If I Had Legs I'd Kick You (2025) - elokuva-arvostelu

IF I HAD LEGS I'D KICK YOU

Ohjaus: Mary Bronstein

Näyttelijät: Rose Byrne, Conan O'Brien, Delaney Quinn, A$AP Rocky, Danielle Macdonald, Ivy Wolk, Mary Bronstein, Daniel Zolghadri, Ella Beatty ja Christian Slater

Genre: draama, trilleri

Kesto: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 12

If I Had Legs I'd Kick You on Mary Bronsteinin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva. Bronstein kirjoitti elokuvan käsitelläkseen ajanjaksoa, jolloin hän huolehti sairaasta tyttärestään. Leffa sai erityisluvan SAG-AFTRA:lta, jotta se voitiin kuvata syksyllä 2023, kesken näyttelijöiden lakkoa. Maailmanensi-iltansa If I Had Legs I'd Kick You sai Sundancen elokuvajuhlilla 2025 ja nyt elokuva saapuu myös Suomeen, parhaan naispääosan Golden Globe -voiton ja Oscar-ehdokkuuden siivitteleminä. Itse kiinnostuin leffasta juuri sen saamien palkintoehdokkuuksien takia ja olinkin ilahtunut, kun pääsin katsomaan If I Had Legs I'd Kick Youn juuri pari päivää ennen Oscar-gaalaa.

Kun vesivahinko romahduttaa perheen katon, Linda ja hänen sairas tyttärensä joutuvat muuttamaan motelliin korjauksen ajaksi. Lindan yritys pitää elämäänsä kasassa murenee päivä päivältä, kun hän kohtaa yhä vain uusia vastoinkäymisiä.

Lähinnä komedioista tuttu Rose Byrne näyttelee Lindaa, terapeuttia ja äitiä, jota elämä tuntuu lähinnä vain potkivan kumoon. Tytär (Delaney Quinn) on pahasti sairas, aviomies (Christian Slater) on vähän väliä pitkillä työmatkoilla, ura tökkii ja tämän päälle heidän talossa sattuu ikävä vesivahinko, joka romahduttaa yläkerran katon. Linda ja tytär muuttavat tilapäisesti motelliin ja vastoinkäymisethän vain pahenevat. Olen mieltänyt Byrnen hauskaksi näyttelijäksi jo vuosia, mutta vasta If I Had Legs I'd Kick Youssa hän teki minuun kunnon vaikutuksen. Byrne tulkitsee erinomaisesti naista, joka alkaa tosissaan kyllästyä jatkuviin vaikeuksiin ja niistä syntyvään uupuneisuuteen. Lindaa on toisaalta helppo ymmärtää, sillä kukapa ei haluaisi toisinaan lukittautua huoneeseensa ja huutaa tyynyyn, kun mikään ei tunnu sujuvan, mutta samalla hahmossa on omat ärsyttävät piirteensä. Linda purkaa pahaa oloaan olemalla usein varsin inhottava muille ja tyttärensäkin hän näkee nykyään lähinnä taakkana. Erityisen ärsyttäviä tosin ovat Lindan mies ja tytär, jotka lähinnä vain kuullaan läpi leffan, mutta joihin kamera ei käänny. Vähän väliä kitisevä, mököttävä ja kysymystulvaa esittävä tytär muistuttaa, ettei vanhemmuus ole todellisuudessa sellaista jatkuvaa auvoa, millaisena se usein etenkin amerikkalaisissa leffoissa esitetään.

     Elokuvassa nähdään myös Conan O'Brien Lindan terapeuttina, Danielle Macdonald ja Daniel Zolghadri Lindan potilaina, A$AP Rocky motellissa työskentelevänä Jamiena, sekä ohjaaja-käsikirjoittaja Mary Bronstein Lindan tyttären hoitajana. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä osissaan, joskin on aluksi kummallista nähdä O'Brien näin hillittynä.

If I Had Legs I'd Kick You jätti minut ristiriitaisiin fiiliksiin. Elokuva on taitavasti - Byrnen kohdalla jopa todella lahjakkaasti - näytelty, mutta tarinan hahmot ovat pääasiassa niin sietämättömän epätykättäviä ja rasittavia, että heidän seuraaminen kohtauksesta toiseen todella koetteli kärsivällisyyttäni. Suuren osan ajasta hahmot huutavat toisilleen, kiukuttelevat ja valittavat ja kun tätä pitää kuunnella toista tuntia, hermot ovat kyllä aikamoisessa testissä.

Mutta sitten taas toisaalta If I Had Legs I'd Kick You on hyvä ja tehokkaan haastava kuvaus vanhemmuuden vaikeuksista ja ajoittaisesta raastavuudesta. Tietty epämukava tunne hivuttautuu alusta alkaen katsojan ympärille, kunnes se alkaa hissuksiin tiukentamaan otettaan. Joissain paikoissa, kuten Golden Globeseissa leffa on kategorisoitu komediaksi ja vaikka elokuvassa onkin hieman huumoria (sysimustaa sellaista), itse koin elokuvan lähinnä psykologiseksi trilleriksi. Kun hahmot pysyvät hiljaa ja elokuva antaa inhottavan tunnelman puhua puolestaan, pidin paljon näkemästäni. Seassa on jopa kauhumaista kuvastoa ja Lindan talon kattoon ilmestyvä pimeä aukko on jo itsessään onnistuneen ahdistava näky. Loppua kohti leffa myös kasvattaa tiettyä kuumehoureista painajaismaisuuttaan. Mitä väsyneempi Linda alkaa olla tilanteeseensa, sitä oudommaksi asiat alkavat muuttua. Teatterista poistuessaan katsoja saattaakin kummastella, että mikä tästä kaikesta edes oli totta ja mikä vain naisen päässä?

Mary Bronstein ei ollut minulle etukäteen tuttu nimi, mutta hän esittelee taitojaan ohjaajana. Hän rakentaa onnistuneen epämukavaa tunnelmaa, sekä saa näyttelijänsä irrottelemaan hyvin. Sen sijaan hänen käsikirjoituksensa sai minut melkein raivon partaalle... mikä oli kenties hänen tarkoituksensakin. Teknisesti If I Had Legs I'd Kick You on oivallinen. Se on hyvin kuvattu ja kameratyöskentelyssä pidin erityisesti siitä, kuinka tytär onnistutaan lähes täysin rajaamaan kuvan ulkopuolelle. Lavasteet ja puvut ovat pätevät, tehosteet toimivat ja äänimaailma on osaavasti kasattu, 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

If I Had Legs I'd Kick You, Yhdysvallat, 2025, A24, Bronxburgh, Central Pictures, Fat City

Arvostelu: Eighth Grade (2018)

EIGHTH GRADE

Ohjaus: Bo Burnham
Pääosissa: Elsie Fisher, Josh Hamilton, Emily Robinson, Catherine Oliviere, Jake Ryan, Luke Prael, Daniel Zolghadri, Fred Hechinger ja Imani Lewis
Genre: draama, komedia
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 12

Eighth Grade on ex-tubettajan ja nykyisen koomikko Bo Burnhamin esikoisohjaus. Burnham sai idean elokuvaan omasta nuoruudestaan, YouTube-taustastaan ja ahdistuksestaan, ja kehitteli tarinan, kun huomasi useaan otteeseen nuorten tyttöjen ottavan itsestään kuvia ostoskeskuksissa, mikä pisti hänet ajattelemaan, millaisia nämä tytöt ovat oikeasti ilman älypuhelimiaan. Käsikirjoituksen työstö lähti liikkeelle vuonna 2014 nimellä "The Coolest Girl in the World", mitä hän lähti myymään eri yhtiöille seuraavina vuosina. Pieni A24-yhtiö sai projektin, mutta sillä ehdolla, että Burnham saisi ohjata sen. Kuvaukset alkoivat kesällä 2017 ja lopulta Eighth Grade sai ensiesityksensä Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2018. Sen jälkeen leffaa on esitetty useissa eri tapahtumissa ja Suomessa se esitettiin nyt alkuvuodesta Season Film Festivalilla. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun kuulin siitä - etenkin kun elokuva tuntui saavan pelkkiä kehuja ja monet ylistivät sitä yhdeksi vuoden parhaista leffoista. Jossain kohtaa alkoi kuitenkin tuntumaan siltä, ettei elokuva koskaan saapuisi Suomeen ja kun se vihdoin näytettiin Season Film Festivalilla, minua harmitti suuresti, sillä en päässyt katsomaan sitä. Suureksi ilokseni Eighth Grade kuitenkin ilmestyi vuokrauspalvelu Blockbusteriin, mitä kautta pääsin vihdoin katsomaan sen.

Introvertti Kayla-tyttö yrittää selvitä inhottavan kahdeksannen luokan viimeisistä viikoista, ennen kuin hän voisi aloittaa puhtaalta pöydältä high schoolissa.

Viidenkymmenen hakijan joukosta päähenkilö Kaylan roolin nappasi nuori Elsie Fisher, koska Burnhamin mukaan muut tytöt olivat itsevarmoja, jotka esittivät ujoa ja vain Fisher oli ujo, joka esitti itsevarmaa, ja juuri sitä Burnhamin mielestä rooli vaati. Fisherin roolitus on täysi napakymppi; hän tekee aivan uskomattoman hienon roolisuorituksen ja häikäisee jatkuvasti lahjakkuudellaan. Fisher ei tunnu koskaan millään lailla teennäiseltä - paitsi silloin kun hänen hahmonsa Kayla yrittää esittää olevansa joku muu kuin oikeasti on - vaan hän huokuu sellaista aitoutta, mikä puuttuu aika lailla kaikista teinileffoista. Aitoutta vain korostaa se, ettei Fisherin finnejä meikata piiloon, eikä hän omista mitään missivartaloa, vaan hän todella uskaltaa näyttää itsensä sellaisena kuin hän on - mitään häpeilemättä. Kuinka usein tällaista nähdään teinileffoissa? Kayla on välittömästi erittäin samaistuttava tapaus, oli katsoja sitten lopulta tyttö tai poika tai mitään muutakaan. Kaylan on tarkoitus näyttää yleisesti nuoruuden vaikeuksia ja niihin voi samaistua kuka tahansa sukupuolesta riippumatta. Mielenkiintoisen lisäyksen Kaylaan tuovat hänen YouTube-videonsa, missä hän yrittää antaa vinkkejä nuoruuden ongelmiin ja varttumisesta selviytymiseen, mutta läpi leffan on selvää, että hänelle itselleen tuottaa suunnattomia vaikeuksia seurata omia vinkkejään. Hahmosta alkaa välittämään nopeasti ja haluan vielä kerran painottaa, kuinka onnekkaita elokuvan tekijät olivat löytäessään Fisherin päärooliin. Yksi parhaimmista roolisuorituksista lapsinäyttelijältä, minkä olen koskaan nähnyt!
     Muita hahmoja leffassa ovat Kaylan isä (Josh Hamilton), jolla on suuria vaikeuksia löytää tapa kommunikoida tyttärensä kanssa, koulun suosituin tyttö Kennedy (Catherine Oliviere), jota Kayla samaan aikaan ihailee ja inhoaa, Kennedyn nörtti sukulainen Gabe (Jake Ryan), Kaylan ihastus Aiden (Luke Prael), sekä Kaylan ihailemat high school -nuoret Olivia (Emily Robinson), Aniyah (Imani Lewis), Trevor (Fred Hechinger) ja Riley (Daniel Zolghadri). Muut näyttelijät tekevät myös hyvää työtä, vaikka heidän hahmonsa jäävät lopulta aika vähäiselle ruutuajalle. Hamilton on erittäin mainio hieman pöhkönä isänä, joka yrittää keksiä tavan löytää yhteyden tyttäreensä.

Oletko kyllästynyt perinteisiin teinileffoihin, joissa kierrätetään vain paria eri juonta täysin ennalta-arvattavasti? Teinileffoihin, jotka tuntuvat enemmän fantasialta kuin oikealta kuvaukselta teini-iästä? Teinileffoihin, joissa koulun suosituin tyttö työntää sivuun itsekkyytensä ja tekee epäsuosituimmasta ja hammasrautoja käyttävästä tytöstä meikin ja kampauksen voimalla tanssien tähden? Teinileffoihin, jotka esittävät yhden tai kahden kohtauksen ajan olevansa syvällisiä, mutta ovat kokonaisuuksina loppujen lopuksi todella onttoja ja sieluttomia? Niin minäkin! Tuon jälkeen tämä kuulostaa hieman mainostelevisiolta, mutta... Eighth Grade on vastaus ongelmaanne! Tämä leffa on kaikkea sitä, mitä nuo geneeriset teinirainat voivat vain unelmoida olevansa ja vieläkin enemmän. Kaylaa esittävän Elsie Fisherin tavoin tämä filmi tuntuu aivan käsittämättömän aidolta. Ohjaaja-käsikirjoittaja Bo Burnham tuntuu todella ymmärtävän nuoria, ja hänen ohjauksensa ja Fisherin ilmiömäisen roolityön vuoksi katsoja pääsee täysillä Kaylan pään sisään ja ihan oikeasti ymmärtää, mitä tämä joutuu kokemaan. Sen lisäksi, että elokuva onnistuu olemaan kaikille sukupuolille lähestyttävä teos, myös aikuiset pystyvät uppoutumaan siihen omien nuoruusmuistojensa kautta. Vanhemmille kyseessä onkin tärkeä leffa, sillä elokuva käsittelee hienosti, kuinka vaikeaa teini-ikäisen ja vanhemman kommunikointi on. Kuinka rajojaan koetteleva nuori ajautuu yhä vain kauemmas vanhemmistaan ja kuinka tärkeää vanhemmalle on löytää oikea tapa kommunikoida lapsensa kanssa ja saada tämä pidettyä "oikealla polulla".

Pintapuolisesti Eighth Grade vaikuttaa vain kuvaukselta kasiluokkalaisen tytön parista viimeisestä viikosta ennen kesäloman alkua, mutta pintaa syvemmältä löytyy todella monikerroksinen ja monimutkikas tunnekuohujen ja ajatusvirtojen käsittely. Kuten jo sanoin, katsoja oikein imaistaan Kaylan pään sisälle. Vielä syvällisemmäksi homma muuttuu, kun kyseessä on teini-ikäisen pää, mikä kokee suuria vaikeuksia käsitellä kaikkea, mitä siellä pyörii. Elokuva käsittelee erilaisia paineita, joita nuori kokee joka päivä mennessään kouluun. Elokuva käsittelee sosiaalisen median tuomia lisäpaineita, kun nuori ei pysty pudottamaan rooliaan kotiin päästessään, vaan sitä täytyy jatkaa kellon ympäri. Kaylan YouTube-videoiden kautta käy hyvin selväksi, että näemme jatkuvasti ihmisiä, jotka vaikuttavat jonkinlaiselta, mutta ovatkin todellisuudessa täysin muuta. Kayla vaikuttaa videoillaan reippaalta ja iloiselta, mutta onkin oikeasti ujo. Monet teistä, jotka lukevat nyt tätä arviota, eivät varmasti tiedä, millainen minä oikeasti olen - vaikka tuntisittekin minut tosielämässä. Vielä lisäksi MeToo-liikkeen alettua elokuva uskaltaa hypätä erittäin vaikean aiheen pariin, eli alaikäisen kokemaan seksuaaliseen ahdisteluun. Eighth Gradesta löytyy todella, siis todella epämiellyttävä kohtaus, mikä jää varmasti kummittelemaan pitkäksi aikaa päässä. Enkä voi kuvitellakaan, miltä sellaisesta katsojasta tuntuu, joka on joskus joutunut olemaan samassa tilanteessa kuin Kayla.

Bo Burnham käsittelee näitä vaikeita aiheita mitä erinomaisimmalla tavalla. Elokuvasta ei huomaa, että kyseessä on hänen esikoisohjauksensa, vaan Burnhamin työ on äärimmäisen taidokasta, enkä malta odottaa näkeväni, mitä muuta hän voisi saada aikaiseksi. Vielä ohjaamista parempaa työtä Burnham tekee kuitenkin käsikirjoittajana - etenkin dialogin kirjoittajana. Filmin aitouden tunteeseen vaikuttaa vahvasti se, kuinka aidosti hahmot puhuvat toisilleen. Leffa on täynnä "öö" ja "niinku" -sanoja, joita nuoret käyttävät kaiken aikaa. Lisäksi kaikkien hankalien aiheiden käsittelyn mukaan Burnham onnistuu tuomaan paljon huumoria, mikä syntyy pääasiassa tavasta näyttää Kaylan koulun oppilaita ja mitä kaikkea tunneilla tapahtuu. Eighth Grade on myös teknisesti taidokkaasti toteutettu. Vaikka mukana ei ole mitään hurjia kamerakikkoja, on täydellinen ratkaisu, että pääasiassa kamera on lukittu Kaylaan. Katsojalle ei usein näytetä, mitä hänen ympärillä olevat ihmiset tekevät puhuessaan, vaan elokuva keskittyy näyttämään, miten Kayla reagoi kaikkeen hänen ympärillään. Leikkaus on napakkaa, eikä filmillä olekaan kestoa kuin puolitoista tuntia. Anna Meredithin säveltämät elektroniset musiikit ovat erikoinen mutta toimiva lisä leffan henkeen. Parhaiten musiikkipuolelta jää kuitenkin soimaan Enyan "Orinoco Flow" -kappale. Burnham valitsi kappaleen, koska siinä on taikuuden tuntua, ja kun sosiaalinen media on kuin pyhä paikka Kaylalle, Burnham ajatteli kappaleen kuvastavan täysin sitä pyhyyttä. Ja niin se totta vie tekeekin.

Yhteenveto: Eighth Grade on aivan mahtava ja ennen kaikkea todella aidolta tuntuva elokuva teini-iästä. Leffa välttää kaikin tavoin vajoamisen geneeriseksi massateinifilmiksi, mitkä ovat lopulta enemmänkin fantasiaa epäuskottavien ja satumaisten käänteidensä kanssa. Ne ovat myös todella pinnallisia tekeleitä, kun taas Eighth Grade uskaltaa mennä oikeasti syvällisiin paikkoihin ja se käsittelee aiheitaan erinomaisesti. Nuorten kokemat valtavat paineet koulun, sosiaalisen median ja sukulaisten kautta ovat isossa roolissa ja filmi pistää miettimään, millaisia näkemämme ja tuntemamme ihmiset ihan oikeasti ovat. Leffasta löytyy mainiota huumoria, mutta se menee myös todella ahdistaviin tunnelmiin erään karmaisevan ja pysäyttävän kohtauksen aikana. Elokuva onnistuu liikuttamaan ja siinä pääsee täysin päähenkilö Kaylan päähän, mihin vaikuttavat ohjaaja-käsikirjoittaja Bo Burnhamin upea tapa ymmärtää nuoria, nokkela kameratyöskentely, sekä käsittämättömän huikean roolityön tekevä Elsie Fisher. Eighth Graden pitäisi mielestäni kuulua jokaisen yläasteikäisen katselulistalle, minkä lisäksi vanhempienkin kuuluisi nähdä se. Käykää siis tekin vuokraamassa tämä leffa ja jos innostuitte siitä kuten minä, jakakaa tätä arviota eteenpäin, jotta yhä useampi tulee tietoiseksi tästä muuten liian pienelle huomiolle jäävästä tärkeästä elokuvasta. Gucci!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Eighth Grade, 2018, A24, IAC Films

Yhteistyössä