torstai 9. maaliskuuta 2023

Arvostelu: Creed III (2023)

CREED III



Ohjaus: Michael B. Jordan
Pääosissa: Michael B. Jordan, Tessa Thompson, Jonathan Majors, Wood Harris, Phylicia Munteanu, Mila Davis-Kent, José Benavidez Jr., Selenis Leyva, Florian Munteanu, Thaddeus J. Mixon ja Spence Moore II
Genre: urheilu, draama, jännitys
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 16

Rocky-nyrkkeilyelokuvia (1976-2006) jatkanut Creed: The Legacy of Rocky (Creed - 2015) oli taloudellinen hitti, joka keräsi kehuja ja palkintoja. Jatko-osa Creed II (2018) oli vielä isompi menestys, joten kolmannen elokuvan suunnittelu lähti pian liikkeelle. Sylvester Stallone ilmoitti, ettei enää palaisi Rocky Balboan rooliin kolmososassa, mutta jatkaisi yhä tuottajana, kun taas päätähti Michael B. Jordan paljasti tekevänsä elokuvassa ohjausdebyyttinsä. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2022 ja nyt Creed III on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidin todella paljon kahdesta edellisestä Creed-leffasta, joten odotin kolmososaa positiivisin mielin. Lehdistönäytöksessä elokuvaa ei harmillisesti saatu pyörimään teknisen vian vuoksi, joten pääsin katsomaan Creed III:n vasta, kun se oli jo pyörinyt muutaman päivän teattereissa.

Adonis Creed on jäänyt eläkkeelle nyrkkeilemisestä ja työskentelee nyrkkeilykerhon omistajana. Hänen täytyy kuitenkin palata takaisin kehään, kun hänen vanha ystävänsä, Damian Anderson vapautuu vankilasta ja syyttää Adonista tuomiostaan, haastaen tämän mestaruustittelin.




Michael B. Jordan nähdään jo kolmatta kertaa Adonis Creedinä, nyrkkeilylegenda Apollo Creedin poikana, joka nousi elokuvasarjan varrella maailmanmestariksi. Kaiken mielestään saavuttanut Creed on päättänyt jäädä eläkkeelle kehäpuolelta, mutta jatkaa yhä nyrkkeilykerhon omistajana, kannustaen uutta sukupolvea. Samalla Creed myös keskittyy perheeseensä, muusikkovaimoonsa Biancaan (Tessa Thompson) ja heidän kuuroon tyttäreensä Amaraan (Mila Davis-Kent). Jordan tulkitsee hahmoaan jälleen vakuuttavasti, tuoden esiin hahmon kypsemmän puolen, kun kyseessä ei ole enää mikään innokas nuorukainen. Kun Creedin on pakko palata takaisin kehään, Jordan näyttää kuitenkin olevansa yhä aikamoisessa kunnossa ja valmiina lyömään iskunsa perille. Thompson ja nuori Davis-Kent suoriutuvat myös oivallisesti osistaan.
     Vastaansa Creed saa tällä kertaa Damian "Dame" Andersonin, jota näyttelee Jonathan Majors, joka nähtiin vastikään uuden Marvel-leffan, Ant-Man and the Wasp: Quantumanian (2023) pahiksena Kangina. Majors on nouseva stara Hollywoodissa ja osoittaa jälleen, miksi hänelle tarjoutuu nykyään useita rooleja. Hän varastaa show'n voimakkaalla presenssillään, tarjoten oivan uhkan Creedille. Alun perin leffaan pohdittiin vastukseksi Tiikerinsilmä - Rocky III:sta (Rocky III - 1982) tutun Clubber Langin poikaa, mutta kun tämä Rockyn vanhan vastuksen poika -idea käytettiin jo edellisessä Creed-leffassa, on mielestäni vain parempi, että tähän on keksitty täysin oma antagonistinsa, joka liittyy nimenomaan Creediin, eikä Rockyyn (jota ei ylipäätään nähdä tässä leffassa). Dame kantaa kaunaa Creedille jostain, mikä liittyy heidän menneisyyteensä ja täytyy myöntää, että jossain kohtaa leffaa huomasin olevani Damen puolella, ymmärtäen täysin, mistä tämä on niin vihainen.




Juuri tämä konflikti ja kuinka se saa katsojan pohtimaan omaa puoltaan, on pitkään Creed III:n vahvuus. On oiva veto tekijöiltä tuoda mukaan vastus, jonka motiivit ovat täysin katsojan ymmärrettävissä ja jopa puolustettavissa. Damesta ei maalailla mustavalkoista vihollista, vaan katsojana tekisi mieli sanoa Creedille, että "tämä heppuhan on muuten oikeassa, sinä olet hänelle anteeksipyynnön velkaa". Tämä voi myös saada näkemään Creedin tähänastisen nousu-uran uudessa valossa. Harmillisesti käsikirjoittajat eivät uskalla mennä tässä konfliktissa näin maaliin asti, vaan he tajuavat puolen välin paikkeilla, että "ai niin, tämähän on Creedin leffa, eli katsojanhan pitäisi olla Creedin puolella" ja vesittävät konfliktia maalailemalla Damesta sittenkin hieman yksiulotteisempaa roistoa ja Creedistä suurta sankaria, jonka täytyy feeniksin tavoin nousta tuhkista ja kohdata vastuksensa. Anteeksipyynnön sijaan on nimittäin paljon miehisempää hoitaa riidat nyrkkeilykehässä. Sehän on tietty oikeassa, joka mättää toista tehokkaammin turpaan.

Siinä, missä Creed III lopulta kompuroi käsikirjoituksensa kanssa lupaavan alun jälkeen, eivät sen nyrkkeilymatsit tuota missään kohtaa pettymystä. Ne ovat toinen toistaan vaikuttavammin toteutettuja ja etenkin niissä ohjausdebyyttinsä tekevä Jordan häikäisee myös kameran takana. Ottelut näyttävät ja kuulostavat siltä, että toista ihan oikeasti sattuu ja toisinaan iskujen osumisia on vaikea katsoa, sillä niin ytimekkäästi ne tuntuvat iskevän maaliinsa. Jordan on ilmaissut ottaneensa matseihin inspiraatiota animesta ja sen myös huomaa, kun ottelut ovat täynnä lähikuvia nyrkkeilijöiden tuimista katseista, sekä hidastettuja otoksia lyönneistä, joissa näkyy, kuinka iho aaltoilee osuman vaikutuksesta ja hikipisarat roiskuvat. Erityistä jännitettä otteluista ei kuitenkaan valitettavasti löydy, sillä Creed III:n käsikirjoitus kulkee turhankin tuttuja ja turvallisia latuja. Sama kävi Rocky-elokuvillekin, jotka muuttuivat nopeasti tylsän kaavamaisiksi ja siksi olisi mielestäni ollut parasta huipentaa Creedit trilogiana. Leffalla oli kuitenkin elokuvasarjan vahvin avausviikonloppu ja Jordan on jo ilmaissut halukkuuttaan tehdä vielä ainakin nelososan.




Siinä, missä Jordan vakuuttaa nyrkkeilykohtauksissa niin kameran edessä kuin takana, leffan draamapuolesta käy selväksi hänen ensikertalaisuutensa. Jordan hoitaa tonttinsa passelisti, mutta vaipuu kuitenkin toisinaan ylidramaattiseen patsasteluun ja katsojien väkinäiseen kyyneltentavoitteluun. Teknisiltä ansioiltaan Creed III on onnistunut filmi. Etenkin nyrkkeilykohtaukset ovat upeasti kuvattuja ja sähäkästi leikattuja. Lavasteet ja asut ovat oivat ja maskeeraajien työstämät ruhjeet ikävän näköisiä. Äänimaailma on väkevästi rakennettu, joskin Ludwig Göranssonin säveltäjänä korvaava Joseph Shirley ei saa aikaiseksi yhtä meneviä musiikkeja - etenkin kun leffa lähinnä viljelee muiden artistien rap-kappaleita.

Yhteenveto: Creed III on kelpo jatkoa vahvasti käynnistyneelle nyrkkeilysaagan lisäosaelokuvien sarjalle. Pitkään elokuva vakuuttaa rakentamallaan konfliktilla Adonis Creedin ja uuden vastuksen Damian Andersonin välillä. Katsoja voi huomata useasti pohtivansa, kenen puolella sitä itse onkaan tässä välienselvittelyssä ja itse kallistuin vahvasti Damen puoleen. Harmillisesti käsikirjoittajat eivät uskalla viedä konfliktia yhtä vahvasti loppuun asti, vaan he maalailevat Damesta tylsästi mustavalkoisemman pahiksen leffan toisella puoliskolla. Kirjoittajat eivät myöskään uskalla ottaa selviä irtiottoja tutusta kaavasta, vaan leffa on lopulta yllätyksetön ja jännityksetön. Elokuvan nyrkkeilymatsit ovat kuitenkin toinen toistaan iskevämpiä ja väkevämmin toteutettuja. Michael B. Jordan ja Jonathan Majors antavat kaikkensa näissä kohtauksissa ja matseissa Jordan vakuuttaa myös kameran takana ensikertalaisohjaajana. Teknisiltä ansioiltaan filmi on erittäin mainio. Creed III on epätasainen leffa, jossa olisi potentiaalia parempaan, mutta joka hieman lässähtää toisen puoliskonsa aikana. Lopputulos pääsee kuitenkin plussan puolelle onnistuneiden nyrkkeilyotteluiden ja hyvien näyttelijäsuoritusten myötä. Tähän olisi hyvä lopettaa, mutta sellaistahan ei enää Hollywoodissa harrasteta, joten ainakin neljäs Creed-leffa on tulossa. Tämän lisäksi Jordan on puhunut myös uusista lisäosaleffoista. Dolph Lundgrenin Ivan Drago -hahmon ympärille suunniteltiin jo omaa elokuvaansa, mutta onneksi Lundgren ymmärsi jättää projektin sikseen, kun koko Rocky-saagan luonut Sylvester Stallone osoitti mieltään siitä, kuinka hänen luomuksellaan rahastetaan ilman hänen hyväksyntäänsä.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.2.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Creed III, 2023, Metro-Goldwyn-Mayer, Chartoff-Winkler Productions, Glickmania, Outlier Society, Proximity Media


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti