Arvostelu: Kylmä kosto (Cold Pursuit - 2019)

KYLMÄ KOSTO

COLD PURSUIT

Ohjaus: Hans Petter Moland
Pääosissa: Liam Neeson, Tom Bateman, Emmy Rossum, William Forsythe, Nicholas Holmes, Domenick Lombardozzi, Laura Dern, John Doman, Tom Jackson, Raoul Trujillo, Julia Jones, Elizabeth Thai, Benjamin Hollingsworth, Gus Halper, David O'Hara ja Arnold Pinnock
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 16

Cold Pursuit, eli suomalaisittain Kylmä kosto on uudelleenfilmatisointi norjalaisesta mustan huumorin toimintaelokuvasta Lumiauramies (Kraftidioten - 2014). Elokuvasta kiinnostuttiin Yhdysvalloissakin ja siitä päätettiin tehdä oma versionsa. Ohjaajaksi leffaan saatiin alkuperäisen filmin ohjannut Hans Petter Moland, joka pääsi tekemään ensimmäisen yhdysvaltalaisen elokuvansa. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2017 ja lopulta Kylmä kosto sai ensi-iltansa maaliskuun alussa. Valitettavasti juuri ennen julkaisua leffa päätyi huonoon valoon, kun sen päätähti Liam Neeson kertoi haastattelussa omaan menneisyyteensä liittyvän tarinan, missä hän halusi 40 vuotta sitten kostaa ystävänsä raiskaamisen etsien viikon ajan raiskaajaa tappaakseen tämän. Neeson myönsi olleensa vihan sokaisema ääliö ja totesi katuvansa tapahtunutta edelleen, mutta internetissä hänen sanojaan tietysti muuteltiin ja hänet tuomittiin rasistiksi, sillä hän oli etsinyt tummaihoista tekijää raiskatun ystävänsä antamien tuntomerkkien perusteella. Monet päättivät boikotoida elokuvaa ilman, että edes tutkivat asiaa loppuun saakka tai että edes ymmärsivät, miksi katuva Neeson halusi avautua asiasta, todistaen samalla Neesonin kertomuksen pointin siitä, kuinka viha todella sokaisee ihmiset. Boikotoinnin vuoksi tuotantoyhtiökin säikähti ja perui filmin ison ensi-iltatapahtuman, eikä filmi ole tähän mennessä tuottanut tarpeeksi rahaa, jotta se pääsisi voitolle. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin, että Neeson tähdittää sitä. Traileri vaikutti lupaavalta ja ajattelin, että kyseessä voisi olla kelpo toimintapätkä. Kun kohut alkoivat, itseäni alkoi vain ärsyttämään ihmisten hävytön käytös internetissä ja halusin mennä heti ensi-iltaan katsomaan filmin osoittaakseni tukeni Neesonia kohtaan, mutta valitettavasti erinäisistä syistä (esimerkiksi työväsymys ja kipeänä olo) johtuen en päässytkään katsomaan elokuvaa vielä pariin viikkoon sen ensi-illan jälkeen. Lopulta kuitenkin varasin lipun filmiin ja kävin vihdoin katsomassa sen.

Pienen Kehoe-kaupungin vuoden asukkaaksi valitun lumiauramies Nels Coxmanin poika murhataan, jolloin Coxman päättää ottaa tekijät kiinni. Samalla hän tulee vahingossa rikkoneeksi kahden huumejengin heiveröisen rauhan.

Liam Neeson on uransa aikana esittänyt niin monia toimintarooleja, ettei hahmolla ole niinkään väliä, sillä katsojana näkee vain Neesonin. Tässä hän kuitenkin esittää lumiauramies Nels Coxmania, joka yllättäen lähtee kostamaan poikansa kuolemaa - eli siis juuri sitä, miltä Neesonin hahmolta voi odottaakin. Tähän hahmoon tuo jotain poikkeavaa se, ettei Nels ole mikään ex-ammattitappaja, -poliisi tai -sotilas, vaan täysin tavallinen mies. Kuitenkin kun kostaa pitää, on Nels yllättävänkin tehokas listimisessä. Neeson on tuttuun tapaansa mainio roolissaan ja mörisee jälleen vaikuttavalla äänellään läpi leffan. Nelsin vaimoa, Gracea taas näyttelee Jurassic Parkista (1993) tuttu Laura Dern, joka ei valitettavasti saa lähes lainkaan tekemistä, vaan tyytyy vain sivustakatselijaksi muutamassa kohtauksessaan.
     Tarinan pahis on huumeparoni Viking, eli Trevor Calcote, jota näyttelee Tom Bateman. Vikingistä on tehty uhkaava tapaus, jolle ei haluaisi mennä juttelemaan, sillä silloin päätyy luultavasti ruumissäkkiin, mutta onneksi hahmoon on saatu myös pientä inhimmillisyyttä tiettyjen asioiden kautta. Vikingilla on nimittäin poika nimeltä Ryan (Nicholas Holmes) ja hän joutuu kamppailemaan pojan huoltajuudesta ex-vaimonsa Ayan (Julia Jones) kanssa. Tämä tuo jonkinlaista kiinnostavuutta hahmoon, joka jäisi muuten hyvin yksiulotteiseksi. Bateman on yllättävänkin sopiva äkkipikaisen rikollispomon rooliin.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat poliisikaksikko Kim (Emmy Rossum) ja Gip (John Doman), jotka saavat vihdoin jotain kiinnostavaa tekemistä, kun rikollisia alkaa yhtäkkiä katoilla pikkukaupungista, Nelsin veli Brock Coxman (William Forsythe) ja tämän tiukka vaimo (Elizabeth Thai), ute-intiaaniheimon huumeparoni White Bull (Tom Jackson) ja tämän uskollinen kätyri Thorpe (Raoul Trujillo), sekä Vikingin lukuisat hauskasti nimetyt kätyrit, kuten Mustang (Domenick Lombardozzi), Dexter (Benjamin Hollingsworth), Sky (David O'Hara), Speedo (Michael Eklund), Limbo (Bradley Stryker), Santa (Michael Adamthwaite) ja Bone (Gus Halper), jolla on outo tapa saada pesää. Sivuhahmot saavat leffassa yllättävänkin paljon ruutuaikaa ja heidän kautta elokuvasta löytyy oudonkin monta eri juonikuviota.

Sivuhahmojen tuomat useat juonikuviot tekevät Kylmästä kostosta poikkeuksellisen teoksen genressään. Suoran ja selkeän kertomuksen sijaan elokuva keskittyy usein tuomaan monimutkistavaa lihaa sivuhahmojen yksiulotteisten luiden ympärille. Näin tylsät kätyritkin onnistutaan esittämään oikeina ihmisinä, joilla on muutakin elämää kuin näyttää ilkeiltä ja kaivaa pistoolia esille varoituksen merkiksi. Vikingin kätyrit käyvät toistensa kanssa keskusteluja, joissa avataan heidän parisuhde-elämäänsä tai ideoita, mitä he ajattelevat toteuttaa joskus, jos pääsevät rikollisesta bisneksestä eroon. Filmi sisältää myös pitkän pätkän, missä White Bull ja muut ute-heimolaiset seikkailevat hiihtokeskuksessa. Omalla tavallaan tämä luo kiehtovan lisän perinteiseen kostotarinaan, mutta samalla se tekee filmistä epätasaisen paketin. Välillä on vaikea sanoa, tuntuuko Kylmä kosto ylipitkältä elokuvalta, joka yrittää olla kuin televisiosarja ja vai todella tiivistetyltä televisiosarjalta, joka esittää olevansa elokuva. Jos kyseessä olisi minisarja, jatkuvat venytykset ymmärtäisi ja katsojana pääsisi paremmin käsiksi kaikkiin hahmoihin, mutta elokuvan muodossa käsikirjoitus tuntuu harhailevan usein pois itse asiasta ja muuttuu siten jopa hieman pitkäveteiseksi.

Elokuva sisältää välillä yllättävänkin pitkiä hetkiä, joissa Nels Coxmania ei nähdä lähes lainkaan ja jossain kohtaa hän tuntuu muuttuvan päähenkilöstä pelkäksi nappulaksi isommassa pelissä. Kylmä kosto onkin parhaimmillaan, kun se keskittyy täysillä Nelsin kostoreissuun, minkä vuoksi filmin ensimmäinen puolituntinen on sen parasta antia. On kiinnostavaa seurata, kuinka normaalista äijästä tulee rikollisten metsästäjä ja kuinka hän keksii eri tapoja viedä näiltä roistoilta hengen. Toiminnan lisäksi elokuva on myös synkän huumorin komedia ja se onnistuukin tekemään kuolemasta yllättävänkin huvittavaa. Joka kerta, kun joku kuolee, hänen nimensä ilmestyy ruutuun ja jostain syystä tämä onnistuu nostamaan hymyn huulille vielä elokuvan lopussa, kun kikkaa oli käytetty jo parikymmentä kertaa. Muuten elokuvan komediapuoli on epätasaista, kuten sen kerrontakin. Parhaimmillaan leffa tarjoaa mukavat hekottelut, mutta huonoimmillaan se jättää vaivaannuttavan olon huonoista vitseistä. Heikkouksiensakin kanssa Kylmä kosto onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä loppuun asti, mutta suurimmaksi osaksi Neesonin karisman ansiosta. Lopputuloksena on kelpo filmi, jota katsoessa näin talviaikaan tulee jokseenkin hyvä mieli siitä, ettei keli ole ihan yhtä kamala ainakaan Helsingissä kuin Kehoessa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa tosiaan Hans Petter Moland, joka ohjasi myös Lumiauramiehen, mistä Kylmä kosto on uudelleenfilmatisoitu. Itse en ole Lumiauramiestä vielä katsonut, mutta olisi hauska nähdä, kuinka paljon nämä kaksi filmiä eroavat toisistaan, etenkin kun molempien puikoissa häärää sama heppu. Tässä Moland tekee usein hyvää työtä, mutta hänen komediataitonsa jäävät aika vaisuksi. Frank Baldwinin käsikirjoitusta olisi voinut tiivistää tai sitten koko homma olisi pitänyt tehdä televisiosarjaksi. Minisarjamuodossa Kylmä kosto varmaan toimisi paremmin. Elokuva on kuitenkin kuvattu taidokkaasti. Kamera oikein herkuttelee lumisilla maisemilla. Lavasteet ovat hyvin toteutetut ja Nelsin ja Vikingin kodit ovat erinomaisesti toistensa vastakohdat. Äänimaailma on mainiosti rakennettu, mutta George Fentonin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen. Efektipuolikaan ei ole kummoisesta päästä ja jotkut taustat näyttävät todella digitaalisilta. Toisaalta joskus hurjat maisemat näyttävät kuvattuna oudon epäuskottavilta, joten on vaikea sanoa, mikä kaikki on kuvattu taustakangasta vasten.

Yhteenveto: Kylmä kosto on oiva toimintaelokuva, minkä epätasaisuus kuitenkin laskee kokonaisuuden tasoa. Filmi keskittyy paikoitellen aivan liikaa sivuhahmoihin ja heidän juonikuvioihinsa, ja jää haahuilemaan, kun sen pitäisi keskittyä itse asiaan. Televisiosarjassa tällainen kerronta olisi täysin normaalia, mutta elokuvassa se tuntuu paikoitellen lähinnä venyttämiseltä, vaikka onkin hauska idea, että yleensä yksiulotteisiksi jäävät roistot saavat hieman sisältöä. Huumoripuoli on myös epätasaista ja monet vitseistä eivät osu maaliinsa. Yllättäen kuolemasta ilmoittavat nimikyltit jaksavat kuitenkin naurattaa vielä leffan lopputaistelun aikana. Parhaimmillaan elokuva on, kun se seuraa kunnolla päähenkilö Nelsin kostoreissua, etenkin kun hahmona nähdään erinomainen Liam Neeson. Tom Bateman on myös mainio pääroiston roolissa, mutta Laura Dernin mitätön ruutuaika jää harmittamaan. Elokuvasta löytyy selkeät vahvuutensa, mutta myös harmilliset heikkoutensa. Kevyempien toimintaelokuvien ja Neesonin faneille Kylmän koston katselu on suositeltavaa. Lopuksi haluan vielä sanoa, että jos menette katsomaan leffan tai minkä tahansa muun elokuvan, niin käyttäytykäähän siellä teatterissa, jooko. Itse jouduin istumaan kahden pariskunnan välissä, joista toinen hempeili kaiken aikaa ja toinen jutteli niitä näitä. Edessäni taas istui henkilö, joka räpläsi puhelinta yli puolet elokuvasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Cold Pursuit, 2019, StudioCanal, Mas Films, Paradox Films

Arvostelu: Dragonball Evolution (2009)

DRAGONBALL EVOLUTION

Ohjaus: James Wong
Pääosissa: Justin Chatwin, Emmy Rossum, Chow Yun-Fat, Jamie Chung, James Marsters, Joon Park, Eriko Tamura, Randall Duk Kim, Ernie Hudson ja Texas Battle
Genre: fantasia, seikkailu, toiminta
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
Ikäraja: 12

Dragonball Evolution perustuu japanilaisen Akira Toriyaman luomaan supersuosittuun "Dragon Ball" -mangasarjaan (ドラゴンボール - 1984-1995), jonka pohjalta on tehty useita animesarjoja ja -elokuvia. Mangan suosio levisi myös Yhdysvaltoihin, missä siitä kiinnostuttiin tietty tekemään oma elokuvansa. 20th Century Fox hankki "Dragon Ballin" filmatisointioikeudet vuonna 2002 ja alkoi työstämään leffaa. Aluksi yhtiö pyysi sarjan fania, Stephen Chow'ta ohjaamaan elokuvan, mutta hän kieltäytyi, jolloin yhtiö joutui käymään läpi useita ohjaajaehdokkaita, kuten George Lucas, Robert Rodriguez ja Zack Snyder, kunnes lopulta James Wong halusi hoitaa homman. Kuvaukset alkoivat joulukuussa 2007 ja lopulta Dragonball Evolution sai ensi-iltansa Japanissa 10. maaliskuuta 2009 - tasan kymmenen vuotta sitten. Elokuva osoittautui kuitenkin täydeksi fiaskoksi. Se ei tuottanut läheskään toivottuja rahasummia, minkä lisäksi niin kriitikot kuin mangan fanit vihasivat elokuvaa. Akira Toriyama itse kauhistui elokuvan tasosta ja päätti palata sarjan pariin kirjoittamalla uuden animeleffan Dragon Ball Z: Battle of Gods (ドラゴンボールZ 神と神 - 2013). Jopa elokuvan näyttelijät haukkuivat lopputuloksen lyttyyn ja käsikirjoittaja Ben Ramsey pyysi anteeksi faneilta, tiedostaen filmin laadun. Itse en voi laskea itseäni Dragon Ballin faniksi, sillä en ole koskaan ollut oikein kunnolla innoissani siitä. Luin kuitenkin lapsena suuren osan "Dragon Ball" -mangoista, minkä lisäksi katsoin televisiosta Dragon Ball Z -animesarjaa (ドラゴンボールZ - 1989-1996). Kun kuulin, että leffasta ilmestyisi näytelty elokuva, olin erittäin kiinnostunut ja katsoinkin sen, kun se vihdoin ilmestyi Suomessa suoraan vuokralle. En vihannut elokuvaa, mutten kuitenkaan pitänyt siitä lainkaan ja se sai minut menettämään kiinnostuksen koko hommaa kohtaan. Vuosien varrella olen kuitenkin vähitellen alkanut jälleen kiinnostumaan aiheesta ja olen pohtinut koko alkuperäisen "Dragon Ball" -mangasarjan keräämistä. Lisäksi olen jostain syystä halunnut katsoa Dragonball Evolutionin uudestaan ja kun huomasin, että filmi täyttäisi tänä vuonna 10 vuotta, päätin sillä tekosyyllä katsoa ja arvostella leffan.

Nuoren Gokun täytyy löytää seitsemän mystistä voimaa sisällään pitävää Lohikäärmekuulaa pysäyttääkseen pahan lordi Piccolon, joka itse taas aikoo etsiä kuulat tuhotakseen maailman.

Pääroolissa Gokuna nähdään Justin Chatwin, joka on suoraan sanottuna aivan hirvittävän huono läpi elokuvan. Chatwinin näytteleminen on niin puista ja innotonta, että on vaikea käsittää, miten hän alunperin edes sai roolin? Hänellä on selkeästi suuria vaikeuksia lausua repliikkejään (mitkä hänen puolustukseksi ovat kyllä kamalia) ja esiintyä vihreän taustakankaan edessä. Naurettavinta kuitenkin on Chatwinin jatkuvasti esiin pullistuvat verisuonet hänen otsassaan. Monet ovatkin vitsailleet, että nämä verisuonet näyttelevät paremmat kuin hän itse. Niiden kanssa Chatwin näyttää jatkuvasti siltä kuin hän kärsisi vakavasta ummetuksesta. Lisäksi huomasin, että usein kun Chatwin on saanut repliikkinsä sanottua, hän lopettaa näyttelemisen kokonaan. Muutamassakin kohtauksessa hänen ilmeensä tyhjenee täysin, kun hän ei puhu. Ja on varmaan itsestäänselvyys, että elokuvan katselu on aika vaikea prosessi, jos päänäyttelijä (joka vieläpä esiintyy lähes jokaisessa kohtauksessa) on näin taidoton tyyppi. Hän ei koskaan saa "myytyä" hahmoaan, vaan vaikuttaa pääasiassa murjottavalta teiniltä, jota kiinnostaa enemmän tytön valloittaminen ja kiusaajien hakkaaminen kuin vauhdikas seikkailu. Miksi tällaisen hahmon kanssa haluaisi lähteä seikkailemaan? Lisäksi hahmossa on yksi asia, mikä ärsyttää varmasti lähes kaikkia Dragon Ballin faneja. Tämä Goku ei nimittäin ole lainkaan samanlainen kuin mangassa tai animessa. Alkuperäinen tarina alkaa naiivista ja innokkaasta Gokusta, pienestä pojasta, joka haluaa tutkia maailmaa, seikkailla ja näyttää taitonsa. Tämän leffan angstiteini suututtaa takuuvarmasti kaikki fanit, eikä mikään ihme. Hahmo on pilattu täysin ja jo siksi itse elokuvakin on pilalla.

Matkalleen tämä feikki-Goku ottaa mukaansa ihan siistin taistelijamimmi Bulman (Emmy Rossum), joka haluaa myös Lohikäärmekuulat jostain syystä, mestari Roshi (Chow Yun-Fat), joka on hieman hölmö ja pervo, mutta taidokas taistelija, sekä pöljä Yamcha (Joon Park), joka jostain syystä tarttuu mukaan ja koko leffan ajan katsoja toivoisi, että hän kuolisi mahdollisimman hirvittävän kuoleman, sillä hän on niin kamalan ärsyttävä. Yamcha on todella omahyväinen mulkvisti ja Park ärsyttää jokaisen sanomansa repliikin ajan. Chow Yun-Fat on oiva näyttelijä, mutta tässä katsojaa lähinnä nolottaa, että hänet on raahattu mukaan. Yun-Fat vetää kummallisen roolityön, eikä hän saa millään yhdistettyä mestarihahmon hömelöyttä ja viisautta uskottavasti. Rossum on ihan kelvollinen osassaan muihin verrattuna, muttei hänkään kummoinen ole ja hänen hahmonsa jää loppujen lopuksi täysin yksiulotteiseksi.
     Jos yksiulotteisuutta kaipaa, niin elokuvan pahikset sitä vasta tarjoavatkin. Mangassa ja animessa kiehtova vihreä olio Piccolo (James Marsters) on pilattu tekemällä hänestä täysin geneerinen vihollinen. Piccolosta puhutaan kuin hän olisi maailmankaikkeuden vaarallisin olento, mutta hän ei koskaan oikeasti vaikuta minkäänlaiselta uhkalta katsojalle. Hahmo vain mutisee pahoja repliikkejä ja näyttää ilkeältä ja siinäpä se. Marsters otti roolin vastaan innokkaana Dragon Ball -fanina ja läpi leffan näkee, että hän oikeasti yrittää. Mutta on hyvin vaikea yrittää, kun käsikirjoitus ei tarjoa hänelle tämän enempää. Vielä yhdentekevämpi tapaus on Piccolon kätyri (Eriko Tamura), joka hoitaa lähes kaiken tappelemisen mestarinsa puolesta. On olemassa sanonta, että "elokuva on vain niin hyvä kuin sen vihollinen" ja jos tämä pitää paikkansa, ei ole ihme, että Dragonball Evolution tuntuu todella yksiulotteiselta, aneemiselta ja tylsältä.
     Elokuvassa nähdään myös Jamie Chung Gokun ihastuksena Chi-Chinä, jolle on sentään yritetty luoda omaa juonikuviota ja hahmokaarta (siinä kuitenkaan onnistumatta), Randall Duk Kim Gokun isoisä Gohanina, Texas Battle Gokua kiusaavana Fullerina, sekä Ghostbusters-komedioista (1984-1989) tuttu Ernie Hudson vanhana viisaana Sifu Norrisina.

Dragon Ballista löytyy niin erinomaiset lähtökohdat mahtavalle seikkailuleffalle, että luulisi sellaisen tekemisen olevan helppo homma. Dragonball Evolutionin näkemisen jälkeen tämä luulo kuitenkin muuttuu täysin. Manga ei selkeästi taivu näytellyksi elokuvaksi - ainakaan näiden tekijöiden toteuttamana. Kyseessä todella on ihan kamalaa roskaa, mikä on täysi pyhäinhäväistys kaikille Dragon Ballin faneille. Elokuvan tekijät ovat napanneet mangasta vain muutamat pointit ja hahmot ja luoneet niiden kautta täysin uuden kertomuksen, mikä ei tunnu millään tavalla enää oikealta. Vaikka unohtaisi hetkeksi, että leffa perustuu johonkin ja miettii sitä vain yksittäisenä seikkailuelokuvana, ei se toimi edes silloin. Elokuva ei sisällä minkäänlaista seikkailun tunnetta, vaikka siinä vähän väliä tapahtuukin jotain. Yleensä tällaisen fantasiaseikkailun luulisi synnyttävän katsojassa ja hahmoissa edes jonkinlaista ihmeen ja hämmästyksen tuntua, kun pääsee näkemään asioita, mitkä eivät ole tästä maailmasta, mutta Dragonball Evolution ei onnistu edes siinä. Edes leffan hahmot eivät vaikuta siltä, että mikään tekisi heihin vaikutusta. Goku pitelee legendaarisia Lohikäärmekuulia kuin tennispalloa. Ja maailmasta puheenollen, leffasta ei löydy minkäänlaista yritystä rakentaa kiehtovaa maailmaa. Jos Dragon Ball ei ole entuudestaan tuttu, katsoja ei saa mitään käsitystä siitä, missä ja milloin tämä edes tapahtuu? Kai jossain futuristisessa Japanissa ottaen huomioon, että lähes kaikki muut kuin Gokun näyttelijä ovat aasialaisia ja että mukana on outoja teknologisia vempaimia.

Elokuva on muutenkin aivan käsittämättömän laiskasti ja kömpelösti tehty aina käsikirjoituksestaan asti. Käsikirjoittaja Ben Ramsey taisi kirjoittaa tekstinsä pelkän Dragon Ballista kertovan Wikipedia-artikkelin perusteella. Jossain kohtaa tekstiä on myös pilkottu niin, että kaikki hahmoja syventävät hetket on otettu pois, jotta lopputulokseen jää vain toimintaa. Tarina poukkoilee eteenpäin hurjalla kiireellä ja katsojan täytyy tehdä töitä pysyäkseen kärryillä, mikä on hassua, sillä elokuva on niin aivotonta höttöä. Leffan huumori ei valitettavasti ole hassua, vaan myötähäpeälliset jutut vain ärsyttävät ja lisäävät katsojan turhautumista. Jännitystä filmistä ei löydy lainkaan. Toimintakohtaukset ovat tylsiä, sillä ne ovat kömpelösti koreografioituja eikä katsoja välitä yhdestäkään hahmosta. Lisäksi ne ratkeavat joka kerta liiankin helposti. Yllättäen alkaakin jo lopputaistelu, mikä huonontaa elokuvaa entisestään muutamastakin eri syystä, joita en tosin lähde nyt avaamaan, sillä ne menisivät spoilereiden puolelle. Elokuvan positiivisena puolena voi todeta, että se kestää vain tunnin ja 25 minuuttia, mihin lasketaan myös lopputekstit mukaan. Leffa ja "kärsimys" on siis nopeasti ohi. Onhan se outoa, että Dragon Ballin pohjalta on saatu aikaiseksi vain alle puolitoistatuntinen leffa, kun materiaalia riittäisi paljon enempäänkin, mutta eipä se lisäkesto tätä mihinkään parantaisi. Tietyt jättimäiset ongelmat olisivat silti mukana, kuten kysymys siitä, kenelle tämä on edes tehty? Ei ainakaan Dragon Ballin faneille. Ja ne, jotka eivät tienneet Dragon Ballista ennen leffan katselua, pitävät koko juttua paskana tämän takia, eivätkä valitettavasti anna mahdollisuutta alkuperäiselle mangalle tai animelle.

Elokuvan ohjauksesta vastaa James Wong, jonka työ on niin amatöörimäistä, että välillä voisi kuvitella leffan olevan pelkkä halpa fanituotanto. Niin ei kuitenkaan voi olla, sillä jos Wong olisi Dragon Ball -fani, olisi elokuva luultavasti parempi. Wongin työtä ei yhtään helpota Ramseyn laiska käsikirjoitus. Ramsey ei edes vaivaudu koko elokuvan aikana selittämään, kuinka Piccolo karkasi hänelle luodusta mystisestä vankilasta. Sen sijaan hän pistää hahmot pohtimaan, miten he voisivat vangita Piccolon takaisin samaan paikkaan - mikä olisi tosi fiksu päätös, kun hänhän juuri hetki sitten keksi keinon päästä sieltä pakoon! Dragonball Evolution ei ole edes teknisesti onnistunut raina. Mukana on joitain ihan tyylikkäitä kuvia, mutta jokaista hyvää kuvaa varten on kaksi hätäisesti otettua. Leikkaus on myös todella tökeröä, etenkin taisteluiden aikana, jolloin yritetään peittää kehnojen stunt-miesten osaamattomuutta. Eniten ihmetystä itselleni tuottaa kuitenkin leffan visuaalinen ilme. Dragonball Evolution ei todellakaan näytä 2009 ilmestyneeltä Hollywood-tuotannolta, vaan pikemminkin 1990-luvun halvalta scifi-TV-sarjalta. Elokuvan asut ovat kumiset ja lavasteet paikoitellen naurettavan epäaidot. Jopa leffan efektit ovat kuin suoraan ysäriltä. Bulman tekniset härpäkkeet, Oozaru-hirviö ja eräs laavapaikka näyttävät todella surkeilta. Ihan oikeasti, samana vuonna ilmestyi Avatar (2009)! Miten tämä voi näyttää niin paskalta?! Ääniefektitkään eivät ole kummoiset. Brian Tylerin säveltämät musiikit jumputtavat mukavasti taustalla, mutteivät jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: Dragonball Evolution on täysi fiasko, mikä jättää vain anteeksiantamattoman pahan maun suuhun. Elokuva on totaalinen epäonnistuminen kaikilla osa-alueilla, mutta lopulta kaikkein eniten kuitenkin ärsyttää, kuinka vähän tekijät ovat tienneet lähdemateriaalista. Tarina, hahmot ja maailma on kaikki pilattu osaamattomien tekijöiden käsissä. Ohjaaja Wongin työ on surkuhupaisan amatöörimäistä ja käsikirjoittaja Ramseyn teksti on raivostuttavan huonoa. Tarina on todella kömpelösti kerrottu ja kaikki tärkeät hetket on silputtu pois, jotta jäljelle jää pelkkiä kehnoja toimintakohtauksia. Elokuvasta ei löydy minkäänlaista seikkailun tunnetta tai jännitystä, eikä se onnistu edes viihdyttämään. Näyttelijät ovat pääasiassa surkeita rooleissaan, etenkin raivostuttava Joon Park ja lahjaton Justin Chatwin. Visuaalisesti filmi näyttää enemmän halvalta ysärin TV-sarjalta kuin vuoden 2009 isolta viihdepläjäykseltä. Tekninen toteutus on naurettavaa - huomattavasti naurettavampaa kuin elokuvan huonot vitsit. Kaiken kaikkiaan Dragonball Evolution on hirvittävän huono mätäpaise ja yksi surkeimmista tekeleistä, minkä olen koskaan nähnyt. Leffa raiskasi täysin lähdemateriaalinsa, eikä ole ihme, etteivät fanit ja Dragon Ballin luoja Toriyama ole vieläkään antaneet elokuvalle anteeksi. Tätä rainaa ei yksinkertaisesti voi suositella kenellekään. Tietyssä mielentilassa ja kavereiden kanssa katsottuna sen huonous voi viihdyttää mukavasti, mutta muuten kannattaa pysyä kaukana tästä jätteestä ja tutustua mieluummin alkuperäiseen mangaan ja animeen.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt, jatkoa pohjustava kohtaus. Jatko-osaa ei onneksi tehty, eikä toivottavasti tulla koskaan tekemään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Dragonball Evolution, 2009, Twentieth Century Fox, Dune Entertainment, Star Overseas, Ingenious Film Partners, Big Screen Productions, Dune Entertainment III, World Film Magic

Arvostelu: The Day After Tomorrow (2004)

THE DAY AFTER TOMORROW

Ohjaus: Roland Emmerich
Pääosissa: Dennis Quaid, Jake Gyllenhaal, Emmy Rossum, Arjay Smith, Austin Nichols, Dash Mihok, Jay O. Sanders, Sela Ward ja Ian Holm
Genre: katastrofielokuva, jännitys
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 12

Näin The Day After Tomorrow'n ensimmäisen kerran ala-asteen ensimmäisten vuosien aikana serkkupuolieni kanssa ja innostuin elokuvasta todella paljon. Siihen aikaan lähes kaikki tehosteleffat toimivat minulle, eikä tämäkään ollut poikkeus. Elokuva oli hitti ilmestyessään ja se pyörii nykyäänkin televisiossa säännöllisin väliajoin. Olen nähnyt elokuvan useaan otteeseen - jopa kerran yläasteella maantiedon tunnilla, jolloin opettaja kiinnitti kaiken aikaa huomiota tarinan epäkohtiin. Yhdessä kohtaa jopa omistin elokuvan DVD:llä. Nyt kun lumet ja kylmyydet ovat saapuneet taas Suomeen (mitä ei tarvitsisi mielestäni tapahtua enää, sillä joulu meni jo), mieleeni tuli juurikin The Day After Tomorrow ja koin välittömästi tarvetta katsoa elokuvan uudestaan. Sen minä myös tein.

Ilmastonmuutoksen aiheuttaessa hurrikaaneja, hyökyaaltoja ja lumimyrskyjä, ilmastotieteilijä Jack Hall lähtee pelastamaan Sam-poikaansa, joka on jäänyt vangiksi myskyjen keskelle New Yorkiin.

Dennis Quaid näyttelee ilmastotieteilijä Jack Hallia, joka on tehnyt kaavan useita tuhansia vuosia sitten syntyneestä jääkaudesta ja yrittää saada ihmiset tajuamaan, että ilmastonmuutos on alkanut vaikuttamaan Maahan erittäin vakavasti. Mutta koska ihmiset ovat ihmisiä, harvat suostuvat kuuntelemaan häntä ja sitten onkin jo liian myöhäistä. Jack on mielenkiintoinen hahmo ja Quaid on erittäin hyvä roolissaan.

Samia näyttelee Jake Gyllenhaal, joka on myös mainio roolissaan. Sam on todella fiksu ja tietääkin paljon asioita, mikä koituu hyödylliseksi katastrofien iskiessä. Sam on matkannut New Yorkiin tiedekilpailuun ja pärjääkin siellä hyvin. Sam pelkää lentämistä, eikä hän selkeästi pidä esillä olemisesta, mutta tietäessään, miten tilanteesta voi selviytyä, hänen täytyy neuvoa ihmisiä.
     Samin kilpailutiimiin kuuluvat Emmy Rossumin näyttelemä Laura, johon Sam on ihastunut ja Arjay Smithin esittämä Brian, jolla on ihan hauskoja juttuja. Kummatkin ovat fiksuja kuten Sam ja kumpikin pääsee hyödyntämään älykkyyttään edes jollain tapaa. Kolmikon mukana on Austin Nicholsin esittämä J.D., joka kuuluu vastusjoukkueeseen. Näyttelijät suoriutuvat toimivasti rooleistaan.
     Elokuvassa nähdään myös Jason (Dash Mihok) ja Frank (Jay O. Sanders), jotka ovat Jackin työkavereita, sekä Samin äiti Lucy (Sela Ward), joka on lääkäri ja jolle on luotu hieman sivutarinaa. Ian "Bilbo Reppuli" Holm esittää professori Rapsonia, joka on kiinnostunut Jackin kaavoista ja tekee itsekin löytöjä, joilla uudet katastrofit voisi jollain tapaa ennustaa. Yksi parhaista hahmoista on koditon Luther (Glenn Plummer) Buddha-koiransa kanssa, joka tuo elokuvaan hieman huumoria

Jäätikkö alkaa sulamaan, jolloin Pohjois-Atlantin virran lämpötilat menevät sekaisin. Linnut lentävät suurina parvina pakoon ja eläintarhojen eläimet villiintyvät. Intiassa sataa lunta ja Tokiossa tennispallon kokoisia jäärakeita. Los Angelesissa riehuu tornadoja, jotka repivät kaupungista muutakin kuin Hollywood-kyltin. New Yorkiin iskee jättimäinen hyökyaalto ja pohjoiseen pallonpuoliskoon iskee niin paha myrsky, että kaikki jäätyy. Jopa Suomessa tapahtuu tällä kertaa jotain! Leffan alussa katastrofikohdat ovat pienempiä ja ne kasvavat läpi elokuvan. Parhaat osuudet koko elokuvassa ovat selvästi Los Angelesin tornadot ja etenkin New Yorkin hyökyaalto, jonka iskeminen on leffan paras kohtaus. Myös jännitys kasvaa samalla elokuvan aikana, vaikka loppupuoli ei olekaan enää ihan niin jännittävä. Jälleen nähdään, kuinka uhkaavissa tilanteissa ihmisten on vain pakko jäädä tuijottamaan. Jos elokuva tapahtuisi nykypäivänä, ihmisillä olisi varmaan myös puhelimet kädessä ja he kuvaisivat kaiken.

Jotkut ovat kritisoineet, että elokuvasta huokuu liikaa huudahdus "Lopettakaa ilmastonmuutos tai muuten!" mutta omasta mielestäni kyseessä on hyvä leffa. Vaikka tapahtumat eivät voisikaan tuolla lailla tapahtua, niin siinä on silti hieman uskottavuutta ja tietenkin viihdyttävyyttä. Lapsena tämä oli tietysti kunnon "hei vau!" -kokemus ja vaikka sen jälkeen onkin nähnyt paljon vaikuttavampia tehostesekoiluja, toimii tämäkin mainiosti. Siinä on hyvä tunnelma läpi elokuvan ja paikkojen tuhoutumista jaksaisi katsoa elokuvassa enemmänkin. Pidän siitä, että tapahtumat ovat ihmisten ja saastuttamisen syytä, eikä tuho johdu vaikkapa meteoriitista, joka iskee avaruudesta. Hahmojen kohtalot ovat kiinnostavat ja heidän tarinansa hyvä, jolloin laatu nousee hieman lisää. Huonojen hahmojen kanssa leffaa ei voisi pelastaa pelkällä tehostemekastuksella.

Elokuvan on ohjannut Roland Emmerich, joka selvästi tykkää tuholeffojen tekemisestä. Tätä ennen hän on ohjannut esimerkiksi Independence Day - maailmojen sodan (Independence Day - 1996) ja Godzillan (1998), joten hän kyllä osaa tehdä kaupunkien sortumisista ja ihmismassojen kuolemista tyylikästä viihdettä... jollain kierolla tapaa. Hän on myös ollut tuottamassa ja käsikirjoittamassa elokuvaa. Visuaalisesti elokuva on näyttävä, vaikka osa tehosteista näyttää aikansa eläneiltä. New Yorkiin iskevä suuri vesimassa on todella hienon näköinen, mutta esimerkiksi digisudet näyttävät hölmöiltä. Äänitehosteita on hyödynnetty erinomaisesti katastrofikohtauksissa. Elokuva on kuvattu ja leikattu sujuvasti. Musiikista vastaa Harald Kloser, jonka sävellykset toimivat hyvin elokuvassa.

Yhteenveto: The Day After Tomorrow on mainio katastrofileffa, jonka katsoo mielellään useasti uudestaan. Siitä löytyy jännitystä ja hieman huumoriakin, vaikka aika vakavasta pätkästä on kyse. Jännitys luodaan toimivasti pikkuhiljaa. Näyttelijät ovat hyviä rooleissaan. Katastrofikohtaukset ovat parasta elokuvassa - etenkin New Yorkin hyökyaalto. Ohjaaja Roland Emmerich kyllä tietää, miten voi tehdä viihdyttävän tehosteleffan ja vaikka efektit eivät täysin näytäkään enää hyviltä, ne ovat silti toimivat. Suosittelen The Day After Tomorrowia tehosteleffoista pitäville ja niille, jotka jostain syystä nauttivat katastrofielokuvista (kuten minä).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Day After Tomorrow, 2004, Twentieth Century Fox Film Corporation, Centropolis Entertainment, Lions Gate Films, Mark Gordon Productions, Mel's Cite fu Cinema