Arvostelu: Honest Thief (2020)

HONEST THIEF

Ohjaus: Mark Williams

Pääosissa: Liam Neeson, Kate Walsh, Jai Courtney, Jeffrey Donovan, Anthony Ramos ja Robert Patrick

Genre: jännitys, toiminta

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Honest Thief on Liam Neesonin tähdittämä uusi toimintaelokuva. Leffa lähti liikkeelle Steve Allrichin ja ohjaaja Mark Williamsin käsikirjoituksesta, jonka pohjalta kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2018. Leffan julkaisua on siirrelty useaan otteeseen alkuvuodesta puhjenneen koronavirustilanteen takia, mutta nyt vihdoin Honest Thief saapuu teattereihin myös Suomessa. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin siitä - en tosin niinkään näyttelijöiden tai trailerin vuoksi, vaan koska olen jo pidemmän aikaa kaipaillut vilpitöntä ja rehtiä toimintahuttua, minkä parissa viihtyä mukavasti vajaan parituntisen ajan. Honest Thief vaikutti juuri siltä ja meninkin positiivisin mielin katsomaan elokuvaa sen lehdistönäytökseen muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Kaksitoista pankkia ryöstänyt Tom Carter päättää ilmiantaa itsensä ja antaa varastamansa yhdeksän miljoonaa dollaria takaisin, saadakseen pienemmän tuomion. Hänen suunnitelmansa menee kuitenkin pieleen, kun kierot FBI-agentit päättävätkin varastaa rahat itselleen.

Liam Neeson nähdään elokuvan pääroolissa Tom Carterina, joka on aika samanlainen tyyppi kuin monet Neesonin toimintahahmoista. Nimi vain vaihtuu eri leffojen myötä, mutta pääasia on, että Neeson murjoo pahiksia turpaan ja ärisee puhelimeen siitä, kuinka aikoo kostaa heille jostakin. Neeson tarjoaa hyvin pitkälti juuri sitä, mitä häneltä nykyään odottaakin. Tällä kertaa hänen hahmonsa on vain liian rehti rosvo, joka rakkauden vuoksi päättää palata kaidalle polulle. Jotta tekijät voivat perustella pankkirosvon taistelutaidot, on Tomista tottakai tehty jokin ex-sotilas.

Elokuvassa nähdään myös Kate Walsh Tomin rakkauden kohteena, Anniena, jonka vuoksi Tom on valmis antautumaan, sekä Jeffrey Donovan, Jai Courtney, Anthony Ramos ja Terminator 2 - Tuomion päivän (Terminator 2: Judgment Day - 1991) T-1000 -pahiksena parhaiten tunnettu Robert Patrick FBI:n agentteina, joista jotkut haluavat napata Tomin ja toiset taas pitää tämän ryöstämät miljoonat itsellään. Walsh on mainio pari Neesonille ja heiltä löytyy sopivaa kemiaa. Patrickin näkeminen leffassa on aina ilo, sillä häntä ei nykyään paljoa valkokankailla päästä näkemään. Hän sopiikin erittäin hyvin FBI-konkariksi. Courtney, Ramos ja Donovankin suoriutuvat osistaan sujuvasta - etenkin Donovan, jonka esittämä agentti Meyers nousi kirkkaasti omaksi suosikikseni hahmoista. Omaa avioeroaan läpi leffan selvittävä Meyers on hilpeä heppu muuten aika kivikasvoisten tyyppien keskellä.

Honest Thief oli juuri niin anteeksipyytelemättömän rehti pöljä toimintajännäri, että se toimi itselleni oikein passelisti. Luultavasti minä tahansa muuna vuotena elokuva olisi tuntunut täysin teattereiden täytteeltä tai sitten se olisi heivattu suoraan DVD:lle tai suoratoistopalveluun, mutta nyt vuonna 2020 tämä raina taitaa olla juuri sitä, mitä teatterit kaipaavatkin. Elokuva kuljettaa katsojan sopivasti pois arjen ikävyyksistä vähän yli puoleksitoista tunniksi. Leffa ei todellakaan riko mitään rajoja, mullista lajityyppiään tai tee oikeastaan mitään, mitä ei oltaisi jo aiemmin nähty (Neeson itse on tehnyt tällaisia tusinapätkiä useammankin), mutta kumma kyllä, tässä on jotain kovin viehättävää ja viihdyttävää.

Vaikka Neesonin ja Walshin väliltä löytyykin kemiaa, heidän väliset lässynlää "olet minun kaikkeni" -keskustelut samanaikaisesti niin huvittavat kuin kyllästyttävät. Tarina on täysin ennalta-arvattava, mutta jotta rattaat pysyvät liikkeessä niin kauan, että lopputulosta voi kutsua koko illan elokuvaksi, eivät hahmot tietenkään voi tehdä loogisia ratkaisuja asioiden korjaamiseksi. Leffa tuntuu kuitenkin täysin tiedostavan oman hupsuutensa. Tiettyjen repliikkien kautta se tuntuu jopa sanovan katsojalle, että "joo, me tiedetään, tämä nyt on vähän tällainen filmi" ja samalla se sai itseni katsomaan tiettyjä ilmiselviä vikoja sormieni läpi. Seasta löytyy muutama hilpeä vitsi, pari ihan jännittävää kohtausta, sekä viihdyttävää takaa-ajoakin. Eli oikein passeli pläjäys, minkä unohtaa lähes heti sen päätyttyä.

Ohjaaja Mark Williams on tätä ennen ohjannut vain yhden filmin, Gerard Butlerin tähdittämän draamateoksen A Family Man vuodelta 2016. Williamsin ohjaus onkin hieman hakusessa, mutta kun hänellä on pääosassa Liam Neeson, joka osaisi tehdä näitä rainoja vaikka unissaan, helpottuu Williamsin homma huomattavasti. Hänen käsikirjoituksensa yhdessä Steve Allrichin kanssa ei tarjoa yllätyksiä, mutta he onnistuvat silti pitämään menon tarpeeksi mielenkiintoisena. Kuvaus on ihan tyylikästä, eivätkä toimintakohtaukset onneksi syyllisty yliampuvaan kameranheiluntaan ja silppuleikkaukseen. Elokuvan tehosteet ovat kuitenkin hämmästyttävän kehnot ja mukana on yksi räjähdys, mikä olisi näyttänyt keskeneräiseltä kymmenenkin vuotta sitten. Äänimaailma on sentään oivallinen ja Mark Ishamin säveltämät musiikit jumputtavat sopivasti taustalla, ilman että ne koskaan oikeasti erottuvat joukosta.

Yhteenveto: Honest Thief on kelpo toimintajännäri, mikä ei edes yritä keksiä pyörää uudestaan, vaan haluaa vain tarjota helppoa viihdettä kevyiden trillereiden ystäville ja sitä se kyllä tekee. Elokuva on jopa itsetietoinen omasta hölmöydestään, saaden siten katsojankin katsomaan selkeitä ongelmia sormien läpi. Romanttinen puoli on dialogiltaan aika tyhjänpäiväistä lässyttelyä, tarina on ennalta-arvattava ja monessa kohtaa hahmot hoitavat hommat tahallisen vaikeasti, jotta kestoa saadaan pidennettyä. Ja silti elokuva kestää vain hieman yli puolitoista tuntia. Liam Neeson kuitenkin murisee mahtavasti tuttuun tapaansa ja muutkin näyttelijät vähintään ajavat asiansa. Jeffrey Donovan on aidosti lystikäs avioeroaan vähän väliä selvittelevänä FBI-agenttina. Toimintaa on tarpeeksi, pari kelpo vitsiä mahtuu sekaan ja pikkuruinen jännityskin löytyy. Jos leffa olisi ilmestynyt viime vuonna, olisivat sen viat kehnoine digiräjähdyksineen olleet niin selviä, että olisin luultavasti antanut ainakin puoli tähteä pienemmät pisteet. Nyt Honest Thief oli kuitenkin juuri sitä, mitä siltä toivoinkin. Tällaista elokuvaa olen kaipaillut lähes koko kuluneen vuoden ajan. Katsonko leffaa koskaan uudestaan? Ehkä. Muistanko leffan olemassaoloa enää parin viikon päästä? Tuskin. Viihdyinkö leffan parissa? Erittäin mainiosti!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.10.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Honest Thief, 2020, Argonaut Entertainment Partners, Briarcliff Entertainment, Cutting Edge Group, Dreadnought Films, Honest Thief Productions, Ingenious Media, J Cubed Film Finance, Samuel Marshall Productions, Sprockefeller Pictures, Zero Gravity Management

Arvostelu: Luolamies (Early Man - 2018)

LUOLAMIES

EARLY MAN

Ohjaus: Nick Park
Pääosissa: Eddie Redmayne, Tom Hiddleston, Maisie Williams, Timothy Spall, Richard Ayoade, Selina Griffiths, Johnny Vegas, Mark Williams, Richard Webber, Gina Yashere, Simon Greenall, Kayvan Novak, Rob Brydon, Miriam Margolyes ja Nick Park
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 29 minuuttia
Ikäraja: 7

Early Man, eli suomalaisittain Luolamies on Aardman Animationsin uusi animaatioelokuva. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin siitä. Nykypäivänä kun animaatiot koostuvat lähinnä tietokoneella tehdyistä filmeistä, on hienoa nähdä, että jokin yhtiö tekee vielä ison luokan nukkeanimaatioita. Aardman on tehnyt mm. mainiot teokset Kananlento (Chicken Run - 2000), Wallace & Gromit: Kanin kirous (Wallace & Gromit: The Curse of the Were-Rabbit - 2005) ja Pirates! (The Pirates! In an Adventure with Scientists! - 2012), sekä hieman kehnomman Virran viemää (Flushed Away - 2006) ja Late Lammas -elokuvan (Shaun the Sheep Movie - 2015), jota en ole vielä nähnyt. Odotukseni olivat siis jokseenkin korkeat. Leffan trailerit näyttivät hauskoilta ja vaikka olin lukenut siitä pari negatiivisempaa arviota, menin erittäin positiivisin mielin katsomaan elokuvan.

Kun pronssikauden ihmiset valtaavat hyväsydämisen luolamiesheimon laakson, heimon täytyy keksiä keino voittaa laakso takaisin. Laakson kohtalo ratkeaa suuressa jalkapallo-ottelussa.

Elokuvan päähenkilö on luolamies nimeltä Tuk (Eddie Redmayne), joka on alusta alkaen pidettävä heppu. Tuk on innostunut ja valmis seikkailemaan, minkä lisäksi hän välittää paljon heimostaan. Heimolle hän vaikuttaa kuitenkin olevan se "musta lammas", sillä muut hänen heimostaan eivät ole seikkailunhaluisia, vaan ovat omistaneet elämänsä kanimetsästykselle. Tukin tarinaa on kiinnostava seurata ja hän on oiva päähahmo. Hänen kanssaan liikkuu usein lemmikkisika Posso (äänenä elokuvan ohjaaja Nick Park), jolle on luotu oma hauska persoonansa.
     Muita Tukin heimolaisia ovat vanha päällikkö Boris (Timothy Spall), pelkurimainen Gifu (Richard Ayoade), hänen tiukka äitinsä Magma (Selina Griffiths), hölmö Paavo (Mark Williams) jonka paras kaveri on kivi, tyhmät Seko (Johnny Vegas) ja Tollo (Simon Greenall), tumma Sorana (Gina Yashere), kaiken aikaa nälkäinen Hotko (Richard Webber) ja siansaksaa puhuva Erke (Simon Greenall jälleen). Päällikkö Borisin ja ties mitä syövän Hotkon lisäksi muut kivikautiset hahmot eivät erityisemmin jää mieleen. Joistakin hahmoista on myös tehty liian samannäköiset, jolloin heitä on vaikea erottaa toisistaan.
     Leffan pahis on pronssikauden lordi Nooth (Marvel-leffoista tuttu Tom "Loki" Hiddleston), joka haluaa koko ajan lisää valtaa ja rahaa. Lordi Nooth on mainio roisto tarinalle, sillä hän osaa olla häijy, mutta hänelle on myös luotu jotain, mitä hän pelkää, mikä tuo hyvää syvyyttä hahmoon. Hänestä on myös tehty jokseenkin hassu, jolloin katsojana voi jollain tapaa jopa pitää lordi Noothista.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat jalkapallosta innostunut Goona ("Game of Thrones" -sarjalla, 2011-, kuuluisaksi noussut Maisie "Arya Stark" Williams), lordi Noothin neuvonantaja Dino (Kayvan Novak), sekä pronssikauden kuningatar Oofeefa (Miriam Margolyes). Leffassa kuullaan myös Rob Brydon jalkapalloselostajakaksikkona, sekä hauskana viestinviejä-kyyhkysenä. Vaikka Goona on kiinnostava lisäys, hänen hahmonsa on hieman kehnommin kirjoitettu mukaan, jolloin hänestä ei filmin aikana oikeastaan irtoa muuta kuin että hän haluaa pelata jalkapalloa.

Selvästi parasta Luolamiehessä on sen animointi. Tuttuun Aardman-yhtiön tyyliin elokuva on tosiaan nukkeanimaatio, mikä on mielestäni aivan mahtavaa. Minulla ei siis ole mitään tietokone animaatioita vastaan. Itse asiassa jotkut niistä, kuten Zootropolis - eläinten kaupunki (Zootopia - 2016), Inside Out - mielen sopukoissa (Inside Out - 2015) ja Coco (2017) kuuluvat suosikkielokuvieni joukkoon, mutta on hienoa nähdä välillä jotain tavallisesta poikkeavaa. Leffan alusta loppuun ihailin animaattoreiden tekemää työtä; kuinka he ovat kärsivällisesti jaksaneet muuttaa nukkehahmojen asentoja hieman kuukausien ajan, jolloin lopputulos näyttäisi siltä, että hahmot liikkuvat. Hahmoista löytyy tietty tuttua Aardmanin tyyliä: hahmojen silmät ovat kiinni toisissaan, heidän hampaansa pistävät usein esiin ja heidän kämmenensä ovat aika isot verrattuna heidän kehoihinsa. Harmillisesti jotkut Tukin heimolaisista ovat hieman laiskemmin työstettyjä, mutta pääasiassa hahmot ovat hauskasti toteutetut. Enemmän kuitenkin ihailin valtavaa työtä, mikä on mennyt taustojen rakentamiseen. Luolamiesten vehreä laakso on täynnä mitä pienimpiä yksityiskohtia, kuten on myös pronssikauden kaupunki. Pienoismallilavasteet ovat varmasti olleet jättimäiset, etenkin suuri jalkapallostadion, missä laakson kohtalosta otellaan.

Huikean animoinnin lisäksi pidin myös todella paljon elokuvan ideasta. Kivikausi ja pronssikausi kohtaavat jalkapallo-ottelussa. Idea on absurdi, hauska ja aivan mahtava. Onkin valitettavaa, ettei Luolamies saa todellakaan revittyä kaikkea irti ideastaan. Älkää käsittäkö väärin, pidin kyllä leffasta, mutta kaipasin siihen jatkuvasti lisää... noh, ihan kaikkea. Mukana on huvittavia vitsejä, mutta olisin halunnut voida nauraa ääneen. Mukana on seikkailuhenkeä, muttei tarpeeksi seikkailua. Lapset saattavat löytää tästä jännitystä, mutta monille aikuisille filmi on harmillisen ennalta-arvattava. Olen huomannut viime aikoina sanovani useista elokuvista, että ne toimisivat paremmin hieman lyhyempinä. Että niitä olisi voinut tiivistä vaikka noin kymmenellä minuutilla. Luolamieheen olisin kuitenkin kaivannut sen kymmenen minuuttia tai vartin lisää, jossa olisi ollut enemmän meininkiä ja huumoria, syvempiä hahmoja ja parempaa esittelyä filmin kiehtovasta maailmasta. Ainoastaan jättisorsan olisin poistanut leffasta, sillä se tuntui todella oudolta lisäykseltä. Tällaisenaan kyseessä on oikein oivallinen ja viihdyttävä animaatioteos, mutta harmillisesti mitään erityisen ihmeellistä ei tällä kertaa ole luvassa.

Nick Park on Aardmanin isoin ohjaaja. Hän on tehnyt mm. Kananlennon, Wallace & Gromit: Kanin kirouksen ja Late Lammas -elokuvan, joten on harmi, ettei hän ole tällä kertaa pystynyt parempaan. Ongelmat tosin löytyvät lähinnä Mark Burtonin ja James Higginsonin käsikirjoituksesta, josta tuntuu puuttuvan paljon. On tietty ymmärrettävää, että nukkeanimaatioiden teko on niin vaativa ja hidas prosessi, ettei kovin pitkiä leffoja edes voida tehdä, mutta silti leffa kaipaisi lisää. Visuaalisesti Luolamies on tosiaan upean näyttävä, minkä lisäksi ääniefektit ovat mainiot. Harry Gregson-Williamsin ja Tom Howen säveltämät musiikit eivät jää mieleen, mutta toimivat hyvin elokuvan aikana.

Yhteenveto: Luolamies on mainio animaatioseikkailu, joka jää kuitenkin kauas siitä, mitä se voisi olla. Leffan idea on hauska ja kekseliäs, sen hahmot ovat pääasiassa pidettäviä ja sen maailma on kiehtova, joten on harmi, ettei mihinkään näistä asioista ole panostettu tarpeeksi, jotta lopputulos tekisi oikeasti vaikutuksen. Elokuva viihdyttää ja pitää otteessaan koko kestonsa ajan, mutta se tuntuu päättyvän ihan liian äkkiä. Olisin mielelläni halunnut nähdä paljon enemmän tätä maailmaa, etenkin kun se on toteutettu niin upeasti. Animaatiojälki on lähes täydellistä - vain muutamat hahmoista ovat hieman laiskemmin toteutetut. Taustat ovat häkellyttävän näyttäviä ja niitä katsoo enemmän kuin mielellään. Onkin sääli, ettei niitä pääse tutkimaan lisää. Heikkouksistaan huolimatta pidin kyllä leffasta ja suosittelen sitä kaikkien lapsiperheiden elokuvakäyntivalinnaksi. Nukkeanimaatioita nähdään nykyään niin harvoin, että on tärkeä tukea niitä. Viekää siis lapsenne katsomaan Luolamiestä ja tulette mitä luultavimmin itsekin viihtymään, vaikka monille aikuisille se on luultavasti hyvin ennalta-arvattava. Toivon, että Aardmanin seuraava animaatioteos olisi hieman tarkemmin suunniteltu, enkä malta odottaa, mitä yhtiö meille seuraavaksi tarjoaa! Lopputekstien jälkeen ei muuten nähdä kohtausta, mutta niiden aikana lukee hauskasti, ettei yhtäkään dinosaurusta tai kania satutettu elokuvan kuvauksissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Early Man, 2018, Aardman Animations, StudioCanal, Amazon Prime Instant Video, BFI's Film Found, British Film Institute, Creative Skillset's Skills Investment Fund