sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Arvostelu: Oblivion (2013)

OBLIVION



Ohjaus: Joseph Kosinski
Pääosissa: Tom Cruise, Andrea Riseborough, Olga Kurylenko, Morgan Freeman, Nikolaj Coster-Waldau ja Melissa Leo
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 12

Oblivion on Tom Cruisen tähdittämä scifielokuva. Leffa lähti liikkeelle Joseph Kosinskin työstämästä sarjakuvasta, joka ei kuitenkaan koskaan edennyt julkaisuun asti. Luonnostelemillaan piirustuksilla ja ideoillaan hän sai silti Walt Disney Picturesin kiinnostumaan sarjakuvan muovaamisesta elokuvaksi. Projekti kuitenkin siirtyi Universalille, Disneyn kokiessa, ettei lapsilta kielletty filmi sopinut heidän katalogiinsa. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2012 ja lopulta Oblivion sai maailmanensi-iltansa 26. maaliskuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, mutta sai ristiriitaiset arviot kriitikoilta. Itse katsoin Oblivionin vasta vuokralta ja pidin sitä ihan kelvollisena tieteisleffana. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin vihdoin katsoa sen uudestaan ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 2077 Maapallo on tuhoutunut ihmisten ja avaruusolentojen välisessä sodassa. Ihmiskunnan rippeet ovat matkustaneet Saturnuksen kuuhun, Titaniin, samalla kun valtavat koneet keräävät vettä Maasta. Jack Harperin ja Victoria Olsenin tehtävänä on suojella näitä koneita olentojen hyökkäyksiltä, mutta kun Jack tekee mullistavan löydön, koko konflikti näyttäytyy uudessa valossa.




Tom Cruise ja Andrea Riseborough näyttelevät Jack Harperia ja Victoria Olsenia, jotka ovat jääneet tuhoutuneeseen Maahan hoitamaan viimeisiä tehtäviä, ennen kuin he voivat liittyä muiden suuresta sodasta selvinneiden ihmisten joukkoon Titanilla, Saturnuksen kuulla. Jackin hommana on huoltaa aluetta kiertäviä droneja ja suojella niiden kanssa valtavia koneita, jotka keräävät vettä ihmisten käyttöön toisaalla. Victoria taas antaa ohjeita kaksikon tukikohdasta, tornista, samalla kun saa itse ohjeita Sallylta (Melissa Leo), Maata kiertävällä Tet-aluksella työskentelevältä johtajalta. Cruise on nappivalinta päärooliin, hoitaen niin teknikon kuin myöhemmin toimintasankarinkin osan taidokkaasti Riseborough on myös oiva osassaan, joskin hän ei pääse yhtä hyvin esille kuin Cruise.
     Muina hahmoina elokuvassa nähdään Olga Kurylenko, Morgan Freeman ja Game of Thrones -sarjasta (2011-2019) tuttu Nikolaj Coster-Waldau. Kurylenko ja Coster-Waldau toimivat hyvin rooleissaan ja jylhä-ääninen Freeman on tietty elokuvan karismaattisin näyttelijä. Heidän hahmoistaan en lähde kuitenkaan sen enempää avaamaan...




Oblivion kuljettaa katsojansa viitisenkymmentä vuotta tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on voittanut sodan avaruuden olentoja vastaan, mutta samalla menettänyt Maan taistelun tiimellyksessä. Itse sotaa ei näytetä lainkaan, ainoastaan sen jälkipuinti. Osalle katsojista tämä voi tulla pettymyksenä, mutta itse pidän tästä hieman erilaisesta toteutuksesta. Alkupää filmistä käytetään hyvin esittelemään vuoden 2077 Maata, Jackin lennellessä ympäri aluetta, joka joskus oli New York (ainakin sortuneista Empire State Buildingista ja Vapaudenpatsaasta päätellen). Tästä dystooppisesta tulevaisuudenkuvasta on onnistuttu saamaan samanaikaisesti niin karmiva kuin jopa hieman kauniskin näky.

Elokuvan tarinaan on saatu mukaan kelpo mysteerielementti, jota Jack ryhtyy selvittämään, samalla kun Victoria haluaisi vain saada hommat nopeasti hoidettua sääntökirjan mukaisesti ja matkata sitten utopiana mainostettuun Titaniin. Mysteerin avautuessa elokuva heittää sekaan yhden jos toisen jos kolmannenkin juonenkäänteen, jotka sekoittavat pakkaa oivallisesti. Väliin ripotellaan myös mukaansatempaavia ja tyylikkäästi toteutettuja toimintakohtauksia. Loppua kohti pätevästi käynnistynyt tieteisleffa alkaa kuitenkin menettämään tehoaan ja katsoja alkaa huomata, kuinka paljon Oblivion lainailee muista scifiteoksista, aina 2001: Avaruusseikkailusta (2001: A Space Odyssey - 1968) alkaen muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneeseen WALL-E -animaatioon (2008) asti. Myös Kuu (Moon - 2009) ja I Am Legend (2007) nousevat jossain kohtaa helposti mieleen. Loppuhuipennuksesta ei myöskään ole onnistuttu saamaan niin eeppistä kuin tekijät ovat selvästi luulleet.




Elokuvan ohjauksesta vastaa idean isä Joseph Kosinski, joka oli tätä ennen ohjannut vain kasariklassikko Tronin (1982) jatko-osan Tron: Perinnön (Tron: Legacy - 2010). Vaikka Kosinski teki kelpo työtä jo siinä scifileffassa, Oblivion on selvästi ollut hänelle isompi intohimoprojekti. Herran työ kompasteleekin lähinnä Karl Gajdusekin ja Michael deBruynin käsikirjoitukseen. Se on toimiva, mutta tarvitsisi potkua, jotta elokuva nousisi oikeasti potentiaaliinsa. Tekniseltä puoleltaan Oblivion on kuitenkin erittäin vaikuttava edelleen. Se on todella tyylikkäästi kuvattu, mitä vain vahvistaa mainio valaisu ja upeat erikoistehosteet. Lavasteet ja asut ovat hyvin toteutetut ja äänimaailma on vahvasti rakennettu efektejä ja M83:n mahtipontisia musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Oblivion on kelpo tieteiselokuva, joka kuitenkin kompastelee loppupäässään, lainaillessaan turhan paljon lajityypin muista teoksista. Elokuva nappaa alussa tehokkaasti mukaansa ja on kiinnostavaa tutkia tätä tuhoutunutta Maata Jack Harperin kanssa. Toimintakohtaukset ovat vauhdikkaita ja viihdyttäviä, ja mysteerinen tarina kiinnostaa yhä enemmän, kun se alkaa vähitellen aukeamaan. Elokuva ei kuitenkaan ihan kanna loppuun saakka ja aluksi mielikuvitukselliselta scifileffalta vaikuttanut filmi syyllistyy liikaan kopiointiin. Tom Cruise vakuuttaa pääroolissa ja muutkin näyttelijät hoitavat hommansa hyvin. Visuaalisesti filmi on edelleen komea ja M83:n musiikit tunnelmoivat mainiosti taustalla. Oblivionissa olisi potentiaalia iskevämpään scifielokuvaan, mutta jo tällaisenaan se on varsin kelvollinen teos ja jos se on jäänyt sinulta näkemättä ja diggaat toiminnallisesta scifistä ja/tai Tom Cruisesta, suosittelen sen vilkaisemista.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.5.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Oblivion, 2013, Universal Pictures, Relativity Media, Monolith Pictures, Chernin Entertainment, Radical Studios


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti