Arvostelu: Marked Men: Rule + Shaw (2025)

MARKED MEN: RULE + SHAW

Ohjaus: Nick Cassavetes

Pääosissa: Chase Stokes, Sydney Taylor, Alexander Ludwig, Ella Balinska, Michael Bradway, Nancy De Mayo, Matthew Noszka, Adam Abbou, Paul Johansson, Evan Mock, Tonya Cornelisse, Natalie Alyn Lind ja Hannah Kepple

Genre: draama, romantiikka

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 12

Marked Men: Rule + Shaw perustuu Jay Crownoverin Marked Men -kirjasarjan avausosaan Rule vuodelta 2012. Voltage Pictures hankki kirjan filmatisointioikeudet ja ryhtyi työstämään sen pohjalta elokuvasovitusta. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2024 ja nyt Marked Men: Rule + Shaw saapuu elokuvateattereihin. Itselleni Crownoverin kirjat eivät olleet tuttuja, mutta pyörittelin silmiäni, kun näin elokuvan julisteen ja trailerin ensi kertaa, leffan näyttäessä vain seuraavalta toksiselta teinirakkausrainalta Afterien (2019-2023) jalanjäljissä. Skeptisyydestäni huolimatta kävin katsomassa Marked Men: Rule + Shaw'n sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaan.

Kiltti tyttö Shaw on rakastanut synkistelevää tatuoijapoika Rulea niin pitkään kuin muistaa, mutta Rule näkee Shaw'n vain kaverina. Syntymäpäivänään Shaw päättää kuitenkin muuttaa tilanteen ja saada Rulen itselleen.

Netflixin Outer Banks -sarjan (2020-) keulakuva Chase Stokes ja elokuvadebyyttinsä tekevä Sydney Taylor näyttelevät Rulea ja Shaw'ta, elokuvan tylsän kliseisiä arkkityyppihahmoja. Stokesin näyttelemä Rule on se tyypillinen synkistelevä paha poika, joka ei ole vain tatuoitu, vaan joka myös työskentelee tatuoijana, viettäen illat pokaamalla naisia baareissa ihan vain olemalla mulkku. Ja jostain syystä Taylorin esittämä kiltti tyttö Shaw on tähän lääpällään. Shaw tulee varakkaasta perheestä, kun taas Rulen kotiolot ovat kehnot, etenkin sen jälkeen kun Rulen identtinen veli menehtyi auto-onnettomuudessa. Hahmojen kehityskaaretkin ovat tutut. Tuhma poika pehmenee kiltin tytön edessä, samalla kun kiltti tyttö kasvattaa kovempaa kuorta koettelemustensa takia. Stokesin ja Taylorin välinen kemia on väkinäistä, eikä leffa tee juuri työtä saadakseen katsojan uskomaan, että hahmot rakastuisivat toisiinsa. Taylor suoriutuu muuten kelvollisesti, mutta Stokesin osaksi jää lähinnä tylsä murjottaminen.

     Elokuvassa nähdään myös Paul Johansson ja Tonya Cornelisse Rulen vanhempina, Alexander Ludwig Rulen isoveljenä Romena, Nancy De Mayo Shaw'n tiukkana äitinä Eleanorina, Ella Balinska Shaw'n kämppiksenä Aydenina, Michael Bradway Shaw'n ex-poikaystävänä Gabena, sekä Matthew Noszka, Evan Mock, Natalie Alyn Lind ja Adam Abbou Rulen kavereina Nashina, Jetinä, Corana ja Jasperina. Sivunäyttelijöissä ei ole juuri hurraamista, vaikkakin De Mayo on onnistuneen raivostuttava Shaw'n äitinä, joka tuntuu elävän 1800-luvulla, yrittäessään pakkonaittaa tytärtään rikkaalle miehelle, jotta tämä turvaisi perheen taloudellisen tilanteen.

Astellessani elokuvateatteriin katsomaan Marked Men: Rule + Shaw'ta, ainoa toivonkipinäni oli se, että elokuvan oli ohjannut Nick Cassavetes, jolta löytyy filmografiastaan aidosti mainio romanttinen leffa, The Notebook - Rakkauden sivut (The Notebook - 2004). Valitettavasti kokemus ei näy lopputuloksesta, vaan Marked Men: Rule + Shaw voisi yhtä hyvin olla jonkun aloittelevan, juuri elokuvakoulusta valmistuneen ohjaajakeltanokan väsäämä. Iso ongelma on toki Sharon Soboilin surkea käsikirjoitus Jay Crownoverin kirjan pohjalta, joka kulkee niin tuskastuttavan kliseisiä latuja, että leffalla itselläänkin vaikuttaisi olevan tylsää itsensä parissa. Onhan tuokin jo toki omanlaisensa saavutus, mutta ei valitettavasti elokuvan pisteitä korottava sellainen.

Tarina etenee niin tylsän tavanomaisia reittejä ilman mitään säväyttävää, että puolentoista tunnin elokuva tuntuu runsaasti kestoaan pidemmältä. Lyhyen keston tai pikemminkin sen kömpelön käytön takia Rulen ja Shaw'n romanssia ei saada rakennettua sulavasti. Lähinnä leffa saa kummastelemaan, että mitä hahmot edes näkevät toisissaan? Rule on vuosia kutsunut Shaw'ta Casperiksi, koska nähtyään tämän ensi kertaa, Rule piti tyttöä aliravitsemuksen takia kalpeana kuin kummitus. Tämänkin jälkeen Shaw suorastaan pakottaa Rulen sänkyyn kanssaan. Muistakaa nuoret: "ei" on "ei", ihan sama tuliko se naisen vai miehen suusta.

Kaikki muukin jää joko puolitiehen tai täysin raakileeksi. Kummankin osapuolen vaikeissa perhesuhteissa olisi aineksia, mutta etenkin Rulen alkoholisoitunut äiti jää täysin pinnalliseksi. Ja jos Rulen ja Shaw'n suhteeseen pääseminen tuntuu kömpelöltä, vielä takkuilevampaa on elokuvan yritys laatia konfliktia hahmojen ympärille. Leffan suhde ei ole yhtä myrkyllinen kuin After-leffojen vastaava, eikä elokuva ole yhtä tuskastuttavan epähauskaa seurattavaa kuin tässä välissä ilmestyneet Beautiful Disaster (2023) ja Beautiful Wedding (2024), mutta Marked Men: Rule + Shaw sujahtaa silti samaan ärsyttävään kastiin. Kaiken tämän päätteeksi elokuva vielä loppuu kuin seinään, jättäen katsojan hölmistyneenä miettimään, että "siinäkö se oli?" kun lopputekstit lähtevät rullaamaan ja leffateatterin salin valot syttyvät.

Jos Soboilin käsikirjoitus on jo tarinankuljetuksessa kömpelö, on se vielä huonompi dialogin puolesta. Teksti on malliesimerkki siitä, kuinka repliikkejä ei pitäisi kirjoittaa. Hahmot selittävät katsojalle auki asioita niin luonnottomilla keskusteluilla, että oikein hävettää. Rulen veljen kuolema avataan sillä, että äiti kysyy ruokapöydässä "kuinka monta vuotta poikani onnettomuudesta onkaan kulunut?". Osaavankin ohjaajan käsissä tästä olisi vaikeaa saada aikaiseksi hyvää leffaa ja Cassavetes on vielä päättänyt hoitaa homman tympäännyttävässä melodramaattisuudessa vellomisen kautta. Edes teknisiltä ansioiltaan leffa ei ole ihmeellinen, eikä elokuva saa millään esitettyä jotain kuvauspaikkana toiminutta bulgarialaiskaupunkia amerikkalaisena. Kameratyöskentely, leikkaus, lavasteet, puvustukset ja äänimaisema ovat ihan kivaa perussuorittamista. George Kallisin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen, sillä leffa on tungettu niin täyteen eri artistien jumputusbiisejä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Marked Men: Rule + Shaw, 2025, Voltage Pictures

Arvostelu: The Notebook - Rakkauden sivut (The Notebook - 2004)

THE NOTEBOOK - RAKKAUDEN SIVUT

THE NOTEBOOK

Ohjaus: Nick Cassavetes

Pääosissa: Ryan Gosling, Rachel McAdams, James Garner, Gena Rowlands, Joan Allen, David Thornton, James Marsden, Sam Shepard, Kevin Connolly ja Jamie Brown

Genre: romantiikka, draama

Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia

Ikäraja: 12

The Notebook - Rakkauden sivut perustuu Nicholas Sparksin kirjaan Kuuntele vain muistojasi (The Notebook) vuodelta 1996. New Line Cinema hankki heti julkaisuvuonna kirjan elokuvaoikeudet ja ryhtyi työstämään filmatisointia sen pohjalta. Aluksi Steven Spielberg oli halukas ohjaamaan elokuvan, mutta muiden projektien takia Spielberg jätti projektin. Ohjaajan penkillä kävivät pyörähtämässä Jim Sheridan ja Martin Campbell, kunnes Nick Cassavetes otti projektin omakseen. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2002 ja lopulta The Notebook - Rakkauden sivut sai maailmanensi-iltansa Seattlen elokuvajuhlilla 20. toukokuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, josta on muodostunut vuosien varrella monien suosikki romanttinen leffa. Kriitikoilta elokuva sai kuitenkin ristiriitaisen vastaanoton. Itse näin The Notebookin vasta yli kymmenen vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pidin sitä erittäin hyvänä. En ole katsonut sitä uudestaan, mutta kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen vihdoin toistamiseen ja samalla arvostella sen.

Kesällä 1940 nuori ja varaton Noah rakastuu yläluokkaiseen Allieen, joka hitaasti lämpenee miehen viettely-yrityksille. Voiko heidän suhteensa kuitenkaan toimia, kun Allien suvun status odottaa naisen tulevaisuudelta ihan muuta?

Kun Spielberg oli vielä elokuvan ohjaksissa, hän kaavaili pääosaan Noah Calhouniksi Tom Cruisea. Yhdessä kohtaa myös George Clooney oli ehdolla, mutta kun hän koki olevansa väärä mies hommaan, rooliin pestattiin tuossa kohtaa lähinnä Young Hercules -televisiosarjasta (1998-1999) tuttu Ryan Gosling. Naispääosaan rikkaasta suvusta tulevaksi Allison "Allie" Hamiltoniksi taas pohdittiin ensin muun muassa Jessica Bieliä, Britney Spearsia ja Reese Witherspoonia, kunnes rooliin valittiin yhtä lailla liki tuntematon Rachel McAdams. Gosling ja McAdams tekivät molemmat läpimurtoroolinsa tässä leffassa ja he istuvatkin täydellisesti päärooleihin. Heidän väliltä tuntuu löytyvän todella vahvaa kemiaa... miksi onkin yllättävää, kun lukee elokuvan taustatietoja ja huomaa, että näyttelijäkaksikko likimain inhosi toisiaan läpi kuvausten. He kiukuttelivat toisilleen harva se päivä ja eräänä kuvauspäivänä Gosling jopa pyysi, että saisi sijaisnäyttelijän McAdamsin tilalle, sillä hän ei kestänyt tämän läsnäoloa. Ihailtavaa on, ettei tällainen suhtautuminen näy millään lailla kummankaan roolisuorituksesta, vaan he ovat saaneet käännettyä voimakkaat tunteensa kunnon intohimoksi. Rakastavaisten esittäminen selkeästi lämmitti kummankin tunteita, sillä elokuvan ilmestyttyä Gosling ja McAdams paljastivat olevansa parisuhteessa - sitä iloa tosin kesti vain kaksi vuotta.

     Elokuvassa nähdään myös Joan Allen ja David Thornton Allien konservatiivisina ja rikkaina vanhempina, jotka katsovat Noahia nenänvarttaan pitkin, Sam Shepard Noahin isänä, Kevin Connolly Noahin parhaana kaverina Fininä, James Marsden toisessa maailmansodassa sotivana Lonina, sekä Jamie Brown leskeksi jääneenä Marthana. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Allen Allien napakkana äitinä.

The Notebook - Rakkauden sivut toimi mainiosti vielä uudelleenkatseltuna, enkä ihmettele, miksi varsinkin minneaalit nostavat sen usein suosikkiensa joukkoon rakkauselokuvista puhuttaessa. Siinä on joitain juttuja, jotka hiertävät itseäni vastakarvaan, mutta kun sitä vertaa moniin muihin romanttisiin draamoihin, joista nuoret ovat intoilleet 2000-luvulla, on The Notebook selvästi sitä parempaa päätyä. Elokuvan isoin onnistuminen on Goslingin ja McAdamsin vahva kemia kuvauksissa tapahtuneesta draamailusta huolimatta. He saavat kameran edessä huijattua katsojan palavista tunteista ja siten he nappaavat tehokkaasti mukaan monivaiheisen rakkaustarinansa pyörteisiin, vaikka aluksi Noahin ja Allien romanssin syntymistä voi olla vaivaannuttavaa seurata. Kenties aikoinaan se, että mies uhkailee itsemurhalla, jos nainen ei suostu hänen kanssaan treffeille, olisi voitu tulkita romanttiseksi, mutta uskoisin, että jo elokuvan ilmestyessä vuonna 2004 moni näki tilanteen häiriintyneenä. Nyt 20 vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen kohtausta katsoessa hälytyskellot soivat kovaäänisesti ja katsoja lähes huutaa Allielle, että pysy kaukana siitä miehestä!

Mutta kun tästä päästään eteenpäin, elokuva voittaa suurimmaksi osaksi puolelleen. Nuoren parin suhde haastaa klassiseen tapaan luokkaerot ja siinä, missä Noahin isä ihastelee, että onpa poika kunnollisen tytön tuonut näytille, Allien vanhemmat tuhahtelevat, että minkä rääpäleen kanssa meidän tyttäremme oikein viettää aikansa? Suhteen etenemistä seuraa kiinnostuneena. Meno on hieman siirappista, muttei koskaan ällöimelää. Matkaan ilmestyy toki omat mutkansa, jotka tehostavat draamaa. Tiettyihin asioihin toivoisi käytettävän enemmän aikaa ja ehkä hieman hassusti yksi kritiikeistäni on se, että elokuva on harmillisen lyhyt. Se vie lopulta niin mainiosti mukanaan, että sitä voisi katsoa kauemmin. Nyt jotkut merkittävät hetket hoidetaan hieman hätäisesti ja pääasiassa mehevästi kypsyttelevä elokuva jää paikka paikoin hieman raakileeksi.

Eniten itseäni The Notebookissa hiertävät osiot, joissa vanhainkodissa James Garnerin esittämä mies kertoo Noahin ja Allien tarinaa Gena Rowlandsin näyttelemälle naiselle. En sano, että tämä osio pitäisi poistaa, mutta jotain viilausta se kaipaisi. Siitä löytyy onnistumisensa ja lopuksi kuvio onnistuu liikuttamaan, mutta ajoittain se tuntuu rikkovan tarinankerronnan soljuvuutta. Lisäksi hommaan liittyy oma käänteensä, minkä tosin arvaa luultavasti heti ensiminuuteilla. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta tekijöiden olisi pitänyt viivästyttää paljastusta elokuvan loppuun, sillä nyt liian aikainen katsojan arvelusten vahvistaminen johtaa siihen, että päätarina kärsii, kun katsoja saa tietää lopputuloksen.

Muutaman mutkan kautta elokuvan ohjaajaksi päätyi lopulta Nick Cassavetes, joka rakentaa tunnelmaa mainiosti ja saa pääkaksikon muuttamaan voimakkaat negatiiviset tunteensa voimakkaiksi positiivisiksi tunteiksi kameran edessä. Jeremy Levenin käsikirjoitus on pääasiassa onnistunut, mutta hän olisi voinut hieman asetella Garnerin ja Rowlandsin kohtauksia paremmin ja työstää niitä lisää. Nähtävästi useampikin Levenin kirjoittamista kohtauksista jäi lopulta leikkaushuoneen lattialle, mitä harmittelen, sillä leffan voisi tosiaan antaa hengittää vielä enemmän. Muuten The Notebook - Rakkauden sivut on teknisiltä ansioiltaan toimiva. Se on todella tyylikkäästi kuvattu. Filmikuvaus ja värityöskentely luovat 1940-luvulla tapahtuviin kohtauksiin erittäin kauniin ilmeen. Ajankuva on vaikuttavasti toteutettu upein lavastein ja asuin. Toiseen maailmansotaan sijoittuva lyhyt taistelukohtaus on näyttävästi luotu. Myös äänimaailma on onnistuneesti rakennettu Aaron Zigmanin hempeitä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.7.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Notebook, 2004, New Line Cinema, Gran Via Productions, Avery Pix