Arvostelu: The Last Showgirl (2024)

THE LAST SHOWGIRL

Ohjaus: Gia Coppola

Pääosissa: Pamela Anderson, Billie Lourd, Brenda Song, Kiernan Shipka, Jamie Lee Curtis, Dave Bautista ja Jason Schwartzman

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: S

The Last Showgirl perustuu Kate Gerstenin näytelmään Body of Work, johon hän sai inspiraation Las Vegasin Jubilee!-esityksistä, mitkä lakkautettiin vuonna 2016. Gersten ei kuitenkaan vuosien yrittämisenkään jälkeen saanut kirjoittamaansa tekstiä teatterin lavoille, mutta kun kirjoitus päätyi Gia Coppolan käsiin, tämä innostui ja pyysi Gersteniä muovaamaan sen elokuvan käsikirjoitukseksi. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2024 ja The Last Showgirl sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla saman vuoden syyskuussa. Nyt parhaan naispääosan ja laulun Golden Globe -ehdokkuudet saanut elokuva saapuu myös Suomeen. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun kuulin Pamela Andersonin tekevän hyvin poikkeuksellisen roolin ja halusin nähdä, kuinka hän pärjää. Ilokseni Rakkautta & Anarkiaa -festivaali järjesti elokuvasta näytöksen viikkoa ennen ensi-iltaa ja kävin positiivisin mielin katsomassa The Last Showgirlin.

Shelly Gardnerin täytyy pohtia elämänsä tärkeitä asioita uudestaan, kun hänen jo kolmen vuosikymmenen ajan tähdittämä Razzle Dazzle -esitys lopetetaan.

Baywatch-sarjasta (1989-2003) tuttu Pamela Anderson oli jo melkein luovuttanut näyttelijäuransa suhteen, sillä hän ei päässyt eroon imagostaan ysärin seksisymbolina ja koki sen rajoittavan hänen mahdollisuuksiaan. Kun Andersonille lähetettiin The Last Showgirlin käsikirjoitus, hänen agenttinsa nakkasi sen suoraan roskakoriin. Onneksi Andersonin Brandon-pojan kautta käsikirjoitus löysi tiensä naisen käsiin ja Anderson ihastui lukemaansa totaalisesti ja koki, että hänen kuului näytellä juuri tässä elokuvassa. Anderson onkin kenties koko uransa parhaassa vedossa Shelly Gardnerina, joka nappasi 1980-luvulla roolin Las Vegasin nakushow Razzle Dazzlesta ja on rakentanut koko elämänsä show'n ympärille, suostumatta näkemään, että niin Razzle Dazzlen kuin hänen suosionsa ovat tulleet tiensä päähän jo aikoja sitten. Rooli on kuin luotu Andersonille ja hän on varmasti pystynyt tutkimaan omaa uraansa roolihahmonsa kautta, vähän samaan tapaan kuin Michael Keaton teki Birdmanissa (Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance) - 2014) vuosikymmen sitten. Shelly on oiva hahmo, jonka kehitystä myötäilevästä hissukasta on mielenkiintoista seurata. Andersonin työ vain vahvistuu elokuvan edetessä ja hänen hahmonsa muovautuessa.

     Elokuvassa nähdään myös Dave Bautista Razzle Dazzlea pyörittäneenä Eddienä, Jamie Lee Curtis show'sta jo joitain vuosia sitten lähteneenä Annettena, Brenda Song ja Kiernan Shipka show'ssa esiintyvinä Mary-Annena ja Jodiena, sekä Billie Lourd Shellyn Hannah-tyttärenä, joka on katkera äidilleen, tämä keskityttyä Razzle Dazzleen Hannahin koko lapsuuden ajan. Myös sivunäyttelijät ovat mainioita, etenkin Bautista rauhallisemmassa roolissa ja Curtis varsin räikeänä persoonana.

The Last Showgirl osoittautui oikein mainioksi draamaelokuvaksi, joka toimii niin Pamela Andersonin yllättävänkin vaikuttavana paluuna kuin mielenkiintoisena katsauksena jonkin sortin keski-iän kriisiin. Shelly on tosiaan rakentanut koko elämänsä Razzle Dazzlen ympärille, mistä on kärsinyt erityisesti hänen suhteensa omaan tyttäreensä. Kun Razzle Dazzle siis lakkautetaan, Shelly huomaa jäävänsä tyhjän päälle ja että aika on mennyt hänestä jo kauan sitten ohi, uusien, vastaavien esitysten palkatessa vain huomattavasti nuorempia esiintyjiä. Äidin yritys korjata välinsä tyttäreensä on kirjoitettu väkevästi ja on muutenkin kiinnostavaa seurata, kuinka Shelly alkaa pohtia elämälleen uutta merkitystä nyt, kun hänen niin kovasti rakastamansa valokeila viedään häneltä pois. Shelly on tosiaan hyvin ja moniulotteisesti kirjoitettu hahmo, jonka ongelmat ovat usein itse aiheutettuja ja joka ei usein näe, mitä hän tekee ympärillään oleville ihmisille.

Elokuva tasapainottelee pätevästi draaman ja komedian välimaastossa ja kertomusta rakennellaan ja kypsytellään hyvin. Ainoa ongelmani onkin oikeastaan se, kuinka kömpelösti The Last Showgirl viedään päätökseensä. Leffalla on kestoa noin puolitoista tuntia ja elokuva kaipaisi hieman lisää aikaa loppua kohti, sillä erilaisten juonikuvioiden loppuun vieminen tuntuu joko hutiloidulta tai jäävän keskeneräiseksi. Lopun tietty unenomaisuus jättää asioita katsojan tulkinnan varaan, mutta juuri sitä ennen elokuva vaikuttaa unohtaneen tehdä sen työn, että tämä tulkinnanvaraisuus tuntuisi ansaitulta. Etenkin Jodien vaikea suhde omaan äitiinsä ja kuinka se peilaantuu Shellyyn ja Hannahiin, tuntuu unohtuneen kesken kaiken.

Gia Coppolan ohjaus on pätevää, niin tunnelmanluojana kuin näyttelijöiden parissa. Kate Gerstenin käsikirjoitus hänen oman näytelmänsä pohjalta on loppua lukuun ottamatta mainio, sisältäen runsaasti oivaa ja paikoin todella hauskaa dialogia. The Last Showgirlin tekninen puoli jätti mielestäni pienesti toivomisen varaa, etenkin usein suttuiset ympärykset sisältävän ja turhan paljon heiluvan kameratyöskentelyn kohdalla. Lavasteet ovat kuitenkin hienot, puvustus mainiota ja värimaailma miellyttävä pastellisävyjen kera. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Andrew Wyattin musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.2.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Last Showgirl, 2024, Utopia, Digital Ignition Entertainment, High Frequency Entertainment, Pinky Promise

Arvostelu: Red One (2024)

RED ONE

Ohjaus: Jake Kasdan

Pääosissa: Dwayne Johnson, Chris Evans, Lucy Liu, Kiernan Shipka, J. K. Simmons, Bonnie Hunt, Reinaldo Faberlie, Kristofer Hivju, Nick Kroll, Wesley Kimmel ja Mary Elizabeth Ellis

Genre: seikkailu, toiminta, komedia

Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia

Ikäraja: 12

Red One on Dwayne Johnsonin ja Chris Evansin tähdittämä uusi jouluelokuva. Elokuva lähti liikkeelle tuottaja Hiram Garcian ideasta, jonka hän esitteli Johnsonin Seven Bucks Entertainment -studiolle, missä innostuttiin. Chris Morgan ryhtyi työstämään idean pohjalta käsikirjoitusta ja Jake Kasdan pestattiin ohjaajaksi. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022, joissa koettiin ongelmia, kun Johnson saapui paikalle usein myöhässä ja jonain päivinä hän ei saapunut paikalle ollenkaan. Pitkittyneen tuotannon takia budjetti paisui lopulta jättimäiseksi, jopa 250 miljoonaan dollariin. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo viime vuonna suoraan Amazonin Prime Video -suoratoistopalvelussa, mutta elokuva päätettiinkin julkaista teattereissa ja samalla ensi-iltaa siirrettiin vuodella eteenpäin. Nyt Red One on saapunut leffateattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä varautuneena. Traileri eivät juuri voittaneet minua puolelleen, mutta toivoin, että kyseessä voisi edes olla viihdyttävä tapaus. Kävin katsomassa Red Onen heti ensimmäisessä IMAX-näytöksessä ensi-iltapäivänä.

Kun joulupukki siepataan juuri ennen joulua, tonttuagentti Callum Drift tarvitsee mestarihakkeri Jack O'Malleyn apua tämän löytämiseksi.

Diivamaisella käytöksellään elokuvan budjetin paisuttanut Dwayne Johnson näyttelee Callum Driftiä, tonttuagenttia, joka vastaa itse joulupukin (J. K. Simmons) turvallisuudesta. Mutta juuri ennen joulua Cal epäonnistuu hommassaan ja vanha valkoparta siepataan hänen nenän alta. Löytääkseen pukin, Cal tarvitsee apua Chris Evansin näyttelemältä hakkerilta Jack O'Malleylta, jonka sanotaan voivan löytää kenet tahansa maailmassa. Johnson istuu passelisti kovanaamaisen turvapäällikön rooliin, vaikkei häneltä vielä vuosienkaan jälkeen juuri näyttelijälahjoja löydy. Miehen suosio on ollut selvässä laskussa viime vuodet ja Johnsonin on parasta alkaa varoa käytöstään, mikäli hän mielii vielä tähdittää elokuvia tulevaisuudessa. Hänen palkkionsa ovat jo nyt valtavat, eivätkä hänen leffansa ole vuosiin tehneet selvää voittoa. Evans on ihan hyvässä vedossa Johnsonin rinnalla ihmisenä, joka repäistään yhtäkkiä myyttisten olentojen keskelle, joskin Evans ei onnistu myymään ajatusta, että hänen hahmonsa kamppailisi alkoholismin kanssa. Vähemmän yllättäen parhaan roolityön tarjoaa Simmons joulupukkina ja onkin siis sääli, että tämän salilla yllättävänkin paljon viihtyvän punanutun ruutuaika jää varsin pieneksi.

     Elokuvassa nähdään myös Lucy Liu myyttisten juttujen parissa työskentelevän agenttiorganisaation johtajana Zoena, Kiernan Shipka pukin siepanneena noitana Grylana ja Kristofer Hivju joulupukin häijynä veljenä Krampuksena. Shipka hoitaa tarpeeksi passelisti tonttinsa pahiksena, jonka motiivit ovat jopa ihan ymmärrettävät. Gryla kokee, että pukista on tullut liian pehmo tuhmien listaan joutuneille ja päättääkin ottaa ohjat, tehdäkseen maailmasta väkisin kiltin.

Tehdään se heti selväksi, että Red One ei todellakaan ole hyvä elokuva. Sen käsikirjoitus on kömpelö, näyttelijöiden työ on varsin ailahtelevaa, parin tunnin kestossa on ainakin vartti liikaa ja kun katsoo elokuvan visuaalista ilmettä, on pöyristyttävää, että leffa maksoi jopa 250 miljoonaa dollaria. Näytöksessäni oli ehkä viitisen ihmistä lisäkseni ensi-iltapäivänä, joten jos meno on tällaista muuallakin maailmassa, turpiin tulee lippuluukuilla ja lujaa, ja Johnson voi jälleen kerran hyvästellä yhden aikomuksensa tähdittää uutta franchisea. Red Onen on nimittäin tarkoitus toimia avausosana juhlapyhien ympärille rakennetulle toimintaseikkailujen saagalle. 

Mutta. Kaikesta tästä huolimatta mielsin Red Onen hyvällä tavalla varsinaiseksi joulukalkkunaksi. Se on umpipöhkö leffa, joka ottaa itsensä ajoittain aivan liian tosissaan ja naurattaa lähinnä väärissä kohdissa. Varsinaiset vitsit jättävät kylmäksi, mutta sen sijaan täysin puskista tulevat hölmöydet naurattavat makeasti. Yhdessä kohtaa Johnsonin hahmo kutistuu lapsen kokoiseksi ja vetää turpaan lumiukkoja, jotka näyttävät siltä kuin ne viettäisivät kaiken aikansa pumpaten rautaa salilla. Itse asiassa kaikki näyttävät siltä kuin ne viettäisivät kaiken hereilläoloaikansa nostellen painoja, niin tontut, lumiukot, jääkarhut kuin itse pukki. Tehostetiimi taas ei ole vaivautunut selvittämään, miltä porot näyttävät ja niinpä pukin rekeä vetävät jostain syystä jättimäiset (ja tietty bodatut) hirvet. Toimintakohtaukset ovat aikamoista sillisalaattia ja lopputaistelu Gryla-noitaa vastaan näyttää videopeliltä, jota ei itse pääse pelaamaan. Red One on pitkästä aikaa niin huono leffa, että se on jo hyvä. Jos jotain positiivista, niin konseptissa olisi jopa ihan potentiaalia franchiseen, missä voisi tulla vaikka toimintaraina pääsiäispupusta tai televisiosarja hammaskeijun seikkailuista. Jos siis elokuva menestyy, mitä epäilen.

Elokuvan on ohjannut Jake Kasdan, joka vastasi myös Johnsonin tähdittämistä Jumanji-elokuvista (2017-2019). Kasdan ei tunnu tietävän, tekeekö hän elokuvaa vakavissaan, vai kieli poskessa, mikä johtaa varsin hupaisaan sotkuun kaikessa tyylitajuttomuudessa. Chris Morganin käsikirjoitus on aika tönkkö, mutta sen mytologiassa olisi ainesta. Red One on ihan hyvin kuvattu, lavasteet ovat oivat, puvustus menevää ja muutamat mörököllimaskeeraukset - etenkin Krampus - ovat vaikuttavat. Elokuvan tietokonetehosteet ovat kuitenkin pöyristyttävän huonot. Miten 250 miljoonaa maksanut elokuva voi näyttää näin karsealta? Koko joulupukin maailma näyttää viimeistelemättömältä ja takaa-ajo tämän joulukaupungin kaduilla on kiusallista päivänselvän taustakankaan käytön kanssa. Äänimaailma mekastaa minkä ehtii ja Henry Jackman tekee tuttuun tapaansa kelpo työtä musiikkien parissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.11.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Red One, 2024, Amazon MGM Studios, Seven Bucks Productions, Chris Morgan Productions, The Detective Agency, Big Indie Pictures

Arvostelu: Longlegs (2024)

LONGLEGS

Ohjaus: Osgood Perkins

Pääosissa: Maika Monroe, Blair Underwood, Alicia Witt, Nicolas Cage, Michelle Choi-Lee, Dakota Daulby, Kiernan Shipka, Carmel Amit ja Ava Kelders

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 16

Longlegs on Maika Monroen ja Nicolas Cagen tähdittämä kauhuelokuva. Ohjaaja-käsikirjoittaja Osgood Perkins sai idean elokuvaan muutamia vuosia sitten ja ryhtyi kynäilemään ideansa pohjalta käsikirjoitusta. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2023 ja nyt Longlegs saapuu vihdoin ja viimein myös Suomenkin elokuvateattereihin, leffan villin markkinoinnin tehtyä elokuvasta jättihitin maailmalla kesän aikana. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Cagen näyttelevän kauhuelokuvassa ja leffan kryptiset mainokset ja häiriintyneet julisteet vain lisäsivät kiinnostustani. Tietämättä mitään elokuvan tarinasta ja näkemättä yhtäkään varsinaista traileria, kävin katsomassa Longlegsin Finnkinon järjestämässä erityisnäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

1990-luvun Oregonissa FBI-agentti Lee Harker ryhtyy tutkimaan useiden perheiden samankaltaisia kuolemia, jotka vaikuttavat itsemurhilta, mutta jokaiselta rikospaikalta löytyy kirje samalta henkilöltä, Longlegsiltä.

It Follows -kauhuelokuvasta (2014) tuttu Maika Monroe näyttelee Lee Harkeria, nuorta FBI-agenttia, joka saa vastuulleen jäljittää sarjamurhaajaksi epäilty Longlegs, jota taas näyttelee Nicolas Cage. Monroe on nappivalinta rooliin ja hän tulkitsee erinomaisesti urallaan nousevaa agenttia, joka haluaa näyttää kykynsä FBI:lle kieron murhavyyhdin selvittämisellä. Monroe tuo esille hahmonsa monet puolet ja katsojana seuraa erittäin kiinnostuneena, kuinka Lee pyrkii sysäämään syrjään pelkonsa, löytääkseen vastaukset kysymyksiinsä ja toivottavasti myös päästäkseen mysteerisen Longlegsin jäljille. Cage taas on suorastaan hyytävä Longlegsinä, joka ymmärrettiin pitää markkinoinnissa lähes kokonaan piilossa. Cagella on tällä hetkellä aivan mahtava putki tällaisissa omalaatuisissa ja vinksahtaneissa filmeissä, enkä voisi olla iloisempi miehen puolesta, joka oli ryvennyt suuren osan 2000-luvusta toinen toistaan köykäisemmissä rainoissa taloudellisten ongelmiensa takia. "Cage-sanssi" on todellinen, enkä malta odottaa, mitä kaikkea tämä aikakausi tuo vielä tullessaan.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Blair Underwood Leen pomona Carterina, Alicia Witt Leen äitinä, Michelle Choi-Lee ja Dakota Daulby muina FBI-agentteina, sekä Sabrina: Pimeällä puolella -sarjasta (Chilling Adventures of Sabrina - 2018-2020) tuttu Kiernan Shipka Longlegsin teoista ainoana selviytyjänä. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, etenkin Underwood ja Witt.

Pitkän odotuksen ja jännittämisen jälkeen Longlegs ei onneksi tuottanut pettymystä. Kyseessä on paras kauhuelokuva pitkään aikaan, joka onnistui tosissaan työntymään ihoni alle ja sai minut erittäin ahdistuneeksi läpi kestonsa. Longlegs on sellainen elokuva, jonka ilmapiiri on niin onnistuneen inhottava, että kaiken aikaa tekisi mieli katsoa muualle, mutta silmät ovat lukittuneet valkokankaalle kuin hypnoosissa. Osgood Perkinsin rakentama tunnelma on aivan fantastinen ja hän saa katsojan sykkeen koholle tuon tuosta, usein sähäkän leikkauksen ja epämiellyttävän kuvaston avulla. Vähän väliä hahmojen taakse on asetettu joko oviaukko tai ikkuna ja katsojana ei voi olla tuijottamatta taustaa, odottaen jonkin karmivan ilmestyvän esiin.

Vangitsevan tunnelman lisäksi myös elokuvan tarina on todella koukuttava. Päähenkilön tavoin myös katsojasta tulee pakkomielteinen Longlegsin mysteeristä. Miten perheet kuolevat samalla tavalla, itsemurhalta vaikuttaen, eikä missään näy merkkiäkään tunkeutujasta? Ainoa vinkki koko Longlegsin olemassaolosta ovat hänen jättämät kirjeensä. Tämä rikostutkimus vain lumoaa kierosti mukaansa yhä vain tiukemmin, mitä pidemmälle elokuva etenee. Paljastukset ovat kauhistuttavia, joskin elokuva olisi voinut keksiä toisen keinon tapahtumaketjun avaamiselle kuin pistää eräs hahmoista loppupäässä selittämään juurta jaksaen, mistä kaikessa onkaan ollut kyse.

Tekniseltä puoleltaankin Longlegs on vakuuttava. Se on erittäin tyylikkäästi kuvattu ja mukana on joitain mieleenpainuvia otoksia, jotka saattavat jäädä kummittelemaan yön pimeydessä. Valaisu on taidokasta, eikä pimeämmistäkään kohtauksista ole vaikeaa saada selvää. Hienolla lavastuksella ja puvustuksella 1990-luku herätetään takaisin henkiin ja Nicolas Cagen maskeeraukset Longlegsinä tekevät hänestä liki tunnistamattoman. Äänimaailma on karmivasti rakennettu ohjaaja Perkinsin veljen, salanimeä Zilgi käyttäneen Elvis Perkinsin säveltämiä musiikkeja myöten. Kauhujuurethan ovat Perkinsin veljeksillä vahvat, sillä kuten sukunimestä voikin jo päätellä, miesten isä on itse Norman Bates, Psyko-klassikkoa (Psycho - 1960) tähdittänyt Anthony Perkins.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.8.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Longlegs, 2024, C2 Motion Picture Group, Oddfellows Entertainment, Range Media Partners, Saturn Films, Traffic.

Arvostelu: Twisters (2024)

TWISTERS

Ohjaus: Lee Isaac Chung

Pääosissa: Daisy Edgar-Jones, Glen Powell, Anthony Ramos, Brandon Perea, Harry Hadden-Patton, David Corenswet, Sasha Lane, Tunde Adebimpe, Katy O'Brian, Daryl McCormack, Kiernan Shipka, Nik Dodani ja Maura Tierney

Genre: jännitys

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Ikäraja: 12

Twisters on itsenäinen jatko-osa vuoden 1996 katastrofielokuvalle Twister. Vuosien varrella elokuvalle pyrittiin tekemään niin jatko-osaa päätähti Helen Huntin toimesta kuin myös uudelleenfilmatisointia Joseph Kosinskin ohjauksessa. Yhteistyöhön lähteneet Universal Pictures ja Warner Bros. Pictures päättivät kuitenkin tarttua ideaan uudesta Twister-elokuvasta, joka ei olisi suoraa jatkoa alkuperäiselle, muttei myöskään uudelleenfilmatisointi siitä, vaan omilla jaloillaan seisova teos, joka sijoittuisi samaan maailmaan. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2023 nyt Twisters on saapunut elokuvateattereihin. Itse olen lämmennyt hissuksiin alkuperäiselle Twisterille, jota pidän nyt kenties jopa parhaana genressään. En pahemmin innostunut, kun kuulin leffan saavan jatkoa, mutta päätin silti käydä katsomassa Twistersin Finnkinon järjestämässä ennakkonäytöksessä ISENSE-salissa, jonka jättimäisellä valkokankaalla massiivisten tornadojen aiheuttama suuri tuho pääsisi oikeuksiinsa.

Tornadoja tutkiva Kate Cooper matkaa Oklahomaan testaamaan vallankumouksellista uutta teknologiaa, jolla toivotaan voitavan huomata tornadojen synty ajoissa ja estää niiden aiheuttamat tuhot.

Parin vuoden takaisesta Suon villi laulu -elokuvasta (Where the Crawdads Sing - 2022) tuttu Daisy Edgar-Jones nähdään elokuvan pääroolissa Kate Cooperina, meteorologina ja entisenä tornadonjahtaajana, joka yrittää toipua hirvittävästä tapahtumasta, kun hänet houkutellaan takaisin pyörremyrskyjen pariin. Edgar-Jones tulkitsee pätevästi hahmonsa vaikeaa suhdetta tornadoihin, niistä koituneita traumoja, mutta edelleen kytevää intoa niiden tutkimista ja toivottavasti myös taltuttamista kohtaan.

     Muita hahmoja leffassa ovat Katen tutkijakaverit Javi (Anthony Ramos), Jeb (Daryl McCormack), Addy (Kiernan Shipka) ja Praveen (Nik Dodani), ylimielinen "tornadonkesyttäjä" Tyler Owens (Glen Powell) tiimeineen (Brandon Perea, Sasha Lane, Katy O'Brian ja Tunde Adebimpe), Tyleristä reportaasia tekevä Ben (Harry Hadden-Patton), sekä tornadojen havaitsemiseen liittyvän teknologian parissa työskentelevä tiukkapipo Scott (David Corenswet). Sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan varsin passelisti ja on kiinnostavaa nähdä Corenswetiä vielä tällaisessa pienemmässä sivuosassa, ennen kuin hän lentää tähteyteen ensi vuoden Superman-leffan (2025) myötä. Vetonaula monille on toki Hollywoodin uusi kultapoju Glen Powell, jonka virnuileva ja yli-itsevarma roolihahmo Tyler esitellään aluksi hyvin samalla lailla kuin Cary Elwesin esittämä Jonas-hahmo alkuperäisestä Twister-leffasta, mutta josta löytyy onneksi muitakin puolia leffan edetessä.

Twisters on aika lailla juuri sitä, mitä siltä etukäteen osasi odottaa. Studiot ovat kaivaneet naftaliinista jälleen yhden vanhemman elokuvan, jonka he yrittävät herättää henkiin uuden leffan voimin, jonka olisi tarkoitus kerätä helpot rahat niin nostalgiannälkäisiltä kuin potentiaalisilta uusilta faneilta. Kyseessä on ihan kivaa kesän popcorn-hömppää, jonka syvällisempi sisältö koskee toki ilmastonmuutosta. Jos siis jotain, niin uusi Twister-leffa voi sentään herättää lisää keskustelua muuttuvan ilmaston aiheuttamista sään ääri-ilmiöistä. Kun aiemmin tornadot olivat hyvin kausiluontoinen juttu Yhdysvalloissa, nyt tämä lyhyt (mutta tuhoisa) kausi on laajentunut huomattavasti pidemmäksi (ja tuhoisammaksi) ajankohdaksi. Samalla leffa käsittelee Corenswetin hahmon kautta niitä häikäilemättömiä kapitalisteja, jotka pyrkivät hyötyvän taloudellisesti näistä tuhoista.

Elokuva tarjoaa muutaman vauhdikkaan ja jopa aavistuksen jännittävän tornadokohtauksen, joskin itseäni jäi harmittamaan, että toisin kuin leffan nimestä voi päätellä, ei loppuhuipennus sisälläkään useamman tornadon aiheuttamaa kaaosta. Koin myös tylsäksi, kuinka etenkin ensimmäisen tuntinsa ajan elokuva keskittyy lähinnä kierrättämään kohtauksia alkuperäisestä Twisteristä. Paikoitellen leffan rakennekin tuntuu turhan samalta. Onneksi loppupää kuitenkin tuo omat twistinsä (heh heh) pöytään, joskin mielsin tällä kertaa kehittyvän romanssin liian pakotetuksi ja tönköksi. Alkuperäisen elokuvan voima muodostui Helen Huntin ja Bill Paxtonin välisestä kemiasta ja heidän pidettävien roolihahmojensa parisuhteen uskottavasta palautumisesta.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Lee Isaac Chung, jonka edellinen työ Minari (2020) oli huomattavasti laadukkaampi teos. Chung osoittaa pärjäävänsä myös ison tehostespektaakkelin ohjaksissa, mutta hänen ongelmakseen koituu Mark L. Smithin heppoinen käsikirjoitus. Twistersin erikoistehosteet ovat laadultaan ailahtelevia, mutta pääasiassa elokuvan tekninen toteutus on vakuuttava. Leffa on taitavasti kuvattu ja etenkin laajat maisemakuvat tornadoja kohti ajavista autoista ovat näyttäviä kuten alkuperäisessäkin elokuvassa. Tornadojen aiheuttamat tuhot on luotu hyytävän hienolla lavastuksella. Äänimaailma jylisee väkevästi myrskyjen aikana ja Benjamin Wallfischin musiikit säestävät menoa oivallisesti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Twisters, 2024, Universal Pictures, Warner Bros., Amblin Entertainment, The Kennedy/Marshall Company, Lightnin' Production Rentals

Arvostelu: Totally Killer (2023)

TOTALLY KILLER

Ohjaus: Nahnatchka Khan

Pääosissa: Kiernan Shipka, Olivia Holt, Troy Leigh-Anne Johnson, Charlie Gillespie, Liana Liberato, Stephi Chin-Salvo, Anna Diaz, Kelcey Mawema, Jeremy Monn-Djasgnar, Jonathan Potts, Lochlyn Munro, Julie Bowen, Kimberly Huie, Patti Kim, Randall Park, Nicholas Lloyd, Conrad Coates, Ella Choi, Nathaniel Appiah, Tommy Europe, Zach Gibson

Genre: kauhu, komedia, scifi

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

Totally Killer on Kiernan Shipkan tähdittämä kauhukomediaelokuva. David Matalon ja Sasha Perl-Raver kehittelivät elokuvan idean ja kirjoittivat sen pohjalta käsikirjoituksen yhdessä Jen D'Angelon kanssa, johon Amazon Studios ja Blumhouse-yhtiö tarttuivat. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2022 ja nyt Totally Killer on julkaistu Amazonin Prime Video -suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun kuulin sen premissistä ja katsoinkin Totally Killerin heti sen julkaisuviikonloppuna.

Teinityttö Jamie Hughes matkustaa ajassa 35 vuotta menneisyyteen, pelastaakseen äitinsä ja tämän kaverit sarjamurhaajalta.

Netflixin Sabrina: Pimeällä puolella -sarjasta (Chilling Adventures of Sabrina - 2018-2020) tuttu Kiernan Shipka näyttelee Jamie Hughesia, teinityttöä, joka päätyy matkustamaan ajassa taaksepäin vuoteen 1987, estääkseen Sweet Sixteen Killer -nimistä sarjamurhaajaa (tappaja saanut nimensä iskettyään jokaista uhriaan tasan kuusitoista kertaa veitsellä) tappamasta Jamien äitiä ja tämän kavereita. Shipka on oiva valinta päärooliin ja sinnikkään hahmon aikamatkalle hyppää mielellään mukaan. Jamien äitinä Pamina nähdään nykyajassa Modernista perheestä (Modern Family - 2009-2020) tuttu Julie Bowen ja teini-ikäisenä vuodessa 1987 Olivia Holt, kun taas Jamien isää Blakea esittävät nykyajassa Lochlyn Munro ja menneisyydessä Charlie Gillespie. Nämäkin näyttelijät hoitavat tonttinsa mainiosti ja vaikka Jamien järkytykseksi hänen vanhempansa olivat täysin erilaiset persooniltaan nuorina, Bowen ja Holt, ja Munro ja Gillespie saavat hahmonsa tuntumaan selkeiltä jatkumoilta toisistaan.

     Elokuvassa nähdään myös Kelcey Mawema Jamien ystävänä Ameliana ja Kimberly Huie ja Troy Leigh-Anne Johnson tämän äitinä Laurenina, Liana Liberato, Stephi Chin-Salvo ja Anna Diaz Pamin kavereina Tiffanyna, Marisana ja Heatherina, Patti Kim ja Ella Choi Karana, joka työskentelee aikuisena isänsä (Randall Park) jalanjäljissä paikallisena seriffinä, Conrad Coates ja Nathaniel Appiah Dougina, joka toimii aikuisena Jamien koulun rehtorina, Tommy Europe ja Jeremy Monn-Djasgnar Randyna, joka taas toimii aikuisena koulun liikunnanopettajana, sekä Jonathan Potts ja Nicholas Lloyd Dubusagena, joka pitää aikuisena podcastia Sweet Sixteen Killeristä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan. Hahmot toimivat tarpeeksi menevästi, joskin he ovat pääasiassa vain potentiaalisia murhattavia tai murhaajia.

Blumhouse-yhtiö on nähtävästi luonut kauhukomedioiden sarjan, joissa yhdistetään joku vanhempi komediaklassikko sarjamurhaajiin. Ensin ilmestyi Päiväni murmelina -elokuvan (Groundhog Day - 1993) ideaa samaa päivää elävästä henkilöstä hyödyntävä Happy Death Day (2017), sitten Perjantai on pahin -elokuvien (Freaky Friday - 1976, 1995 ja 2003) ideaa vartaloita vaihtavista hahmoista hyödyntävä Freaky (2020) ja nyt on sitten luvassa Paluu tulevaisuuteen -leffan (Back to the Future - 1985) aikamatkustuskonseptilla ja omien vanhempiensa nuorempien versioiden tapaamisella leikittelevä Totally Killer. Jollain ilveellä yhdistelmäidea toimii tälläkin kertaa ja Totally Killer osoittautui varsin meneväksi kauhukomediaksi. Enpä muista, että olisin aiemmin nähnyt elokuvan, jossa päähenkilö matkustaa ajassa taaksepäin, yrittääkseen pelastaa vanhempansa sarjamurhaajan kourista.

Elokuva ei ole ihan niin hauska kuin sillä olisi varmasti potentiaalia olla, eikä se myöskään ole erityisen jännittävä, mutta leffa pitää silti mukavasti mukanaan läpi kestonsa ja toimii takuulla, jos etsii näin halloweenin aikaan katseltavaksi jotain, jossa on kauhuvivahteita, mutta jonka aikana ei haluaisi nostella sormia silmien eteen. Sormien läpi tarvitsee oikeastaan katsoa vain itse aikakone, joka on mukana varsin hupsuin perustein. On kiinnostavaa seurata Jamien yrityksiä saada ihmiset uskomaan hänen tarinaansa sarjamurhaajasta ja estää murhaajaa vahingoittamasta hänen äitiään ja tämän kavereita. Mukana on tietty mysteeri murhaajan henkilöllisyydestä, joka pääsi jopa yllättämään minut paljastuksillaan. Jotain jää silti uupumaan, eikä lopputulos tunnu niin nokkelalta ja vekkulilta kuin voisi toivoa. Totally Killer on jo tällaisenaan toimiva, mutta siitä löytyisi kyllä ainekset räväkämpään ja muistettavampaan leffaan.

Elokuvan on ohjannut Nahnatchka Khan, joka on tätä ennen ohjannut vain yhden täyspitkän leffan, romanttisen komedian Always Be My Mayben (2019). Khan onnistuukin paremmin kevyessä hömppäpuolessa ja kauhuosasto jää hieman laimeaksi. David Matalonin, Sasha Perl-Raverin ja Jen D'Angelon käsikirjoitus on idealtaan veikeä, eikä kolmikko piilottele tekstissään lainkaan selviä lainailuja Paluusta tulevaisuuteen. Käsikirjoitus vaatisi kuitenkin hieman lisää potkua ja etenkin loppuhuipennus laski silmissäni leffan pisteitä hieman. Lukuun ottamatta erästä, todennäköisesti 360-asteisella kameralla otettua varsin rumaa otosta Totally Killer on hyvin kuvattu. Lavastajat ja puvustajat tekevät oivaa työtä kasarin kanssa, mutta itse murhaaja on aika laimea ilmestys. Maskin kanssa on selvästi otettu vaikutteita Halloween-kauhuleffojen (1978-2022) Michael Myersista, mutta lopputulos ei ole yhtään niin hyytävä. Tietokonetehosteet eivät ole järin vakuuttavat, eivätkä Michael Andrewsin säveltämät musiikit erotu koskaan edukseen, mutta muuten äänimaailma on kelvollisesti rakennettu.

Yhteenveto: Totally Killer on kelpo kauhukomedia, joka jättää kuitenkin tunteen, että vekkulissa konseptissa olisi ollut aineksia parempaankin lopputulokseen. Aikamatkustustarinan yhdistäminen sarjamurhaajakertomukseen on hauska idea ja aikamatkalle hyppää mielellään mukaan. On kiinnostavaa seurata Jamien yrityksiä pelastaa äitinsä ja tämän kaverit, sekä saada kaikki vakuuttuneiksi murhaajasta. On myös koukuttavaa arvailla, kuka maskin takaa paljastuu murhaajaksi ja mikä häntä motivoi? Elokuva ei ole kuitenkaan niin hauska kuin se luulee olevansa, eikä se ole myöskään erityisen jännittävä. Lähtökohdat leffalle ovat todella mainiot, mutta jotain jää uupumaan, jotta lopputulos vastaisi premissin potentiaalia. Näyttelijät ovat rooleissaan toimivia, mutta visuaalinen anti jättää hieman toivomisen varaa. Heikkouksineenkin Totally Killer jatkaa toimivasti Happy Death Dayn ja Freakyn jalanjäljissä yhdistämällä jonkin komediaklassikon veikeän idean sarjamurhaajaan ja jos pidit noista kahdesta muusta leffasta, kannattaa Totally Killerkin katsoa. Mikäköhän komediaklassikko saa seuraavaksi saman käsittelyn? Big - isoksi yhdessä yössä (Big - 1988)? Tai ehkä Valehtelija, valehtelija (Liar Liar - 1997)?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Totally Killer, 2023, Blumhouse Television, Divide/Conquer