torstai 12. maaliskuuta 2020

Arvostelu: Weathering with You (天気の子 - 2019)

WEATHERING WITH YOU

天気の子



Ohjaus: Makoto Shinkai
Pääosissa: Kotaro Daigo, Nana Mori, Shun Oguri, Tsubasa Honda, Chieko Baisho, Sakura Kiryu, Sei Hiraizumi, Yūki Kaji ja Ryunosuke Kamiki
Genre: anime, draama, fantasia
Kesto: 1 tunti 54 minuuttia
Ikäraja: 7

Weathering with You on Your Name. -elokuvan (君の名は。- 2016) ohjaaja Makoto Shinkain uusi animeleffa. Shinkai alkoi kehitellä elokuvan tarinaa nopeasti saatuaan Your Namen valmiiksi. Näyttelijät esittivät ääniroolinsa ja animointityö alkoi. Lopulta Weathering with You sai maailmanensi-iltansa tammikuussa 2019, minkä jälkeen sitä on esitetty eri elokuvajuhlilla ja hitaasti se on myös saanut teatterilevitystä. Nyt elokuva saapuu vihdoin myös Suomen teattereihin. Itselläni oli maltilliset odotukset elokuvaa kohtaan, kun ensimmäisen kerran kuulin siitä. Kuitenkin kun katsoin vihdoin ylistetyn Your Name. -elokuvan pari kuukautta sitten ja häkellyin sen hienoudesta, odotukseni Shinkai uutuusteosta kohtaan nousivat vauhdilla. Meninkin katsomaan Weathering with Youn sen lehdistönäytökseen pienessä Kino Engelin teatterissa noin kuukautta ennen ensi-iltaa.

Karkuteillä oleva Hodaka matkustaa Tokioon, missä sataa taukoamatta. Siellä hän kohtaa Hinan, tytön, jolla on voima muuttaa säätä. Hodaka ja Hina keksivätkin tienata rahaa tarjoamalla sääpalveluita aurinkoa kaipaaville tokiolaisille.

Nuori poika Hodaka (äänenä Kotaro Daigo) on jättänyt kotinsa ja etsii jotain uutta ja mullistavaa elämälleen Tokiosta. Aluksi katsoja lähtee kiinnostuneena mukaan Hodakan matkalle, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä jotenkin tylsemmäksi Hodaka muuttuu. Huomattavasti kiinnostavampi onkin hänen tapaamansa Hina (Nana Mori), joka voi muokata säätä mielensä voimalla. Aluksi tämä kyky vaikuttaa mahtavalta tavalta tienata rahaa, mutta kuten Hämähäkkimiehen viisas Ben-setä kerran (jos toisenkin) tokaisi: "Suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun."




Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. kirjoittaja Keisuke (Shun Oguri), joka ottaa Hodakan töihin, kun tämä saapuu Tokioon, opiskelijatyttö Natsumi (Tsubasa Honda), joka flirttailee Hodakalle, Hinan pikkuveli Nagi (Sakura Kiryu), sekä Hodakaa etsivät poliisit (Sei Hiraizumi ja Yūki Kaji). Natsumi on mainion energinen tapaus ja on huvittavaa nähdä, kuinka hän saa Hodakan nolostumaan. Muuten hahmogalleria on kuitenkin aika unohdettava.

Valitettavasti erinomaisen Your Name. -elokuvan jälkeen Weathering with You on valtava pettymys. Leffa ei sisällä läheskään yhtä hienoa, kiehtovaa ja moniulotteista tarinaa, mihin uppoutuu totaalisesti. Hahmot eivät ole lainkaan niin kiinnostavia, mikä lisää sitä, ettei tarina onnistu imaisemaan mukaansa. Tunnelma ei ole lähellekään yhtä vahvasti rakennettu, jolloin koskettavat kohtaukset eivät iske lainkaan niin lujaa. Your Name. oli niin mielettömän hieno teos, että sen jälkeen ohjaaja Makoto Shinkailta voi odottaa paljon enemmän. Weathering with You tuntuu jatkuvasti siltä, että hän yrittää toistaa edellisen filminsä suosiota, mutta lopputulos lässähtelee. Tarinankerronta itsessään on aika kömpelöä välillä ja tarina hyppelehtii eteenpäin töksähtelevästi.




Elokuvan alku on vielä mielenkiintoinen ja pitää mukanaan, mutta lähinnä syistä, joista puhun hetken päästä lisää. Kun sääbisnes alkaa, on tämä aluksi ihan mukavaa katseltavaa, mutta elokuvan ns. "toinen näytös" on paikoitellen pitkäveteinen. Loppua kohti filmi yrittää tsempata itseään uuteen nousuun, mutta siinä kohtaa itsestäni tuntui niin ulospäin työnnetyltä, etteivät tapahtumat herättäneet toivottuja tunteita. Weathering with You yrittää saada mukaan Your Name. -leffan kaltaista suurta ja mullistavaa käännettä, mutta tällä kertaa se ei tee vaikutusta. Samalla se koittaa puhua ilmastonmuutoksesta. Ihmiset leikkivät jumalaa miten lystäävät ja on luonnon aika kostaa. Viesti on toimiva, mutta paketti, missä se tulee mukana, on aika keskinkertainen.

Jos Weathering with Youssa on jotain, mistä on mahdotonta valittaa, se on leffan animointi. Visuaalisesti elokuva on aivan käsittämättömän mieletön. Taustat ovat häikäisevän yksityiskohtaiset ja kaupunkinäkymiä ihastellessa on vaikea uskoa, ettei kyseessä ole oikea kameralla otettu kuva, vaan joidenkin piirros. Kadut ovat täynnä mainostauluja, jotka ovat erittäin tarkkaan jäljiteltyjä tosielämästä. Laseista, maan lätäköistä tai jopa puhelimien ruuduilta nähtävät heijastukset vain lisäävät ihmettelyä tekijöiden taidoista. Piirrosjälki on mestarillista läpi filmin ja se saa kaiken heräämään eloon maagisella tavalla. Silloin, kun tarina kävi tylsemmäksi, on elokuvan visuaalisuus niin näyttävää, että se onnistui pitämään kiinnostukseni yllä. Tekijät ovat hyödyntäneet tietokone-efektejä animoinnissa vaikuttavilla tavoilla, tehden valaisusta ja väreistä uskomattoman todentuntuiset. Eräällä katolla on ruosteiset kaiteet ja ne näyttävät täysin aidoilta. Animaatiotiimi ansaitseekin suuret aplodit ja onkin valtava sääli, ettei Makoto Shinkain työ ohjaajana ja käsikirjoittana ole tällä kertaa samanlaisten aplodien arvoista.




Yhteenveto: Weathering with You on harmillisen keskinkertainen anime-elokuva. Leffalla on hyvää sanottavaa ilmastonmuutoksesta ja se pistää katsojansa miettimään asiaa, mutta itse tarina ei nappaa mukaansa, eivätkä hahmot kiinnosta. Elokuva tuntuu usein junnaavan paikoillaan ja se käy paikoitellen pitkäveteiseksi. Vielä alussa asiat vaikuttavat mielenkiintoisilta, mutta ei kestä kauaa, kun leffan vaisu rakkauskertomus lähtee käyntiin ja leffan taso laskee. Lopussa filmi yrittää uutta nousua, mutta siinä kohtaa ainakin minun oli vaikea enää saada mielenkiintoani hyppäämään takaisin kärryille. Koska elokuvan ensimmäinen puolitoistatuntinen ei tee vaikutusta, sen pysäyttäväksi tarkoitettu loppukaan ei vakuuta. Jos jotain leffassa ei kuitenkaan voi kritisoida, niin sitä, kuinka mielettömän upealta se näyttää. Animointi on uskomattoman mestarillista läpi leffan. Visuaalisesti filmi on täynnä käsittämättömiä yksityiskohtia ja niin laajat maisemakuvat kuin todella tarkat lähikuvatkin saavat haukkomaan henkeä siitä, millaiseen huippujälkeen jotkut pystyvätkään. Harmi, ettei elokuva muuten tee samaa vaikutusta.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Weathering with You, 2019, KoMikkusu Wêbu Firumu, Kadokawa, Lawson Entertainment, STORY inc., Toho, Tenki no ko Seisaku Iinkai


2 kommenttia:

  1. Tämä arvostelu oli nyt kyllä niin kuin suoraan mun aivoista! Itseäni juurikin häiritsi kamalasti se, kuinka Shinkai yritti kikkailla samoilla ideoillaan, mutta lopputulos oli vain hyvin sekava. Päähenkilöiden suhde tuntui hieman uupuvan sitä jotakin, ja sivuhahmot tuntuivat jotenkin irrallisilta. Leffa tuntui myös välillä sisältävän sitä kaikkea väkivaltaa hyvin väkinäisesti. En sitten tiedä avautuisiko tämä yhtään paremmin uusintakatselulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että uusintakatselu parantaa Weathering with Youta tai sitten se vain saa huomioimaan enemmän epäkohtia, kun on jo tottunut, kuinka upea visuaalinen puoli on.

      Filmikela-arvostelusivua kirjoittava ystäväni, jonka kanssa kävin katsomassa Weathering with Youn, katsoi elokuvan toisenkin kerran ja piti silloin enemmän. Mutta tuskin silloinkaan tämä ylittäisi Your Namea, mikä löi ällikällä heti ensimmäisellä kerralla.

      Poista