Arvostelu: Järki ja tunteet (Sense and Sensibility - 1995)

JÄRKI JA TUNTEET

SENSE AND SENSIBILITY

Ohjaus: Ang Lee

Pääosissa: Emma Thompson, Kate Winslet, Gemma Jones, Hugh Grant, Alan Rickman, Greg Wise, Emilie François, Robert Hardy, Elizabeth Spriggs, Harriet Walter, James Fleet, Imogen Stubbs, Imelda Staunton, Hugh Laurie, Richard Lumsden ja Tom Wilkinson

Genre: romantiikka, draama

Kesto: 2 tuntia 16 minuuttia

Ikäraja: 7

Sense and Sensibility, eli suomalaisittain Järki ja tunteet perustuu Jane Austenin samannimiseen kirjaan vuodelta 1811. Kirjan pohjalta oli jo tehty useita näytelmiä ja kaksi BBC-kanavan televisiosarjaa, mutta varsinaisen elokuvan teko käynnistyi vasta 1980-luvun lopulla, kun Mirage Enterprisesin tuottaja Lindsay Doran ehdotti sitä yhtiön muille edustajille, jotka pohtivat, mistä kirjasta voisi seuraavaksi tehdä filmatisoinnin. Doran sai samoihin aikoihin käsiinsä Emma Thompsonin kirjoittamia sketsejä ja koki niiden mukailevan niin hyvin Austenin tyyliä kirjoittaa, että Doran ehdotti Thompsonille Järki ja tunteet -elokuvasovituksen käsikirjoittamista. Thompson ei ollut aiemmin kirjoittanut käsikirjoitusta elokuvaan, mutta innokkaana Austen-fanina hän ryhtyi rohkeasti hommiin. Useampi studio oli epäileväinen ensikertalaisen Thompsonin tekstistä, mutta Doran sai lopulta Columbia Picturesin vakuuttuneeksi. Taiwanilainen Ang Lee ei tiennyt Austenista, mutta Doran mielsi tämän Hääjuhla-elokuvan (The Wedding Banquet - 1993) sisältävät hyvin austenmaisia juttuja ja pestasi Leen ohjaamaan leffan. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Järki ja tunteet sai maailmanensi-iltansa 4. joulukuuta 1995 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai kehuja kriitikoilta ja sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, naispääosa, naissivuosa, kuvaus, puvustus ja musiikki), joista se voitti parhaan sovitetun käsikirjoituksen palkinnon, kuusi Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras ohjaus, naispääosa, naissivuosa ja musiikki), joista se voitti parhaan draamaelokuvan ja käsikirjoituksen palkinnot, sekä kaksitoista BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras ohjaus, miessivuosa, sovitettu käsikirjoitus, kuvaus, lavastus, puvustus, maskeeraus ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan, naispääosan ja naissivuosan palkinnot. Itse en ole aiemmin katsonut Järkeä ja tunteita, mutta olen toki tiennyt leffasta jo pitkään. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa ja arvostella sen.

Kun herra Dashwood kuolee, hänen vaimonsa ja tyttärensä joutuvat jättämään kotikartanonsa, Dashwoodin aiemman avioliiton kautta syntyneen pojan perittyä tämän omaisuuden.

Järki ja tunteet pitää sisällään joitain Ison-Britannian parhaista näyttelijöistä, joista osa nautti parhaillaan uransa huipuista ja joista toisista nousisi todellisia julkkiksia vasta myöhemmin. Tom Wilkinson nähdään pikaisesti elokuvan alussa menehtyvänä herra Dashwoodina, jonka omaisuus menee perintönä hänen esikoispojalleen Johnille (James Fleet). Dashwoodin nykyinen vaimo (Gemma Jones) ja heidän tyttärensä Elinor (parhaan naispääosan BAFTA-palkinnon voittanut Emma Thompson), Marianne (uransa vasta aloittanut Kate Winslet) ja Margaret (Emilie François) joutuvat muuttamaan ulos kartanosta, eikä heidän perintönsäkään huimaa päätä. Sivurooleissa taas nähdään Harriet Walter Johnin tympeänä vaimona Fannyna, Hugh Grant tämän hurmuriveli Edwardina, Robert Hardy Dashwoodin naiset hoteisiinsa ottavana sir John Middletonina, Greg Wise ja Alan Rickman Marianneen silmänsä iskevinä herra Willoughbynä ja eversti Brandonina, Elizabeth Spriggs seurapiirirouva Jenningsinä, sekä Imelda Staunton tämän tyttärenä Charlottena ja Hugh Laurie Charlotten miehenä, herra Palmerina. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa. Thompson ja Winslet loistavat pääosissa eri tavoin tilanteeseensa ja rakkauteen suhtautuvina siskoksina. Grant on hieman tavallista hillitympi hurmuriroolissaan, kun taas usein pahiksia esittävä Rickman yllättää totuttua herkemmän hahmon osassa. Kyllä Jeeves hoitaa -sarjasta (Jeeves and Wooster - 1990-1993) kuuluisaksi noussut ja nykyään parhaiten House-sarjasta (2004-2012) tunnettu Laurie varastaa parit kohtauksensa sarkastisena herra Palmerina. Ja pakkohan minun on vielä kehuskella, että pääsin viikko sitten tapaamaan nykyään avioparin Emma Thompsonin ja Greg Wisen, heidän saavuttua Suomeen mainostamaan uutta jännäriä Sydäntalvea (Dead of Winter - 2025). Sain myös kummankin nimikirjoitukset Järki ja tunteet -blu-raykappaleeni kanteen!

En ihmettele, että Emma Thompson voitti Järjestä ja tunteista käsikirjoituspalkinnot Oscar- ja Golden Globe -gaalassa. Thompsonin oli täysin turha olla huolissaan siitä, ettei hän muka olisi ensikertalaisena pätevä hommaan. Austenin kirjan pohjalta Thompson on työstänyt erittäin väkevän tekstin, jossa useammat, monenlaisia käänteitä sisältävät juonikuviot kulkevat saumattomasti rinnakkain ja joka on täynnä erinomaista dialogia. Keskusteluista löytyy runsaasti oivaltavaa huumoria, mutta myös vanhanaikainen ja hahmojen statukselle ominainen jäykän sivistynyt puhetapa voi aiheuttaa huvittuneisuutta. Miettikääpä, jos ihmiset puhuisivat näin edelleen, nuoria myöten. "Näitkö neiti Virtasen tuoreimman Tiktok-videon? Vulgaari, sanon minä." "Kyllä, perin mauton. Varsinainen skandaali suorastaan!"

Kuten jo nimestä voi päätellä, Järki ja tunteet -elokuvan rakkaustarinoissa pohditaan paljon sitä, onko kannattavampaa ryhtyä parisuhteeseen kuunnellen aivojaan vai sydäntään? Tuohon aikaan toisen varakkuudella oli suuri merkitys ja kun Dashwoodin naiset jäävät perinnönluennassa nuolemaan näppejään, eivät Elinor ja Marianne voi antaa kättään kenelle tahansa. Myös mieshahmot joutuvat pohtimaan, ketä he voivat kosia, sillä pelolla että heidän unelmiensa rakkaus ei miellytä vanhempia ja pahimmassa tapauksessa mies voidaan potkia suvusta väärän valinnan takia. Näihin vaikeisiin ja empimistä ja salaisuuksia sisältäviin suhteisiin keskittyvään tarinaan uppoutuu hiljalleen täysin ja vähän päälle parin tunnin kesto vierähtääkin varsin vauhdilla.

Taiwanilainen Ang Lee voi paperilla vaikuttaa hassulta valinnalta ohjaamaan näin peribrittiläistä elokuvaa, mutta Lee suoriutuu ohjaustontistaan oivallisesti ja kyseessä onkin yksi miehen epätasaisen filmografian paremmista teoksista. Tuotantoarvoiltaan Järki ja tunteet on pääasiassa huippuluokkaa, joskin ainakin omalla Blu-rayllani äänimiksaus oli niin epätasainen, että keskustelukohtauksissa äänenvoimakkuutta täytyi nostaa reippaasti, jotta kuuli, mitä hahmot puhuivat ja sitten taas kun ruudulla tapahtui enemmän jotain, täytyi voimakkuutta taas laskea. Kameratyöskentely ja leikkaus ovat mainiota, mutta parhaiten loistamaan pääsevät palkintoehdokkuuksia kahmineet lavastus ja puvustus, jotka ovat erinomaista jälkeä läpikotaisin. Patrick Doylen säveltämät musiikit tunnelmoivat kauniisti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.7.2024 - Muokattu: 2.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Sense and Sensibility, 1995, Columbia Pictures, Mirage Enterprises

Arvostelu: Yhteinen sävel (Military Wives - 2019)

YHTEINEN SÄVEL

MILITARY WIVES

Ohjaus: Peter Cattaneo
Pääosissa: Kristin Scott Thomas, Sharon Horgan, India Ria Amarteifio, Amy James-Kelly, Gaby French, Lara Rossi, Emma Lowndes, Laura Checkley, Jason Flemyng ja Greg Wise
Genre: komedia, musiikki, draama
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: S

Military Wives, eli suomalaisittain Yhteinen sävel perustuu löyhästi tositapahtumiin Englannin sotilastukikohdissa asuvista naisista, jotka ovat perustaneet kuoroja, kun heidän miehensä ovat sotimassa ulkomailla. Käsikirjoittajat Rosanne Flynn ja Rachel Tunnard kiinnostuivat näistä kuoroista ja alkoivat työstämään käsikirjoitusta heidän kertomustensa pohjalta. Kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 2019 ja Yhteinen sävel sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla viime syyskuussa. Elokuva ehdittiin julkaista hetkeksi aikaa leffateattereihin muutamissa maissa, kunnes koronaviruksen takia teatterit suljettiin. Nyt Suomessa elokuvateatterit ovat taas auenneet ja alunperin keväälle suunniteltu Yhteinen sävel ilmestyy vihdoin täälläkin. Kun huomasin leffan olevan samoilta tekijöiltä kuin hauska Housut pois! -elokuva (The Full Monty - 1997), menin iloisin mielin katsomaan Yhteisen sävelen sen lehdistönäytökseen heinäkuussa.

Englantilaiset sotilaat lähtevät rintamalle Afganistaniin ja heidän vaimonsa jäävät Flitcroftin sotilastukikohtaan odottamaan heidän paluutaan ja pelkäämään heidän puolestaan. Odotellessaan vaimot keksivät perustaa kuoron, vaikka kaikkia ei olisikaan siunattu laululahjoilla tai sävelkorvalla.

Kristin Scott Thomas näyttelee Kate Barclayta, joka menetti poikansa sodassa, mikä vainoaa häntä kaiken aikaa. Hän pyrkiikin tukemaan muita vaimoja mahdollisimman hyvin, kun sotilasmiehet ovat poissa, toivoen, ettei kukaan joudu kokemaan samaa kuin hän. Sharon Horgan taas esittää Lisa Lawsonia, jolla on vaikeuksia itsenäistyvän tyttärensä (India Ria Amarteifio) kanssa, samalla kun hänenkin miehensä on lähtenyt Afganistaniin. Yhdessä Katen ja Lisan on tarkoitus järjestää kuorotunteja muille vaimoille, mikä ei ole haaste vain naisten laulutaitojen (tai taidottomuuden) takia, vaan koska heillä on täysin omat näkemyksensä, kuinka homma pitäisi hoitaa. Kate on määrätietoinen ja uskoo klassisen musiikin voimaan, kun taas Lisa haluaisi ottaa rennommin ja tykittää tuoreempia hittikappaleita. Vastakohdat usein toimivat päähenkilöinä ja se pätee myös tässä. Kate ja Lisa ovat molemmat mainiot hahmot omilla tavoillaan ja niin tukevat kuin tökkivät toisiaan hyvin. Thomas ja Horgan sopivat rooleihinsa erinomaisesti.

Katen ja Lisan lisäksi kuoroon kuuluu mm. ujo mutta lahjakas Jess (Gaby French), matalalta laulava Ruby (Lara Rossi), lujan asenteen omaava Maz (Laura Checkley), lyhyttukkainen Annie (Emma Lowndies) ja sotilastukikohtaan vasta muuttanut nuori Sarah (Amy James-Kelly). Elokuva panostaa sivuhahmoihin huomattavasti pienemmin kuin Kateen ja Lisaan, ja katsojana huomaakin vasta loppupäässä, kuinka merkittävältä koko porukka itse asiassa tuntuukin. Hahmojen kasvava riemu kuororyhmässä, sekä heidän ystävystyminen tuntuvat käsinkosketeltavan aidoilta ja jo se nostaa hymyn katsojan huulille.

Hymy leviää muutenkin pitkin leffaa, sillä Yhteinen sävel on varsinainen hyvän mielen elokuva. Sen ihastuttavan riemastuttava henki ympäröi katsojan vähitellen mutta varmasti ja ennen kuin edes tajuaakaan, on jo täysin uppoutunut Flitcroftin kuoron vietäväksi. Elokuva viihdyttää läpi kestonsa, eikä aika käy pitkäksi, vaikka tarinan kaava onkin hyvin selvä alusta alkaen. Juonta voi täysin mokomin syyttää ennalta-arvattavuudesta ja sitähän se kyllä on, mutta tämä on niitä tapauksia, joissa arvattavuuden voi katsoa sormien läpi, sillä matka on monin tavoin niin miellyttävä ja valloittava. Elokuva voittaa kaiken aikaa yhä vain paremmin puolelleen ja johtaa kohti loppuhuipennusta, mikä yllättää sillä, että se jopa onnistuu nostamaan tunteet pintaan.

Yhteisestä sävelestä löytyy muutenkin iskevää herkkyyttä ja kuten arvata saattaa, ei Afganistanista kuulu pelkkiä hyviä uutisia. Näinä liikuttavina hetkinä hoksaa, kuinka paljon kuoron jäsenistä onkaan alkanut välittämään. Katsoja onnistutaan imaisemaan menoon niin hyvin mukaan, että voi huomata eläytyvänsä hahmojen tunteisiin. Vaikka aluksi elokuvan kevyt ja humoristinen henki voi tuntua pinnalliselta, on se mitä oivaltavin ja viekkain tapa luoda tunneside katsojan ja elokuvan välille, jotta oikealla hetkellä filmi voi näyttää todelliset värinsä. Hilpeyden ja surun välillä tasapainotellaan taidokkaasti. Elokuva myös syventyy mielenkiintoisesti hahmojen puolesta siihen inhottavaan tunteeseen, kun ei voi tietää, pääseekö koskaan näkemään kenties oman elämän tärkeintä henkilöä.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Housut pois! -komedian ohjaaja Peter Cattaneo, joka keskittyy tällä kertaa ryhmään naisista, jotka kokeilevat tehdä yhdessä jotain elämäänsä mullistavaa. Nämä kertomukset Cattaneo selvästi taitaa ja hän on iso syy siihen, että katsoja antaa anteeksi Rachel Tunnardin ja Rosanne Flynnin käsikirjoituksen kliseisyydet. Lisäksi Yhteinen sävel on kuvattukin sujuvasti ja leikkauskin on pätevää. Leikkauksessa pahimmaksi ongelmaksi koituu alkupään kohtaus, missä vaimot heittelevät ideoita yhteiseksi puuhaksi ja niitä kirjataan ylös paperille. Kohtaus taitaa olla improvisoitu ja ehdotukset muuttuneet kuvausten aikana, sillä lähes joka kerta, kun paperia näytetään, on listaus muuttunut. Lavasteet ja loppuhuipennuksen valaisu ovat tyylikkäät ja äänimaailmakin on rakennettu hyvin äänitehosteista Lorne Balfen säveltämiin musiikkeihin. Isoimman yllätyksen äänien puolella tekee kuitenkin kuoron itse tekemä kappale, jonka voimakas kertosäe onnistui niin nostamaan herkät tunteeni pintaan kuin ihoni kananlihalle.

Yhteenveto: Yhteinen sävel on varsinainen hyvän mielen elokuva, mikä onnistuu myös koskettamaan yllättävänkin syvältä. Elokuva osoittaa hienosti ja riipaisevasti, mitä nämä vaimot tuntevat, kun he joutuvat elämään jatkuvassa pelossa siitä, mitä heidän rakkaille käy. Etenkin loppupäässä tunteet iskevät voimakkaasti pintaan ja kuoron finaalin yhteislaulu nostaa ihon kananlihalle voimakkuudellaan. Vahvat tunteet saavat antamaan anteeksi käsikirjoituksen kliseet ja ennalta-arvattavuudet. Leffa ei kuitenkaan ole pelkkää nyyhkyttelyä, vaan siitä löytyy myös paljon hauskoja hetkiä, sävelkorvattoman kuoron harjoitellessa ja Katen ja Lisan kilpaillessa johtajuudesta. Näyttelijät ovat mainioita rooleissaan. Heikkouksiensakin kanssa Yhteinen sävel on erittäin hyvä filmi, mitä suosittelen lämpimästi kenelle tahansa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Military Wives, 2019, Ingenious Media, 42, Koliko Films, Tempo Productions Limited