Arvostelu: Hellraiser (1987)

HELLRAISER

Ohjaus: Clive Barker

Pääosissa: Claire Higgins, Ashley Laurence, Andrew Robinson, Sean Chapman, Robert Hines, Doug Bradley, Nicholas Vince, Simon Bamford, Grace Kirby ja Oliver Smith

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 18

"We'll tear your soul apart!"

Hellraiser perustuu Clive Barker novelliin Helvetilliset (The Hellbound Heart) vuodelta 1986. Barker oli ollut tyytymätön kirjojensa aiempiin elokuvasovituksiin, etenkin Underworldiin (1985), joten hän päätti itse ohjata elokuvan Helvetillisten pohjalta. Hän sai tuottaja Christopher Figgin ja New World Pictures -yhtiön mukaan projektiin ja kuvaukset käynnistyivät syksyllä 1986 työnimellä "Sadomasochists from Beyond the Grave". Barker joutui leikkaamaan elokuvaa pariinkin otteeseen uudestaan, sillä Yhdysvalloissa ikärajoja valvova Motion Picture Association of America oli antamassa filmille korkeinta X-leimaa. Lopulta Hellraiser sai ensi-iltansa syyskuussa 1987. Elokuva oli taloudellinen menestys, mutta se sai kriitikoilta vaihtelevaa palautetta, osan kutsuessa sitä hienoksi ja toisten taas surkeaksi. Vuosien varrella elokuva on noussut kulttistatukseen ja kauhugenren klassikoksi, joka on kerännyt vannoutuneen fanikuntansa, sekä saanut useita jatko-osia - viimeisimpänä elokuvasarjan samannimisen uudelleenkäynnistyksen vuonna 2022. Itse katsoin Hellraiserin ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten ja pidin näkemästäni paljon. Olen katsonut elokuvan jo pari kertaa uudestaan ja nyt kun viimevuotinen Hellraiser-leffa on vihdoin saapunut Suomeen vuokralle, päätin odotellessa katsoa alkuperäisfilmin uudestaan ja arvostella sen.

Frank Cotton ostaa itselleen mystisen palapelikuution ja avaa sen kauhut, kenobiitit, jotka silpovat ja vangitsevat Frankin. Muuttaessaan Frankin taloon, hänen veljensä Larry vapauttaa vahingossa Frankin helvetillisestä vankilastaan. Epämuodostunut Frank tarvitsee kuitenkin entiseltä salarakkaaltaan, veljensä vaimolta Julialta apua, saadakseen kehonsa takaisin.

Clare Higgins ja Andrew Robinson näyttelevät avioparia, Julia ja Larry Cottonia, joiden parisuhteesta uupuu rakkaus ja intohimo. Julia onkin kiinnostuneempi Larryn kadonneesta veljestä, Frankista (Sean Chapman ja Oliver Smith), jonka kanssa Julialla oli aiemmin salasuhde. Vanha rakkaus roihahtaa uuteen, kieroon liekkiin, kun Larryn veripisarat synnyttävät Frankin takaisin henkiin. Frank on kuitenkin epämuodostunut lihakasa, joka tarvitsee salaheilansa Julian apua saadakseen vanhan kehonsa takaisin: Julian täytyy vietellä miehiä kotiinsa ja syöttää nämä Frankille. Mitäpä sitä ei tekisi tosirakkauden eteen? Higginsin ja Chapmanin väliltä löytyy vahvaa kemiaa, mutta heidän hahmonsa ovat varsin iljettävät. Robinson taas toimii oivallisesti asioista tietämättömän Larryn roolissa.

     Elokuvassa nähdään myös Ashley Laurence Larryn tyttärenä Kirstynä, Robert Hines tämän poikaystävänä Stevenä, sekä Doug Bradley, Nicholas Vince, Simon Bramford ja Grace Kirby kenobiitteinä, helvetillisinä olentoina, jotka vapautuvat mystisestä palapelikuutiosta ja sieppaavat uhrinsa kivullisen nautintonsa vankilaan. Laurence on hyvä valinta tyttäreksi, joka alkaa epäillä uuden äitipuolensa kummallista käyttäytymistä muuton jälkeen. Bradleyn esittämä kenobiittijohtaja - joka on fanien toimesta nimetty Pinheadiksi - on onnistuneen hyytävä ilmestys ikonisen naulanaamansa kanssa.

Hellraiser on ilmestymisestään asti shokeerannut katsojiaan, eikä mikään ihme. Kyseessä on aidosti karmiva kauhuelokuva, täynnä iljettävää kuvastoa, joka saa monet kauhun suurkuluttajatkin katsomaan toisaalle. Mukana on useita groteskeja hetkiä, joissa ihmiskeholla leikitään varsin oksettavin tavoin. Tämän saatanallisen Rubikin kuution avaajilta hyytyy hymy nopeasti, kun pelottavat kenobiitit saapuvat hakemaan kutsujaansa hupeihinsa. Näihin hupeihin kuuluu kivun ja nautinnon yhdistelmä, kenobiitit kun tuhoavat uhrejaan ällöttävän seksuaalisen vivahteen kera. Iso osa elokuvan karmivuudesta syntyykin sen eroottisuudesta kuvottavuuksien keskellä. Filmi ei säästele katsojaansa, mutta samalla se välttää tyylikkäästi aivottomaksi gorepornoksi muuttumisen.

Sen lisäksi, että ajoittain jopa tehokkaan vastenmielinen elokuva työntyy katsojan ihon alle (ei tosin niin kirjaimellisesti kuin kenobiitit koukkuineen hahmojen ihojen alle), pitää Hellraiser sisällään myös vahvan tarinan. Pohjimmiltaan kyseessähän on todella vinksahtanut rakkauskertomus. Julia on valmis menemään ties kuinka pitkälle saadakseen Frankinsa takaisin. Salarakkaiden puuhat muuttuvat kaiken aikaa kierommiksi. Tarina kerrotaan mielenkiintoisesti, elokuvan seuratessa aluksi rakastavaisia, kunnes se siirtyy puolen välin paikkeilla Kirstyyn, joka yrittää selvittää, mistä kaikessa on kyse? Leffa saa näin tehokkaasti manipuloitua katsojaa. Aluksi saattaa jopa huomata olevansa Julian ja Frankin puolella, toivoen, että he eivät jäisi kiinni. Loppupäässä taas pelkää Kirstyn puolesta. Katsoja on koukussa näkemäänsä ja jännitettä rakennetaan läpi elokuvan onnistuneesti kohti huipennusta. Vain pari viimeistä minuuttia jättävät toivomisen varaan, lopputekstejä edeltävän hetken ampuessa hieman yli.

1980-luvulla Clive Barker nousi kauhukirjallisuuden huippunimiin ja Hellraiserin myötä hän siirtyi onnistuneesti myös elokuvapuolelle. Barkerin rakentama tunnelma on erinomainen ja hän osaa tarjota erittäin epämiellyttäviäkin juttuja tyylikkäästi. Barkerin työstämä käsikirjoitus on tehokkaan napakka, eikä leffa kestä kuin muutaman minuutin yli puolitoista tuntia. Filmi on myös hyvin kuvattu ja siinä hyödynnetään taitavasti valaisua. Lavasteet ovat oivalliset ja kenobiittien toteutus on upeaa niin asujen kuin maskeerauksien puolesta. Käytännön tehosteet ovat pääasiassa erinomaiset kaikessa visvaisuudessaan, varsinkin Frankin syntyessä hiljalleen takaisin henkiin, mutta loppupäässä nähtävät sähköefektit pistävät silmään. Budjettisyistä Barker työsti nämä tehosteet itse kaverinsa kanssa yhden viikonlopun aikana. Äänimaailma on toimiva ja Christopher Youngin säveltämät mainiot musiikit lisäävät paljon karmivaan tunnelmaan.

Yhteenveto: Hellraiser on mahtava kauhuelokuva, joka onnistuu oikeasti työntymään katsojan ihon alle kaikessa ahdistavuudessaan ja vastenmielisessä kuvastossaan. Elokuvalla on vahva tarina ja siihen jää täysin koukkuun. On kiinnostavaa, kuinka katsojaa manipuloidaan vaihtelemaan mielipiteitään hahmoista ja välillä sitä jääkin pohtimaan, että ketä tässä nyt oikein haluaakaan kannustaa? Clive Barkerin käsikirjoitus on onnistunut ja ohjaus sitäkin väkevämpää. Barkeria ei pelota aiheuttaa katsojalleen todella epämukavaa tunnetta. Kaikista kuvottavuuksistaan huolimatta katse palaa väkisilläkin takaisin tapahtumiin ja vaikka toisaalta ymmärrän, miksi moni ei suostu katsomaan Hellraiseria enää toistamiseen, itse palaan jollain kierolla innostuksella sen pariin yhä uudestaan. Elokuva on teknisiltä ansioiltaan oivallinen upeita käytännön tehosteita myöten ja näyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan. Alkuperäinen Hellraiser on pakkokatseltavaa kaikille kauhufaneille, mutta herkemmille sitä on vaikea suositella sen inhottavien puolien takia. Vuosien varrella elokuvalle on tehty jopa yhdeksän, todella ailahtelevasti vastaanotettua jatko-osaa, joiden pariin palataan joskus toiste. Tämän halloweenin aikana käsittelyyn pääsee kuitenkin vielä viimevuotinen Hellraiser-elokuva, jonka näkemistä odotan ristiriitaisin tuntein...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hellraiser, 1987, New World Pictures, Film Futures, Rivdel Films

Arvostelu: Child's Play 3 (1991)

CHILD'S PLAY 3

Ohjaus: Jack Bender

Pääosissa: Justin Whalin, Brad Dourif, Jeremy Sylvers, Perrey Reeves, Dean Jacobson, Travis Fine, Andrew Robinson, Donna Eskra, Dakin Matthews ja Peter Haskell

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 18

Kauhuelokuva Child's Play (1988) oli kriitikoiden pitämä menestys, jolle päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Child's Play 2 - murhaava nukke (Child's Play 2 - 1990) oli myös taloudellinen hitti, joten kolmannen osan teko lähti heti liikkeelle. Tuotanto hoidettiin kiireellä ja lopulta Child's Play 3 ilmestyi jo yhdeksän kuukautta edellisen elokuvan jälkeen, elokuussa 1991. Kriitikot haukkuivat leffan lyttyyn, eikä se ollut läheskään yhtä menestynyt lippuluukuilla kuin edeltäjänsä. Lisäksi elokuvan ylle nousi synkkä kohu, kun kaksi kymmenenvuotiasta murhasivat vauvan Englannissa ja tekotapa muistutti murhaa Child's Play 3:sta. Oikeudessa kuitenkin tutkittiin, että syytetyt eivät olleet nähneet elokuvaa, eikä se siis olisi voinut toimia inspiraationa teolle. Itse olin aiemmin nähnyt elokuvasarjasta vain alkuperäisen Child's Playn ja sen vuoden 2019 uudelleenfilmatisoinnin. Kun huomasin leffasarjan saavat pian jatkoa televisiosarjan voimin, päätin vihdoin katsoa kaikki elokuvat läpi ja arvostella ne. Pari viikkoa Child's Play 2 - murhaavan nuken jälkeen katsoin Child's Play 3:n.

On kulunut kahdeksan vuotta siitä, kun Andy Barclay päihitti riivatun Chucky-nuken toistamiseen. Charles Lee Rayn sielu löytää tiensä uudelleenkäynnistetyn Good Guy -lelulinjan nukkeen ja Chucky pääsee jälleen valloilleen.

Alex Vincent ei harmillisesti enää palaa kolmatta kertaa Andy-pojan rooliin, Child's Play 3:n tehdessä hurjan aikahypyn tulevaisuuteen. Vaikka elokuva ilmestyi jo yhdeksän kuukautta toisen osan jälkeen, filmien jatkumossa aikaa on kulunut jopa kahdeksan vuotta. Nyt Andy on teini-ikäinen ja häntä esittää Justin Whalin, joka ei vakuuta - ei sitten yhtään. Whalinin puolustukseksi tosin täytyy sanoa, että leffa tekee yleisesti kehnoa työtä saadakseen katsojan tuntemaan kuin tässä nyt olisi sama hahmo edellisistä filmeistä. Iso osa johtuu siitä, että hahmot puhuvat hänestä sukunimellä, sillä Andy on pistetty sotilaskouluun, jossa lapsuuden traumat nousevat uudella tavalla esiin.

     Sotilaskoulussa Andy tapaa mm. nuoren pojan Tylerin (Jeremy Sylvers), kiusatun Whitehurstin (Dean Jacobson), komentajilleen isottelevan De Silvan (Perrey Reeves), kiusaavan komentaja Sheltonin (Travis Fine), kersantti Botnickin (Andrew Robinson) ja eversti Cochranen (Dakin Matthews), jotka ovat toinen toistaan tyhjänpäiväisempiä ja tylsempiä hahmoja, joiden selviytyminen ei jaksa kiinnostaa lainkaan. Itse asiassa Andynkaan hengissä pysyminen ei kiinnosta tällä kertaa, eli kenenkään puolesta ei jaksa jännittää, mikä jo syö paljon filmistä. Näyttelijät eivät ole kovin kaksisia rooleissaan - vaikka tosin Sylvers on ihan sympaattinen pienenä Tylerinä.

Elokuvan melkeinpä pelastavana enkelinä toimii itse Chucky-nukke (äänenä kolmatta kertaa Brad Dourif), joka herää taas kerran uudestaan henkiin ja lähtee tietty Andyn perään ihmiskehon toivossa. Dourif tekee yhä loistotyötä esittäessään Chuckyn ääntä, kanavoiden hyvin nuken jopa huvittavaa ärtymystä. Charles Lee Ray on nyt ollut monta vuotta vankina nuken sisällä ja jo toistamiseen hänet päihitti lapsi. Tähän kun lisää päälle sen, että hän on nukkenakin alkanut tuntemaan kipua ja vuotamaan verta, niin ei ihme, että Chucky on jatkuvasti tympääntynyt. Jos Chucky ei olisi näin lystikäs tapaus, elokuva olisi huomattavasti kehnompi.

Jo tällaisenaan Child's Play 3 on heikko esitys, mutta eipä siltä olisi kovin paljoa voinutkaan odottaa. Kun miettii kauhuleffasarjoja, kuten Halloweenia (1978-), Perjantai 13. päivää (Friday the 13th - 1980) tai Painajaista Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 1984-2010), kaikkien ensimmäinen osa on ehta genrensä klassikko, mutta heti sen jälkeen alkaakin aikamoinen alamäki. Tämän vuoksi odotin jo Child's Play 2 - murhaavan nuken olevan huomattavasti alkuperäistä heikompi ja olin jopa yllättynyt, kuinka pätevä kauhufilmi se onnistuikaan olemaan. Child's Play 3 on aika lailla sitä tasoa, mitä odotin edeltäjän olevan, eikä tämä todellakaan tarjoa suuria yllätyksiä. Kuten alussa kerroin, leffa ilmestyi jo yhdeksän kuukautta edellisen osan jälkeen, eli tuotanto kiirehdittiin läpi. Käsikirjoittaja Don Mancini on sanonut saaneensa todella vähän aikaa tekstiä varten ja sen myös huomaa. Elokuva tuntuu juurikin siltä, että se on vain puskettu vauhdilla teattereihin keräämään rahaa.

Pelottavaksi leffaa on vaikea kutsua ja se ihanan karmiva tunnelma kahdesta ensimmäisestä osasta on kadoksissa. Iso osa tunnelmasta muodostui siitä, kun jännityksellä odotti, milloin ja mitä Chucky tekee. Tässä leffassa seurataan paljon enemmän Chuckyn puuhailuja, mikä taitaa johtua siitä, että Mancini itsekin tajusi, kuinka pahvisia ihmishahmoista oli tulossa. Nukesta saattaa olla vaikeaa tehdä kolmatta kertaa pelottavaa, joten Chuckya näytetään paljon enemmän. Tämä tosiaan toimii osittain pelastavana tekijänä, sillä leffa muuttuu joka kerta viihdyttävämmäksi Chuckyn ollessa ruudulla. Kun nukkea ei ole näkyvissä, elokuva on lähinnä pitkäveteinen ja mitäänsanomaton. Loppuhuipennuksesta puuttuu yritys kokonaan ja lähinnä se vain kierrättää laiskasti ideoita aiemmista osista (kuten tekee koko muukin leffa). Heti kun lopputaistelu on käyty, lopputekstit pistetään pyörimään ja katsoja on aika nopeasti unohtanut, mitä tuli juuri nähtyä.

Tällä kertaa ohjaajana toimii Jack Bender, joka oli tätä ennen työskennellyt lähinnä television puolella. Hyppäys elokuvien pariin ei suju ongelmitta, eikä Benderin työ Child's Play 3:ssa ole kovin kummoista. Filmi on kuvattu kelvollisesti, mutta siitäkin löytyy välillä kiirehtimisen tuntua. Leikkaus ajaa asiansa, sotilaskoulun lavasteet ovat hienot, veriset maskeeraukset onnistuneet ja Chucky-nukke näyttää jälleen hyvältä, joskin ehkä hieman kömpelömmin liikkuvalta kuin edellisissä osissa. Äänimaailma on toimivasti rakennettu, vaikka Cory Leriosin ja John D'Andrean säveltämät musiikit kummastuttavat paikoitellen melodioillaan.

Yhteenveto: Child's Play 3 on harmillisen heikko elokuva kahden erittäin hyvän edeltäjänsä jälkeen. Elokuvasta suorastaan paistaa läpi sen kiirehditty tuotanto, jotta filmi saatiin mahdollisimman nopeasti teattereihin keräämään lisää rahaa studiolle. Yritys puuttuu lähes täysin ja niinpä lopputuloksena on todella laimea ja mitäänsanomaton kauhuraina. Brad Dourif pelastaa paljon vekkulimaisen kierolla olemuksellaan Chucky-murhaajanukkena, muttei hänkään pysty yksinään tekemään elokuvasta hyvää, kun oikein mikään hänen ympärillä ei toimi. Andy-pojan rooliin valittu Justin Whalin on aika pökkelö osassaan, eikä hahmon puolesta jaksa enää jännittää. Kaikkien hahmojen kohtalot ovat katsojalle aika yhdentekeviä, eikä itseäni olisi paljoa haitannut, vaikka Chucky olisi listinyt kaikki tässä sotilaskoulussa. Child's Play 3:n katsoo tylsyydestään huolimatta ainakin kertaalleen läpi, jos haluaa nähdä koko Chucky-saagan, mutta ei silti kannata paljoa odottaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.5.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Child's Play 3, 1991, Universal Pictures