If I Had Legs I'd Kick You (2025) - elokuva-arvostelu

IF I HAD LEGS I'D KICK YOU

Ohjaus: Mary Bronstein

Näyttelijät: Rose Byrne, Conan O'Brien, Delaney Quinn, A$AP Rocky, Danielle Macdonald, Ivy Wolk, Mary Bronstein, Daniel Zolghadri, Ella Beatty ja Christian Slater

Genre: draama, trilleri

Kesto: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 12

If I Had Legs I'd Kick You on Mary Bronsteinin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva. Bronstein kirjoitti elokuvan käsitelläkseen ajanjaksoa, jolloin hän huolehti sairaasta tyttärestään. Leffa sai erityisluvan SAG-AFTRA:lta, jotta se voitiin kuvata syksyllä 2023, kesken näyttelijöiden lakkoa. Maailmanensi-iltansa If I Had Legs I'd Kick You sai Sundancen elokuvajuhlilla 2025 ja nyt elokuva saapuu myös Suomeen, parhaan naispääosan Golden Globe -voiton ja Oscar-ehdokkuuden siivitteleminä. Itse kiinnostuin leffasta juuri sen saamien palkintoehdokkuuksien takia ja olinkin ilahtunut, kun pääsin katsomaan If I Had Legs I'd Kick Youn juuri pari päivää ennen Oscar-gaalaa.

Kun vesivahinko romahduttaa perheen katon, Linda ja hänen sairas tyttärensä joutuvat muuttamaan motelliin korjauksen ajaksi. Lindan yritys pitää elämäänsä kasassa murenee päivä päivältä, kun hän kohtaa yhä vain uusia vastoinkäymisiä.

Lähinnä komedioista tuttu Rose Byrne näyttelee Lindaa, terapeuttia ja äitiä, jota elämä tuntuu lähinnä vain potkivan kumoon. Tytär (Delaney Quinn) on pahasti sairas, aviomies (Christian Slater) on vähän väliä pitkillä työmatkoilla, ura tökkii ja tämän päälle heidän talossa sattuu ikävä vesivahinko, joka romahduttaa yläkerran katon. Linda ja tytär muuttavat tilapäisesti motelliin ja vastoinkäymisethän vain pahenevat. Olen mieltänyt Byrnen hauskaksi näyttelijäksi jo vuosia, mutta vasta If I Had Legs I'd Kick Youssa hän teki minuun kunnon vaikutuksen. Byrne tulkitsee erinomaisesti naista, joka alkaa tosissaan kyllästyä jatkuviin vaikeuksiin ja niistä syntyvään uupuneisuuteen. Lindaa on toisaalta helppo ymmärtää, sillä kukapa ei haluaisi toisinaan lukittautua huoneeseensa ja huutaa tyynyyn, kun mikään ei tunnu sujuvan, mutta samalla hahmossa on omat ärsyttävät piirteensä. Linda purkaa pahaa oloaan olemalla usein varsin inhottava muille ja tyttärensäkin hän näkee nykyään lähinnä taakkana. Erityisen ärsyttäviä tosin ovat Lindan mies ja tytär, jotka lähinnä vain kuullaan läpi leffan, mutta joihin kamera ei käänny. Vähän väliä kitisevä, mököttävä ja kysymystulvaa esittävä tytär muistuttaa, ettei vanhemmuus ole todellisuudessa sellaista jatkuvaa auvoa, millaisena se usein etenkin amerikkalaisissa leffoissa esitetään.

     Elokuvassa nähdään myös Conan O'Brien Lindan terapeuttina, Danielle Macdonald ja Daniel Zolghadri Lindan potilaina, A$AP Rocky motellissa työskentelevänä Jamiena, sekä ohjaaja-käsikirjoittaja Mary Bronstein Lindan tyttären hoitajana. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä osissaan, joskin on aluksi kummallista nähdä O'Brien näin hillittynä.

If I Had Legs I'd Kick You jätti minut ristiriitaisiin fiiliksiin. Elokuva on taitavasti - Byrnen kohdalla jopa todella lahjakkaasti - näytelty, mutta tarinan hahmot ovat pääasiassa niin sietämättömän epätykättäviä ja rasittavia, että heidän seuraaminen kohtauksesta toiseen todella koetteli kärsivällisyyttäni. Suuren osan ajasta hahmot huutavat toisilleen, kiukuttelevat ja valittavat ja kun tätä pitää kuunnella toista tuntia, hermot ovat kyllä aikamoisessa testissä.

Mutta sitten taas toisaalta If I Had Legs I'd Kick You on hyvä ja tehokkaan haastava kuvaus vanhemmuuden vaikeuksista ja ajoittaisesta raastavuudesta. Tietty epämukava tunne hivuttautuu alusta alkaen katsojan ympärille, kunnes se alkaa hissuksiin tiukentamaan otettaan. Joissain paikoissa, kuten Golden Globeseissa leffa on kategorisoitu komediaksi ja vaikka elokuvassa onkin hieman huumoria (sysimustaa sellaista), itse koin elokuvan lähinnä psykologiseksi trilleriksi. Kun hahmot pysyvät hiljaa ja elokuva antaa inhottavan tunnelman puhua puolestaan, pidin paljon näkemästäni. Seassa on jopa kauhumaista kuvastoa ja Lindan talon kattoon ilmestyvä pimeä aukko on jo itsessään onnistuneen ahdistava näky. Loppua kohti leffa myös kasvattaa tiettyä kuumehoureista painajaismaisuuttaan. Mitä väsyneempi Linda alkaa olla tilanteeseensa, sitä oudommaksi asiat alkavat muuttua. Teatterista poistuessaan katsoja saattaakin kummastella, että mikä tästä kaikesta edes oli totta ja mikä vain naisen päässä?

Mary Bronstein ei ollut minulle etukäteen tuttu nimi, mutta hän esittelee taitojaan ohjaajana. Hän rakentaa onnistuneen epämukavaa tunnelmaa, sekä saa näyttelijänsä irrottelemaan hyvin. Sen sijaan hänen käsikirjoituksensa sai minut melkein raivon partaalle... mikä oli kenties hänen tarkoituksensakin. Teknisesti If I Had Legs I'd Kick You on oivallinen. Se on hyvin kuvattu ja kameratyöskentelyssä pidin erityisesti siitä, kuinka tytär onnistutaan lähes täysin rajaamaan kuvan ulkopuolelle. Lavasteet ja puvut ovat pätevät, tehosteet toimivat ja äänimaailma on osaavasti kasattu, 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

If I Had Legs I'd Kick You, Yhdysvallat, 2025, A24, Bronxburgh, Central Pictures, Fat City

Arvostelu: The Roses (2025)

THE ROSES

Ohjaus: Jay Roach

Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Olivia Colman, Andy Samberg, Kate McKinnon, Delaney Quinn, Ollie Robinson, Ncuti Gatwa, Sunita Mani, Zoë Chao, Hala Finley, Wells Rappaport, Jamie Demetriou ja Allison Janney

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 12

The Roses perustuu Warren Adlerin kirjaan The War of the Roses vuodelta 1981. Kirjan pohjalta oli jo aiemmin tehty elokuva Ruusujen sota (The War of the Roses) vuonna 1989. Keväällä 2024 ilmoitettiin, että kirjan pohjalta oli tekeillä uusi adaptaatio. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden kesäkuussa ja nyt The Roses saapuu elokuvateattereihin. Itselleni Adlerin kirja ja aiempi filmatisointi eivät olleet tuttuja tapauksia, mutta pidin trailerista ja päänäyttelijöistä ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa The Rosesin sen lehdistönäytöksessä pari viikkoa ennen ensi-iltaa.

Arkkitehti Theo ja kokki Ivy rakastuvat ensisilmäyksellä. Kuitenkin kymmenen vuoden jälkeen, kun Theo menettää työnsä suuren luokan mokan takia ja Ivyn ravintolasta taas muodostuu suurmenestys, pariskunnan välille syntyy katkeruus, joka eskaloituu pahemman luokan aviosodaksi.

Päärooleissa Rosen pariskuntana Theona ja Ivynä nähdään Benedict Cumberbatch ja Olivia Colman, jotka istuvat rooleihinsa täydellisesti. Theo on päämääräinen arkkitehti, jolla on palava intohimo rakennusten suunnitteluun, kun taas Ivy on hieman ujompi kokki, joka ei ole juuri edes kehdannut sanoa ääneen haaveitaan oman ravintolansa avaamisesta. Kun sitten eräänä myrskyisenä yönä Theon suunnittelema museo luhistuu, kun taas Ivyn pikkurafla muodostuu yleisömenestykseksi, heidän elämänsä muuttuvat kertaheitolla, eikä se tee hyvää avioparin väleille. Cumberbatchin ja Colmanin väliltä löytyy hyvää kemiaa, mutta sitäkin paremmassa vedossa he ovat, kun Roset alkavat saada ryppyjä rakkauteen, mikä vain eskaloituu eskaloitumistaan kuin lumipallo vierimässä mäkeä alas ja pian he riitelevätkin oikeastaan aivan kaikesta - jopa silloin kun he onnistuvat olemaan jostain asiasta samaa mieltä.

     Elokuvassa nähdään myös Ollie Robinson ja Delaney Quinn Rosejan lapsina Royna ja Hattiena, Andy Samberg ja Kate McKinnon Rosejen ystäväpariskuntana Barryna ja Amyna, Ncuti Gatwa ja Sunita Mani Ivyn ravintolassa työskentelevinä Jeffreynä ja Janena, Zoë Chao Theon arkkitehtiystävänä Sallyna, sekä Allison Janney avioeroasianajajana. Sivunäyttelijätkin tekevät pääasiassa oivaa työtä, joskin mielestäni Kate McKinnon ei vieläkään ole niin hauska kuin hän selvästi luulee olevansa. Yleensä villisti heittäytyvältä Sambergilta on kiva nähdä pidättyväisempi roolityö.

En ole tosiaan alkuperäistä kirjaa lukenut tai nähnyt edellistä elokuvasovitusta, mutta olin jopa yllättynyt, kuinka paljon pidinkään tästä vuoden 2025 The Rosesista. Kyseessä on erittäin hauska synkähkö komedia avioparin syöksykierteestä ilmiriitaan. Leffa käyttää hyvän tovin rakentaakseen ensin Theon ja Ivyn suhdetta, jolloin kun heidän elämissään tapahtuu suuri käännekohta, on sitäkin ikävämpää nähdä, kuinka negatiivisiksi heidän tunteensa toisiaan kohtaan muuttuvat. Aluksi kyse on vain kateudesta, mikä muuttuu salakavalasti katkeruudeksi ja sitten halveksunnaksi. Kaikki toisessa ihmisessä ärsyttää, mutta selväksi käy, että pohjimmiltaan hahmoja ärsyttävät he itse. Theo on pettynyt itseensä, mutta purkaa epäonnistumisensa tunnetta vaimoonsa. Ivyn menestys taas johtaa siihen, että hän etääntyy lapsistaan ja kun hänestä tuntuu, että hän on epäonnistunut äitinä, hän purkaa tämän mieheensä.

Vaikka paperilla tämä voi kuulostaa aika murskaavalta draamalta, tekijät onnistuvat tuomaan tämän kaiken esiin todella hauskan huumorin kautta. Theo ja Ivy ovat heti kättelyssä sanavalmiita hahmoja ja tämä sanavalmius tulee tarpeeseen, kun heidän täytyy lopulta kohtauksesta toiseen keksiä toisistaan yhä vain häijympiä solvauksia. Leffan dialogi onkin parhaimmillaan hulvatonta ja mukana on muutenkin useita todella lystikkäitä hetkiä. Eräs illalliskohtaus on erityisen hauska. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että pidin myös paljon siitä, kuinka tavallaan runollisesti elokuva päättyy.

Elokuvan on ohjannut Jay Roach, joka tunnetaan parhaiten Austin Powers -trilogian (1997-2002) tekijänä. Roach pitää lystikästä ilmapiiriä hyvin yllä ja saa pääkaksikon irrottelemaan mainiosti. The Roses on myös teknisesti pätevä teos, joskin parit tietokonetehosteet ovat silmiinpistävät digitaalisuudessaan. Elokuva on hyvin kuvattu ja leikattu, lavasteet ovat hienot, puvustus toimivaa ja äänityöskentelykin onnistunutta Theodore Shapiron leikkisien musiikkien kera.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Roses, 2025, Adler Entertainment Trust, Garden Studios, South of the River Pictures, SunnyMarch