The Runner (2026) - elokuva-arvostelu

THE RUNNER

Ohjaus: Kevin Macdonald

Näyttelijät: Gal Gadot, Damian Lewis, Rory Wilmot, Alfred Enoch, Phoenix Di Sebastiani ja Kenton Lloyd Morgan

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 24 minuuttia

Ikäraja: 13

The Runner on Gal Gadotin tähdittämä uusi trillerielokuva. Leffa kuvattiin keväällä 2025 Lontoossa ja nyt The Runner on julkaistu Amazonin Prime Video -suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun näin yllä olevan julisteen Amazonin tulevia ohjelmia esittelevässä mainoksessa. Katsoinkin The Runnerin heti elokuvan julkaisupäivänä.

Asianajaja Maia Martenin päivä muuttuu painajaiseksi, kun hänen poikansa siepataan ja häntä kiristetään tappamaan tärkeä todistajansa.

Gal Gadot näyttelee Maia Martenia, menestyksekästä asianajajaa, jolla on tiedossa tärkeä tapaus, joka saattaisi passittaa yhden Lontoon pahimmista rikollispomoista telkien taakse. Hän on saanut tapaukseen merkittävän todistajan (Phoenix Di Sebastiani), joten homma vaikuttaisi helpolta. Asia kuitenkin vaikeutuu, kun joku sieppaa Maian pojan Noahin (Rory Wilmot) ja kiristää hänen avulla Maiaa tappamaan todistajan ennen oikeudenkäyntiä. Gadot osoittaa jälleen, ettei hän ole näyttelijänä parhaasta päivästä. Hän kokee vaikeuksia esittää uskottavasti hahmonsa paniikkia tai lausua repliikkejään luontevasti. Gadotille on kuitenkin nostettava hattua, sillä kuten elokuvan nimi jo kertoo, naisen on pitänyt juosta läpi lähes koko leffan. Kohtauksissa, joissa Maia nähdään hengästyneenä, Gadotin on siis tuskin tarvinnut juuri edes näytellä.

Kuten etukäteen ounastelin, The Runner osoittautui ihan kivaksi kertakäyttöjännäriksi, jonka olemassaolon todennäköisesti unohtaa pian sen päätyttyä. Juoni on oikein menevä trillerille ja potentiaalia olisi vakuuttavampaankin kokonaisuuteen. Plussaksi täytyy nostaa se, että elokuva on älytty pitää sopivan tiiviinä ja alle puolitoistatuntisena tätä juoksua ei ole venytetty liian pitkäksi, eikä leffan parissa ehdi tylsistyä. Elokuva pääsee pikaisten esittelyjen jälkeen nopeasti itse asiaan ja pian Maia onkin jo juoksemassa Lontoon läpi hiki hatussa.

Tämän tavallista tiivistunnelmaisemman juoksulenkin varrelle mahtuu toki jos jonkinlaista mutkaa, jotka vaikeuttavat paperilla simppeliä "paikasta A paikkaan B" -pääsyä. Jotkut näistä toimivat kelvollisena lisäjännitteenä, osa taas saa lähinnä pyörittelemään silmiä hölmöydellään. Toisinaan Maian piinaaja vaikuttaisi tietävän tasan tarkkaan, mitä nainen milloinkin tekee, mutta tarinan sitä vaatiessa Maia pystyykin toimimaan käskyttäjänsä sääntöjen vastaisesti, ilman että asiaa huomataan. Loppusuora vaatii katsojalta aikamoisia uskonloikkia ja parissa kohtaa tuntuu jopa siltä, että käsikirjoittaja Mark Gibson kirjoitti itsensä niin ahtaaseen nurkkaan, ettei vaivaudu edes keksimään ratkaisua pinteeseen, vaan hyppää suoraan siihen, kun Maia on jo selvinnyt tilanteesta. Osalle typeriltä tuntuneista hetkistä annetaan myöhemmin selitys, mutta sekin saa enemmän kohottelemaan kulmiaan kuin antamaan aplodeja nokkeluudesta.

Elokuvan on ohjannut paremmin dokumentintekijänä paremmin tunnettu Kevin Macdonald, joka rakentaa jännitettä tarpeeksi menevästi ja saa leffaan hyvää vauhtia. The Runner on kuitenkin epätasaisesti kuvattu ja seasta löytyy niin tyylikästä kameratyöskentelyä kuin kömpelöitä otoksia, sekä kehnoa kikkailua vaikkapa hidastusten kanssa. Leikkauskin on toisinaan joko turhan äkkipikaista tai sitten töksähtelevää. Maskeeraajat tekevät oivaa työtä yhä vain hikisemmän Gadotin kanssa ja äänityöskentely on pätevää, joskin Tom Hodgen säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of The Runner www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

The Runner, Iso-Britannia, 2026, Rockwood Pictures

Verenperintö (Run Away - 2026) - sarja-arvostelu

VERENPERINTÖ

RUN AWAY

Luoja: Danny Brocklehurst

Näyttelijät: James Nesbitt, Ruth Jones, Alfred Enoch, Maeve Courtier-Lilley, Jon Pointing, Amy Gledhill, Minnie Driver, Ellie de Lange, Ingrid Oliver, Adrian Greensmith, Ellie Henry, Tracy-Ann Oberman, Lucian Msamati, Annette Badland, Marcus Fraser, Mark Bazeley, Finty Williams, Thomas Williams ja Sam Swainsbury

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 41 minuuttia - 50 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 12 minuuttia

Ikäraja: 16

Run Away, eli suomalaisittain Verenperintö perustuu Harlan Cobenin samannimiseen kirjaan vuodelta 2019. Tammikuussa 2024 Netflix ilmoitti työstävänsä sarjasovitusta kirjan pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät vuotta myöhemmin, tammikuussa 2025 ja nyt, jälleen vuotta myöhemmin, tammikuussa 2026 Verenperintö on julkaistu Netflixissä. Itse en ollut kuullutkaan kirjasta, mutta kiinnostuin sarjasta heti, kun näin Netflixin mainostavan sitä. Ryhdyinkin katsomaan Verenperintöä heti sen julkaisupäivänä.

Simon Greene on etsinyt huumeongelmaista tytärtään Paigea jo puoli vuotta. Etsintäretki vie Simonin hurjien paljastusten äärelle ja selviää, että katoamisessa on kyse jostain paljon isommasta.

Rimakauhua ja rakkautta -sarjasta (Cold Feet - 1997-2020) tuttu James Nesbitt näyttelee Simon Greeneä, hyvin menestyvää liikemiestä, jonka elämä on kuitenkin romahtanut, kun hänen huumeongelmainen tyttärensä Paige (Ellie de Lange) karkasi, eikä tyttöä ole löytynyt puoleen vuoteen. Paigen löytäminen on muuttunut Simonille epätoivoiseksi pakkomielteeksi. Nesbitt tulkitsee vakuuttavasti hahmonsa vimmaista tahtoa, kun isä on valmis tekemään kaikkensa lapsensa eteen.

     Sarjan muita hahmoja ovat muun muassa Simonin vaimo Ingrid (Minnie Driver) ja heidän muut lapsensa Sam (Adrian Greensmith) ja Anya (Ellie Henry), Ingridin sisko ja Simonin työkumppani Yvonne (Ingrid Oliver), Paigen addiktipoikaystävä Aaron (Thomas Flynn), Ingridin lääkärityöpari Jay (Mark Bazeley), asianajaja Jessica Kinberg (Tracy-Ann Oberman), rikostutkijat Fagbenle (Alfred Enoch) ja Todd (Amy Gledhill), yksityisetsivä Elena Ravenscroft (Ruth Jones) ja häntä auttava Lou (Annette Badland), tappajapari Ash (Jon Pointing) ja Dee Dee (Maeve Courtier-Lilley), rikollinen Rocco (Marcus Fraser), sekä iäkäs Cornelius (Lucian Msamati). Hahmokattaus on laaja ja kestää oma aikansa, ennen kuin katsojalle alkaa selvitä, miten kaikki linkittyvät toisiinsa. Näyttelijäkaarti on mainiossa vedossa, etenkin Jones yksityisetsivä Elenana ja Enoch rikostutkija Fagbenlenä. Suosikikseni nousi kuitenkin Courtier-Lilley aidosti hyytävänä Dee Deenä. Nainen on saanut aikaiseksi maanisen tuijotuksen, jonka nähdessään katsoja arvaa heti, että nyt jollekulle käy huonosti.

Verenperintö osoittautui erittäin toimivaksi trilleriminisarjaksi, joka nappaa heti koukkuunsa, siitäkin huolimatta että pari ensimmäistä jaksoa tosiaan menevät ihmetellessä, että miten nämä kaikki muut hahmot omine juonikuvioineen liittyvät Paigen katoamiseen ja etsintään? Samalla juuri tämä ihmettely on omiaan pitämään koukussa tähän monimutkikkaaseen tapahtumaketjuun. Jaksojen edetessä risteilevät juonikuviot alkavat toki hiljalleen sulautua toisiinsa ja isompi kokonaiskuva vihdoin hahmottuu. Paigen katoamiseen liittyy jotain paljon mojovampaa ja tämän selvittely vie niin hyvin mennessään, että kolmen vartin mittaiset jaksot kulkevat pääasiassa kuin hujauksessa.

Sarja on oivallisen jännittävää seurattavaa, etenkin kun Ash ja Dee Dee saapuvat ruutuun. Uhkaavuuden lisäksi näissä kahdessa on jotain todella kiinnostavaa, kun heidän tukahdutetut lapsuudentraumansa nousevat esiin. Myös yksityisetsivä Elenalla on omat mielenkiintoiset varjonsa. Paikoitellen nämä kiinnostavat sivujuonet vievät liikaa huomiota itse Paigen löytämisestä, mutta ne ovat silti toimiva ja kokonaisuutta rikastuttava lisäys. Kaiken tämän eskaloituminen hoidetaan onnistuneesti ja ennen kaikkea yllättävästi, tarinan sekoitellessa pakkaa ovelasti. Ihan loppumetreillä sarja alkaa puskea turhankin dramaattista käännettä toisensa perään, kun vähempikin riittäisi. Tiettyine kauneusvirheineen pidin kyllä Verenperinnöstä. Kiinnostukseni heräsi myös saman tien työn alla olevaa toista Harlan Cobenin kirjaan perustuvaa Netflix-sarjaa, I Will Find You'ta kohtaan, joka saattaa ilmestyä jo myöhemmin tänä vuonna.

Sarjan ohjaajat Nimer Rashed ja Isher Sahota tekevät pätevää työtä tunnelman kanssa, samalla kun sarjan luojan Danny Brocklehurstin johdolla käsikirjoitustiimi kuljettaa useista kuvioista koostuvaa kertomusta hyvin eteenpäin. Verenperintö on myös teknisesti mainio. Sarja on hyvin kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja maskeeraukset äityvät jopa aika verisiksi. Äänimaailma on pätevästi pistetty kasaan ja Luke Richardsin ja David Buckleyn musiikit tunnelmoivat sopivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Run Away, Iso-Britannia, 2026, Final Twist Productions, ITV Studios, Quay Street Productions