Harry Hole, kausi 1 (Jo Nesbøs Harry Hole - 2026) - sarja-arvostelu

HARRY HOLE - KAUSI 1

JO NESBØS HARRY HOLE

Luoja: Jo Nesbø

Näyttelijät: Tobias Santelmann, Joel Kinnaman, Pia Tjelta, Anders Baasmo Christiansen, Ellen Helinder, Simon J. Berger, Ingrid Bolsø Berdal, Cato Skimten Storengen, Peter Stormare, Maxime Baune Bochud, Anders Danielsen Lie, Ane Dahl Torp, Kelly Gale, Kåre Conradi ja Frank Kjosås

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 9

Jakson kesto: 43 minuuttia - 1 tunti 2 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 21 minuuttia

Ikäraja: 16

Harry Hole perustuu Jo Nesbøn samannimiseen kirjasarjaan, joka käynnistyi vuonna 1997 kirjalla Lepakkomies (Flaggermusmannen). Kirjojen pohjalta oli jo tehty amerikkalainen elokuva Lumiukko (The Snowman) vuonna 2017, mutta koska se ei menestynyt toivotulla tavalla, elokuvasarja ei jatkunut yhtä osaa pidemmälle. Maaliskuussa 2024 Netflix paljasti työstävänsä Nesbøn kanssa sarjasovitusta kirjojen pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät kaksi kuukautta myöhemmin ja nyt Harry Holen ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse en ole lukenut yhtäkään Harry Hole -kirjaa, olen vain nähnyt Lumiukko-leffan. Kun kuulin, että norjalaiset itse olivat tekemässä sarjaa kirjojen pohjalta, kiinnostuin heti ja ryhdyinkin katsomaan Harry Holea pian sen julkaisun jälkeen.

Alkoholismin kanssa kamppaileva rikostutkija Harry Hole ryhtyy tutkimaan niin kaameita murhia kuin hänen kollegaansa, jonka Harry uskoo olevan korruptoitunut.

Pääroolissa Harry Holena nähdään Tobias Santelmann, joka on tuttu esimerkiksi ruotsalaisesta Veronika-sarjasta (2024-). Tässä Santelmann pääsee kuitenkin keulakuvaksi ja hänestä löytyy niin sopivaa karismaa kuin tarvittavaa rosoisuutta, mitä rooli vaatii. Harry on norjalainen rikostutkija, jonka ura ja perhetilanne ovat kuitenkin vaakalaudalla miehen alkoholiongelman takia. Viinaan päin kallistuvat poliisihahmot eivät toki ole mikään uusi idea, mutta Harry on kliseisyydessäänkin oiva hahmo, jonka kanssa on kiinnostavaa ryhtyä tutkimaan Oslon synkempää puolta.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Harryn naisystävä Rakel (Pia Tjelta) ja tämän poika Oleg (Maxime Baune Bochud), Oslon poliisipäällikkö Agnes Sjølid (Agnes Kittelsen), ylikomisario Tom Waaler (Joel Kinnaman), poliisi Beate (Ellen Helinder), sekä rikollinen Odin (Peter Stormare). Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Kinnaman lipevänä kyttänä, jota Harry on jo pitkään epäillyt korruptoituneeksi, mutta ei ole saanut todistettua asiaa. Olin kuitenkin niin tottunut näkemään Kinnamania amerikkalaisissa elokuvissa puhumassa englantia, että minulta kesti tottua kuulemaan häntä puhumassa norjaa.

Jo Nesbøn faneille ja pohjoismaisista rikossarjoista ylipäätään innostuville Netflixin Harry Hole on aika varma riemuvoitto, sekä huojennus vaisun jenkkileffa Lumiukon (jota ei edes kuvattu kokonaan) jälkeen. En ole lukenut Veritimantteja (Marekors - 2003), Nesbøn kirjasarjan viidettä osaa, johon tämä sarjan avauskausi perustuu, mutta veikkaisin adaptaatiota onnistuneen uskolliseksi, koska Nesbø itse on käsikirjoittanut koko tuotantokauden. Jo sillä perusteella sarjaa uskaltaa suositella miehen kirjoista pitäville.

Itse pidin Harry Holen avauskautta oikein kelvollisena rikostutkimustarinana, joka ei kuitenkaan ihan onnistunut nappaamaan minua koukkuunsa toivomallani tavalla. Kuten lähdemateriaalina toimiva kirja, myös kausi pyörittelee kolmea tarinakaarta, joista yksi liittyy Oslossa kauheuksia tekevään sarjamurhaajaan, toinen liittyy Harryn ja Tom Waalerin väliseen konfliktiin ja kolmas Harryn alkoholikamppailuun ja samalla yritykseen pitää työnsä ja perheensä. Vaikka sarjamurhaajakuvio tarjoaakin hurjia näkyjä, koin sen lopulta näistä kuvioista selvästi tylsimmäksi ja olin paljon kiinnostuneempi Harryn ja Waalerin kissa-ja-hiiri -leikistä. Tästä puolesta löytyi kaipaamaani jännitettä ja tämän kuvion huipennuskin on lopulta vahvempi. Vaikkei Harry Holen avauskausi tehnytkään minuun sen isompaa vaikutusta, toivon, että sarja on tarpeeksi suosittu, jotta Nesbøn kirjoja aletaan kääntämään lisää samaan muottiin. Ainakin kauden päätösjaksossa vihjaillaan jo mahdollisesta jatkosta...

Teknisesti Harry Holen avauskausi on pätevästi tehty. Kameratyöskentely näyttää hyvältä ja öisestä Oslosta on saatu samanaikaisesti niin uhkaava kuin jopa hieman lumoava paikka. Kävin viime kesänä Oslossa ja pari kertaa sarjaa katsoessani oli hauska huomata, että "tuostahan minäkin kävelin". Lavasteet ovat mainiot, puvustus menevää ja maskeeraukset on saatu sopivan ikäviksi. Tehosteet ajavat hyvin asiansa ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu. Sarjan musiikit nousivat yhdeksi sen parhaista puolista, mikä ei toisaalta ole ihme, koska sävellyksistä vastaa Nick Cave.

Päätösjakson lopputeksteissä nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

Jo Nesbøs Harry Hole, Norja, Iso-Britannia, 2026-, Living Daylights Productions, Universal International Studios, Working Title Television

Arvostelu: Sentimental Value (Affeksjonsverdi - 2025)

SENTIMENTAL VALUE

AFFEKSJONSVERDI

Ohjaus: Joachim Trier

Pääosissa: Renate Reinsve, Stellan Skarsgård, Inga Ibsdotter Lilleaas, Elle Fanning, Anders Danielsen Lie, Cory Michael Smith, Catherine Cohen, Andreas Stoltenberg Granerud ja Øyvind Hesjedal Loven

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 12

Affeksjonsverdi, eli Sentimental Value on uusi norjalainen draamaelokuva. Pitkäaikaiset yhteistyökumppanit Joachim Trier ja Eskil Vogt kirjoittivat elokuvan käsikirjoituksen, saivat sille rahoituksen ja tekijäryhmän. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2024 ja maailmanensi-iltansa Sentimental Value sai toukokuussa 2025 Cannesin elokuvajuhlilla, missä elokuva voitti Grand Prix -palkinnon. Nyt elokuva on saapunut Suomen teattereihin, saatuaan meillä ensiesityksensä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla. Itse olen odottanut sen näkemistä kiinnostuneena, Cannesista lähtien kiertäneiden kehujen takia. Kävinkin katsomassa Sentimental Valuen pian sen ilmestymisen jälkeen.

Borgin perheen äidin kuolema tuo takaisin yhteen toisistaan eristäytyneet tyttäret, sekä elokuvia ohjaamaan lähteneen isän. Onko tässä tilaisuus korjata tulehtuneet välit, vai ovatko haavat liian syviä annettavaksi anteeksi?

Joachim Trierin edellistäkin elokuvaa, The Worst Person in the Worldia (Verdens verste menneske - 2021) tähdittänyt Renate Reinsve ja Inga Ibsdotter Lilleaas näyttelevät Noraa ja Agnesta, sisaruksia, jotka tulevat toimeen, mutta jotka eivät ole olleet läheisiä pitkään aikaan. Norasta on tullut varsin menestyksekäs teatterinäyttelijä, kun taas lapsena elokuvissa esiintynyt Agnes on tavanomaisempi äiti omalle perheelleen. Kun Noran ja Agnesin äiti menehtyy, siskokset tapaavat taas ja mikä merkittävintä, he tapaavat pitkästä aikaa isänsä, Stellan Skarsgårdin näyttelemän Gustavin. Gustav hylkäsi perheensä tyttöjen ollessa pieniä, tavoitellakseen uraa elokuvaohjaajana. Kun Gustav palaa kuvioihin, tytöt ovat epäileväisiä, etenkin kun nykyään selvässä alamäessä menestyksen suhteen oleva isä kertoo työstävänsä sukuunsa liittyvää elokuvaa, mihin haluaisi Noran päärooliin. Reinsve, Lilleaas ja Skarsgård ovat kaikki mainioita rooleissaan ja tulkitsevat hyvin vaikeaa perhedynamiikkaansa. Aina erinomainen Skarsgård vakuuttaa jo sillä, että hän on täydellisesti englantia puhuva ruotsalainen mies, joka näyttelee norjalaista miestä, joka puhuu englantia korostuksella.

     Elokuvassa nähdään myös Elle Fanning, joka esittää leffatähti Rachel Kempiä, jonka Gustav saa houkuteltua elokuvaansa, Noran kieltäydyttyä roolista. Amerikkalainen Fanning on omanlaisensa outolintu norjalaiselokuvassa, sopien toki täydellisesti rooliinsa Racheliksi, joka on hahmonakin hieman ulkopuolinen saapuessaan Norjaan.

Sentimental Value osoittautui oikein hyväksi perhedraamaksi, joskin elokuva ei tehnyt mitään sellaista lähtemätöntä vaikutusta, mitä kesän yli kuullut kehut antoivat odottaa. Borgien vaikea perhekuvio on tosiaan taitavasti toteutettu, niin näyttelijöiden kuin käsikirjoituksenkin puolesta. Jokaisella on omat juttunsa, jotka hiertävät ja toimivat esteenä sille, että perhe voisi aloittaa väliensä korjaamisen. Gustavin elokuvaprojekti saa kohottelemaan kulmia, mutta leffan edetessä käy selväksi, että se on aika lailla ainoa välittämisen tapa, jonka mies osaa. Norasta tuntuu siltä, että isä yrittää vain hyötyä tyttärensä menestyksestä teatterien lavoilla ja päästä hänen roolittamisen kautta itsekin takaisin valokeilaan, mutta vähitellen voi huomata, että Gustav haluaa käyttää projektia tutustuakseen tyttäreensä uudelleen.

Tarina kulkee verkkaisesti omalla painollaan ja täytyy sanoa, että paikoitellen parin tunnin ja vartin kesto tuntui hieman liialliselta, etenkin kun kohtauksesta toiseen siirrytään usein varsin töksähdellen. Elokuvan lopetus on kuitenkin kaiken jälkeen onnistunut, vaikkei se jättänyt ainakaan itseäni sellaisen tunnemyllerryksen valtaan kuin voisi toivoa. Hyvän draaman lisäksi leffasta löytyy myös ripaus huumoria, sekä hieman sanottavaa elokuvateollisuudesta. Kansainvälisyyden tavoittelu on tärkeää, jotta saa nykyään rahoitusta. Sen huomaa Gustavin elokuvasta, mihin palkataan Hollywood-tähti, vaikka käsikirjoituksen kääntäminen englanniksi vie osan sen henkilökohtaisuudesta pois. Sen huomaa myös itse Sentimental Valuesta, johon on saatu kenties pohjoismaiden tunnetuin näyttelijä Stellan Skarsgård, sekä amerikkalaistähti Elle Fanning. Huomaahan sen jo täällä Suomessa, kun miettii tällä viikolla teattereihin saapuvaa Sisu 2:a (2025). Mutta kadottavatko pohjoismaalaiset elokuvat osan identiteetistään tällä kansainvälisyyden tavoittelulla?

Joachim Trierin aiemmat työt, kuten jo mainittu The Worst Person in the World ovat itseltäni valitettavasti jääneet väliin, mutta Sentimental Value on näyttö osaamisesta aidon tuntuisen ihmisdraaman parissa. Trierin ja Eskil Vogtin käsikirjoitus on tosiaan oivallinen, myös dialoginsa puolesta. Lisäksi elokuva on taitavasti kuvattu, lavasteet ovat mainiot, puvustus pätevää ja äänimaailmakin hyvin rakennettu Hania Ranin tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Affeksjonsverdi, 2025, Mer Film, Eye Eye Pictures, MK2 Productions, Lumen Production, Komplizen Film, BBC Film, Film i Väst, Oslo Filmfond, Arte France Cinéma, Mediefondet Zefyr, Alaz Film, ZDF/Arte, Don't Look Now, Creative Europe, Eurimages, Normandy Regional Fund, Zentropa Entertainments, Zentropa International Sweden

Arvostelu: Kesäkirja (The Summer Book - 2024)

KESÄKIRJA

THE SUMMER BOOK

Ohjaus: Charlie McDowell

Pääosissa: Glenn Close, Emily Matthews, Anders Danielsen Lie, Pekka Strang, Sophia Heikkilä ja Ingvar Sigurdsson

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: S

The Summer Book, eli suomalaisittain Kesäkirja perustuu Tove Janssonin samannimiseen kirjaan (Sommarboken) vuodelta 1972. Alkuvuodesta 2023 ilmoitettiin, että kirjan pohjalta oli tekeillä kansainvälinen elokuvatuotanto, jota tähdittäisi Glenn Close ja joka kuvattaisiin Suomessa. Elokuva kuvattiin samaisena kesänä Kotkan, Porvoon ja Espoon saaristoissa ja maailmanensi-iltansa Kesäkirja sai lokakuussa 2024 Lontoon elokuvajuhlilla. Nyt elokuva on saapunut Suomenkin teattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä positiivisin mielin, vaikkei tämä kyseinen Janssonin kirja ollutkaan minulle tuttu. Vein Janssonin kirjaa rakastavan isoäitini katsomaan Kesäkirjan heti elokuvan ensi-iltaviikonloppuna.

Sophia-tyttö ja hänen isoäitinsä viettävät kesää mökillään Suomenlahden saarella, tytön toipuessa äitinsä kuolemasta.

Suomalaismediat suurin piirtein räjähtivät, kun paljastettiin, että itse Glenn Close, kahdeksankertainen Oscar-ehdokas ja tuttu naama elokuvista kuten Vaarallinen suhde (Fatal Attraction - 1987) ja 101 dalmatialaista (101 Dalmatians - 1996) saapuu Suomeen kuvaamaan Tove Janssonin kirjaan perustuvaa elokuvaa. Statuksestaan huolimatta Closen saaminen tänne ei nähtävästi ollut vaikea homma. Close oli ihastunut Janssonin töihin ja haaveillut jo pitkään Suomessa käymisestä. Kun nämä kaksi seikkaa oli vielä yhdistettävissä hänen ammattinsa kautta, Close oli heti messissä. Close nähdään elämän nähneenä, viisaana mutta ajoittain myös hupsuttelevana isoäitinä, joka pyrkii olemaan lapsenlapsensa Sophian (suomalainen Emily Matthews ensimmäisessä elokuvaroolissaan) tukena tämän äidin menehtymisen jälkeen, kun Sophian isä (Anders Danielsen Lie) on niin surun musertama, ettei hänellä ole aikaa tyttärelleen, ainoastaan työlleen. Close on roolissaan erinomainen, muuntuessaan täysin hahmokseen jokaista vanhan liikettä myöten. Mahtava on myös nuori Matthews, jonka ei uskoisi tekevän esikoisleffaansa. Hänestä löytyy juuri sitä oikeaa lapsuuden intoa ja tunnepuuskia, sekä sinisilmäisyyttä mitä rooli vaatiikin. Hän ja Close muodostavat uskottavan ja ennen kaikkea lämpimän isoäiti-lapsenlapsi-kaksikon. Lie jää näiden naisten varjoon, mutta tämä kuuluukin hänen hahmoonsa, isän vetäytyessä kaiken aikaa omiin oloihinsa, siitäkin huolimatta, että perhe on saapunut lomamökilleen viettämään juhannusta.

Tammikuu 2025 on ollut varsinainen riemuvoitto kotimaisille elokuville. Ensin nähtiin Klaus Härön hieno katsojamenestys Ei koskaan yksin (2024) ja nyt teattereihin on saapunut Kesäkirja, jonka taustalla saattaa pyöriä yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä elokuvantekijöitä, ja jossa puhutaan englantia, mutta joka tuntuu silti täysin suomalaiselta. Kesäkirja on kertakaikkisen vaikuttava elokuva, joka etenee hissuksiin ja jossa toisaalta tapahtuu aika vähän, mutta joka tarjoaa silti valtavan paljon. Elokuva viipyilee, muttei ole koskaan pitkäveteinen. Suomalaisille katsojille itse kesäloman vietto mökillä puhuttelee taatusti, oikeastaan iästä riippumatta. Tätä juhannusta kuvataan niin lapsen, aikuisen kuin vanhuksen silmistä ja kokemus on ainakin osittain joka sukupolvelle tunnistettava ja samaistuttava. Tämän lisäksi elokuva kuvaa erinomaisesti lapsen ja tämän isovanhemman välistä suhdetta, jota yleensä välissä olevat lapsen vanhempi, eli isovanhemman oma lapsi, eivät välttämättä edes täysin ymmärrä. Teinkin täysin oikean päätöksen ottaessani isoäitini mukaan leffareissulle, sillä Kesäkirja herätti molemmissa muistoja vuosien takaa.

Tähän kesänviettoon mahtuu monenlaista puuhailtavaa, oli kyse sitten uimisesta, kaarnalaivojen veistelystä, juhannustaikojen tekemisestä tai ihan vain olemisesta yhtä luonnon kanssa. Tunnelataus syntyy kuitenkin hahmojen lähes täysin vaietusta surusta, koskien Sophien äidin kuolemaa, mikä näkyy hahmoissa eri tavoin. Isoäiti yrittää parhaansa mukaan saada poikansa tämän tyttären tueksi. Kaikki tämä johtaa tunteikkaaseen lopetukseen. Kesäkirja on kertakaikkisen kaunis elokuva.

Elokuvan on ohjannut Charlie McDowell, jonka aiemmat työt ovat jääneet aika vähälle huomiolle, mutta joka on tehnyt nyt kulttuuritekoa, työstettyään kansainvälisen produktion Janssonin kirjasta. McDowellin rakentama tunnelma on läpikotaisin nätti, hahmojen tunteiden ylä- ja alamäkien aikana. Ja täytyypä muuten vielä kertoa, että minä itse asiassa törmäsin McDowelliin kesällä 2023 Finnkino Tennispalatsissa, joskin tuolloin en tiennyt hänestä muuta kuin että hän on Emily in Paris -sarjan (2020-) tähti Lily Collinsin - joka toimii Kesäkirjan tuottajana - poikaystävä. Robert Jonesin käsikirjoitus on vahva, etenkin isoäidin ja Sophian välisten keskustelujen puolesta. Myös teknisiltä ansioiltaan Kesäkirja on onnistunut ja kameran takana onkin häärinyt runsaasti suomalaisia tekijöitä. Elokuva on kauniisti kuvattu ja Suomen kesäisiä maisemia katsellessa silmä kyllä lepää. Lavasteet ovat mainiot ja Closen maskeeraukset erittäin vakuuttavat. Äänimaailma on hyvin rakennettu luonnonääniä ja Hania Ranin sävellyksiä myöten. Kuullaanpa leffassa muutamaankin otteeseen myös suomalaisia klassikkolauluja.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.2.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.fi.wikipedia.org, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.filmikamari.fi

The Summer Book, 2024, Helsinki-filmi, Finnish Impact Film Fund, Case Study Films, Craig Stilley Productions, Free Range Films, High Frequency Entertainment, Hurst Capital