Arvostelu: The Running Man (2025)

THE RUNNING MAN

Ohjaus: Edgar Wright

Pääosissa: Glen Powell, Josh Brolin, Colman Domingo, Lee Pace, Michael Cera, Emilia Jones, William H. Macy, Daniel Ezra, Jayme Lawson, Katy O'Brian, Martin Herlihy, Sandra Dickinson ja David Zayas

Genre: toiminta, komedia, jännitys

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 12

The Running Man perustuu Stephen "Richard Bachman" Kingin samannimiseen kirjaan vuodelta 1982. Kirjan pohjalta oli jo vuonna 1987 tehty Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä elokuva Juokse tai kuole (The Running Man), joka otti kuitenkin reippaasti vapauksia lähdemateriaalista. Kun Edgar Wrightilta kysyttiin lähes kymmenen vuotta sitten Twitterissä, mistä elokuvasta hän tekisi uuden version, mies vastasi The Running Manin, nimenomaan haluten itse nähdä kirjalle uskollisemman adaptaation. Idea liikkui hissuksiin siihen, että Wright teki Paramount Picturesin kanssa diilin elokuvasta vuonna 2021. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2024 ja nyt The Running Man on saapunut teattereihin. Itse olen odottanut leffaa positiivisena, sillä vaikka pidän Arskan leffasta, olen itsekin halunnut nähdä Kingin kirjalle uskollisemman elokuvasovituksen, minkä lisäksi pidän paljon Edgar Wrightista elokuvantekijänä. Kävinkin katsomassa The Running Manin heti sen ensi-iltapäivänä IMAX-salissa.

Pelastaakseen sairaan tyttärensä, rahapulassa oleva Ben Richards päättää viimeisenä oljenkortenaan osallistua Running Maniin, Yhdysvaltojen suosituimpaan televisio-ohjelmaan. Benin tehtävänä on selvitä elossa 30 päivää, samalla kun palkkasotilaat ja valtiopropagandaa uskovat kansalaiset ovat hänen perässään.

Pääroolissa Ben Richardsina nähdään Glen Powell, yksi tämän hetken nousevista Hollywood-tähdistä. Ben on huonosti työelämässä menestyvä perheenisä, joka yrittää tehdä parhaansa turvatakseen vaimonsa Sheilan (Jayme Lawson) ja tyttärensä Cathyn (Alyssa ja Sienna Benn) elämän. Kun tytär sairastuu ja rahat ovat loppu, ei Ben näe muuta vaihtoehtoa kuin osallistua maan suosituimpaan ohjelmaan, huippuvaaralliseen Running Man -kisaan. Powell ei aluksi ihan onnistu kanavoimaan hahmonsa vihaisuutta, mutta kun Ben päätyy Running Maniin, Powell alkaa vakuuttamaan kyvyillään. Ben on oiva päähenkilö, jota kannustaa onnistumaan tavoitteessaan. Hauska fakta muuten, että valmistautuakseen rooliinsa, Powell kysyi juoksuvinkkejä Hollywoodin tunnetuimmalta pikakiitäjältä, Tom Cruiselta.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Running Manin päätuottaja Dan Killian (Josh Brolin), ohjelman juontaja Bobby T. (Colman Domingo), Beniä jahtaavia Metsästäjiä johtava McCone (Lee Pace), Benin kanssa ohjelmaan osallistuvat Laughlin (Katy O'Brian) ja Jansky (Martin Herlihy), sekä siviilit Molie (William H. Macy), Elton (Michael Cera), Bradley (Daniel Ezra) ja Amelia (Emilia Jones), joihin Ben törmää pakomatkallaan ja joista on vaikea sanoa, aikovatko nämä auttaa miestä, vai ilmiantaa tämän Metsästäjille, mistä he saisivat tuntuvan vihjekorvauksen. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa, Colman Domingon säihkyessä leffan kirkkaimpana tähtenä Running Manin eksentrisenä juontajana. Valitettavasti hahmoina Metsästäjät jäävät aika tylsiksi ja jos jossain Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä, huomattavasti löyhemmin lähdemateriaaliaan seuraava elokuvasovitus onnistui paremmin, niin Benin perässä olleet tyypit olivat paljon muistettavampia ja räikeämpiä persoonia, kuten kunnon show'ssa kuuluukin.

Nykyään yhä vain enemmän motkotetaan siitä, että Hollywoodissa tehdään enää pelkkiä kierrätyksiä vanhoista leffoista. Vaikka itse tunnustan myös useat alkuperäisideoihin perustuvat leffat, joita joka vuosi ilmestyy niin teattereihin kuin kotijulkaisuihin, toisinaan tulee itsekin pyöriteltyä silmiä sille, kuinka jopa aika tuoreista elokuvista pitää tehdä uusia versioita. The Running Man on kuitenkin poikkeus, sillä kyseessä ei tosiaan ole uudelleenfilmatisointi Arnold Schwarzeneggerin leffasta, vaan tarkemmin Stephen Kingin kirjaa seuraava uusi elokuvasovitus. Kirjan fanit voivatkin olla iloisia, sillä lukemani perusteella elokuva seuraa pääasiassa hyvin tiiviisti lähdemateriaaliaan.

Toisin kuin Arskan leffassa, jossa Ben oli lavastettu sotilas, joka päätyi gladiaattoriareenaa muistuttavaan matsiin, tässä Ben on aika tavallinen perheenisä, joka osallistuu kisaan vapaaehtoisesti. Kiinnostavan tästä Running Manista tekee se, ettei se tapahdu missään areenalla, vaan koko Yhdysvallat toimii leikkikenttänä. Benin täytyy selviytyä elossa jopa 30 päivää, mikä ei olekaan helppo nakki, sillä sen lisäksi, että häntä jahtaa joukko huipputappajia, kuka tahansa siviili voi tehdä hänestä ilmoituksen muhkean korvauksen toivossa. Eivätkä pelin järjestäjät tietenkään pelaa reilusti.

Elokuvan kerronta hieman tökkii, ennen kuin itse kilpailu starttaa. Benin ja hänen vaimonsa keskustelu leffan alussa heidän tilanteestaan on vaivaannuttavan kömpelösti kirjoitettu, hahmojen lähes suoraan selittäessä asioita katsojalle, sen sijaan että he kävisivät luonnollista dialogia. Koekilpailu Running Maniin taas sisältää tönkösti mukaan leikattuja takaumia, joiden ei oikeastaan edes tajua olevan takaumia kuin vasta myöhemmin. Mutta kun itse kilpailu käynnistyy, on se sitten menoa loppuleffan ajan. Jännite pidetään napakasti yllä ja mukana on monia todella mainioita kohtauksia. Tarinan yhteiskuntasatiiria ei todellakaan ole unohdettu, vaan mediaa kontrolloiva valtiopropaganda, ihmisten elämien kustannuksella tehtävä tosi-tv, riistokapitalismi ja muu ovat vahvasti mukana, sekä ennen kaikkea ikävän ajankohtaista kamaa.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Edgar Wright, jolle ominainen luova ja varsin villikin kädenjälki ei tässä  juuri pääse oikeuksiinsa. Tavanomaisempanakin toimintaleffana The Running Man toimii silti ja Wright hoitaa tonttinsa pätevästi. Hänen ja Michael Bacallin työstämä käsikirjoitus vaatisi viilausta, mutta se siirtää kuitenkin Kingin kirjan uskollisesti ja tyydyttävällä tavalla valkokankaille. Teknisesti leffa on pääasiassa pätevästi tehty. Se on hyvin kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus on tyylikästä ja maskeerauskin oivallista. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Steven Pricen säveltämät musiikit säestävät tätä ajojahtia toimivasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Running Man, 2025, Paramount Pictures, Complete Fiction, Genre Films

Arvostelu: Coda - Kahden maailman välissä (CODA - 2021)

CODA - KAHDEN MAAILMAN VÄLISSÄ

CODA

Ohjaus: Sian Heder

Pääosissa: Emilia Jones, Troy Kotsur, Marlee Matlin, Daniel Durant, Eugenio Derbez, Ferdia Walsh-Peelo ja Amy Forsyth

Genre: draama, komedia

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Ikäraja: 12

Coda - Kahden maailman välissä on uudelleenfilmatisointi ranskalaiselokuvasta Bélierin perhe (La Famille Bélier - 2014). Alkuperäiselokuvan oikeudet omistava Philippe Rousselet tarjosi ohjaaja-käsikirjoittaja Sian Hederille mahdollisuutta tehdä amerikkalaisversio elokuvasta, johon Heder tarttui. Aluksi elokuvan rahoittajat yrittivät kamppailla sitä vastaan, että elokuvaan palkattaisiin kuuroja näyttelijöitä, mutta Hederin ja naissivuosaan jo palkatun kuuron näyttelijän Marlee Matlinin painostuksesta he lopulta suostuivat. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2019 ja lopulta Coda - Kahden maailman välissä sai maailmanensi-iltansa tämän vuoden tammikuussa Sundancen elokuvajuhlilla. Monessa maassa leffa julkaistiin Apple TV+ -palvelussa elokuussa, mutta Suomeen se saapuu vasta nyt ja vieläpä elokuvateattereihin. Itse kuulin filmistä vasta loppukesästä ja kiinnostuin siitä sen aiheen vuoksi. Alkuperäistä elokuvaa näkemättä kävin katsomassa Coda - Kahden maailman välissä sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Kuurojen Rossien tytär Ruby on perheensä ainoa kuuleva jäsen. Kun Rubyn vanhemmat ja isoveli työskentelevät kalastajina, Ruby haikailee laulamisesta ja päättääkin osallistua koulunsa kuoroon. 

Emilia Jones nähdään Ruby Rossina, codana (child of deaf adults), eli kuurojen vanhempien kuulevana lapsena. Ruby on pienestä pitäen toiminut tulkkina perheelleen, sekä auttanut heitä kalastamisessa. Hänellä on kuitenkin pitkään ollut haaveenaan laulaa, mitä hänen perheensä ei tunnu ymmärtävän. Jones tulkitsee todella lahjakkaasti hahmonsa kaikkia puolia. Netflixin Locke & Key -sarjassa (2020-) hän osoitti olevansa pätevä näyttelijänalku, mutta nyt hän pääsee myös esittelemään upeita laulutaitojaan.

     Hienoa työtä tekevät myös Rubyn perhettä, vanhempia Frankia ja Jackieta sekä isoveli Leota näyttelevät Troy Kotsur, Marlee Matlin ja Daniel Durant, jotka ovat kaikki oikeastikin kuuroja. Rubyn lisäksi filmi onnistuu keskittymään kunnolla hänen perheeseensäkin ja rakentaa heistä kiinnostavia tapauksia - niin yhdessä kuin omillaan. Perhedynamiikka on toteutettu erinomaisesti ja Rossien elämää voisi hyvin jäädä seuraamaan pidemmäksi aikaa. Jos perheestä kuitenkin joku erottuu selvästi esille, on se ehdottomasti perheenisä Frank, jota esittävä Kotsur on aivan mahtava roolissaan. Kotsur heittäytyy rooliinsa täysillä ja onnistuu olemaan niin hersyvän hauska kuin myös yllättävän tunteellinen.

      Lisäksi elokuvassa nähdään Amy Forsyth Rubyn ystävänä Gertienä, Ferdia Walsh-Peelo Rubyn ihastuksenkohteena Milesina, sekä Eugenio Derbez kuoro-opettaja Bernardo Villalobosina. Kotsurin tavoin myös Derbez varastaa show'n lähes jokaisessa kohtauksessaan. Jones kuitenkin sädehtii kirkkaimmin alkaessaan laulamaan. Näyttelijöistä heikoin lenkki on hieman karismaton Walsh-Peelo, joka tekee potentiaalisesta hahmostaan hieman lattean.

Coda - Kahden maailman välissä osoittautui yllättävänkin voimakkaaksi draamakomediaksi, joka tarjosi paljon vahvempia tunnetiloja kuin olin valmis vastaanottamaan elokuvan alkaessa. Loppupeleissä jouduin jopa pidättelemään kyyneliä - niin surusta kuin onnesta. Ohjaaja Sian Heder on onnistunut rakentamaan todella vahvan tunneskaalan filmiin. Herkkyyden ja iskevän draaman lisäksi elokuva on myös erittäin hauska. Nauramaan pääsee vähän väliä niin Frank-isän kuin Bernardo-opettajan myötä. Musiikin ja laulun ystäville on luvassa nannaa ja romantiikkaakin löytyy seasta. Tarina kulkee täysin luontevasti eteenpäin ja vajaan parin tunnin kesto kulkee nopeasti, etenkin kun Rossin perhe on näin hyvin kirjoitettu ja näytelty.

Ei elokuvan tarina erityisen yllätyksellinen ole, vaikka tavanomaiseen teinin kasvutarinaan oman lisänsä tuo kuuron perheen kanssa varttuminen. Lopputuloksen voi melkeinpä arvata jo pelkän trailerin katsomisella, mutta tässä tapauksessa se ei haittaa, sillä kaikki on niin hyvin tehty. Erityisesti elokuvan loppupää yllättää sillä, kuinka upeita hetkiä leffa tarjoaa. Jokaisen tällaisen uuden hetken myötä oli vaikeampaa pitää silmät kuivina. Vaikka tippa tulisikin linssiin, on kyseessä ennen kaikkea ehta hyvän mielen leffa. Coda - Kahden maailman välissä on valloittavan ihana elokuva, joka jättää leveän, pitkään pysyvän hymyn kasvoille.

Coda - Kahden maailman välissä on myös tekniseltä puoleltaan onnistunut, vaikkei yhtä tehokkaan hiljaista kohtausta lukuun ottamatta mukana olekaan mitään erityisiä kikkailuja. Kameratyöskentely on mainiota ja sitä tukee oivallinen leikkaus. Lavasteet ja asut toimivat passelisti ja äänimaailma on rakennettu hyvin. Niin Marius de Vriesin säveltämät musiikit kuin myös elokuvassa hyödynnetyt, jo olemassa olleet kappaleet (joita kuullaan myös Rubyn laulamina) säestävät tapahtumia sujuvasti ja lisäävät tunnelmaa.

Yhteenveto: Coda - Kahden maailman välissä on yllättävänkin vahva draamakomedia, jonka aikana pääsee niin nauramaan kuin pidättelemään kyyneliä useaan otteeseen. Vaikkei tarina erityisiä yllätyksiä tarjoakaan, nappaa se vahvasti mukaansa ja sitä voisi mielellään jäädä seuraamaan pidemmäksikin aikaa. Rossin perhe on rakennettu erinomaisesti ja hahmot toimivat kiinnostavasti niin yhdessä kuin omillaan. Emilia Jones on nappivalinta päärooliin coda-tyttö Rubyksi ja näyttelemisen lisäksi Jones pääsee osoittamaan lahjakkuuttaan laulajana. Marlee Matlin, Daniel Durant ja varsinkin hilpeä Troy Kotsur ovat kaikki erittäin hyviä Rubyn perheenjäseninä. Eugenio Derbez taas varastaa show'n kuoro-opettajana. Ohjaaja-käsikirjoittaja Sian Hederin työ on läpikotaisin vahvaa. Hän saa imaistua katsojan niin täysillä mukaan, että loppupäässä tunteet iskevät todella lujaa. Vaikka katsoja saattaakin päätyä kyynelehtimään, loppupeleissä Coda - Kahden maailman välissä on ehta hyvän mielen elokuva, jonka aiheuttama hymy ei hetkeen lähde ja jonka haluaa nähdä uudestaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.10.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

CODA, 2021, Vendome Pictures, Pathé Films, Picture Perfect Federation