Arvostelu: Jujutsu Kaisen 0 (劇場版 呪術廻戦 0 - 2021)

JUJUTSU KAISEN 0

劇場版 呪術廻戦 0

Ohjaus: Sunghoo Park

Pääosissa: Megumi Ogata, Mikako Komatsu, Yuichi Nakamura, Koki Uchiyama, Tomokazu Seki, Kana Hanazawa, Takahiro Sakurai, Mitsuo Iwata, Koichi Yamadera, Satsumi Matsuda, Risae Matsuda, Show Hayami ja Shizuka Itō

Genre: anime, fantasia, toiminta

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 16

Gege Akutamin mangaan perustuva animesarja Jujutsu Kaisen (呪術廻戦) nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä lokakuussa 2020. Sarjan avauskausi oli kuitenkin alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta hypännyt yli mangan pohjana toimineen Jujutsu Kaisen 0 -esiosatarinan. Sarjan ohjaaja Sunghoo Park koki, että tarina olisi fiksuinta sovittaa elokuvaksi sen sijaan, että tarina ujutettaisiin osaksi sarjan jaksoja. Park ja käsikirjoittaja Hiroshi Seko laajensivat Akutamin alkuperäistä mangatarinaa, jotta he saivat aikaiseksi lähes kahden tunnin mittaisen elokuvan. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit ryhtyivät hommiin ja Jujutsu Kaisen 0 sai ensi-iltansa joulukuussa 2021. Itse kiinnostuin Jujutsu Kaisenista, kun elokuva saapui Suomen teattereihin toukokuussa 2022, mutta minulla ei ollut käytössä animeen keskittyvää Crunchyroll-suoratoistopalvelua, joten homma jäi ajatuksen tasolle. Kuitenkin nyt kun sarja on saamassa kolmannen tuotantokauden, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Pidin Jujutsu Kaisenin avauskaudesta ja pian sen loputtua katsoin uteliaana esiosaelokuva 0:n.

Kun teinipoika Yuta Okkotsun paras ystävä ja hänen rakastamansa Rika-tyttö kuolee auto-onnettomuudessa, tyttö takertuu Yutaan ylisuojelevana ja julmana kirouksena, herättäen Tokyo Jujutsu High Schoolin huomion.

Jujutsu Kaisen 0 ei jatka Yuji Itadorin tarinaa siitä, mihin Jujutsu Kaisen -sarjan ensimmäisellä kaudella jäätiin, vaan elokuva hyppää muutaman vuoden ajassa taaksepäin ja keskittyy eri teinipoikaan, Yuta Okkotsuun (äänenä Megumi Okata). Yutalla on ollut paras ystävä lapsesta asti, Rika-tyttö (Kana Hanazawa) ja varttuessaan heidän välinsä lämpenivät ystävyydestä eteenpäin romanttisemmaksi. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Rika menehtyi auto-onnettomuudessa ja hänen henkensä takertui kirouksena Yutaan, suojellen tätä kaikelta, minkä Rika kokee vähänkään vaaraksi rakkaalleen. Yuta on hyvin erilainen päähenkilö kuin Yuji ja hänen traaginen tarinansa onnistui jopa nappaamaan minut paremmin mukaansa. Yuta ei ole mikään rento vitsiniekka, vaan tämä menetys on murskannut hänet, eikä asiaa auta se, että hänen rakkaastaan on tullut hirviömäinen olio, joka satuttaa kaikkia, jotka suunnilleen edes mulkaisevat Yutaa omituisesti.

     Elokuvan sivuhahmot ovat kuitenkin pääasiassa tuttuja sarjasta. Silmänsä sitova Satoru Gojo (Yuichi Nakamura) rekrytoi Yutan Tokyo Jujutsu High Schooliin opettelemaan kirouksia vastaan taistelua ja hänen opiskelutoverinsa ovat vielä avauskaudella aika pieneen rooliin jääneet Maki (Mikako Komatsu), Toge (Koki Uchiyama) ja Panda (Tomokazu Seki). Tämä kolmikko saa enemmän tilaa leffassa ja etenkin sushireseptein puhuva Toge muuttuu huomattavasti kiinnostavammaksi hahmoksi. Tarinan pahis, entinen opiskelija ja tavallisia ihmisiä halveksuva manaaja Suguru Geto (Takahiro Sakurai) jättää kuitenkin hitusen kylmäksi. Getoa ja Gojoa linkittää yhteinen menneisyys, johon olisin suonut käytettävän enemmän aikaa.

Minun on pakko todeta, että pidin Jujutsu Kaisen 0:sta hieman enemmän kuin varsinaisen Jujutsu Kaisen -sarjan ensimmäisestä tuotantokaudesta. Vaikka tarinan pahis jättääkin toivomisen varaa, pidin muuten siitä, että kertomus on varsin tiivis, eikä lähde juuri rönsyilemään sinne tai tänne. Koin Yutan tosiaan mielenkiintoisemmaksi päähenkilöksi kuin Yujin ja olinkin kiinnostunut näkemään, kuinka nuorukainen pärjää rakkaansa kanssa, joka on muuttunut pakkomielteiseksi ja ylisuojelevaksi kiroukseksi. Tämä puoli elokuvasta onkin sen kirkkaasti parasta antia ja osa katsojista voi kiintyä menoon niin syvälle, että herkistyy ihan kyyneliin leffan loppusuoralla.

Elokuvasta löytyy myös sitä tutumpaa Jujutsu Kaisen -menoa, kun Yutaa koulitaan manaajaksi Gojon, Makin, Togen ja Pandan avustuksella. Kuten jo totesin, Toge saa lisää lihaa luidensa ympärille ja leffan huippuhetkiin kuuluu Yutan ja Togen yhteinen missio puolenvälin paikkeilla, jossa Togen kyvyt pääsevät kunnolla käyttöön. Toimintakohtaukset ovat tälläkin kertaa komeaa ja viihdyttävää katseltavaa, joskin sarjan tapaan niistä uupui itselleni se todellinen jännite. Ja vaikka elokuvassa käsitellään aika synkkiä ja traagisia aiheita, löytyy siitä myös toisinaan kelpo huumoria. Tiettyine kauneusvirheineenkin Jujutsu Kaisen 0 toimii mainiona lisäyksenä animesarjalle. Koska kyseessä on esiosatarina, voi sen hyvin katsoa, vaikka itse sarja ei olisi tuttu. Vajaan parin tunnin kestossa se on myös helppo tapa testata, toimisiko Jujutsu Kaisen itselle konseptina.

Visuaalisesti Jujutsu Kaisen 0 on vähemmän yllättäen todella näyttävä. Animaatiojälki on läpikotaisin tyylikästä ja yksityiskohtaista. Animaattorit pääsevät tosissaan vauhtiin toimintakohtausten aikana, mutta rauhallisemmissa kohtauksissa katsojana taas pääsee paremmin ihastelemaan taustoja, joihin on nähty paljon vaivaa. Myös värien käyttö on oivallista. Äänimaailma on pätevästi rakennettu musiikkeja myöten ja King Gnun esittämä tunnuskappale Ichizu on sopivan herkkä, korostaen hyvin Yutan ja Rikan suhdetta.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

劇場版 呪術廻戦 0, 2021, Mappa, Shueisha, Toho Animation

Arvostelu: Akira (アキラ - 1988)

AKIRA

アキラ

Ohjaus: Katsuhiro Otomo

Pääosissa: Mitsuo Iwata, Nozomu Sasaki, Mami Koyama, Tarō Ishida, Mizuho Suzuki, Tetsusho Genda, Tatsuhiko Nakamura, Fukue Itō, Kazuhiro Kamifuji, Yuriko Fuchizaki, Masaaki Ōkura ja Takeshi Kusao

Genre: anime, scifi, toiminta

Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia

Ikäraja: 12

Akira on Katsuhiro Otomon ohjaama ja käsikirjoittama anime-elokuva, mikä perustuu Otomon samannimiseen manga-sarjakuvaan (1982-1990). Aluksi mangaa tehdessään Otomo ei edes pohtinut sen muuntamista elokuvan muotoon, mutta kun hän alkoi saamaan tarjouksia sellaisen ohjaamisesta itse, hän päätti lopulta tarttua haasteeseen. Elokuvan budjetti paisui siihen aikaan lähes ennennäkemättömiin mittoihin animeleffaksi ja elokuva tarvitsi monia rahoittajia, jotta se voitiin toteuttaa. Ennennäkemätöntä oli myös se, että elokuvan animointi tehtiin vasta, kun näyttelijät olivat äänittäneet repliikkinsä. Vaikka monissa maissa animaatioelokuvia tehdään tällä käytännöllä, animessa näyttelijät saapuvat mukaan vasta animoinnin jälkeen. Lopulta elokuva saatiin valmiiksi ja Akira julkaistiin Japanissa heinäkuussa 1988. Kotimaassaan filmi oli pienimuotoinen hitti, mutta iso menestys siitä on muodostunut vasta vuosien varrella, kun se levitettiin ympäri maailman. Elokuva olikin yksi tärkeimmistä animeinnostuksen aloittajista länsimaissa. Kriitikot ovat ylistäneet elokuvaa yhä vain enemmän ja nykyään leffaa pidetään niin yhtenä merkittävimpänä anime-elokuvana kuin yhtenä merkittävimpänä scifielokuvana. Suomessa Akira näytettiin vain Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla vuonna 1992, mutta muuten se ei ole oikeastaan saanut levitystä täällä elokuvateattereiden tai kotijulkaisujen muodossa. Nyt uuden 4K-restaurointinsa vuoksi elokuva saapuu vihdoin kunnolla Suomen teattereihin, mistä olin erittäin innoissani, sillä en ollut koskaan ennen nähnyt Akiraa. Meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan elokuvaa sen lehdistönäytökseen noin viikkoa ennen ensi-iltaa ja elokuvan päätyttyä kävelin ulos häkeltyneenä, koettuani jotain erittäin vaikuttavaa...

16. heinäkuuta 1988 Tokio tuhoutui suuressa räjähdyksessä. 31 vuotta myöhemmin kaupunki on rakennettu uudestaan Neo-Tokioksi. Siellä nuoret Kaneda ja Tetsuo kaahailevat moottoripyörillään pitkin katuja ja kohtaavat jahdatun nuoren pojan, jolla on yliluonnollisia kykyjä.

Koko elokuvan ajan toistensa nimiä huutavat Kaneda (äänenä Mitsuo Iwata) ja Tetsuo (Nozomu Sasaki) ovat olleet ystävykset lapsuudesta asti ja nyt he kuuluvat yhteiseen moottoripyöräjengiinsä. Lähes veljellisestä ystävyydestä huolimatta Kaneda jättää Tetsuota jatkuvasti varjoonsa, toimiessaan jengin johtohahmona. Tetsuo saa luvan korjailla Kanedan upeaa (ja nykyään ikonista) punaista moottoripyörää, muttei todellakaan saa ajaa sillä. Hahmoista pitää alusta alkaen ja heidän erilaiset luonteensa ovat molemmat kiinnostavat - etenkin kun kummallisen kohtaamisensa jälkeen alkaa tapahtumaan todella suuria muutoksia molempien elämille.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Kanedan ihastuksen kohde, salaperäinen Kei (Mami Koyama), Tetsuon ihastus Kaori (Yuriko Fuchizaki), kummallisia voimia omaava Takashi (Tatsuhiko Nakamura), tätä jahtaava eversti Shikishima (Tarō Ishida), voimia tutkiva professori Ōnishi (Mizuho Suzuki), sekä Kanedan ja Tetsuon moottoripyöräjengiin kuuluvat Yamagata (Masaaki Ōkura) ja Kai (Takeshi Kusao). Sivuhahmoistakin löytyy paljon kiinnostavia tapauksia, joiden salaisuuksia avataan pitkin leffaa.

Ei ole mikään ihme, että Akiraa pidetään niin valtavan korkeassa arvossa. Heti ensimmäisestä kohtauksesta, missä rauhallinen päivä Tokiossa keskeytyy sillä, että massiivinen räjähdys pyyhkii koko kaupungin yli, elokuva vangitsi minut lumoihinsa. Metropoliksen (1927) ja Blade Runnerin (1982) inspiroima cyberpunk-henkinen Neo-Tokio esitellään ja suuni meinasi loksahtaa auki hämmästyksestä. Vaikuttavasti luotu kaupunki, mikä tuntuu aidosti elävän ja hengittävän, ja mihin uppoutuu samantien kuin se olisi todellinen paikka, on vasta yksi asia, mikä räjäyttää katsojan tajunnan. Ja sitä elokuva totta vie tekee ällistyttävään loppuhuipennukseensa asti, mikä saa aivan varmasti monet katsojista pähkäilemään, että mitä ihmettä tässä oikein tapahtui? Elokuva tekee vaikutuksen kerta toisensa perään, minkä takia en myöskään ihmettele, miksi se toimii inspiraation lähteenä yhä tänäkin päivänä. Akiran vaikutusta voi bongailla niin toisesta animen scifiteoksesta, Ghost in the Shell - aaveäänestä (攻殻機動隊 - 1995) kuin esimerkiksi Hollywoodin megahitti toimintaelokuvasta The Matrix (1999). Jopa Yön ritarissa (The Dark Knight - 2008) nähty Batmanin moottoripyörä muistuttaa tästä leffasta.

Ja niillä moottoripyörillähän todella kaahaillaan. On uskomatonta, kuinka käsin piirretyllä animaatiolla pystytään luomaan upeampaa ja henkeäsalpaavampaa jälkeä kuin monissa toimintaelokuvissa todellisten stunttien kera. Akiran alkupäästä löytyy mieletöntä menoa, enkä ole vähään aikaan elokuvia katsoessani unohtanut niin täysin kaikkea ympärillä olevaa kuin tämän leffan ensimmäisen puolituntisen aikana. Sen lisäksi, että Neo-Tokion fantastiset maisemat pääsevät hyvin esille moottoripyöräajelun kautta, johtaa kaahaaminen myös iskeviin toimintakohtauksiin. Vaikka kyseessä onkin piirretty, ei Akira todellakaan ole mikään koko perheen filmi. Pitkin elokuvaa en voinut olla ihmettelemättä leffan alhaista K12-ikärajaa, kun verta roiskuu pitkin katuja, rosvot repivät tytöltä vaatteita kujalla ja kun eräs hahmo yrittää kauhoa takaisin itseensä sisälmyksiään, jotka pursuavat ulos hänen auki viilletystä vatsastaan. Meno on rankkaa, eikä leffa aio säästellä katsojaansa. Hyvä niin.

Näyttävän scifikaupunkinsa ja rajujen toimintakohtaustensa lisäksi elokuva tietty tarjoaa animelle tuttuja syvällisyyksiä, mitkä jo itsessään tekevät Akirasta kypsemmän piirroselokuvan verrattuna moniin animaatioihin. Kuten monet muutkin japanilaisleffat, tästäkin löytyy selviä viittauksia ja vertauskuvia Hiroshiman ja Nagasakin pommituksille. Niitä ja niiden aiheuttamaa ydintuhoaseiden pelkoa on käsitelty mm. alkuperäisessä Godzillassa (ゴジラ - 1954), kun jättiliskolla oli vielä syvällisempi merkitys kuin pelkkä monsterimähinä. Akira tosiaan alkaa Tokion räjähdyksellä, mutta sen lisäksi, että elokuva käsittelee tuhon seurauksia maan asukkaissa, se käsittelee Japanin uutta nousua kauhun keskeltä. Luonto ja ihmisen suhde luontoon on myös tärkeä aihe japanilaisissa elokuvissa. Akirasta löytyy toki sitä, mutta myös pohdintaa ihmisen uudesta suhteesta teknologiaa kohtaan. Etenkin loppupäässä luonnon ja teknologian risteytys on merkittävä teema. Kyseessä on niitä teoksia, jotka ovat kuin lahjoja, jotka jatkavat antamistaan. Jo ensimmäisellä katselulla siitä löytyy valtavasti kiehtovia puolia, mutta sen pinnan alle jää muhimaan paljon asioita uudelleenkatseluita varten.

Joillekin Akirassa voi muodostua heikkoukseksi se, että sen mielikuvituksellinen ja yhä vain yliluonnollisemmaksi paisuva kertomus voi helposti mennä yli hilseen, vaikka tarinaa seuraisi kuinka tarkasti. Itselleni tämä jonkin sortin epävarmuus tietyistä asioista vain lisäsi innostustani elokuvaa kohtaan. Sen sijaan mielestäni leffan tasoa hieman latistaa se, kuinka pitkäksi loppupään tuhospektaakkeli venytetään. On toki hyvä, ettei voimakasta vastusta nujerreta helposti, mutta jossain kohtaa loppupää eskaloituu turhan massiiviseksi ja valtavat räjähdyksetkin alkavat toistamaan itseään kaikessa vaikuttavuudessaankin. Kuitenkin itse lopetus palkitsee katsojansa ja nostaa filmin jälleen suuriin korkeuksiin. Katsuhiro Otomo on tehnyt hurjan työn, ensin kirjoittaessaan ja piirtäessään noin 2000-sivuisen mangan ja sitten muokatessaan sen elokuvamuotoon kirjoittajana ja ohjaajana.

Visuaalisestikin Akira on aivan mahtava elokuva. Piirrosjälki on uskomattoman tarkkaa, yksityiskohtaista ja näyttävää pitkin leffaa. Kaikkiin kuviin on panostettu ja kaikki tuntuu pitkään mietityltä. Hullua on, että kun yleensä käsin piirretyissä animaatioissa nähdään 12 kuvaa sekunnissa, Akiraan työstettiin tuplasti otoksia, jotta se näyttäisi elokuvamaisemmalta 24 kuvan sekuntivauhdilla. Tämä tarkoittaa tietenkin hurjasti lisähommia, mutta kärsivällisyys pitää upean laadun yllä loppuun saakka. Värien käyttö on fantastista läpi elokuvan ja siinäkin Akira teki ennätyksen, sillä leffassa nähdään enemmän värisävyjä kuin animaatioelokuvissa koskaan aiemmin. Huikeita visuaalisuuksia palvelee tietty oiva äänimaailma. Musiikeissa on yhdistelty kiehtovasti perinteisiä japanilaissävelmiä 1980-luvun scifielokuville tyypillisiin syntikkasointuihin.

Yhteenveto: Akira on mielettömän upea scifielokuva, mikä ällistyttää niin mestarillisella animoinnillaan kuin kiehtovalla kertomuksellaan. Filmi nappaa mukaansa välittömästi ja loksauttaa suun auki, kun vaikuttavat moottoripyöräkaahailut alkavat. Meno on usein komeampaa kuin oikeiden stunttien kanssa kuvatuissa toimintaelokuvissa. Toimintakohtaukset ovat myös brutaaleja ja Suomessa annettu K12-ikäraja tuntuu hassun alhaiselta veren ja väkivallan määrän huomioon ottaen. Upeiden visuaalisuuksien ja iskevän toiminnan lisäksi elokuvasta löytyy paljon syvällisiä puolia ja teemoja, joita hoksaa varmasti joka katselulla lisää. Ydintuho ja sen pelko ovat vahvasti läsnä, kuten myös teknologian nousu luonnon keskellä. Tunnelma on erinomaisesti luotu ja cyberpunk-henkinen Neo-Tokio tuntuu todelliselta paikalta, jonne voisi hypätä valkokankaan läpi. Pientä miinusta leffalle tuo sen hieman liiallisuuksiin paisuva tuhomekastus loppupäässä. Onneksi itse lopetus nostaa jälleen tason korkeaksi, eikä elokuva todellakaan latistu huipennuksessaan. Monille lopetus jättää varmasti paljon pähkäiltävää, mikä itseäni ainakin vain viehättää suuresti. Ei ole mikään ihme, että Akiraa pidetään niin korkeassa arvossa ja että se toimii inspiraation lähteenä yhä tänäkin päivänä. Se on liki täydellinen filmi ja niin animen kuin scifin merkkiteos!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.8.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

アキラ, 1988, Akira Committee Company Ltd., Akira Studio, TMS Entertainment, Kôdansha, Mainichi Broadcasting System, Bandai, Hakuhodo, Toho Company, LaserDisc., Sumitomo Corporation, TMS Entertainment