Arvostelu: Speak No Evil (2024)

SPEAK NO EVIL

Ohjaus: James Watkins

Pääosissa: Mackenzie Davis, Scoot McNairy, James McAvoy, Aisling Franciosi, Alix West Lefler, Dan Hough, Kris Hichen ja Motaz Mulhees

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 16

Speak No Evil on uudelleenfilmatisointi samannimisestä tanskalaiselokuvasta vuodelta 2022. Pian alkuperäiselokuvan ilmestyttyä Blumhouse-yhtiö hankki sen oikeudet, tehdäkseen siitä amerikkalaisversion. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2023 ja ne jouduttiin hetkellisesti keskeyttämään heinäkuussa Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakon takia. Marraskuussa elokuva saatiin kuvattua loppuun ja nyt Speak No Evil saapuu elokuvateattereihin, vain kaksi vuotta alkuperäisleffan jälkeen. Itse olin täysin häkeltynyt siitä, että amerikkalaisten oli pakko tehdä oma versionsa elokuvasta näin nopeasti alkuperäisen Speak No Evilin ilmestyttyä. Odotukseni uutta elokuvaa kohtaan olivat todella alhaiset, joskin leffan saamat kehut kriitikoilta herättivät uteliaisuuteni. Kävinkin katsomassa amerikkalaisen Speak No Evilin heti sen ensi-iltapäivänä.

Amerikkalaisperhe tapaa lomamatkallaan Italiassa mukavan brittiperheen, joka kutsuu amerikkalaiset viikonlopuksi kotiinsa. Miellyttävä viikonloppu muuttuu kuitenkin hetki hetkeltä ikävämmäksi, kun isäntäperheen todelliset puolet paljastuvat...

Terminator: Dark Fatesta (2019) tuttu Mackenzie Davis ja Narcos: Mexico -sarjasta (2018-2021) tuttu Scoot McNairy näyttelevät Louisea ja Beniä, amerikkalaispariskuntaa, jotka muuttivat Lontooseen Benin uuden työn perässä. Työhommat eivät ole kuitenkaan sujuneet toivotulla tavalla ja rakkaudestakin löytyy ryppyjä, joten pariskunta päättää ottaa tyttärensä Agnesin (Alex West Lefter) ja matkata Italiaan hermolomalle. Siellä he kohtaavat brittipariskunnan, X-Men -elokuvista (2011-2019) tutun James McAvoyn näyttelemän Paddyn ja pienelle huomiolle jääneestä The Nightingale -jännäristä (2018) tutun Aisling Franciosin esittämän Ciaran, sekä heidän poikansa Antin (Dan Hough). Perheet tulevat nopeasti juttuun, eikä aikaakaan, kun Paddy ja Ciara kutsuvat Louisen, Benin ja Agnesin maatilalleen viettämään viikonloppua. Davis, McNairy, Franciosi, sekä lapset suoriutuvat osistaan oikein kelvollisesti, etenkin Davisin ja McNairyn tulkitessa hahmojensa kasvavia kauhuntunteita, kun mukavalta vaikuttava viikonloppu alkaa eskaloitua varsinaiseksi painajaisnäytelmäksi. Elokuvan todellinen vetonaula on toki McAvoy, joka revittelee oikein antaumuksella. Niinkin antaumuksella, että lopulta hänen Paddy-hahmonsa muuttuu jopa vaivaannuttavaksi psykopaattikarikatyyriksi, joka enemmän huvittaa kuin pelottaa.

Alkuperäinen tanskalainen Speak No Evil -elokuva yhdisteli ansiokkaasti hiljalleen rakentuvaa kauhua ja mustalla huumorilla höystettyä satiiria keskiluokkaisten pohjoismaalaisten kohteliaisuudesta. Se luotti katsojansa osaavan yhdistää langanpätkät ja tarjosi lopuksi säälimättömän julman finaalin, joka jätti aika lailla jokaisen katsojansa sanattomaksi. Tuore amerikkalainen Speak No Evil on pintapuoleisesti sama leffa, mutta vesitettynä ja tyhmennettynä. Aito kasvavan ahdistuksen tunne on korvattu halvoilla kikoilla ja toiminnantäyteisellä loppuhuipennuksella, satiiri jää unohduksiin ja muutenkin alkuperäisleffan pointti tuntuu menneen uudelleenfilmatisoinnin tekijöiltä yli hilseen. Alkuperäisen elokuvan finaali vaati munaa, joten se on tietysti pistetty vaihtoon paljon höttöisemmän loppuratkaisun tieltä. Eli toisin sanoen uusi Speak No Evil on malliesimerkki eurooppalaiselokuvan Hollywood-versiosta.

Jos en olisi nähnyt alkuperäistä tanskalaisleffaa, saattaisin pitää uutta versiota menevänä jännärinä tiivistunnelmaisen lopetuksen kera. Alkuperäisteoksen katsoneena uusi versio jätti kuitenkin kylmäksi oikeastaan kaikin tavoin. Loppua lukuun ottamatta elokuva kulkee muuten liki identtisiä latuja kohtauksesta toiseen, mutta moni tärkeä yksityiskohta jää puuttumaan. Yksi alkuperäisleffan pääjutuista oli se, että yksi perhe oli tanskalainen, kun taas toinen oli hollantilainen. Kulttuurierojen lisäksi kielimuuri toi vahvan lisänsä. Elokuvan tapa paljastaa käänteensä katsojalle oli onnistunut, mutta uusi versio syyllistyy tyhmentävään rautalangasta vääntämiseen. Tunnelmanrakentelun sijaan uutuus luottaa lähinnä halpoihin kovaäänisiin böö-pelotteluihin. Kaikki amerikkalaisversioinnin perisynnit ovat siis periaatteessa mukana. Enää jää puuttumaan se, että uusi leffa menestyy ja Blumhouse ilmoittaa Speak No Evil -universumin käynnistymisestä. Seuraavaksi sitten "See No Evil" ja "Hear No Evil". Tai kenties esiosaleffa "Speak No Evil: Origins".

Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa James Watkins, jonka aiempiin töihin kuuluu Daniel Radcliffen tähdittämä ihan kiva kauhuilu The Woman in Black (2012). Watkinsin jälki jää tylsän vaisuksi läpi elokuvan, eikä hän tuntunut ymmärtävän alkuperäiselokuvaa. Olisi toki kiinnostavaa tietää, oliko se Watkinsin vai studion päätös, että uudelleenfilmatisoinnin loppu päätettiin muuttaa huomattavasti kesymmäksi. Sentään Speak No Evil on mainiosti kuvattu, hyvin lavastettu, puvustettu ja valaistu, maskeeraukset näyttävät oivallisilta ja tehostepuolikin on kunnossa. Amerikkalaisleffaan kuuluu toki ainakin yksi räjähdys, vaikkei sellaisista olisi ollut alkuperäisessä tietoakaan.Danny Bensin ja Saunder Jurriaansin säveltämät musiikit eivät kuitenkaan juuri hetkauta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Speak No Evil, 2024, Universal Pictures, Blumhouse Productions