Arvostelu: Jurassic World: Kaatunut valtakunta (Jurassic World: Fallen Kingdom - 2018)

JURASSIC WORLD: KAATUNUT VALTAKUNTA

JURASSIC WORLD: FALLEN KINGDOM

Ohjaus: J. A. Bayona
Pääosissa: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Isabella Sermon, Justice Smith, Daniella Pineda, Rafe Spall, James Cromwell, Toby Jones, Ted Levine, Geraldine Chaplin, B. D. Wong ja Jeff Goldblum
Genre: seikkailu, jännitys
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 12

Michael Crichtonin kirjaan perustuva Steven Spielbergin dinosauruselokuva Jurassic Park (1993) oli ilmestyessään maailman menestynein elokuva, mitä myös kriitikot arvostivat, joten jatkoahan sille tehtiin. Sen jatko-osa Kadonnut maailma - Jurassic Park (The Lost World: Jurassic Park - 1997) ei kuitenkaan ollut samanlainen hitti kuin edeltäjänsä, mutta tarinaa päätettiin silti jatkaa vielä ja Jurassic Park III ilmestyi vuonna 2001. Kolmas osa menestyi aika kehnosti, eikä se muutenkaan saanut positiivista vastaanottoa, jolloin neljättä osaa ei tehty, kuten oli alunperin suunniteltu. Monet uskoivat Jurassic Park -tarinan jo kuolleen sukupuuttoon, kunnes vuonna 2015 se heräsi takaisin henkiin Jurassic Worldin voimalla, joka nousi siihen aikaan maailman kolmanneksi menestyneimmäksi elokuvaksi, eikä ollut epäilystäkään, etteikö se saisi jatkoa. Sarjan viidennen osan teko lähtikin liikkeelle hyvin nopeasti, kun Jurassic World oli todettu hitiksi. Kuvaukset alkoivat helmikuussa 2017 ja vihdoin Jurassic World: Fallen Kingdom, eli suomalaisittain Jurassic World: Kaatunut valtakunta on saanut ensi-iltansa - tai no, ainakin meillä Suomessa, Yhdysvallat joutuvat odottamaan filmiä vielä yli viikon! Omasta mielestäni Jurassic World on ongelmistaan huolimatta aivan huikeaa kesäviihdettä, minkä ansiosta leffa nousi omalle suosikkilistalleni vuoden 2015 elokuvista. Olinkin siis innoissani, kun kuulin jatko-osasta. Innostukseni katkesi kuitenkin lähes totaalisesti, kun näin leffan trailerin. Se ei herättänyt minussa oikein mitään tunteita, kuten eivät tehneet sen jälkeenkään ilmestyneet mainokset. Vasta keväällä innostukseni palaili, kun näin alkuperäisen Jurassic Parkin elokuvateatterissa, mikä oli mielestäni upea kokemus. Katsoin myös sen jatko-osat ja vaikka Jurassic Park III tuttuun tapaansa latisti tunnelmaa, sai Jurassic World minut jälleen innostumaan dinosaurusseikkailusta ja meninkin odottavaisin mielin katsomaan Jurassic World: Kaatuneen valtakunnan yhdessä tyttöystäväni ja sarjaa rakastavan ystäväni kanssa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Jurassic Park, Kadonnut maailma - Jurassic Park, Jurassic Park III ja Jurassic World!

Dinosaurussaari Isla Nublarin tulivuori on purkautumassa. Claire ja Owen palaavat takaisin saarelle pelastamaan dinosaurukset, ennen kuin ne jäävät virtaavan laavan alle.

Chris Pratt nähdään toistamiseen Owen Gradyna, joka lähtee tehtävään mukaan saadakseen velociraptor-toverinsa Bluen pelastettua. Owenin ja Bluen välistä "suhdetta" vahvistetaan lisää esimerkiksi näyttämällä videopätkiä ajasta, jolloin Blue oli vielä ihan pienokainen koulutettavana. Tämä myös saa Bluen näyttämään oikealta hahmolta elokuvassa, eikä vain eläimeltä tai hirviöltä, mitä täytyy pelätä. Tuttuun tapaansa Pratt huokuu karismaa ja osoittaa jälleen olevansa loistovalinta megaleffan pääosaan. Sen lisäksi, että on hienoa nähdä, kuinka rohkeasti Owen kohtaa vaaroja, on myös hienoa nähdä niitä hetkiä, jolloin Oweniakin oikeasti pelottaa. Ainoa harmi Owenissa on, että hahmo on aika lailla täysin samanlainen kuin edellisessä osassa, eivätkä Jurassic Worldin tapahtumat ole vaikuttaneet häneen näkyvästi.

Sen sijaan Bryce Dallas Howardin näyttelemä Claire on lähes täysin eri henkilö kuin viimeksi. Jurassic Worldin aikana Claire muuttui tympeästä bisnesnaisesta dinosauruksia arvostavaksi ja sydämelliseksi persoonaksi. Hahmo johtaa tällä kertaa liittoa, joka yrittää keksiä, miten dinosaurukset saisi turvaan. Tämä saa katsojan Clairen puolelle alusta alkaen, etenkin kun Claire on tällä kertaa ymmärtänyt jättää korkokengät kotiin. Howard on mainio osassaan, kenties jopa parempi kuin edellisessä elokuvassa.
     Clairen johtaman liiton työntekijöistä kaksi lähtee Isla Nublarille mukaan; Daniella Pinedan esittämä Zia ja Justice Smithin näyttelemä Franklin... ja elokuva pärjäisi ihan hyvin ilman heitä, sillä hahmot ovat lähinnä ärsyttäviä. Franklin on nörtti pelkuri, minkä vitsi katoaa hyvin nopeasti ja dinolääkäri Zia taas on täysi vastakohta ollessaan itsepäinen. Sekä Pineda että Smith vetävät roolinsa pienesti yli, jolloin he eivät tunnu todellisilta ihmisiltä, vaan heillä on vain pyritty luomaan hieman huumoria mukaan. Onhan se ensimmäisellä kerralla hupaisaa, kun Franklin kirkaisee kuin pikkutyttö, mutta jossain kohtaa aloin vain toivoa, että hahmo päätyisi Tyrannosauruksen kitaan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat aikoinaan Hammondin kanssa dinoja suunnitellut iäkäs herra Lockwood (täydellisesti osaansa sopiva James Cromwell), hänen korkeassa asemassa toimiva avustajansa Eli Mills (laimeasti näyttelevä Rafe Spall), Lockwoodin lapsenlapsi Maisie (kelpo lapsinäyttelijä Isabella Sermon), Maisien hoitaja Iris (itse legendaarisen Charlie Chaplinin tytär Geraldine Chaplin), saarelle mukaan lähtevä soturi Wheatley (Ted Levinen taidot eivät pääse esille huonosti kirjoitetun hahmon takia), sekä rahan perässä kulkeva Gunnar Eversol (oudon hömelösti näyttelevä Toby "kotitonttu Dobby" Jones). Mielestäni nuoret aikuiset Pinedan ja Smithin olisi voinut lähestulkoon poistaa kokonaan filmistä myös sen takia, että paljon nuorempi Isabella Sermon tekee parempaa työtä kuin kumpikaan heistä.
     Leffassa nähdään myös alkuperäisestä Jurassic Parkista tutut B. D. Wong tohtori Wuna ja Jeff Goldblum Ian Malcolmina, jonka osuudella ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä tarinan kannalta.

Jos Jurassic World toisti tarinassaan asioita Jurassic Parkista (hahmot päätyvät dinosaurussaarelle, dinot pääsevät vapaiksi ja loppuleffa on taistelua henkiinjäämisestä), toistaa Jurassic World: Kaatunut valtakunta asioita Kadonnut maailma - Jurassic Parkista. Hahmot palaavat dinosaurussaarelle pelastusoperaation takia ja dinot päätetään tuoda mantereelle turvaan... mikä ei voi olla suuri paljastus sanoa, ettei tämä ole kovin hyvä idea. Jurassic Worldin tavoin myös Kaatuneessa valtakunnassa on selkeitä viittauksia alkuperäiseen elokuvaan, mutta tällä kertaa viittaukset ovat hieman hienovaraisempia. Hahmot eivät vahingossa löydä ikonisia yönäkölaseja tai "When dinosaurus ruled the Earth" -lakanaa, jotka olivat omalla tavallaan mahtava tapa yhdistää nämä uudet filmit alkuperäiseen, mutta samalla niitä tungettiin hieman liikaa katsojan naamalle. Tällä kertaa viittaukset liittyvät lähinnä pieniin hetkiin, jotka ovat samanlaisia kuin alkuperäisessä filmissä - etenkin yksi kohtaus, jossa lapsi yrittää piiloutua dinosaurukselta, on hauskasti lainattu Jurassic Parkista. Tämän lisäksi jotkut dinot poseeraavat hetken ikonisissa asennoissaan. Harmillisesti paikoitellen tietyt tutut tarinaelementit tekevät muutamista paljastuksista hyvin ennalta-arvattavia, varsinkin parin hahmon kohdalla. En usko, että monille tulee yllätyksenä, kuka tai ketkä ovat filmin ihmisroistot...

Vaikka dinosaurusten vieminen pois saarelta kuulostaa Kadonnut maailma - Jurassic Parkin kopioimiselta, on toteutus loppujen lopuksi hyvin erilainen. Olin itse asiassa erittäin yllättynyt siitä, millainen filmin toinen puolikas on. Elokuvan ohjauksesta vastaa tällä kertaa espanjalainen J. A. Bayona, joka on tunnettu lähinnä hänen kauhuelokuvastaan Orpokoti (El Orfanato - 2007). Bayona selkeästi näki dinosauruksissa hirviömäisen kauhupuolen, sillä elokuvan toinen puolisko muuttuu aika lailla puhtaaksi kauhuleffaksi. Kauhukuvastoa on mukana niin paljon ja leffa on niin täynnä erittäin toimivia äkkisäikäytyksiä, että vanhempien kannattaa miettiä hetki, voiko lastaan viedä katsomaan elokuvaa. Jos minä olin koko toisen puolikkaan ajan paikoillani jännityksestä, voi tämä olla jopa traumaattinen kokemus joillekin muksuille. Kyseessä on ehdottomasti sarjan synkin ja karmivin osa tähän mennessä - jo filmin piinaava aloitus osoittaa tämän. Kauhumeininki ei ole kuitenkaan missään nimessä huono asia; se on aivan mahtavasti toteutettu! Bayona on hoitanut hommansa niin taidokkaasti, ettei leffan edes tarvitse näyttää verta, jotta tilanteet ovat ahdistavia tai pelottavia. Toisesta puoliskosta kyllä huomaa, minkä takia Bayona suostui tekemään leffan, sillä siitä löytyy niin paljon intohimoa projektia kohtaan.

Valitettavasti siinä, missä toisesta puolikkaasta näkee, että tämän Bayona on halunnut tehdä, ensimmäisestä puolikkaasta näkee, että Bayonaa ei niinkään kiinnosta itse Isla Nublar -saari. Vaikka ensimmäisestakin tunnista löytyy oivallisia hetkiä ja jännitystä, tuntuu se hieman laahaavalta ja innottomalta. On karua nähdä, millaiseksi Jurassic World -puisto on muuttunut, mutta itse tulivuoren purkautuminen oli jo niin kulutettu loppuun trailereissa, ettei siitä löytynyt itselleni mitään jännitettä (elokuvan trailerit ovat muutenkin hyvin paljastavia, joten pysykää niistä erossa!). Ensimmäisen tunnin ajan huomasin vähän väliä miettiväni, milloin elokuva lähtisi oikeasti käyntiin ja minua harmittikin, että se tapahtui vasta puolen välin jälkeen. Ja vaikka pidinkin erittäin paljon toisesta puoliskosta ja sen kauhuhengestä, ihan viimeiset minuutit jättivät minut kylmäksi. Olin jo etukäteen pelännyt, että tapahtumat tulisivat johtamaan tiettyyn lopputulokseen ja niinhän siinä sitten kävikin. Mitään paljastamatta sanon, että tarina jää selkeästi auki, eikä ihme, että seuraavan osan ensi-iltapäivä onkin jo asetettu kesälle 2021. Vaikken lopusta täysin innostunutkaan, jään silti mielenkiinnolla odottamaan, mitä sarjan seuraava osa tulee tarjoamaan...

Sen lisäksi, että Bayona hallitsee kauhun, hän hallitsee myös muitakin tunteita... ainakin melkein. Huumoripuoli leffassa ei oikein toimi, eikä mukana ole samaa seikkailuhenkeä kuin viime filmissä, mutta surullisemmat hetket ovat mainioita. Mukana on yksi sydäntäsärkevän koskettava ja vaikuttava hetki, minkä uskon jäävän elämään sarjan fanien keskuudessa. Vaikka tätä hetkeä on kauheaa katsoa, on siinä samalla jotain hyvin kaunista. Upeaa työtä Bayonalta! Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa edellisen osan ohjannut Colin Trevorrow, sekä edellisen osan kirjoittanut Derek Connolly ja he ovat pääasiassa tehneet kelpo työtä. Ainoa todellinen ongelma on, kuinka leffassa esitellään erästä hahmoa koskeva sivujuoni, joka on todella tökerösti tungettu mukaan ja jäinkin pohtimaan, miten tätä viedään eteenpäin seuraavassa leffassa. Tai lähinnä pohdin, saako seuraava leffa idean tuntumaan vähemmän typerältä.

Tekniseltä puoleltaan Jurassic World: Kaatunut valtakunta on huikea taidonnäyte. Kyseessä on ehdottomasti parhaiten kuvattu Jurassic-leffa; niin monta huikaisevan lumoavaa kuvaa on päässyt mukaan. Ehdoton suosikkikuvani sisältää dinosauruksen kiipeilemässä katolla, samalla kun kamera kääntyy hitaasti oikeinpäin. Bayona ei onneksi leikkaa tiivistunnelmaisten kohtausten sisällä useaan kertaan, vaan pyrkii näyttämään mahdollisimman paljon pitkillä otoksilla sekä laajoilla kuvilla, oikein korostaakseen visuaalista osaamistaan. Tämän lisäksi valaistus on myös täydellistä. Vaikka filmissä esitellään turhankin monta dinoa samalla tavalla nopeiden välähdysten kautta, on efekti aivan mahtava. Digiefektit ovat tietysti erinomaiset, mutta on myös hienoa huomata, kuinka paljon dinosauruksia on toteutettu roboteilla. Etenkin häkissä nukkuva Tyrannosaurus Rex on mielettömän taidokkaasti tehty, ja se näyttää ja tuntuu todelliselta eläimeltä. Lavastus-, maskeeraus- ja puvustustiimit ovat kaikki tehneet loistotyötä, minkä lisäksi äänitehosteet ovat pelkkää nannaa korville aina dinojen äänistä Michael Giacchinon säveltämiin eeppisiin musiikkeihin asti. Ainoa ikävä huomautus tekniseltä puolelta koskee elokuvan leikkausta. Sen lisäksi, että filmiä olisi voinut tiivistää hieman, olisi parissa kohtaa voitu katsoa jatkumoa tarkemmin. Parissa kohtaa nimittäin nähdään sama tapahtuma kaksi tai jopa kolme kertaa uudestaan eri kulmista kuvattuna. Jotkut eivät tätä huomaa, mutta itselläni se rikkoi hieman elokuvan kuljetuksen luontevuutta.

Yhteenveto: Jurassic World: Kaatunut valtakunta on hitaasta alustaan huolimatta erittäin mainio elokuva, joka jättää katsojan odottamaan seuraavaa osaa. Alusta alkaen leffasta voi huomata, että sen puikoissa toimii kauhutekijä, sillä niin karmivia, ahdistavia ja jopa piinaavia tilanteita ohjaaja J. A. Bayona on saanut mukaan. Elokuvan toinen puolisko onkin aika lailla puhdasta kauhua, mikä pitää katsojasta tiukasti kiinni. Onkin siis harmi, että leffa aidosti käynnistyy vasta puolen välin jälkeen. Vaikka saariosuus on pääasiassa oivallinen, ei se onnistu vielä nappaamaan mukaansa kunnolla. Visuaalisesti elokuva on kuitenkin pelkkää silmäkarkkia alusta loppuun. Kuvaus ja efektit ovat sarjan parhaimmistoa, ja ne osoittavat, kuinka taidokas visuaalinen tekijä Bayona on. Hän on myös onnistunut luomaan koko sarjan koskettavimman hetken, joka varmasti särkee monen katsojan sydämet. Sen takia minua jäikin harmittamaan käsikirjoituksen outoilut, sekä muutamat kehnosti kirjoitetut hahmot, jotka olisi voinut poistaa kokonaan tai muokata huomattavasti. Muuten näyttelijät tekevät pääasiassa hyvää työtä - etenkin Chris Pratt ja Bryce Dallas Howard, minkä lisäksi Isabella Sermon on oiva löytö. Jeff Goldblumin tunkeminen mukaan on aika tarpeetonta ja uskon, että hänen osuutensa tuottaa lähes kaikille pettymyksen. Suosittelen silti Jurassic World: Kaatunutta valtakuntaa lämpimästi kaikille sarjan faneille; käykää katsomassa elokuva mahdollisimman suurelta kankaalta! Vaikka mielestäni Bayona on taidokkaampi ohjaaja kuin edeltäjänsä Colin Trevorrow, pidän silti edellisestä Jurassic Worldista enemmän ja olen iloinen, että Trevorrow palaa takaisin ohjaamaan seuraavan osan, sillä en usko, että Bayona hallitsisi niin massiivista huipennusta, millaista elokuva lupailee seuraavan osan tarjoavan... Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.ign.com
Jurassic World: Fallen Kingdom, 2018, Universal Pictures, Amblin Entertainment, Legendary Entertainment, Apaches Entertainment, Perfect World Pictures

Arvostelu: A Monster Calls (2016)

A MONSTER CALLS

Ohjaus: J.A. Bayona
Pääosissa: Lewis MacDougall, Felicity Jones, Sigourney Weaver, Toby Kebbell, James Melville ja Liam Neeson
Genre: draama, fantasia
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 12

Heti kun näin A Monster Callsin julisteen, mielenkiintoni heräsi. Poika nukkumassa puun juurella, jättimäisen käden lähestyessä häntä ja nimestä voi päätellä, että mukana olisi jonkinlainen hirviö. Myös näyttelijälista vaikutti mielenkiintoiselta; Sigourney Weaver, Felicity Jones ja Liam Neeson voisivat toimia hyvin yhdessä. En silti oikeastaan tiennyt, mistä elokuvassa oli kyse. Juliste oli ainoa mainos, mitä olin elokuvasta nähnyt, joten juonesta minulla ei ollut tietoakaan. Vasta hieman ennen elokuvan näkemistä selvitin, oliko kyseessä fantasia- vai kauhuelokuva, sillä ne olivat kaksi arvaustani, mihin lajityyppiin tämä voisi kuulua. Kyseessä olisi draamafantasia. Luin myös, että se perustuu Patrick Nessin kirjaan, joka pohjautui Siobhan Dowdin tarinaan. Dowd menehtyi ennen kuin sai teoksensa kirjoitettua, joten Ness kirjoitti sen Dowdin suunnitelmien pohjalta valmiiksi.

Conor-pojan luokse tulee öisin puuhirviö, joka kertoo hänelle tarinoita. Samaan aikaan Conoria painaa huoli hänen kuolemaa tekevästä äidistään.

Elokuvan pääosassa Conor O'Malleyna nähdään Lewis MacDougall, joka on erinomainen nuori näyttelijä. Hän on tätä ennen näytellyt vain elokuvassa Pan (2015) ja siinä hän oli pienessä osassa. Tässä hän näyttää kerralla, että kuuluu pääosaan. Toivottavasti MacDougall nähdään tulevaisuudessakin elokuvissa, sillä häneltä löytyy selvästi paljon lahjoja - ja hän on vasta 14-vuotias. MacDougall pystyy näyttämään paljon tunteita ilmeillään ja eleillään. Hän osaa myös käyttää ääntään ja on täynnä energiaa koko elokuvan ajan. Uskoisin, että hänestä kuullaan vielä, jos hän aikoo jatkaa uraansa. Conor O'Malley on koululaispoika, jota kiusataan ja hän on suurimmalle osalle luokastaan kuin näkymätön. Hän piirtää paljon ja pakeneekin päänsä sisäiseen maailmaan, jossa hän pystyy olemaan erossa tosielämän kauheuksista.
     Conorin äidillä on nimittäin syöpä ja hän tekee kuolemaa. Äiti esiintyy aika vähän elokuvassa, mutta hahmosta näkee aina, että hän yrittää kaikkensa, jottei sairaus näy hänen pojalleen niin selvästi. Conorin äitinä nähdään Felicity Jones, joka on todella hyvä roolissaan. Vielä vähän aikaa sitten mietin Infernoa (2016) katsoessani, että mitenköhän Jones tulee pärjäämään tulevan Rogue One: A Star Wars Storyn (2016) pääosassa, mutta A Monster Calls vakuutti minut Jonesin lahjoista. Aina kun äiti katsoo Conoria, hänen silmistään näkyy syvä rakkaus lastaan kohtaan.

Conorin isoäitiä esittää Sigourney Weaver, joka vaikuttaa aluksi ärsyttävältä ja paikoitellen hieman inhottavalta hahmolta, mutta hänen teoistaan löytää järjen äänen. Weaver on mainio roolissaan ja parissa kohtaa vetää jopa erittäin hienoa roolityötä. Viime vuosina on tuntunut, että Weaver on mukana useissa elokuvissa, joihin hän ei oikein kuulu, mutta tähän on oiva valinta.
     Conorin isää näyttelee Toby Kebbell. Hahmo on aika pienessä roolissa, mutta kun hän tulee mukaan tarinaan, katsoja ymmärtää vielä paremmin, mikä Conoria niin ahdistaa. Koulussa Conoria kiusaa Harry, jona nähdään James Melville.
     Hirviön äänenä kuullaan Liam Neeson, enkä osaa kuvitella parempaa vaihtoehtoa rooliin, sillä Neesonin karhea ääni sopii täydellisesti hirviölle. Hirviö voi aluksi vaikuttaa karmivalta, mutta onkin tavallaan aika ystävällinen tapaus. Elokuvasta ei täysin saa selville, onko hirviö oikea vai pelkkää mielikuvitusta, mutta ehkä se on vähän molempia. Filosofinen puumörkö on auttamassa Conoria tämän vaikeana aikana, vaikkei Conor tätä kykenekään täysin ymmärtämään. Hauska fakta on, että Captain America: Civil Warissa (2016) ja tulevissa Marvel Cinematic Universe -sarjan (2008-) elokuvissa Spider-Mania esittävä Tom Holland esitti kuvaustilanteissa hirviötä, jotta Lewis MacDougallilla olisi jokin todellinen hahmo, jota katsoa.

Conor herää öisin aina samaan painajaiseen, jossa hän on talonsa lähellä olevalla hautausmaalla äitinsä kanssa. Maa jalkojen alla alkaa sortua ja hänen äitinsä melkein putoaa, mutta Conor saa äidistään kiinni. Ote kuitenkin irtoaa ja Conor joutuu katsomaan, kun hänen äitinsä putoaa tyhjyyteen. Eräänä yönä, kellon ollessa seitsemää yli kaksitoista ja Conorin ollessa hereillä, hautausmaalla kasvavasta puusta kuoriutuu hirviö, joka kävelee Conorin ikkunan luo ja sanoo Conorille, että aikoo muuttaa tämän elämää kertomalla kolme tarinaa, joiden jälkeen Conorin täytyy kertoa oma tarinansa. Sen jälkeen kolmena kertana hirviö saapuu aina samaan aikaan ja kertoo yhden tarinoistaan. Samaan aikaan Conor yrittää selvitä koulusta ja sulkea äitinsä sairauden pois mielestään. Totuus hänen äitinsä tilanteesta on kuitenkin niin läsnä, että Conor alkaa vähitellen sortumaan henkisesti.

En olisi mitenkään voinut odottaa näin syvällistä ja kaunista elokuvaa. A Monster Calls yhdistää perhedraaman ja fantasian todella taidokkaasti, eikä kumpikaan osapuoli tunnu haittaavan toista, vaan genret kulkevat käsi kädessä hyvällä mielellä eteenpäin. Kovin hyvä mieli taas ei katsojalle välttämättä jää, sillä elokuva pääsee käsiksi tunteisiin ja voi koskettaa syvästi. Oli todella hämmentävää, ettei elokuvan aikana pidä yhtään kummallisena kohtauksia, joissa on selvää todellisen elämän draamaa, mutta taustalla tuijottaa digitaalisesti toteutettu, jättimäinen puuhirviö. Aluksi ei oikeastaan osaa sanoa, mitä elokuvasta on mieltä, sillä ei täysin tiedä, mitä on katsomassa. Kun totuus alkaa selvitä, niin jää useasti paikoilleen katsomaan elokuvaa. Jossain kohtaa huomaa, ettei olekaan liikkunut hetkeen ollenkaan. Elokuvasta käy hyvin selville, miksi Conor hakee turvaa tosielämän ulkopuolelta, sillä katsoja näkee selvästi, että hänellä on paha olla. Hirviön kertomat tarinat vaikuttavat aluksi hieman kummallisilta ja irrallisilta, mutta kun niiden merkityksen ymmärtää, niin elokuvaan tulee hetkessä paljon lisäsisältöä. Kun lopputekstit alkavat, on vaikea sanoa mitään, sillä on hyvin vaikuttunut ja hämmentynyt näkemästään.

Elokuvan ohjauksesta vastaa espanjalainen J.A. Bayona, joka ei ole kovin montaa englanninkielistä elokuvaa tehnyt ennen tätä. Nyt hänet on ilmoitettu ohjaamaan Jurassic Worldin (2015) jatko-osa ja tämän perusteella odotan innolla, mitä Bayonalla on tarjottavanaan dinosaurusten maailmaan. Useat kuvat elokuvassa ovat erittäin hienoja, mutta jotkut taas selkeästi heikompia kuin ne olisivat eri kuvaajan ottamia. Jotkut sateiset ulkokuvat heiluvat ja itselleni tuli vain mieleen, että kuvaajalla oli varmaankin kylmä. Omasta kokemuksesta tiedän, että kuvaustilanteisiin kannattaa pukeutua lämpöisesti. Lähikuvat ovat erittäin hienoja, uskomattoman tyylikkäitä ja tarkkoja. Hirviö on yllättävän huikeasti tehty ja digitaalisesti tehdyt osiot ovat hatunnoston arvoisesti toteutettuja. Äänimaailmalla on toimivasti korostettu hirviön puuääniä, sekä tämän kertomia tarinoita, jotka esitetään tyylikkäinä animaatioina. Musiikista vastaa Fernando Velázquez, jonka sävellykset tuovat hienosti lisää eloa tarinaan.

Yhteenveto: A Monster Calls on surullisen kaunis ja kauniin surullinen teos. Se on paljon syvällisempi ja hienompi elokuva kuin voisi odottaa. Se on jälleen osoitus siitä, että kaikki pitäisi mennä katsomaan, mitä teattereihin tulee. Siinä on joitain hieman hitaita kohtia, mutta kokonaisuus toimii silti hienosti. Lewis MacDougall on huikea pääroolissa, ja toivon sekä uskon, että hänet tullaan näkemään vielä useasti, kunhan hän vain niin haluaa. Sigourney Weaver ja Felicity Jones ovat todella hyviä rooleissaan. Liam Neeson on täydellinen valinta hirviön ääneksi. Välillä kuvaus on hieman heiluvaa, mutta onneksi upeita kuvia on myös mukana paljon. Tarina-animaatiot ovat hienosti tehtyjä. Suosittelen katsomaan A Monster Callsin. En usko, että kovin moni eksyy sitä katsomaan elokuvateattereihin, sillä se ei ole mikään ison luokan elokuva. Jostain kumman syystä tämä saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa ja Briteissä vasta ensi vuoden alussa, mutta me suomalaiset voimme nauttia siitä jo tänä vuonna. Uskon kuitenkin, että tämä löytää yleisönsä. Ihan oikeasti, katsokaa tämä elokuva.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
A Monster Calls, 2016, Apaches Entertainment, La Trini, Participant Media, River Road Entertainment