perjantai 24. maaliskuuta 2023

Arvostelu: Oldboy (올드보이 - 2003)

OLDBOY

올드보이



Ohjaus: Park Chan-wook
Pääosissa: Choi Min-sik, Yoo Ji-tae, Kang Hye-jung, Ji Dae-han, Kim Byeong-ok, Yoon Jin-seo, Oh Dal-su, Oh Tae-kyung ja Yoo Yeon-seok
Genre: draama, jännitys, toiminta
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 16

Oldboy perustuu japanilaiseen mangaan Old Boy (オールド・ボーイ), jota julkaistiin vuodesta 1996 vuoteen 1998. Ohjaaja Park Chan-wook kiinnostui tekemään mangan pohjalta elokuvasovituksen ja saikin hankittua sen oikeudet. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2003 ja lopulta Oldboy sai ensi-iltansa saman vuoden marraskuussa. Elokuva oli pienimuotoinen menestys, joka keräsi ylistystä kriitikoilta ja voitti Grand Prix -palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla. Vuosien varrella elokuvan arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään yhtenä 2000-luvun parhaimmista elokuvista. Itse en ollut aiemmin nähnyt Oldboyta, mutta olin kuullut siitä jo pidemmän aikaa. Luulin jo kerran ostaneeni filmin, vain huomatakseni, että kyseessä olikin sen kymmenen vuotta myöhemmin ilmestynyt uudelleenfilmatisointi (Oldboy - 2013). Nyt kun elokuva saapuu 20-vuotisjuhlansa kunniaksi takaisin elokuvateattereihin, päätin etsiä leffan käsiini ja vihdoin ja viimein katsoa ja arvostella sen.

Tyttärensä syntymäpäivänä Oh Dae-su siepataan, lavastetaan vaimonsa murhasta ja vangitaan viidentoista vuoden ajaksi. Kun hänet yhtäkkiä vapautetaan, kostoa ja vastauksia janoava Dae-su lähtee etsimään syyllisiä.




Elokuvan pääroolissa viidentoista vuoden vankeuteen joutuvana Oh Dae-suna nähdään Choi Min-sik, joka tulkitsee upeasti monenlaisia tuntemuksia läpi käyvää hahmoaan. Kun Dae-su vapautuu vankeudestaan yhtä yllättäen kuin sinne joutuikin, lähtee hän selvittämään, mistä on oikein kyse ja etsimään ne, ketkä ovat homman takana. Vaimon murha pitäisi kostaa ja tytärkin pitäisi löytää, joka on joutunut elämään viitisentoista vuotta ilman vanhempiaan. Totuuksien paljastuessa Choi vasta pääseekin loistamaan. Katsoja on yhtä lailla erittäin kiinnostunut, mistä on oikein kyse ja hahmon haluaa nähdä onnistuvan tavoitteissaan.
     Elokuvassa nähdään myös Kang Hye-jung Dae-suta auttamaan ryhtyvänä Mi-dona, Ji Dae-han Dae-sun kaverina Joo-hwanina, sekä Yoo Ji-tae, Kim Byeong-ok ja Oh Dal-su Dae-sun vankeuteen liittyvinä henkilöinä, joista en halua sen enempää paljastaa. Muutkin näyttelijät hoitavat hommansa lahjakkaasti. Kangin ja Yoon hahmoja syvennetään onnistuneesti elokuvan edetessä, mikä tuo kertomukseen paljon uusia ulottuvuuksia.




Vaikkei Oldboy ihan räjäyttänytkään tajuntaani, kuten vuosia kuulemieni hehkutuksien jälkeen olin odottanut ja toivonut, ymmärrän hyvin, miksi se on kerännyt paljon suuria kehuja. Kyseessä on todella vahva kostokertomus, joka tekee aika lailla kaiken toisin kuin sen odottaisi ja rikkoo lajityyppinsä muureja. Oldboy on itse asiassa aikamoinen genre-blenderi, joka sekoittaa perinteistä kostotrilleriä brutaaliin toimintaan, mustaan huumoriin ja jopa hempeään romantiikkaan. Epätavanomainen sekoitus voisi herkästi levitä käsiin, mutta käsikirjoittajanakin toimiva ohjaaja Park Chan-wook pitää monisävyistä pakettia tiukasti kasassa. Hän kuitenkin vaatii katsojaltaan paljon. Ajassa hyppelevää ja paikoitellen omituisesti etenevää elokuvaa ei aina ole helppo seurata. Finaali kuitenkin palkitsee kärsivällisyyden, kääntäen teoksen upeasti päälaelleen. En ihmettele, miksi monet ovat sanoneet, että Oldboyn tapahtumat näkee toisella katselulla hyvin erilaisessa valossa.

Ennen päräyttävää lopetusta (mitä en tietenkään aio spoilata), Oldboy tarjoaa monenlaista koukkua, jotka tarttuvat katsojaan yhä vain tiukemmin. Vankeudessa Dae-sun kanssa vietettävä, lähes puoli tuntia kestävä alku kulkee vauhdilla. On todella mielenkiintoista, joskin samalla myös karmaisevaa seurata miehen kärsimystä, epätoivoa ja jossain kohtaa myös kohtalonsa hyväksyvää antautumista, kun vuodet vierivät eteenpäin. Ei olekaan ihme, että yllättäen vapauduttuaan Dae-sun ainoa päämäärä on selvittää vastaus kysymykseensä: miksi? Tälle kysymykselle myös katsoja janoaa vastausta läpi nopeasti kulkevan parin tunnin keston.




Oldboy tehoaa onnistuneesti niin niihin katsojiin, jotka odottavat toiminnallisempaa kostoretkeä kuin myös niihin, jotka haluavat nauttia kostokertomuksensa pohdiskelevampana psykologisena jännärinä. Väkeviä ovat niin pitkät ja mukaansatempaavat keskustelut, joissa käydään läpi hahmojen motiiveja kuin väkivaltaiset tappelut. Mukana on yksi todella pitkä kamppailu pitkällä käytävällä, joka on toteutettu yhdellä pitkällä kuvalla. Otoksessa näyttelijät pistävät itsensä hienosti likoon, eikä ihme, että sitä kuvattiin yhä uudestaan jopa kolmen päivän ajan, kunnes tekijät kokivat saaneensa hiottua kohtauksen täydelliseksi.

Taidokkaan ohjauksen lisäksi Park tekee hyvää työtä myös käsikirjoituksen parissa, yhdessä Hwang Jo-yunin ja Lim Jun-hyungin kanssa. Kolmikko ei mene siitä, mistä aita on matalin, vaan tarjoaa katsojalleen vaikean ja pitkään mieleen jämähtävän tarinan, jonka suuret paljastukset saavat näkemään kaiken aiemmin tapahtuneen uudessa valossa. Oldboy on myös teknisesti pätevästi tehty. Se on tyylikkäästi kuvattu (syömäpuikkojen välistä kulkeva kamera-ajo on yksinkertaisuudessaan näyttävä) ja sitäkin paremmin leikattu. Mukana on useita todella nokkelia siirtymiä ja onnistuneita peilauksia eri tapahtumien välillä. Valaisu, lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainioita myös ja erikoistehosteet ovat yllättävän onnistuneet näin pienen budjetin filmiksi kahdenkymmenen vuoden takaa. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Cho Young-wukin musiikit tunnelmoivat taustalla oivallisesti.




Yhteenveto: Oldboy on vaikuttava ja yllätyksellinen kostotarina, jonka todellinen hienous avautuu vasta elokuvan viime minuuteilla. Katsoja saadaan koukkuun heti alussa ja on kiinnostavaa seurata, kun Dae-su joutuu vangituksi ja mitä hän tekee vapautuessaan. Niin päähenkilöä kuin katsojaa piinaa kysymys siitä, mistä kaikki oikein johtuu? Lopputulos loksauttaa suun auki ja kääntää asiat päälaelleen. Kun elokuvan katsoo uudestaan, tapahtuu se täysin eri silmin. Elokuva kiertää taidokkaasti kliseitä ja yhdistelee onnistuneesti erilaisia lajityyppejä psykologisesta trilleristä toimintaan, mustan huumorin komediaan ja jopa romantiikkaan. Jännite on korkealla ja tappelukohtaukset tyylikkään rujoja. Park Chan-wookin ohjaus ja käsikirjoitus ovat väkevät ja teknisiltäkin ansioiltaan elokuva on onnistunut. Oldboy on aivan mahtava filmi, jota suosittelen kaikille trillereiden ystäville ja korealaiselokuvista intoileville. 20-vuotisjuhla on hyvä syy katsoa elokuva, oli kyse sitten ensimmäisestä kerrasta tai vaikkapa kymmenennestä uudelleenkatselusta.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.6.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
올드보이, 2003, Show East, Egg Films


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti