His & Hers (2026) - sarja-arvostelu

HIS & HERS

Luoja: William Oldroyd

Näyttelijät: Tessa Thompson, Jon Bernthal, Sunita Mani, Marin Ireland, Pablo Schreiber, Rebecca Rittenhouse, Crystal Fox, Chris Bauer, Poppy Liu, Ellie Rose Sawyer, Mike Pniewski, Dave Maldonado, Kristen Maxwell, Leah Merritt, Tiffany Ho, Isabelle Kusman, Astrid Rottenberry ja Jamie Tisdale

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: 39 minuuttia - 47 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 19 minuuttia

Ikäraja: 16

His & Hers perustuu Alice Feeneyn samannimiseen kirjaan vuodelta 2020. Heti samana vuonna Endeavor Content -yhtiö hankki kirjan filmatisointioikeudet ja projekti päätyi Netflixille. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 ja nyt His & Hers -minisarja on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itselleni Feeneyn kirja ei ollut entuudestaan tuttu, mutta kiinnostuin sarjasta sen päätähtien ja premissin takia. Ryhdyinkin katsomaan His & Hersiä heti sen julkaisupäivänä. 

Dahlonegan pikkukaupungin metsässä tapahtuu julma murha. Naimisissa olevat rikostutkija Harper ja journalisti Anna kilpailevat siitä, kumpi saa tapauksen ensin selvitettyä.

His & Hersin päärooleissa nähdään Tessa Thompson ja Jon Bernthal. Bernthal esittää Harperia, rikostutkijaa, joka ryhtyy tutkimaan hurjaa murhaa pienessä kotikaupungissaan Georgian Dahlonegassa. Thompson taas näyttelee Annaa, journalistia, joka pyrkii tekemään paluun vuoden hiljaiselon jälkeen ja joka ensitöikseen lähtee Dahlonegaan raportoimaan murhasta, mikä taas häiritsee Harperin tutkimusta. Ja niin tosiaan, Anna ja Harper ovat naimisissa. Rakkaus vaikuttaisi kuitenkin haihtuneen aikapäiviä sitten ja hahmot ovat nykyään lähinnä katkeria toisilleen. Anna on muuttanut isompaan kaupunkiin, kun taas Harper asuu siskonsa Zoen (Marin Ireland) ja tämän tyttären Megin (Ellie Rose Sawyer) luona. Thompson ja Bernthal ovat kummatkin hyvät valinnat rooleihinsa ja he ovat erityisen vahvoilla, kun Anna ja Harper kohtaavat pitkän ajan jälkeen ja vaikeat tunteet puskevat eri tavoin pintaan.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Annan muistisairas äiti Alice (Crystal Fox), Harperin uusi työpari, rikostutkija Patel (Sunita Mani), sekä Annan kilpailija, uutisankkuri Lexy (Rebecca Rittenhouse) ja tämän mies, uutiskuvaaja Richard (Pablo Schreiber). Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa oivallisesti, etenkin Ireland aika heikosti pärjäävänä yksinhuoltajaäitinä.

His & Hers on kelpo jännäri, joka ei kuitenkaan mielestäni ihan yltänyt lupaavan alustuksen viitoittamaan potentiaaliin. On kiinnostavaa ryhtyä selvittämään tätä paikallisen naisen kuolemaa, etenkin kun hän liittyy jollain tavalla sekä Annaan että Harperiin, tehden tapauksesta henkilökohtaisen. Katsojaa johdatellaan varsin ovelasti osoittelemaan syyttävää sormeaan suurin piirtein jokaista hahmoa kohtaan - jopa pääkaksikkoa. Kaikilla vaikuttaisi olevan jotain salailtavaa ja luvassa onkin yhä enemmän ja yhä mojovampia paljastuksia tarinan edetessä.

Minisarja koostuu vain kuudesta, noin kolmen vartin mittaisesta jaksosta, mikä on oikein passeli mitta. Toisaalta vähän päälle neljän tunnin yhteiskestossa tarina pääsee hengittämään, mutta toisinaan tuumin, että kenties His & Hers olisi toiminut yhtä hyvin parin tunnin elokuvanakin. Tämä toisi tiettyä napakkuutta, mitä paikoitellen hieman löysäksi jäävä sarja kaipaisi. Finaalijaksossa sarja onneksi palkitsee vastauksillaan ja käänteillään, jotka kieltämättä nostavat kokonaisuutta hieman. Kaiken tämän murhamysteerin keskellä tarinan vahvinta antia on kuitenkin Annan ja Harperin vaikea suhde ja ajoittain sen selvittely on mielenkiintoisempaa kuin itse murhaajan henkilöllisyyden ja motiivin hoksaaminen.

Sarjan luoja William Oldroyd toimii myös yhtenä sarjan ohjaajista ja käsikirjoittajista. Oldroydin johdolla molemmat tiimit hoitavat menevästi tonttinsa, pitäen jännitettä passelisti yllä. Teknisestikin His & Hers toimii hyvin. Sarja on oivallisesti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat pätevät, puvustus mainiota ja maskeeraukset sopivan rujot. Äänityöskentely on kanssa vakuuttavaa ja Mac Quaylen säveltämät musiikit tuovat kelpo lisäyksensä tunnelmaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

His & Hers, Yhdysvallat, 2026, Campout Productions, Fifth Season, Freckle Films, Viva Maude

Arvostelu: Death of a Unicorn (2025)

DEATH OF A UNICORN

Ohjaus: Alex Scharfman

Pääosissa: Jenna Ortega, Paul Rudd, Will Poulter, Téa Leoni, Richard E. Grant, Anthony Carrigan, Sunita Mani, Stephen Park ja Jessica Hynes

Genre: fantasia, kauhu, komedia

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

Death of a Unicorn on ohjaaja-käsikirjoittaja Alex Scharfmanin esikoiselokuva. Scharfman sai rahoituksen idealleen, sekä nimekkään näyttelijäkaartin. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2023 ja lopulta Death of a Unicorn sai maailmanensi-iltansa South by Southwest -elokuvafestivaaleilla tämän vuoden maaliskuussa. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä myös Suomen teattereihin keväällä, mutta kun leffa todettiin Yhdysvalloissa taloudelliseksi epäonnistumiseksi, sen ensi-ilta täällä peruttiin. Death of a Unicorn julkaistiin lopulta suoraan myyntiin ja vuokrattavaksi. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin sen vekkulista premissistä. Minua ärsyttikin suuresti, kun sen Suomen teatterikierros peruttiin ja kun leffa saapui vihdoin vuokrattavaksi, katsoin sen.

Asianajaja Elliot Kintner ja hänen tyttärensä Ridley ovat matkalla rikkaiden Leopoldien luokse, kun he törmäävät autollaan ihka aitoon yksisarvisen varsaan. Pian viikonlopun vietto muuttuu selviytymistaiteluksi, kun verenhimoiset yksisarvisvanhemmat saapuvat kostamaan.

Elokuvan päärooleissa asianajaja Elliot Kintnerinä ja tämän Ridley-tyttärenä nähdään Paul Rudd ja kovaa nousua tekevä Jenna Ortega. Elliot on jokin aikaa sitten menettänyt vaimonsa, eli Ridleyn äidin ja hahmot käsittelevät menetystä eri tavoin. Elliot on saanut aikamoisen työtarjouksen ja toivookin sen turvaavaan hänen ja hänen tyttärensä tulevaisuuden. Kuitenkin matkalla solmimaan diiliä, heidän autonsa törmää tiellä eläimeen - ei peuraan tai hirveen, vaan oikeaan yksisarviseen. Rudd ja Ortega ovat oivalliset rooleissaan ja heidän hankala isä-tytär-dynamiikkansa toimii mainiosti. Sen lisäksi, että he suhtautuvat rakkaansa menettämiseen eri tavoin, he suhtautuvat myös hyvin eri tavoin kohtaamiseensa yksisarvisen kanssa.

     Elokuvassa nähdään myös Richard E. Grant ökyrikkaana Odell Leopoldina, jonka kanssa Elliot on tekemässä sopimusta, Téa Leoni tämän vaimona Belindana ja Will Poulter heidän poikanaan Shepardina, Anthony Carrigan perheen hovimestarina Cliffinä, Jessica Hynes Odellin assistenttina Shaw'na, sekä Stephen Park ja Sunita Mani tohtorikaksikko Songina ja Bhatiana, jotka saapuvat tutkimaan yksisarvisen ruumista, jonka Elliot ja Ridley tuovat mukanaan Odellin huvilalle. Grant, Leoni ja Poulter hyppäävät vekkulisti rikkaiden ja samalla täysin todellisuudesta irtautuneiden rooleihin. Etenkin Poulter tanssahtelee hyvin sillä rajalla, onko hänen Shepard-hahmonsa ylimielisyydessään hauska vai kamala. Hupaisa on myös Carrigan hovimestarina, joka taistelee silmien pyörittelyä vastaan lähes joka kerta, kun häntä pyydetään tekemään jotain.

Yksi modernin elokuvakeskustelun yleisimmistä aiheista on valitus siitä, kuinka Hollywoodilta on uudet ideat loppu ja kuinka näemme enää pelkkiä uudelleenfilmatisointeja vanhoista klassikoista. Turhauttavaa tästä keskustelusta tekee se, että uusien ideoiden pohjalta tehdään edelleen elokuvia, mutta juuri kukaan ei käy niitä katsomassa. Ja kun niitä ei heti avausviikonloppuna katso tarpeeksi moni, studio ja levittäjät tuomitsevat elokuvan nopeasti taloudelliseksi epäonnistumiseksi ja pahimmillaan peruvat sen esityksen muissa maissa. Juuri siihen kastiin osuu Death of a Unicorn, josta löytyy kyllä vikansa, mutta jota ei todellakaan voi syyttä mielikuvituksen puutteesta. On aivan mahtava tarinaidea, että hahmot törmäävät tiellä ihka aitoon yksisarviseen ja saavat tämän pillastuneet vanhemmat peräänsä. Ja on valtava sääli, ettei leffalle oikein edes annettu mahdollisuutta, vaan Suomessakin sen teatterikierros peruttiin kokonaan.

Death of a Unicorn ei ole yhtä loistava elokuvana kuin mihin sen vekkulissa juonikuvauksessa olisi varmasti aineksia. Alkupäästä löytyy turhankin paljon hidastelua, koko yksisarvismytologia tuodaan mukaan hitusen tylsästi ja itse yksisarvisten tietokonetoteutus ailahtelee tasoltaan. Kyseessä on silti oikein kelpo kauhukomedia, joka tarjoaa paljon veristä hirviölystiä, kun se pääsee tosissaan vauhtiin. Leffaan on saatu rakennettua hyvää jännitettä, mutta myös sen huumoriosasto on pääasiassa toimivaa. Seasta löytyy toki selvä kritiikki rikkaista ja kuinka nämä haluavat hävyttömästi hyötyä köyhemmistä, sekä viattomista luontokappaleista. Vaikka nämä yksisarviset eivät olekaan mitään sateenkaarta pitkin juoksevia glitteriponeja, vaan jopa verenhimoisia saalistajia, on selvää, että tarinan todellinen pahis on kapitalisti-ihminen.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut ensikertalainen Alex Scharfman, enkä ihmettele, että hän sai rahoituksen ja isoja nimiä projektiinsa, sillä niin mahtavan idean hän on keksinyt. Scharfmanin ohjauksesta ja käsikirjoituksesta näkyy kuitenkin tietty ensikertalaisuus ja kokonaisuus kaipaisi viilaamista, jo ylipitkäksi venähtäneestä leikkauksesta lähtien. Death of a Unicorn on kuitenkin oivallisesti kuvattu, leffan lavasteet ja asut ovat mainiot ja äänityöskentelykin toimii Dan Romerin ja Giosuè Grecon säveltämiä musiikkeja myöten. Efektit eivät kuitenkaan täysin vakuuta ja etenkin päiväsaikaan yksisarviset näyttävät enemmän videopelihahmoilta, menettäen uhkaavuuteensa siitä, kun niitä käytetään säästeliäämmin yöaikaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Death of a Unicorn, 2025, A24, Ley Line Entertainment, Square Peg, Secret Engine, Monoceros Media, The Royal Budapest Film Co

Arvostelu: The Roses (2025)

THE ROSES

Ohjaus: Jay Roach

Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Olivia Colman, Andy Samberg, Kate McKinnon, Delaney Quinn, Ollie Robinson, Ncuti Gatwa, Sunita Mani, Zoë Chao, Hala Finley, Wells Rappaport, Jamie Demetriou ja Allison Janney

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 12

The Roses perustuu Warren Adlerin kirjaan The War of the Roses vuodelta 1981. Kirjan pohjalta oli jo aiemmin tehty elokuva Ruusujen sota (The War of the Roses) vuonna 1989. Keväällä 2024 ilmoitettiin, että kirjan pohjalta oli tekeillä uusi adaptaatio. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden kesäkuussa ja nyt The Roses saapuu elokuvateattereihin. Itselleni Adlerin kirja ja aiempi filmatisointi eivät olleet tuttuja tapauksia, mutta pidin trailerista ja päänäyttelijöistä ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa The Rosesin sen lehdistönäytöksessä pari viikkoa ennen ensi-iltaa.

Arkkitehti Theo ja kokki Ivy rakastuvat ensisilmäyksellä. Kuitenkin kymmenen vuoden jälkeen, kun Theo menettää työnsä suuren luokan mokan takia ja Ivyn ravintolasta taas muodostuu suurmenestys, pariskunnan välille syntyy katkeruus, joka eskaloituu pahemman luokan aviosodaksi.

Päärooleissa Rosen pariskuntana Theona ja Ivynä nähdään Benedict Cumberbatch ja Olivia Colman, jotka istuvat rooleihinsa täydellisesti. Theo on päämääräinen arkkitehti, jolla on palava intohimo rakennusten suunnitteluun, kun taas Ivy on hieman ujompi kokki, joka ei ole juuri edes kehdannut sanoa ääneen haaveitaan oman ravintolansa avaamisesta. Kun sitten eräänä myrskyisenä yönä Theon suunnittelema museo luhistuu, kun taas Ivyn pikkurafla muodostuu yleisömenestykseksi, heidän elämänsä muuttuvat kertaheitolla, eikä se tee hyvää avioparin väleille. Cumberbatchin ja Colmanin väliltä löytyy hyvää kemiaa, mutta sitäkin paremmassa vedossa he ovat, kun Roset alkavat saada ryppyjä rakkauteen, mikä vain eskaloituu eskaloitumistaan kuin lumipallo vierimässä mäkeä alas ja pian he riitelevätkin oikeastaan aivan kaikesta - jopa silloin kun he onnistuvat olemaan jostain asiasta samaa mieltä.

     Elokuvassa nähdään myös Ollie Robinson ja Delaney Quinn Rosejan lapsina Royna ja Hattiena, Andy Samberg ja Kate McKinnon Rosejen ystäväpariskuntana Barryna ja Amyna, Ncuti Gatwa ja Sunita Mani Ivyn ravintolassa työskentelevinä Jeffreynä ja Janena, Zoë Chao Theon arkkitehtiystävänä Sallyna, sekä Allison Janney avioeroasianajajana. Sivunäyttelijätkin tekevät pääasiassa oivaa työtä, joskin mielestäni Kate McKinnon ei vieläkään ole niin hauska kuin hän selvästi luulee olevansa. Yleensä villisti heittäytyvältä Sambergilta on kiva nähdä pidättyväisempi roolityö.

En ole tosiaan alkuperäistä kirjaa lukenut tai nähnyt edellistä elokuvasovitusta, mutta olin jopa yllättynyt, kuinka paljon pidinkään tästä vuoden 2025 The Rosesista. Kyseessä on erittäin hauska synkähkö komedia avioparin syöksykierteestä ilmiriitaan. Leffa käyttää hyvän tovin rakentaakseen ensin Theon ja Ivyn suhdetta, jolloin kun heidän elämissään tapahtuu suuri käännekohta, on sitäkin ikävämpää nähdä, kuinka negatiivisiksi heidän tunteensa toisiaan kohtaan muuttuvat. Aluksi kyse on vain kateudesta, mikä muuttuu salakavalasti katkeruudeksi ja sitten halveksunnaksi. Kaikki toisessa ihmisessä ärsyttää, mutta selväksi käy, että pohjimmiltaan hahmoja ärsyttävät he itse. Theo on pettynyt itseensä, mutta purkaa epäonnistumisensa tunnetta vaimoonsa. Ivyn menestys taas johtaa siihen, että hän etääntyy lapsistaan ja kun hänestä tuntuu, että hän on epäonnistunut äitinä, hän purkaa tämän mieheensä.

Vaikka paperilla tämä voi kuulostaa aika murskaavalta draamalta, tekijät onnistuvat tuomaan tämän kaiken esiin todella hauskan huumorin kautta. Theo ja Ivy ovat heti kättelyssä sanavalmiita hahmoja ja tämä sanavalmius tulee tarpeeseen, kun heidän täytyy lopulta kohtauksesta toiseen keksiä toisistaan yhä vain häijympiä solvauksia. Leffan dialogi onkin parhaimmillaan hulvatonta ja mukana on muutenkin useita todella lystikkäitä hetkiä. Eräs illalliskohtaus on erityisen hauska. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että pidin myös paljon siitä, kuinka tavallaan runollisesti elokuva päättyy.

Elokuvan on ohjannut Jay Roach, joka tunnetaan parhaiten Austin Powers -trilogian (1997-2002) tekijänä. Roach pitää lystikästä ilmapiiriä hyvin yllä ja saa pääkaksikon irrottelemaan mainiosti. The Roses on myös teknisesti pätevä teos, joskin parit tietokonetehosteet ovat silmiinpistävät digitaalisuudessaan. Elokuva on hyvin kuvattu ja leikattu, lavasteet ovat hienot, puvustus toimivaa ja äänityöskentelykin onnistunutta Theodore Shapiron leikkisien musiikkien kera.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Roses, 2025, Adler Entertainment Trust, Garden Studios, South of the River Pictures, SunnyMarch