Reacher, kausi 4 (2026) - sarja-arvostelu

REACHER - KAUSI 4

Luoja: Nick Santora

Näyttelijät: Alan Ritchson, Sydelle Noel, Christoper Marquette, Agnez Mo, Anggun, Kevin Corrigan, Dean Armstrong, Jason Diaz, Kerby Darius, Michael Gaty, Chris Owens, Kevin Weisman, Marc Blucas, Kathleen Robertson, Aaron Poole, Denis Wong ja Karen Kwong-Chip

Genre: toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 41 minuuttia - 58 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 15 minuuttia

Ikäraja: 16

Lee Childin Jack Reacher -kirjasarjaan perustuva sarja Reacher nousi suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa alkuvuodesta 2022. Toinen ja kolmas kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Tekijät ilmoittivat seuraavan kauden perustuvan Viides matkustaja -kirjaan (Gone Tomorrow - 2009) ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025. Nyt Reacherin neljäs kausi on pyörinyt loppuun Prime Videossa ja itse odotin positiivisin mielin sarjan jatkumista. Kun kaudesta oli enää pari jaksoa julkaisematta, ryhdyin vihdoin katsomaan sitä.

Kun Jack Reacher todistaa metrossa itsemurhan, niin virkavalta kuin hämärämmät tahot lähtevät hänen peräänsä, uskoen kuolleen naisen antaneen hänelle muistitikun, joka pitää sisällään raskauttavia tietoja.

Alan Ritchson nähdään jälleen kerran Jack Reacherina, entisenä armeijan miehenä, joka vaeltelee nykyään ympäri Yhdysvaltoja ja päätyy auttamaan hädässä olevia ihmisiä erilaisissa ikävissä pulmissa. Tällä kertaa Reacher sattuu näkemään itsemurhan tekevän naisen (Karen Kwong-Chip) metrossa, minkä jälkeen mies saa eri tahot peräänsä, heidän uskoessaan naisen antaneen Reacherille jotain tärkeää ennen kuolemaansa. Ritchson on tuttuun tapaansa väkevässä vedossa Reacherina. Hän on uskottava toimintakohtauksissa, mutta parastahan Reacherissa on hänen vilpitön halunsa auttaa muita ja korjata vääryyksiä, missä Ritchson onnistuu myös mallikkaasti.

     Tällä kertaa Reacher kohtaa muun muassa itsemurhan tehneen naisen poliisiveljen Jacob Merrickin (Christopher Marquette), etsivät Tamara Greenin (Sydelle Noel) ja Shaun Dochertyn (Kevin Corrigan), journalisti Lila Hothin (Agnez Mo) ja häntä auttavan Amishan (Anggun), salaliittoteorioihin uskovan Russell Plumin (Kevin Weisman) ja kongressiedustaja John Sampsonin (Marc Blucas), jotka ajautuvat kaikki osaksi tätä takaa-ajoa eri tavoin. Sivuhahmot ovat pääasiassa oivallisia ja heidän näyttelijänsä suoriutuvat rooleistaan oikein passelisti, joskin kukaan ei tee mitään erityistä vaikutusta.

Reacherin neljäs tuotantokausi nappaa saman tien mukaansa jännittävällä metrokohtauksella. Avausjakso saattaa jopa olla tähän mennessä sarjan paras ja katsojana on heti kiinnostunut siitä, mitä kaiken taustalla oikein piilee, miksi kaikki ovat Reacherin peräss ja mitä ihmettä mysteerinen muistitikku sisältää? Erityisesti kauden alkupää pitää tehokkaasti otteessaan, pitäen jännitettä onnistuneesti yllä. Tapauksessa on toki hyvät käänteensä matkan varrella, jotka vain lisäävät koukuttavuutta, mutta silti mielestäni kauden puolen välin paikkeilla teho hiipuu hieman. Finaalijakso on kuitenkin onneksi taas väkevä.

Sarja on onnistunut hyvin pitämään yllä tasoaan neljän kauden läpi, kertoen joka kerta viihdyttäviä tarinoita. Tämäkin kausi on täynnä käsirysyjä, ammuskeluja ja takaa-ajoja, joiden parissa vajaan tunnin mittaiset jaksot kulkevat vauhdilla ja joiden luulisi tyydyttävän toiminnannälkäiset katsojat. Toimintakohtaukset keksivät erilaisia keinoja pistää porukkaa hengiltä ja parissa kohtaa kausi jaksoi yllättää sillä, kuinka brutaali ja verinen se uskaltaa olla. Reacherin viidettä tuotantokautta työstetään jo ja jos taso pysyy tällaisena, katson oikein mielelläni sarjaa lisää vaikka joka vuosi. Seuraavaksi tosin luvassa on aiemmilla kausilla nähdyn Neagleyn oma sarja. Saa nähdä, onko se toimiva laajennus, vai pelkkä vaivaannuttava yritys rahastaa lisää...

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat ilmapiiriä oivallisesti, samalla kun käsikirjoittajat heittävät Reacheria vaikeasta tilanteesta toiseen. Teknisestikin Reacher pitää kutinsa. Neljäs tuotantokausi on hyvin kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja maskeeraajat pääsevät etenkin finaalissa vauhtiin erilaisten ruhjeiden kanssa. Tehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma on pätevästi rakennettu Tony Moralesin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.9.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Reacher season 4 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Reacher, Yhdysvallat, 2022-, Amazon Studios, Blackjack Films Inc., Paramount Television, Skydance Television

Arvostelu: Knight and Day (2010)

KNIGHT AND DAY

Ohjaus: James Mangold
Pääosissa: Cameron Diaz, Tom Cruise, Peter Sarsgaard, Jordi Mollà, Viola Davis, Paul Dano, Marc Blucas, Falk Hentschel, Maggie Grace ja Gal Gadot
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia - Extended Cut: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 12

Knight and Day on Tom Cruisen ja Cameron Diazin tähdittämä toimintakomedia. Elokuva lähti liikkeelle Patrick O'Neillin pohjarakenteella tarinalle, mutta ajan kanssa tekstiä työsti jopa 12 käsikirjoittajaa. Aluksi leffa kulki nimellä "Wichita" ja sitä työsti Revolution Studios, kunnes projekti siirtyi Sony Picturesille. Nimi muutettiin "Trouble Maniksi" ja sen pääosiin valittiin Chris Tucker ja Eva Mendes. Kun elokuvan teko ei edennyt, he jättivät projektin. Diaz valittiin uudeksi naistähdeksi ja Gerard Butler oli pitkään ehdolla miespääosaan. Hän päätti kuitenkin tehdä leffan Exän jäljillä (The Bounty Hunter - 2010) ja niinpä hänen tilalle otettiin Tom Cruise. Kuvaukset alkoivat vihdoin syyskuussa 2009 ja lopulta Knight and Dayksi nimetty elokuva sai maailmanensi-iltansa 16. kesäkuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten! Leffa ei kuitenkaan ollut toivottu menestys, eikä se saanut kovin hyvää palautetta kriitikoilta. Itse pidin elokuvasta, kun kävin katsomassa sen leffateatterissa, sen ilmestyessä heinäkuussa Suomeen. Minulle Knight and Day on ollut hassusti tärkeä elokuva siinä mielessä, että se ohjasi minut kohti nykyistä suosikkiyhtyettäni Musea, sillä bändin kappale Uprising kuullaan elokuvan trailerissa. Elokuva toimi siis tietynlaisena sysäyksenä kohti Muse-hulluuttani. Olen nähnyt yhtyeen livenä kahdeksan kertaa, kätellyt jokaista bändin jäsentä ja omistan ties mitä oheistavaraa heiltä. Itse Knight and Day -leffassa Musea ei tosin kuulla lainkaan, joten en sen enempää puhu bändistä nyt - siitä ei nimittäin tulisi loppua, kun oikeasti innostun. Kun huomasin filmin täyttävän 10 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja arvostella sen.

Bostoniin siskonsa häihin matkustava June Havens päätyy elämänsä seikkailuun, kun lennolla tavattu Roy Miller paljastuu entiseksi salaiseksi agentiksi, jota jahtaavat niin CIA kuin rikolliset.

June Havensina nähdään Cameron Diaz, josta en ole koskaan erityisemmin välittänyt näyttelijänä. Hänellä on onnistuneet roolinsa, mutta monissa elokuvissa hän tuntuu todella teennäiseltä. Junen roolissa Diaz kuitenkin toimii passelisti, mukautuen hyvin pitkin Junen kehityskaarta. On kiinnostavaa seurata, mitä Junelle tapahtuu elokuvan kulkiessa eteenpäin ja millainen hänestä tulee elokuvan lopuksi.

Roy Milleriä taas esittää toimintastara Tom Cruise, joka tekee hieman poikkeavan roolityön siitä, mitä häneltä on totuttu näkemään 2000-luvulla. Vaikka Roylla on vakavat toimintasankarin hetkensä, on hahmo etenkin alkupäässä vekkulimaisempi heppu kuin Cruisen hahmot yleensä. Vuosien varrella Cruise on osoittanut useita kertoja sopivansa täydellisesti toimintaleffan tähdeksi ja tekee saman tässäkin. Cruisen ja Diazin väliltä löytyy myös sujuvaa kemiaa ja se on iso kantava voima elokuvassa.
     Leffassa nähdään myös mm. Viola Davis CIA:n johtajana, Peter Sarsgaard Royta jahtaavana agentti Fitzinä, Maggie Grace Junen siskona Aprilina, Jordi Mollà espanjalaisena asekauppias Antonio Quintanana ja Paul Dano kaikkeen liittyvänä opiskelijana Simon Feckinä. Sivunäyttelijätkin sopivat hyvin rooleihinsa. Danosta löytyy oikeaa epävarmuutta Simoniksi, kun taas Mollà voisi esittää roistoa unissaankin. Grace jää pahasti sivuun Junen siskona, mutta Davis ehtii vakuuttamaan CIA-pomona. Sarsgaard on pätevä Royta tylympänä vakoojana.

Knight and Day starttaa napakasti ja kutsuu katsojaa sujuvasti luokseen veijarimaisella tunnelmallaan ja tyylillään. Ensiminuuteista lähtien on selvää, että jotain hämärää on meneillään, mutta monissa asioissa elokuva malttaa käyttää aikansa, ennen kuin se paljastaa tiettyjen juttujen todellisen laidan. Tämä salaperäisyys pitää mielenkiinnon hyvin yllä, vaikka täytyykin todeta, että mitä enemmän elokuva paljastaa, sitä enemmän se menettää tehoaan ja viehätystään. Leffan alkupuolisko on kuitenkin todella viihdyttävää toiminnan ja komedian sekoitusta. Katsoja samaistuu hyvin Juneen, joka on täysin pihalla siitä, mitä hänen ympärillään alkaa yhtäkkiä tapahtumaan. Elokuvan virnuileva henki ja kepeys saavat ensimmäisen tunnin kulumaan todella nopeasti. Toimintakohtauksista löytyy kekseliäisyyttä - etenkin alun lentokonetappelusta ja myöhemmin autotakaa-ajosta - minkä lisäksi huumoria on hyvässä määrin.

Jos elokuvan käsikirjoitus olisi vahvempi, olisi kokonaisuuskin parempi. Kun selviää, mistä tässä kaikessa on kyse, ei homma olekaan mitä kiinnostavimmasta päästä. Itse asiassa hahmojen jahtaama juttu on todella tylsä. Sitä voisi käyttää käsikirjoituksen opetuksessa esimerkkinä siitä, kuinka ei kannata kirjoittaa mukaan "McGuffinia", eli hahmojen jahtaamaa esinettä tai asiaa, joka on kuitenkin katsojalle aika yhdentekevä. Elokuvan ongelma tällaisen "McGuffinin" käytössä on pääasiassa se, kuinka sitä piilotellaan lähes puolet leffasta, jolloin lopulta katsojan reaktio todella on "tuonko takia tämä kaikki tapahtuu?" Ei hyvä merkki. Elokuva lähteekin kohti alamäkeä toisella puoliskollaan, muttei onneksi kovin jyrkkää sellaista. Tietty vekkulimaisuus katoilee, mutta onneksi vauhdikkaassa loppuhuipennuksessa elokuva saa hieman tuulta alleen. Jos hahmojen jahtaama juttu olisi vakuuttavampi, eikä homma menettäisi puolenvälin jälkeen puhtia, voisi Knight and Day olla kokonaisuutena erittäin hyvä viihdepläjäys. Nyt heikompien hetkien pelastavana enkelinä toimii Diazin ja Cruisen kemia.

Elokuvan ohjannut James Mangold, joka on myöhemmin tehnyt huomattavasti tätä paremmat filmit Logan (2017) ja Le Mans 66 - täydellä teholla (Ford v Ferrari - 2019). Tässäkin Mangold osoittaa taitojaan humoristisen toimintakyydin kanssa ja saa mukaan paikoitellen kutkuttavaa vakoojahenkeä. Jos useiden käsikirjoittajien työn seurauksena olisi eheämpi teksti, voisi Mangold päästä vielä paremmin vauhtiin. Kuvaukseltaan Knight and Day on tyylikäs, eivätkä toimintakohtaukset ole toteutettu kömpelöllä kameratyöskentelyllä tai silppuleikkauksella. Visuaalinen ilme on muutenkin kunnossa valaisusta lavastukseen, mutta paikoitellen tietyt digiefektit ja lopun moottoripyöräilyssä käytetyt taustakangastehosteet pistävät silmään. Äänimaailma on loistava ammuskelusoundeista erilaisiin jylinöihin ja tietty John Powellin säveltämiin musiikkeihin, jotka muodostavat ison osan elokuvan hengestä.

Elokuvasta on olemassa teattereissa julkaistua versiota hieman yli viisi minuuttia pidempi versio. Lähinnä pidempi versio keskittyy huomattavasti enemmän Junen kunnostamaan autoon, jonka hän aikoo antaa siskolleen häälahjaksi. Elokuva myös alkaa pidennetyssä versiossa eri tavalla.

Yhteenveto: Knight and Day on kelpo toimintakomedia, minkä vahvuus syntyy päätähtien Cameron Diazin ja Tom Cruisen välisestä kemiasta. Elokuvan ensimmäinen puolisko on erittäin mainio veijarimaisen asenteensa, hyvän huumorinsa, viihdyttävien toimintakohtaustensa ja ennen kaikkea kiinnostavan mysteerinsä ansiosta. Kuitenkin mitä enemmän paljastuu, sitä heikommaksi leffa muuttuu. Toinen puolisko ei ole läheskään yhtä vahva kuin ensimmäinen, vaikka loppuhuipennus onnistuu nostamaan vielä hieman tasoa. Hahmojen jahtaama asia on harmillisen tylsä ja latistaa kokonaisuutta ikävästi. Elokuva kaipaisi vahvempaa käsikirjoitusta. Jos tarina olisi eheämmin rakennettu ja paljastukset kiinnostavampia, olisi kokonaisuus erittäin hyvä. Jo tällaisenaan Knight and Day on kuitenkin oivaa toimintaviihdettä, mitä voi suositella lämpimästi genren ystäville ja Diazin ja Cruisen faneille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Knight and Day, 2010, Twentieth Century Fox, Regency Enterprises, Pink Machine, Tree Line Film, Dune Entertainment, New Regency Pictures, Wintergreen Productions

Arvostelu: Brawl in Cell Block 99 (2017)

BRAWL IN CELL BLOCK 99

Ohjaus: S. Craig Zahler
Pääosissa: Vince Vaughn, Jennifer Carpenter, Don Johnson, Udo Kier, Marc Blucas, Dion Mucciacito, Geno Segers, Victor Almanzar, Willie C. Carpenter ja Mustafa Shakir
Genre: draama, toiminta
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 18

Brawl in Cell Block 99 on S. Craig Zahlerin kirjoittama ja ohjaama elokuva. Se kuvattiin syksyllä 2016 ja se sai ensi-iltansa syyskuussa 2017 Venetsian elokuvajuhlilla. Siellä filmiä kehuttiin ja se levisi seuraavien kuiden aikana maailman leffateattereihin. Suomessa elokuvaa ei kuitenkaan koskaan nähty teattereissa, vaan se ilmestyi vasta alkuvuodesta 2018 suoraan DVD:lle ja Blu-raylle. Tämä harmitti itseäni kovasti, sillä kiinnostuin filmistä heti, kun kuulin siitä. Leffaa oltiin tosiaan kehuttu ja sitä oli myös kutsuttu yhdeksi väkivaltaisimmista teoksista pitkiin aikoihin, joten tietty halusin nähdä sen. Iloitsinkin, kun sain Brawl in Cell Block 99:n isältäni lainaan ja katsoin sen heti.

Huumekuriiri Bradley Thomas päätyy vankilaan pieleen menneen keikan takia. Eräs taho ei pidä epäonnistumisesta ja sieppaa Bradleyn raskaana olevan vaimon. Saadakseen vaimonsa takaisin, Bradleyn täytyy tappaa tietty vanki huippuvartioidulta selliosastolta 99.

Vince Vaughn tekee uransa rankimman roolin vankilaan joutuvana Bradley Thomasina - ja sanoisin jopa, että samalla myös uransa parhaimman roolityön. Vaughn näyttelee pääasiassa komedioissa, joissa hän ei ole koskaan erityisemmin vakuuttanut itseäni. Tässä hän kuitenkin osoittaa, että hänestä löytyy pätevyyttä, jos hän vain niin tahtoo. Vaughn on uskottava synkkänä miehenä, joka menettää lähes kaiken. Hän tuo hienosti esille, kuinka Bradley jaksaa painaa eteenpäin ainoastaan vaimonsa ja syntymättömän tyttärensä takia. Hän myös näyttää, ettei Bradleylle kannata ryttyillä. Hahmo nimittäin vetää turpaan oikein kunnolla, eikä hänen ilmekään värähdä.
     Bradleyn vaimoa, Laurenia näyttelee Jennifer Carpenter, joka ei mielestäni ole kovin ihmeellinen osassaan. Vaughnin rinnalla Carpenter vaikuttaa hieman elottomalta, vaikka lopulta saakin yhden huippuhetken itselleen. Hahmosta on myös aika hankala välittää, sillä hyvin alkuvaiheilla käy ilmi, että hän on pettänyt miestään.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Bradleyn huumepomo Gil (Marc Blucas), vankilanjohtaja Tuggs (Don Johnson), vanginvartija Andre (Mustafa Shakir), Bradleylle vankilaa esittelevä vanki Lefty (Willie C. Carpenter), huumebisnestä hoitava Eleazar (Dion Mucciacito), tämän kätyrit Roman (Geno Segers) ja Pedro (Victor Almanzar), sekä Eleazarin kanssa työskentelevä inhottava mies (Udo Kier), joka on paljon vakuuttavampi roisto kuin pomonsa. Jopa Johnsonin esittämä vankilanjohtaja on uhkaavampi tapaus kuin Eleazar, jonka näyttelijällä ei ole tarpeeksi karismaa osaansa. Johnson sen sijaan on erinomainen tylynä johtajana, jota tavallaan inhoaa, mutta jota voi myös ymmärtää.

Harmillisesti Brawl in Cell Block 99 ei loppujen lopuksi ollut ihan sitä, mitä toivoin. En tietenkään odottanut mitään Rita Hayworth - avain pakoon -elokuvan (The Shawshank Redemption - 1994) kaltaista mestariteosta, mutta ennakkohehkutusten takia odotin näkeväni paljon rankkaa toimintaa. Kyllä leffasta turpaanvetoja löytyy ja ne ovat erittäin hyvin toteutettuja, mutta jäin kaipaamaan jotain samanlaista kuin "Daredevil"-sarjan (2015-) toisella kaudella, kun Punisher joutuu vankilaan ja pistää siellä koko selliosaston sairaalakuntoon niin, että hahmo on mätkinnän jälkeen täysin veren peitossa. Rankkoja hetkiä on onneksi luvassa, mutta aivan liian maltillisesti omaan makuuni. Parissa kohtaa elokuvan raju meininki nousee sentään niin korkealle, että suu loksahtaa auki ihmetyksestä. Pidin kovasti siitä, kuinka realistiseksi tappeluiden henki on onnistuttu luomaan ja lyönnit näyttävät oikeasti sattuvan. Leffa ei sillä tavalla siis päästä katsojaansa helpolla, mutta olisin halunnut nähdä enemmän sitä turpaanvetoa. Tällaisenaan filmin korkea K18-ikäraja selittyy vain juuri ja juuri.

Pääasiassa elokuva pohjautuukin draamaan. Eikä siinä sinänsä mitään, jos draamapuoli olisi hyvin rakennettu. Ymmärrettävästi filmi haluaa pohjustaa Bradleyn hahmon, sekä hänen suhteensa Laurenin kanssa, jotta katsojana välittäisi vaikeasta tilanteesta, johon Bradley joutuu vankilassa. Pohjustus on kuitenkin tehty paikoitellen niin pitkäveteisesti, että ennen vankilaosuutta huomasin, etteivät hahmojen kohtalot oikeastaan kiinnosta minua. Brawl in Cell Block 99 hyötyisikin reilusta tiivistämisestä. Elokuvan ensimmäiset kolme varttia voisi tiivistää lähes puoleen ajasta ja tarina voisi kulkea nopeammin vankilaan. Niinhän se Rita Hayworth - avain pakoonkin alkoi lähes välittömästi vankilasta ja siinä vasta välittääkin leffan henkilöistä. Tämä elokuva nappaakin paljon paremmin mukaansa, kunhan Bradleylle häkki heilahtaa. Vaikka puhun tiivistämisestä, en haluaisi sekuntiakaan pois siitä, kun Bradley saa tuomionsa ja kun hänet viedään vankilaan, missä hän joutuu odottamaan jonoissa, luovuttamaan omaisuutensa, vaihtamaan vaatteensa vartijoiden edessä ja kun hänelle kerrotaan vankilassa käyttäytymisestä. Tämä lisää filmin realistisuutta ja se oli yllättävän kiehtovasti toteutettu. Mielenkiintoinen (ja ennen kaikkea todella karu) vankilaosio siis onneksi pelastaa aluksi pitkäveteisen kertomuksen ja nostaa Brawl in Cell Block 99:n kelvoksi teokseksi.

Elokuvan on ohjannut itselleni lähes tuntematon S. Craig Zahler. Tiedän herran vain, koska minun on jo pidemmän aikaa ollut tarkoitus katsoa hänen edellinen teoksensa, Bone Tomahawk (2015). Zahler suoriutuu hommastaan mainiosti. Hän selvästi fanittaa 1970- ja 1980-luvun toimintafilmejä, sillä Brawl in Cell Block 99:n henki on usein kuin ryöstetty niistä. Tämän voi huomata helposti siitä, että filmissä on parissa kohtaa käytetty selkeää nukkea ihmisen tilalla. Vaikka idea onkin hauska, katkaisee viimeisessä kuvassa näkyvä nukke oman fiilikseni kuin seinään. Oli todella ärsyttävää, että kun olin vihdoin päässyt oikein kunnolla mukaan elokuvaan ja sitten ihan viime hetkellä juttu lässähtääkin, kun ruutuun ilmestyy niin selkeä nukkeihminen, ettei samanlaista hirvitystä ole nähty vuosikymmeniin. Zahlerin käsikirjoitus on myös oivallinen, mutta sitä olisi voinut tiivistää oikein kunnolla. Tiivistäminen olisi pitänyt tehdä viimeistään leikkaamossa. Elokuva on kuitenkin hyvin kuvattu ja kaikessa karuudessaan se näyttää visuaalisesti muuten hyvältä, mutta jostain syystä kuva on usein ylivalottunut. En tiedä, onko kyseessä kuvaajan vai valaisijan taidottomuus vai huono värimäärittely, vai oliko tämä tietoinen ratkaisu, että useat ulkokohtaukset näyttävät siltä kuin filmikela olisi palamassa puhki. Yhdessä pimeässä kohtauksessa musta väri taas muuttuu punaiseksi, mikä on erittäin häiritsevää. Äänimaailma on muuten onnistuneesti luotu (pidin etenkin voimakkaasti rusahtavista luista tappeluiden aikana), mutten pitänyt siitä, ettei leffasta löydy lähes lainkaan musiikkia. Musiikki olisi lisännyt kiinnostavuutta pitkäveteisiin kohtiin ja tuonut tarpeellista lisätunnelmaa mukaan.

Yhteenveto: Pitkäveteisestä alkupäästään huolimatta Brawl in Cell Block 99 on oikein mainio vankiladraama. Vince Vaughn tekee uransa parhaan roolisuorituksen rankkana Bradley Thomasina, minkä lisäksi myös Don Johnson vakuuttaa inhottavana vankilanjohtajana. Muut näyttelijät tekevät ihan kelpo työtä, vaikka Dion Mucciacito onkin aika karismaaton roisto ja Jennifer Carpenter on tylsä Bradleyn vaimona. Ohjaaja S. Craig Zahler on onnistunut luomaan kiehtovan ja karun maailman, muttei ole osannut käynnistää filmiään, eikä hän ole uskaltanut tarjota enempää ääriväkivaltaisia tappeluita. Silloin kun leffassa vedetään turpaan, on meno komeaa, mutta sitä on aivan liian vähän. Realistisen brutaalit mätkimiset ja yllättävän aidolta tuntuva vankilaan siirtyminen eivät kuitenkaan ole kovin hyvässä tasapainossa muutamien yliampuvien hölmöyksien kanssa. Jos elokuva olisi käynyt vielä kerran leikkaamossa tiivistettävänä, sekä jonkun säveltäjän luona ja jonkun taidokkaamman värimäärittelijän luona, olisi se varmasti parempi kokonaisuus. Karumman toiminnan ja 1970- ja 1980-luvun mätkintäleffojen ystäville suosittelen Brawl in Cell Block 99:ä oikein lämpimästi. Suoraviivaisempaa toimintarymistelyä odottavat kokevat luultavasti pettymyksen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.teaser-trailer.com
Brawl in Cell Block 99, 2017, Assemble Media, Cinestate, Caliber Media Company, IMG Films, Nasser Group, Realmbuilders Productions, XYZ Films