joutuu kelaamaan leffaa taaksepäin selittääkseen jonkin epäloogisuuden selkeäksi. Kuitenkin mitä pidemmälle elokuva etenee ja mitä vahvemmin sen pääjuoni ottaa valtaa, sitä keskinkertaisemmaksi elokuva muuttuu. Juoni pyörii vahvasti ns. "MacGuffinin" ympärillä, eli objektin, mikä on hahmoille äärimmäisen tärkeä ja minkä saamisesta vastapuolet taistelevat, mutta mistä katsoja ei voisi välittää pätkääkään. Ja kun erilainen tarinankerronnallinen kikkailu hiipuu ja päätarina on näin mitäänsanomaton, alkaa leffa muuttua pitkäveteiseksi.
Suuri harmi on myös se, että vaikka onkin mahtava idea, että filmin naishahmot lyöttäytyvät yhteen päihittääkseen mulkvistimiehen, joka yrittää hallita näiden elämää, on tämä yhteen lyöttäytyminen kehnosti hoidettu. Kun Harley Quinnia lukuunottamatta muut naishahmot saavat näin vähän tilaa ja aikaa kehittyä, eikä heitä oikeastaan edes näe yhdessä ennen loppuhuipennusta, on katsojan todella vaikea uskoa, että he puhaltaisivat yhteen hiileen. Jopa Suicide Squadissa nimikkoryhmän yhteistyö oli uskottavampaa kuin Birds of Preyn tiimin. Leffasta löytyy paljon hyviä puolia, mutta myös paljon parantamisen varaa ja helposti korjattavia hutilyöntejä. Tietyissä kohdissa elokuva voisi vielä rohkeammin vääntää nupit kaakkoon ja hullutella reippaammin. Lopputaistelu itsessään on todella antikliimaksinen ja tylsä mäiske.
Elokuvan ohjauksesta vastaa aiemmin vain hyvin pienelle huomiolle jääneitä leffoja tehnyt Cathy Yan. Yan rakentaa usein veikeää tunnelmaa ja on hienoa, ettei hän pelkää tuoda mukaan roisimpaakin menoa, mutta loppupäässä leffaa tuntuu siltä kuin hän kadottaisi alkupään meiningin. Christina Hodsonin käsikirjoitus on myös todella epätasainen ja vaikka Hodson huvittelee Harleyn hahmolla ja tämän tyylillä kertoa tarinaansa, hänkin tuntuu menevän usein sieltä, mistä aita on matalin. Birds of Prey (And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn) on taidokkaasti kuvattu. Mukana on paljon tyylikästä kameratyöskentelyä - etenkin taistelujen aikana, mitkä eivät onneksi ole kökösti heiluvalla käsivarakuvalla ja silppuleikkauksella toteutettuja. Leffassa leikitellään kivasti värikkyyden ja synkkyyden välillä, mutta tietyissä hetkissä olisi voinut tykittää värejä vielä isommin ruutuun - kyseessä kun on kuitenkin "Harley Freaking Quinn"! Lavasteet ja asut ovat suurimmaksi osaksi onnistuneet ja äänimaailmakin toimii äänitehosteista menevästi jumputtaviin musiikkeihin. Visuaaliset efektit ovat kuitenkin yllättävän halvan näköiset. Taustakankaan käyttö paistaa monissa kohtauksissa läpi ja on vaikea uskoa hahmojen olevan tietyissä lokaatioissa, kun kuva on niin keinotekoisen näköinen.
Yhteenveto: Birds of Prey (And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn) lähtee käyntiin erittäin mainiosti ja reippaasti, leikitellen tarinankerronnallaan, mutta muuttuu yhä vain keskinkertaisemmaksi, mitä pidemmälle elokuva kulkee. Loppupäässä tuntuu siltä kuin kaikki se veijarimaisuus, mitä filmin alkupuolisko puskee esiin, on pitänyt unohtaa ja elokuva on täytynyt pistää kiirehtien pakettiin. Itse pääjuoni hahmojen jahtaamasta objektista on todella tylsä ja mitä enemmän se nousee esille, sitä heikompi filmikin on. Margot Robbie on toistamiseen mahtava Harley Quinnina ja hulluttelee roolissa suurella antaumuksella. Onkin harmi, että muut hahmot jäävät alikehitetyiksi ja laimeiksi. Kun hahmojen on aika yhdistää voimansa, ei tälle ole tehty lainkaan tarvittavaa pohjustusta, jolloin tiimin luominen ei tunnu lainkaan uskottavalta. Vaikka alkupää tuo liiankin vahvasti mieleen Deadpoolin, on sillä tarpeeksi omanlaisensa ja hauska äänensä sekä tyylinsä, miksi onkin harmi, kuinka se hiipuu elokuvan aikana niin voimakkaasti. Loppuhuipennus varsinkin on todella mitäänsanomaton. Birds of Prey (And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn) sisältää potentiaalia olla paljon enemmän, mutta se myös vaatisi hurjasti lisätyötä hahmojen, tarinan ja jopa efektien kohdalla. On tämä parempi teos kuin Suicide Squad, mutta eipä se nyt paljoa vaatinutkaan. Toivottavasti seuraavaksi Robbie saisi niin hyvän elokuvan ympärilleen kuin hänen Harley Quinninsa ansaitsee.
Lopputekstien jälkeen nähdään vielä... noh, jotain...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn, 2020, DC Entertainment, Clubhouse Pictures, Kroll & Co. Entertainment, LuckyChap Entertainment
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti