Presidentin kyyditys (2026) - elokuva-arvostelu

PRESIDENTIN KYYDITYS

Ohjaus: Samuli Valkama

Näyttelijät: Jussi Vatanen, Aku Sipola, Pertti Sveholm, Elias Salonen, Riitta Havukainen, Alvari Stenbäck, Pääru Oja, Markus Misukka, Alex Paul Pukk, Elsa Saisio, Akseli Kouki ja Tom Rejström

Genre: historia, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 27 minuuttia

Ikäraja: 12

Presidentin kyyditys perustuu tositapahtumiin Suomen entisen presidentin, K. J. Ståhlbergin kidnappauksesta lokakuussa 1930. Elokuva kuvattiin kesällä 2025 Tšekissä, tekijöiden saatua maassa kuvaamisesta hyvät tuotannolliset apurahat. Nyt Presidentin kyyditys on saapunut elokuvateattereihin ja itse kiinnostuin näkemään leffan heti, kun kuulin sen pohjautuvan tositapaukseen. Kävinkin uteliaana katsomassa elokuvan sen ensi-iltapäivänä.

Vuonna 1930 äärioikeistolaisuus ja sen synnyttämä levottomuus tekevät nousuaan Suomessa. Ryhmä korkea-arvoisia upseereita päättää käynnistää vallankumouksen, pestaamalla nuoren nelikon sieppaamaan entisen presidentti Ståhlbergin.

Jussi Vatanen näyttelee Eero Kuussaarta, everstiluutnanttia, joka on jo pitkään tuntenut itsensä näkymättömäksi. Vaikka hän on kuinka osoittanut kykynsä, hän joutuu kerta toisensa perään seuraamaan sivusta, kun muut ylenevät hänen ohitseen. Nyt hän päättääkin tehdä kaikkensa miellyttääkseen kenraali Walleniusta (Aku Sipola)... vaikka sitten osallistumalla radikaaliin yritykseen kaapata valta Suomesta. Vatanen on tuttuun tapaansa mainio, tulkiten vakuuttavasti hahmonsa turhautumista. Hän tekee alkoholiongelman kanssa kamppailevasta miehestä kiinnostavan, sekä huvittavankin hahmon. Sipola taas ottaa kaiken irti yhä vain eksentrisemmäksi muuttuvasta Walleniuksesta, joka uskoo olevansa Suomen uuden tulevaisuuden suunnannäyttäjä.

     Elokuvassa nähdään myös Pääru Oja Eeron kanssa Walleniuksen huomiosta kilpailevana eversti Viklundina, Elsa Saisio Eeron vaimona Marjattana, Pertti Sveholm Suomen entisenä presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergina ja Riitta Havukainen hänen Ester-vaimonaan, sekä Elias Salonen, Alvari Stenbäck, Markus Misukka ja Alex Paul Pukk nuorena nelikkona, Jannéna, Varomana, Olinina ja Semeniuksena, jotka sieppaavat Ståhlbergin. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa. Vastikään Kalevala: Kullervon tarinaa (2026) tähdittänyt Salonen on mainio uhmakkaana vallankumousnuorena ja hänen, Stenbäckin, Misukan ja Pukkin ailahtelevat kemiat osuvat hyvin yhteen. Sveholm omaa sopivaa arvokkuutta Ståhlbergina, mutta elokuvan parhaan suorituksen tarjoaa Havukainen tämän vaimona, Ester Ståhlberginä.

Presidentin kyyditys osoittautui hyväksi draamakomediaksi, jossa olisi ollut ainekset vieläkin parempaan suoritukseen. Se esittää tämän mielenkiintoisen palan suomalaisesta historiasta ja poliittisesta jännitteestä sopivan farssimaisena, joskin samalla tuntuu, että kidnappauksesta olisi voinut saada vielä hauskemman elokuvan. Nyt sen huumori huvittaa aika ajoin, mutta todelliset naurunpurskahdukset jäävät harmillisen vähäisiksi. Hauskinta on, kun Eerolle selviää, mihin tilanteeseen hän onkaan ajautunut ja kiinnostavinta taas on nähdä, miten Eero tästä etenee. Meinaako hän tukea vallankaappausta hyväksynnän takia, vai yrittääkö hän huomaamatta estää katalan juonen?

Kestoa elokuvalla on vain muutamaa minuuttia vaille puolitoista tuntia, mikä on lopulta sopivan napakka tälle tapahtumaketjulle. Kun leffa vaihtelee tasaisesti Eeron, Walleniuksen ja everstien, sekä entistä presidenttipariskuntaa kyyditsevän nelikon välillä, ei aika ehdi käydä pitkäksi. Tilanne eskaloituu pikkuhiljaa ja lopulta on ihan jännittävää selvittää, kuinka koko juttu ratkeaa. Tietyin viilauksin Presidentin kyydityksestä saisi entistä vahvemman ja hupaisamman kokonaisuuden, mutta jo tällaisenaan se on vekkuli katsaus erikoiseen päivään Suomen historiassa. Päivään, jonka päättymisellä eri tavalla olisi voinut olla mojovat seuraukset maallemme.

Elokuvan on ohjannut Samuli Valkama, joka on myös käsikirjoittanut leffan John Lundstenin kanssa. Kaksikon teksti ei ole ihan niin terävää satiiria kuin voisi toivoa, mutta se ajaa passelisti asiansa ja Valkaman luoma tunnelma pitää vakavasta aiheestaan huolimatta kielen poskessa. Presidentin kyyditys on myös osaavasti kuvattu ja lavastettu, joskin Suomessa matkailevia voi häiritä se, että leffa on tosiaan kuvattu Tšekissä, eikä Helsingissä ja Joensuussa, minne leffa sijoittuu. Puvustus on oivallista ja äänityöskentely mainiota Juho Nurmelan leikkisiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Presidentin kyyditys, Suomi, Tšekki, Alankomaat, Viro, 2026, TACK Films, Bionaut Films, Labyrint Film, Münchhausen Productions

Kalevala: Kullervon tarina (2026) - elokuva-arvostelu

KALEVALA: KULLERVON TARINA

Ohjaus: Antti J. Jokinen

Näyttelijät: Elias Salonen, Eero Aho, Ilkka Koivula, Olli Rahkonen, Krista Kosonen, Johannes Holopainen, Aino Sihvonen, Ronja Orasta, Jesse Gyllenbögel, Sergei Zdoronkov, Suvi-Maaria Virta ja Leo Kortelainen

Genre: draama, jännitys, toiminta

Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia

Ikäraja: 16

Kalevala: Kullervon tarina perustuu Suomen kansalliseepokseen, Elias Lönnrotin kokoamaan Kalevalaan vuodelta 1835. Kirjan pohjalta oli jo aiemmin tehty muun muassa elokuva Sampo vuonna 1959 ja televisiosarja Rauta-aika vuonna 1982. Kullervo-hahmon kertomuksesta alettiin Solar Filmsin toimesta työstämään filmatisointia jo yli vuosikymmen sitten, jolloin sen käsikirjoitusta laati Jorma Tommila. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin projekti pääsi kunnolla vauhtiin ja rahoituksen elokuva sai kesällä 2024, missä välissä Solar Films oli jättänyt elokuvan ja tilalle olivat tulleet SF Studios ja ReelMedia. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja nyt Kalevala: Kullervon tarina on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun luin, että Kalevalan pohjalta työstetään uutta elokuvaa. Kullervon kertomus ei ollut erityisemmin jäänyt mieleen lapsuudesta, Akseli Gallen-Kallelan maalausta lukuun ottamatta, mutta odotin silti positiivisin mielin leffan näkemistä. Kävin katsomassa elokuvan lopulta noin viikko sen ilmestymisen jälkeen.

Kun Kullervo oli pieni lapsi, hänen setänsä Untamo tappoi Kullervon vanhemmat ja päätti kasvattaa Kullervon omana poikanaan. Kun Kullervo kasvaa aikuiseksi, unohtuneet lapsuudentraumat kummittelevat painajaisina ja ovat tehneet hänestä loputtoman vihaisen miehen.

Nimikkoroolissa Kullervona nähdään Elias Salonen, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta joka tekee tässä elokuvassa pääasiassa hyvää työtä. Salosen ongelmaksi muodostuu hieman se, että käsikirjoitus ei kaipaa häneltä juuri muuta kuin jatkuvaa ärtymystä, tympeitä katseita ja perkeleen huutamista, mutta tuon hän hoitaa passelisti. Kullervo on toimiva hahmo ja hyvä kuvaus nykypäivän monista nuorista miehistä, joissa kytee tietty ärtymys ja tunne, että koko maailma on kääntynyt vastaan vaikka mitä tekisi.

     Elokuvassa nähdään myös Johannes Holopainen ja Aino Sihvonen Kullervon vanhempina Kalervona ja Mariana, Eero Aho Kullervon setänä Untamona, joka katkerana tappaa veljensä ja tämän vaimon ja päättää ottaa Kullervon omaksi pojakseen, Ilkka Koivula Wäinönä, eli paremmin tunnettuna vaka vanhana Väinämöisenä, sekä Olli Rahkonen seppä Ilmarisena ja Krista Kosonen tämän vaimona. Elokuvan karismaattisin näyttelijä on vähemmän yllättäen Aho Untamona, jota kohtaan niin katsojalle kuin Kullervolle muodostuu ristiriitaiset tunteet. Vaikka Ahon muminasta ja ähkimisestä on välillä vaikea ottaa selvää, hänestä löytyy tiettyä vangitsevuutta kameran edessä. Näyttelijäkaartin heikoimmaksi suoriutujaksi puolestaan jää Rahkonen Ilmarisena. Etenkin Rahkosen tekonauru on kiusallisen kehno.

Kalevala: Kullervon tarina osoittautui hyväksi kotimaiseksi suurelokuvaksi, josta olisi tietyin viilauksin voinut saada vieläkin paremman. Kalevala-puristeille leffan ottamat vapaudet voivat toki aiheuttaa harmaita hiuksia. Siinä, missä Lönnrotin runoelmassa Untamo tappaa Kalervon ja ottaa tämän raskaana olevan vaimon omakseen, elokuvassa Kullervo on jo syntynyt ja hän todistaa kummankin vanhempansa kuoleman. Alkuperäistarinassa on ymmärrettävämpää, että Kullervo luulee Untamoa isäkseen, mutta leffassa herättää kummastusta, miksei nuorimies muista todellisia vanhempiaan? Myös tarinan loppusuoran ratkaisuja on muuteltu.

Mutta jos unohtaa lähdemateriaalin ja poikkeavuudet siitä, Kullervon tarina kompastelee silti ajoittain, lähinnä tarinankerronnassaan. Kokonaisuudessaan Kalevalassahan olisi ammennettavaa tuntikausiksi, mutta Kullervon osuus ei mielestäni perustellut pitkää kahden ja puolen tunnin kestoa, vaan leffassa olisi ajoittain tiivistämisen varaa. Lisäksi koin, että dramaturgisesti leffa takkuilee hieman, erityisesti loppupäässä, kun mukaan tulee nainen nimeltä Aino (Ronja Orasta). Hahmon funktion arvaa nopeasti ja hänellä pitäisi olla valtava merkitys Kullervon tarinassa, mutta tällaisenaan Ainon osuus tuntuu oudon pikakelatulta ja sitten välittömästi unohdetulta.

Kritiikistäni huolimatta pidin Kalevala: Kullervon tarinasta ja löysin siitä paljon ansioita, erityisesti näyttelijöistä ja teknisestä toteutuksesta. Elokuvalla on hyvää sanottavaa nuoria miehiä vaivaavasta pahoinvoinnista, vaikkei se lähdekään pohtimaan sille ratkaisua. Untamon ja Kullervon vaikea "isä"-poika-suhde on hyvin kuvattu ja se saa varsin tunteikkaan lopetuksen. Elokuvan taistelukohtaukset ovat mainioita; niin onnistuneesti koreografioituja kuin sopivan tylyjäkin. Vaikkei Kalevala: Kullervon tarina ollutkaan mikään napakymppi, on se osoitus siitä, että tällaisen suurleffan voi toteuttaa Suomessakin. Toivon, että elokuva menestyisi jo ihan sen takia, että ohjaaja-käsikirjoittaja Antti J. Jokinen on vihjaillut halusta tehdä toisen Kalevala-elokuvan, joka kertoisi Sammon ryöstöstä. Sen kyllä haluaisin nähdä! Jos elokuva jääkin tappiolle ja tämä Kalevala-leffasaaga jää tähän, toivon, että seuraava tulkinta aiheesta olisi animaatio Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalan (1992) pohjalta.

Elokuvan tekniset ansiot nousevat melkeinpä sen parhaiksi puoliksi. Kalevala: Kullervon tarina on erittäin hyvin kuvattu. Suomalaisia metsämaisemia esitellään oikein koko rahan edestä ja lennokki on tosiaan pistetty hyötykäyttöön, sillä niin paljon tyylikkäitä ilmakuvia mahtuu sekaan. Lavasteet ovat myös hienot - elokuvaa varten rakennettiin useampi kunnon mökki keskelle ei-mitään. Puvustusvalinnat ovat herättäneet voimakasta keskustelua jo ennen leffan julkaisua ja onhan se kieltämättä huvittavaa, että muuten suomalaiselta tuntuvassa elokuvassa on näin hollywoodmaiset fantasiavarustukset. Maskeeraukset ovat oivalliset ja tehosteetkin näyttävät hyviltä. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja Jean Sibeliuksen lapsenlapsenlapsen Lauri Porran säveltämät musiikit ovat hienon mahtipontiset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.1.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.fi.wikipedia.org, www.imdb.com, www.filmikamari.fi, www.yle.fi, www.episodi.fi ja elokuvan juliste www.filmikamari.fi

Kalevala: Kullervon tarina, Suomi, 2026, Suomen elokuvasäätiö, YLE, SF Studios, ReelMedia