Arvostelu: Johnny English iskee jälleen (Johnny English Strikes Again - 2018)

JOHNNY ENGLISH ISKEE JÄLLEEN

JOHNNY ENGLISH STRIKES AGAIN

Ohjaus: David Kerr
Pääosissa: Rowan Atkinson, Ben Miller, Emma Thompson, Olga Kurylenko, Jake Lacy ja Adam James
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 7

James Bond -parodiaelokuva Johnny English (2003) oli menestys, joten tietty sille päätettiin tehdä jatkoa. Jatko-osa Johnny English - uudestisyntynyt (Johnny English Reborn - 2011) ilmestyi kuitenkin vasta kahdeksan vuotta ensimmäisen osan jälkeen ja vaikka sekin oli menestys, ei kukaan tainnut odottaa kolmatta osaa. En voi olla ainoa, jolle tuli yllätyksenä, kun viime vuonna ilmoitettiin, että Rowan Atkinson palaisi Johnny Englishin rooliin kolmatta kertaa. Kuvaukset alkoivat loppukesästä 2017 ja nyt Johnny English Strikes Again, eli suomalaisittain Johnny English iskee jälleen saa vihdoin ensi-iltansa. Yllättymisen lisäksi minua vaivasi myös hämmentyneisyys, kun kolmannesta elokuvasta ilmoitettiin, sillä mielestäni sarja ei oikeastaan tarvitsisi jatkoa. Kuitenkin pitkän pohtimisen jälkeen aloin tulla siihen tulokseen, että kolmas osa on toisaalta ihan tervetullut lisä ja aloin toivoa sen viihdyttävän Johnny English - uudestisyntynyttä paremmin. Meninkin positiivisin mielin katsomaan Johnny English iskee jälleen sen lehdistönäytökseen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Johnny English ja Johnny English - uudestisyntynyt!

Kyberterroristin piinatessa Isoa-Britanniaa maan ainoaksi toivoksi jää ex-agentti Johnny English, joka palaa suorittamaan tehtävää yhdessä uskollisen toverinsa Boughin kanssa.

Rowan Atkinson palaa agentti Johnny Englishin rooliin kolmatta ja toivottavasti viimeistä kertaa. Atkinson on tunnetusti jo vuosia ollut ongelmissa rahankäytön vuoksi, minkä takia on helppo kuvitella, että hän suostui tekemään tämän leffan ihan vain palkkansa takia. Hänen esiintymisensä on paikoitellen hyvin laiskaa, aivan kuin hän ei edes yrittäisi antaa kaikkeaan. Atkinson kyllä toilailee, ilmeilee ja hölisee tuttuun tapaansa, mutta paljon innottomammin kuin ennen. Jo tästä syystä elokuvan olisi voinut jättää tekemättä. Hahmona English ei ole paljoa muuttunut, vaikka onkin löytänyt jälleen uuden, ihan hassun ammatin lopetettuaan MI7:lla.
     Alkuperäisestä Johnny English -leffasta tuttu Ben Miller tekee paluun avustaja Boughin rooliin, joka joutuu jälleen katsomaan Englishin perään ja korvaamaan hänen aiheuttamia vahinkoja. Boughin paluu on yllättävän iloinen hetki, kun miettii, että Miller esitti hahmoa viimeksi 15 vuotta sitten. Miller myös tekee parempaa työtä näyttelijänä kuin Atkinson.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri (Emma Thompson), mysteerinen Ophelia (Olga Kurylenko), MI7:n johtaja Pegasus (Adam James), sekä tietokonenero Jason Volta (Jake Lacy). Thompson sopii täydellisesti johtajan rooliin, muttei hänkään tarjoa kovin kummoista roolisuoritusta. James Bond -leffa Quantum of Solacesta (2008) tuttu Kurylenko toimii aluksi osassaan, mutta loppupäässä elokuvaa hänen tasonsa alkaa putoamaan yhdessä tyhjänpäiväiseksi muuttuvan hahmonsa kanssa. James ei pääse lähes lainkaan esille MI7:n uutena johtajana, mutta Lacy on ihan tarpeeksi uskottava nuorena älykkönä.

Rowan Atkinsonin roolisuorituksen tavoin koko Johnny English iskee jälleen on harmillisen laiska tekele. Elokuvan juoni on todella kulunut ja ärsyttävän ennalta-arvattava, tarina kierrättää sarjan edellisten osien kaavaa ja mikä pahinta, filmi ei onnistu tärkeimmässä asiassa, eli se ei saa nauramaan. Mukana on muutama hetki, jotka saivat minut hymähtämään tyytyväisesti, minkä lisäksi Englishin kohellusta VR-lasien kanssa oli huvittavaa katsoa, mutta surullista kyllä, parhaimmat naurut tarjoaa kohtaus, missä tanssitaan suomalaisen internet-ilmiön, Daruden "Sandstorm"-kappaleen tahdissa. Ja tässäkin naurattaa lähinnä se, että tekijät olivat päätyneet lähes kymmenen vuotta vanhaan ilmiöön, eivätkä mihinkään tuoreempaan. Suuri osa elokuvan vitseistä on vain sitä, että English toteaa itsevarmasti jotain ja sitten käy juuri toisin kuin hän sanoi. Yhdessä kohtaa Bough ehdottaa, että heidän kannattaisi tankata auto, mihin English vastaa, että Aston Martin kuluttaa yllättävän vähän bensiiniä, eikä tankkaukselle ole vielä aikoihin tarvetta. Ja tietenkin autosta loppuu bensa lähes välittömästi. Tätä samaa kaavaa kierrätetään alusta loppuun, jolloin vitsit ehtii arvata ennen kuin ne edes tapahtuvat, eivätkä ne ole enää hauskoja tapahtuessaan. Johnny English iskee jälleen ei onnistu edes viihdyttämään, vaan sitä on paikoitellen jopa pitkäveteistä seurata. Elokuvan onnistuminen lepää täysin Atkinsonin harteilla ja kun Atkinsonia ei kiinnosta, miksi katsojaakaan kiinnostaisi?

Leffa yrittää luoda mukaan mielenkiintoista teemaa uuden ja vanhan taistelusta. Ovatko vanhat tavat parempia kuin uusi teknologia? Elokuvan roisto kykenee tekemään ties mitä tietokoneen avulla, kun taas English suosii vanhanaikaisempia vakoojamenetelmiä. Teema on kiinnostava, mutta valitettavasti elokuva ei onnistu hyödyntämään sitä kovin hyvin. Loppujen lopuksi on vaikea kertoa, mitä leffa edes yrittää sanoa. Sekä uutta että vanhaa tarvitaan? Teema on myös hieman kehnonpuoleisesti toteutettu sen takia, että elokuvan tekijät vaikuttaisivat edustavan vanhempaa sukupolvea, joka ei ole täysin perillä teknologiasta. Toki agenttileffoissa kaikenlaiset härpäkkeet ovat aina olleet futuristisia, mutta tässä tuntuu siltä kuin tekijät eivät vain tietäisi, miten tosielämän laitteet toimivat tai mikä edes on enää uutta. Filmissä nähdään muutamia asioita, mitkä vanhentuivat jo jokunen vuosi sitten - enkä puhu vain "Sandstormista". Ja vaikka VR-lasipöhköily onkin leffan hauskempaa antia, on pakko todeta, ettei VR-tekniikka todellakaan toimi samalla tavalla kuin tässä elokuvassa. Johnny English iskee jälleen on vain laiska ja ennen kaikkea turha kohellus. Toivon todella, että tämä jää sarjan viimeiseksi osaksi.

Elokuvan ohjaajana toimii pääasiassa televisiosarjoja työstänyt David Kerr, joka ei saa leffaa toimimaan, eikä onnistu luomaan menevää henkeä, vaan yhdistelee vain yksittäisiä sketsihetkiä toisiinsa. William Daviesin käsikirjoituksessa nämä sketsit ovat vain juuri ja juuri liitännäisiä tarinaan. Esimerkiksi vaikka VR-kohtaus viihdyttikin, sen voisi poistaa kokonaan leffasta, eikä itse tarina kärsisi. Elokuvan kuvaus on sentään kelvollista ja leikkauskin on ihan menevää. Itse asiassa tökeröitä digiefektejä lukuunottamatta filmi on teknisesti toimiva teos. Puvustus ja lavasteet ovat oivallisesti toteutetut, ääniefektit ovat mainiot ja Howard Goodallin säveltämät musiikit sopivat leffaan, vaikka toistavatkin itseään hieman liikaa.

Yhteenveto: Johnny English iskee jälleen on harmillisen väsähtänyt komedia, joka ei jaksa naurattaa. Päätähti Rowan Atkinson vetää roolinsa vähän sinne suuntaan, muttei löydä samanlaista intoa kuin edellisissä osissa. Ja kun koko elokuvan onnistuminen lepää Atkinsonin harteilla, ei filmistä paljoa jää käteen. Tarina ei ole kovin kiinnostava, vaikka sen käsittelemä teema kiehtoo. Käsikirjoitus kopioi kaavaa sarjan aiemmista leffoista ja kierrättää tuttuja juttuja. Filmi on äärimmäisen ennalta-arvattava - etenkin vitsien suhteen, mitkä pohjustetaan todella kehnosti. Onneksi mukana on VR-lasisekoilu ja Daruden "Sandstorm", mitkä nostavat elokuvan juuri ja juuri pois huonolta tasolta. Surkeita digiefektejä lukuunottamatta tekninen puoli on ihan tarpeeksi kunnossa, mutta se ei vielä pelasta mitään. Johnny English iskee jälleen ei olisi tarvinnut tehdä, eikä se todellakaan tarvitse enää jatkoa. Jos Atkinson oli kovasti rahan tarpeessa, olisi hän voinut tehdä lisää mr. Beania. Siinä hän olisi varmasti onnistunut paremmin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Johnny English Strikes Again, 2018, Universal Pictures, Studio Canal, Working Title Films, Perfect World Pictures

Arvostelu: Johnny English (2003)

JOHNNY ENGLISH

Ohjaus: Peter Howitt
Pääosissa: Rowan Atkinson, Ben Miller, Natalie Imbruglia, John Malkovich, Tim Pigott-Smith, Oliver Ford Davies, Douglas McFerran, Steve Nicolson, Kevin McNally ja Prunella Scales
Genre: komedia, toiminta, seikkailu
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 7

Johnny English on parodia Ian Flemingin luoman agenttihahmo James Bondin elokuvista. Filmin idea lähti liikkeelle, kun leffan päätähti, Mr. Beaninakin tunnettu Rowan Atkinson esiintyi lyhyissä televisiomainoksissa hömelönä agenttina. Hahmon toheloinnista päätettiin muokata kokoillan filmatisointi ja sen kuvaukset alkoivatkin kesällä 2002. Johnny English ilmestyi keväällä 2003 ja se oli menestys, vaikkei se saanutkaan kovin hyvää vastaanottoa kriitikoilta. Itse näin elokuvan muutamaa vuotta myöhemmin ja katsoin sen useasti, sillä se oli mielestäni niin hauska. Jossain kohtaa kuitenkin lopetin filmin katsomisen ja kestikin vuosia, kunnes näin sen uudestaan, kun se tuli televisiosta viime vuonna. Monen vuoden tauon jälkeen yllätyin, kuinka usein sain nauraa elokuvan aikana ja ajattelinkin joskus kirjoittaa siitä arvion. Tämä tapahtui kuitenkin odotettua nopeammin, kun yhtäkkiä ilmoitettiin, että elokuva saisi jatkoa. Ja nyt kun Johnny English iskee jälleen (Johnny English Strikes Again - 2018) on saamassa ensi-iltansa, minun täytyi tietty tuttuun tapaani käydä sarjan aiemmat osat läpi. Katsoinkin alkuperäisen Johnny Englishin kesällä ja sainpahan jälleen kerran nauraa makeasti.

Kun Britannian salaisen palvelun pätevät agentit kuolevat ja hänen majesteettinsa arvokkaat kruununjalokivet varastetaan, päätyy Johnny English ensimmäiselle tehtävälleen. Yhdessä lojaalin avustajansa Boughin ja viehättävän Lorna Campbellin kanssa hänen täytyy selvittää, kuka on ilkikurisen juonen takana...

Rowan Atkinson on aivan nappivalinta agentti Johnny Englishiksi. Kuten jo hänen roolityönsä Mr. Beanina on osoittanut, Atkinson on erinomainen näytellessään hölmöä hahmoa, sillä hän kykenee hallitsemaan ilmeitään ja liikkeitään aivan huikeasti. Toisin kuin vähäsanainen Bean, English puhuu paljon, mikä saa katsojan pois alussa heräävistä ajatuksista, että kyseessä olisi elokuva, jossa Mr. Bean päätyy agentiksi. Tuttuja Bean-eleitä on toki tallella, mutta Atkinson onnistuu luomaan myös jotain uutta, vaikka hän varastaakin paljon James Bondilta. Johnny English nähdään tietty usein hienoissa puvuissa, hän ajaa Aston Martinia ja juhlissa hän pyytää juomansa juuri tietyllä tavalla valmistettuna. Englishin tohelointia on erittäin hauska seurata ja kenties koomisinta on, kuinka English yrittää vähän väliä korjata virheitään valheilla, joko epäonnistuttuaan nappaamaan roiston tai syytettyään vahingossa väärää henkilöä.
     Kuten tällaisissa komedioissa on tapana, on urpolle päähenkilölle pitänyt luoda fiksu kaveri ja tässä leffassa se kaveri on Ben Millerin näyttelemä assistentti Bough. Hahmon tehtävänä on auttaa English pois noloista tilanteista ja tyytyä kohtaloonsa jäädessään sivuun, kun English ottaa onnistumisista kaiken kunnian itselleen. Vaikkei Bough olekaan mitä kiinnostavin persoona, eikä Millerin roolityö ole ihmeellinen, on parivaljakko silti toimiva yhdistelmä tasapainottamaan hölmöilyn määrää.
     Koska kyseessä on Bond-parodia, on mukana tietty Bond-tyttö. Australialainen laulaja Natalie Imbruglia tekee tässä ensimmäisen elokuvaroolinsa Lorna Campbellinä, joka myös yrittää selvittää kruununjalokivien kohtaloa. Kokemattomuudestaan huolimatta Imbruglia on ihan pätevä valinta toiminnalliseen rooliin. Hahmo ei ole hauska, mutta luo Boughin tavoin toimivaa vastapainoa Englishin typeryydelle. Lornan ja Englishin välille on tietty väännetty romanssintynkää, mikä toimii vain puoliksi. On hauskaa, kuinka itseään hurmaavaksi luuleva English yrittää vietellä Lornaa, mutta on vain outoa, kun Lorna vaikuttaa lankeavan Englishille tämän idioottimaisista tempuista huolimatta.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat vankiloita omistava Pascal Sauvage (todella tökeröllä, mutta filmin henkeen sopivalla ranskalaisaksentilla puhuva John Malkovich), Englishin tekoja häpeilevä salaisen palvelun MI7:n johtaja Pegasus (rooliin erittäin hyvin sopiva Tim Pigott-Smith), sekä tylsä roistokaksikko Vendetta (Douglas McFerran) ja Klein (Steve Nicolson), Canterburyn arkkipiispa (Oliver Ford Davies), Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri (Pirates of the Caribbean -leffoista, 2003-2017, tuttu Kevin "Gibbs" McNally) ja Ison-Britannian kuningatar Elisabet II (Prunella Scales), jota kuvataan vain takaapäin.

Kuten jo kävikin selväksi, kyseessä tosiaan on James Bond -parodia ja mielestäni oikein onnistunut sellainen. Tuttuja Bond-juttuja on mukana paljon; vielä enemmän kuin vain ne, mitkä mainitsin aiemmin. Johnny Englishin autosta löytyy kaikenlaisia vempaimia, minkä lisäksi myös kynät ovat tottakai jollain lailla erityisiä. Pahiksella on monimutkainen suunnitelma maailman (tai no, maan) valloittamiseen ja leffasta löytyy tietenkin myös alkutekstit, joiden päällä soi tunnuskappale - tässä tapauksessa Hans Zimmerin ja Robbie Williamsin (jonka olen muuten nähnyt livenä) yhteistyöbiisi "A Man for All Seasons". Myös Edward Shearmurin säveltämät musiikit sisältävät Bond-henkisiä melodioita, mutta ne onnistuvat samalla toimimaan omana, yllättävän hyvänä musiikkinaan. En ole koskaan aiemmin oikeasti kiinnittänyt huomiota filmin musiikkeihin, mutta tällä katselukerralla huomasin, että Shearmur on oikeasti tehnyt hyvää työtä, etenkin kun ottaa huomioon, kuinka hätäisesti ja unohdettavasti tällaiset elokuvat yleensä sävelletään.

Vaikka Johnny English sisältääkin paljon viittauksia 007-elokuviin, toimii se mielestäni oikein hyvin, vaikkei olisi nähnyt ainuttakaan James Bond -leffaa. Kyseessä ei ole selkeä kopio mistään yksittäisestä Bond-seikkailusta, jolloin elokuvan voi katsoa täysin sujuvasti omana agenttihömppänään, etenkin kun leffa on näin hauska. Paikoitellen katsojalta vaaditaan kakkahuumorin jalon taiteen ymmärrystä, mutta pääasiassa vitsit ovat oikeasti toimivia, eivätkä ne vanhene, vaikka leffan olisikin nähnyt useaan otteeseen. Itse pidän komedioissa todella paljon myötähäpeällisistä kohtauksista ja voi pojat, kuinka monta sellaista tämä elokuva sisältää! Etenkin eräs hautajaiskohta on täyttä timanttia. Heikompiakin vitsejä on toki livahtanut mukaan ja mielestäni niistä kehnoin saattaa olla, kun Englishin täytyy livahtaa roistojen tornitaloon. Roistojen talon vieressä on toinen täsmälleen samanlainen rakennus ja jo ennen taloon pääsemistä katsoja tietää, että English päätyy väärään paikkaan. Ja siinä kohtaa, kun elokuva paljastaa Englishille, että hän teki virheen, ei homma ole enää katsojasta huvittavaa.

Hauskat jutut eivät kuitenkaan vielä täysin riitä onnistuneeseen elokuvaan, vaan sen täytyy sisältää myös hyvä tarina. Tehtävä ei ole mitä originaalein, mutta se on tarpeeksi kiinnostava ja oivallisesti tiukkaan pakettiin kasattu. Leffalla ei ole kestoa edes puoltatoista tuntia, mutta eipä se lisäminuutteja tarvitsisi. Tarina ehditään käydä alusta loppuun näinkin lyhyessä ajassa ja uskoisin, että jos elokuvaa olisi yritetty venyttää pidemmäksi, tekisi se hallaa sen viihdyttävyydelle. Nimittäin jo tällaisenaan Johnny English ei täysin toimi loppuun saakka. Kuten monille komedioille käy, kaikki hauskimmat läpät heitetään jo leffan alussa, eikä hulvattomimpia hetkiä ole uskallettu jättää loppuun, jolloin filmin huipennus on hieman lattea. Siitä löytyy hetkensä, mutta pääasiassa finaali tuntuu hätäisesti kirjoitetulta, eikä enää vastaa ensimmäisen tunnin viihdyttävyystasoa.

Elokuvan on ohjannut Peter Howitt, joka on saanut luotua mainion hengen läpi leffan. Neal Purvisin, Robert Waden ja William Daviesin käsikirjoitus ei tosiaan kestä ihan loppuun saakka, joten on hyvä, että leffa on leikattu tiiviiksi paketiksi. Lopun kiirehtimisestä huolimatta kolmikko on saanut aikaiseksi toimivan agenttiseikkailun ja hauskaa huumoria. Purvis ja Wade ovat muuten kirjoittaneet neljä oikeaakin James Bond -leffaa; Kun maailma ei riitä (The World is Not Enough - 1999), Kuolema saa odottaa (Die Another Day - 2002), Casino Royalen (2006) ja Quantum of Solacen (2008), joten he ovat varmasti oikeat henkilöt kirjoittamaan myös Bond-parodiaa. He ovat jopa ottaneet mukaan kohtauksen, jossa pahis selittää sankarille ilkeän suunnitelmansa. Harmillisesti tämä hetki tosin tapahtuu niin, että selitys kuullaan videolta, mikä ei tunnu enää niinkään parodialta, vaan katsojan aliarvioimiselta ja laiskalta kirjoittamiselta. Tiivistämisen lisäksi elokuva on muutenkin leikattu oivallisesti ja sillä on ihan hyvin peitelty toimintakohtausten kömpelyyttä. Myös kuvaus on hyvää ja lavasteet ovat oivalliset. Visuaalisia efektejä on käytetty maltillisesti, jolloin esimerkiksi laskuvarjohyppy näyttää yhä hyvältä. Äänimaailma on onnistuneesti rakennettu aina efekteistä jo kehumiini musiikkeihin asti.

Yhteenveto: Johnny English on kelpo James Bond -parodia, mutta se toimii hyvin myös omana agenttikomedianaan. Tuttuja Bond-juttuja on paljon mukana ja niitä on hauska bongailla, jos on nähnyt elokuvat, mitä Johnny English parodioi, mutta leffasta löytyy niin paljon muutenkin hauskoja juttuja, ettei Bondien näkeminen ole pakollista. Elokuvan tarina ei ole mitä originaalein, joten onkin hyvä, että filmi tykittää lähes tauotta viihdyttäviä ja hulvattomia kohtauksia toisensa perään. Nauran leffan aikana yhä ihan kunnolla ääneen, vaikka olen nähnyt sen monen monta kertaa. Jatkuvasta tykittelystä huolimatta hyvin lyhyt leffa on kuitenkin yllättävän onnistuneesti rytmitetty. Rowan Atkinson on erinomainen typeränä agenttina ja jättää jopa John Malkovichin kaiken aikaa varjonsa. Muut näyttelijät tekevät pääasiassa hyvää työtä, mutta yksikään ei yllä Atkinsonin nerokkaalle tasolle. Ohjaaja Peter Howittin luoma tunnelma on mainio alusta loppuun, vaikka loppuhuipennus takelteleekin. Edward Shearmurin säveltämät musiikit lainaavat taidokkaasti James Bondin teemoja, mutta hän onnistuu myös luomaan jotain uutta ja oivallista. Jos James Bond -seikkailut ovat lähellä sydäntäsi, fanitat Atkinsonia ja kaipaat hyviä nauruja, kannattaa Johnny English vilkaista mahdollisimman nopeasti. Tosikoille ja pieruhuumorista mitään ymmärtämättömille teos ei todellakaan sovi. Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt, ihan hupaisa kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.pinterest.com
Johnny English, 2003, Universal Pictures, StudioCanal, Working Title Films, Kanzaman S.A.M.