keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Arvostelu: The Lost City (2022)

THE LOST CITY



Ohjaus: Adam Nee ja Aaron Nee
Pääosissa: Sandra Bullock, Channing Tatum, Daniel Radcliffe, Da'Vine Joy Randolph, Patti Harrison, Oscar Nuñez, Héctor Aníbal, Thomas Forbes-Johnson ja Brad Pitt
Genre: seikkailu, komedia, toiminta, romantiikka
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 12

The Lost City on Sandra Bullockin ja Channing Tatumin tähdittämä seikkailuelokuva. Leffa lähti liikkeelle Seth Gordonin ideasta, jota hän yritti pitkään myydä studioille. Paramount Pictures tarttui projektiin, mutta filmi pysyi silloinkin muutamia vuosia suunnitteluvaiheessa, kunnes sen kuvaukset käynnistyivät vihdoin toukokuussa 2021. Nyt The Lost City saapuu elokuvateattereihin ja itse en ollut etukäteen erityisen innoissani filmistä. Sen juliste näytti aikamoiselta Photoshop-kammotukselta, eikä trailerikaan oikein vakuuttanut. Päätin silti toki käydä katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä pari viikkoa ennen ensi-iltaa ja täytyy heti sanoa, että kyseessä on tähän asti yksi vuoden ilahduttavimmista yllättäjistä. Ja nyt ei ole kyse mistään myöhäisestä aprillipilasta, vaan ihan oikeasti tarkoitan tätä. The Lost City on erittäin viihdyttävä seikkailupläjäys.

Romanttisia seikkailukirjoja kirjoittava Loretta Sage ja hänen kirjojensa kansikuvamallina toimiva Alan päätyvät itse seikkailuun, kun Loretta siepataan auttamaan miljonääri Abigail Fairfaxia löytämään myyttisen Tulikruunun D:n kadonneesta kaupungista ja Alan lähtee pelastamaan häntä.




Sandra Bullock näyttelee Loretta Sagea, aikoinaan arkeologiasta kiinnostunutta naista, joka aviomiehensä kuoleman jälkeen päätyikin kirjoittamaan menestyksekkäitä (ja kiihkeitä) seikkailukirjoja pariskunnasta Angelasta ja Dashista, jotka päätyvät milloin mihinkin ongelmiin erilaisia aarteita etsiessään. Channing Tatum taas esittää Alania, joka toimii Lorettan kirjojen kansikuvien mallina Dashille. Kumpikaan ei ole todellisuudessa seikkailijaa nähnytkään ja niinpä onkin lystikästä seurata kaksikkoa, kun heidät vedetään väkisin mukaan aarteenmetsästysretkelle. Viime vuosien aikana isoissa leffoissa varsin vähän esiintyneet Bullock ja Tatum tekevät mainion paluun. Näyttelijöiden kemiat kohtaavat täydellisesti ja he ovat todella hilpeitä rooleissaan.
     Elokuvassa nähdään myös Da'Vine Joy Randolph Lorettan kustantajana Bethinä, Patti Harrison Lorettan somepuolta hoitavana Allisonina, Daniel Radcliffe Lorettan sieppaavana miljonääri Abigail Fairfaxina, Héctor Aníbal ja Thomas Forbes-Johnson tämän kätyreinä, sekä Brad Pitt ex-soturi Jack Trainerina, joka lähtee Alanin kanssa etsimään Lorettaa. Radcliffe heittäytyy hauskasti eksentrisen miljonäärin osaan, jolle ei kelpaa "ei" vastaukseksi, jos hän jotain haluaa ja Pitt on suorastaan hulvaton todellisena toimintasankarina. Muutkin sivunäyttelijöistä suoriutuvat passelisti osistaan.




En tosiaan odottanut The Lost Citystä mitään ihmeellistä, kun menin sitä katsomaan ja voi pojat, kun elokuva onnistuikin yllättämään positiivisesti. Se on todella viihdyttävä ja hauska seikkailuleffa, joka pitää hyvin mukanaan alusta loppuun. Pääparin kommelluksia seuraa hymy huulilla, kummankin ollessa viidakossa kuin kalat kuivalla maalla. Vaikka vauhtia ei todellakaan puutu, meno ei koskaan äidy miksikään päättömäksi kohellukseksi, joka alkaisi ärsyttämään, vaan fyysinen komedia riemastuttaa kerta toisensa perään. Lisäksi hahmoille on kirjoitettu kosolti hupaisia repliikkejä ja vuoropuheluja. 

Seikkailun henki on vahvasti läsnä filmissä ja vaikka ensimmäisellä puoliskolla suuri osa ajasta käytetään lähinnä pelastusoperaatioon, vähitellen myös päähahmoja alkaa kiinnostamaan legendojen Tulikruunun löytäminen ennen yhä vain häijymmäksi muuttuvaa Abigailia. Aika käy myös koko ajan vähiin, Tulikruunun ja D:n kadonneen kaupungin sijaitessa saarella, jonka tulivuori on purkautumassa minä hetkenä hyvänsä. Kunnon seikkailuelokuvien tavoin mukana on niin ikivanhojen merkintöjen tulkitsemista aarteen hautaamispaikan löytämiseksi, takaa-ajoja, viidakon keskellä rämpimistä kuin myös tietty orastelevaa romantiikkaa. Osalle loppuhuipennus voi tuottaa pettymyksen kaiken jälkeen, mutta itse pidin sitä mukavan raikkaana ratkaisuna. Leffasta löytyy kuitenkin joitain vikoja tai pikemminkin puutteita ja itse jäin kaipaamaan enemmän itse saaren tarjoamia vaaratilanteita. Nyt päähenkilöt kohtaavat lähinnä iilimatoja kliseisessä, joskin toki hauskassa kohtauksessa. Missä myrkylliset hämähäkit tai käärmeet ja ikivanhat ansat?




Elokuvan ohjauksesta vastaavat Neen veljekset Adam ja Aaron, jotka pääsevät ensi kertaa tekemään ison luokan Hollywood-filmiä tunnettujen näyttelijöiden kera. Veljekset suoriutuvat hommastaan tyylikkäästi ja pitävät lystikästä tunnelmaa yllä kaiken aikaa. Neet ovat myös työstäneet käsikirjoituksen yhdessä Oren Uzielin ja Dana Foxin kanssa. Nelikon teksti pitää hyvin mukanaan ja sisältää paljon onnistuneita vitsejä. The Lost City on myös mainiosti kuvattu ja leikattu. Viidakkoseikkailujen oivana vastapainona toimivat kaupungissa tapahtuvat kohtaukset, joissa Lorettan kustantaja Beth panikoi kirjailijan löytämisestä, samalla kun Allison julkaisee sosiaaliseen mediaan postauksia #kadoksissa. Lavasteet ja asut ovat onnistuneet ja erikoistehosteetkin näyttävät hyviltä. Äänimaailma toimii efektejä ja Pinar Toprakin musiikkeja myöten. Elokuvan jälkeen kuitenkin päähän jää soimaan lähinnä Europen todellinen korvamato The Final Countdown.

Yhteenveto: The Lost City on yllättävän ilahduttava seikkailukomedia. Alusta asti saa nauraa yhä vain enemmän ja Lorettan ja Alanin seikkailu tarjoaa runsaasti hauskoja tilanteita. Sandra Bullock ja Channing Tatum ovat nappivalinnat päärooleihin ja heidän kemiansa kohtaavat täysillä. Daniel Radcliffe on veikeä roiston osassa ja Brad Pitt varastaa show'n pelastavana sankarisoturina. Viidakkomatkan varrelle mahtuu monenlaista kommellusta, joskin itse saaren toivoisi tarjoavan enemmän vaaratilanteita. Tämän lisäksi veikkaisin monen katsojan toivovan loppuhuipennukselta hieman enemmän, mutta itse pidin tästä ratkaisusta. Seikkailu pitää hyvin mukanaan läpi keston ja elokuvan voi mielellään katsoa uudelleenkin. Enkä välttämättä panisi pahakseni, jos The Lost City saisi joskus jatkoa. Jos siis kaipaatte energistä ja hauskaa seikkailuleffaa piristämään kevättä, suosittelen erittäin lämpimästi käymään katsomassa tämän elokuvan!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.4.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Lost City, 2022, Paramount Pictures, 3dot productions, Exhibit A, Fortis Films


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti