Arvostelu: Longlegs (2024)

LONGLEGS

Ohjaus: Osgood Perkins

Pääosissa: Maika Monroe, Blair Underwood, Alicia Witt, Nicolas Cage, Michelle Choi-Lee, Dakota Daulby, Kiernan Shipka, Carmel Amit ja Ava Kelders

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 16

Longlegs on Maika Monroen ja Nicolas Cagen tähdittämä kauhuelokuva. Ohjaaja-käsikirjoittaja Osgood Perkins sai idean elokuvaan muutamia vuosia sitten ja ryhtyi kynäilemään ideansa pohjalta käsikirjoitusta. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2023 ja nyt Longlegs saapuu vihdoin ja viimein myös Suomenkin elokuvateattereihin, leffan villin markkinoinnin tehtyä elokuvasta jättihitin maailmalla kesän aikana. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Cagen näyttelevän kauhuelokuvassa ja leffan kryptiset mainokset ja häiriintyneet julisteet vain lisäsivät kiinnostustani. Tietämättä mitään elokuvan tarinasta ja näkemättä yhtäkään varsinaista traileria, kävin katsomassa Longlegsin Finnkinon järjestämässä erityisnäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

1990-luvun Oregonissa FBI-agentti Lee Harker ryhtyy tutkimaan useiden perheiden samankaltaisia kuolemia, jotka vaikuttavat itsemurhilta, mutta jokaiselta rikospaikalta löytyy kirje samalta henkilöltä, Longlegsiltä.

It Follows -kauhuelokuvasta (2014) tuttu Maika Monroe näyttelee Lee Harkeria, nuorta FBI-agenttia, joka saa vastuulleen jäljittää sarjamurhaajaksi epäilty Longlegs, jota taas näyttelee Nicolas Cage. Monroe on nappivalinta rooliin ja hän tulkitsee erinomaisesti urallaan nousevaa agenttia, joka haluaa näyttää kykynsä FBI:lle kieron murhavyyhdin selvittämisellä. Monroe tuo esille hahmonsa monet puolet ja katsojana seuraa erittäin kiinnostuneena, kuinka Lee pyrkii sysäämään syrjään pelkonsa, löytääkseen vastaukset kysymyksiinsä ja toivottavasti myös päästäkseen mysteerisen Longlegsin jäljille. Cage taas on suorastaan hyytävä Longlegsinä, joka ymmärrettiin pitää markkinoinnissa lähes kokonaan piilossa. Cagella on tällä hetkellä aivan mahtava putki tällaisissa omalaatuisissa ja vinksahtaneissa filmeissä, enkä voisi olla iloisempi miehen puolesta, joka oli ryvennyt suuren osan 2000-luvusta toinen toistaan köykäisemmissä rainoissa taloudellisten ongelmiensa takia. "Cage-sanssi" on todellinen, enkä malta odottaa, mitä kaikkea tämä aikakausi tuo vielä tullessaan.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Blair Underwood Leen pomona Carterina, Alicia Witt Leen äitinä, Michelle Choi-Lee ja Dakota Daulby muina FBI-agentteina, sekä Sabrina: Pimeällä puolella -sarjasta (Chilling Adventures of Sabrina - 2018-2020) tuttu Kiernan Shipka Longlegsin teoista ainoana selviytyjänä. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, etenkin Underwood ja Witt.

Pitkän odotuksen ja jännittämisen jälkeen Longlegs ei onneksi tuottanut pettymystä. Kyseessä on paras kauhuelokuva pitkään aikaan, joka onnistui tosissaan työntymään ihoni alle ja sai minut erittäin ahdistuneeksi läpi kestonsa. Longlegs on sellainen elokuva, jonka ilmapiiri on niin onnistuneen inhottava, että kaiken aikaa tekisi mieli katsoa muualle, mutta silmät ovat lukittuneet valkokankaalle kuin hypnoosissa. Osgood Perkinsin rakentama tunnelma on aivan fantastinen ja hän saa katsojan sykkeen koholle tuon tuosta, usein sähäkän leikkauksen ja epämiellyttävän kuvaston avulla. Vähän väliä hahmojen taakse on asetettu joko oviaukko tai ikkuna ja katsojana ei voi olla tuijottamatta taustaa, odottaen jonkin karmivan ilmestyvän esiin.

Vangitsevan tunnelman lisäksi myös elokuvan tarina on todella koukuttava. Päähenkilön tavoin myös katsojasta tulee pakkomielteinen Longlegsin mysteeristä. Miten perheet kuolevat samalla tavalla, itsemurhalta vaikuttaen, eikä missään näy merkkiäkään tunkeutujasta? Ainoa vinkki koko Longlegsin olemassaolosta ovat hänen jättämät kirjeensä. Tämä rikostutkimus vain lumoaa kierosti mukaansa yhä vain tiukemmin, mitä pidemmälle elokuva etenee. Paljastukset ovat kauhistuttavia, joskin elokuva olisi voinut keksiä toisen keinon tapahtumaketjun avaamiselle kuin pistää eräs hahmoista loppupäässä selittämään juurta jaksaen, mistä kaikessa onkaan ollut kyse.

Tekniseltä puoleltaankin Longlegs on vakuuttava. Se on erittäin tyylikkäästi kuvattu ja mukana on joitain mieleenpainuvia otoksia, jotka saattavat jäädä kummittelemaan yön pimeydessä. Valaisu on taidokasta, eikä pimeämmistäkään kohtauksista ole vaikeaa saada selvää. Hienolla lavastuksella ja puvustuksella 1990-luku herätetään takaisin henkiin ja Nicolas Cagen maskeeraukset Longlegsinä tekevät hänestä liki tunnistamattoman. Äänimaailma on karmivasti rakennettu ohjaaja Perkinsin veljen, salanimeä Zilgi käyttäneen Elvis Perkinsin säveltämiä musiikkeja myöten. Kauhujuurethan ovat Perkinsin veljeksillä vahvat, sillä kuten sukunimestä voikin jo päätellä, miesten isä on itse Norman Bates, Psyko-klassikkoa (Psycho - 1960) tähdittänyt Anthony Perkins.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.8.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Longlegs, 2024, C2 Motion Picture Group, Oddfellows Entertainment, Range Media Partners, Saturn Films, Traffic.

Arvostelu: It Follows (2014)

IT FOLLOWS

Ohjaus: David Robert Mitchell

Pääosissa: Maika Monroe, Keir Gilchrist, Lili Sepe, Olivia Luccardi, Daniel Zovatto, Jake Weary, Debbie Williams ja Bailey Spry

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 16

It Follows on David Robert Mitchellin ohjaama ja käsikirjoittama kauhuelokuva. Mitchell sai idean elokuvaan nuoruutensa painajaisista, joissa häntä seurasi joku, minne ikinä hän menikin. Hänellä oli työn alla toinen elokuva, mutta hän alkoi kokea, että se kuulosti typerältä aina, kun hän kertoi siitä jollekulle, joten hän päätyi ottamaan painajaisideansa käsittelyyn. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2013 ja lopulta It Follows sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 17. toukokuuta 2014 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys pieneen budjettiinsa verrattuna ja se keräsi paljon kehuja kriitikoilta. Itse katsoin It Followsin vasta muutamaa vuotta myöhemmin Netflixistä ja pidin sitä kelpo kauhuelokuvana. Kun huomasin leffan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen.

Pahaa-aavistamaton Jay Height saa poikaystävältään seksin kautta vielä sukupuolitautia kaameamman tartunnan: häntä ryhtyy seuraamaan paha olento, joka haluaa tappaa hänet, jos hän ei siirrä tartuntaa eteenpäin.

Elokuvan pääroolissa yliopistossa opiskelevana teinityttönä Jaime "Jay" Heightina nähdään Maika Monroe, joka teki 2010-luvun alussa vielä ensimmäisiä elokuvaroolejaan. Monroe tulkitsee vakuuttavasti nuorta ja sinisilmäistä Jayta, jonka elämä syöksyy traumaattiseen kierteeseen, kun hän harrastaa seksiä uuden poikaystävänsä Hugh'n (Jake Weary) kanssa, joka kantaa häijyä tartuntaa, jonka voi siirtää eteenpäin vain yhdynnän välityksellä. Pian Jayta ryhtyy seuraamaan paha, satunnaisten eri ihmisten ulkomuodon ottava paha olento, joka ei luovuta, ennen kuin on saavuttanut Jayn ja tappanut tämän. Monroe aloittaa elokuvan hymyssä suin, mutta leffan edetessä hän näyttää hienosti hahmon kasvavaa paniikkia ja ahdistusta.

     Elokuvassa nähdään myös Lili Sepe Jayn siskona Kellynä, Olivia Luccardi tämän ystävänä Yarana, Keir Gilchrist tyttöjen ystävänä Paulina, sekä Daniel Zovatto naapurissa asuvana Greginä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan, mutta heidän hahmonsa jäävät aika pinnallisiksi. Kelly ja Yara ovat todella tylsät ja lähes persoonattomat, mutta sentään Paulista ja Gregistä saadaan jotain aikaiseksi, vaikka Paul onkin kauhuleffan pakollinen kiltti poika ja Greg taas se pakollinen tuhma poika, jotka molemmat ovat tietty kiinnostuneita Jaysta.

It Follows on erittäin mainio kauhuelokuva, josta löytyy paljon tuttuja elementtejä tavanomaisista teinikauhurainoista, mutta josta löytyy myös enemmän panostusta ja syvyyttä. Itse seuraava olento tuntuu olevan jotain enemmän kuin pelkkä paha olio, joka hyppää tasaisin väliajoin säikäyttelemään päähenkilöä. Kun tämä olio siirtyy ihmisestä toiseen juuri seksin välityksellä, se tuntuu kuin painajaismaiselta metaforalta sukupuolitaudeille. Olentoon voi myös heijastaa muita seksiin ja läheisyyteen liittyviä pelkoja, oli kyse sitten raiskauksesta, stalkkerista ja moraalisista puolista. Kun Jay hoksaa, että tämä ikävä tartunta on totisinta totta, hänen täytyy tehdä päätös, antautuuko hän olion armoille, pakeneeko hän sitä loputtomiin, vai yrittääkö hän siirtää tämän "kirouksen" jollekulle muulle pahaa-aavistamattomalle henkilölle?

Sen lisäksi, että nuorta päähahmoa piinaavasta olennosta löytyy tavallista enemmän syvyyttä, on leffa muutenkin ansiokkaammin tehty kuin moni muu vastaava. It Follows ei sorru kauhugenren halvimpaan kikkaan, eli kovaäänisiin hyppysäikäytyksiin, vaan se keskittyy rakentamaan epämiellyttävää vainoharhaisuuden tunnetta, että milloin olento taas astelee näkyviin. Mielestäni on erityisen karmiva veto, ettei olento juokse, vaan nimenomaan kävelee uhrinsa perässä. Ihan sama, vaikka lentäisit toiselle puolelle maailmaa, ennemmin tai myöhemmin se kyllä saavuttaa sinut. Lopputuloksena onkin siis hidas, mutta sitäkin ahdistavampi takaa-ajo, jonka ainoa selvä miinus on, kuinka filmi viedään päätökseensä. Kaiken rakentelun jälkeen loppuhuipennus tuntuu aika lattealta.

Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasi tosiaan David Robert Mitchell, joka oli It Followsia ennen tehnyt vain yhden leffan, todella pienelle huomiolle jääneen The Myth of the American Sleepoverin (2010) ja It Followsinkin jälkeen Mitchell on tehnyt yhden ainoan elokuvan, Andrew Garfieldin tähdittämän Under the Silver Laken (2018). It Followsia tehdessään Mitchellin inspiraationlähde on päivänselvästi ollut kauhulegenda John Carpenter. Carpenter-vaikutteet näkyvät leffan visuaalisuudessa ja kuuluvat Disasterpeacen säveltämissä musiikeissa. Kameratyöskentely panostaa laajoihin otoksiin, jotta katsojan silmät harhailisivat jatkuvasti taustoille. Monissa pitkissä otoksissa vain kuvataan tyhjyyttä ja sydän alkaa hakata, kun katsoja odottaa jonkun kävelevän hiljaa pimeydestä esiin. Lavastajat ja puvustajat ovat kiehtovasti luoneet leffalle ulkonäön, josta on vaikea sanoa, milloin elokuva tapahtuu. Toisaalta leffa näyttää, tuntuu ja kuulostaa siltä kuin se tapahtuisi 1980- tai 1990-luvulla, mutta sitten sekaan vilahtaa modernimpaa teknologiaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

It Follows, 2014, Northern Lights Films, Animal Kingdom, Two Flints

Arvostelu: Greta (2018)

GRETA

Ohjaus: Neil Jordan
Pääosissa: Chloë Grace Moretz, Isabelle Huppert, Maika Monroe, Colm Feore, Stephen Rea ja Zawe Ashton
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 16

Greta on Neil Jordanin ohjaama ja käsikirjoittama trilleri. Leffan teko lähti liikkeelle nimellä "The Widow", eli "Leski" ja sen kuvaukset alkoivat lokakuussa 2017. Elokuva sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2018, minkä jälkeen se sai teatterilevityksen alkuvuodesta 2019. Suomeen filmi saapui viime toukokuussa. Itse en kuitenkaan käynyt katsomassa leffaa, kun se ilmestyi. Sanotaan nyt näin, että toukokuu oli itselleni erittäin vaikeaa aikaa ja valitettavasti sen vuoksi jotkut minua kiinnostaneet uutuusleffat jäivät väliin. Kun huomasin, että Greta oli ilmestynyt elokuvapalvelu Blockbusterin valikoimaan, pääsin vihdoin katsomaan sen eräänä sateisena syysmaanantaina.

Nuori tarjoilija Frances McCullen ystävystyy yksinäisen ja iäkkään naisen Greta Hidegin kanssa. Pian käy kuitenkin selville, että Greta on erittäin pakkomielteinen persoona, joka ei aio ikinä päästää Francesista irti.

Chloë Grace Moretz näyttelee nuorta ja naiivia Francesta, joka on juuri muuttanut New Yorkiin henkilökohtaisista syistä, joita leffan aikana avataan toimivasti. Tämä saa katsojan välittämään Francesista, sekä ymmärtämään, miksi tämä ystävystyy vanhemman Gretan kanssa. Moretz on oiva valinta rooliin ja hän tuo hienosti esille hahmon kokeman kauhun, kun tämä saa selville Gretan todellisen luonteen. Parissa kohtaa hän suoriutuu hieman puisesti, mutta suurimmaksi osaksi hän on oikein hyvä.
     Itse nimikkohahmo Gretana nähdään ranskalainen Isabelle Huppert, joka pääsee suorastaan herkuttelemaan roolillaan. Greta lähtee liikkeelle herttaisena naisena, mutta mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä vinksahtaneemmaksi meno käy ja sitä enemmän Huppert päästetään valloilleen. Huppert ja Moretz ovat erinomainen vastapari ja he saavat "myytyä" oudon suhteensa.
     Elokuvassa nähdään myös mm. mainio Maika Monroe Francesin ystävänä Ericana ja Colm Feore Francesin isänä.

Greta on harmillisesti niitä elokuvia, jotka kuulostavat paljon paremmilta kuin ne lopulta ovatkaan. Nuorta naista vainoavasta vanhasta rouvasta saisi varmasti koukuttavan ja jännittävän trillerin, mutta tämä ei valitettavasti osu maaliinsa. Elokuvaa kyllä seuraa ihan mielellään, mutta samalla on vaikea olla pohtimatta, kuinka mistäkin kohtauksesta saisi paremman. Leffa lähtee liikkeelle toimivasti oivallisten näyttelijöidensä ja mielenkiintoisten lähtökohtiensa kera, mutta jo puolen tunnin kohdalla on alkanut ilmenemään, ettei elokuva tule saavuttamaan potentiaaliansa. Se ei ole kovinkaan mukaansatempaava tai jännittävä, ja outoa kyllä, se on paikoitellen hieman tahattoman koominen. Ajatuksen tasolla Gretan tarina on todella ahdistava ja tosielämässä tämä olisi hirvittävää painajaista. Lopulta leffa onkin parhaimmillaan ja pelottavimmillaan juuri ajatuksen tasolla.

Lisäksi elokuva on välillä hieman kömpelösti kerrottu. Tarina tekee joskus kummallisia loikkia ja etenkin loppupäässä tapahtumat eivät siirry kohtauksesta toiseen luontevasti, vaan takellellen. Itse loppuratkaisu on hieman antiklimaattinen ja välillä se jopa tuntuu siltä kuin se olisi hätäisten uusintakuvausten tuotos. Onneksi jo tällaisenaan Gretasta löytyy kyllä omat vahvuutensa - lähinnä toki näyttelijöiden puolelta. Neil Jordanin ja Ray Wrightin käsikirjoitus vaatisi vielä paljon viilaamista. Kamerat on taidettu pistää pyörimään ennen kuin teksti oli oikeasti viimeistelty. Jordan ei myöskään ohjaajana onnistu rakentamaan kovin kummoista tunnelmaa. Näyttelijät välittävät hyvin tunteita, mutta Jordan ei saa yleistä ilmapiiriä välitettyä katsojalle niin ahdistavasti kuin hän on selvästi toivonut.

Kömpelöhköön kerrontaan vaikuttaa käsikirjoituksen lisäksi myös leikkaus. Leffasta onkin taidettu napsia kohtauksia pois, mikä on aiheuttanut hyppivää kulkua. Muuten tekninen puoli on taidokkaasti toteutettu. Greta on erittäin hyvin kuvattu ja mukana on paljon tyylikkäitä otoksia. Valaisua myös hyödynnetään parissa kohtauksessa hienosti. Gretan asunnon lavasteet ovat tarkkaan pohditut. Äänimaailma on muuten toimiva, mutta parissa kohtaa äkkisäikäytyksiä korostava äänitehoste on jopa naurettavan yliampuva. Lisäksi säveltäjä Javier Navarreten musiikit aiheuttavat osan leffan koomisuudesta, kepeällä ranksalaishengellään.

Yhteenveto: Greta pitää sisällään mielenkiintoisen kertomuksen, mutta tekijöiltä ei tunnu löytyvän taitoa kertoa sitä oikein. Elokuvan karmivuus syntyy lähinnä siitä, kun katsoja kuvittelee, miltä itsestä tuntuisi Francesin asemassa, eikä niinkään leffaan luodusta ilmapiiristä. Paikoitellen elokuva käy jopa tahattoman komedian puolella. Tarina on myös hieman kömpelösti kerrottu, jolloin erittäin hyvä lähtökohta valuu pikkuhiljaa hukkaan. Chloë Grace Moretz on passeli valinta päärooliin ja Isabelle Huppert loistaa nimikkoroolissa Gretana. Valitettavasti elokuva heidän ympärillään ei vakuuta samalla tavalla ja Greta jää harmillisen vaisuksi trilleriksi. Sen katsoo sujuvasti kerran, mutta eipä sitä tarvitse enää toiste nähdä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Greta, 2018, Sidney Kimmel Entertainment, Lawrence Bender Productions, Little Wave Productions

Yhteistyössä

Arvostelu: The 5th Wave / 5. aalto (2016)

THE 5TH WAVE (2016)

5. AALTO

Ohjaus: J Blakeson
Pääosissa: Chloë Grace Moretz, Nick Robinson, Alex Roe, Zackary Arthur, Maika Monroe, Liev Schreiber ja Ron Livingston
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 12

Rick Yanceyn samannimiseen kirjaan (2013) perustuva elokuva The 5th Wave, eli suomalaisittain 5. aalto, jäi minulta välistä, kun se ilmestyi alkuvuodesta elokuvateattereihin. En lue kirjoja nykyään lähes ollenkaan, mutta koska aihe kiinnosti minua paljon, en jaksanut odottaa, että elokuva tulisi vuokralle, vaan ostin "The 5th Waven" kirjana ja luin sen noin viikossa alusta loppuun. Ostin myös kirjan jatko-osat "The Infinite Sea" (2014) ja "The Last Star" (2016), mutta lukuinnostukseni ei kantanut siihen asti, että olisin lukenut myös ne. Pidin kirjasta, joten odotin näkeväni elokuvan ja kun viimein koitui mahdollisuus vuokrata se, kävin visiitillä Makuunissa. Hieman jännitti, mitä olisi tulossa, sillä useissa paikoissa oltiin haukuttu elokuvaa...

Perheensä menettänyt Cassie Sullivan yrittää selviytyä yksin avaruusolioiden hyökkäyksen aikana. Samaan aikaan armeija kouluttaa nuorista sotilaita viimeistä taistelua varten.

Cassie Sullivanina nähdään Chloë Grace Moretz, joka vakuutti minut taidoillaan jo, kun näin Kick-Assin (2010) ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten. Uskon todella siihen, että Moretz voi nousta näyttelijänä vielä korkealle, kunhan vain pääsisi "isompiin" elokuviin. Innostuin siis, kun kuulin vuoden alussa, että hän esittäisi pääosaa avaruusolioelokuvassa. Tässä hän suoriutuu oivasti roolistaan. Moretz osaa olla yllättävän vakuuttava rynnäkkökiväärin tai pistoolin kanssa ruudulla. Cassie muuttuu elokuvan aikana rohkeammaksi ja hahmon kehityksessä nähdään ihan hyvä kaari. Pakko hehkuttaa, että kun laitoin kuvan vuokraamastani The 5th Wave -DVD:stä Instagramiin, niin Chloë Grace Moretz henkilökohtaisesti tykkäsi kuvastani!
     Cassiella on pikkuveli Sam, jota näyttelee Zackary Arthur. Sam on yllättävän pienessä roolissa, eikä häntä nähdä kovin paljoa elokuvan aikana. Tämä on Arthurin ensimmäinen näyttelytyö teatterilevityksen saaneessa elokuvassa ja suoriutuu osastaan hyvin. Cassien ja Samin vanhempina nähdään Oliver-isä (Ron Livingston) ja Lisa-äiti (Maggie Siff), joista jälkimmäinen ei tee elokuvassa oikeastaan mitään.
     Jurassic Worldista (2015) tuttu Nick Robinson esittää Ben Parishia, joka on Cassien entinen ihastus. Hahmo on joskus ollut jonkin sortin hurmuri, mutta avaruusolioiden, eli "muiden" hyökätessä, hän on muuttunut synkemmäksi. Robinson on aika keskinkertainen näyttelijä, eikä hänen suorituksensa ole erityisen ihmeellinen. Kovin paljoa ei Benille luoda hahmokaarta elokuvan aikana. Hän toimii armeijan nuorien sotilaiden yhdessä joukossa, kuten toimii myös Maika Monroen esittämä Ringer, joka on paikoitellen hieman ärsyttävä. Ringer on "feminismi kunniaan" -kaltainen sotilastyyppi, joka pistää joukon poikia ojennukseen pelkästään katsomalla heitä pahasti.
     Cassie tapaa Evan Walker -nimisen miehen, jota esittää Alex Roe, joka oli minulle entuudestaan tuntematon naama. Katsojana ei kovin hyvin saa kiinni Evanin hahmosta, jos ei ole lukenut kirjaa. Hahmon pitäisi olla hieman salaperäinen, mutta se ei tule esille erityisen toimivasti. Roen suorituskaan ei ole kovin hyvä.
     Liev Schreiber nähdään eversti Voschina, jolla haetaan tarinan pahishahmoa, mutta siinä ei olla onnistuttu. Schreiber tuntuu yrittävän jotain, mutta yritys ei johda oikein mihinkään. Ihan viihdyttävän puheen hän sentään pitää elokuvassa.

Eräänä päivänä maapalloa saapuu kiertämään suuri avaruusalus. Jossain kohtaa "muiksi" kutsutut olennot aloittavat hyökkäyksensä aaltojen kaltaisesti. Ensimmäisenä isketään EMP-pulssilla sähkölaitteet pimeiksi, sitten peitetään tulvilla kaupungit, jonka jälkeen tapetaan suuri osa ihmisistä influenssalla ja neljäntenä "muut" soluttautuvat ihmisiksi. Viides aalto jääköön mysteeriksi. Jostain syystä Cassie, Sam ja Oliver onnistuvat selviytymään aaltojen läpi ja kuuluvat viimeisten elossa olevien ihmisten joukkoon. He asuvat leirintäalueella, jonne armeijan väki saapuu hakemaan lapsia. Lapset viedään Wright-Pattersonin sotilastukikohtaan, jonka jälkeen aikuiset tapetaan. Cassie pääsee pakoon ja aikoo pelastaa pikkuveljensä, vaikka henki menisi.

Tuolla lailla kerrottuna elokuva vaikuttaa oikein mainiolta. Alussa näytetään hieman maailmanlopun meininkejä, jonka jälkeen kerrotaan, mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle. Selostusosuus toimii vielä sujuvasti ja mietin, että miksi tätä on haukuttu, sillä hyvinhän tämä etenee. Sitten minulle selvisi miksi. Elokuvan tempo muuttuu erittäin nopeaksi ja siinä on vaikea pysyä mukana. Koska olin lukenut kirjan, huomasin, että useita juttuja puuttui ja etenkin Benin ja Samin koulutus, sekä heidän ystävyys oli typistetty lähes olemattomiin. Tekijät ovat selkeästi halunneet keskittyä vain Cassien tarinaan ja kaikki muu on vain pienenä sivujuttuna mukana. Elokuvassa ei kertaakaan tungeta katsojan naamaan sitä faktaa, että tässä nyt muksut käyttävät aseita ja lapsia koulutetaan tappajiksi, millä olisi hienosti saanut katsojan pysähtymään ja ajattelemaan, miten rankka maailma on kyseessä. Ainoastaan Cassien hahmo on saatu toimimaan ja muut ovat mukana vain, koska ovat kirjassakin. Ensimmäinen osa, eli esittely toimii hyvin, mutta toinen osa on tehty hätiköiden, jotta päästäisiin kolmanteen osaan, eli lopputaisteluun. Taisteluosuudetkaan eivät ole kovin erikoisia ja koska elokuvan pitää olla nuorisoystävällinen, ampumiskohtia on leikattu siten, ettei mitään raakaa varmasti nähdä. Hieman verta käväisee ruudulla, mutta todella minimalistisesti. Jossain kohtaa sitä sitten tajuaakin jo katsovansa lopputekstejä ja ensimmäinen ajatus on: "Tässäkö tämä nyt oli?"

En tiedä, missä on vika; käsikirjoituksessa vai leikkauksessa? Eikö kirjailija Rick Yancey uskaltanut puuttua siihen, millainen pintaraapaisu hänen kirjastaan väännettiin elokuvaksi? Tulivatko studiopomot pakottamaan, että käsikirjoitus pitäisi tiivistää, jotta elokuva mahtuisi alle kahteen tuntiin? Vai karsittiinko leikkauspöydällä julmasti useaita tärkeitä kohtia pois? Joka tapauksessa jossain kohtaa on tehty virheitä ja ne ovat johtaneet epätasaiseen ja sotkuiseen lopputulokseen. Ohjauksesta vastaa J Blakeson, joka on tätä ennen ohjannut vain yhden elokuvan, The Disappearance of Alice Creed (2009). Veikkaisin, ettei Blakesonilla ole kovin paljon ollut varaa sanoa, millainen elokuvasta loppujen lopuksi tulisi ja hän on vain hoitanut näyttelijäohjauksen ja saanut palkkansa. Kuvaus on sentään onnistunutta ja visuaaliset tehosteet ihan hienoja, mutteivät parhaasta päästä. Lavasteet ovat tyylikkäästi toteutettuja. Äänimaailmalla on tuotu hyvin lisäystä tunnelmaan, mutta Henry Jackmanin musiikki ei jää mitenkään mieleen.

Yhteenveto: The 5th Wave alkaa toimivasti, mutta kiirehtii sitten ihan liian nopeasti loppuratkaisuun. Hahmoihin ei pääse kunnolla käsiksi ja tunnelma kaahailee sinne sun tänne. Elokuva ei yhtään käsittele sitä faktaa, että lapset käsittelevät aseita, vaan pitää sitä perusjuttuna. Onnistuneinta on Chloë Grace Moretzin roolityö, mutta se menee täysin hukkaan heikossa elokuvassa. Muiden roolisuoritukset eivät ole kovin hyviä. Visuaaliset tehosteet ovat ihan kivoja, mutta nykypäivänä voisi odottaa isolta elokuvalta enemmän. Tässä on selkeästi yritetty tehdä uutta The Hunger Gamesia (2012), eli tarinaa dystopisesta tulevaisuudesta teinien näkökulmasta, joka alkaa olla hieman vanhentunut tarina tänä päivänä. Tavallaan toivon, että elokuva saisi jatkoa, jotta tarina saataisiin päätökseen, mutta toisaalta taas voisi olla parempi unohtaa koko The 5th Wave ja keskittyä johonkin toiseen vastaavaan sarjaan, kuten The Maze Runneriin (2014-), joka ei tosin sekään ole hirveästi vakuuttanut. Jos leffa kiinnostaa, niin voihan sen vilkaista, mutta mitään ihmeellistä ei kannata odottaa.

Kirjoittanut: Joonatan, 9.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
The 5th Wave, 2016, Columbia Pictures, LStar Capital, Material Pictures, GK Films

Arvostelu: Independence Day: Resurgence / Uusi uhka (2016)

INDEPENDENCE DAY: RESURGENCE (2016)

INDEPENDENCE DAY: UUSI UHKA

Ohjaus: Roland Emmerich
Pääosissa: Jeff Goldblum, Liam Hemsworth, Jessie Usher, William Fichtner, Maika Monroe, Bill Pullman, Brent Spiner, Judd Hirsch ja Vivica A. Fox
Genre: scifi
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 12

Independence Day (1996) oli lapsena minulle todella siisti juttu. Silloin toivoin, että elokuvalla olisi jatko-osa. Kun näin ensimmäiset mainokset Independence Day: Resurgencesta, toivoin, että ensimmäinen osa olisi pysynyt omillaan. Puhetta oli aiemmin, että kaksi jatko-osaa olisi tekeillä ja aloin pelätä pahinta. Mitä jos nämä uudet elokuvat pilaisivat koko homman? Jos Resurgence tekisi saman Independence Daylle, mitä Star Wars: Episode I - The Phantom Menace (1999) teki Star Warsille (1977-)? Katsoin alkuperäisen osan uudestaan ja se toimi kököistä tehosteistaan huolimatta edelleen ja se onneksi sai minut hieman innostumaan uudesta elokuvasta. Silti, kun menin katsomaan elokuvan, olin varautunut pahimpaan.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa: Independence Day!

20 vuotta on kulunut avaruusolioiden hyökkäyksestä. Ihmiset käyttävät alienteknologiaa ja rakentavat sovussa maailmaa uudestaan. Kuitenkin jälleen juurikin itsenäisyyspäivänä, avaruusoliot tulevat takaisin ja nyt näyttäisi siltä, ettei niitä voi pysäyttää mikään...

Jeff Goldblum nähdään jälleen yhtenä päähenkilöistä. Hän ei onneksi enää takeltele sanoissa niin paljon kuin aiemmin, mutta tuttu puhetyyli on silti huomattavissa. Hänen esittämänsä David on edelleen kaikista fiksuin ja hän joutuukin tietysti ratkomaan pulmia, joita USA:n muut osaavat henkilöt eivät saa ratkaistua.
     The Hunger Games -elokuvista (2012-2015) tuttu Liam Hemsworth vetää parhaimman suorituksen, mitä olen häneltä nähnyt. Hemsworth esittää lentäjä Jake Morrisonia ja hänestä on yritetty tehdä Will Smithin Steven Hiller -hahmon kaltainen ja toteutus on paikoitellen onnistunut, mutta silti kaipaisi tilalle oikean Will Smithin.
     Smith ei nimittäin esiinny tässä, sillä hän ei halunnut tehdä taas uutta scifielokuvaa, joten hänet on yksinkertaisesti kirjoitettu ulos sarjasta tappamalla hahmo. Hillerin poika, Dylan Hiller, on mukana ja häntä esittää Jessie Usher. Toisin kuin voisi odottaa, Dylan ei ole samanlainen moottoriturpa kuin isänsä, vaan on järkevä johtajahahmo, joka kärsii paineesta olla yhtä tärkeä henkilö kuin isänsä. Minut yllätti, että Steven Hillerin vaimo Jasmine palasi takaisin sarjaan ja häntä esittää edelleen Vivica A. Fox. Hahmo ei valitettavasti esiinny paljoa elokuvassa.
     Uutena hahmona on William Fichtnerin esittämä kenraali Adams, joka pääosin vain seisoo monitorien takana ja jakaa käskyjä. Kyseessä on todella ontto hahmo, eikä Fichtnerin suoritus ole kummoinen.
     Naispoweria mukaan tuo Maika Monroen näyttelemä Patricia Whitmore, entisen presidentin tytär. Hahmo on "yllättäen" Jake Morrisonin tyttöystävä, mutta osoittaa onneksi olevansa muutakin kuin avuton neito, jonka Jake käy vähän väliä pelastamassa ja pääseekin lentämään hävittäjää ja taistelemaan alieneita vastaan. Bill Pullmanin esittämä ex-presidentti Whitmore on myös mukana ja jösses Pullman on vanhentunut! Tai sitten se johtuu maskeerauksesta. Pullmanin suoritus on erinomainen, kuten myös Monroen.
     Minut yllätti oikeasti, että edellisestä osasta tutut tohtori Okun (Brent Spiner) ja Davidin isä Julius (Judd Hirsch) palasivat rooleihinsa. Tohtori Okun on vielä raivostuttavampi hahmo kuin edellisessä osassa. Julius on ottanut kunnian alieneiden päihityksestä ja kirjoittanut jopa kirjan siitä, miten hänelle tuli idea voittaa oliot. Hirschin suoritus on hyvä ja hänet oli mukava nähdä jälleen.

Ensimmäisenä voisin käsitellä kysymystä; onko Independence Day: Resurgence tarpeellinen jatko-osa? Ei ole. Se ei ole niin huono kuin pelkäsin, mutta jää silti aika latteaksi pätkäksi. Ihan kivaa kesän popcornhömppäähän se on, tehosteet ovat tyylikkäitä ja on hienoa katsoa, kun maailmaa pistetään jälleen pask... hajalle. Silti siitä puuttuu se jokin, joka teki Independence Daysta Independence Dayn. Kyseessä ei ole vain se, että Will Smith puuttuu tai että mukana on Hemsworthin veljeksistä se heikompi, mutta siinä ei ole samaa toimivaa vibaa kuin edellisessä osassa. Kaikkea uutta hölmöä on keksitty mukaan, millä on yritetty päästä samaan tunnelmaan, mutta siinä ei ole täysin onnistuttu. On elokuvassa kuitenkin hyviä asioita.

Mielestäni lähtökohdat elokuvassa ovat erittäin mielenkiintoiset. Ei niinkään se, että ihmisillä on nyt käytössä hävittäjiä, jotka pääsevät avaruuteen ja kuussa on iso avaruusasema ja meilläkin on käytössä laserpyssyjä, vaan se, että edellisen hyökkäyksen jäljiltä maailma on parempi paikka. Ihmiset eivät sodi keskenään ja rakentavat yhdessä tuhoutunutta planeettaansa ennalleen. Tarvittiin siis avaruusolioiden hyökkäys, jotta koko ihmiskunta pystyisi elämään sovussa.

Ei pelkästään ihmisillä ole hienompaa teknologiaa, vaan myös avaruusolioilla on isompi ja tuhoisampi ase käytössä. Elokuva alkaa ex-presidentti Whitmoren painajaisella siitä, että oliot olisivat tulossa takaisin. Sitten näytetäänkin uutta ja parempaa maapalloa, mutta aika pitkä pätkä alkupuolesta vietetään pääasiassa kuuhun rakennetulla avaruusasemalla. Hieman hitaan alun jälkeen jättimäinen avaruusalus luo varjonsa kuun pinnalle. Taas tuijotellaan suut ammolla, kun olioiden hyökkäys alkaa. Tällä kertaa olioilla on käytössä vain yksi alus, mutta se on niin iso, että peittää suuren osan maapallon pinta-alasta. Pidin tämän tolkuttoman jättimäisen tuhoaseen ideasta. En tosin pitänyt siitä ideasta, että avaruusolioilla on kuningataralien, joka johtaa pienempiä alamaisiaan. Kuulostaako tutulta? Aliens (1986) toi tällaisen lisäyksen omaan sarjaansa, eli kovin omaperäinen idea ei ole kyseessä. Mukaan on tällaisten lisäksi tungettu vähän muutakin, joka tuntuu todella hölmöltä, mutten ala nyt paljastamaan liikoja.

Edellisen osan tapaan myös Resurgencen on ohjannut Roland Emmerich, jolle katastrofimeininki on todella tuttua. Tässä meno on paljon massiivisempaa kuin edellisessä osassa. Jättimäinen avaruusalus liikkuu maapallon pintaa pitkin ja jälleen pistetään turistinähtävyyksiä maan tasalle. Dubain korkea Burj Khalifa -torni putoaa London Eyen päälle ja muuta hauskaa. Muuten tuhoutuneessa Pariisissa näyttäisi Eiffel-torni mystisesti pysyvän pystyssä. Valkoinen talo on rakennettu uudestaan, mutta sitä ei valitettavasti nähdä tuhoutuvan, kuten ei myöskään Empire State Buildingia. Noh, ei kannata ensimmäistä osaa kopioida liikaa. Joka tapauksessa koko avaruusaluksen liikkuminen maapallon pinnalla on todellista silmäkarkkia. Tehosteista ei voi oikeastaan sanoa mitään pahaa, sillä elokuva on visuaalisesti todella tyylikkään näköinen. Elokuva on myös kuvattu hyvin, kuten myös leikattu ja äänitehosteet saavat elokuvateatterin penkit välillä tärisemään. Heikkoa elokuvassa onkin tarinallinen sisältö. Tietyt asiat kun olisi heittänyt menemään, niin elokuva olisi paljon parempi. 3D toimii välillä, kunhan on löytänyt oikean paikan salista.

Yhteenveto: Independence Day: Resurgence on aika kehno, eikä edes kovin tarpeellinen jatko-osa Independence Daylle. Siinä on hyviä juttuja ja paljon outouksia, joista onneksi osan voi katsoa sormien läpi. Vanhojen hahmojen paluu toimii suurimmaksi osaksi ja uudet hahmot ovat hyviä. Tehosteet ovat näyttäviä, mutta tarina on aika lattea. Paikoitellen elokuva tuntuu hätäisesti väännetyltä. Kuningataralienin ryöstäminen Alien-sarjasta (1979-) tuntui aika halvalta ratkaisulta. Resurgence on helppoa popcornviihdettä nuorisolle, mutta aiemman osan faneille tämä voi tuntua pyhäinhäväistykseltä. Elokuva jätetään pahasti kesken ja loppuu aika yllättäen, joten kolmas osa on aika varmasti tulossa. Se mitä kolmannesta osasta voi tämän perusteella päätellä, niin sarja tulee vain heikkenemään. Itse käyttäisin rahani muuhun ja kehottaisin käymään katsomassa jonkin toisen elokuvan. Tämän voi vilkaista vaikka sitten vuokralta.

Kirjoittanut: Joonatan, 21.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.pop-break.com
Independence Day: Resurgence, 2016, 20th Century Fox Film Corporation