Arvostelu: Syvä joki (Deliverance - 1972)

SYVÄ JOKI

DELIVERANCE

Ohjaus: John Boorman
Pääosissa: Jon Voight, Burt Reynolds, Ned Beatty, Ronny Cox, Bill McKinney, Herbert Coward, James Dickey, Billy Redden ja Macon McCalman
Genre: seikkailu, jännitys
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 16

Deliverance, eli suomalaisittain Syvä joki perustuu James Dickeyn samannimiseen kirjaan vuodelta 1970. John Boorman hankki kirjan elokuvaoikeudet ja ryhtyi työstämään sen pohjalta filmatisointia Warner Bros. -studiolle. Dickey itse työsti elokuvan käsikirjoituksen ja kuvaukset käynnistyivät. Niissä koettiin useita ongelmia. Pienen budjetin takia näyttelijöiden oli tehtävä omat stunttinsa, mikä johti melkein Ned Beattyn hukkumiseen. Lisäksi Dickey saapui yllättäen kuvauspaikalle vihaisena, saatuaan tietää, että Boorman oli kirjoittanut dialogia uusiksi ja jopa löi Boormania kasvoihin. Elokuva saatiin kuitenkin valmiiksi ja lopulta Syvä joki sai maailmanensi-iltansa 30. heinäkuuta 1972 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli hitti lippuluukuilla ja se sai kehuja kriitikoilta, sekä kolme Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus ja leikkaus) ja viisi Golden Globe -ehdokkuutta (paras draamaelokuva, ohjaus, miespääosa, käsikirjoitus ja laulu). Itse en ollut aiemmin nähnyt Syvää jokea, mutta olin tiennyt siitä jo pitkään. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 50 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa ja arvostella sen.

Neljä ystävää lähtevät kanoottiretkelle Cahulawassee-joelle, ennen kuin siihen rakennetaan pato. Hauskana seikkailuna alkanut matka muuttuu pian jännitysnäytelmäksi. Pääsevätkö ystävykset elävinä takaisin kotiin?

Elokuvan myötä läpimurtonsa tehneet Jon Voight ja Burt Reynolds, sekä elokuvassa ensimmäiset leffaroolinsa tekevät Ned Beatty ja Ronny Cox nähdään neljänä ystävänä, Edinä, Lewisina, Bobbyna ja Drew'nä, jotka päättävät matkata fiktiiviselle Cahulawassee-joelle ja meloa sitä pitkin, ennen kuin joelle rakennetaan pato. Hahmot ovat oivallisen erilaisia toisistaan. Lewis on kunnon eräjorma, joka painelee päättäväisenä menemään. Bobby on tyypillinen lihava komediahahmo, kun taas Drew soittelee innokkaasti kitaraansa nuotion ääressä. Ed on hahmoista aluksi tavanomaisin ja samalla tylsin. Jokainen alkaa kuitenkin näyttämään uudenlaisia ja paikoin aika yllättäviäkin puolia itsestään matkan aikana ja kun nelikko joutuu kiipeliin. Edkin muuttuu elokuvan varrella kiinnostavammaksi. Näyttelijät suoriutuvat kaikki neljä rooleistaan erinomaisesti. Voight tulkitsee hyvin rohkeuttaan keräävää Ediä, Reynoldsin ollessa tuttuun tapaansa karismaattinen Lewisina. Beatty ja Cox seuraavat heitä oivallisesti ja varsinkin Beatty vakuuttaa leffan shokeeraavimmassa kohtauksessa.

Vaikka ryhdyin katsomaan Syvää jokea positiivisin mielin ja toiveikkain odotuksin, elokuva onnistui yllättämään minut ja ylittämään odotukseni sillä, kuinka jännittävä ja mukaansatempaava seikkailuteos onkaan kyseessä. Elokuva lähtee hiljalleen käyntiin, pistämällä hahmot saman tien matkalle kohti kanoottiretken aloituspistettä ylävirralta. Hahmojen luonteenpiirteitä esitellään hyvin ja katsoja on valmis lähtemään hurjalle melontaretkelle heidän kanssa. Tai vähintään seuraamaan sivusta heidän uhkarohkeaa koettelemustaan - itse en luultavasti tuollaiseen ryhtyisi. Aluksi meno on hilpeää ja tilanteiden vaarallisuus toimii lähinnä innostavana adrenaliinipiikkinä, millaista Lewisia lukuun ottamatta muut eivät ole oikeastaan kokeneet.

Pian reissu alkaa kuitenkin jo saada synkempiä sävyjä. Kun elokuva tekee käännöksen hyväntuulisesta retkestä taistelemiseksi selviytymisestä, Syvä joki nappaa tosissaan kiinni katsojasta. Leffa sisältää muutaman pitkän ja erittäin tiivistunnelmaisen kohtauksen, jossa hikipisarat alkavat valua niin hahmojen kuin katsojankin ohimoilla, jokaisen yrittäessä hiljaa pohtia, kuinka eri tilanteista pääsisi elävänä pois? Onnistuneen jännityksen lisäksi elokuva tarjoaa myös kiinnostavaa moraalista pohdintaa. Selviytyäkseen hahmojen täytyisi tehdä kyseenalaisia asioita, eivätkä kaikki nelikosta ole niiden kannalla. Tämä luo konfliktia päähenkilöiden välille, mikä vaikeuttaa tilannetta ja kasvattaa jännitettä entisestään. Vajaa parituntinen kesto hujahtaa nopeasti ja Syvän joen haluaa erittäin mielellään katsoa uudelleenkin.

Elokuvan on ohjannut John Boorman, joka sai Syvästä joesta niin Oscar- kuin Golden Globe -ehdokkuudet ja ihan syystä. Boormanin rakentama tunnelma on tehokas ja hän saa näyttelijöistä kaiken irti. James Dickeyn työstämä käsikirjoitus on myös erittäin oivallinen ja siinä tutkitaan hyvin erilaisten ihmisten psykologisia reaktioita tällaisessa tilanteessa. Yksi elokuvan tunnetuimmista lausahduksista, "Squeal like a pig!" ei kuitenkaan ole käsikirjoitettu, vaan Beattyn keksimä kohtausta kuvatessa. Elokuva on kuvattu todella lahjakkaasti. Melontakohtaukset ovat jo tyylikkäitä kaikessa vaativuudessaan, mutta erityisen hienoja ovat pitkät otokset, joissa hahmot kulkevat ympäri kuvaa, muuttaen otoksia laajakuvista lähikuviin ja toisinpäin ilman leikkauksia. Asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma on hyvin rakennettu. Musiikeista parhaiten jää mieleen ikoninen banjo-taistelu elokuvan alusta.

Yhteenveto: Syvä joki on vangitseva jännityselokuva, jonka teho ei ole haihtunut puolessa vuosisadassa minnekään. Elokuva herättää heti alussa kiinnostuksen, toimiessaan vielä hauskana melontaretkenä. Katsoja saadaan kuitenkin tiukasti koukkuun, kun hahmoja aletaan pistämään yhä vain uusiin kiipeleihin. Hahmoista nousee hyvin esille uusia puolia ja niin heidät kuin katsoja haastetaan pohtimaan tekojen moraalisia puolia. Jännitys on vahvasti rakennettu ja filmi pitää tiukasti otteessaan loppuun saakka. John Boormanin ohjaus on erinomaista ja näyttelijät suoriutuvat vaikuttavasti rooleistaan. Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan onnistunut, erityisesti tyylikkään kuvauksensa kanssa. Jos Syvää jokea ei ole vielä katsonut, suosittelen sitä erittäin lämpimästi tiivistunnelmaisten seikkailujen ystäville. 50-vuotisjuhla on myös mitä parhain syy katsoa leffa ties kuinka monetta kertaa uudestaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.7.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Deliverance, 1972, Warner Bros., Elmer Enterprises

Arvostelu: Taistelija (First Blood - 1982)

TAISTELIJA

FIRST BLOOD

Ohjaus: Ted Kotcheff
Pääosissa: Sylvester Stallone, Brian Dennehy, Richard Crenna, Jack Starrett, Bill McKinney, John McLiam, Alf Humphreys, Chris Mulkey, Michael Talbott ja David Caruso
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 16

First Blood, eli suomalaisittain Taistelija, eli tutummin tunnettuna ensimmäinen Rambo-elokuva perustuu David Morrellin kirjaan "Ajojahti" ("First Blood") vuodelta 1972. Samana vuonna kirjailija myi kirjan elokuvaoikeudet Columbia Picturesille, joka taas myi ne lopulta Warner Bros. -yhtiölle, mistä ne siirtyivät seuraavina vuosina parin pienemmän yhtiön kautta Orion Picturesin käsiin. Ohjaaja Ted Kotcheffiä kalasteltiin filmin tekijäksi ja lopulta hän suostuikin, kun tuottajat Mario Kassar ja Andrew G. Vajna päättivät rahoittaa jonkin hänen projekteistaan. Pääroolia tarjottiin Rocky-tähti Sylvester Stallonelle, joka otti osan ilomielin vastaan, minkä ansiosta tuotanto lähti kunnolla liikkeelle. Kuvaukset sujuivat hyvin, mutta jälkituotannossa syntyi ongelmia, kun Stallone ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Ensimmäiset leikkausversiot kestivät kolme tuntia ja Stallone ehti jo pelätä sen tuhoavan hänen uransa, kunnes filmi leikattiin oikein kunnolla uuteen puolentoista tunnin kestoon, minkä Stallone hyväksyi. Taistelija sai lopulta ensi-iltansa syksyllä 1982 (Suomessa vasta alkuvuodesta 1983) ja se oli jättihitti. Aluksi elokuva sai nihkeän vastaanoton kriitikoilta, mutta lopulta hekin ovat lämmenneet leffalle ja nykyään sitä pidetään toimintaklassikkona. Itse näin elokuvan jo monta vuotta sitten ja muistelisin pitäneeni siitä paljon. En ole kuitenkaan koskaan katsonut filmiä uudestaan, vaikka mieli onkin tehnyt jo pidemmän aikaa. Nyt kun Rambo-sarja on saamassa päätöksensä elokuvalla Rambo V: Last Blood (2019), päätin käydä sarjan läpi uudestaan ja keväällä katsoinkin ensimmäisen Taistelijan.

Vietnamin sodan veteraani John Rambo saapuu pieneen kaupunkiin tapaamaan vanhaa armeijatuttuaan, mutta joutuukin ongelmiin paikallisten lainvalvojien kanssa. Ennen kuin Rambo huomaakaan, häntä ajetaan takaa koirien kanssa ja hän joutuu hyödyntämään armeijataustaansa lymyillessään metsässä ja napsiessaan lainvalvojia pois pelistä yksi kerrallaan...

Pääosassa John Rambona nähdään tietty Sylvester Stallone, joka on täysi nappivalinta rooliin. Stallone tekee hahmosta välittömästi omansa, eikä olekaan ihme, että nykypäivänä hänet muistetaan lähes tasapuolisesti kahdesta isoimmasta roolistaan, tästä ja Rocky Balboasta. Rambo on muutama vuosi sitten päässyt pois Vietnamista, mutta voisi sanoa, ettei Vietnam on lähtenyt hänestä, eikä sopeutuminen normaaliin elämään luonnistu Rambolta lainkaan. Ei siis ole ihme, että hän joutuu helposti ongelmiin ja kun jahti alkaa, on paikoitellen vaikea sanoa, eikö Rambo vain tajua, mitä oikeasti tapahtuu hänen ympärillään, vai haluaako hän jopa elää uudelleen sota-aikaansa? Hahmo rakennetaan hienosti pikkuhiljaa ja vähitellen katsoja alkaa ymmärtämään, miksi hänestä on tullut sellainen kuin hän on. Vaikka Rambo mielletään yleensä kovana toimintaäijänä, on hän itse asiassa yllättävänkin sympaattinen tapaus, jota jopa hieman säälii. Stallone hoitaa homman kotiin rautaisella otteellaan ja loistaa läpi leffan.
     Elokuvan muut hahmot koostuvat lähinnä Ramboa jahtaavista lainvalvojista, joita ovat mm. Ramboa heti ensisilmäyksellä inhoava sheriffi Will Teasle (Brian Dennehy), vanha Galt (Jack Starrett), vainukoirien kanssa kulkeva Orval (John McLiam), sekä osavaltion poliisi Dave Kern (Bill McKinney). Lainvalvojista parhaiten esille nousee sheriffi Teasle, jota itse alkaa inhoamaan hyvin nopeasti, sillä tämä on valmis pistämään Rambon putkaan mitä naurettavimmista syistä. Kuitenkin mitä pidemmälle tilanne äityy, sitä helpommin katsoja alkaa ymmärtämään myös Teaslen puolta tarinassa. Dennehy on mahtava roolissaan, sillä hänestä löytyy sopivaa arvokkuutta sheriffiksi, mutta tarpeeksi ilkeyttä, jottei häneen luota koskaan.
     Mainio Richard Crenna taas näyttelee eversti Samuel Trautmania, Rambon entistä komentajaa, joka pyydetään paikalle, kun tilanne leviää käsiin. Hahmo on oiva lisäys, vaikka hänen tehtäväksi jääkin lähinnä kertoa Rambon kyvyistä lainvalvojille.

Taistelijan alku saattaa tuntua hieman hölmöltä, Rambon joutuessa ongelmiin lainvalvojien kanssa ihan vain siksi, ettei sheriffi Teasle pidä Rambosta tämän ulkonäön ja olemuksen perusteella. Tilanne muuttuu todella absurdiksi, mitä pidemmälle filmi kulkee, kun paikalle saapuu jopa armeijan sotilaita etsimään Ramboa metsän syövereistä. Vaikka lähtökohtaisesti koko leffa vaikuttaa todella pöhköltä toimintapätkältä ja Rambosta tulee yleensä mieleen typerä macho-pullistelu, ei tätä voi mitenkään kutsua aivottomaksi hötöksi, sillä niin nerokkaasti elokuva on tosiasiassa rakennettu. Absurdit lähtökohdat ajojahdille unohtaa nopeasti, kun meno ja meininki alkavat, sillä elokuva muuttuu niin koukuttavaksi takaa-ajoksi, että katsoja oikein jämähtää paikoilleen tuijottamaan tapahtumia. Leffasta on karsittu kaikki turha pois ja se on pelkkää asiaa alusta loppuun, jolloin aika ei millään käy pitkäksi. Metsään päädyttäessä elokuva alkaa jopa hipomaan täydellisyyttä - niin mestarillisesti tunnelma rakennetaan. Nopeasti sekä lainvalvojat että katsoja tajuaa, että tilanne alkaa kääntyä päälaelleen ja Rambo ei olekaan enää jahdattava, vaan jahtaaja. On aivan mahtavaa nähdä, kuinka Rambo suorastaan sulautuu metsään ja sen sijaan, että katsoja jännittäisi, milloin Rambo saadaan kiinni, sitä alkaakin jännittämään, selviävätkö lainvalvojat hengissä pois metsästä...

Kaikki metsässä tapahtuva on erinomaisesti toteutettu kaikin puolin. Jännitettä ei suostuta laskemaan, vaikka parissa kohtaa leffa malttaakin rauhoittua hieman syventämään paremmin hahmojaan. Elokuva tasapainottelee hienosti hahmojensa kanssa ja keskittyy välillä näyttämään kunnolla lainvalvojien pähkäilyä siitä, kuinka saisivat sekopäiseltä vaikuttavan Rambon telkien taakse ja välillä näytetään, kuinka Rambo kyhäilee erilaisia ansoja jahtaajiensa pään menoksi. Toiminta ei ole aivotonta tulitusta, vaan elokuva keskittyy paljon enemmän tunnelman tiivistämiseen ja jännityksen lisäämiseen. Loppupäässä taso valitettavasti laskee hieman, kun hahmot siirtyvät pois metsästä ja mukaan otetaan enemmän aseita. Elokuvan loppukaan ei onneksi muutu hurjaksi tulitaisteluksi, mutta itse olisin toivonut, että filmi olisi malttanut olla loppuun saakka äärimmäisen vangitsevaa ja sykettä nostattavaa hiippailua metsässä. Siinä Taistelija on ehdottomasti parhaimmillaan.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Ted Kotcheff, joka on tehnyt upeaa työtä tunnelman kanssa. Kotcheff rakentaa taiturimaisesti jännitystä ja kasvattaa fiilistä vähitellen, päästäen sen parissa kohtaa hillitysti valloilleen. Michael Kozollin, William Sackheimin ja päätähti Stallonen työstämä käsikirjoitus pitää kertomuksen yksinkertaisena ja juuri siksi homma toimii niin napakasti. Vaikka monissa pienissä kaupungeissa katsotaankin ulkopuolisia nenänvartta pitkin, olisi kolmikko kenties voinut keksiä jonkin uskottavamman syyn sille, että tämän kokoluokan ajojahti syntyy. Leikkauksessa filmin napakkuus pääse parhaiten esille, kun kaikki ylimääräinen on karsittu pois. Silti itseäni kiinnostaisi tietää, mitä kaikkea jätettiin leikkaamon lattialle, jos alkuperäinen leikkausversio oli oikeasti yli kolmetuntinen. Visuaalisesti Taistelija on kestänyt hämmästyttävän hyvin ajan hammasta, eikä mukana ole mitään, minkä tehokkuus olisi haihtunut vuosien varrella. Elokuva on todella taidokkaasti kuvattu. Laajat metsäkuvat ovat henkeäsalpaavia ja eri kuvaustyyleillä metsä saadaan näyttämään joko kauniilta, ylhäiseltä tai jopa pelottavalta. Maskeeraustiimi on päässyt peittämään Stallonen kuraan ja multaan, kun taas puvustustiimin on täytynyt löytää ja valmistaa useita univormuja Ramboa jahtaaville sotilaille ja poliiseille. Äänimaailma on myös erinomaisesti rakennettu ja Jerry Goldsmithin säveltämät musiikit luovat hienon lisän jännittävään tunnelmaan.

Yhteenveto: Taistelija on mahtava toimintajännäri, mikä on ansainnut paikkansa genrensä klassikoiden joukossa. Elokuvan ajojahti lähtee liikkeelle hieman hömelöstä syystä, mutta sen unohtaa nopeasti, sillä leffa imaisee niin hienosti mukaansa ja rakentaa tiivistä tunnelmaansa mestarillisesti. Kun päästään metsään, filmi hipoo usein jopa täydellisyyttä. Jännitys on usein huipussaan ja on ovelaa, kuinka jossain kohtaa voi huomata asetelman kääntyneen päälaelleen. Elokuva tuo hyvin esille molempien osapuolten hyvät ja huonot puolet, ja tavallaan molempia voi kannustaa. Tarina kerrotaan todella iskevästi ja vasta loppu heikkenee hieman, kun koukuttava hiippailu metsässä päättyy ja mukaan tuodaan enemmän aseita. Sylvester Stallone on loistava pääroolissa John Rambona, joka on tehokas taistelija, mutta myös mielenkiintoinen henkilö. Brian Dennehyn erinomaisesti esittämä sheriffi Teasle on todella hyvä vastus hahmolle. Suosittelen Taistelijaa kaikille toiminnan ja jännityksen ystäville. Ne, jotka eivät ole ennen leffaa nähneet, mutta tuntevat Rambon maineen machopullistelijana, saattavat pettyä, ettei tämä ole vielä sellaista meininkiä, mutta kun siitä pääsee yli, voi huomata, kuinka fantastinen jännitysnäytelmä onkaan kyseessä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
First Blood, 1982, Anabasis N.V., Elcajo Productions