Näytetään tekstit, joissa on tunniste Natalie Alyn Lind. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Natalie Alyn Lind. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. heinäkuuta 2026

Dutton Ranch, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

DUTTON RANCH - KAUSI 1



Luoja: Chad Feehan
Näyttelijät: Kelly Reilly, Cole Hauser, Finn Little, Annette Bening, Ed Harris, Natalie Alyn Lind, Juan Pablo Raba, J. R. Villarreal, Marc Menchaca, Jai Courtney, Berto Colón, Morgan Wade, David DeLao, Ray McKinnon, Josh Stewart, Hart Denton, Sterlin English, Kyle Dondlinger ja Raoul Max Trujillo
Genre: draama, western
Jaksomäärä: 9
Jakson kesto: 41 minuuttia - 59 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 13 minuuttia
Ikäraja: 16

Taylor Sheridanin ja John Linsonin luoma moderni lännensarja Yellowstone (2018-2024) nautti valtavasta suosiosta, joten sen tarinaa päätettiin laajentaa erilaisten lisäosasarjojen, kuten esiosien 1883 (2021-2022) ja 1923 (2022-2025), sekä Kayce Duttonista kertovan Marshals-sarjan (2026-) myötä. Vuonna 2024 ilmoitettiin, että Kelly Reilly ja Cole Hauser palaisivat tuttuihin rooleihinsa Beth Duttoniksi ja Rip Wheeleriksi omassa sarjassaan, joka kulki aluksi nimellä "The Dutton Ranch" ja joka korvaisi alun perin suunnitellun Yellowstonen kuudennen tuotantokauden. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2025 ja nyt Dutton Ranchin ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa SkyShowtimen kautta). Itse pidin paljon Yellowstonesta, 1883:sta ja 1923:sta, mutten piitannut Marshalsista, joka tehtiin ilman Sheridania pääkäsikirjoittajana. Pelkäsin, että Dutton Ranchkin kokisi saman kohtalon ilman Sheridanin panostusta, joten odotukseni sarjaa kohtaan olivat matalat. Päätin silti katsoa tämänkin sarjan läpi.

Kun maastopalo tuhoaa Bethin ja Ripin ranchin, he muuttavat Carter-pojan kanssa Texasiin, aloittaakseen alusta uudella tilalla. Ongelmaksi kuitenkin koituu paikallinen karjatila 10 Petal, joka ei innostu uudesta kilpailijasta ja jolla ei ole puhtaat jauhot pussissaan.




Kelly Reilly, Cole Hauser ja hurjan kasvupyrähdyksen tehnyt Finn Little palaavat rooleihinsa rakastavaisiksi Beth Duttoniksi ja Rip Wheeleriksi, sekä heidän adoptiopojakseen Carteriksi. Yellowstonen tapahtumien jälkeen Beth ja Rip ovat asettuneet uudelle tilalleen Montanassa, mutta kun hurja maastopalo tuhoaa kaiken, he päättävät lähteä uuteen nousuun ja ostavat tilan Texasista, aloittaakseen alusta. Reilly, Hauser ja Little ovat kaikki mainioita rooleissaan, etenkin Reilly, jonka hahmo Beth on saanut kuluneiden vuosien varrella roimasti eri sävyjä, tehden hänestä yhden kiinnostavimmista naishahmoista televisiossa tällä hetkellä. Hauserista löytyy karismaa cowboyna, jolle ei kannata ryttyillä ja Little tulkitsee oivallisesti aikuisuuden kynnyksellä olevaa Carteria, joka pohtii, mitä haluaisikaan tulevaisuudeltaan.
     Uusina hahmoina Dutton Ranch esittelee Bethiä ja Ripiä auttavat Azulin (J. R. Villarreal) ja Zachariahin (Marc Menchaca), Texasissa dominoivan 10 Petal -ranchin omistajan Beulah Jacksonin (Annette Bening), hänen poikansa Joaquinin (Juan Pablo Raba) ja Rob-Willin (Jai Courtney), Rob-Willin tyttären Oreanan (Natalie Alyn Lind), Beulahin turvamiehen Miguelin (Berto Colón), sekä eläinlääkäri Everettin (Ed Harris). Sivunäyttelijöistä parhaiten vakuuttavat vähemmän yllättäen iäkkäät konkarit Bening ja Harris, mutta Courtney näyttää jälleen kerran olevansa oiva valinta hullunkiilto silmissään hommansa hoitavaksi lieroksi.




Kuten alussa sanoin, en juuri tykännyt Bethin veljen Kaycen omasta sarjasta, Marshalsista, jossa idean isä ja aiempien sarjojen pääkäsikirjoittaja Taylor Sheridan toimi enää pelkkänä tuottajana. Pelkäsin, että kun Sheridanin panos Dutton Ranchin parissa on sama, myös tämä sarja olisi vain harmillisen laimea lisäys Yellowstone-franchiseen. Mutta mitäpä vielä! Dutton Ranch nousee kevyesti Yellowstonen parhaimmistoon ja saa tämän modernin länkkärisaagan ystävät huokaisemaan helpotuksesta. Iso plussa on jo se, että Reilly ja Hauser ovat paljon vahvemmat näyttelijät kuin Kaycea esittävä Luke Grimes, minkä lisäksi Dutton Ranch ylipäätään tuntuu loogiselta jatkumolta Yellowstonelle, toisin kuin Marshals.

On erittäin kiinnostavaa ryhtyä seuraamaan Bethiä, Ripiä ja Carteria, kun heidän rakentamansa elämä palaa tuhkaksi heidän silmiensä edessä, mutta he eivät anna sen lannistaa, vaan lähtevät uuteen nousuun. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty ja tällä uudella Dutton-ranchilla koetaankin jos jonkinlaisia vastoinkäymisiä. Kapuloita rattaisiin tökkii myös 10 Petal -ranch, joka ei innostu tulokkaista ja jonka bisnekset eivät kaikki ole sieltä laillisimmasta päästä. Tämä kahden ranchin välinen konflikti on väkevästi rakennettu ja sitä kypsennetään hissuksiin läpi kauden, kunnes helvetti päästetään tuttuun Yellowstone-tyyliin valloilleen finaalissa. Päätösjakso jää tiukkaan paikkaan kesken ja Dutton Ranchille haluaisikin nähdä jatkoa välittömästi. Samaa ei todellakaan voinut sanoa Marshalsista, jonka jatkosuunnitelmat olisi mielestäni voinut viskata roskakoriin.




Tuotantokauden ohjaajat rakentavat hyvin ilmapiiriä ja pitävät mielenkiinnon yllä, oli luvassa sitten henkilödraamaa, työskentelyä karjatilalla tai jännittävämpiä tilanteita. Chad Feehanin johdolla käsikirjoitustiimi sekoittelee pakkaa oivallisesti ja toivon, että sama meno jatkuu tulevalla kakkoskaudella, vaikka Feehan lähtikin huhujen mukaan ovet paukkuen ulos sarjasta, taiteellisten erimielisyyksien takia. Teknisesti Dutton Ranch on erittäin pätevä. Tuotantokausi on näyttävästi kuvattu ja Texasin maisemia esitellään tietysti koko rahan edestä. Lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset äityvät paikoitellen aika rujoiksi. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Brian Tylerin ja Breton Vivianin säveltämät musiikit tuovat oivallisen lisänsä tunnelmaan.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.7.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
Dutton Ranch, Yhdysvallat, 2026-, 101 Studios, MTV Entertainment Studios, Paramount Television Studios


keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

Arvostelu: Marked Men: Rule + Shaw (2025)

MARKED MEN: RULE + SHAW



Ohjaus: Nick Cassavetes
Pääosissa: Chase Stokes, Sydney Taylor, Alexander Ludwig, Ella Balinska, Michael Bradway, Nancy De Mayo, Matthew Noszka, Adam Abbou, Paul Johansson, Evan Mock, Tonya Cornelisse, Natalie Alyn Lind ja Hannah Kepple
Genre: draama, romantiikka
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 12

Marked Men: Rule + Shaw perustuu Jay Crownoverin Marked Men -kirjasarjan avausosaan Rule vuodelta 2012. Voltage Pictures hankki kirjan filmatisointioikeudet ja ryhtyi työstämään sen pohjalta elokuvasovitusta. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2024 ja nyt Marked Men: Rule + Shaw saapuu elokuvateattereihin. Itselleni Crownoverin kirjat eivät olleet tuttuja, mutta pyörittelin silmiäni, kun näin elokuvan julisteen ja trailerin ensi kertaa, leffan näyttäessä vain seuraavalta toksiselta teinirakkausrainalta Afterien (2019-2023) jalanjäljissä. Skeptisyydestäni huolimatta kävin katsomassa Marked Men: Rule + Shaw'n sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaan.

Kiltti tyttö Shaw on rakastanut synkistelevää tatuoijapoika Rulea niin pitkään kuin muistaa, mutta Rule näkee Shaw'n vain kaverina. Syntymäpäivänään Shaw päättää kuitenkin muuttaa tilanteen ja saada Rulen itselleen.




Netflixin Outer Banks -sarjan (2020-) keulakuva Chase Stokes ja elokuvadebyyttinsä tekevä Sydney Taylor näyttelevät Rulea ja Shaw'ta, elokuvan tylsän kliseisiä arkkityyppihahmoja. Stokesin näyttelemä Rule on se tyypillinen synkistelevä paha poika, joka ei ole vain tatuoitu, vaan joka myös työskentelee tatuoijana, viettäen illat pokaamalla naisia baareissa ihan vain olemalla mulkku. Ja jostain syystä Taylorin esittämä kiltti tyttö Shaw on tähän lääpällään. Shaw tulee varakkaasta perheestä, kun taas Rulen kotiolot ovat kehnot, etenkin sen jälkeen kun Rulen identtinen veli menehtyi auto-onnettomuudessa. Hahmojen kehityskaaretkin ovat tutut. Tuhma poika pehmenee kiltin tytön edessä, samalla kun kiltti tyttö kasvattaa kovempaa kuorta koettelemustensa takia. Stokesin ja Taylorin välinen kemia on väkinäistä, eikä leffa tee juuri työtä saadakseen katsojan uskomaan, että hahmot rakastuisivat toisiinsa. Taylor suoriutuu muuten kelvollisesti, mutta Stokesin osaksi jää lähinnä tylsä murjottaminen.
     Elokuvassa nähdään myös Paul Johansson ja Tonya Cornelisse Rulen vanhempina, Alexander Ludwig Rulen isoveljenä Romena, Nancy De Mayo Shaw'n tiukkana äitinä Eleanorina, Ella Balinska Shaw'n kämppiksenä Aydenina, Michael Bradway Shaw'n ex-poikaystävänä Gabena, sekä Matthew Noszka, Evan Mock, Natalie Alyn Lind ja Adam Abbou Rulen kavereina Nashina, Jetinä, Corana ja Jasperina. Sivunäyttelijöissä ei ole juuri hurraamista, vaikkakin De Mayo on onnistuneen raivostuttava Shaw'n äitinä, joka tuntuu elävän 1800-luvulla, yrittäessään pakkonaittaa tytärtään rikkaalle miehelle, jotta tämä turvaisi perheen taloudellisen tilanteen.




Astellessani elokuvateatteriin katsomaan Marked Men: Rule + Shaw'ta, ainoa toivonkipinäni oli se, että elokuvan oli ohjannut Nick Cassavetes, jolta löytyy filmografiastaan aidosti mainio romanttinen leffa, The Notebook - Rakkauden sivut (The Notebook - 2004). Valitettavasti kokemus ei näy lopputuloksesta, vaan Marked Men: Rule + Shaw voisi yhtä hyvin olla jonkun aloittelevan, juuri elokuvakoulusta valmistuneen ohjaajakeltanokan väsäämä. Iso ongelma on toki Sharon Soboilin surkea käsikirjoitus Jay Crownoverin kirjan pohjalta, joka kulkee niin tuskastuttavan kliseisiä latuja, että leffalla itselläänkin vaikuttaisi olevan tylsää itsensä parissa. Onhan tuokin jo toki omanlaisensa saavutus, mutta ei valitettavasti elokuvan pisteitä korottava sellainen.

Tarina etenee niin tylsän tavanomaisia reittejä ilman mitään säväyttävää, että puolentoista tunnin elokuva tuntuu runsaasti kestoaan pidemmältä. Lyhyen keston tai pikemminkin sen kömpelön käytön takia Rulen ja Shaw'n romanssia ei saada rakennettua sulavasti. Lähinnä leffa saa kummastelemaan, että mitä hahmot edes näkevät toisissaan? Rule on vuosia kutsunut Shaw'ta Casperiksi, koska nähtyään tämän ensi kertaa, Rule piti tyttöä aliravitsemuksen takia kalpeana kuin kummitus. Tämänkin jälkeen Shaw suorastaan pakottaa Rulen sänkyyn kanssaan. Muistakaa nuoret: "ei" on "ei", ihan sama tuliko se naisen vai miehen suusta.




Kaikki muukin jää joko puolitiehen tai täysin raakileeksi. Kummankin osapuolen vaikeissa perhesuhteissa olisi aineksia, mutta etenkin Rulen alkoholisoitunut äiti jää täysin pinnalliseksi. Ja jos Rulen ja Shaw'n suhteeseen pääseminen tuntuu kömpelöltä, vielä takkuilevampaa on elokuvan yritys laatia konfliktia hahmojen ympärille. Leffan suhde ei ole yhtä myrkyllinen kuin After-leffojen vastaava, eikä elokuva ole yhtä tuskastuttavan epähauskaa seurattavaa kuin tässä välissä ilmestyneet Beautiful Disaster (2023) ja Beautiful Wedding (2024), mutta Marked Men: Rule + Shaw sujahtaa silti samaan ärsyttävään kastiin. Kaiken tämän päätteeksi elokuva vielä loppuu kuin seinään, jättäen katsojan hölmistyneenä miettimään, että "siinäkö se oli?" kun lopputekstit lähtevät rullaamaan ja leffateatterin salin valot syttyvät.

Jos Soboilin käsikirjoitus on jo tarinankuljetuksessa kömpelö, on se vielä huonompi dialogin puolesta. Teksti on malliesimerkki siitä, kuinka repliikkejä ei pitäisi kirjoittaa. Hahmot selittävät katsojalle auki asioita niin luonnottomilla keskusteluilla, että oikein hävettää. Rulen veljen kuolema avataan sillä, että äiti kysyy ruokapöydässä "kuinka monta vuotta poikani onnettomuudesta onkaan kulunut?". Osaavankin ohjaajan käsissä tästä olisi vaikeaa saada aikaiseksi hyvää leffaa ja Cassavetes on vielä päättänyt hoitaa homman tympäännyttävässä melodramaattisuudessa vellomisen kautta. Edes teknisiltä ansioiltaan leffa ei ole ihmeellinen, eikä elokuva saa millään esitettyä jotain kuvauspaikkana toiminutta bulgarialaiskaupunkia amerikkalaisena. Kameratyöskentely, leikkaus, lavasteet, puvustukset ja äänimaisema ovat ihan kivaa perussuorittamista. George Kallisin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen, sillä leffa on tungettu niin täyteen eri artistien jumputusbiisejä.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.3.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Marked Men: Rule + Shaw, 2025, Voltage Pictures


lauantai 22. kesäkuuta 2024

Arvostelu: Uinu, uinu lemmikkini: Verilinjat (Pet Sematary: Bloodlines - 2023)

UINU, UINU LEMMIKKINI: VERILINJAT

PET SEMATARY: BLOODLINES



Ohjaus: Lindsey Anderson Beer
Pääosissa: Jackson White, Forrest Goodluck, Natalie Alyn Lind, Isabella Star LaBlanc, Jack Mulhern, Henry Thomas, David Duchovny, Samantha Mathis ja Pam Grier
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 27 minuuttia
Ikäraja: 16

Stephen Kingin kirjaan perustuva kauhuelokuva Uinu, uinu lemmikkini (Pet Sematary - 2019) oli ailahtelevista arvosteluistaan huolimatta taloudellinen menestys. Elokuvan tuottaja Lorenzo di Bonaventura ei halunnut jättää leffaa yksittäiseksi menestykseksi, vaan hän halusi tehdä elokuvan, jossa perehdyttäisiin kirotun lemmikkien hautausmaan syntyyn. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2021 ja lopulta Pet Sematary: Bloodlines, eli suomalaisittain Uinu, uinu lemmikkini: Verilinjat julkaistiin Paramount+ -suoratoistopalvelussa lokakuussa 2023. Suomeen elokuva ei kuitenkaan saapunut SkyShowtime-palvelun kautta, kuten Paramount+ -tuotannot yleensä, joten päätin lopulta vuokrata elokuvan ja katsoa, onko se mistään kotoisin.

Vuonna 1969 pienessä Ludlow'ssa asuva nuori Jud Crandall selvittää kaupunkia koskevan synkän salaisuuden, kun hänen sodassa kaatunut ystävänsä herää henkiin hautaamisensa jälkeen ja hyökkää ihmisten kimppuun.




Uinu, uinu lemmikkini: Verilinjat keskittyy vuoden 2019 elokuvassa John Lithgow'n näyttelemän, naapurissa asuvan Jud Crandallin nuoruuteen. Lähes 80-vuotias Lithgow ei tietenkään voi näytellä samaa hahmoa parikymppisenä, joten hänen sijaan nuorta Judia esittää elokuvassa Jackson White, joka on varsinainen puupökkelö roolissa. White tekee tylsää ja mitäänsanomatonta työtä Judina, jonka on vaikea uskoa varttuvan Lithgow'n esittämäksi hahmoksi. Jud haaveilee muuttavansa pois pienestä ja tunkkaisesta Ludlow'n kaupungista, mutta kun kaupungin suuri ja hirvittävä salaisuus paljastuu, hänen täytyy jäädä korjaamaan tilanne.
     Elokuvassa nähdään myös Natalie Alyn Lind Judin tyttöystävänä Normana, Henry Thomas ja Samantha Mathis Judin vanhempina Danina ja Kathyna, Jack Mulhern riivatulta vaikuttavana Timmynä ja David Duchovny tämän isänä Billinä, Forrest Goodluck Judin ja Timmyn kaverina Mannyna ja Isabella Star LaBlanc tämän siskona Donnana. Näyttelijäkaartista kukaan ei tee kummoista työtä, eivät edes viime vuosikymmenen aikana kykyjään kauhuosastolla esitellyt E.T. the Extra-Terrestrialin (1982) lapsitähti Henry Thomas tai Salaisista kansioista (The X-Files - 1993-2018) tuttu Duchovny. Erityisen kehno on Mulhern kuolleista heränneenä Timmynä, joka on pikemminkin koominen yrityksissään olla pelottava.




"Joidenkin asioiden on parempi pysyä kuolleena" on toiminut Uinu, uinu lemmikkini -tarinan mottona siitä asti, kun Stephen Kingin alkuperäiskirja julkaistiin vuonna 1983. On sääli, ettei Hollywoodissa ole ymmärretty tätä, vaan Uinu, uinu lemmikkini: Verilinjat on täydellinen esimerkki siitä, että joskus olisi vain parempi, jos kuollutta elokuvasarjaa ei lähdettäisi sorkkimaan enempää. Elokuva on kuin ne poloiset sielut, jotka haudataan Ludlow'n kirotulle hautausmaalle ja heräävät henkiin pelkkinä tyhjinä kuorina. Vuoden 2019 elokuvaversio ei ollut kovin ihmeellinen, mutta sitä voisi luonnehtia likimain mestariteokseksi tähän turhaakin turhempaan esiosaan verrattuna.

Oikein tehtynä tekijöillä olisi voinut olla käsissään potentiaalisesti mielenkiintoinen taustatarina, joka perehtyisi lemmikkien leposian syntyyn. Tältä osin leffa on kuitenkin pelkkä pintaraapaisu. Kaiken kaikkiaan toteutus on kömpelö, suorastaan pöyristyttävän amatöörimäiseltä tuntuva räpellys. Vuoden 2019 elokuvan käsikirjoittaneen Jeff Buhlerin ja ensimmäistä leffaansa ohjaavan Lindsey Anderson Beerin teksti tuntuu parissa tunnissa hutaistulta, vailla minkäänlaista dramaturgian tai soljuvuuden tajua. Käsikirjoituksen rakenne on outo sotku, josta tuntuu välillä jopa puuttuvan tarpeellisia palasia. Elokuva toisaalta rakentaa mysteeriä, mutta samalla kuitenkin luottaa siihen, että katsojalla on jo tiedossa, kuinka kirottu hautausmaa toimii. Hahmot ovat tylsiä ja yksiulotteisia, eikä heidän kohtaloistaan jaksa kiinnostua. Beerin ensikertalaisuus myös paistaa läpi lopputuloksesta ja etenkin kauhupuoli on niin naurettavaa toilailua kovaäänisten äkkisäikyttelyjen kanssa. Ohi ajavaa rekkaa käytetään useammankin kerran - lähinnä herättämään katsojaa puoliunesta, sillä Uinu, uinu lemmikkini: Verilinjat on niin tuskastuttavan tylsä leffa.




Elokuvan teknisiäkään ansioita ei voi kehua. Kuvaus on parhaimmillaan kelvollista, mutta esimerkiksi henkiin herätetyn koiran hyökkäys on niin laiskasti kuvattu ja leikattu kasaan, että kohtauksen immersio kärsii saman tien. Leikkaus on muutenkin hutiloitua, eikä auta tunteessa, että seasta puuttuu kohtauksia. Valaisu on naurettavan surkeaa. Öiset kohtaukset ovat niin pimeitä, ettei niistä saa lähes mitään selvää. Etenkin pilkkopimeässä tapahtuva loppuhuipennus on pääasiassa vain turhauttavaa katseltavaa. Lavasteet ovat sentään oivalliset, samoin asut ja maskeeraukset. Äänimaailma luottaa liikaa kliseisiin pelottelupamauksiin ja etäältä hahmoja seuraavan Timmyn raskaaseen huohotukseen. Brandon Roberts ei saa mitään mielenkiintoista aikaiseksi musiikeillaan.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.12.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Pet Sematary: Bloodlines, 2023, Paramount Pictures, Di Bonaventura Pictures, Paramount Players