Arvostelu: Don't Breathe 2 (2021)

DON'T BREATHE 2

Ohjaus: Rodo Sayagues

Pääosissa: Stephen Lang, Madelyn Grace, Brendan Sexton III, Adam Young, Bobby Schofield, Rocci Williams, Christian Zagia, Steffan Rhodri, Fiona O'Shaughnessy ja Stephanie Arcila

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 18

Fede Álvarezin kauhuelokuva Don't Breathe (2016) oli kehuttu menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Álvarez kynäili jatko-osan tarinan, mutta luopui ohjausvastuusta. Hänen kanssa leffat käsikirjoittaneen Rodo Sayaguesin ohjauksessa kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2020 ja Don't Breathe 2 ilmestyi monissa maissa vuotta myöhemmin. Elokuvan oli tarkoitus saapua Suomessakin leffateattereihin viime syksynä, mutta teatterikierros peruttiin ja leffa on vasta nyt saapunut Suomeen, suoraan vuokralle ja myyntiin. Itse pidin todella paljon ensimmäisestä Don't Breathe -elokuvasta, mutten kokenut sen tarvitsevan jatkoa. Viime syksynä muualta maailmasta kantautuneet negatiiviset arviot vain laskivat odotuksiani jatko-osaa kohtaan, mutta päätin silti antaa sille mahdollisuuden.

Sokea Norman asuu Detroitin syrjäseudulla yhdessä 11-vuotiaan Phoenix-tytön kanssa. Eräänä yönä joukko miehiä murtautuu heidän taloonsa ja yrittää siepata Phoenixin.

Stephen Lang palaa sokeutuneen ex-NAVY Seal -sotilaan, Norman Nordstromin rooliin ja vaikka Lang suoriutuukin yhä karismaattisesti osastaan, on hänen hahmonsa kohdalla tehtyjä ratkaisuja pakko ihmetellä. Ensimmäisessä filmissä Norman paljastui kidnappaajaksi, raiskaajaksi ja murhaajaksi, mutta nyt jatko-osa toivoo, että katsoja olisi unohtanut kaiken ja näkisi Normanin poloisena vanhana herrana, jonka kotirauhaa rikotaan jo toistamiseen. Hänet yritetään esittää rakastavana isähahmona nuorelle Phoenix-tytölle (Madelyn Grace), mutta ensimmäisen elokuvan nähtyään katsoja vain toivoisi, että tyttö älyäisi ottaa jalat alleen ja kipittää mahdollisimman kauas tämän sekopään ulottuvilta. Phoenix on aidosti sympaattinen ja Grace suoriutuu osastaan mainiosti.

     Tämänkertaisina murtautujina nähdään Brendan Sexton III:n näyttelemän Raylanin johtama joukko, johon kuuluu Jim (Adam Young), Jared (Bobby Schofield), Duke (Rocci Williams) ja Raul (Christian Zagia). Raylanilta löytyy selvä motiivi murtautua Normanin ja Phoenixin taloon ja hahmoon on saatu jonkinlaisia syvyyksiä, mutta häntä seuraava nelikko koostuu pahveista, joiden kohtalot eivät jaksa kiinnostaa tuon taivaallista.

Don't Breathe 2:a katsoessa voi huomata usein kysyvänsä ihan ääneen: "miksi?" Miksi tämä piti tehdä ja miksi tämä tehtiin näin? Jo kuusi vuotta sitten ensimmäisen elokuvan ilmestyessä pohdin, ettei leffa tarvitsisi jatkoa ja nyt jatko-osan nähtyäni en voi kuin sanoa, että se todella olisi pitänyt jättää tekemättä. Don't Breathe 2 ei ole mikään totaalinen pohjanoteeraus, mutta se on silti varsin kökkö ja usein myös tahattoman koominen kauhuleffantapainen. Pelottavaksi elokuvaa on vaikea kutsua, eikä leffa edes liiemmin jännitä. Tiivistunnelmaisiksi tarkoitetut hetket onnistutaan kerta toisensa perään pilaamaan jollain hölmöllä ratkaisulla. Kun murtautujat kulkevat ympäri taloa, Phoenix yrittää pysytellä heiltä piilossa. Paperilla pitkä kohtaus vaikuttaa piinaavalta, mutta toteutus lähinnä huvittaa, tytön selvästi omatessa jonkinlaisia teleporttaustaitoja. Yhdessä kohtaa erään murtautujan suu ja nenä liimataan umpeen. Sen sijaan, että häntä auttamaan saapuva kaveri yrittäisi saada hengitystiet auki, hän päättää tökätä ruuvimeisselin liimatun poskesta läpi. Mitä ihmettä?

Isoin ongelma filmissä on, ettei katsojana pysty millään asettumaan Normanin puolelle. Mutta eipä sitä tällä kertaa pysty olemaan edes murtautujien puolella. Phoenixin toivoisi pääsevän jonnekin turvaan, mielellään mahdollisimman kauas kaikista muista elokuvan hahmoista. Elokuva kuitenkin yrittää kovasti esittää Normania sympaattisena miehenä, sekä jossain kohtaa myös ehdottaa, että kenties nämä murtautujat ovatkin hyviä tyyppejä. Koko leffa vain silittää katsojaa pahasti vastakarvaan, eikä mikään tunnu oikealta. Huipennuksesta on selvästi suunniteltu jännittävää ja jopa liikuttavaa, mutta itse vain huokaisin helpotuksesta, kun lopputekstit lähtivät vihdoin rullaamaan.

Elokuvan on tosiaan ohjannut kummatkin filmit käsikirjoittanut Rodo Sayagues, joka ei ollut tätä ennen ohjannut ainuttakaan elokuvaa. Ja sen myös huomaa. Sayaguesin yritykset rakentaa jännitystä ovat latteita ja muutenkin paketti pysyy löysästi kasassa. Hänen ja Fede Álvarezin kehno käsikirjoitus ei auta asiaa. On vaikea kuvitella, ettei kukaan sanonut kaksikolle, että teksti on täynnä typeriä ideoita ja että se kaipaisi paljon uudelleentyöstämistä, jotta homma toimisi. Sentään Don't Breathe 2 on kelvollisesti kuvattu. Siinä on oivallisia lavasteita, sekä yllättävänkin verisiä ja rujoja maskeerauksia. Äänimaailma luottaa liikaa äkkisäikäytyksiin, eikä Roque Bañosin säveltämät musiikit tee vaikutusta taustalla.

Yhteenveto: Don't Breathe 2 on kehno ja täysin tarpeeton jatko-osa oikein mainiolle kauhuelokuvalle. Leffa tarjoaa toinen toistaan kummallisempia ja typerämpiä ideoita ja ratkaisuja, joille katsojana lähinnä pyörittelee silmiään ja pudistelee päätään. Tekijät yrittävät epätoivoisesti esitellä Normanin uudestaan katsojille, toivoen, että vuosien varrella on jo päässyt unohtumaan, millainen tämä sokea äijä on todellisuudessa miehiään. Raiskaavan murhaajan puolelle on aika lailla mahdotonta asettua, mutta eivätpä tämänkertaiset murtautujatkaan saa katsojaa hyppäämään kelkkaansa. Lähinnä sitä vain kannustaa nuorta Phoenix-tyttöä juoksemaan karkuun ja lujaa. Mutta eipä sitä tietenkään leffassa tapahdu. Elokuvan kauhuyritykset ovat kömpelöitä ja ne luottavat liikaa kovaäänisiin äkkisäikäytyksiin. Leffasta löytyy useita tahattoman koomisia hetkiä, mutta sentään mukaan on myös livahtanut aidosti rujon näköisiä maskeerauksia. Näyttelijät tekevät ihan kelvollista työtä sillä, mitä käsikirjoitus heille tarjoaa. Käsikirjoitus on kuitenkin varsin kökkö. Don't Breathe 2:n olisi ihan hyvin voinut jättää tekemättä. Elokuva ei onnistunut tienaamaan edes kolmasosaa ensimmäisen leffan lipputuloista, joten toivottavasti elokuvan pohjustama kolmas osa jää tekemättä.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.5.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Don't Breathe 2, 2021, Stage 6 Films, Sony Pictures Worldwide Acquisitions, Ghost House Pictures, Bad Hombre

Arvostelu: Gretel & Hansel (2020)

GRETEL & HANSEL

Ohjaus: Oz Perkins
Pääosassa: Sophia Lillis, Sam Leakey, Alice Krige, Charles Babalola, Jessica De Gouw, Giulia Doherty ja Fiona O'Shaughnessy
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 27 minuuttia
Ikäraja: 16

Gretel & Hansel perustuu Grimmin veljesten satuun Hannu ja Kerttu (Hänsel und Gretel) vuodelta 1812. Vuonna 2018 Orion Pictures ilmoitti tekevänsä uudenlaista filmatisointia sadun pohjalta. Oz Perkins ja Rob Hayes työstivät käsikirjoituksen ja Perkins pääsi myös ohjaamaan elokuvan. Kuvaukset alkoivat marraskuussa 2018, mutta Gretel & Hansel sai ensi-iltansa vasta tänä vuonna. Leffan oli tarkoitus ilmestyä Suomessa jo alkuvuodesta, mutta erilaisista syistä, kuten elokuvateatterien sulkemisesta johtuen elokuva päätettiin julkaista suoraan myyntiin ja vuokralle. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun näin sen tyylikkään trailerin ja harmittelin, kun leffan ensi-ilta katosi ohjelmistosta. Silti onnistuin jopa unohtamaan elokuvan olemassaolon, kunnes huomasin vähän aikaa sitten, että se olisi pian saatavilla Suomessa. Vuokrasinkin Gretel & Hanselin heti, kun oli mahdollista.

Kerttu ja hänen pikkuveljensä Hannu häädetään kotoaan ja he päätyvät synkkään metsään. Sieltä he löytävät mökin ja erikoisen vanhan naisen, joka antaa heille ruokaa ja yösijan, mutta jonka todelliset aikomukset Kerttu päättää selvittää...

Gretelinä ja Hanselina, eli Kerttuna ja Hannuna nähdään Se-kauhuelokuvista (It - 2017-2019) tuttu Sophia Lillis ja esikoisroolinsa tekevä Sam Leakey. Kuten elokuvan nimestä käy selväksi, on tarinan keskiöön tällä kertaa nostettu Kerttu, joka on alkuperäisessä sadussakin se neuvokkaampi sisaruksista. Lillis osoittaa taas kerran lahjansa ja sopii hyvin herkäksi tytöksi, joka elokuvan aikana alkaa kasvamaan rohkeaksi naiseksi. Leakey on oiva valinta pieneksi Hannuksi, jota Kerttu yrittää parhaansa mukaan suojella.
     Vakuuttavinta työtä tekee kuitenkin Alice Krige vanhana eukkona, jonka mökkiin Kerttu ja Hannu päätyvät metsässä. Krige on aidosti karmiva, muuttuen täysin epämiellyttäväksi, vaikka hänen hahmonsa esittääkin olevansa mitä mukavin. Hänen upeat maskeerauksensa vain lisäävät pelottavuutta.

Gretel & Hanselia ei tarvitse kauaa katsoa, kun käy jo päivänselväksi, että tämä on niitä elokuvia, mitkä jakavat katsojat vahvasti kahtia. Toiset ihastuvat filmin erikoisempaan tyyliin, kun taas toiset pitävät leffaa ylitaiteellisena roskana. Trailerin perusteella uskoin kuuluvani ensimmäiseen ryhmään, sillä pidän todella paljon elokuvan vahvasti tyylitellystä otteesta, mutta lopulta elokuvan nähtyäni jäin johonkin puoleenväliin näistä ääripäistä. Ymmärrän täysin, miksi joku ihastuisi leffaan täysin ja samalla ymmärrän myös, miksi jonkun mielestä elokuva on lähinnä tyyliä sisällön sijaan. Sisällöllisesti elokuva ei harmi vain onnistu tarjoamaan paljoa. Se yrittää olla uudenlaisella tavalla Kertun kasvukertomus, mutta siinä se jää lopulta erittäin vaisuksi. Sisällön puutteen huomaa etenkin noin puolessa välissä elokuvaa, kun se tuntuu lähinnä junnaavan paikoillaan - mikä on erityisen hämmentävää, kun kestoa leffalla ei ole edes puoltatoista tuntia.

Tarinan lisäksi jäin kaipaamaan enemmän myös elokuvan kauhuosastolta. Vaikka on hienoa, että leffa käyttää mieluummin aikaa karmivan tunnelman rakentamiseen, eikä turvaudu halpoihin äkkisäikäytyksiin (niitäkin on kyllä pari mukana), ei tunnelma saavuta huippuansa. Leffalla olisi potentiaalia olla aidosti hyytävä ja ahdistava, mutta elokuva ei pääse niihin korkeuksiin. Paikoitellen jopa tuntuu siltä kuin elokuva ei edes uskaltaisi tavoitella niitä korkeuksia, vaan tyytyy vähempään. Alkupää on vielä karmiva, mutta outoa kyllä, mitä kauemmin eukon mökissä vietetään aikaa, sitä vähemmän jännittää. Sen sijaan, että leffa nostattaisi tunnelmaa kohti loppuhuipennustaan, elokuva laskee sitä. Mielenkiinto kuitenkin kasvaa lopussa, kun katsojana haluaa tietää, miten tämä sovitus Grimmin klassikkosadusta viedään päätökseen?

Ohjaaja Oz Perkinsin pari aiempaa työtä eivät ole itselleni lainkaan tuttuja, mutta tämä elokuva herätti kiinnostuksen seurata Perkinsin uraa. Hän (ja käsikirjoittaja Rob Hayes) voisi kuitenkin jatkossa panostaa enemmän tarinaan ja rohkeampaan tunnelmaan kuin visuaaliseen kikkailuun. Leffan visuaalinen ilme on todella omalaatuinen. Jo pelkkä elokuvan kuvasuhde muistuttaa vanhasta televisiosta, eikä siinä ole samaa "elokuvamaisuutta", mitä nykypäivänä on totuttu näkemään. Kuvauksensa puolesta leffa on kuin sarja taideteoksia... jotka kuitenkin käyvät tylsemmiksi näyttelyn loppua kohti, sillä taiteilija on päättänyt asettaa kaiken keskelle kuvaa. Katsojan hädintuskin tarvitsee liikuttaa silmiä elokuvan aikana, sillä ihan kaikki tapahtuu keskellä ruutua. On ymmärrettävää, että kuvaa on rajattu sivuilta, sillä niistä ei löydy mitään mielenkiintoista. Lisäksi keskellä oleva hahmo tai asia on yleensä joko todella lähellä kameraa tai todella kaukana. Aluksi Gretel & Hansel on todella komeaa katseltavaa, mutta jossain kohtaa kuvasommitteluun alkaa kaipaamaan vaihtelua. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat kuitenkin kaikki erinomaiset. Efekteillä kikkaillaan hienovaraisen onnistuneesti. Äänitehosteetkin ovat mainiot, mutta Robin Coudertin säveltämät musiikit lisäävät elokuvan epätasaisuutta.

Yhteenveto: Gretel & Hansel on harmillisen epätasainen elokuvasovitus Grimmin veljesten klassikkosadusta, mutta siitä löytyy tarpeeksi onnistumisia, jotta elokuva yltää plussan puolelle. Sophia Lillis on mainio Kerttuna ja Sam Leakey on passeli valinta Hannuksi. Parasta työtä tekee kuitenkin Alice Krige aidosti epämiellyttävänä eukkona. Alkupuolisko leffasta on karmiva ja vaikka elokuva sortuu pariin böö-säikäytykseen, käyttää se pääasiassa aikaa ahdistavan ilmapiirin luomiseen, eikä halpoihin kikkoihin. Kuitenkin leffan kauhu alkaa katoilla, mitä pidemmälle elokuva etenee. Samalla sen muutkin ongelmat nousevat esiin. Sisältöä on lopulta hyvin vähän ja sen vuoksi puoliväli junnaa pahasti paikoillaan. Aluksi vahvasti tyylitelty visuaalisuus lumoaa, mutta jossain kohtaa alkaa puuduttaa, kun kaikki kuvat on sommiteltu lähes identtisesti. Kuvan keskellä oleva kohde on vain joko lähellä tai kaukana. Ohjaaja Oz Perkins olisikin voinut syventyä filmiin vielä rohkeammin, tarjoten aitoa piinaavuutta loppuun saakka. Käsikirjoitus vaatisi myös lihaa luidensa ympärille ja kuvaus monipuolisuutta. Tiettyjen viilausten kera Gretel & Hansel voisi olla upea taiteellinen kauhuelokuva. Jo tällaisenaan se on kuitenkin huomattavasti parempi kuin muutamien vuosien takainen surkuhupaisa Hannu ja Kerttu: Noitajahti (Hansel & Gretel: Witch Hunters - 2013).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Gretel & Hansel, 2020, Orion Pictures, Automatik, Wild Atlantic Pictures, Creative Wealth Media Finance, BRON Studios