Arvostelu: Twisters (2024)

TWISTERS

Ohjaus: Lee Isaac Chung

Pääosissa: Daisy Edgar-Jones, Glen Powell, Anthony Ramos, Brandon Perea, Harry Hadden-Patton, David Corenswet, Sasha Lane, Tunde Adebimpe, Katy O'Brian, Daryl McCormack, Kiernan Shipka, Nik Dodani ja Maura Tierney

Genre: jännitys

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Ikäraja: 12

Twisters on itsenäinen jatko-osa vuoden 1996 katastrofielokuvalle Twister. Vuosien varrella elokuvalle pyrittiin tekemään niin jatko-osaa päätähti Helen Huntin toimesta kuin myös uudelleenfilmatisointia Joseph Kosinskin ohjauksessa. Yhteistyöhön lähteneet Universal Pictures ja Warner Bros. Pictures päättivät kuitenkin tarttua ideaan uudesta Twister-elokuvasta, joka ei olisi suoraa jatkoa alkuperäiselle, muttei myöskään uudelleenfilmatisointi siitä, vaan omilla jaloillaan seisova teos, joka sijoittuisi samaan maailmaan. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2023 nyt Twisters on saapunut elokuvateattereihin. Itse olen lämmennyt hissuksiin alkuperäiselle Twisterille, jota pidän nyt kenties jopa parhaana genressään. En pahemmin innostunut, kun kuulin leffan saavan jatkoa, mutta päätin silti käydä katsomassa Twistersin Finnkinon järjestämässä ennakkonäytöksessä ISENSE-salissa, jonka jättimäisellä valkokankaalla massiivisten tornadojen aiheuttama suuri tuho pääsisi oikeuksiinsa.

Tornadoja tutkiva Kate Cooper matkaa Oklahomaan testaamaan vallankumouksellista uutta teknologiaa, jolla toivotaan voitavan huomata tornadojen synty ajoissa ja estää niiden aiheuttamat tuhot.

Parin vuoden takaisesta Suon villi laulu -elokuvasta (Where the Crawdads Sing - 2022) tuttu Daisy Edgar-Jones nähdään elokuvan pääroolissa Kate Cooperina, meteorologina ja entisenä tornadonjahtaajana, joka yrittää toipua hirvittävästä tapahtumasta, kun hänet houkutellaan takaisin pyörremyrskyjen pariin. Edgar-Jones tulkitsee pätevästi hahmonsa vaikeaa suhdetta tornadoihin, niistä koituneita traumoja, mutta edelleen kytevää intoa niiden tutkimista ja toivottavasti myös taltuttamista kohtaan.

     Muita hahmoja leffassa ovat Katen tutkijakaverit Javi (Anthony Ramos), Jeb (Daryl McCormack), Addy (Kiernan Shipka) ja Praveen (Nik Dodani), ylimielinen "tornadonkesyttäjä" Tyler Owens (Glen Powell) tiimeineen (Brandon Perea, Sasha Lane, Katy O'Brian ja Tunde Adebimpe), Tyleristä reportaasia tekevä Ben (Harry Hadden-Patton), sekä tornadojen havaitsemiseen liittyvän teknologian parissa työskentelevä tiukkapipo Scott (David Corenswet). Sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan varsin passelisti ja on kiinnostavaa nähdä Corenswetiä vielä tällaisessa pienemmässä sivuosassa, ennen kuin hän lentää tähteyteen ensi vuoden Superman-leffan (2025) myötä. Vetonaula monille on toki Hollywoodin uusi kultapoju Glen Powell, jonka virnuileva ja yli-itsevarma roolihahmo Tyler esitellään aluksi hyvin samalla lailla kuin Cary Elwesin esittämä Jonas-hahmo alkuperäisestä Twister-leffasta, mutta josta löytyy onneksi muitakin puolia leffan edetessä.

Twisters on aika lailla juuri sitä, mitä siltä etukäteen osasi odottaa. Studiot ovat kaivaneet naftaliinista jälleen yhden vanhemman elokuvan, jonka he yrittävät herättää henkiin uuden leffan voimin, jonka olisi tarkoitus kerätä helpot rahat niin nostalgiannälkäisiltä kuin potentiaalisilta uusilta faneilta. Kyseessä on ihan kivaa kesän popcorn-hömppää, jonka syvällisempi sisältö koskee toki ilmastonmuutosta. Jos siis jotain, niin uusi Twister-leffa voi sentään herättää lisää keskustelua muuttuvan ilmaston aiheuttamista sään ääri-ilmiöistä. Kun aiemmin tornadot olivat hyvin kausiluontoinen juttu Yhdysvalloissa, nyt tämä lyhyt (mutta tuhoisa) kausi on laajentunut huomattavasti pidemmäksi (ja tuhoisammaksi) ajankohdaksi. Samalla leffa käsittelee Corenswetin hahmon kautta niitä häikäilemättömiä kapitalisteja, jotka pyrkivät hyötyvän taloudellisesti näistä tuhoista.

Elokuva tarjoaa muutaman vauhdikkaan ja jopa aavistuksen jännittävän tornadokohtauksen, joskin itseäni jäi harmittamaan, että toisin kuin leffan nimestä voi päätellä, ei loppuhuipennus sisälläkään useamman tornadon aiheuttamaa kaaosta. Koin myös tylsäksi, kuinka etenkin ensimmäisen tuntinsa ajan elokuva keskittyy lähinnä kierrättämään kohtauksia alkuperäisestä Twisteristä. Paikoitellen leffan rakennekin tuntuu turhan samalta. Onneksi loppupää kuitenkin tuo omat twistinsä (heh heh) pöytään, joskin mielsin tällä kertaa kehittyvän romanssin liian pakotetuksi ja tönköksi. Alkuperäisen elokuvan voima muodostui Helen Huntin ja Bill Paxtonin välisestä kemiasta ja heidän pidettävien roolihahmojensa parisuhteen uskottavasta palautumisesta.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Lee Isaac Chung, jonka edellinen työ Minari (2020) oli huomattavasti laadukkaampi teos. Chung osoittaa pärjäävänsä myös ison tehostespektaakkelin ohjaksissa, mutta hänen ongelmakseen koituu Mark L. Smithin heppoinen käsikirjoitus. Twistersin erikoistehosteet ovat laadultaan ailahtelevia, mutta pääasiassa elokuvan tekninen toteutus on vakuuttava. Leffa on taitavasti kuvattu ja etenkin laajat maisemakuvat tornadoja kohti ajavista autoista ovat näyttäviä kuten alkuperäisessäkin elokuvassa. Tornadojen aiheuttamat tuhot on luotu hyytävän hienolla lavastuksella. Äänimaailma jylisee väkevästi myrskyjen aikana ja Benjamin Wallfischin musiikit säestävät menoa oivallisesti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Twisters, 2024, Universal Pictures, Warner Bros., Amblin Entertainment, The Kennedy/Marshall Company, Lightnin' Production Rentals

Arvostelu: Minari (2020)

MINARI

Ohjaus: Lee Isaac Chung

Pääosissa: Steven Yeun, Han Ye-ri, Alan Kim, Noel Kate Cho, Youn Yuh-jung, Will Patton, Jacob M. Wade ja Scott Haze

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 12

Minari on Lee Isaac Chungin ohjaama ja käsikirjoittama draamaelokuva, joka perustuu osittain Chungin omaan lapsuuteen. Chung työsti elokuvan tekstin vuonna 2018 ja sai Plan B Entertainmentin tarttumaan projektiinsa. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2019 ja Minari sai maailmanensi-iltansa jo tammikuussa 2020 Sundancen elokuvajuhlilla. Sen jälkeen filmiä esitettiin eri festivaaleilla ja sen oli tarkoitus saada kunnon teatterikierroksensa vuoden 2020 aikana, mutta kun alkanut koronaviruspandemia sulki maailman elokuvateatterit, teatterijulkaisua piti siirtää. Hiljalleen Minaria on ryhdytty esittämään teattereissa ja nyt se saapuu myös Suomeen. Oma kiinnostukseni filmiä kohtaan heräsi vasta, kun se alkoi saamaan palkintoehdokkuuksia eri gaaloissa - mm. parhaan elokuvan, ohjauksen, käsikirjoituksen, miespääosan, musiikin ja naissivuosan Oscar-ehdokkuudet, joista se voitti jälkimmäisen, parhaan vieraskielisen elokuvan, ohjauksen, miessivuosan, roolituksen, musiikin ja naissivuosan BAFTA-ehdokkuudet, joista se voitti jälleen jälkimmäisen, minkä lisäksi elokuva voitti parhaan vieraskielisen elokuvan Golden Globen. Olinkin iloinen, kun pääsin päivää Oscar-gaalan jälkeen katsomaan Minarin sen lehdistönäytöksessä.

1980-luvulla eteläkorealainen Yin perhe muuttaa Yhdysvaltoihin, Arkansasiin, missä perheenisä Jacob toivoo voivansa perustaa korealaisfarmin ja myydä tuotteita amerikkalaisille.

Elokuvan seuraamaan Yin perheeseen kuuluvat parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden saaneen Steven Yeunin näyttelemä Jacob-isä, Han Ye-rin näyttelemä Monica-äiti, Noel Kate Chon esittämä Anne-tytär, parhaan miessivuosan BAFTA-ehdokkuuden saaneen 9-vuotiaan Alan Kimin näyttelemä David-poika ja parhaan naissivuosan Oscar- ja BAFTA-palkinnot voittaneen Youn Yuh-jungin esittämä myöhemmin perheen kanssa asumaan saapuva isoäiti Soon-ja. Näyttelijävalinnat ovat läpikotaisin nappivalintoja aikuisista lapsiin. The Walking Dead -sarjasta (2010-) parhaiten tunnettu Yeun on erinomainen isähahmona, joka uskoo täysillä "amerikkalaiseen unelmaan" ja menestymiseen farmibisneksessä Yhdysvalloissa. Ye-rin on yhtä lailla loistava epäilevänä Monica-vaimona. Cho on todella oivallinen isosiskona, mutta pieni Kim on ällistyttävän hyvä pikkuveli Davidina. Hän suorastaan sädehtii aina ollessaan ruudulla ja hahmon valloittavan sympaattinen riemu vääntää katsojan ilmeen väkisinkin leveään hymyyn. Jo ennen leffan ilmestymistä olin iloinen pojan puolesta, hänen voitettua Critics' Choice Movie Awardin parhaana nuorena näyttelijänä. Yuh-jung taas voitti täysin ansaitusti BAFTA:n ja Oscarin roolityöllään perheen isoäitinä. Hän eläytyy niin täysillä vekkulimaisen roolinsa vietäväksi, ettei voi muuta kuin ihailla. Näyttelijöille kirjoitetut hahmot ovat myös toinen toistaan kiinnostavampia ja jokaiseen panostetaan hienosti ja syvällisesti filmin kulkiessa eteenpäin.

Ennen kuin siirryn kehumaan Minaria lisää, on minun tähän väliin pakko mainita ainoa todellinen kritiikkini elokuvaa kohtaan ja se on suorastaan hävytön Mountain Dew -juoman mainostaminen ja tuotesijoittelu. Kyse ei todellakaan ole vain siitä, että juoma näkyy aina silloin tällöin taustalla, vaan se tuodaan vähän väliä esiin ja juomaa hehkutetaan jopa väkisin. Leffasta löytyy noin minuutin lyhyt kohtaus, missä David-poika herää aamulla ja välittömästi kaataa itselleen lasillisen Mountain Dew'ta. Hän laskee ison pullon pöydälle niin, että logo on selvästi näkyvissä ja vielä samalla toteaa, että tämä on suosikkijuomani. Tämä sponsoripuoli oli aivan kaameaa, eikä istunut filmiin lainkaan.

Nyt kun se moite on hoidettu pois alta, niin en voi muuta kuin sanoa, että olipas Minari aivan valloittavan lumoava, ihana ja liikuttava elokuva! Heti ensiminuuteistaan lähtien filmi onnistuu nappaamaan mukaansa kauniin kuvastonsa ja Emile Mosserin säveltämien hienojen melodioiden kautta. Vähitellen sitä sitten todella uppoutuu tämän perheen tarinan vietäväksi. Näyttelijät ovat fantastisia ja heidän hahmonsa erinomaisesti kirjoitettuja, joten heidän kertomuksensa seuraaminen on erittäin mielenkiintoista puuhaa. Kulttuurien kohtaaminen on työstetty mukaan onnistuneesti, eteläkorealaisen perheen totutellessa amerikkalaisiin tapoihin. Yit tuntuvat todelliselta perheeltä, todellisine ongelmineen ja hyvine puolineen. Vanhempien väliset konfliktit ovat autenttiset, mutta myös onnen hetket tuntuvat aidoilta, päätymättä liiallisen siirappisuuden puolelle. Hauskoja hetkiä on luvassa vähän väliä, eikä koskettavuudelta vältytä. Voi hyvinkin olla, että elokuvan aikana pyyhkii silmäkulmistaan niin surun kuin onnenkin kyyneliä.

Lee Isaac Chung tekee hienoa työtä niin käsikirjoituksensa kanssa kuin ohjaajana. Chung on ammentanut omista kokemuksistaan eteläkorealaistaustaisena, joka on kasvanut Yhdysvalloissa, mikä tarjoaa filmille todella henkilökohtaisen ja siten voimakkaan tunteen. Hänen rakentama tunnelmansa on kaikin puolin miellyttävä ja kun tämän perheen tarinaa uppoutuu seuraamaan, jää jopa hieman haikea olo, kun lopputekstien alkaessa heistä pitää päästää irti. Tekniseltä toteutukseltaan Minari on myös vakuuttava teos. Kuvaus on todella tyylikästä kaikessa hienovaraisuudessaan ja sitä vain auttaa lämmin, suorastaan suloinen värimaailma. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja niillä herätetään 1980-luku oivasti takaisin henkiin. Kun on viime vuosien aikana tottunut siihen, että kasari esitetään filmeissä räikeiden neon-valojen loisteessa, tällainen pienimuotoisempi ilme on piristävää. Äänimaailma on hyvin luotu ja kuten jo ehdinkin kehua, Emile Mosserin musiikit lisäävät teoksen kauneutta.

Yhteenveto: Häikäilemättömästä ja nolosta Mountain Dew -mainonnastaan huolimatta Minari on suorastaan valloittavan ihana elokuva. Tunnelma on kaikin puolin upeasti luotu ja tarinaan uppoutuu täysillä mukaan. Yin perheen elämää Yhdysvalloissa on todella mielenkiintoista seurata, etenkin kun hahmot ovat näin hyvin kirjoitettuja ja heidän näyttelijänsä tekevät loistotyötä. Steven Yeun ja Han Ye-rin ovat erinomaiset päärooleissa perheen vanhempina, mutta leffan todelliset tähdet ovat nuori Alan Kim ja Oscarin ja BAFTA:n voittanut Youn Yuh-jung perheen poikana ja isoäitinä. Kulttuurien kohtaaminen on taidokkaasti toteutettu, kuten myös perheen sisällä tapahtuvat konfliktit. Hauskoja hetkiä on luvassa paljon, kuten myös herkkyyttä. Tekniseltä puoleltaankin Minari on hieno teos vaikuttavan kuvauksensa ja Emile Mosserin säveltämien kauniiden musiikkien ansiosta. Lee Isaac Chungin ohjaus ja käsikirjoitus ovat taidokkaat, Chungin ammentaessa oman elämänsä kokemuksista, tehden Minarista hyvin henkilökohtaiselta tuntuvan elokuvan, jota ei voi muuta kuin suositella erittäin lämpimästi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.4.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Minari, 2020, Plan B Entertainment