The Rip (2026) - elokuva-arvostelu

THE RIP

Ohjaus: Joe Carnahan

Näyttelijät: Matt Damon, Ben Affleck, Steven Yeun, Teyana Taylor, Catalina Sandino Moreno, Sasha Calle, Kyle Chandler, Scott Adkins, Néstor Carbonell, Jose Pablo Cantillo, Daisuke Tsuji ja Lina Esco

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 52 minuuttia

Ikäraja: 16

The Rip on Matt Damonin ja Ben Affleckin tähdittämä uusi toimintajännäri. Joe Carnahan kehitti elokuvan tarinan yhdessä Michael McGralen kanssa ja ryhtyi työstämään sen pohjalta käsikirjoitusta. Kesällä 2024 teksti eteni tuotantoon ja kuvaukset käynnistyivät saman vuoden lokakuussa. Nyt The Rip on julkaistu Netflixissä ja itse olen ollut kiinnostunut sen näkemisestä siitä lähtien, kun kuulin pitkäaikaisten ystävien Damonin ja Affleckin tähdittävän uutta elokuvaa. Katsoinkin The Ripin heti leffan julkaisupäivänä.

Kun miamilainen huumerikostiimi löytää miljoonien dollarien rahakätkön huumekartellin talosta, syntyy jännite siitä, kehen he voivat luottaa. Voivatko he luottaa edes toisiinsa?

The Ripin keulakuvina nähdään tosiaan ystävykset Matt Damon ja Ben Affleck. Damon näyttelee komisario Dane Dumarsia, kun taas Affleck esittää tämän oikeaa kättä, ylikonstaapeli JD Byrneä, jotka toimivat oman taktisen huumerikostiiminsä, TNT:n johtajina. Kuten odottaa saattaa, Damon ja Affleck ovat väkevässä vedossa rooleissaan, huokuen karismaa ja tihkuen testosteronia. Dane ja JD ovat selvästi tehneet pitkän uran yhdessä, mutta bromanssikin asettuu vaakalaudalle, kun heidän tiiminsä tekee kaikkien aikojen rahakätkölöydön. Nopeasti Dane ja JD:kään eivät enää voi luottaa toisiinsa siinä, että mitä jos toinen heistä haluaa kähveltää rahat itselleen.

     Elokuvassa nähdään myös Steven Yeun, Teyana Taylor ja Catalina Sandino Moreno TNT-tiimiin kuuluvina etsivinä Mikenä, Numana ja Lolona, Kyle Chandler ja Jose Pablo Cantillo DEA-agentteina Mattyna ja Dayona, Scott Adkins ja Daisuke Tsuji FBI-agentteina Byrnenä ja Casianona, Néstor Carbonell miamilaisena poliisipäällikkö Thom Vallejona, sekä Sasha Calle rahakätkön sisällään pitävässä huumekartellin talossa asuvana Desinä. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa mallikkaasti. Hahmoihin on saatu pientä syvyyttä, lähinnä sillä kuinka itse kullakin menee taloudellisesti hieman heikosti ja he kokevat, ettei heitä arvosteta työssään. Tällä jokaiselle rakennetaan motiivia haluta edes osan löydetyistä rahoista itselleen, mikä taas luo hyvää jännitettä virkavallan edustajien välille.

Vaikka olinkin kiinnostunut näkemään Damonin ja Affleckin samassa leffassa jälleen, odotukseni itse elokuvaa kohtaan eivät olleet korkeat. Mutta The Rip pääsi olemaan kenties tämän tammikuun positiivisin yllättäjä. Kyseessä on erittäin pätevä toimintajännäri, joka alustaa asioita oman tovinsa, mutta kun TNT astelee Desin taloon vihjeen perässä ja löytää sieltä hurjan mojovan rahakätkön, elokuva pääsee tosissaan vauhtiin. Tarina on varsin simppeli ja mitään erityisen syvällistä elokuvasta on turha hakea. Mutta sen, minkä The Rip tekee, se tekee todella hyvin.

Elokuvan kiinnostavin aspekti on totta kai tiimin sisälle muodostuva ja alati kasvava jännite siitä, päättääkö joku tiimistä pettää muut ja varastaa rahat itselleen. Ottaisivatko he yhteistuumin parit miljoonat per nuppi ja luovuttaisivat loput takavarikointiin? Vai tuleeko joku ahneeksi ja uskoo voivansa lähteä lipettiin koko summan kanssa? Jännitettä syntyy myös ulkopuolisista tekijöistä, kun muille poliiseille alkaa selvitä, mitä talossa on meneillään, eikä kartellikaan ole järin tyytyväinen siitä, että heidän käteiskasansa ovat päätymässä poliiseille. Kun tilanne kärjistyy toimintakohtauksiin, on luvassa tiivistunnelmaista ammuskelua ja mukaansatempaavia takaa-ajoja. Kun tarina on yksinkertainen mutta tehokas ja jännite pidetään korkealla, vajaan parin tunnin kesto on ohi kuin hujauksessa. Toisinaan huomasin jopa harmittelevani, että The Rip piti katsoa kotona televisiosta, eikä sitä päässyt näkemään isolta kankaalta. Kyseessä kun on laadukkaampi toimintatrilleri kuin vaikkapa ne Jason Stathamin ja Liam Neesonin liukuhihnalta teattereihin putkahtelevat tylsät tusinarainat.

Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa tosiaan Joe Carnahan. Carnahanin teksti on tarpeeksi hyvä ja hän tehostaa sitä rakentamallaan jännitteellä. The Rip on myös hyvin kuvattu, joskin ensimmäisen ammuskelun aikana kamera heiluu turhankin paljon. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja tehosteet näyttävät hyviltä. Äänimaailma rymistelee mukavasti ja Clinton Shorterin säveltämät musiikit ajavat asiansa taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.1.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Rip, Yhdysvallat, 2026, Artists Equity, Starlight Media

Arvostelu: The A-Team (2010)

THE A-TEAM

Ohjaus: Joe Carnahan
Pääosissa: Liam Neeson, Bradley Cooper, Quinton "Rampage" Jackson, Sharlto Copley, Jessica Biel, Patrick Wilson, Brian Bloom, Gerald McRaney ja Jon Hamm
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia - Extended Cut: 2 tuntia 14 minuuttia
Ikäraja: 12

The A-Team perustuu Frank Lupon ja Stephen J. Cannellin luomaan samannimiseen televisiosarjaan, mikä pyöri vuodesta 1983 vuoteen 1987. Elokuvan tekoa suunniteltiin jo hyvin pian sarjan päätyttyä. Leffaa käsikirjoitettiin useaan otteeseen uudestaan ja siihen kiinnitettiin jatkuvasti uusia tekijöitä, mutta projekti päätyi kaiken aikaa jäihin. 2000-luvulla leffan teko lähti etenemään kunnolla. Elokuvan ohjaajaksi valittiin pitkäksi aikaa John Singleton, mutta hän jätti elokuvan vuonna 2008 ja hänet korvattiin Joe Carnahanilla. Kuvaukset saatiin vihdoin aloitettua syyskuussa 2009 ja lopulta The A-Team sai maailmanensi-iltansa 3. kesäkuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva ei ollut mikään erityisen suuri hitti, eivätkä kriitikot lämmenneet sille. Itse kuitenkin pidin filmistä, kun kävin katsomassa sen kymmenen vuotta sitten teatterissa isäni kanssa. Olenkin katsonut leffan pariin otteeseen uudestaan, mutta viime kerrasta on kulunut jo useampi vuosi. Nyt kun The A-Team täyttää kymmenen vuotta, päätin katsoa elokuvan pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Eversti Hannibal Smith, luutnantti Face Peck, alikersantti B. A. Baracus ja kapteeni Murdock muodostavat tehokkaan, mutta sekopäisen armeijan erikoistiimin. Heidän uusin tehtävänsä johtaa kuitenkin tapahtumaketjuun, mikä tekee nelikosta lainsuojattomia.

"A-tiimin" johtajana, eversti Hannibal Smithinä nähdään karismaattinen Liam Neeson, joka sopii tietty täydellisesti kokeneen armeijan johtohahmon osaan. Neeson murahtelee tuttuun tyyliinsä, mutta häneltä löytyy paljon pilkettä silmäkulmasta, eikä hän ota tätä toimintaroolia haudan vakavasti. Hahmona Hannibal jää kuitenkin täysin yksiulotteiseksi, eikä hän koe persoonana minkäänlaista kehitystä elokuvan aikana.

Vuonna 2010 luutnantti Face Peckiä näyttelevä Bradley Cooper oli vasta nousemassa tähteyteen, kun hänet oli tosissaan bongattu komediasta Kauhea kankkunen (The Hangover - 2008). Cooperin roolityö The A-Teamissa onkin aika lailla sitä, mitä häneltä odotettiin siihen aikaan. Hän virnuilee paljon, esittelee treenattua vartaloaan ja heittää muutaman hauskan vitsin. Vielä hän ei pääse esittämään todellisia lahjojaan, joilla hän on viime vuosikymmenen ajan vakuuttanut - etenkin työllään niin näyttelijänä kuin ohjaajana A Star Is Bornissa (2018). Cooper sopii passelisti osaansa ryhmän muka-hurmurina, joka osaa kuitenkin vakavoitua oikealla hetkellä.
     Taiteilijanimeä Rampage käyttävä vapaaottelija Quinton Jackson esittää alikersantti B. A. Baracusta, ryhmän järkälettä, joka murjoo helposti sairaalakuntoon, mutta joka myös tuo muita enemmän esille herkkyyttä ja pelkoja. Baracus sentään saa jonkinlaisen kehityskaaren, kun hän opettelee pääsemään juurikin eräästä pelostaan irti. Jackson on oiva valinta muskelimieheksi.
     Scifiteos District 9:stä (2009) tuttu Sharlto Copley pääsee hulluttelemaan oikein tosissaan hurjapääkapteeni Murdockin osassa. Paikoitellen Copleyn pöhköily menee ärsyttävyyden puolelle, mutta kyllä häneltä aidosti hauskatkin hetket löytyy. Kapteeni Murdockin ei kaiken järjen mukaan pitäisi pystyä olemaan armeijan leivissä, mutta hän tuo oman veikeän lisänsä tiimiin. Jokainen neljästä hahmosta on yksinään lähinnä karikatyyri, mutta nelikkona heidän erilaiset persoonansa ja kemiansa kohtaavat onnistuneesti.

Lisäksi elokuvassa nähdään myös mm. Jessica Biel Facen ex-tyttöystävänä, kapteeni Sosana, Patrick Wilson CIA-agentti Lynchinä, Gerald McRaney A-tiimiä komentavana kenraali Morrisonina, sekä yksi elokuvan käsikirjoittajista, Briam Bloom toisen erikoistiimin johtajana, Pikena. Biel tuo mukaan edes hieman naisvoimaa muuten äijävetoiseen filmiin. Wilson hoitaa agenttiroolinsa sujuvasti ja McRaney sopii kenraaliksi. Bloom on oivallisen häijy Pikena, tehden parempaa työtä näyttelijänä kuin käsikirjoittajana.

The A-Team hyötyy valtavan paljon siitä, kuinka hyvin Neeson, Cooper, Jackson ja Copley toimivat yhdessä ja kuinka viihdyttävää heidän yksiulotteisten hahmojensa kanssakäymisen seuraaminen on. Ilman heitä käsikirjoituksen isot ongelmat paistaisivat läpi huomattavasti enemmän. Päänelikko yrittää parhaansa mukaan pitää monikerroksiseksi tarkoitettua, mutta lähinnä sekavalta ilmenevää tarinaa kasassa. Tarinankerronta on kömpelöä ja vaikka tällaiselta toimintahömpältä on turha odottaa mitään erityisen sensaatiomaista tekstiä, voisi käsikirjoitus olla huomattavasti eheämpi - varsinkin kun leffaa suunniteltiin 1990-luvun alusta lähtien. Itse tarinalla kestää todella kauan lähteä käyntiin. Kestää melkein tunnin ennen kuin kunnon juoni starttaa. Elokuva käyttää lähes puoli tuntia hahmojen esittelyyn, mikä on toisaalta hyvä asia, mutta kun hahmot eivät siitä sen kummemmin kehity, olisi juonen voinut käynnistellä siinä samalla. Rytmityksen kehnoudet huomaa siitä, kuinka leffa välillä laahailee ja välillä poukkoilee menemään kuin elokuvalla olisi keskittymishäiriö.

Jos leffalta kaipaa vain sitä älyvapaata toimintahömppää, sitä The A-Team kyllä tarjoaa. En ole alkuperäistä sarjaa nähnyt, mutta olen käsittänyt, että siinä tiimi hoitaa erilaisia keikkoja ja vielä mahdollisimman teatraalisesti monimutkikkaiden suunnitelmien kera. Sellaista leffastakin löytyy ja paljon. Toimintakohtaukset nappaavat hyvin mukaansa ja ne muuttuvat yhä vain paremmiksi, mitä naurettavammaksi meno äityy. Elokuvan selkeä huippuhetki on panssarivaunukohtaus, mikä ei luultavasti olisi millään mahdollinen, mutta eipä tuo haittaa, sillä kohtaus on niin törkeän siisti! Myös loppuhuipennus ampuu yli, mutta juuri siksi se on niin valloittavan viihdyttävä. Harmi, ettei leffa ole vain hieman yli tunnin mittainen tykittely täynnä älyttömyyksiä. Kun toimintakohtausten välissä yritetään viedä tarinaa eteenpäin, elokuva käy jopa hieman pitkäveteiseksi. Kaiken kömpelyytensä keskellä tarina - tai pahisten juonikuvio, mitä päänelikko yrittää selvittää - on vieläpä todella tylsä.

Elokuvan ohjauksesta vastaa toimintaleffa Smokin' Acesin (2006) tekijä Joe Carnahan, joka leikittelee taidokkaasti pähkähulluilla toimintakohtauksilla ja saa päänäyttelijät heittäytymään menoon täysillä, mutta ei sitten muuten vakuuta ohjauksellaan. Tunnelma on usein epätasainen, leffan heittäytyessä välillä haudanvakavaksi ja välillä täysin pöljäksi. Carnahan toimii myös yhtenä käsikirjoittajana Skip Woodsin ja Pikea esittävän Bloomin lisäksi. Soppaa on ollut liian moni kokki hämmentämässä. Sentään teknisesti filmi on taidokkaasti tehty, vaikka elokuvaa olisi voinut tiivistää leikkauksessa ja osa digitehosteista näki parhaat päivänsä joitain vuosia sitten. Kuvaus on onnistunutta, eivätkä toimintakohtaukset sorru typerään sekoiluun kameratyöskentelyssä. Lavasteet ja asut ovat tyylikkäät ja äänitehosteet tykittävät vaikuttavasti. Alan Silvestrin säveltämät musiikitkin jumputtavat toimivasti taustalla ja totta kai televisiosarjan mainio tunnusmusiikkikin kuullaan leffassa.

Elokuvasta on olemassa teattereissa julkaistun version lisäksi vartin kauemmin kestävä pidennetty versio. Mukana on useita pidennettyjä kohtauksia, kuten päänelikon ensikohtaamiset, sekä kokonaan uusia kohtauksia, joissa esimerkiksi neljä armeijan sotilasta esittävät A-tiimin jäseniä ja hämäävät muita. Lisätyissä kohtauksissa myös esiintyvät Dirk Benedict ja Dwight Schultz, jotka esittivät Facea ja Murdockia alkuperäisessä The A-Team -televisiosarjassa.

Yhteenveto: The A-Team on harmillisen keskinkertainen ja epätasainen toimintaraina. Elokuvan vahvuus on selvästi Liam Neesonin, Bradley Cooperin, Quinton Jacksonin ja Sharlto Copleyn yhteishenki ja kemia. Heikommalla päänelikolla leffa lässähtäisi kasaan turhan monimutkikkaan käsikirjoituksensa ja kömpelön tarinankerrontansa takia. Rytmitys heittelee paljon, jolloin elokuva junnaa joskus paikoillaan ja muuttuu jopa pitkäveteiseksi, kun taas joskus se kulkee hurjaa vauhtia eteenpäin. Tunnelma on myös epätasainen, leffan ottaessa itsensä välillä aivan liian vakavasti ja välillä taas hullutellessaan täysin älyttömästi. Älyttömyys on lopulta parasta leffassa ja pöljät, mutta kieltämättä todella viihdyttävät toimintakohtaukset herättelevät kiinnostusta, kun tarina ei siihen pysty. Suosittelen The A-Teamin katsomista lähinnä toimintaelokuvien suurkuluttajille. Sarjan fanitkin voivat tämän vilkaista ainakin kerran, toivoen, ettei elokuva ole häväistys heidän rakastamalleen sarjalle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.3.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The A-Team, 2010, Twentieth Century Fox, Dune Entertainment, Stephen J. Cannell Productions, Top Cow Productions, Scott Free Productions, Big Screen Productions, Phoenix Film Partners, Ingenious Film Partners