Arvostelu: Dragonball Evolution (2009)

DRAGONBALL EVOLUTION

Ohjaus: James Wong
Pääosissa: Justin Chatwin, Emmy Rossum, Chow Yun-Fat, Jamie Chung, James Marsters, Joon Park, Eriko Tamura, Randall Duk Kim, Ernie Hudson ja Texas Battle
Genre: fantasia, seikkailu, toiminta
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
Ikäraja: 12

Dragonball Evolution perustuu japanilaisen Akira Toriyaman luomaan supersuosittuun "Dragon Ball" -mangasarjaan (ドラゴンボール - 1984-1995), jonka pohjalta on tehty useita animesarjoja ja -elokuvia. Mangan suosio levisi myös Yhdysvaltoihin, missä siitä kiinnostuttiin tietty tekemään oma elokuvansa. 20th Century Fox hankki "Dragon Ballin" filmatisointioikeudet vuonna 2002 ja alkoi työstämään leffaa. Aluksi yhtiö pyysi sarjan fania, Stephen Chow'ta ohjaamaan elokuvan, mutta hän kieltäytyi, jolloin yhtiö joutui käymään läpi useita ohjaajaehdokkaita, kuten George Lucas, Robert Rodriguez ja Zack Snyder, kunnes lopulta James Wong halusi hoitaa homman. Kuvaukset alkoivat joulukuussa 2007 ja lopulta Dragonball Evolution sai ensi-iltansa Japanissa 10. maaliskuuta 2009 - tasan kymmenen vuotta sitten. Elokuva osoittautui kuitenkin täydeksi fiaskoksi. Se ei tuottanut läheskään toivottuja rahasummia, minkä lisäksi niin kriitikot kuin mangan fanit vihasivat elokuvaa. Akira Toriyama itse kauhistui elokuvan tasosta ja päätti palata sarjan pariin kirjoittamalla uuden animeleffan Dragon Ball Z: Battle of Gods (ドラゴンボールZ 神と神 - 2013). Jopa elokuvan näyttelijät haukkuivat lopputuloksen lyttyyn ja käsikirjoittaja Ben Ramsey pyysi anteeksi faneilta, tiedostaen filmin laadun. Itse en voi laskea itseäni Dragon Ballin faniksi, sillä en ole koskaan ollut oikein kunnolla innoissani siitä. Luin kuitenkin lapsena suuren osan "Dragon Ball" -mangoista, minkä lisäksi katsoin televisiosta Dragon Ball Z -animesarjaa (ドラゴンボールZ - 1989-1996). Kun kuulin, että leffasta ilmestyisi näytelty elokuva, olin erittäin kiinnostunut ja katsoinkin sen, kun se vihdoin ilmestyi Suomessa suoraan vuokralle. En vihannut elokuvaa, mutten kuitenkaan pitänyt siitä lainkaan ja se sai minut menettämään kiinnostuksen koko hommaa kohtaan. Vuosien varrella olen kuitenkin vähitellen alkanut jälleen kiinnostumaan aiheesta ja olen pohtinut koko alkuperäisen "Dragon Ball" -mangasarjan keräämistä. Lisäksi olen jostain syystä halunnut katsoa Dragonball Evolutionin uudestaan ja kun huomasin, että filmi täyttäisi tänä vuonna 10 vuotta, päätin sillä tekosyyllä katsoa ja arvostella leffan.

Nuoren Gokun täytyy löytää seitsemän mystistä voimaa sisällään pitävää Lohikäärmekuulaa pysäyttääkseen pahan lordi Piccolon, joka itse taas aikoo etsiä kuulat tuhotakseen maailman.

Pääroolissa Gokuna nähdään Justin Chatwin, joka on suoraan sanottuna aivan hirvittävän huono läpi elokuvan. Chatwinin näytteleminen on niin puista ja innotonta, että on vaikea käsittää, miten hän alunperin edes sai roolin? Hänellä on selkeästi suuria vaikeuksia lausua repliikkejään (mitkä hänen puolustukseksi ovat kyllä kamalia) ja esiintyä vihreän taustakankaan edessä. Naurettavinta kuitenkin on Chatwinin jatkuvasti esiin pullistuvat verisuonet hänen otsassaan. Monet ovatkin vitsailleet, että nämä verisuonet näyttelevät paremmat kuin hän itse. Niiden kanssa Chatwin näyttää jatkuvasti siltä kuin hän kärsisi vakavasta ummetuksesta. Lisäksi huomasin, että usein kun Chatwin on saanut repliikkinsä sanottua, hän lopettaa näyttelemisen kokonaan. Muutamassakin kohtauksessa hänen ilmeensä tyhjenee täysin, kun hän ei puhu. Ja on varmaan itsestäänselvyys, että elokuvan katselu on aika vaikea prosessi, jos päänäyttelijä (joka vieläpä esiintyy lähes jokaisessa kohtauksessa) on näin taidoton tyyppi. Hän ei koskaan saa "myytyä" hahmoaan, vaan vaikuttaa pääasiassa murjottavalta teiniltä, jota kiinnostaa enemmän tytön valloittaminen ja kiusaajien hakkaaminen kuin vauhdikas seikkailu. Miksi tällaisen hahmon kanssa haluaisi lähteä seikkailemaan? Lisäksi hahmossa on yksi asia, mikä ärsyttää varmasti lähes kaikkia Dragon Ballin faneja. Tämä Goku ei nimittäin ole lainkaan samanlainen kuin mangassa tai animessa. Alkuperäinen tarina alkaa naiivista ja innokkaasta Gokusta, pienestä pojasta, joka haluaa tutkia maailmaa, seikkailla ja näyttää taitonsa. Tämän leffan angstiteini suututtaa takuuvarmasti kaikki fanit, eikä mikään ihme. Hahmo on pilattu täysin ja jo siksi itse elokuvakin on pilalla.

Matkalleen tämä feikki-Goku ottaa mukaansa ihan siistin taistelijamimmi Bulman (Emmy Rossum), joka haluaa myös Lohikäärmekuulat jostain syystä, mestari Roshi (Chow Yun-Fat), joka on hieman hölmö ja pervo, mutta taidokas taistelija, sekä pöljä Yamcha (Joon Park), joka jostain syystä tarttuu mukaan ja koko leffan ajan katsoja toivoisi, että hän kuolisi mahdollisimman hirvittävän kuoleman, sillä hän on niin kamalan ärsyttävä. Yamcha on todella omahyväinen mulkvisti ja Park ärsyttää jokaisen sanomansa repliikin ajan. Chow Yun-Fat on oiva näyttelijä, mutta tässä katsojaa lähinnä nolottaa, että hänet on raahattu mukaan. Yun-Fat vetää kummallisen roolityön, eikä hän saa millään yhdistettyä mestarihahmon hömelöyttä ja viisautta uskottavasti. Rossum on ihan kelvollinen osassaan muihin verrattuna, muttei hänkään kummoinen ole ja hänen hahmonsa jää loppujen lopuksi täysin yksiulotteiseksi.
     Jos yksiulotteisuutta kaipaa, niin elokuvan pahikset sitä vasta tarjoavatkin. Mangassa ja animessa kiehtova vihreä olio Piccolo (James Marsters) on pilattu tekemällä hänestä täysin geneerinen vihollinen. Piccolosta puhutaan kuin hän olisi maailmankaikkeuden vaarallisin olento, mutta hän ei koskaan oikeasti vaikuta minkäänlaiselta uhkalta katsojalle. Hahmo vain mutisee pahoja repliikkejä ja näyttää ilkeältä ja siinäpä se. Marsters otti roolin vastaan innokkaana Dragon Ball -fanina ja läpi leffan näkee, että hän oikeasti yrittää. Mutta on hyvin vaikea yrittää, kun käsikirjoitus ei tarjoa hänelle tämän enempää. Vielä yhdentekevämpi tapaus on Piccolon kätyri (Eriko Tamura), joka hoitaa lähes kaiken tappelemisen mestarinsa puolesta. On olemassa sanonta, että "elokuva on vain niin hyvä kuin sen vihollinen" ja jos tämä pitää paikkansa, ei ole ihme, että Dragonball Evolution tuntuu todella yksiulotteiselta, aneemiselta ja tylsältä.
     Elokuvassa nähdään myös Jamie Chung Gokun ihastuksena Chi-Chinä, jolle on sentään yritetty luoda omaa juonikuviota ja hahmokaarta (siinä kuitenkaan onnistumatta), Randall Duk Kim Gokun isoisä Gohanina, Texas Battle Gokua kiusaavana Fullerina, sekä Ghostbusters-komedioista (1984-1989) tuttu Ernie Hudson vanhana viisaana Sifu Norrisina.

Dragon Ballista löytyy niin erinomaiset lähtökohdat mahtavalle seikkailuleffalle, että luulisi sellaisen tekemisen olevan helppo homma. Dragonball Evolutionin näkemisen jälkeen tämä luulo kuitenkin muuttuu täysin. Manga ei selkeästi taivu näytellyksi elokuvaksi - ainakaan näiden tekijöiden toteuttamana. Kyseessä todella on ihan kamalaa roskaa, mikä on täysi pyhäinhäväistys kaikille Dragon Ballin faneille. Elokuvan tekijät ovat napanneet mangasta vain muutamat pointit ja hahmot ja luoneet niiden kautta täysin uuden kertomuksen, mikä ei tunnu millään tavalla enää oikealta. Vaikka unohtaisi hetkeksi, että leffa perustuu johonkin ja miettii sitä vain yksittäisenä seikkailuelokuvana, ei se toimi edes silloin. Elokuva ei sisällä minkäänlaista seikkailun tunnetta, vaikka siinä vähän väliä tapahtuukin jotain. Yleensä tällaisen fantasiaseikkailun luulisi synnyttävän katsojassa ja hahmoissa edes jonkinlaista ihmeen ja hämmästyksen tuntua, kun pääsee näkemään asioita, mitkä eivät ole tästä maailmasta, mutta Dragonball Evolution ei onnistu edes siinä. Edes leffan hahmot eivät vaikuta siltä, että mikään tekisi heihin vaikutusta. Goku pitelee legendaarisia Lohikäärmekuulia kuin tennispalloa. Ja maailmasta puheenollen, leffasta ei löydy minkäänlaista yritystä rakentaa kiehtovaa maailmaa. Jos Dragon Ball ei ole entuudestaan tuttu, katsoja ei saa mitään käsitystä siitä, missä ja milloin tämä edes tapahtuu? Kai jossain futuristisessa Japanissa ottaen huomioon, että lähes kaikki muut kuin Gokun näyttelijä ovat aasialaisia ja että mukana on outoja teknologisia vempaimia.

Elokuva on muutenkin aivan käsittämättömän laiskasti ja kömpelösti tehty aina käsikirjoituksestaan asti. Käsikirjoittaja Ben Ramsey taisi kirjoittaa tekstinsä pelkän Dragon Ballista kertovan Wikipedia-artikkelin perusteella. Jossain kohtaa tekstiä on myös pilkottu niin, että kaikki hahmoja syventävät hetket on otettu pois, jotta lopputulokseen jää vain toimintaa. Tarina poukkoilee eteenpäin hurjalla kiireellä ja katsojan täytyy tehdä töitä pysyäkseen kärryillä, mikä on hassua, sillä elokuva on niin aivotonta höttöä. Leffan huumori ei valitettavasti ole hassua, vaan myötähäpeälliset jutut vain ärsyttävät ja lisäävät katsojan turhautumista. Jännitystä filmistä ei löydy lainkaan. Toimintakohtaukset ovat tylsiä, sillä ne ovat kömpelösti koreografioituja eikä katsoja välitä yhdestäkään hahmosta. Lisäksi ne ratkeavat joka kerta liiankin helposti. Yllättäen alkaakin jo lopputaistelu, mikä huonontaa elokuvaa entisestään muutamastakin eri syystä, joita en tosin lähde nyt avaamaan, sillä ne menisivät spoilereiden puolelle. Elokuvan positiivisena puolena voi todeta, että se kestää vain tunnin ja 25 minuuttia, mihin lasketaan myös lopputekstit mukaan. Leffa ja "kärsimys" on siis nopeasti ohi. Onhan se outoa, että Dragon Ballin pohjalta on saatu aikaiseksi vain alle puolitoistatuntinen leffa, kun materiaalia riittäisi paljon enempäänkin, mutta eipä se lisäkesto tätä mihinkään parantaisi. Tietyt jättimäiset ongelmat olisivat silti mukana, kuten kysymys siitä, kenelle tämä on edes tehty? Ei ainakaan Dragon Ballin faneille. Ja ne, jotka eivät tienneet Dragon Ballista ennen leffan katselua, pitävät koko juttua paskana tämän takia, eivätkä valitettavasti anna mahdollisuutta alkuperäiselle mangalle tai animelle.

Elokuvan ohjauksesta vastaa James Wong, jonka työ on niin amatöörimäistä, että välillä voisi kuvitella leffan olevan pelkkä halpa fanituotanto. Niin ei kuitenkaan voi olla, sillä jos Wong olisi Dragon Ball -fani, olisi elokuva luultavasti parempi. Wongin työtä ei yhtään helpota Ramseyn laiska käsikirjoitus. Ramsey ei edes vaivaudu koko elokuvan aikana selittämään, kuinka Piccolo karkasi hänelle luodusta mystisestä vankilasta. Sen sijaan hän pistää hahmot pohtimaan, miten he voisivat vangita Piccolon takaisin samaan paikkaan - mikä olisi tosi fiksu päätös, kun hänhän juuri hetki sitten keksi keinon päästä sieltä pakoon! Dragonball Evolution ei ole edes teknisesti onnistunut raina. Mukana on joitain ihan tyylikkäitä kuvia, mutta jokaista hyvää kuvaa varten on kaksi hätäisesti otettua. Leikkaus on myös todella tökeröä, etenkin taisteluiden aikana, jolloin yritetään peittää kehnojen stunt-miesten osaamattomuutta. Eniten ihmetystä itselleni tuottaa kuitenkin leffan visuaalinen ilme. Dragonball Evolution ei todellakaan näytä 2009 ilmestyneeltä Hollywood-tuotannolta, vaan pikemminkin 1990-luvun halvalta scifi-TV-sarjalta. Elokuvan asut ovat kumiset ja lavasteet paikoitellen naurettavan epäaidot. Jopa leffan efektit ovat kuin suoraan ysäriltä. Bulman tekniset härpäkkeet, Oozaru-hirviö ja eräs laavapaikka näyttävät todella surkeilta. Ihan oikeasti, samana vuonna ilmestyi Avatar (2009)! Miten tämä voi näyttää niin paskalta?! Ääniefektitkään eivät ole kummoiset. Brian Tylerin säveltämät musiikit jumputtavat mukavasti taustalla, mutteivät jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: Dragonball Evolution on täysi fiasko, mikä jättää vain anteeksiantamattoman pahan maun suuhun. Elokuva on totaalinen epäonnistuminen kaikilla osa-alueilla, mutta lopulta kaikkein eniten kuitenkin ärsyttää, kuinka vähän tekijät ovat tienneet lähdemateriaalista. Tarina, hahmot ja maailma on kaikki pilattu osaamattomien tekijöiden käsissä. Ohjaaja Wongin työ on surkuhupaisan amatöörimäistä ja käsikirjoittaja Ramseyn teksti on raivostuttavan huonoa. Tarina on todella kömpelösti kerrottu ja kaikki tärkeät hetket on silputtu pois, jotta jäljelle jää pelkkiä kehnoja toimintakohtauksia. Elokuvasta ei löydy minkäänlaista seikkailun tunnetta tai jännitystä, eikä se onnistu edes viihdyttämään. Näyttelijät ovat pääasiassa surkeita rooleissaan, etenkin raivostuttava Joon Park ja lahjaton Justin Chatwin. Visuaalisesti filmi näyttää enemmän halvalta ysärin TV-sarjalta kuin vuoden 2009 isolta viihdepläjäykseltä. Tekninen toteutus on naurettavaa - huomattavasti naurettavampaa kuin elokuvan huonot vitsit. Kaiken kaikkiaan Dragonball Evolution on hirvittävän huono mätäpaise ja yksi surkeimmista tekeleistä, minkä olen koskaan nähnyt. Leffa raiskasi täysin lähdemateriaalinsa, eikä ole ihme, etteivät fanit ja Dragon Ballin luoja Toriyama ole vieläkään antaneet elokuvalle anteeksi. Tätä rainaa ei yksinkertaisesti voi suositella kenellekään. Tietyssä mielentilassa ja kavereiden kanssa katsottuna sen huonous voi viihdyttää mukavasti, mutta muuten kannattaa pysyä kaukana tästä jätteestä ja tutustua mieluummin alkuperäiseen mangaan ja animeen.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt, jatkoa pohjustava kohtaus. Jatko-osaa ei onneksi tehty, eikä toivottavasti tulla koskaan tekemään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Dragonball Evolution, 2009, Twentieth Century Fox, Dune Entertainment, Star Overseas, Ingenious Film Partners, Big Screen Productions, Dune Entertainment III, World Film Magic

Arvostelu: Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (Pirates of the Caribbean: At World's End - 2007)

PIRATES OF THE CARIBBEAN: MAAILMAN LAIDALLA

PIRATES OF THE CARIBBEAN: AT WORLD'S END

Ohjaus: Gore Verbinski
Pääosissa: Johnny Depp, Orlando Bloom, Keira Knightley, Geoffrey Rush, Bill Nighy, Tom Hollander, Kevin McNally, Chow Yun-Fat, Naomie Harris, Stellan Skarsgård, Jack Davenport, Lee Arenberg, Mackenzie Crook, David Schofield, Jonathan Pryce ja Keith Richards
Genre: seikkailu, fantasia, toiminta
Kesto: 2 tuntia 49 minuuttia
Ikäraja: 12

Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous (Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl - 2003) oli suuri hitti ja sille päätettiin tehdä saman tien kaksi jatko-osaa. Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu (Pirates of the Caribbean: Dead Man's Chest) ilmestyi vuonna 2006 ja Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla, vuotta myöhemmin. Tarina jätettiin edellisessä osassa pahasti kesken, joten monet ihmiset halusivat innolla nähdä, miten tarina jatkuu. Ja niin halusin minäkin, mutta valitettavasti minulla ei ollut ikää lähteä leffateatteriin katsomaan sitä. Jouluna 2007 sain kuitenkin lahjaksi Pirates of the Caribbean -trilogiapaketin (siihen aikaan ei tainnut olla tietoa, että sarja jatkuisi vielä) ja katsoin koko sarjan läpi. Olen katsonut leffan useasti uudestaan. Nyt kun sarja on saamassa lisäyksen elokuvalla Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge (Pirates of the Caribbean: Dead Men Tell No Tales - 2017), oli aika käydä koko aiempi sarja läpi ja arvostella se.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous ja Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu!

Itä-Intian kauppakomppania ottaa vallan Lentävällä hollantilaisella ja merirosvojen yhdistys, Brethrenin oikeus, päättää kokoontua vapauttamaan Kalypso-jumalan ihmiskehostaan. Valitettavasti yksi tarvittavista merirosvoista, kapteeni Jack Sparrow, on yhä vankina Davy Jonesin loukussa. Hänen vanha miehistönsä lähtee henkiinherätetyn Barbossan johtamana hakemaan Jackia takaisin maailman laidalta.

Johnny Deppin näyttelemä kapteeni Jack Sparrow on muuttunut hieman pöpiksi Davy Jonesin loukussa. Hän näkee hallusinaatioina itsensä moninkertaisesti, luoden kuvitelman Jack Sparrow -miehistöstä. Sparrow ei pääse samalla lailla esille kuin kahdessa edellisessä osassa, vaan jää hieman taka-alalle useaan otteeseen. Hän ei ole erityisen innoissaan merirosvojen kokoontumisesta, etenkin koska hän on suututtanut lähes kaikki Brethrenin oikeuden jäsenistä. Depp on edelleen sama vanha veijari, jonka elekieli ja ilmehdintä ovat tarkkaan mietittyjä. Sparrow tuo tarvittavaa huumoria mukaan, sillä muuten elokuva on erikoisen synkkä.
     Will Turnerin (Orlando Bloom) ja Elizabeth Swannin (Keira Knightley) suhde rakoilee, sillä Elizabeth ei suostu kertomaan, että hän jätti Jackin Kraken-hirviön vietäväksi ja Will ei suostu kertomaan, että hän aikoo pelastaa isänsä Davy Jonesin miehistöstä. Niiden takia pari ei suostu keskustelemaan kunnolla ja alkavat etääntyä. Heidät myös viedään eri paikkoihin, jolloin heidän täytyy selvitä enemmän itsekseen. Elizabethista on yritetty tehdä enemmän johtavaa sankarihahmoa, mikä voisi muuten sopia hahmolle, jos häntä ei esittäisi Keira Knightley. Knightley ei ole kovin uskottava roolissaan ja hän tuntuu todella teennäiseltä läpi elokuvan. Orlando Bloom on ihan hyvä, mutta Willista on todella vaikea pitää tässä leffassa. On mielenkiintoista nähdä, kuinka hahmo on jatkanut muuttumistaan ja katsojana ymmärtää, miksi hän haluaa pelastaa isänsä, mutta kun Will tekee kaiken kääntymällä vanhoja liittolaisiaan vastaan, ei hän erityisemmin tunnu hyvikseltä.
     Mustan helmen kirouksen pahis, eli Geoffrey Rushin näyttelemä kapteeni Barbossa herätettiin edellisen osan lopussa henkiin. Tässä hän ei ole pahis, vaan johtaa pelastusryhmää, sekä yrittää toimia Mustan helmen kapteenina, vaikka laiva kuuluukin Jackille. Onkin hauska seurata, miten Sparrow ja Barbossa yrittävät kumpikin toimia kapteenina, mistä on tehty jonkinlaista kilpailua. Tässä Barbossa on pidettävä hahmo ja on hieno ratkaisu, että alkuperäisen teoksen päävastuksesta on tehty hyvis. Rush on erinomainen hieman ronskimpana piraattina ja hän on uskottava johtaja.

Mustan helmen tuttu miehistö on tietenkin mukana. Gibbs (Kevin McNally) on sama Jackin uskollinen toveri, Cotton (David Bailie) pyörii mukana puhuvan papukaijansa kanssa ja pieni Marty (Martin Klebba) hauskuuttaa itseään kookkaamman aseen kanssa. Pintel (Lee Arenberg) ja Ragetti (Mackenzie Crook) ovat myös mukana ja he toimivat elokuvan vitsikaksikkona. Heistä on yritetty tehdä entistä enemmän muka-hauskoja ja siinä on lähes epäonnistuttu. Vaikka kaksikolla on joitain hauskoja kohtia, ovat he lähinnä ärsyttäviä ja tuntuvat paikoitellen vain pitkittävän elokuvaa "hassuttelullaan".
     Davy Jones -pahis (Bill Nighy) on oma julma itsensä, mutta hän näyttää enemmän tunteita, hänen sydämensä ollessa vartioituna hänen laivallaan, Lentävällä hollantilaisella. Hän kokee olevansa orja, sillä Itä-Intian kauppakomppania kiristää häntä toimimaan alaisuudessaan. Tämä ei kuitenkaan käy Davy Jonesille, joka haluaa olla meren hallitsija. Nighy on edelleen todella hyvä roolissaan, mutta hahmo tuntuu jäävän usein taka-alalle.
     Elokuvassa käy nopeasti selväksi, että Tom Hollanderin näyttelemä Itä-Intian kauppakomppanian johtaja lordi Beckett on se todellinen paha. Beckett ohjailee tuosta vain muita hahmoja, minkä lisäksi hän on valmis tekemään sopimuksia vihollistensa kanssa, jos hyötyy niistä itse. Beckettin julmuus tulee eri tavalla esille kuin Davy Jonesin, mikä on hienoa, jos leffassa on kaksi pahista. Hahmo on myös oudon rauhallinen kaiken aikaa, mikä tekee hänet katsojan silmissä itsevarmaksi. Hollander on yhä loistava epämiellyttävänä Beckettina.
     Uutena hahmona esitellään Chow Yun-Fatin näyttelemä Sao Feng, jonka karttoja Barbossa tarvitsee päästäkseen maailman laidalle. Sao Feng näyttää aasialaista puolta merirosvoudesta. Hän on yksi Brethrenin oikeuden jäsenistä, mihin häntä tarvitaan myös. Sao Feng on todella arvokas hahmo, eikä hän anna muiden ohjailla itseään. Hänkään ei ole kovin pidettävä tapaus.
     Edellisessä osassa Naomie Harrisin esittämä Tia Dalma tuntui olevan lähinnä pelkkä noita-akka, mutta tässä hänestä on tehty jotain enemmän. Harmi vain, ettei se tunnu toimivan. Harris on mielestäni muuten todella mainio näyttelijä, mutta tässä leffassa hän ei tunnu tietävän, mitä tekee. Tia Dalma on usein erittäin dramaattinen ja hän ilmestyy monesti paikalle vain selittämään jotain mystistä. Harris vetää roolin todella heikosti, eikä ole yhtään uskottava. Olisi ollut parempi, jos hänen hahmonsa olisi pidetty mystisenä noitana, kuten edellisessä osassa.
     Willin isä, Saappaanraksi Bill (Stellan Skarsgård) on alkanut muuttua osaksi laivaa. Hänen muistinsa on alkanut hämärtyä, eikä hän enää tiedä kunnolla, kuka hän on. Hahmon ruutuaika ei ole kovin suuri, mutta hän on silti merkittävä osa tarinaa ja Skarsgård on jälleen mainio roolissaan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. lordi Beckettin uskollinen ja julma palvelija Mercer (David Schofield), Elizabethin isä, kuvernööri Swann (Jonathan Pryce) ja kunniansa takaisin ottanut James Norrington (Jack Davenport). Ensimmäisestä osasta tutut hölmöt vartijat Mullroy (Angus Barnett) ja Murtogg (Giles New) tekevät hauskan paluun sarjaan.

Kuten Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluu (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983), Paluu tulevaisuuteen osa III (Back to the Future Part III - 1990) ja The Matrix Revolutions (2003), myös tämä sarjan kolmas osa alkaa sillä, että joku päähenkilöistä täytyy pelastaa jostain. Se nyt ei ole kummoinen paljastus, että kyllä se Sparrow saadaan pelastettua, sillä hän on muutenkin julisteissa isoimpana. Paikoitellen pelastusoperaatio tuntuu vievän hieman liian kauan aikaa, sillä sen ratkaisu on arvattavissa jo ennen leffan näkemistä. Alussa esitellään vihdoin muutamaan otteeseen aiemmin mainittu Singapore, mutta paikka ei olekaan valitettavasti yhtä hieno kuin on voinut päässään kuvitella. Sieltä saadaan kartta, jonka avulla voi päästä maailman laidalle ja pudottautua siitä Davy Jonesin loukkuun. Tämä on vielä se helppo osio, sillä poiskin pitäisi päästä. Edellisen elokuvan loppu viittasi siihen, että Jack halutaan takaisin, koska miehistö tajuaa ikävöivänsä häntä, mutta tässä syyt ovat muuttuneet.

Mukaan on tungettu Brethrenin oikeus, jonka tarkoituksena on tosiaan vapauttaa Kalypso-niminen meren jumala, joka on aiemmin vangittu ihmismuotoon. Jos toinen osa vei Pirates of the Caribbeanin maailmaa enemmän fantasia suuntaan, niin tässä realismista ollaan luovuttu lähes kokonaan. Täysin se ei minua haittaa, mutta jotain rajaa olisi silti voinut olla ja koko jumalolento tuntuu vain liian... liialta. Elokuvassa on muutenkin liian monta juttua päällekäin. Jack täytyy pelastaa, Brethrenin oikeus täytyy saada koottua, Kalypso täytyy saada vapautettua, Davy Jones pitää tappaa ja lordi Beckett pitää voittaa. Sen lisäksi eri ihmiset tekevät sopimuksia toistensa kanssa. Will yrittää saada isänsä vapaaksi. Elizabeth päätyy tapahtumaketjun kautta johtoasemaan. Davy Jones yrittää päästä lordi Beckettin vallan alta pois. Lordi Beckett yrittää pitää Davy Jonesin kurissa samalla, kun hän yrittää pyyhkiä merirosvot pois maailmasta. Maailman laidalla -leffaan on tungettu jotain liikaa. Siitä on haluttu tehdä monipuolinen ja monimutkainen, mutta lopputulos on hieman sekava. Pääasiassa minua tosiaan häiritsee Kalypso. Brethrenin oikeuden olisi voinut koota ihan vain siksi, että Karibian piraatit tarvitsevat apua voittaakseen. Muita merirosvoja ympäri maailman esitellään hieman, mutta he ovat loppujen lopuksi täysin tarpeettomia. Jossain kohtaa katsojana kysyy, mihin ne kaikki muut piraatit lähtivät ja jossain kohtaa on pakko vain miettiä, miksi he olivat mukana loppuun asti?

Elokuva on myös liian pitkä. Pituuden tietenkin ymmärtää siitä, että siinä on niin paljon asioita, jotka pitää selvittää, että kaikelle pitää antaa aikaa. Sitä kyllä arvostan, että leffa ei kiirehdi tai ratko asioita liian helposti. On myös pakko nostaa hattua siitä, että elokuva kuitenkin saa käsiteltyä kaikki asiansa loppuun asti. Kaksi edellistä elokuvaa kestivät noin kaksi ja puoli tuntia, ja niissä aika oli saatu käytettyä hienosti hyväksi, jolloin leffat tuntuivat lyhyemmiltä. Maailman laidalla kestää lähes kolme tuntia ja sen myös huomaa. Elokuva tuntuu kestävän jopa kauemmin, sillä monet asiat käydään läpi todella pitkästi. Kun Jack on saatu takaisin, elokuvaa on kestänyt jo tunti ja koko alkuosuuden olisi voinut tiivistää kolmeen varttiin. Maailman laidalla toimisi hienommin, jos se olisi vaikka parikymmentä minuuttia lyhyempi ja koko Kalypso-jutun olisi poistanut tarinasta. Tekijät ovat menneet linjalla "isompi parempi" ja leffa pyrkiikin olemaan paljon eeppisempi kuin tarvitsisi. Eeppisyyttä ei myöskään hyödynnetä kovin kummoisesti. Lopussa sekä hyviksillä että pahiksilla on useita laivoja käytössään, mutta taistelu käydään vain Mustan helmen ja Lentävän hollantilaisen välillä.

Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla on myös paljon synkempi elokuva kuin kaksi edeltäjäänsä. Elokuva alkaa vaikuttavalla kohtauksella, jossa Itä-Intian kauppakomppania hirttää merirosvoja - jopa lapsia. Onhan se ymmärrettävää, että tämä on synkempi pätkä, sillä panokset ovat kovemmat ja ilmapiiri on haluttu uhkaavaksi. Välillä uhkaavuus välittyy hienosti katsojille ja siinä kohtaa, kun Mustan helmen miehistö tuijottaa Itä-Intian kauppakomppanian tappamaa Krakenia, tajuten, että noin vain Mustan helmen upottanut otus on voitettu, niin he ymmärtävät myös, että nyt on pakko tehdä kaikki, jotta voi voittaa. Tässä on vieläkin selkeämmin esillä se, mistä pidin kahdessa edellisessä osassa, eli hahmot tekevät asioita lähinnä itsensä eteen ja vanhoista liittolaisista voi tulla vastuksia, siinä missä vanhoista vastustajista tulee liittolaisia. Willin petturuus ärsyttää, mutta sen myös tavallaan ymmärtää. Onneksi hahmot kuitenkin alkavat tajuamaan, että voitto syntyy vain yhteistyöllä. Itselläni nousivat kylmät väreet, kun hahmot valmistautuvat viimeiseen taisteluun ja oikea henki alkaa löytyä.

Elokuvasta löytyy hienoja juttuja ja onhan se lopputaistelu upea. Muita laivoja ei tarvita ollenkaan, sillä kahden laivan ja miehistön välinen kamppailu on jo tarpeeksi eeppistä. Taistelu on pitkä, mutta se ei tunnu siltä, koska se kulkee onnistuneella tavalla eteenpäin ja viihdyttää mainiosti. Siinä on mukana Pirates of the Caribbeanin seikkailuhenkeä, joka tuntuu puuttuvan leffasta muuten. Kaksi edellistä elokuvaa kuuluvat mielestäni seikkailuleffojen parhaimmistoon ja niissä tunnelma oli tehty erinomaisen onnistuneesti. Tässä kuitenkin se, mistä eniten pidän sarjassa, tuntuu puuttuvan, mikä on sääli. Kepeyttä olisi voinut lisätä selkeästi. Huumoria on mukana ja vitsejä on sekä hyviä että huonoja. Osa vitseistä - etenkin Pintelin ja Ragetin kohellukset - tuntuvat väkisin väännetyiltä. Onneksi Jack Sparrow hauskuuttaa yhä ja tuo synkkiinkin hetkiin hieman valoa. Ja onneksi Willin ja Elizabethin parisuhdekiemurat alkavat pikkuhiljaa avautua ja lempi lähtee pieneen roihuun. Kokonaisuutena Maailman laidalla on hyvä, mutta tason lasku on selkeä kahden hienon leffan jälkeen. Heikot hetket menevät siinä samalla, kun mukana on paljon onnistuneita juttuja.

Elokuvan on ohjannut kahden edellisen osan tapaan Gore Verbinski ja käsikirjoituksesta vastaavat yhä Ted Elliott ja Terry Rossio. Välillä tuntuu siltä, että kolmikko keskittyi todella paljon Kuolleen miehen kirstun suunnitteluun, jolloin Maailman laidalla tehtiin hieman kiireessä. Jos suunnitteluvaiheessa olisi mietitty lisää ja elokuvan ilmestyminen olisi siirretty alkuvuoteen 2008, niin kyseessä voisi olla tosi hyvä elokuva. Kuvaus on onnistunutta, mutta leikkauspöydällä olisi voitu tehdä tiivistämistä. Lavasteet, puvustukset ja maskeeraukset ovat jälleen hoidettu näyttävästi. Visuaaliset tehosteet ovat hienoja läpi elokuvan. Vain jättimäinen Kalypso näyttää hölmöltä, eikä oikein tunnu kuuluvan mukaan - kuten ei koko jumalhahmo ylipäätään. Ääniefektit ovat myös mainioita. Hans Zimmerin sävellykset ovat jälleen todella hyvät, mutta elokuva on myös musiikkiensa puolesta heikoin osa tähän mennessä. Musiikilla on korostettu eeppisyyttä ja tuttu teemamusiikki raikuu useaan otteeseen. Silti kokonaisena soundtrack ei ole yhtä mainio. Yksi suosikeistani musiikin osalta on alun kohtauksen hoilaaminen, kun merirosvot alkavat laulaa matkallaan hirsipuuhun. He osoittavat, etteivät alistu, vaan nousevat pahaa vastaan.

Blu-rayn kuvanlaatu on todella hyvä. Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on vain mokaotoksia.

Yhteenveto: Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla on hyvä elokuva, mutta tason pudotus on selkeä kahteen edeltäjään verrattuna. Se on liian pitkä elokuva ja siihen on tungettu mukaan liikaa, minkä takia se ei toimi kovin hienosti. Kalypso-jutun olisi voinut pudottaa kokonaan pois. Brethrenin oikeus on sinänsä mielenkiintoinen, sillä pääsee näkemään muita merirosvokulttuureja, mutta eivätpä muut piraatit paljoa tässä tee. Elokuva on synkempi, mikä tavallaan toimii, mutta samalla siitä tuntuu puuttuvan oikea sarjan henki ja sielu. Kepeyttä olisi voinut lisätä, vaikka vitsejä onkin. Jack Sparrow'n kohellusta jaksaa katsoa aina, mutta Pintel ja Ragetti lähinnä ärsyttävät. Elokuva kulkee hitaasti eteenpäin, mutta onneksi mukana on hieno lopputaistelu, joka tuo oikeaa tunnelmaa takaisin. Leffa yrittää välillä olla turhan eeppinen väärällä tavalla, mutta onnistuessaan eeppisyys on hienoa, kuten lopputaistossa. Tuntuu siltä, että Maailman laidalla tehtiin kiireessä, eikä kokonaisuutta oltu suunniteltu tarpeeksi. Jos pidit edellisistä osista, niin katso myös tämä, mutta varoitan, ettei se ole yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla oli tarkoitus olla trilogian päätös, mutta niinpä vain muutama vuosi myöhemmin ilmestyi Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä (Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides - 2011) ja pian ilmestyy viides leffa. Lopputekstien jälkeen tulee vielä lyhyt kohtaus, joten ei kannata pistää elokuvaa pois, ennen kuin se on varmasti päättynyt.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.moviereviews.com
Pirates of the Caribbean: At World's End, 2007, Walt Disney Pictures, Jerry Bruckheimer Films, Second Mate Productions