Arvostelu: Knight and Day (2010)

KNIGHT AND DAY

Ohjaus: James Mangold
Pääosissa: Cameron Diaz, Tom Cruise, Peter Sarsgaard, Jordi Mollà, Viola Davis, Paul Dano, Marc Blucas, Falk Hentschel, Maggie Grace ja Gal Gadot
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia - Extended Cut: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 12

Knight and Day on Tom Cruisen ja Cameron Diazin tähdittämä toimintakomedia. Elokuva lähti liikkeelle Patrick O'Neillin pohjarakenteella tarinalle, mutta ajan kanssa tekstiä työsti jopa 12 käsikirjoittajaa. Aluksi leffa kulki nimellä "Wichita" ja sitä työsti Revolution Studios, kunnes projekti siirtyi Sony Picturesille. Nimi muutettiin "Trouble Maniksi" ja sen pääosiin valittiin Chris Tucker ja Eva Mendes. Kun elokuvan teko ei edennyt, he jättivät projektin. Diaz valittiin uudeksi naistähdeksi ja Gerard Butler oli pitkään ehdolla miespääosaan. Hän päätti kuitenkin tehdä leffan Exän jäljillä (The Bounty Hunter - 2010) ja niinpä hänen tilalle otettiin Tom Cruise. Kuvaukset alkoivat vihdoin syyskuussa 2009 ja lopulta Knight and Dayksi nimetty elokuva sai maailmanensi-iltansa 16. kesäkuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten! Leffa ei kuitenkaan ollut toivottu menestys, eikä se saanut kovin hyvää palautetta kriitikoilta. Itse pidin elokuvasta, kun kävin katsomassa sen leffateatterissa, sen ilmestyessä heinäkuussa Suomeen. Minulle Knight and Day on ollut hassusti tärkeä elokuva siinä mielessä, että se ohjasi minut kohti nykyistä suosikkiyhtyettäni Musea, sillä bändin kappale Uprising kuullaan elokuvan trailerissa. Elokuva toimi siis tietynlaisena sysäyksenä kohti Muse-hulluuttani. Olen nähnyt yhtyeen livenä kahdeksan kertaa, kätellyt jokaista bändin jäsentä ja omistan ties mitä oheistavaraa heiltä. Itse Knight and Day -leffassa Musea ei tosin kuulla lainkaan, joten en sen enempää puhu bändistä nyt - siitä ei nimittäin tulisi loppua, kun oikeasti innostun. Kun huomasin filmin täyttävän 10 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja arvostella sen.

Bostoniin siskonsa häihin matkustava June Havens päätyy elämänsä seikkailuun, kun lennolla tavattu Roy Miller paljastuu entiseksi salaiseksi agentiksi, jota jahtaavat niin CIA kuin rikolliset.

June Havensina nähdään Cameron Diaz, josta en ole koskaan erityisemmin välittänyt näyttelijänä. Hänellä on onnistuneet roolinsa, mutta monissa elokuvissa hän tuntuu todella teennäiseltä. Junen roolissa Diaz kuitenkin toimii passelisti, mukautuen hyvin pitkin Junen kehityskaarta. On kiinnostavaa seurata, mitä Junelle tapahtuu elokuvan kulkiessa eteenpäin ja millainen hänestä tulee elokuvan lopuksi.

Roy Milleriä taas esittää toimintastara Tom Cruise, joka tekee hieman poikkeavan roolityön siitä, mitä häneltä on totuttu näkemään 2000-luvulla. Vaikka Roylla on vakavat toimintasankarin hetkensä, on hahmo etenkin alkupäässä vekkulimaisempi heppu kuin Cruisen hahmot yleensä. Vuosien varrella Cruise on osoittanut useita kertoja sopivansa täydellisesti toimintaleffan tähdeksi ja tekee saman tässäkin. Cruisen ja Diazin väliltä löytyy myös sujuvaa kemiaa ja se on iso kantava voima elokuvassa.
     Leffassa nähdään myös mm. Viola Davis CIA:n johtajana, Peter Sarsgaard Royta jahtaavana agentti Fitzinä, Maggie Grace Junen siskona Aprilina, Jordi Mollà espanjalaisena asekauppias Antonio Quintanana ja Paul Dano kaikkeen liittyvänä opiskelijana Simon Feckinä. Sivunäyttelijätkin sopivat hyvin rooleihinsa. Danosta löytyy oikeaa epävarmuutta Simoniksi, kun taas Mollà voisi esittää roistoa unissaankin. Grace jää pahasti sivuun Junen siskona, mutta Davis ehtii vakuuttamaan CIA-pomona. Sarsgaard on pätevä Royta tylympänä vakoojana.

Knight and Day starttaa napakasti ja kutsuu katsojaa sujuvasti luokseen veijarimaisella tunnelmallaan ja tyylillään. Ensiminuuteista lähtien on selvää, että jotain hämärää on meneillään, mutta monissa asioissa elokuva malttaa käyttää aikansa, ennen kuin se paljastaa tiettyjen juttujen todellisen laidan. Tämä salaperäisyys pitää mielenkiinnon hyvin yllä, vaikka täytyykin todeta, että mitä enemmän elokuva paljastaa, sitä enemmän se menettää tehoaan ja viehätystään. Leffan alkupuolisko on kuitenkin todella viihdyttävää toiminnan ja komedian sekoitusta. Katsoja samaistuu hyvin Juneen, joka on täysin pihalla siitä, mitä hänen ympärillään alkaa yhtäkkiä tapahtumaan. Elokuvan virnuileva henki ja kepeys saavat ensimmäisen tunnin kulumaan todella nopeasti. Toimintakohtauksista löytyy kekseliäisyyttä - etenkin alun lentokonetappelusta ja myöhemmin autotakaa-ajosta - minkä lisäksi huumoria on hyvässä määrin.

Jos elokuvan käsikirjoitus olisi vahvempi, olisi kokonaisuuskin parempi. Kun selviää, mistä tässä kaikessa on kyse, ei homma olekaan mitä kiinnostavimmasta päästä. Itse asiassa hahmojen jahtaama juttu on todella tylsä. Sitä voisi käyttää käsikirjoituksen opetuksessa esimerkkinä siitä, kuinka ei kannata kirjoittaa mukaan "McGuffinia", eli hahmojen jahtaamaa esinettä tai asiaa, joka on kuitenkin katsojalle aika yhdentekevä. Elokuvan ongelma tällaisen "McGuffinin" käytössä on pääasiassa se, kuinka sitä piilotellaan lähes puolet leffasta, jolloin lopulta katsojan reaktio todella on "tuonko takia tämä kaikki tapahtuu?" Ei hyvä merkki. Elokuva lähteekin kohti alamäkeä toisella puoliskollaan, muttei onneksi kovin jyrkkää sellaista. Tietty vekkulimaisuus katoilee, mutta onneksi vauhdikkaassa loppuhuipennuksessa elokuva saa hieman tuulta alleen. Jos hahmojen jahtaama juttu olisi vakuuttavampi, eikä homma menettäisi puolenvälin jälkeen puhtia, voisi Knight and Day olla kokonaisuutena erittäin hyvä viihdepläjäys. Nyt heikompien hetkien pelastavana enkelinä toimii Diazin ja Cruisen kemia.

Elokuvan ohjannut James Mangold, joka on myöhemmin tehnyt huomattavasti tätä paremmat filmit Logan (2017) ja Le Mans 66 - täydellä teholla (Ford v Ferrari - 2019). Tässäkin Mangold osoittaa taitojaan humoristisen toimintakyydin kanssa ja saa mukaan paikoitellen kutkuttavaa vakoojahenkeä. Jos useiden käsikirjoittajien työn seurauksena olisi eheämpi teksti, voisi Mangold päästä vielä paremmin vauhtiin. Kuvaukseltaan Knight and Day on tyylikäs, eivätkä toimintakohtaukset ole toteutettu kömpelöllä kameratyöskentelyllä tai silppuleikkauksella. Visuaalinen ilme on muutenkin kunnossa valaisusta lavastukseen, mutta paikoitellen tietyt digiefektit ja lopun moottoripyöräilyssä käytetyt taustakangastehosteet pistävät silmään. Äänimaailma on loistava ammuskelusoundeista erilaisiin jylinöihin ja tietty John Powellin säveltämiin musiikkeihin, jotka muodostavat ison osan elokuvan hengestä.

Elokuvasta on olemassa teattereissa julkaistua versiota hieman yli viisi minuuttia pidempi versio. Lähinnä pidempi versio keskittyy huomattavasti enemmän Junen kunnostamaan autoon, jonka hän aikoo antaa siskolleen häälahjaksi. Elokuva myös alkaa pidennetyssä versiossa eri tavalla.

Yhteenveto: Knight and Day on kelpo toimintakomedia, minkä vahvuus syntyy päätähtien Cameron Diazin ja Tom Cruisen välisestä kemiasta. Elokuvan ensimmäinen puolisko on erittäin mainio veijarimaisen asenteensa, hyvän huumorinsa, viihdyttävien toimintakohtaustensa ja ennen kaikkea kiinnostavan mysteerinsä ansiosta. Kuitenkin mitä enemmän paljastuu, sitä heikommaksi leffa muuttuu. Toinen puolisko ei ole läheskään yhtä vahva kuin ensimmäinen, vaikka loppuhuipennus onnistuu nostamaan vielä hieman tasoa. Hahmojen jahtaama asia on harmillisen tylsä ja latistaa kokonaisuutta ikävästi. Elokuva kaipaisi vahvempaa käsikirjoitusta. Jos tarina olisi eheämmin rakennettu ja paljastukset kiinnostavampia, olisi kokonaisuus erittäin hyvä. Jo tällaisenaan Knight and Day on kuitenkin oivaa toimintaviihdettä, mitä voi suositella lämpimästi genren ystäville ja Diazin ja Cruisen faneille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Knight and Day, 2010, Twentieth Century Fox, Regency Enterprises, Pink Machine, Tree Line Film, Dune Entertainment, New Regency Pictures, Wintergreen Productions

Arvostelu: Riddick (2013)

RIDDICK

Ohjaus: David Twohy
Pääosissa: Vin Diesel, Matthew Nable, Jordi Mollà, Katee Sackhoff, Dave Bautista, Bokeem Woodbine, Raoul Trujillo, Conrad Pla, Nolan Gerard Funk, Danny Blanco Hall, Noah Danby, Neil Napier ja Karl Urban
Genre: scifi, toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia - Director's Cut: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 16

David Twohyn ohjaama ja Vin Dieselin tähdittämä scifikauhuelokuva Pimeän uhka (Pitch Black - 2000) sai kriitikoilta hieman ristiriitaisen vastaanoton, eikä se ollut teatterikierroksellaan kummoinen menestys, mutta kun sen DVD-myynnit nousivat valtaviksi, kaksikko pystyi tekemään jatkoa. Riddickin aikakirja (The Chronicles of Riddick - 2004) sai vielä tylymmän vastaanoton kriitikoilta ja se sai hädin tuskin tienattua budjettiaan takaisin. Olikin selvää, ettei Universal-yhtiö ollut valmis rahoittamaan kolmatta leffaa, mutta Twohy ja Diesel yrittivät keksiä tavan saada sen toteutettua. Diesel onnistui tekemään diilin Universalin kanssa, että jos hän tekisi cameon Hurjapäät: Tokio Driftissä (The Fast and the Furious: Tokyo Drift - 2006), hän saisi Riddick-sarjan oikeudet itselleen. Diesel sai ne ja hän alkoi Twohyn kanssa suunnittelemaan filmin tekoa. He saivat kasattua rahaa leffaa varten, mutta eivät tarpeeksi, jolloin Diesel itse päätti rahoittaa lopun budjetista ja hän jopa kiinnitti talonsa saadakseen tarvittavat rahat. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2012 ja lopulta ihan vain Riddickiksi nimetty elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 2013. Tämäkin leffa sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Elokuva tienasi alle sata miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti, mutta tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä budjetti oli huomattavasti edellisiä osia alhaisempi, alle 40 miljoonaa dollaria. Elokuvan pystyi siis laskemaan hitiksi. Itse näin Riddickin varmaankin vuosi sen jälkeen, kun se oli ilmestynyt ja pidin siitä. Kun huomasin, että sarjan aloitusosa Pimeän uhka täytti nyt 20 vuotta, päätin katsoa ja arvostella koko Riddick-trilogian.

Nekromangien hylkäämä Riddick herää autiolta planeetalta ja yrittää selvitä sen karussa luonnossa, taistellen erilaisia olentoja vastaan. Lisäksi planeetalle saapuu palkkionmetsästäjiä, jotka himoitsevat Riddickin tappamisesta saatavaa jättimäistä rahasummaa.

Vin Diesel äijäyrmyilee etsintäkuulutetun huippuvaarallisen rikollisen Riddickin roolissa kolmatta kertaa. Hahmo on sama tyly veikkonen edellisistä leffoista, joka ei erityisemmin piittaa muista, vaan välittää ainoastaan omasta selviytymisestään. Diesel ei vieläkään häikäise näyttelijänlahjoillaan, mutta hänen luja olemuksensa ja möreä äänensä tekevät hänestä edelleen parhaan mahdollisen Riddickin. Hahmo on yhä toimiva antisankari, jonka avaruusseikkailua katsoja seuraa mielellään.

Erilaisten avaruusmörköjen lisäksi Riddick saa peräänsä kaksi palkkionmetsästäjäryhmää, joista toista johtaa Matthew Nablen näyttelemä sotilaallinen "Boss" ja toista Jordi Mollàn esittämä hävytön Santana. Heidän tiimeihinsä kuuluvat mm. ainoa nainen Dahl (Katee Sackhoff), isokokoinen Diaz (Dave Bautista), nuori uskovainen Luna (Noland Gerard Funk), sekä tarkkaavainen Moss (Bokeem Woodbine). Palkkionmetsästäjät eivät tietenkään ole läheskään yhtä kiinnostavia hahmoja kuin Riddick, miksi onkin harmi, että lähes puolet leffasta käytetään heihin. Kaikki kuitenkin hoitavat hommansa sujuvasti ja on hauska nähdä Bautista pienessä roolissa, ennen kuin hän nousi isommaksi tähdeksi näyttelijänä Guardians of the Galaxyn (2014) myötä.

Riddick on tyylillisesti huomattavasti lähempänä kauhuhenkistä Pimeän uhkaa kuin seikkailullisempaa Riddickin aikakirjaa, mikä on heti selkeä parannus. Riddickin aikakirja muistutti enemmän Tähtien sota -saagan (Star Wars - 1977-) esiosatrilogiaa, mistä monet sarjan fanit eivät pitäneet. Tekijät ovat selvästi kuunnelleet fanejaan. Tylsät nekromangit typerä-kypäräisen Marsalkkansa kanssa saavat kyytiä ja poissa on myös taikavoimia omaava ja roolivalintaansa epäröivä Judi Dench. Hyvä niin. Riddick nappaa heti mukaansa karun maailmansa ansiosta. Se näyttää ensiminuuteilla, että luvassa on synkempää menoa kuin viime filmissä, eikä katsoja malta odottaa, mitä filmillä on tarjottavanaan. Elokuvan alkupää on kuitenkin kenties sen parasta antia, kun Riddick ei sano lähes sanaakaan, vaan pääsemme vain näkemään, kuinka tämä kohtaa erilaisia olentoja ja keksii keinoja selvitä vaaroista. Tämä on tavallaan aika rohkea ratkaisu ja itse voisin katsoa koko leffan ihan vain tällaista menoa.

Leffa heikkenee hieman, kun palkkionmetsästäjät saapuvat planeetalle. Filmi tuntuu nimittäin lähes tunnin ajaksi muuttuvan täysin, sillä palkkionmetsästäjät nousevat isosti esille ja Riddickiä hädin tuskin nähdään. Hahmo hiippailee varjoissa ja mukana on pari selkeää faneille tarkoitettua hetkeä, mutta muuten leffan nimikkohahmo tuntuu kadonneen omasta leffastaan. Kyllä palkkionmetsästäjätkin saavat omat hyvät kohtauksensa ja on veikeää seurata, kun Riddick listii heitä yksi kerrallaan. Onneksi loppupäässä Riddick nostetaan jälleen tarinansa tähdeksi, kun filmi alkaa tosissaan muistuttamaan Pimeän uhkaa, pimeydestä hyökkäävien otusten ansiosta. Hirviöosuus voisi kuitenkin kestää kauemmin. Jos hirviöosio alkaisi jo leffan puolessa välissä ja Riddick olisi enemmän esillä palkkionmetsästäjien tullessa kuvioihin, olisi filmi parempi teos. Jo tällaisenaan se on kuitenkin oikein mainio elokuva ja huomattava parannus laimean Riddickin aikakirjan jälkeen.

Ohjaajana ja käsikirjoittajana toimii edelleen David Twohy, joka tekee huomattavasti parempaa työtä kuin Riddickin aikakirjassa. Twohy pitää pakettia mielenkiintoisemmin kasassa ja saa mukaan ensimmäisestä osasta tuttua tunnelmaa, mikä alunperin sai katsojan kiinnostumaan sarjasta. Riddick on myös oivallisesti kuvattu ja ihan sujuvasti leikattu. Valaisua hyödynnetään kauhukohtauksissa hienosti. Lavasteet ja asut ovat taidokkaasti toteutetut ja efektit ovat pääasiassa mainioita. Paikoitellen on selvää, että näyttelijät seisovat taustakankaan edessä. Ääniefektitkin ovat hyvin rakennetut ja Graeme Revellin säveltämät musiikit toimivat taustalla.

Tästäkin sarjan osasta on olemassa pidennetty versio, jolla on kestoa kahdeksan minuuttia enemmän kuin teatteriversiolla. Pidempi versio syventyy enemmän siihen, mitä tapahtui tämän ja Riddickin aikakirjan välissä. Edellisestä osasta tuttu Karl Urbanin näyttelemä Vaako nähdään kunnolla pidennetyssä versiossa.

Yhteenveto: Riddick on mainio scifikauhuelokuva, mikä ymmärtää edellisen osan olleen virhe ja vie meininkiä takaisin alkuperäisen Pimeän uhkan tyyliin. Elokuvan alkupää onkin erittäin hyvä, kun pääsee seuraamaan Riddickiä selviytymässä uuden planeetan vaaroista. Dialogin puute on vain plussaa ja leffa on yllättävänkin koukuttava. Kun palkkionmetsästäjät saapuvat, leffa tuntuu unohtavan Riddickin sivurooliin, jolloin kokonaisuus kärsii ja muuttuu epätasaiseksi. Onneksi loppupäässä se taas nostaa tasoaan, kun hirviökauhuilu alkaa. Jos palkkionmetsästäjien osiota muokkaisi ja tiivistäisi, sekä aloittaisi monsteripuolen aikaisemmin, voisi kyseessä olla erittäin hyvä kokonaisuus. Jo tällaisenaan Riddick toimii oivallisesti ja se jättää katsojan odottamaan mahdollista neljättä osaa. Diesel ja Twohy ovat nyt useamman vuoden työstäneet sekä neljättä elokuvaa, mikä kulkee työnimellä "Furia", sekä televisiosarjaa "Merc City". Toivon kyllä molempien projektien onnistuvan, sillä vaikkei Diesel ole näyttelijänä mitä parhain, hän saa tästä hahmosta todella kiinnostavan ja Riddickin seikkailuja katsoisi mieluusti lisää... kunhan tyyli vain pysyy samanlaisena kuin tässä ja alkuperäisessä leffassa, eikä Riddickin aikakirjan kaltaista mokausta enää nähtäisi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Riddick, 2013, Radar Pictures, Riddick Canada Productions, Entertainment One, One Race Productions

Arvostelu: Bad Boys II (2003)

BAD BOYS II

Ohjaus: Michael Bay
Pääosissa: Will Smith, Martin Lawrence, Jordi Mollà, Gabrielle Union, Joe Pantoliano, Peter Stormare, Theresa Randle, Otto Sanchez, Jon Seda ja Michael Shannon
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 2 tuntia 27 minuuttia
Ikäraja: 16

Michael Bayn esikoiselokuva Pahat pojat (Bad Boys - 1995) oli valtava menestys, joten jatkoa oli odotettavasti tulossa. Bay alkoi heti pohtia jatko-osaa, mutta päättikin ensin tehdä filmit The Rock - paluu helvettiin (The Rock - 1996), Armageddon (1998) ja Pearl Harbor (2001), jotka saivat vaihtelevan reaktion niin katsojilta kuin kriitikoilta. Samaan aikaan työstettiin käsikirjoitusta Bad Boys II:lle, jonka kuvaukset alkoivatkin syksyllä 2002. Lopulta leffa sai ensi-iltansa kesällä 2003 ja vaikka se tuotti tuplasti sen, mitä ensimmäinen osa tuotti, ensimmäisen osan budjetti oli yli 100 miljoonaa dollaria pienempi, mikä teki ensimmäisestä osasta tekijöille isomman hitin. Kriitikot kuitenkin lyttäsivät leffan ja se jopa "voitti" huonoimman jatko-osan Stinkers Bad Movie -palkinnon. Itse näin Bad Boys II:n noin kymmenen vuotta sitten ja pidin sitä ihan viihdyttävänä toimintahuttuna. Olen katsonut leffan kerran kokonaan uudestaan ja jämähtänyt useasti tuijottamaan siitä pätkiä, kun se on esitetty televisiossa. Nyt kun sarja saa kolmannen osan Bad Boys For Life (2020), päätin katsoa ja arvostella edelliset elokuvat.

Poliisikaksikko Marcus ja Mike tutkivat, kuka salakuljettaa jättimääriä ekstaasia Floridaan. Ongelmia syntyy, kun he hoksaavat, että Marcuksen sisko Syd yrittää soluttautua salakuljettajien joukkoon ja vaarantaa siten heidän operaationsa.

Siinä, missä 1995 Martin Lawrencen Marcus-hahmo oli isommassa roolissa, sillä Lawrence oli siihen aikaan isompi tähti kuin Will Smith, on tässä Smithin näyttelemä Mike nostettu näyttävämmin esille, Smithin noustessa kaksikosta selvästi isommaksi staraksi. Smith ja Lawrence ovat tässäkin elokuvassa parasta antia ja heidän välistä sanailuaan on jälleen hauska kuunnella. Etenkin tässä heistä näkee, että he ovat tunteneet toisensa kauan, jolloin heidän ystävyytensä tuntuu entistä todellisemmalta. Hahmoina Mike ja Marcus ovat hyvin pitkälti samanlaisia kuin ensimmäisessäkin elokuvassa, Miken ollessa siisti toimintasankari ja Marcuksen seuratessa valittaen perästä.
     Elokuvassa nähdään myös Gabrielle Union Marcuksen siskona Sydinä, Jordi Mollà kuubalaisena rikollispomo Johnny Tapiana, Peter Stormare venäläisroisto Alexeina, sekä Michael Shannon Ku Klux Klanin jäsenenä. Union on tarpeeksi toimiva osassaan, mutta hänen hahmonsa ei vakuuta, että kyseessä voisi olla soluttautumistehtävään päässyt agentti. Mollàlle roiston rooli syntyy kuin luonnostaan ja Stormare on sujuva toisena rikollisjohtajana. Edellisestä osasta tutut poliisikapteeni Howard (alikäytetty Joe Pantoliano) ja Marcuksen vaimo Theresa (Theresa Randle) tekevät paluun. Ohjaaja Michael Bay itse tekee nopean roolin autoilijana, jonka auton Marcus yrittää ottaa käyttöön takaa-ajoa varten.

Ensimmäinen Pahat pojat -elokuva ei ollut mitään päätä huimaavaa tarinansa tai toimintansa puolesta, mutta sen pääkaksikko oli niin veikeä, että he kannattelivat taidokkaasti vajaan parin tunnin kyttäkomediaa. Elokuva oli simppeli, viihdyttävä ja oikein mainio. Ongelmana vain on, että sen jälkeen Bay teki huomattavasti isokokoisemman toimintaelokuvan The Rock - paluu helvettiin, avaruudessakin tapahtuvan maailmanloppurymistelyn Armageddon ja noin kolmetuntisen sotadraaman Pearl Harbor. Eihän Bay niiden jälkeen voinut enää palata simppelin kyttäkomedian pariin, etenkin kun hän sai Bad Boys II:lle yli 100 miljoonaa dollaria isomman budjetin. Siinä, missä ensimmäinen osa oli vielä maltillinen teos, Bad Boys II ei osaa hidastella missään, vaan sillä on pakottava tarve paisua yhä vain massiivisempiin mittoihin. Kestoa elokuvalla on lähes kaksi ja puoli tuntia, missä on ainakin puoli tuntia liikaa. Siihen mahtuu paljon liian pitkiksi venytettyjä kohtauksia - toimintaa, mikä alkaa nopeasti toistamaan itseään ja komediahetkiä, mitkä tuntuvat väkisin mukaan tungetuilta sketseiltä. Mukana on muutamia hetkiä, mitkä kuuluisivat selvästi poistettuihin kohtauksiin tai DVD:llä julkaistuun pidennettyyn versioon, mutta ei. Tämä mammuttiteos julkaistiin tällaisenaan teattereissa.

Vaikka Will Smith ja Martin Lawrence ovat toistamiseen erinomainen kaksikko, eivät hekään onnistu kannattelemaan leffaa loppuun asti. Heiltä loppuu puhti jo puolen välin paikkeilla, mutta Bay on päättänyt tykittää yhä vain lisää suuria taisteluita mukaan, varmaankin treenatessaan tulevia Transformers-teoksiaan (2007-2017) varten. Vaikka toimintaan mahtuu tyylikkäitä sekä hauskoja hetkiä, ovat ne pääasiassa täysin tyhjänpäiväistä tykitystä ja autojen romutusta. Luulisi, että jo tekovaiheessa työryhmä olisi kyllästynyt samanlaisten toimintakohtausten tekoon. Mukana on useampikin takaa-ajokohtaus, missä kokeillaan, kuinka monta autoa onnistutaan pistämään paskaksi yhden leffan aikana. Ruumiita tulee paljon, mutta mikään ei tunnu miltään. Leffassa ei ole lainkaan jännitystä ja varsinkin sen vajaan puolen tunnin lopputaistelu puuduttaa oikein toden teolla. Bad Boys II on pitkäveteinen elokuva, mikä on hassua, sillä siinä tuntuu tapahtuvan koko ajan jotain.

Vielä ensimmäisessä Pahat pojat -leffassa Michael Bay ei ollut löytänyt omaa tyyliään, mutta tässä hänen tavaramerkki-kikkailunsa ovat vahvasti läsnä. On paljon hahmojen ympärillä pyörivää, alakulmasta kuvaavaa kameraa. Nopeatempoisia leikkauksia, joista on välillä vaikea sanoa, mitä ruudulla tapahtuu. Isoja räjähdyksiä, nopeita autoja, tuotesijoittelua, sekä paljon hidastettuja kuvia vähäpukeisista naisista ja etenkin heidän takapuolistaan. Värimäärittelyssä korostetaan saturaatiota ja kontrastia. Oranssi ja sininen ovat todella vahvat päävärit leffassa. Lisäksi Bay myös matkii muita tekijöitä ja etenkin ensimmäisessä toimintakohtauksessa varastaa John Woolle tyypillisen sankarin hyppäämisen kuvaan sivuttain, huutaen ja ampuen samalla kahdella pistoolilla. Baylla ei tunnu olleen mitään itsehillintää leffaa tehdessään ja siksi kokonaisuus on näin valtava ja paikoitellen kauhean ylidramaattinen. Kyllä häneltä löytyy silmää visuaalisille kikoille ja mukana on erittäin tyylikkäitä kuvia. Efektit ovat näyttäviä ja lavasteet ovat tyylikkäät. Äänimaailma on aikamoista mekastusta musiikeista äänitehosteisiin. On muuten hassua, kuinka ääniefekteillä korostetaan useita kamera-ajoja.

Yhteenveto: Bad Boys II on ylipitkä toimintarymistely, mikä puuduttaa jo ennen kuin massiivinen lopputaistelu alkaa. Kahden ja puolen tunnin leffassa on kestoa ainakin puoli tuntia liikaa. Itse tarina ei todellakaan kanna niin pitkäksi aikaa ja toimintakohtauksetkin alkavat nopeasti toistamaan itseään. Michael Baylla ei tunnu olevan ollut minkäänlaista hillintää filmiä tehdessään, vaan hän on halunnut paisutella elokuvaa yhä suurempiin mittoihin. Tunnepuolikin on äärimmäisen ylidramaattista. On hassua, kuinka näin kovaa vauhtia eteenpäin paineleva elokuva voikin olla näin pitkäveteinen. Osa vitseistä tuntuu ylimääräisiltä sketseiltä ja jotkut kohtaukset kuuluisivat ennemminkin poistettuihin kohtauksiin tai esimerkiksi pidennettyyn versioon. Will Smith ja Martin Lawrence ovat toistamiseen mahtavat päärooleissa, mutta tällä kertaa edes heidän veikeytensä ei riitä pitämään mielenkiintoa yllä loppuun asti. Elokuva vaatisi paljon tiivistämistä, hillitsemistä ja uudelleenkirjoitusta, jotta siitä saisi ensimmäisen osan veroisen toimintakomedian. Bad Boys II hukkuu omaan massiivisuuteensa ja sitä on jopa raskasta katsoa. Toivonkin, että uusien ohjaajien tekemä Bad Boys for Life olisi huomattavasti hillitympi teos.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.1.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bad Boys II, 2003, Columbia Pictures, Don Simpson/Jerry Bruckheimer Films