Every Year After, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

EVERY YEAR AFTER - KAUSI 1

Luojat: Amy B. Harris ja Leila Gerstein

Näyttelijät: Sadie Soverall, Matt Cornett, Michael Bradway, Abigail Cowen, Aurora Perrineau, Joseph Chiu, Elisha Cuthbert, Juliette Hawk, Blue Clarke, Carson MacCormac, Hazel Bartlett-Sias, Fred Ewanuick, Robyn Ross, Karl Walcott ja Roan Curtis

Genre: draama, romantiikka

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 43 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 36 minuuttia

Ikäraja: 16

Every Year After perustuu Carley Fortunen kirjaan Every Summer After vuodelta 2022. Kaksi vuotta kirjan julkaisun jälkeen Amazon Prime Video ilmoitti hankkineensa kirjan oikeudet ja työstävänsä sen pohjalta televisiosarjasovitusta. Leila Gerstein ryhtyi kääntämään kirjaa sarjan muotoon ja hänen oli tarkoitus toimia showrunnerina, mutta hän kuitenkin jätti projektin heinäkuussa 2025, jolloin hänet korvasi Amy B. Harris. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025 ja nyt Every Year Afterin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Prime Videossa. Itselleni kirja ei ollut tuttu, enkä pahemmin kiinnostunut, kun huomasin sarjan Amazonin tulevien ohjelmien joukossa. Mielestäni Amazonin teinidraamasarja Off Campus (2026-) oli kuitenkin ollut yllättävän toimiva, joten päätin antaa tällekin mahdollisuuden.

Kun Percy Fraser saa tietää, että hänen ex-poikaystävänsä äiti on kuollut, hän matkustaa hautajaisiin vanhalle kotiseudulleen Barry's Bayhyn. Kohdatessaan entisen rakkaansa Samin, vanhat tunteet nousevat taas pintaan. Mutta voiko teini-iän romanssista syntyä mitään syvempää enää aikuisena?

Netflixin kamalasta Fate: The Winx Saga -räpellyksestä (2021-2022) tuttu Sadie Soverall näyttelee Percy Fraseria, 28-vuotiasta naista, joka on yrittänyt päästä elämässä eteenpäin ja unohtaa nuoruutensa kotiseudun Barry's Bayn ja siellä asuvan Sam Florekin (Matt Cornett). Kuitenkin kun Percy saa kuulla, että Samin äiti Sue (takaumissa Elisha Cuthbert) on menehtynyt, Percy päättää rohkaistua ja matkata takaisin muistojen havinaan, hyvästellä kakkosäitinä toimineen Suen ja kenties selvittää, voisiko Samin kanssa vielä tapahtua jotain. Soverall jättää valitettavasti näyttelijänä aika kylmäksi, eikä hän onnistu puskemaan toivottuja tunnetiloja tietyn laiskahkon katseensa läpi. Cornett ei ole juuri parempi, eikä heidän väliltä löydy kemiaa. Takaumissa nähtävissä nuorta Percyä ja nuorta Samia esittävissä Juliette Hawkissa ja Blue Clarkessa on enemmän paloa ja energiaa, niin projektia kuin toisiaan kohtaan.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Percyn paras ystävä Chantal (Aurora Perrineau), Samin veli Charlie (Michael Bradway), Percyn narsistinen entinen ystävä Delilah (myöskin Fate: The Winx Sagassa nähty Abigail Cowen), sekä Samin kaveri Jordie (Joseph Chiu). Sivuhahmoissa on hieman enemmän potkua kuin tylsähkössä pääparissa, mutta kyse on lähinnä aika ärsyttävästä Delilahista. Cowenissa on kuitenkin oikeanlaista napakkuutta, mitä rooli vaatii.

Nuorille naisille suunnatut rakkaustarinat eivät yleensä ole minun juttuni, mutta mielsin vähän aikaa sitten ilmestyneen Amazon Prime Videon Off Campus -sarjan yllättävän toimivaksi. Se sai ennakkoasenteeni Every Year Afteria kohtaan muovautumaan optimistisemmaksi, mutta valitettavasti tämä sarja oli aika lailla juuri siitä, mitä pelkäsinkin sen olevan: melodraamassa vellovaa siirappia, joka pitkästytti jo parin jakson jälkeen aikamoisesti. Sarjan sijaan kirjan pohjalta olisi pitänyt tehdä elokuva, josta olisi voinut saada napakamman, koska nyt jaksot matelevat eteenpäin.

Ajassa edestakaisin hyppivä kerronta on taitolaji, mikä tämän sarjan tekijöillä ei valitettavasti ole hallussa. On paikoitellen jopa yllättävän sekavaa, kun seuraamme näitä samoja näyttelijöitä eri ajoissa, välillä ilman minkäänlaista selvää merkkiä siitä, että olemme siirtyneet ajassa menneisyyteen tai takaisin nykyhetkeen. Takaumien kautta selvitellään, mikä alun perin rikkoi Percyn ja Samin vuosisadan rakkaustarinan ja ajoi heidät erilleen. Hahmot käyttäytyvät kuin siihen liittyisi suurin piirtein kumppanin koiran murha tai jotain, jolloin paljastukset hämmästyttävät lopulta "vaisuudellaan". Sarja muutenkin paisuttelee dramaattisuuttaan liki koomisiin mittoihin. Surussa vellotaan ja jotta kohtauksista saataisiin vielä haikeampia, on pakolliset sadekuurotkin tuotu mukaan. Every Year After oli mielestäni tylsä, imelä, kömpelösti kerrottu ja muutenkin varsin heikko tapaus. Kommenttikenttiä luettuani huomasin myös, että kirjan fanitkaan eivät ole pahemmin innostuneet näkemästään.

Sentään teknisesti Every Year After toimii hyvin. Sarja on osaavasti kuvattu ja pientä Barry's Bayta on miellyttävää katsella, oli kyse sitten sen näteistä maisemista tai kotoisista taloista. Lavasteet ovat hienot ja puvustus mainiota, minkä lisäksi äänityöskentely on kelvollista. Tom Howen säveltämät musiikit ovat tosin omiaan vain lisäämään sarjan melodramaattisuutta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Every Year After season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Every Year After, Yhdysvallat, 2026-, Amazon MGM Studios, Reunion Pacific Entertainment

Arvostelu: Totuus vai tehtävä (Truth or Dare - 2018)

TOTUUS VAI TEHTÄVÄ

TRUTH OR DARE

Ohjaus: Jeff Wadlow
Pääosissa: Lucy Hale, Violett Beane, Tyler Posey, Hayden Szeto, Sophia Ali, Nolan Gerard Funk, Sam Lerner, Tom Choi, Aurora Perrineau ja Landon Liboiron
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 16

Truth or Dare, eli suomalaisittain Totuus vai tehtävä perustuu... noh, totuus vai tehtävä -peliin, se oli varmaan täysin selvää. Elokuvan työstäminen lähti liikkeelle, kun ohjaaja Jeff Wadlow oli käymässä Blumhouse-yhtiöllä ja vitsaili, että totuus vai tehtävä -pelistä voisi tehdä kauhuleffan. Blumhouse tarttui ideaan ja filmiä alettiin toteuttamaan. Leffa kuvattiin kesällä 2017 ja nyt se on saanut ensi-iltansa. Itseäni elokuva kiinnosti heti, kun kuulin siitä. Jos joku ei siis tiedä, niin totuus vai tehtävä -pelissä ihmiset kerääntyvät yhteen ja vuoronperään jokaiselta kysytään "totuus vai tehtävä?" Riippuen siitä, mitä henkilö jolta on kysytty vastaa, hänen täytyy joko kertoa totuus jostain asiasta tai suorittaa jokin tehtävä - yleensä molemmat ovat aika noloja tilanteita. Filmin idea vaikutti niin hölmöltä, että pakkohan elokuva oli mennä katsomaan. Trailerit vaikuttivat todella typeriltä ja kun huomasin leffan keräävän haukkuja, halusin entistä enemmän nähdä sen. Kävinkin katsomassa Totuus vai tehtävän sen lehdistönäytöksessä... ja olihan se huono.

Kaverukset lähtevät viettämään lomaa Meksikoon, missä he päätyvät pelaamaan totuutta vai tehtävää tuntemattoman nuoren kanssa. Kaverusten epäonneksi peli seuraa heitä kotiin ja he huomaavat jonkin vainoavan heitä. Totuus on pakko kertoa tai tehtävä on pakko toteuttaa, muuten he kuolevat.

Nuoria ystävyksiä ovat puhtoinen, kaikista välittävä Olivia (Lucy Hale), pökkelö nuorimies Lucas (Tyler Posey), hänen tyttöystävänsä Markie (Violett Beane) jolla on vaikeuksia pysyä yhden ainoan miehen kanssa, homoseksuaali Brad (Hayden Szeto) joka pohtii salaisuutensa paljastamista isälleen, alkoholiongelmainen Penelope (Sophia Ali), tämän lääkäriksi pyrkivä poikaystävä Tyson (Nolan Gerard Funk), sekä itsestään liikoja luuleva Ronnie (Sam Lerner). Monien kauhuleffojen tavoin myös tässä katsojana ei jaksa kiinnostua stereotyyppisistä nuorista tarpeeksi, jotta jaksaisi oikeasti muistaa heidät läpi elokuvan, etenkin kun heitä on niin monta. Suurimmaksi osaksi hahmot jäävät hyvin yksiulotteisiksi. Jopa alkoholiongelmainen ja homoseksuaali muuttuvat hieman tylsiksi, kun heillä ei ole enempää tarjottavanaan. Heitä esittävät Ali ja Szeto tekevät tosin kelpo työtä, etenkin kun heitä vertaa muihin nuoriin näyttelijöihin.
     Elokuvassa nähdään myös Tom Choi Bradin poliisi-isänä, Landon Liboiron nuoret peliin houkuttelevana Carterina, sekä Gregg Daniel nuorten outoja kuolemia tutkivana etsivänä. Kolmikko suoriutuu osistaan ihan toimivasti, mutteivät kertaakaan tarjoa mitään erityistä.

Totuus vai tehtävä on niitä elokuvia, jotka ovat niin kehnoja, että ne muuttuvat hauskoiksi. Leffa yrittää ottaa itsensä ihan kamalan tosissaan, mutta katsojalle se on hyvin vaikeaa. Nimittäin aina, kun joltakin kaveruksista tullaan kysymään "totuus vai tehtävä?", kysyjän naama vääntyy todella typerään virneeseen. Hymy näyttää siltä kuin ala-astelainen olisi päässyt käsiksi Photoshopiin ja vähän väännellyt kuvassa näkyvän henkilön naamaa - niin surkea lopputulos on! Joka ikinen kerta, kun jonkun naama vääntyi virneeseen, en voinut olla hymyilemättä itsekin. Hyvä, etten parissa kohtaa alkanut nauramaan. Ihmettelin vain, ajattelivatko tekijät että naamat olisivat pelottavia, vai tiedostivatko hekin homman urpouden?

Sen lisäksi, että kysyjien naamat näyttävät naurettavan typeriltä, elokuva ei muutenkaan onnistu pelottamaan, sillä ohjaaja Jeff Wadlow ei osaa luoda jännitystä. Vain yhdessä ainoassa kohtauksessa, jossa Penelope saa tehtävän, katsoja päätyy jännittämään, miten tilanteessa käy? Se onkin selkeästi filmin parhaiten rakennettu kohtaus. Muuten Totuus vai tehtävä luottaa kauhupuolellaan täysin siihen, mikä 2000-luvun kauhuleffoja on pahasti vaivannut: äkkisäikäytyksiin. Mukana ei ole ainuttakaan kauhun hetkeä, jolloin jostain ei tulisi jotain yllättävää kovan äänen säestämänä. Se säikäyttää toki katsojan, mutta se ei ole oikeaa pelkoa. Äkkisäikäytykset on myös hoidettu niin surkeasti, että katsoja tietää aina, kun jotain yllättävää on tulossa... mikä tietty johtaa siihen, ettei se ole enää yllättävää. Ennalta-arvattavuus on muutenkin iso ongelma leffassa, jolloin tuntuu siltä, ettei mukana ollut lainkaan yritystä. Pari hahmoklisettä onnistutaan välttämään, mikä oli ihan kiva yllätys. Muuten leffa onnistuu yllättämään vain loppuhuipennuksellaan, joka on kieltämättä aika kova veto tekijöiltä. Harmi, että käsikirjoittajat ymmärsivät filmin ennalta-arvattavuuden vasta viime metreillä. On myös pakko myöntää, että kirjoittajat löysivät jokseenkin loogisen ratkaisun siihen ongelmaan, että hahmothan voisivat aina vain valita totuuden, jolloin heidän ei tarvitsisi ikinä tehdä mitään vaarallisia temppuja. Pelkän totuuden pelaaminen olisi katsojille pitkäveteistä, vaikka toisaalta siitä voisi saada aikaiseksi kiehtovan psykologisen trillerin. Mutta kun Totuus vai tehtävä keskittyy täysillä katsojien helppoon säikyttelyyn, on siltä turha vaatia kovin moniulotteista tarinaa.

Yksi suuri ongelma filmissä on tosiaan se, ettei katsojana jaksa välittää elokuvan hahmoista. Ongelmaa vain pahentaa se, etteivät hahmot itsekään tunnu välittävän toisistaan. Esimerkiksi leffan alkupäässä eräs nuorista valitsee tehtävän, mutta jänistääkin viime hetkellä, jolloin hän kuolee. Joku sai koko tilanteen kuvattua ja lähettää videon päähenkilöille (jotka katsovat videon oudosti täysin samaan aikaan eri puhelimilla). Näyttelijät tekevät niin kehnoa työtä, etteivät he saa katsojaa vakuuttuneeksi siitä, että he olisivat oikeasti juuri katsoneet, kun heidän luokkatoverinsa kuolee - etenkin kun pari henkilöä haluavat katsoa videon vielä uudelleen! Filmi sisältää muitakin hetkiä, joissa hahmot eivät vaikuta tuntevan mitään, vaan näyttävät pääsevän kavereidensa kuolemista oudon nopeasti yli.

Elokuvalla on ollut neljä käsikirjoittajaa - NELJÄ - ja silti tämä on lopputulos. Elokuvan aikana on hyvin vaikea sanoa, kuinka tosissaan projektia on alettu tekemään, kun sen henki vaihtelee niin paljon. Yhdessä kohtaa eräs nuorista jopa kuvailee kysyjien urpoja naamoja sanoilla "vääristynyt Snapchat-filtteri". Jos tämä ei ollut näyttelijän improvisaatiota, vaan käsikirjoittajien itseironista sanailua, niin mietin vain, mitä ihmettä he kuvittelivat tekevänsä? Uskoiko kirjoittajanelikko ihan aidosti tekevänsä hyvän elokuvan? Ohjaaja Jeff Wadlow on ennenkin osoittanut keskinkertaisuutensa Kick-Ass 2:n (2013) ja True Memoirs of an International Assassinin (2016) kanssa, mutta vasta tämä tekele on aikamoinen pohjanoteeraus. Hän kai ajatteli lopputuloksen muistuttavan nokkelaa Happy Death Dayta (2017), joka tiedosti oman hölmöytensä, mutta onnistui silti olemaan toimiva kauhuleffa. Sentään Truth or Dare on ihan oivallisesti kuvattu. Leikkauskin toimii paikoitellen, mutta visuaaliset efektit ovat kauheita. Äänimaailma luottaa liikaa äkkisäikäytyksistä kuuluviin pamauksiin, eikä Matthew Margesonin säveltämät musiikit erotu kertaakaan.

Yhteenveto: Totuus vai tehtävä on huono yritys tehdä hauskasta ideasta toimiva kauhuelokuva. Jos se olisi alunperin tarkoitettu parodiaksi, voisi se toimia jollain itseironisella tavalla. Mutta jos tämä oli tarkoitettu parodiaksi, niin epäonnistuminen on entistäkin kauheampi. Ohjaaja Jeff Wadlow ei osaa luoda kauhua, vaan luottaa pelkkiin äkkisäikäytyksiin, jotka käyvät nopeasti tylsiksi ja ovat alusta alkaen ennalta-arvattavia. Filmi on muutenkin hyvin ennalta-arvattava, vaikka tarjoaakin lopuksi pari yllätystä. Näyttelijät eivät ole kaksisia rooleissaan, eikä heidän hahmoistaan jaksa välittää. Toisaalta hahmotkaan eivät vaikuta oikeasti välittävän toisistaan... Käsikirjoittajat ovat saaneet aikaiseksi niin laiskan ja mitäänsanomattoman tekeleen kuin vain on mahdollista. Elokuvan pelastava puoli on totuutta vai tehtävää kysyvien huonosti photoshopatut virneet, jotka nostavat katsojallekin hymyn huulille ja saattavat jopa tarjota muutamat naurut. Tämä ei varmaan ollut tekijöiden tarkoitus, muttei tätä vain voi ottaa tosissaan. Älkää tuhlatko rahojanne Totuus vai tehtävään, vaan menkää katsomaan erinomainen Hiljainen paikka (A Quiet Place - 2018), jos kauhua haluatte. Jos tämä leffa on ihan pakko nähdä, niin katsokaa se sitten joskus vaikka Netflixistä kavereidenne kanssa ja pitäkää hauskaa. Valitettavasti Totuus vai tehtävä on jo tuottanut niin paljon rahaa, että jatko-osa on hyvin todennäköinen. Elokuvassa myös vihjaillaan, että kuurupiilostakin voisi tulla filmatisointi... "Hide and Seek" voisi kyllä nimensä puolesta olla samaa sarjaa Totuus vai tehtävän kanssa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.5.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Truth or Dare, 2018, Blumhouse Productions