Arvostelu: The Trial of the Chicago 7 (2020)

THE TRIAL OF THE CHICAGO 7

Ohjaus: Aaron Sorkin

Pääosissa: Eddie Redmayne, Sacha Baron Cohen, Mark Rylance, Yahya Abdul-Mateen II, Frank Langella, Joseph Gordon-Levitt, Alex Sharp, Jeremy Strong, John Carroll Lynch, Noah Robbins, Daniel Flaherty, Ben Shenkman, Kelvin Harrison Jr., Alice Kremelberg, Michael Keaton ja John Doman

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia

Ikäraja: 16

The Trial of the Chicago 7 on Aaron Sorkinin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva, mikä pohjautuu tositapahtumiin Chicago 7 -ryhmäksi kutsuttujen Vietnamin sotaa vastustavien henkilöiden oikeudenkäynnistä vuonna 1969. Elokuvan teko lähti liikkeelle jo 2000-luvun alussa, kun ohjaaja Steven Spielberg esitteli Sorkinille ideansa tehdä filmi oikeudenkäynnistä ja siihen johtaneesta mellakasta. Kesällä 2007 Sorkin työsti leffan käsikirjoituksen ja elokuvaan roolitettiin jo silloin koomikko Sacha Baron Cohen. Will Smithiä pyydettiin mukaan ja Spielbergin oli tarkoitus keskustella projektista myös Heath Ledgerin kanssa, mutta tämä menehtyi juuri päivää ennen heidän sovittua tapaamistaan. Projekti pistettiin jäihin, kun samaisena syksynä alkoi käsikirjoittajien lakko. Spielberg jätti elokuvan ja uudeksi ohjaajaksi suunniteltiin mm. Paul Greengrassia ja Ben Stilleriä, kunnes Sorkin itse päätti ohjata elokuvan. Kuvaukset lähtivät käyntiin syyskuussa 2019 ja nyt The Trial of the Chicago 7 on lyhyen teatterikierroksen jälkeen saapunut Netflixin suoratoistopalveluun. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin sen olevan Sorkinin teos ja etenkin kun näin elokuvan näyttelijäkaartin. Ilman, että tiesin mitään elokuvan tarinasta, ryhdyin katsomaan sitä, kun se ilmestyi Netflixiin.

Vuonna 1968 Vietnamin sotaa vastustava ja ihmisoikeuksien puolesta puhuva seitsikko saa aikaiseksi mellakan, mikä johtaa rajuun kamppailuun poliisin kanssa. Seitsikko, sekä tapaukseen yhdistetty Mustien pantterien johtaja haastetaan oikeuteen, mistä muodostuu kuukausien pituinen tapaus.

Minun ei tosiaan tarvinnut tietää mitään elokuvan tarinasta, sillä jo sen näyttelijäkaarti vakuutti minut katsomaan filmin. Itse Chicago 7 -aktivistiryhmään kuuluvat Kaiken teoriasta (The Theory of Everything - 2014) Oscar-pystin ansaitusti napanneen Eddie Redmaynen näyttelemä Tom Hayden, Ali G:n, Boratin ja Brünon rooleista tutun Sacha Baron Cohenin esittämä Abbie Hoffman, Succession-sarjasta (2018-) tutun Jeremy Strongin näyttelemä Jerry Rubin, John Carroll Lynchin näyttelemä David Dellinger, Alex Sharpin esittämä Rennie Davis, Noah Robbinsin esittämä Lee Weiner ja Daniel Flahertyn näyttelemä John Froines. Lisäksi heidän kanssa oikeuteen joutuu Mustat pantterit -organisaation johtohahmo Bobby Seale (Aquamanista, 2018, tuttu Yahya Abdul-Mateen II), joka ei erityisemmin liity koko hommaan. Pikkuhiljaa leffan aikana jokaista henkilöä ja heidän motiivejaan ryhdytään avaamaan enemmän. Kolmena eri ryhmänä esiintyvät, mutta silti yhteistyötä tekevä porukka on kiehtova ja heistä löytyy monenlaista persoonaa. Vain Lee Weiner ja John Froines tuntuvat jäävän sivustakatsojiksi, mutta heidänkin paikkansa tarinassa avataan selvästi jossain kohtaa. Katsoja on heti seitsikon puolella - ei pelkästään heidän sodanvastaisen ajattelutapansa vuoksi, vaan koska näyttelijät ovat niin mahtavia rooleissaan ja heidän hahmonsa niin pidettäviä, ettei voi muuta kuin kannustaa heitä. Redmayne on tuttuun tapaansa fantastinen ja Baron Cohen todella yllättää hillityn hauskalla, mutta silti upeasti revittelevällä suorituksella. Abdul-Mateen II tekee vahvan työn Mustien pantterien johtajana, joka vaatii oikeutta ulkopuolelta, kun sellaista ei hänelle ihonvärin vuoksi suoda oikeussalissa.

Elokuvassa nähdään myös aina yhtä karismaattinen Mark Rylance seitsikon puolustajana, William Kunstlerina, huikea Frank Langella epämiellyttävänä tuomari Julius Hoffmanina, viime vuosina liian vähälle huomiolle jäänyt Joseph Gordon-Levitt syyttäjä Richard Schultzina, jylhä John Doman kierona oikeusministeri John Mitchellinä, sekä loistokas Michael Keaton tämän edeltäjänä, Ramsey Clarkina. Kaikki näyttelijät tekevät läpikotaisin erinomaista työtä ja jo heidän roolisuoritusten vuoksi elokuvaa on koukuttavaa seurata.

The Trial of the Chicago 7 todella on hienojen näyttelijöiden show. Asiaa vain parantaa, kun Aaron Sorkin osoittaa toistamiseensa iskevät lahjansa ohjaajana, sekä ties kuinka monetta kertaa neroutensa käsikirjoittajana. Näyttelijöiden on helppo hoitaa hommansa, kun heillä on käsissään näin nasevaa ja tiukkaa dialogia. Keskustelut, oli kyseessä sitten ilkeistä yhteenotoista, huulenheitosta, suunnitteluista tai ihan vain yksinpuheluista valamiehistön ja tuomarin edessä, ovat toinen toistaan herkullisempia ja vangitsevampia. Hieman yli kahden tunnin kesto onkin vauhdilla ohi, sillä aika lailla kaikki leffassa loksahtaa niin tyylikkäästi paikoilleen. Oikeussalikohtaukset eivät koskaan käy puisiksi, vaan ne ovat äärimmäisen kiehtovia ja jopa yllättävän lystikkäitä. Itse kukin syytetyistä pääsee avaamaan sanallisen arkkunsa tuomaria kohtaan ja kerta toisensa perään Langellan voimakkaat reaktiot huvittavat. Mukaan mahtuu monia solvauksia, jotka tekee mieli kirjoittaa ylös, jotta niitä voisi joskus käyttää omassakin elämässä tarpeen vaatiessa.

Sen lisäksi, että Sorkin täyttää tekstinsä mahtavalla replikoinnilla, pitää hän menon kiehtovana myös tarinan rakenteen kautta. Elokuva lähtee liikkeelle siitä, kun seitsikko suunnittelee mielenosoitustaan omilla tahoillaan, mutta sitten se jo hyppääkin oikeudenkäyntiin. Elokuvan varrella näemme takaumien kautta, mitä mielenosoituksessa tapahtuikaan ja minkä vuoksi nämä henkilöt nyt ovat oikeudessa. Mitä pidemmälle kertomus etenee ja mitä syvemmälle katsoja menoon uppoutuu, sitä isommin nämä tapahtumat vaikuttavat. Mukana on useampikin erityisen hieno kohtaus, missä kaikki osa-alueet pääsevät loistamaan kirkkaasti. Kaikki kulkee kohti yhtä elokuvavuoden väkevimmistä finaaleista. Lisäkiehtovuutta filmiin tuo se, että vaikka se kertookin Vietnamin sotaa protestoivista yksilöistä, on monikin asia leffassa verrattavissa nykypäivään. Elokuva kuvattiin viime vuonna, mutta siinä käsitellään esimerkiksi poliisin yliampuvaa väkivallankäyttöä mielenosoittajia ja tummaihoisia kohtaan, mikä on noussut isosti pinnalle tämän vuoden aikana.

Kaiken lisäksi The Trial of the Chicago 7 on myös teknisesti taidokkaasti rakennettu teos. Sorkinin loistokasta käsikirjoitusta tukee onnistunut leikkaus. Niin tarinan rakenteelliset palaset kuin yksittäiset reaktiokuvat oikeussalissa on aseteltu harkitusti paikoilleen. Filmi on erittäin hyvin kuvattu. Oivallisilla lavasteilla ja asuilla 1960-luvun loppu herätetään henkiin. Ääniefektit ovat mainiot ja Daniel Pembertonin säveltämiä musiikkeja hyödynnetään hillityn tehokkaasti.

Yhteenveto: The Trial of the Chicago 7 on erittäin koukuttava ja yllättävän viihdyttävä oikeussalidraama. Ohjaaja-käsikirjoittaja Aaron Sorkin välttää taidokkaasti katsojan kyllästymisen fantastisella dialogilla ja kiehtovalla tarinan rakenteella. Ajassa hyppiminen toteutetaan taidokkaasti ja se avaa hahmoja yhä vain paremmin. Hahmot ovat mielenkiintoinen joukko, joiden esittäjät ovat toinen toistaan mahtavampia rooleissaan. Etenkin Eddie Redmayne, Sacha Baron Cohen, Yahya Abdul-Mateen II, Mark Rylance ja Frank Langella tarjoavat huikeat roolityöt. Jännitettä kasvatellaan onnistuneesti, mutta mukaan mahtuu myös paljon hyvää huumoria. Jotkut kohtauksista ovat erittäin vaikuttavia ja erityisesti filmin loppuhuipennus on upea. Aika lailla kaikki palaset ohjauksesta käsikirjoitukseen ja näyttelemisestä tekniseen toteutukseen loksahtavat suurella tyylitajulla paikoilleen. The Trial of the Chicago 7 edustaa elokuvavuoden parempaa päätyä. Sen kertoma tapaus ei ole vain erittäin mukaansatempaava, vaan siitä löytyy myös paljon ajankohtaisuutta. Vaikka oikeussalileffat eivät yleisesti olisikaan juttunne, suosittelen silti äärimmäisen lämpimästi kokeilemaan tätä filmiä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Trials of the Chicago 7, 2020, DreamWorks, Amblin Partners, CAA Media Finance, Cross Creek Pictures, Double Infinity Productions, MadRiver Pictures, Marc Platt Productions, Paramount Pictures, Reliance Entertainment, Rocket Science, ShivHans Pictures

Arvostelu: Kylmä kosto (Cold Pursuit - 2019)

KYLMÄ KOSTO

COLD PURSUIT

Ohjaus: Hans Petter Moland
Pääosissa: Liam Neeson, Tom Bateman, Emmy Rossum, William Forsythe, Nicholas Holmes, Domenick Lombardozzi, Laura Dern, John Doman, Tom Jackson, Raoul Trujillo, Julia Jones, Elizabeth Thai, Benjamin Hollingsworth, Gus Halper, David O'Hara ja Arnold Pinnock
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 16

Cold Pursuit, eli suomalaisittain Kylmä kosto on uudelleenfilmatisointi norjalaisesta mustan huumorin toimintaelokuvasta Lumiauramies (Kraftidioten - 2014). Elokuvasta kiinnostuttiin Yhdysvalloissakin ja siitä päätettiin tehdä oma versionsa. Ohjaajaksi leffaan saatiin alkuperäisen filmin ohjannut Hans Petter Moland, joka pääsi tekemään ensimmäisen yhdysvaltalaisen elokuvansa. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2017 ja lopulta Kylmä kosto sai ensi-iltansa maaliskuun alussa. Valitettavasti juuri ennen julkaisua leffa päätyi huonoon valoon, kun sen päätähti Liam Neeson kertoi haastattelussa omaan menneisyyteensä liittyvän tarinan, missä hän halusi 40 vuotta sitten kostaa ystävänsä raiskaamisen etsien viikon ajan raiskaajaa tappaakseen tämän. Neeson myönsi olleensa vihan sokaisema ääliö ja totesi katuvansa tapahtunutta edelleen, mutta internetissä hänen sanojaan tietysti muuteltiin ja hänet tuomittiin rasistiksi, sillä hän oli etsinyt tummaihoista tekijää raiskatun ystävänsä antamien tuntomerkkien perusteella. Monet päättivät boikotoida elokuvaa ilman, että edes tutkivat asiaa loppuun saakka tai että edes ymmärsivät, miksi katuva Neeson halusi avautua asiasta, todistaen samalla Neesonin kertomuksen pointin siitä, kuinka viha todella sokaisee ihmiset. Boikotoinnin vuoksi tuotantoyhtiökin säikähti ja perui filmin ison ensi-iltatapahtuman, eikä filmi ole tähän mennessä tuottanut tarpeeksi rahaa, jotta se pääsisi voitolle. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin, että Neeson tähdittää sitä. Traileri vaikutti lupaavalta ja ajattelin, että kyseessä voisi olla kelpo toimintapätkä. Kun kohut alkoivat, itseäni alkoi vain ärsyttämään ihmisten hävytön käytös internetissä ja halusin mennä heti ensi-iltaan katsomaan filmin osoittaakseni tukeni Neesonia kohtaan, mutta valitettavasti erinäisistä syistä (esimerkiksi työväsymys ja kipeänä olo) johtuen en päässytkään katsomaan elokuvaa vielä pariin viikkoon sen ensi-illan jälkeen. Lopulta kuitenkin varasin lipun filmiin ja kävin vihdoin katsomassa sen.

Pienen Kehoe-kaupungin vuoden asukkaaksi valitun lumiauramies Nels Coxmanin poika murhataan, jolloin Coxman päättää ottaa tekijät kiinni. Samalla hän tulee vahingossa rikkoneeksi kahden huumejengin heiveröisen rauhan.

Liam Neeson on uransa aikana esittänyt niin monia toimintarooleja, ettei hahmolla ole niinkään väliä, sillä katsojana näkee vain Neesonin. Tässä hän kuitenkin esittää lumiauramies Nels Coxmania, joka yllättäen lähtee kostamaan poikansa kuolemaa - eli siis juuri sitä, miltä Neesonin hahmolta voi odottaakin. Tähän hahmoon tuo jotain poikkeavaa se, ettei Nels ole mikään ex-ammattitappaja, -poliisi tai -sotilas, vaan täysin tavallinen mies. Kuitenkin kun kostaa pitää, on Nels yllättävänkin tehokas listimisessä. Neeson on tuttuun tapaansa mainio roolissaan ja mörisee jälleen vaikuttavalla äänellään läpi leffan. Nelsin vaimoa, Gracea taas näyttelee Jurassic Parkista (1993) tuttu Laura Dern, joka ei valitettavasti saa lähes lainkaan tekemistä, vaan tyytyy vain sivustakatselijaksi muutamassa kohtauksessaan.
     Tarinan pahis on huumeparoni Viking, eli Trevor Calcote, jota näyttelee Tom Bateman. Vikingistä on tehty uhkaava tapaus, jolle ei haluaisi mennä juttelemaan, sillä silloin päätyy luultavasti ruumissäkkiin, mutta onneksi hahmoon on saatu myös pientä inhimmillisyyttä tiettyjen asioiden kautta. Vikingilla on nimittäin poika nimeltä Ryan (Nicholas Holmes) ja hän joutuu kamppailemaan pojan huoltajuudesta ex-vaimonsa Ayan (Julia Jones) kanssa. Tämä tuo jonkinlaista kiinnostavuutta hahmoon, joka jäisi muuten hyvin yksiulotteiseksi. Bateman on yllättävänkin sopiva äkkipikaisen rikollispomon rooliin.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat poliisikaksikko Kim (Emmy Rossum) ja Gip (John Doman), jotka saavat vihdoin jotain kiinnostavaa tekemistä, kun rikollisia alkaa yhtäkkiä katoilla pikkukaupungista, Nelsin veli Brock Coxman (William Forsythe) ja tämän tiukka vaimo (Elizabeth Thai), ute-intiaaniheimon huumeparoni White Bull (Tom Jackson) ja tämän uskollinen kätyri Thorpe (Raoul Trujillo), sekä Vikingin lukuisat hauskasti nimetyt kätyrit, kuten Mustang (Domenick Lombardozzi), Dexter (Benjamin Hollingsworth), Sky (David O'Hara), Speedo (Michael Eklund), Limbo (Bradley Stryker), Santa (Michael Adamthwaite) ja Bone (Gus Halper), jolla on outo tapa saada pesää. Sivuhahmot saavat leffassa yllättävänkin paljon ruutuaikaa ja heidän kautta elokuvasta löytyy oudonkin monta eri juonikuviota.

Sivuhahmojen tuomat useat juonikuviot tekevät Kylmästä kostosta poikkeuksellisen teoksen genressään. Suoran ja selkeän kertomuksen sijaan elokuva keskittyy usein tuomaan monimutkistavaa lihaa sivuhahmojen yksiulotteisten luiden ympärille. Näin tylsät kätyritkin onnistutaan esittämään oikeina ihmisinä, joilla on muutakin elämää kuin näyttää ilkeiltä ja kaivaa pistoolia esille varoituksen merkiksi. Vikingin kätyrit käyvät toistensa kanssa keskusteluja, joissa avataan heidän parisuhde-elämäänsä tai ideoita, mitä he ajattelevat toteuttaa joskus, jos pääsevät rikollisesta bisneksestä eroon. Filmi sisältää myös pitkän pätkän, missä White Bull ja muut ute-heimolaiset seikkailevat hiihtokeskuksessa. Omalla tavallaan tämä luo kiehtovan lisän perinteiseen kostotarinaan, mutta samalla se tekee filmistä epätasaisen paketin. Välillä on vaikea sanoa, tuntuuko Kylmä kosto ylipitkältä elokuvalta, joka yrittää olla kuin televisiosarja ja vai todella tiivistetyltä televisiosarjalta, joka esittää olevansa elokuva. Jos kyseessä olisi minisarja, jatkuvat venytykset ymmärtäisi ja katsojana pääsisi paremmin käsiksi kaikkiin hahmoihin, mutta elokuvan muodossa käsikirjoitus tuntuu harhailevan usein pois itse asiasta ja muuttuu siten jopa hieman pitkäveteiseksi.

Elokuva sisältää välillä yllättävänkin pitkiä hetkiä, joissa Nels Coxmania ei nähdä lähes lainkaan ja jossain kohtaa hän tuntuu muuttuvan päähenkilöstä pelkäksi nappulaksi isommassa pelissä. Kylmä kosto onkin parhaimmillaan, kun se keskittyy täysillä Nelsin kostoreissuun, minkä vuoksi filmin ensimmäinen puolituntinen on sen parasta antia. On kiinnostavaa seurata, kuinka normaalista äijästä tulee rikollisten metsästäjä ja kuinka hän keksii eri tapoja viedä näiltä roistoilta hengen. Toiminnan lisäksi elokuva on myös synkän huumorin komedia ja se onnistuukin tekemään kuolemasta yllättävänkin huvittavaa. Joka kerta, kun joku kuolee, hänen nimensä ilmestyy ruutuun ja jostain syystä tämä onnistuu nostamaan hymyn huulille vielä elokuvan lopussa, kun kikkaa oli käytetty jo parikymmentä kertaa. Muuten elokuvan komediapuoli on epätasaista, kuten sen kerrontakin. Parhaimmillaan leffa tarjoaa mukavat hekottelut, mutta huonoimmillaan se jättää vaivaannuttavan olon huonoista vitseistä. Heikkouksiensakin kanssa Kylmä kosto onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä loppuun asti, mutta suurimmaksi osaksi Neesonin karisman ansiosta. Lopputuloksena on kelpo filmi, jota katsoessa näin talviaikaan tulee jokseenkin hyvä mieli siitä, ettei keli ole ihan yhtä kamala ainakaan Helsingissä kuin Kehoessa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa tosiaan Hans Petter Moland, joka ohjasi myös Lumiauramiehen, mistä Kylmä kosto on uudelleenfilmatisoitu. Itse en ole Lumiauramiestä vielä katsonut, mutta olisi hauska nähdä, kuinka paljon nämä kaksi filmiä eroavat toisistaan, etenkin kun molempien puikoissa häärää sama heppu. Tässä Moland tekee usein hyvää työtä, mutta hänen komediataitonsa jäävät aika vaisuksi. Frank Baldwinin käsikirjoitusta olisi voinut tiivistää tai sitten koko homma olisi pitänyt tehdä televisiosarjaksi. Minisarjamuodossa Kylmä kosto varmaan toimisi paremmin. Elokuva on kuitenkin kuvattu taidokkaasti. Kamera oikein herkuttelee lumisilla maisemilla. Lavasteet ovat hyvin toteutetut ja Nelsin ja Vikingin kodit ovat erinomaisesti toistensa vastakohdat. Äänimaailma on mainiosti rakennettu, mutta George Fentonin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen. Efektipuolikaan ei ole kummoisesta päästä ja jotkut taustat näyttävät todella digitaalisilta. Toisaalta joskus hurjat maisemat näyttävät kuvattuna oudon epäuskottavilta, joten on vaikea sanoa, mikä kaikki on kuvattu taustakangasta vasten.

Yhteenveto: Kylmä kosto on oiva toimintaelokuva, minkä epätasaisuus kuitenkin laskee kokonaisuuden tasoa. Filmi keskittyy paikoitellen aivan liikaa sivuhahmoihin ja heidän juonikuvioihinsa, ja jää haahuilemaan, kun sen pitäisi keskittyä itse asiaan. Televisiosarjassa tällainen kerronta olisi täysin normaalia, mutta elokuvassa se tuntuu paikoitellen lähinnä venyttämiseltä, vaikka onkin hauska idea, että yleensä yksiulotteisiksi jäävät roistot saavat hieman sisältöä. Huumoripuoli on myös epätasaista ja monet vitseistä eivät osu maaliinsa. Yllättäen kuolemasta ilmoittavat nimikyltit jaksavat kuitenkin naurattaa vielä leffan lopputaistelun aikana. Parhaimmillaan elokuva on, kun se seuraa kunnolla päähenkilö Nelsin kostoreissua, etenkin kun hahmona nähdään erinomainen Liam Neeson. Tom Bateman on myös mainio pääroiston roolissa, mutta Laura Dernin mitätön ruutuaika jää harmittamaan. Elokuvasta löytyy selkeät vahvuutensa, mutta myös harmilliset heikkoutensa. Kevyempien toimintaelokuvien ja Neesonin faneille Kylmän koston katselu on suositeltavaa. Lopuksi haluan vielä sanoa, että jos menette katsomaan leffan tai minkä tahansa muun elokuvan, niin käyttäytykäähän siellä teatterissa, jooko. Itse jouduin istumaan kahden pariskunnan välissä, joista toinen hempeili kaiken aikaa ja toinen jutteli niitä näitä. Edessäni taas istui henkilö, joka räpläsi puhelinta yli puolet elokuvasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Cold Pursuit, 2019, StudioCanal, Mas Films, Paradox Films