Arvostelu: Minä ja pingviini (The Penguin Lessons - 2024)

MINÄ JA PINGVIINI

THE PENGUIN LESSONS

Ohjaus: Peter Cattaneo

Pääosissa: Steve Coogan, Vivan El Jaber, Björn Gustafsson, Jonathan Pryce, Alfonsina Carrocio, David Herrero, Micaela Breque, Aimar Miranda, Nicanor Fernandez, Hugo Fuertes ja Joaquín Lopez

Genre: draama, komedia, historia

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Ikäraja: 7

The Penguin Lessons, eli suomalaisittain Minä ja pingviini perustuu Tom Michellin samannimiseen muistelmakirjaan vuodelta 2015. Jeff Pope kirjoitti kirjan pohjalta elokuvakäsikirjoituksen, joka pääsi tuotantoon. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2023 ja maailmanensi-iltansa Minä ja pingviini sai syyskuussa 2024 Toronton elokuvajuhlilla. Nyt elokuva on saapunut myös Suomeen ja itse kiinnostuin leffasta heti, kun näin sen trailerin. Kävinkin katsomassa Minä ja pingviini -elokuvan heti sen ensi-iltapäivänä.

Vuonna 1976 Argentiinassa samalla kun maan armeija kaappaa vallan, brittiläinen Tom Michell ryhtyy opettamaan englantia paikallisessa poikakoulussa ja saa yllättävän lemmikin, pelastettuaan öljyvuodosta henkihieveriin jätetyn pingviinin.

Pääroolissa Tom Michellinä nähdään Steve Coogan, joka on erittäin hyvä valinta. Brittiläinen Tom on pestattu argentiinalaiseen poikakouluun englanninopettajaksi. Mies on aikamoinen jääräpää, joka ei ole tullut paikalle saamaan ystäviä, vaan tekemään töitä, tienaamaan siitä rahaa ja kenties pokaamaan pari naista siinä ohessa. Miehen elämä kuitenkin mullistuu, kun hän eräänä päivänä törmää rannalla öljyvuodon tappamiin pingviineihin ja päättää auttaa ainoaa yhä elossa olevaa yksilöä, tehdäkseen vaikutuksen naiseen. Yhtäkkiä Tomilla onkin erikoinen lemmikki, josta hän ei tunnu millään pääsevän eroon. Coogan tulkitsee mainiosti aluksi jopa varsin tympeää Tomia, jonka sydän alkaa hissuksiin lämmetä uuden ystävänsä kanssa. Mies on sanavalmis näpäyttäjä ja Coogan pitää huolen, että hahmo pysyy pidettävänä, vaikka tämä kohtelee muita usein kyseenalaisesti. Ja pakkohan sitä on kehua kanssa kaikkia niitä erinomaisesti koulutettuja pingviinejä, jotka esittävät leffassa tätä Juan Salvador -nimen saavaa lintua.

     Elokuvassa nähdään myös Jonathan Pryce koulun rehtori Timothy "Timbuc" Bucklena, Vivian El Jaber kokki María Alvarezina ja Alfonsina Carrocio tämän armeijaa vastustavana aktivistityttärenä Sofíana, David Herrero kiusattuna oppilaana Diegona, sekä Björn Gustafsson suomalaisena tiedeopettaja Tapiona (TORILLE!). Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa hyvin, erityisesti El Jaber napakkana kokkina. Gustafsson on sympaattinen tiedeopettajana, joka yrittää kaveerata Tomin kanssa tuloksetta, joskin näin suomalaiskatsojana oli helppo heti sanoa, että näyttelijä on ruotsalainen eikä suomalainen.

Kuten ennakkoon arvelin, Minä ja pingviini osoittautui oikein hyväksi ja sydämelliseksi pikkudraamaksi, jonka tarina jääräpäisen miehen ja suloisen eläimen välille hiljalleen muodostuvasta ystävyydestä levittää takuuvarman hymyn kasvoille. On hupaisaa seurata, kuinka Tom yrittää eri tavoin päästä eroon uudesta siipikaveristaan, vain jotta tämä sysätään vielä varmemmin hänen vastuulleen ja kuinka ajan kanssa mies ei haluakaan luopua Juan Salvadorista. Leffaan mahtuu useita hauskoja hetkiä ja huvittavaa sanailua tältä tiimoin, mutta onpa menossa myös liikuttavammatkin puolensa.

Elokuva ei kuitenkaan ole vain kuvaus odottamattomasta ystävyydestä, joka saa katsojan lopuksi hämmästelemään että "näinkö ihan oikeasti tapahtui?". Se on myös oiva kuvaus Argentiinassa tuolloin tapahtuneesta sotilasvallankaappauksesta, kun paikallinen armeija syöksi presidentti de Péronin vallasta ja johti usean vuoden ajan uhkailun ja pelon kautta. Muutama kuukausi sitten ilmestynyt Olen yhä täällä (Ainda Estou Aqui - 2024) käsitteli samanlaista tapahtumaa Brasiliassa ja kun seuraa maailman menoa tällä hetkellä, ei ole ihme, että näitä tarinoita halutaan taas nostaa esille varoittavaksi esimerkiksi. Sotilasdiktatuurin uhka ja jännite kulkevat oudonkin hyvin yhdessä lämpimän ystävyystarinan kanssa. Suosittelenkin käymään katsomassa Minä ja pingviini -elokuvan, jos aihe alkoi yhtään kiinnostamaan.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Peter Cattaneo, jonka aiempiin töihin kuuluvat hauska miesstripparileffa Housut pois! (The Full Monty - 1997) ja myöskin vaikeaa aihetta käsitellyt, sekä ystävyyden ja ilon voimaa näyttänyt Yhteinen sävel (Military Wives - 2019). Cattaneo hoitaa hommansa jälleen tyylitajuisesti, tuoden paljon sydäntä menoon mukaan. Jeff Popen käsikirjoitus värittelee toki Tom Michellin tarinaa, mutta muistuttaa silti, että joskus totuus on fiktiota ihmeellisempää. Minä ja pingviini on myös hyvin kuvattu ja leikattu. Lavasteilla ja puvusteilla on herätetty 1970-luvun puoliväli mainiosti henkiin. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu ja Federico Jusidin säveltämät musiikit tunnelmoivat erittäin oivallisesti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.6.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Penguin Lessons, 2024, Nostromo Pictures, 42, Aperture Media Partners, Intake Films, Rolling Dice

Arvostelu: Yhteinen sävel (Military Wives - 2019)

YHTEINEN SÄVEL

MILITARY WIVES

Ohjaus: Peter Cattaneo
Pääosissa: Kristin Scott Thomas, Sharon Horgan, India Ria Amarteifio, Amy James-Kelly, Gaby French, Lara Rossi, Emma Lowndes, Laura Checkley, Jason Flemyng ja Greg Wise
Genre: komedia, musiikki, draama
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: S

Military Wives, eli suomalaisittain Yhteinen sävel perustuu löyhästi tositapahtumiin Englannin sotilastukikohdissa asuvista naisista, jotka ovat perustaneet kuoroja, kun heidän miehensä ovat sotimassa ulkomailla. Käsikirjoittajat Rosanne Flynn ja Rachel Tunnard kiinnostuivat näistä kuoroista ja alkoivat työstämään käsikirjoitusta heidän kertomustensa pohjalta. Kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 2019 ja Yhteinen sävel sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla viime syyskuussa. Elokuva ehdittiin julkaista hetkeksi aikaa leffateattereihin muutamissa maissa, kunnes koronaviruksen takia teatterit suljettiin. Nyt Suomessa elokuvateatterit ovat taas auenneet ja alunperin keväälle suunniteltu Yhteinen sävel ilmestyy vihdoin täälläkin. Kun huomasin leffan olevan samoilta tekijöiltä kuin hauska Housut pois! -elokuva (The Full Monty - 1997), menin iloisin mielin katsomaan Yhteisen sävelen sen lehdistönäytökseen heinäkuussa.

Englantilaiset sotilaat lähtevät rintamalle Afganistaniin ja heidän vaimonsa jäävät Flitcroftin sotilastukikohtaan odottamaan heidän paluutaan ja pelkäämään heidän puolestaan. Odotellessaan vaimot keksivät perustaa kuoron, vaikka kaikkia ei olisikaan siunattu laululahjoilla tai sävelkorvalla.

Kristin Scott Thomas näyttelee Kate Barclayta, joka menetti poikansa sodassa, mikä vainoaa häntä kaiken aikaa. Hän pyrkiikin tukemaan muita vaimoja mahdollisimman hyvin, kun sotilasmiehet ovat poissa, toivoen, ettei kukaan joudu kokemaan samaa kuin hän. Sharon Horgan taas esittää Lisa Lawsonia, jolla on vaikeuksia itsenäistyvän tyttärensä (India Ria Amarteifio) kanssa, samalla kun hänenkin miehensä on lähtenyt Afganistaniin. Yhdessä Katen ja Lisan on tarkoitus järjestää kuorotunteja muille vaimoille, mikä ei ole haaste vain naisten laulutaitojen (tai taidottomuuden) takia, vaan koska heillä on täysin omat näkemyksensä, kuinka homma pitäisi hoitaa. Kate on määrätietoinen ja uskoo klassisen musiikin voimaan, kun taas Lisa haluaisi ottaa rennommin ja tykittää tuoreempia hittikappaleita. Vastakohdat usein toimivat päähenkilöinä ja se pätee myös tässä. Kate ja Lisa ovat molemmat mainiot hahmot omilla tavoillaan ja niin tukevat kuin tökkivät toisiaan hyvin. Thomas ja Horgan sopivat rooleihinsa erinomaisesti.

Katen ja Lisan lisäksi kuoroon kuuluu mm. ujo mutta lahjakas Jess (Gaby French), matalalta laulava Ruby (Lara Rossi), lujan asenteen omaava Maz (Laura Checkley), lyhyttukkainen Annie (Emma Lowndies) ja sotilastukikohtaan vasta muuttanut nuori Sarah (Amy James-Kelly). Elokuva panostaa sivuhahmoihin huomattavasti pienemmin kuin Kateen ja Lisaan, ja katsojana huomaakin vasta loppupäässä, kuinka merkittävältä koko porukka itse asiassa tuntuukin. Hahmojen kasvava riemu kuororyhmässä, sekä heidän ystävystyminen tuntuvat käsinkosketeltavan aidoilta ja jo se nostaa hymyn katsojan huulille.

Hymy leviää muutenkin pitkin leffaa, sillä Yhteinen sävel on varsinainen hyvän mielen elokuva. Sen ihastuttavan riemastuttava henki ympäröi katsojan vähitellen mutta varmasti ja ennen kuin edes tajuaakaan, on jo täysin uppoutunut Flitcroftin kuoron vietäväksi. Elokuva viihdyttää läpi kestonsa, eikä aika käy pitkäksi, vaikka tarinan kaava onkin hyvin selvä alusta alkaen. Juonta voi täysin mokomin syyttää ennalta-arvattavuudesta ja sitähän se kyllä on, mutta tämä on niitä tapauksia, joissa arvattavuuden voi katsoa sormien läpi, sillä matka on monin tavoin niin miellyttävä ja valloittava. Elokuva voittaa kaiken aikaa yhä vain paremmin puolelleen ja johtaa kohti loppuhuipennusta, mikä yllättää sillä, että se jopa onnistuu nostamaan tunteet pintaan.

Yhteisestä sävelestä löytyy muutenkin iskevää herkkyyttä ja kuten arvata saattaa, ei Afganistanista kuulu pelkkiä hyviä uutisia. Näinä liikuttavina hetkinä hoksaa, kuinka paljon kuoron jäsenistä onkaan alkanut välittämään. Katsoja onnistutaan imaisemaan menoon niin hyvin mukaan, että voi huomata eläytyvänsä hahmojen tunteisiin. Vaikka aluksi elokuvan kevyt ja humoristinen henki voi tuntua pinnalliselta, on se mitä oivaltavin ja viekkain tapa luoda tunneside katsojan ja elokuvan välille, jotta oikealla hetkellä filmi voi näyttää todelliset värinsä. Hilpeyden ja surun välillä tasapainotellaan taidokkaasti. Elokuva myös syventyy mielenkiintoisesti hahmojen puolesta siihen inhottavaan tunteeseen, kun ei voi tietää, pääseekö koskaan näkemään kenties oman elämän tärkeintä henkilöä.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Housut pois! -komedian ohjaaja Peter Cattaneo, joka keskittyy tällä kertaa ryhmään naisista, jotka kokeilevat tehdä yhdessä jotain elämäänsä mullistavaa. Nämä kertomukset Cattaneo selvästi taitaa ja hän on iso syy siihen, että katsoja antaa anteeksi Rachel Tunnardin ja Rosanne Flynnin käsikirjoituksen kliseisyydet. Lisäksi Yhteinen sävel on kuvattukin sujuvasti ja leikkauskin on pätevää. Leikkauksessa pahimmaksi ongelmaksi koituu alkupään kohtaus, missä vaimot heittelevät ideoita yhteiseksi puuhaksi ja niitä kirjataan ylös paperille. Kohtaus taitaa olla improvisoitu ja ehdotukset muuttuneet kuvausten aikana, sillä lähes joka kerta, kun paperia näytetään, on listaus muuttunut. Lavasteet ja loppuhuipennuksen valaisu ovat tyylikkäät ja äänimaailmakin on rakennettu hyvin äänitehosteista Lorne Balfen säveltämiin musiikkeihin. Isoimman yllätyksen äänien puolella tekee kuitenkin kuoron itse tekemä kappale, jonka voimakas kertosäe onnistui niin nostamaan herkät tunteeni pintaan kuin ihoni kananlihalle.

Yhteenveto: Yhteinen sävel on varsinainen hyvän mielen elokuva, mikä onnistuu myös koskettamaan yllättävänkin syvältä. Elokuva osoittaa hienosti ja riipaisevasti, mitä nämä vaimot tuntevat, kun he joutuvat elämään jatkuvassa pelossa siitä, mitä heidän rakkaille käy. Etenkin loppupäässä tunteet iskevät voimakkaasti pintaan ja kuoron finaalin yhteislaulu nostaa ihon kananlihalle voimakkuudellaan. Vahvat tunteet saavat antamaan anteeksi käsikirjoituksen kliseet ja ennalta-arvattavuudet. Leffa ei kuitenkaan ole pelkkää nyyhkyttelyä, vaan siitä löytyy myös paljon hauskoja hetkiä, sävelkorvattoman kuoron harjoitellessa ja Katen ja Lisan kilpaillessa johtajuudesta. Näyttelijät ovat mainioita rooleissaan. Heikkouksiensakin kanssa Yhteinen sävel on erittäin hyvä filmi, mitä suosittelen lämpimästi kenelle tahansa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Military Wives, 2019, Ingenious Media, 42, Koliko Films, Tempo Productions Limited