Arvostelu: Riddick (2013)

RIDDICK

Ohjaus: David Twohy
Pääosissa: Vin Diesel, Matthew Nable, Jordi Mollà, Katee Sackhoff, Dave Bautista, Bokeem Woodbine, Raoul Trujillo, Conrad Pla, Nolan Gerard Funk, Danny Blanco Hall, Noah Danby, Neil Napier ja Karl Urban
Genre: scifi, toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia - Director's Cut: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 16

David Twohyn ohjaama ja Vin Dieselin tähdittämä scifikauhuelokuva Pimeän uhka (Pitch Black - 2000) sai kriitikoilta hieman ristiriitaisen vastaanoton, eikä se ollut teatterikierroksellaan kummoinen menestys, mutta kun sen DVD-myynnit nousivat valtaviksi, kaksikko pystyi tekemään jatkoa. Riddickin aikakirja (The Chronicles of Riddick - 2004) sai vielä tylymmän vastaanoton kriitikoilta ja se sai hädin tuskin tienattua budjettiaan takaisin. Olikin selvää, ettei Universal-yhtiö ollut valmis rahoittamaan kolmatta leffaa, mutta Twohy ja Diesel yrittivät keksiä tavan saada sen toteutettua. Diesel onnistui tekemään diilin Universalin kanssa, että jos hän tekisi cameon Hurjapäät: Tokio Driftissä (The Fast and the Furious: Tokyo Drift - 2006), hän saisi Riddick-sarjan oikeudet itselleen. Diesel sai ne ja hän alkoi Twohyn kanssa suunnittelemaan filmin tekoa. He saivat kasattua rahaa leffaa varten, mutta eivät tarpeeksi, jolloin Diesel itse päätti rahoittaa lopun budjetista ja hän jopa kiinnitti talonsa saadakseen tarvittavat rahat. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2012 ja lopulta ihan vain Riddickiksi nimetty elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 2013. Tämäkin leffa sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Elokuva tienasi alle sata miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti, mutta tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä budjetti oli huomattavasti edellisiä osia alhaisempi, alle 40 miljoonaa dollaria. Elokuvan pystyi siis laskemaan hitiksi. Itse näin Riddickin varmaankin vuosi sen jälkeen, kun se oli ilmestynyt ja pidin siitä. Kun huomasin, että sarjan aloitusosa Pimeän uhka täytti nyt 20 vuotta, päätin katsoa ja arvostella koko Riddick-trilogian.

Nekromangien hylkäämä Riddick herää autiolta planeetalta ja yrittää selvitä sen karussa luonnossa, taistellen erilaisia olentoja vastaan. Lisäksi planeetalle saapuu palkkionmetsästäjiä, jotka himoitsevat Riddickin tappamisesta saatavaa jättimäistä rahasummaa.

Vin Diesel äijäyrmyilee etsintäkuulutetun huippuvaarallisen rikollisen Riddickin roolissa kolmatta kertaa. Hahmo on sama tyly veikkonen edellisistä leffoista, joka ei erityisemmin piittaa muista, vaan välittää ainoastaan omasta selviytymisestään. Diesel ei vieläkään häikäise näyttelijänlahjoillaan, mutta hänen luja olemuksensa ja möreä äänensä tekevät hänestä edelleen parhaan mahdollisen Riddickin. Hahmo on yhä toimiva antisankari, jonka avaruusseikkailua katsoja seuraa mielellään.

Erilaisten avaruusmörköjen lisäksi Riddick saa peräänsä kaksi palkkionmetsästäjäryhmää, joista toista johtaa Matthew Nablen näyttelemä sotilaallinen "Boss" ja toista Jordi Mollàn esittämä hävytön Santana. Heidän tiimeihinsä kuuluvat mm. ainoa nainen Dahl (Katee Sackhoff), isokokoinen Diaz (Dave Bautista), nuori uskovainen Luna (Noland Gerard Funk), sekä tarkkaavainen Moss (Bokeem Woodbine). Palkkionmetsästäjät eivät tietenkään ole läheskään yhtä kiinnostavia hahmoja kuin Riddick, miksi onkin harmi, että lähes puolet leffasta käytetään heihin. Kaikki kuitenkin hoitavat hommansa sujuvasti ja on hauska nähdä Bautista pienessä roolissa, ennen kuin hän nousi isommaksi tähdeksi näyttelijänä Guardians of the Galaxyn (2014) myötä.

Riddick on tyylillisesti huomattavasti lähempänä kauhuhenkistä Pimeän uhkaa kuin seikkailullisempaa Riddickin aikakirjaa, mikä on heti selkeä parannus. Riddickin aikakirja muistutti enemmän Tähtien sota -saagan (Star Wars - 1977-) esiosatrilogiaa, mistä monet sarjan fanit eivät pitäneet. Tekijät ovat selvästi kuunnelleet fanejaan. Tylsät nekromangit typerä-kypäräisen Marsalkkansa kanssa saavat kyytiä ja poissa on myös taikavoimia omaava ja roolivalintaansa epäröivä Judi Dench. Hyvä niin. Riddick nappaa heti mukaansa karun maailmansa ansiosta. Se näyttää ensiminuuteilla, että luvassa on synkempää menoa kuin viime filmissä, eikä katsoja malta odottaa, mitä filmillä on tarjottavanaan. Elokuvan alkupää on kuitenkin kenties sen parasta antia, kun Riddick ei sano lähes sanaakaan, vaan pääsemme vain näkemään, kuinka tämä kohtaa erilaisia olentoja ja keksii keinoja selvitä vaaroista. Tämä on tavallaan aika rohkea ratkaisu ja itse voisin katsoa koko leffan ihan vain tällaista menoa.

Leffa heikkenee hieman, kun palkkionmetsästäjät saapuvat planeetalle. Filmi tuntuu nimittäin lähes tunnin ajaksi muuttuvan täysin, sillä palkkionmetsästäjät nousevat isosti esille ja Riddickiä hädin tuskin nähdään. Hahmo hiippailee varjoissa ja mukana on pari selkeää faneille tarkoitettua hetkeä, mutta muuten leffan nimikkohahmo tuntuu kadonneen omasta leffastaan. Kyllä palkkionmetsästäjätkin saavat omat hyvät kohtauksensa ja on veikeää seurata, kun Riddick listii heitä yksi kerrallaan. Onneksi loppupäässä Riddick nostetaan jälleen tarinansa tähdeksi, kun filmi alkaa tosissaan muistuttamaan Pimeän uhkaa, pimeydestä hyökkäävien otusten ansiosta. Hirviöosuus voisi kuitenkin kestää kauemmin. Jos hirviöosio alkaisi jo leffan puolessa välissä ja Riddick olisi enemmän esillä palkkionmetsästäjien tullessa kuvioihin, olisi filmi parempi teos. Jo tällaisenaan se on kuitenkin oikein mainio elokuva ja huomattava parannus laimean Riddickin aikakirjan jälkeen.

Ohjaajana ja käsikirjoittajana toimii edelleen David Twohy, joka tekee huomattavasti parempaa työtä kuin Riddickin aikakirjassa. Twohy pitää pakettia mielenkiintoisemmin kasassa ja saa mukaan ensimmäisestä osasta tuttua tunnelmaa, mikä alunperin sai katsojan kiinnostumaan sarjasta. Riddick on myös oivallisesti kuvattu ja ihan sujuvasti leikattu. Valaisua hyödynnetään kauhukohtauksissa hienosti. Lavasteet ja asut ovat taidokkaasti toteutetut ja efektit ovat pääasiassa mainioita. Paikoitellen on selvää, että näyttelijät seisovat taustakankaan edessä. Ääniefektitkin ovat hyvin rakennetut ja Graeme Revellin säveltämät musiikit toimivat taustalla.

Tästäkin sarjan osasta on olemassa pidennetty versio, jolla on kestoa kahdeksan minuuttia enemmän kuin teatteriversiolla. Pidempi versio syventyy enemmän siihen, mitä tapahtui tämän ja Riddickin aikakirjan välissä. Edellisestä osasta tuttu Karl Urbanin näyttelemä Vaako nähdään kunnolla pidennetyssä versiossa.

Yhteenveto: Riddick on mainio scifikauhuelokuva, mikä ymmärtää edellisen osan olleen virhe ja vie meininkiä takaisin alkuperäisen Pimeän uhkan tyyliin. Elokuvan alkupää onkin erittäin hyvä, kun pääsee seuraamaan Riddickiä selviytymässä uuden planeetan vaaroista. Dialogin puute on vain plussaa ja leffa on yllättävänkin koukuttava. Kun palkkionmetsästäjät saapuvat, leffa tuntuu unohtavan Riddickin sivurooliin, jolloin kokonaisuus kärsii ja muuttuu epätasaiseksi. Onneksi loppupäässä se taas nostaa tasoaan, kun hirviökauhuilu alkaa. Jos palkkionmetsästäjien osiota muokkaisi ja tiivistäisi, sekä aloittaisi monsteripuolen aikaisemmin, voisi kyseessä olla erittäin hyvä kokonaisuus. Jo tällaisenaan Riddick toimii oivallisesti ja se jättää katsojan odottamaan mahdollista neljättä osaa. Diesel ja Twohy ovat nyt useamman vuoden työstäneet sekä neljättä elokuvaa, mikä kulkee työnimellä "Furia", sekä televisiosarjaa "Merc City". Toivon kyllä molempien projektien onnistuvan, sillä vaikkei Diesel ole näyttelijänä mitä parhain, hän saa tästä hahmosta todella kiinnostavan ja Riddickin seikkailuja katsoisi mieluusti lisää... kunhan tyyli vain pysyy samanlaisena kuin tässä ja alkuperäisessä leffassa, eikä Riddickin aikakirjan kaltaista mokausta enää nähtäisi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Riddick, 2013, Radar Pictures, Riddick Canada Productions, Entertainment One, One Race Productions

Arvostelu: Totuus vai tehtävä (Truth or Dare - 2018)

TOTUUS VAI TEHTÄVÄ

TRUTH OR DARE

Ohjaus: Jeff Wadlow
Pääosissa: Lucy Hale, Violett Beane, Tyler Posey, Hayden Szeto, Sophia Ali, Nolan Gerard Funk, Sam Lerner, Tom Choi, Aurora Perrineau ja Landon Liboiron
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 16

Truth or Dare, eli suomalaisittain Totuus vai tehtävä perustuu... noh, totuus vai tehtävä -peliin, se oli varmaan täysin selvää. Elokuvan työstäminen lähti liikkeelle, kun ohjaaja Jeff Wadlow oli käymässä Blumhouse-yhtiöllä ja vitsaili, että totuus vai tehtävä -pelistä voisi tehdä kauhuleffan. Blumhouse tarttui ideaan ja filmiä alettiin toteuttamaan. Leffa kuvattiin kesällä 2017 ja nyt se on saanut ensi-iltansa. Itseäni elokuva kiinnosti heti, kun kuulin siitä. Jos joku ei siis tiedä, niin totuus vai tehtävä -pelissä ihmiset kerääntyvät yhteen ja vuoronperään jokaiselta kysytään "totuus vai tehtävä?" Riippuen siitä, mitä henkilö jolta on kysytty vastaa, hänen täytyy joko kertoa totuus jostain asiasta tai suorittaa jokin tehtävä - yleensä molemmat ovat aika noloja tilanteita. Filmin idea vaikutti niin hölmöltä, että pakkohan elokuva oli mennä katsomaan. Trailerit vaikuttivat todella typeriltä ja kun huomasin leffan keräävän haukkuja, halusin entistä enemmän nähdä sen. Kävinkin katsomassa Totuus vai tehtävän sen lehdistönäytöksessä... ja olihan se huono.

Kaverukset lähtevät viettämään lomaa Meksikoon, missä he päätyvät pelaamaan totuutta vai tehtävää tuntemattoman nuoren kanssa. Kaverusten epäonneksi peli seuraa heitä kotiin ja he huomaavat jonkin vainoavan heitä. Totuus on pakko kertoa tai tehtävä on pakko toteuttaa, muuten he kuolevat.

Nuoria ystävyksiä ovat puhtoinen, kaikista välittävä Olivia (Lucy Hale), pökkelö nuorimies Lucas (Tyler Posey), hänen tyttöystävänsä Markie (Violett Beane) jolla on vaikeuksia pysyä yhden ainoan miehen kanssa, homoseksuaali Brad (Hayden Szeto) joka pohtii salaisuutensa paljastamista isälleen, alkoholiongelmainen Penelope (Sophia Ali), tämän lääkäriksi pyrkivä poikaystävä Tyson (Nolan Gerard Funk), sekä itsestään liikoja luuleva Ronnie (Sam Lerner). Monien kauhuleffojen tavoin myös tässä katsojana ei jaksa kiinnostua stereotyyppisistä nuorista tarpeeksi, jotta jaksaisi oikeasti muistaa heidät läpi elokuvan, etenkin kun heitä on niin monta. Suurimmaksi osaksi hahmot jäävät hyvin yksiulotteisiksi. Jopa alkoholiongelmainen ja homoseksuaali muuttuvat hieman tylsiksi, kun heillä ei ole enempää tarjottavanaan. Heitä esittävät Ali ja Szeto tekevät tosin kelpo työtä, etenkin kun heitä vertaa muihin nuoriin näyttelijöihin.
     Elokuvassa nähdään myös Tom Choi Bradin poliisi-isänä, Landon Liboiron nuoret peliin houkuttelevana Carterina, sekä Gregg Daniel nuorten outoja kuolemia tutkivana etsivänä. Kolmikko suoriutuu osistaan ihan toimivasti, mutteivät kertaakaan tarjoa mitään erityistä.

Totuus vai tehtävä on niitä elokuvia, jotka ovat niin kehnoja, että ne muuttuvat hauskoiksi. Leffa yrittää ottaa itsensä ihan kamalan tosissaan, mutta katsojalle se on hyvin vaikeaa. Nimittäin aina, kun joltakin kaveruksista tullaan kysymään "totuus vai tehtävä?", kysyjän naama vääntyy todella typerään virneeseen. Hymy näyttää siltä kuin ala-astelainen olisi päässyt käsiksi Photoshopiin ja vähän väännellyt kuvassa näkyvän henkilön naamaa - niin surkea lopputulos on! Joka ikinen kerta, kun jonkun naama vääntyi virneeseen, en voinut olla hymyilemättä itsekin. Hyvä, etten parissa kohtaa alkanut nauramaan. Ihmettelin vain, ajattelivatko tekijät että naamat olisivat pelottavia, vai tiedostivatko hekin homman urpouden?

Sen lisäksi, että kysyjien naamat näyttävät naurettavan typeriltä, elokuva ei muutenkaan onnistu pelottamaan, sillä ohjaaja Jeff Wadlow ei osaa luoda jännitystä. Vain yhdessä ainoassa kohtauksessa, jossa Penelope saa tehtävän, katsoja päätyy jännittämään, miten tilanteessa käy? Se onkin selkeästi filmin parhaiten rakennettu kohtaus. Muuten Totuus vai tehtävä luottaa kauhupuolellaan täysin siihen, mikä 2000-luvun kauhuleffoja on pahasti vaivannut: äkkisäikäytyksiin. Mukana ei ole ainuttakaan kauhun hetkeä, jolloin jostain ei tulisi jotain yllättävää kovan äänen säestämänä. Se säikäyttää toki katsojan, mutta se ei ole oikeaa pelkoa. Äkkisäikäytykset on myös hoidettu niin surkeasti, että katsoja tietää aina, kun jotain yllättävää on tulossa... mikä tietty johtaa siihen, ettei se ole enää yllättävää. Ennalta-arvattavuus on muutenkin iso ongelma leffassa, jolloin tuntuu siltä, ettei mukana ollut lainkaan yritystä. Pari hahmoklisettä onnistutaan välttämään, mikä oli ihan kiva yllätys. Muuten leffa onnistuu yllättämään vain loppuhuipennuksellaan, joka on kieltämättä aika kova veto tekijöiltä. Harmi, että käsikirjoittajat ymmärsivät filmin ennalta-arvattavuuden vasta viime metreillä. On myös pakko myöntää, että kirjoittajat löysivät jokseenkin loogisen ratkaisun siihen ongelmaan, että hahmothan voisivat aina vain valita totuuden, jolloin heidän ei tarvitsisi ikinä tehdä mitään vaarallisia temppuja. Pelkän totuuden pelaaminen olisi katsojille pitkäveteistä, vaikka toisaalta siitä voisi saada aikaiseksi kiehtovan psykologisen trillerin. Mutta kun Totuus vai tehtävä keskittyy täysillä katsojien helppoon säikyttelyyn, on siltä turha vaatia kovin moniulotteista tarinaa.

Yksi suuri ongelma filmissä on tosiaan se, ettei katsojana jaksa välittää elokuvan hahmoista. Ongelmaa vain pahentaa se, etteivät hahmot itsekään tunnu välittävän toisistaan. Esimerkiksi leffan alkupäässä eräs nuorista valitsee tehtävän, mutta jänistääkin viime hetkellä, jolloin hän kuolee. Joku sai koko tilanteen kuvattua ja lähettää videon päähenkilöille (jotka katsovat videon oudosti täysin samaan aikaan eri puhelimilla). Näyttelijät tekevät niin kehnoa työtä, etteivät he saa katsojaa vakuuttuneeksi siitä, että he olisivat oikeasti juuri katsoneet, kun heidän luokkatoverinsa kuolee - etenkin kun pari henkilöä haluavat katsoa videon vielä uudelleen! Filmi sisältää muitakin hetkiä, joissa hahmot eivät vaikuta tuntevan mitään, vaan näyttävät pääsevän kavereidensa kuolemista oudon nopeasti yli.

Elokuvalla on ollut neljä käsikirjoittajaa - NELJÄ - ja silti tämä on lopputulos. Elokuvan aikana on hyvin vaikea sanoa, kuinka tosissaan projektia on alettu tekemään, kun sen henki vaihtelee niin paljon. Yhdessä kohtaa eräs nuorista jopa kuvailee kysyjien urpoja naamoja sanoilla "vääristynyt Snapchat-filtteri". Jos tämä ei ollut näyttelijän improvisaatiota, vaan käsikirjoittajien itseironista sanailua, niin mietin vain, mitä ihmettä he kuvittelivat tekevänsä? Uskoiko kirjoittajanelikko ihan aidosti tekevänsä hyvän elokuvan? Ohjaaja Jeff Wadlow on ennenkin osoittanut keskinkertaisuutensa Kick-Ass 2:n (2013) ja True Memoirs of an International Assassinin (2016) kanssa, mutta vasta tämä tekele on aikamoinen pohjanoteeraus. Hän kai ajatteli lopputuloksen muistuttavan nokkelaa Happy Death Dayta (2017), joka tiedosti oman hölmöytensä, mutta onnistui silti olemaan toimiva kauhuleffa. Sentään Truth or Dare on ihan oivallisesti kuvattu. Leikkauskin toimii paikoitellen, mutta visuaaliset efektit ovat kauheita. Äänimaailma luottaa liikaa äkkisäikäytyksistä kuuluviin pamauksiin, eikä Matthew Margesonin säveltämät musiikit erotu kertaakaan.

Yhteenveto: Totuus vai tehtävä on huono yritys tehdä hauskasta ideasta toimiva kauhuelokuva. Jos se olisi alunperin tarkoitettu parodiaksi, voisi se toimia jollain itseironisella tavalla. Mutta jos tämä oli tarkoitettu parodiaksi, niin epäonnistuminen on entistäkin kauheampi. Ohjaaja Jeff Wadlow ei osaa luoda kauhua, vaan luottaa pelkkiin äkkisäikäytyksiin, jotka käyvät nopeasti tylsiksi ja ovat alusta alkaen ennalta-arvattavia. Filmi on muutenkin hyvin ennalta-arvattava, vaikka tarjoaakin lopuksi pari yllätystä. Näyttelijät eivät ole kaksisia rooleissaan, eikä heidän hahmoistaan jaksa välittää. Toisaalta hahmotkaan eivät vaikuta oikeasti välittävän toisistaan... Käsikirjoittajat ovat saaneet aikaiseksi niin laiskan ja mitäänsanomattoman tekeleen kuin vain on mahdollista. Elokuvan pelastava puoli on totuutta vai tehtävää kysyvien huonosti photoshopatut virneet, jotka nostavat katsojallekin hymyn huulille ja saattavat jopa tarjota muutamat naurut. Tämä ei varmaan ollut tekijöiden tarkoitus, muttei tätä vain voi ottaa tosissaan. Älkää tuhlatko rahojanne Totuus vai tehtävään, vaan menkää katsomaan erinomainen Hiljainen paikka (A Quiet Place - 2018), jos kauhua haluatte. Jos tämä leffa on ihan pakko nähdä, niin katsokaa se sitten joskus vaikka Netflixistä kavereidenne kanssa ja pitäkää hauskaa. Valitettavasti Totuus vai tehtävä on jo tuottanut niin paljon rahaa, että jatko-osa on hyvin todennäköinen. Elokuvassa myös vihjaillaan, että kuurupiilostakin voisi tulla filmatisointi... "Hide and Seek" voisi kyllä nimensä puolesta olla samaa sarjaa Totuus vai tehtävän kanssa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.5.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Truth or Dare, 2018, Blumhouse Productions