The Drama (2026) - elokuva-arvostelu

THE DRAMA

Ohjaus: Kristoffer Borgli

Näyttelijät: Zendaya, Robert Pattinson, Alana Haim, Mamoudou Athie, Hailey Gates, Zoë Winters, Anna Baryshnikov, Sydney Lemmon, Michael Abbott Jr. ja Jordyn Curet

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 12

The Drama on Zendayan ja Robert Pattinsonin tähdittämä mustalla huumorilla höystetty romanttinen draamaelokuva. Elokuva kuvattiin syksyllä 2024 ja nyt se saapuu elokuvateattereihin pienoisen kohun saattelemana. Itse kiinnostuin The Dramasta heti, kun näin yllä olevan julisteen ja tietämättä sen enempää leffan tarinasta, kävin katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Emma ja Charlie valmistautuvat kovaa kyytiä lähestyviin häihinsä, kun hurja paljastus toisen menneisyydestä pistää koko suhteen vaakalaudalle.

The Draman päärooleissa Emmana ja Charliena nähdään tosiaan uusista Spider-Man -elokuvista (2017-2026) tuttu Zendaya ja uudesta The Batmanista (2022) tuttu Robert Pattinson ja kyseessä on muuten vasta heidän ensimmäinen yhteistyöleffansa vuonna 2026. The Draman jälkeen heidät nähdään kesällä The Odysseyssa (2026) ja jouluna Dyyni: Osa kolmessa (Dune: Part Three - 2026). Tulevia yhteistöitä jää odottamaan mielenkiinnolla, sillä ainakin tässä elokuvassa Zendayan ja Pattinsonin kemiat kohtaavat täydellisesti. Emma ja Charlie ovat olleet täysin rakastuneita toisiinsa ja luvassa onkin varsinaiset satuhäät... kunnes toisen menneisyyden haamut palaavat kummittelemaan, mikä uhkaa tuhota koko suhteen tulevaisuuden. Sen lisäksi, että Zendaya ja Pattinson ovat uskottavat rakastavaiset, he tulkitsevat myös pätevästi hahmojensa monimutkikkaita tunteita tapahtumaketjun eskaloituessa elokuvan edetessä.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Mamoudou Athie ja Alana Haim Emman ja Charlien ystäväpariskuntana Mikena ja Rachelina, sekä Hailey Gates Charlien kollegana Mishana, jotka sotkeutuvat tähän kaikkeen. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, saaden omat hetkensä loistaa.

The Drama osoittautui hyvin omalaatuiseksi elokuvaksi, joka yhdistelee jopa yllättävän sulavasti sitä nimenmukaista draamaa varsin synkkään huumorintajuun, sekä elementteihin psykologisesta trilleristä. Leffan alku on vielä aikamoista söpöilyä, mutta koko homma kääntyy täysin ylösalaisin, kun kissa nostetaan pöydälle ja alkaa pohdinta, mitä tässä on tehtävissä? Tietty ahdistava ilmapiiri hivuttautuu valkokankaalta katsojan ympärille, sekä on mielenkiintoisessa kontrastissa vinksahtaneen komedian kanssa. Välillä katsojana ei oikein tiedä, miten päin sitä olisi. Kohtaukset saavat niin jännittämään kuin naureskelemaan hermostuneesti.

Sen lisäksi, että elokuvan genresekoitus voi tuntua osasta katsojista luotaantyöntävältä, leffaan liittyvä äärimmäisen vakavan aiheen käsittely saattaa myös saada jotkut katsojista jopa kävelemään ulos näytöksistä. Elokuvan käsittelemä aihe kun ei ole vain vakava, vaan myös todella arka ja siihen linkitetty synkkä huumori voi olla osalle katsojista mautonta. Itse jäin kahden vaiheille. Toisaalta koin The Draman syventyvän aiheeseen hieman ontuvasti, mutta samalla siitä syntyvä konflikti pääparin välillä on todella herkullisesti rakennettu. Veikkaisin The Draman jakavan katsojia voimakkaasti kahtia. Itse löysin siitä paljon tykättävää, mutta samalla siinä oli juttuja, jotka hiersivät minua. Silti kyseessä on kiinnostavin "romanttinen draamakomedia" pitkään aikaan.

Elokuvan on ohjannut Kristoffer Borgli, jonka edellisestä leffasta, Dream Scenariosta (2023) pidin niin paljon, että kyseessä oli mielestäni yksi ilmestymisvuotensa parhaista elokuvista. The Dramassa Borgli vakuuttaa tunnelman, näyttelijäohjauksen ja monien yksittäisten hetkien kanssa, mutta tabuja tökkivä käsikirjoitus silittää silti ajoittain ikävästi vastakarvaan. Teknisesti leffa on kuitenkin aika lailla moitteeton. Kameratyöskentely on pätevää, leikkaus sujuvaa, lavasteet mainiot, puvustus tyylikästä, maskeeraukset oivalliset ja äänimaisemakin on osaavasti rakennettu Daniel Pembertonin väkeviä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Drama, Yhdysvallat, 2026, A24, Live Free or Die Films, Square Peg

Arvostelu: Love Lies Bleeding (2024)

LOVE LIES BLEEDING

Ohjaus: Rose Glass

Pääosissa: Kristen Stewart, Katy O'Brian, Jena Malone, Ed Harris, Dave Franco, Anna Baryshnikov, David DeLao ja Orion Carrington

Genre: rikos, romantiikka

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 16

Love Lies Bleeding on Kristen Stewartin tähdittämä uutuuselokuva. Tehtyään kehutun kauhuleffan Saint Maudin (2019), ohjaaja-käsikirjoittaja Rose Glass ryhtyi työstämään uutta tarinaa ja sai A24- ja Film4-yhtiöt projektiin mukaan. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2022 ja Love Lies Bleeding sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2024, minkä jälkeen sitä on esitetty eri festivaaleilla, muun muassa Suomen Night Visionsissa. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun sitä alettiin hehkuttamaan alkuvuodesta. Kun Love Lies Bleedingille annettiin pieni teatterikierros Suomessa, päätin käydä katsomassa, mistä oikein on kyse?

Kuntosalia pyörittävä Lou tapaa salilla treenaavan kehonrakentaja Jackien ja he huomaavat pian joutuneensa keskelle vaikeaa tapahtumaketjua, johon liittyy rakkautta, valheita ja verenvuodatusta.

Love Lies Bleedingin keskiössä ovat Kristen Stewartin näyttelemä Lou ja Katy O'Brianin näyttelemä Jackie. Lou työskentelee kuntosalilla ja eräänä päivänä salille saapuu treenaamaan Jackie, joka on ohikulkumatkalla kohti Las Vegasissa järjestettävää kehonrakennuskilpailua. Loun ja Jackien välille roihahtaa nopeasti tunteita ja Stewartin ja O'Brianin väliltä löytyy vahvaa kemiaa. Stewart ei pysty mielessäni varmaan ikinä karistamaan Twilight-imagoaan, joten pääsen joka kerta yllättymään yhtä positiivisesti, että nainen on oppinut näyttelemään vampyyrirainojen päätyttyä. Stewart on mainio Louna, mutta vielä parempi on O'Brian, jota on aiemmin nähty lähinnä pienemmissä sivurooleissa esimerkiksi Star Wars -sarja The Mandalorianissa (2019-) ja Marvelin supersankarileffa Ant-Man and the Wasp: Quantumaniassa (2023). O'Brian omaa tosielämästä kehonrakennustaustaa ja hän onkin treenannut kehonsa varsinaiseen huippukuntoon, istuen siis jo ulkoisesti täydellisesti osaansa.

     Elokuvassa nähdään myös Ed Harris Loun laittomuuksia puuhailevana isänä, Jena Malone Loun siskona Bethinä ja Dave Franco tämän väkivaltaisena miehenä J.J.:nä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat passelisti osistaan, joskin Malonen ruutuaika jää hassun vähäiseksi. Harris on tuttuun tapaansa karismaattinen ja Franco esittää tympeää aviomieshahmoaan oivallisesti.

Tiesin Love Lies Bleedingistä etukäteen vain sen, että pääroolissa nähdään Kristen Stewart ja tarina liittyy jotenkin lesboihin kehonrakentajiin. Suosittelenkin, että elokuvasta tietää mahdollisimman vähän ennakkoon, sillä lähes sokkona katseltuna se tarjosi varsinaisen kyydin ja jätti lopuksi hämilleen, että mitäköhän helvettiä tuli juuri nähtyä - vähän samaan tapaan kuin ohjaaja Rose Glassin esikoisleffa Saint Maud teki. Elokuvaa on hyvin vaikeaa luokitella mihinkään lokeroon, sillä se on aikamoinen ja yllättävän toimiva yhdistelmä eri lajityyppejä. Siitä löytyy romantiikkaa, draamaa, hieman vinksahtanutta komediaa, kylmäveristä trilleriä, sekä psykedeelisiä näkyjä ja jopa body horroria. Love Lies Bleeding onkin ehtaa A24-kamaa.

Elokuva käynnistyy kahden kuntoilusta intoilevan naisen rakkaustarinana, mutta homma saa pian yllättäviä mutkia ja muita käänteitä, jotka vievät tätä varsin ennalta-arvaamatonta kertomusta eteenpäin. Jännitys tiivistyy ja tapahtumaketju eskaloituu yhä vain hurjemmaksi, kunnes loppuhuipennus tarjoaa aimo laidallisen todellista outoutta. Yliampuva finaali on toisaalta veikeä, mutta toisaalta myös pieni pettymys mainion rakentelun jälkeen.

Rose Glass osoittaa toistamiseen taitojaan kameran takana. Hänen ohjauksensa on oivallista ja yhdessä Weronika Tofilskan kanssa laadittu käsikirjoitus pääasiassa mainio. Love Lies Bleeding on myös pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Erityisesti punaisen valon täyttämät kohtaukset ovat tyylikästä katseltavaa. Lavasteet ovat hienot ja puvustus oivaa, mutta jösses, kun elokuva on täynnä toinen toistaan kamalampia hiustyylejä. Tehosteet ajavat asiansa ja äänipuoli on kunnossa Clint Mansellin tunnelmallisia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Love Lies Bleeding, 2024, A24, Film4, Escape Plan Productions, Lobo Films

Arvostelu: Manchester by the Sea (2016)

MANCHESTER BY THE SEA (2016)

Ohjaus: Kenneth Lonergan
Pääosissa: Casey Affleck, Lucas Hedges, Kyle Chandler, Kara Hayward, Anna Baryshnikov, Gretchen Mol, Michelle Williams, C.J. Wilson ja Matthew Broderick
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia
Ikäraja: 12

Ennen Oscar-ehdokkaiden julkistamista, olin nähnyt Manchester by the Sean julisteen pariin otteeseen, mutten tiennyt itse leffasta oikeastaan mitään. Kun elokuva voitti Golden Globeseissa parhaan miespääosan draamaleffasta, se sai vihdoin huomioni. Viimeistään siinä kohtaa, kun leffa sai kuusi Oscar-ehdokkuutta (mukaan lukien paras elokuva), tiesin, että minun täytyy käydä katsomassa se. Lehdistönäytös ilmoitettiin olevan pari viikkoa ennen ensi-iltaa, mutta jotta leffa ehtisi Suomiyleisön nähtäväksi ennen Oscar-gaalaa, ensi-iltaa aikaistettiin ja pressiesitys olikin vain päivää ennen ensi-iltaa. Kävinkin katsomassa elokuvan, odotukset jokseenkin korkealla ja leffan päätyttyä kiiruhdin kirjoittamaan arviota.

Elämäänsä kyllästynyt talonmies Lee Chandler saa kuulla, että hänen veljensä on kuollut. Lee matkustaa Manchesteriin, jossa hän saa vastuulleen veljenpoikansa Patrickin.

Casey Affleck on erinomainen Lee Chandlerina, joka asustelee yksin ja hoitaa talon asukkaiden ongelmissa. Lee on kyllästynyt elämänsä lisäksi työhönsä ja tekee hommansa turhautuneena, eikä ole mitä ystävällisin asukkaille. Elokuvan aikana alkaa pikkuhiljaa paljastua, että Leeta vaivaa traaginen menneisyys, mikä on imenyt hänestä elämän ilon. Patrickin kanssa oleminen kuitenkin alkaa muuttaa häntä. Jollain tapaa pystyin samaistumaan Leen kyynisyyteen ja siihen, ettei hän erityisemmin viihdy ihmisten seurassa.
     Leen Joe-veljeä esittää Kyle Chandler. Joe menehtyy heti elokuvan alussa ja hänet nähdäänkin vain takaumissa, joita Lee kokee. Joen ja Leen veljeys tulee hienosti esille, kuten myös se, että vaikeina aikoina Joe toimi Leen tukena. Tämä tarjoaa katsojalle lisäystä siihen, miksi Joen kuolema tuntuu Leesta niin pahalta. Chandler on tuttuun tyyliinsä mainio.
     Patrick-poikana nähdään Lucas Hedges, joka on yllättävän hyvä osassaan. Patrick selvästi piilottaa kipunsa, minkä hänen isänsä kuolema aiheuttaa, mutta se on vaarassa purkautua. Patrickilla on useita harrastuksia, kavereita ja jopa tyttöystäviä löytyy kaksi kappaletta. Toinen on hieman päättäväisempi Silvie (Kara Hayward) ja toinen hellempi Sandy (Anna Baryshnikov). Leffan aikana jännittää, että milloin tytöille paljastuu Patrickin valehtelu. Patrickin ja Leen kohtauksia on mainiota seurata, kun setä ja veljenpoika yrittävät rakentaa uudenlaista tuttavuutta välilleen. Patrick on paljon energisempi kuin Lee, mikä taas käy Leen hermoille.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Leen ex-vaimo Randi (Michelle Williams), Patrickin alkoholistiäiti Elise (Gretchen Mol), joka on häipynyt, sekä Chandlerien perheystävä George (C.J. Wilson) ja Elisen uusi mies Jeffrey (Matthew Broderick).

Manchester by the Sea kulkee kahdella tasolla eteenpäin. On Leen nykyinen elämä ja ovat takaumat, joissa näytetään Leen menneisyyttä, suhdetta veljeensä ja mistä Joen kuolema johtui. Kummatkin ovat kiinnostavia tarinoita ja takaumat tuovat hienoa lisäystä nykyelämän tunnelmaan. Elokuvan alku on hieman huvittava, mutta Joen kuolema vakavoittaa tunnelman. Huumoria kyllä löytyy aina välillä. Kyseessä ei ole vitsejä, vaan hauskuus syntyy hahmojen olemuksesta. Hahmojen väliset suhteet luodaan mainiosti ja tunnetilat välittyvät pääasiassa hienosti katsojille. Kuten arvata saattaa, kuolemaa käsittelevänä elokuvana Manchester by the Sea on surullinen ja koskettava. Etenkin yhdessä kohtauksessa surullisuus on saatu erittäin voimakkaaksi. Useissa kohtauksissa tunnelmaa korostetaan hienolla musiikilla, jonka Lesley Barber on säveltänyt. Musiikin korostamiseksi taustaäänet on otettu pois, mikä on mielestäni todella hyvä ratkaisu.

Manchester by the Sea on todella hyvä elokuva. Sen tunnelma kulkee hienosti ja tarina on mielenkiintoinen. Erikoista on, että olisin mieluusti katsonut lisääkin hahmojen elämää, mutta samalla leffa tuntui paikoitellen pitkäveteiseltä. Loppu on hieman laahaava ja vaikka surullisuus on hienosti tuotu esille, elokuva tuppaa vellomaan dramaattisuudessaan muutamaan otteeseen. Nämä eivät kuitenkaan pilaa kokonaisuutta ja uskoisin, että Manchester by the Sea toimisi varmasti hyvin myös televisiosarjana, jolloin takaumia voisi olla vielä lisää. Huumori tuo elokuvaan loistavan lisäyksen, sillä muuten elokuva olisi aika masentava ja voisi jättää pahan jälkimaun. Tällaisena siihen on löydetty toimiva tasapaino tunteisiin, minkä (plus hyvien päätähtien) takia se on todella hyvä, eikä vain mainio.

Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Kenneth Lonergan, joka tietää, mitä tekee. Näyttelijäohjauksen hän selvästi taitaa, minkä lisäksi hän on saanut useammassa ajassa kulkevan tarinan pysymään kasassa. Käsikirjoitus on myös täynnä erinomaisia repliikkejä. Lonergan tekee elokuvassa myös cameoroolin. Elokuvan kuvaus on pääasiassa tasaista, mutta mukana on myös hieman heiluvampia kuvia, jotka tuntuvat kiireessä otetuilta. Leikkaus toimii erittäin hyvin eri ajoissa kulkevien kohtausten välillä, mutta joidenkin kohtausten sisällä olisi voitu tehdä tiivistämistä. Äänitehosteet toimivat ja on erittäin hienoa, kun useissa musiikkikohtauksissa äänet katoavat täysin. Lesley Barberin säveltämä klassinen musiikki säestää tarinaa upeasti.

Yhteenveto: Manchester by the Sea on todella mainio draamaleffa, vaikka onkin paikoitellen hieman pitkäveteinen. Surullisuus on pääasiassa tuotu hienosti esille ja hyvää tasapainoa tuo pienoinen koomisuus. Casey Affleck on todella hyvä pääosassa ja uskoisin, että miespääosa-Oscar menee hänelle. Lucas Hedges on yllättävän hyvä ja hänen esittämän Patrickin ja Affleckin näyttelemän Leen sukulaissuhde toimii hienosti. Useammassa ajassa kulkeva tarina on rytmitetty hyvin ja takaumat tuovat mielenkiintoista lisäystä henkilöihin. Suosittelen vilkaisemaan Manchester by the Sean, jos koskettavat henkilödraamat kiinnostavat. Joillekin se voi olla taidetta, kun taas jotkut voivat kokea sen tylsänä nyyhkyilynä.

Kirjoittanut: Joonatan, 23.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.teaser-trailer.com
Manchester by the Sea, 2016, Amazon Studios, K Period Media, Pearl Street Films, The Media Farm, The Affleck/Middleton Project, B Story, Big Indie Pictures, CMP, OddLot Entertainment