Näyttelijät: Joel Edgerton, Felicity Jones, Kerry Condon, William H. Macy, Nathaniel Arcand, John Diehl, Paul Schneider, Clifton Collins Jr. ja Will Patton
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 13
Train Dreams perustuu Denis Johnsonin samannimiseen novelliin, joka julkaistiin alun perin vuonna 2002 The Paris Review -lehdessä, ennen kuin se julkaistiin omana kirjanaan vuonna 2011. Joel Edgerton ihastui novelliin jo vuosia sitten ja halusi itse ohjata sen pohjalta elokuvan. Black Bear -yhtiö kuitenkin ehti hankkia novellin filmatisointioikeudet ja Clint Bentley ja Greg Kwedar työstivät leffan käsikirjoituksen, Bentleyn toimiessa ohjaajana. Edgerton pääsi projektiin silti mukaan, mutta päänäyttelijänä. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2024 ja maailmanensi-iltansa Train Dreams sai jo tammikuussa 2025 Sundancen elokuvajuhlilla, missä Netflix osti sen levitysoikeudet. Netflixissä elokuva julkaistiin marraskuun lopulla. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun se alkoi kerätä palkintoehdokkuuksia (muun muassa parhaan miespääosan ja laulun Golden Globe -ehdokkuudet) ja eräänä iltana päätin uteliaana pistää Train Dreamsin pyörimään.
Metsätyöntekijä ja rautatienrakentaja Robert Grainier elää läpi kauniiden ja traagisten tapahtumien, alati muuttuvassa 1900-luvun Amerikassa.
Pääroolissa Robert Grainierina nähdään tosiaan Joel Edgerton, joka yritti jo aiemmin itse ohjata Denis Johnsonin kirjan pohjalta elokuvan, mutta joka ei onnistunut nappaamaan sen filmatisointioikeuksia. Onkin kiva, että vaikka Edgerton hävisi kilpailun, hänet valittiin silti leffan keulakuvaksi. Edgerton tekee kenties uransa vahvimman roolityön Train Dreamsissa, tulkiten vakuuttavasti tämän aika tavallisen mattimeikäläisen toisaalta monivaiheista, mutta silti aika paikoilleen jämähtänyttä elämää. Robert jäi jo lapsena oman onnensa nojaan ja töihin hän on päätynyt niin rautatienrakentajaksi kuin myös metsiin kaatamaan puita milloin mihinkin tarkoitukseen. Hahmo on kiinnostava, etenkin tämän tietynlaisten pelkojen takia.
Elokuvassa nähdään myös Felicity Jones kirkon kuorossa laulavana Gladysina, jonka kanssa Robert menee naimisiin, Kerry Condon metsäpaloja tarkkailevana Claire Thompsonina, sekä oma suosikkini niin näyttelijäsuorituksena kuin hahmona, William H. Macy Robertin kollegana, räjähteisiin erikoistuneena metsätyöntekijänä Arn Peeplesina. Arn käyttää työaikansa enemmän sellaiseen "kun minä olin nuori" -sepustukseen, välttyäkseen raskaan työn raatamiselta, mutta hänen yksinpuheluihinsa mahtuu myös tarkkoja viisauksia elämästä ja maailmasta. Macy on nappivalinta rooliin. Hänestä löytyy tiettyä kaiken nähneen miehen olemusta, pehmeyttä ja hieman rosoisuuttakin.
Train Dreams osoittautui taitavasti näytellyksi ja niin nätiksi kuin aika haikeaksikin elokuvaksi, mikä ei kuitenkaan tehnyt minuun mitään sen suurempaa vaikutusta. On kiinnostavaa syventyä tämän Robert Grainierin elämään ja mitä kaikkea miehelle tapahtuukaan vuosien varrella, vaikka hän kuinka itse yrittää pitää kiinni yhdenlaisesta elämäntyylistä - ihan sama vaikka maailma hänen ympärillään liikkuisi hurjaa vauhtia ohi. Tarina on toisaalta perin simppeli, mutta samalla moniulotteinen ja aika kaunis.
Tämä elokuva vaatii kyllä oikeanlaisen mielentilan ja aikansa, sillä kyse ei ole mistään erityisen helposta teoksesta. Train Dreams etenee rauhassa omalla painollaan. Se on usein suorastaan meditatiivinen pohdiskelu synnyistä syvistä, elämästä, kuolemasta ja ympärillä olevasta maailmasta hyvine ja huonoine puolineen. Pitkät pätkät istuskellaan vain luonnon helmassa, enkä voinut olla tuumimatta, että elokuvan olisi voinut lähes tällaisenaan siirtää Suomeen. Hiljaista ja hidasta pakettia sekoitetaan joillain äkillisillä shokeilla, jotka ravistelevatkin tehokkaasti. Sitten taas Arn tuo sekaan hieman huumoria. Elokuvan nimen mukaiset Robertin unet taas tarjoavat jopa taianomaista mystiikkaa, niin lumoavaa kuin hieman ahdistavaakin. Kaikki tämä tekee kokonaisuuden, jonka voisi veikata jakavan mielipiteitä reippaasti. Osa katsojista ihastuu Train Dreamsiin, osa taas tulee pitämään sitä pitkästyttävänä.
Elokuvan on ohjannut Clint Bentley, joka rakentaa ilmapiiriä mainiosti. Hänen ja Greg Kwedarin työstämä käsikirjoitus on myös oivallinen. Teknisiltäkin ansioiltaan Train Dreams toimii pätevästi. Elokuva on todella tyylikkäästi kuvattu, kameran liikkeitä ja kuvasommitteluja myöten. Lavasteet ovat hienot, puvustus vakuuttavaa ja maskeerauksetkin näyttävät hyvältä. Äänimaailma on taitavasti rakennettu, Bryce Dessnerin säveltämien musiikkien tunnelmoidessa miellyttävästi taustalla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.12.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Train Dreams, Yhdysvallat, 2025, Black Bear, Kamala Films
Ohjaus: Joe Johnston Pääosissa: Sam Neill, Alessandro Nivola, William H. Macy, Téa Leoni, Trevor Morgan, Michael Jeter, Bruce A. Young, John Diehl ja Laura Dern Genre: seikkailu, jännitys Kesto: 1 tunti 32 minuuttia Ikäraja: 12
Michael Crichtonin kirjaan perustuva Jurassic Park(1993) oli jättimäinen menestyselokuva, joka sai kriitikoiltakin ylistystä. Jatkoa tietysti siis seurasi. Kadonnut maailma - Jurassic Park (The Lost World: Jurassic Park - 1997) ei kuitenkaan ollut erityisen pidetty teos, eikä se menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Rahaa tuli silti tarpeeksi, jotta sarja jatkuisi. Kolmannen osan suunnittelu alkoi heti toisen osan ilmestymisen jälkeen. Joe Johnston, joka halusi jo pari vuotta aiemmin ohjata The Lost Worldin, ilmoitettiin ohjaajaksi ja julkistettiin, että Sam Neill palaisi rooliinsa tohtori Alan Grantina. Tuotannossa oli kuitenkin ongelmia, sillä tekijät päättivät muuttaa koko käsikirjoituksen vain pari viikkoa ennen kuvauksia, mikä johti siihen, että juonikuvioita luotiin sitä mukaa, kun leffaa kuvattiin. Lopulta koko homma saatiin kuitenkin kasaan ja Jurassic Park III ilmestyi kesällä 2001. Leffa menestyi jälleen heikommin kuin edeltäjänsä, mutta tienasi kyllä omansa takaisin. Kriitikot eivät pitäneet elokuvasta ja monet fanit inhosivat sitä. Vuosien varrella leffalle on noussut aika kehno maine. Ala-asteella sain isältäni Jurassic Park -trilogian, johon kolmas osa tietysti kuului, mutta kahden ensimmäisen teoksen ollessa mielestäni karmivia, en halunnut katsoa kolmatta. Näinkin Jurassic Park III:n vasta vuotta myöhemmin, kun olin sukulaisillani kylässä ja he päättivät näyttää sen minulle. Elokuva ei ollut mielestäni pelottava ja uskalsin katsoa kaksi edellistäkin uudestaan, mikä johti siihen, että aloin todella pitää niistä. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa Jurassic Park III:sta... Kun vuoden 2017 alussa mietin, mitä leffoja arvostelisin ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, monet Steven Spielbergin teokset ilmestyivät mieleeni, Jurassic Parkit heti ensimmäisinä. Vaikka tämä osa ei ole Spielbergin ohjaama, niin se kuuluu silti sarjaan, minkä lisäksi arvostelu toimii valmistautumisena sarjan viidenteen osaan, Jurassic World: Kaatunut valtakunta (Jurassic World: Fallen Kingdom - 2018). Katsoin Jurassic Park III:n kahden edeltäjänsä tapaan yhdessä tyttöystäväni ja ystäväni kanssa, syöden paljon herkkuja.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Jurassic Park ja Kadonnut maailma - Jurassic Park!
Jurassic Parkin onnettomuudesta selvinnyt tohtori Alan Grant palkataan esittelemään dinosaurussaarta pariskunnalle. Kuitenkin kun saarelle päästään, käy selväksi, että pariskunta saapuikin oikeasti etsimään poikaansa Ericiä, joka katosi saarelle viikkoja aiemmin. On hienoa nähdä Sam Neill jälleen esittämässä tohtori Alan Grantia, mutta valitettavasti hän näyttää muutamissa kohdissa siltä, ettei haluaisi olla mukana leffassa. Alan on palannut tutkimaan fossiileita ja yrittänyt unohtaa koko onnettomuuden. Hänellä ei kuitenkaan tunnu sujuvan hyvin, sillä tutkimuksiin ei ole rahaa, eivätkä fossiilit enää kiinnosta ketään. Leffan alkupäässä Alan vaikuttaisi näkevän painajaisia koskien aiempia tapahtumia, mutta tämä kuvio katoaa, kun tarina vie saarelle. Alanin mukana kulkee nuori Billy, jota näyttelee Alessandro Nivola. Billy on paljon innostuneempi elävistä dinoista kuin Alan, mutta selkeästi ihailee ja kunnioittaa Alania, tehdessään työtä fossiilien parissa. Billy tuntuu onneksi tietävän dinosauruksista, eikä vain roiku mukana, mutta hänelle ei koskaan anneta taustatarinaa, jolloin Billy jää ontoksi hahmoksi. Nivolalla on hetkensä, mutta siihen se jää. Alanin palkkanut pariskunta ovat Paul ja Amanda Kirby, joita näyttelevät William H. Macy ja Téa Leoni. Kirbyt ovat varakkaita henkilöitä, jotka välittävät suuresti pojastaan ja haluavat saada hänet takaisin. Hahmoille on saatu oivallisesti lisäsisältöä ja heidän huolensa sekä tekonsa selittyvät erinomaisesti. Dinosaurusten keskellä pariskunta ei kuitenkaan toimi kaikkein fiksuiten, jolloin he ovat jatkuvasti vaarassa - etenkin Amanda, joka ei tunnu osaavan mitään. Hän toimii vähän väliä typerästi ja hän on muutenkin usein todella rasittava, jolloin katsojana haluaisi nähdä hänet dinon kidassa. Paul sen sijaan on muutamaan otteeseen huvittava heppu ja haluaisi nähdä lisää hänen tekemisiään. Téa Leoni ei ole hyvä roolissaan, mutta William H. Macy on toimiva valinta. Kirbyjen poikaa, Ericiä esittää Trevor Morgan, joka muistuttaa hieman ensimmäisen osan Timiä (Joseph Mazzello) dinosaurusinnostuksensa takia, muttei ole yhtä ärsyttävä tapaus. Eric osaa toimia paljon paremmin saarella kuin vanhempansa ja olisi mielenkiintoista saada tietää lisää hänen viikoistaan yksin dinomaailmassa. Morgan suoriutuu osastaan kelvollisesti, muttei ole kovin ihmeellinen. Alanin, Billyn ja Kirbyjen mukana saarelle lähtevät myös Michael Jeterin esittämä Udesky, John Diehlin näyttelemä Cooper ja Bruce A. Youngin esittämä Nash. Hyvin nopeasti tajuaa, että kun hahmoille ei vaivauduta luomaan persoonaa, ei kolmikosta voi kaikki selvitä saarelta pois elävinä. Elokuvassa nähdään myös pienessä roolissa ensimmäisestä osasta tuttu Ellie Sattler (Laura Dern), joka on aloittanut uuden elämän aiemmin nähtyjen tapahtumien jälkeen.
Jos todella hölmöä, b-luokan hirviöleffalta vaikuttavan Jurassic Park III -logon ilmestymistä ei lasketa, elokuvan alku on vielä ihan lupaava. Lyhyesti näytetään, millä lailla vuodet ovat vaikuttaneet Alaniin, esitellään uudet hahmot ja yhtäkkiä ollaankin taas dinosaurusten keskellä. Kuitenkin siinä kohtaa, kun dinot nähdään ensimmäisen kerran, lentokoneen kierrellessä saaren yllä, elokuvaan alkaa syntyä ongelmia. Kahdessa edellisessä osassa dinosaurukset olivat vaikuttavia olentoja, joita pääsi todella hämmästelemään, mutta tässä filmissä ne eivät tunnu oikein miltään. Pieni vaikuttuminen syntyy kuitenkin, kun esitellään uusi hirmulisko: pitkäkuonoinen Spinosaurus, jolla on suuri purje selässään. Vanha tuttu Tyrannosaurus Rex on kyllä mukana, muttei kauaa, sillä uusi tuttavuus tappaa sen lähes välittömästi. Näin Spinosauruksesta saadaan todella uhkaava peto ja se onkin parasta koko elokuvassa. Toisena uutuutena nähdään lentävät Pteranodonit, joita nähtiin aiemmin vain nopeasti juuri ennen Kadonnut maailma - Jurassic Parkin lopputekstejä. Lentoliskot ovat myös mainio lisäys ja niitä monet ovatkin odottaneet, mutta valitettavasti pitkä kohtaus, johon ne liittyvät, ei oikein tunnu miltään, eikä siinä ole kunnon jännitettä mukana.
Jurassic Park III:n suurin ongelma onkin se, ettei se monessa kohtaa tunnu miltään; hieman tylsältä vain. Elokuvasta löytyy välillä samaa b-luokan hirviöleffahenkeä kuin alkulogosta, minkä lisäksi se tuntuu usein vain fanitekeleeltä, johon on onnistuttu saamaan pari alkuperäistä näyttelijää mukaan. Kuolemat eivät kosketa katsojaa, sillä kuoleviin hahmoihin ei ole panostettu yhtään, jolloin heidän kohtalonsa arvaa heti. Ja kun elokuva on puhdas selviytymistarina, katsojia kuuluisi kiinnostaa henkilöt, jotka yrittävät selviytyä. Perheen iloinen jälleennäkeminenkään ei aiheuta katsojassa toivottua reaktiota. Elokuva kulkee eteenpäin pääasiassa toimintakohtausten kautta, jolloin tärkeille henkilökohtauksilla ei jää aikaa. Muutamia todella hyviä hetkiä on onneksi mukana, mutta ne eivät pelasta kokonaisuutta. Teos tuntuu siltä, että tekijöiden oli pakko saada aikaiseksi kolmas Jurassic Park -elokuva, eikä siihen ehditty panostaa. Kuten jo alussa sanoin, leffan suunnittelussa oli ongelmia ja sen huomaa myös siitä, että tämä on puoli tuntia lyhyempi pätkä kuin edeltäjänsä. Tarinaa ei siis ole ollut tarpeeksi ja mukaan on pitänyt lisätä Velociraptoreita koskeva sivujuoni (koska nehän pitää tietenkin saada mukaan), jotta pituutta saataisiin hieman lisää. Leffan lopetus on aika mitäänsanomaton ja lopputekstien alkaessa jää hieman tyhjä olo. Se mikä oli ennen todella huikeaa, on nyt jokseenkin unohdettavaa. Varsinkin jos teokset katsoo peräkkäin, tämä lyttää loistavan tunnelman helposti alhaiseksi. On Jurassic Park III ihan katsottava, mutta siihen se sitten jää.
Ohjaajan titteli vaihtui tosiaan Steven Spielbergiltä Joe Johnstonille, joka on yrittänyt parhaansa olla kuin Spielberg. Johnston on kopioinut paljon edellisten osien tyyliä, jolloin hänen työnsä saa filmin vaikuttamaan normaalia kalliimmalta fanileffalta. Myös käsikirjoittajat ovat vaihtuneet, eikä uusi kolmikko ole saanut aikaiseksi kovin kummoista tarinaa. Kuvaus on sentään toimivaa ja leikkaus on pääasiassa sujuvaa. Visuaaliset efektit eivät kuitenkaan ole parhaasta päästä, kun niitä vertaa edeltäjiin. Ensimmäinen Jurassic Park ilmestyi kahdeksan vuotta aiemmin ja siinä dinot näyttivät uskottavammilta kuin tässä. Mukana on kyllä monia kuvia, joissa hirmuliskot näyttävät hienoilta, mutta useassa kohtaa huomaa kehnot tietokone-efektit. Digiefektit ovat jopa niin selkeät, että katsojana huomaa, milloin kuvassa on digidino ja milloin robotti. Äänitehosteet ovat jälleen toimivat ja maskeeraus on mainiota. Säveltäjäkin on vaihtunut, mutta sitä ei erityisemmin huomaa, sillä Don Davis on aika hyvä John Williams -kopio.
Blu-rayn kuvanlaatu on oivallinen. Lisämateriaalina Blu-raylla on elokuvan teosta kertovat "The Making of Jurassic Park III" ja "Return to Jurassic Park: The Third Adventure", dinosauruksista kertovat "The Dinosaurs of Jurassic Park III" ja kaksitoistaosainen "Dinosaur Turntables", sekä useita leffan tehosteista kertovia pätkiä. Mukana on myös pätkät elokuvan äänitehosteille ja esituotantopiirroksille, Stan Winston Studion lyhyt esittely, kuvakäsikirjoituksia, valokuvia kuvauksista, trailer, sekä pätkiä, jotka näyttävät eri kohtauksien kuvaamista. Katsottavaa on yhteensä kahdeksi ja puoleksi tunniksi.
Yhteenveto:Jurassic Park III on aika mitäänsanomaton pätkä, joka on yksinään ihan viihdyttävä seikkailuleffa, mutta kahteen aiempaan teokseen verrattuna se tuntuu lähinnä fanileffalta tai b-luokan monsterifilmiltä. Elokuvasta ei löydy kunnolla tunnetta ja se on paikoitellen jopa tylsä, mikä on erikoista, kun teos kestää vain puolitoista tuntia. On hienoa nähdä Sam Neill ja Laura Dern jälleen tutuissa rooleissaan, mutta kun heistä ensimmäinen ei näytä haluavan olla mukana, eikä jälkimmäinen esiinny kuin hetken, ei tämä hienous nosta tasoa. Uusi hirmulisko Spinosaurus on parasta elokuvassa, minkä lisäksi lentoliskot ovat hyvä lisäys. Velociraptoreihin liittyvä juonikuvio ei oikein kiinnosta, vaikka niiden kuuluukin olla mukana leffassa. Visuaalisesti teos ei ole yhtä huikea kuin edeltäjänsä. Don Davis on säveltänyt aika menevää John Williams -musiikkia, jotta tämä todella tuntuisi kuuluvan sarjaan. Pettymykseksi leffa kuitenkin jää, varsinkin kun ohjaaja Joe Johnston ei ole ollut oikein perillä siitä, mitä hänen kuuluisi tehdä, eivätkä käsikirjoittajat olleet kovin luovia tarinan kanssa. Jos pidit kahdesta edellisestä osasta, niin pitäähän tämäkin vilkaista, tosin sillä varoituksella, ettei tämä ole erityisen hyvä. Lapsille tämä tarjoaa jännitystä, mutta muut tämä jättää helposti kylmäksi. Onneksi neljätoista vuotta myöhemmin ilmestynyt Jurassic World(2015) palautti sarjan jälleen todella oivalliseksi. Sen (aika kehno) arvostelu on jo olemassa, joten sitä ei ole ensi viikolla tiedossa, vaan seuraavan kerran palaamme dinojen pariin, kun Jurassic World: Kaatunut valtakunta ilmestyy...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Jurassic Park III, 2001, Universal Pictures, Amblin Entertainment
