Keinolla millä hyvänsä (By Any Means - 2026) - elokuva-arvostelu

KEINOLLA MILLÄ HYVÄNSÄ

BY ANY MEANS

Ohjaus: Elegance Bratton

Näyttelijät: Yahya Abdul-Mateen II, Mark Wahlberg, Nicole Beharie, Josh Lucas, David Strathairn, Giancarlo Esposito, Ethan Embry, LisaGay Hamilton ja LaChanze

Genre: rikos, jännitys

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

By Any Means, eli suomalaisittain Keinolla millä hyvänsä perustuu tositapahtumiin kansalaisoikeusliikkeen johtohahmo Vernon Dahmerin murhan tutkinnasta. Sascha Penn ja Theodore Witcher työstivät elokuvan käsikirjoituksen jo lähes kymmenen vuotta sitten. Työnimellä "CI-34" kulkenut teksti esiintyi vuoden 2018 mustalla listalla yhtenä suosituimmista käsikirjoituksista, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2025 ja nyt Keinolla millä hyvänsä on julkaistu elokuvateattereissa. Itse kiinnostuin leffasta sen näyttelijäkaartin takia, huomattuani yllä olevan julisteen tulevien elokuvien listalla. Kävinkin uteliaana katsomassa Keinolla millä hyvänsä -elokuvan heti sen ensi-iltapäivänä.

Kun kansalaisoikeusliikkeen johtaja Vernon Dahmer murhataan, FBI lähettää poikkeuksellisesti tummaihoisen agenttinsa ja heille salaa työskentelevän mafian palkkatappajan nappaamaan syylliset.

Yahya Abdul-Mateen II näyttelee Wayne Strideria, FBI-agenttia, joka pohjautuu todelliseen henkilöön, Lindley DeVecchioon. Alun perin rooliin oli valittu Sterling K. Brown, mutta aikataulusyistä hän joutui jättämään projektin ja Abdul-Mateen II korvasi hänet. Mark Wahlberg taas esittää Gregory Scarpaa, tosielämän Colombo-mafiaperheen palkkatappajaa, joka teki salaa hommia FBI:lle. Yhdessä heidät lähetetään tutkimaan Vernon Dahmerin (Giancarlo Esposito) murhaa. Strider ja Scarpa muodostavat erittäin kiinnostavan ja epätoimivuudessaan toimivan parivaljakon. Strider haluaa hoitaa hommat oppikirjan mukaisesti ja todistaa kykynsä epäilijöilleen - joita on muuten paljon, koska vuosi on 1966 ja tummaihoisen Striderin pesti FBI-agenttina on aikamoinen poikkeus. Scarpaa taas ei kiinnosta yhtään lain noudattaminen, vaan hän tekee työnsä parhaaksi mahdolliseksi näkemällään tavalla. Tällaiset rikoksia yhdessä tutkivat vastakohdat eivät toki ole mikään uusi keksintö, mutta eipä tuo haittaa, kun homma toimii. Abdul-Mateen II ja Wahlberg ovat erittäin hyvässä vedossa ja heidän kemiansa pelaa mainiosti yhteen. Esposito osoittaa myös lahjansa, vaikka hänen roolinsa jääkin vain parin kohtauksen mittaiseksi.

     Elokuvassa nähdään myös Nicole Beharie Striderin vaimona Allisonina, David Strathairn ja Josh Lucas Striderin pomoina Moorena ja Rhodesina, sekä Ethan Embry Ku Klux Klan -johtaja Sam Bowersina. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä osissaan, mutta on leffa loppupeleissä pääkaksikkonsa show.

Keinolla millä hyvänsä on mielenkiintoisen erilainen rikosjännäri. Sen tositapahtumiin pohjautuva tarina vie katsojansa aika epämukavalle aikamatkalle vuoden 1966 Mississippiin, missä rasismi rehotti vielä varsin avonaisesti. Striderin yritykset selvittää Dahmerin murhaa tuntuvat olevan yhtä tyhjän kanssa, kun joko kukaan ei usko hänen olevan aito FBI-agentti tai sitten kukaan ei vain välitä. Kun pakkaa saapuu sekoittamaan Scarpa, dynamiikka muuttuu entistä kiinnostavammaksi. Scarpa tajuaa Striderin turhautumisen ja leffan parasta antia ovatkin miesten väliset keskustelut, joissa Scarpa yrittää tökkiä Strideria itseään muistuttavaan suuntaan. Pystyykö Strider pitämään kiinni laista johon hän uskoo, kun kukaan ei kunnioita hänen auktoriteettiaan tippaakaan, vai houkutteleeko Scarpan esittelemä väkivaltaisempi polku liikaa?

Tarina etenee kiinnostavasti läpi keston, mutta hyvästä parivaljakosta huolimatta Keinolla millä hyvänsä ei ihan pääse sellaiseen vauhtiin kuin siltä voisi toivoa. Elokuva on jo tällaisenaan toimiva, mutta siitä saisi taatusti vielä tehokkaamman. Jo nyt se osaa olla sopivan epämukava, oivallisen jännittävä, velmulla tavalla hauska ja tarpeen vaatiessa myös todella rujokin, mutta etenkin loppuhuipennuksesta jää jotain uupumaan kaiken kasvattelun jälkeen.

Elokuvan on ohjannut itselleni tuntematon Elegance Bratton, joka rakentaa tunnelmaa hyvin ja joka saa päätähdet irrottelemaan mainiosti. Sascha Pennin käsikirjoitus käynnistyy pätevästi ja sisältää oivallista dialogia, mutta toisella puoliskollaan se alkaa kaivata hieman potkua. Keinolla millä hyvänsä on osaavasti kuvattu, ja hienoilla lavastuksella ja puvustuksella vuosi 1966 herätetään tyylikkäästi takaisin eloon. Maskeeraukset taas äityvät onnistuneesti inhottavan rujoiksi, kun Scarpa pääsee vauhtiin. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Terence Blanchardin säveltämät musiikit säestävät menoa toimivasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

By Any Means, Yhdysvallat, 2026, Hammerstone Studios, LB Entertainment, Jeff Rice Films, 3:33 Creative Productions, Astria Studios, Ballpoint Productions, Bright White Light, Filmhouse Pictures, Freedom Principle, Harbor Fund, International Media Funds Management, Municipal Pictures, Script 2 Screen, The Film Foundation, Three Point Capital, Thunder Road Pictures, Wonder Street, north.five.six.

Arvostelu: Vegas vie voiton (Vegas Vacation - 1997)

VEGAS VIE VOITON

VEGAS VACATION

Ohjaus: Stephen Kessler
Pääosissa: Chevy Chase, Beverly D'Angelo, Ethan Embry, Marisol Nichols, Randy Quaid, Miriam Flynn, Shae D'Lyn, Wallace Shawn ja Wayne Newton
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: S

Chevy Chasen tähdittämä komedialeffa Faijalla hommat hanskassa (National Lampoon's Vacation - 1983) oli kriitikoiden kehuma hitti, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Mieletön kesis (National Lampoon's European Vacation - 1985) ei ollut yhtä menestynyt, eikä läheskään yhtä pidetty kriitikoiden keskuudessa, mutta Joulupuu on kärvennetty (National Lampoon's Christmas Vacation - 1989) oli jälleen hitti. Neljännen osan työstäminen lähti pian liikkeelle, mutta tällä kertaa John Hughes ei halunnut enää toimia käsikirjoittajana. Uuden tarinan keksivät Elisa Bell ja Bob Ducsay, ja kun he olivat saaneet käsikirjoituksen valmiiksi, kuvaukset alkoivat kesällä 1996. Lopulta Vegas Vacation, eli suomalaisittain Vegas vie voiton sai ensi-iltansa helmikuussa 1997 (Suomessa se saapui suoraan VHS:lle loppuvuodesta), mutta se oli valitettavasti kriitikoiden haukkuma floppi, joka tuotti vain 36 miljoonaa dollaria. Itse näin Vegas vie voiton -leffan jokunen vuosi sitten, kun huomasin sen löytyvän Netflixistä ja se oli sarjan ainoa osa, mitä en ollut nähnyt. Petyin siihen kuitenkin suuresti, enkä ole halunnut katsoa sitä uudestaan. Kuitenkin kun olen viime vuosien aikana arvostellut sarjan kolme aiempaa osaa, sekä sarjan uudelleenkäynnistyksen, Loman (Vacation - 2015), tiesin, että minun pitäisi katsoa myös tämä leffa uudestaan. Katsoin Vegas vie voiton -elokuvan kevään alussa, eikä se ollut viime näkemältä valitettavasti mihinkään parantunut.

Clark Griswold saa vihdoin toivomansa jättibonuksen, jolloin hän päättää viedä perheensä lomalle uhkapelikaupunki Las Vegasiin, missä jokainen perheestä päätyy omaan hulluun pyöritykseensä.

Griswoldien perhe on jälleen kerran matkalla ja vanhat tutut hahmot tekevät tietty paluun. Chevy Chase nähdään neljättä kertaa Clark-isän roolissa, mutta vaikka hän onkin yhä mainio osassaan ja ilmeilee veikeästi, ei hänestä löydy samaa innokkuutta hommaa kohtaan kuin sarjan aiemmissa elokuvissa. Clark päätyy jälleen ties mihin kommelluksiin ja yrittää selvittää tiensä ulos niistä ilman, että hänen urpoutensa paljastuisi muille.
     Clarkin vaimo Ellen (Beverly D'Angelo) ei tällä kertaa tyydy seuraamaan sivusta, kun hänen miehensä törttöilee, vaan hän päättää lähteä itsekin kokemaan Las Vegasin iloja... mikä ei välttämättä ole hyväksi pariskunnan suhteelle. Chasen tavoin myös D'Angelo sopii edelleen hyvin rooliinsa, mutta häneltäkin puuttuu sama into, mikä hänestä vielä löytyi aiemmissa filmeissä.
     Clarkin ja Ellenin lapsien näyttelijät on jälleen pistetty vaihtoon ja tämä jopa huomioidaan elokuvassa, kun Clark katsoo heitä ja toteaa, että lapset kasvavat niin nopeasti, ettei hän enää edes tunnista heitä. Pariskunnan poikana, Rusty Griswoldina nähdään tällä kertaa Ethan Embry, kun taas hänen siskoaan Audreyta esittää Marisol Nichols. Embry ja Nichols eivät ole kovin kummoisia näyttelijöitä, mutta ajavat asiansa tarpeeksi hyvin ja heistä tuntuu löytyvän enemmän innostusta kuin konkarinäyttelijöistä. Rustylle ja Audreyllekin on keksitty omat juonikuvionsa Las Vegasissa, jotka saattavat jopa olla mielenkiintoisemmat kuin heidän vanhempiensa.
     Ja mitäpä olisi Griswoldien loma, jos mukaan ei onnistuisi tunkemaan Randy Quaidin näyttelemä Eddie-serkku ja tämän kummallinen perhe? Valitettavasti siinä missä Quaid onnistui hauskuuttamaan edellisissä osissa pöljän Eddien roolissa, tässä hän vain lähinnä ärsyttää. Heti kun Eddie astelee sisään kasinolle, on vaikea olla ihmettelemättä, miksi hahmo piti tähänkin leffaan tunkea? Eddien vaimo (Miriam Flynn) ei pääse erityisemmin esille, mutta sen sijaan heidän tanssijatyttärensä Vicki (Shae D'Lyn) pääsee viettelemään Audreyn tuhmille poluille.
     Elokuvassa nähdään myös laulajatähti Wayne Newton omana itsenään, Wallace Shawn blackjack-pöydän jakajana, sekä Christie Brinkley Faijalla hommat hanskassa -leffasta tuttuna blondina punaisen Ferrarin ratissa.

Sarjan edellinen osa Joulupuu on kärvennetty poikkesi kahdesta ensimmäisestä osasta huomattavasti sillä, etteivät Griswoldit lähteneet minnekään lomanviettoon, vaan pysyivät kotona sukulaistensa kanssa. Vegas vie voiton pistää perheen jälleen matkustamaan, vaikkakin tässä ei olla niinkään tien päällä, vaan Griswoldin saavuttavat Las Vegasin jo leffan alussa. Sieltä he tosin matkustavat esimerkiksi Hooverin padolle, mutta pääasiassa elokuva keskittyy näyttämään heidän sähellystään lomakohteessa. Las Vegas on kelpo idea tapahtumapaikaksi ja mukana ovatkin oivat ainekset mainiolle komedialle, mutta jostain syystä tämä elokuva ei vain toimi. Päänäyttelijöiden tavoin myös tekijöiltä on tainnut loppua into kesken, sillä lopputulos on näin mitäänsanomaton. Harmikseni täytyy todeta, etten nauranut kertaakaan koko elokuvan aikana. En kertaakaan. Pari kohtaa saivat minut hymähtämään, mutta suurimmaksi osaksi leffaa on lähinnä myötähäpeällistä katsoa. Enkä todellakaan tarkoita myötähäpeää hyvällä tavalla. Aiemmissa Vacation-leffoissa on todella saanut hävetä Clarkin puolesta, mutta nyt hävettää aika lailla kaikkien niiden puolesta, jotka ovat työstäneet tätä filmiä.

Jos leffasta pitää etsiä positiivisia puolia, voisin sanoa, että on mukavaa, kuinka jokaiselle perheenjäsenelle on keksitty oma juonikuvionsa ja jokainen päätyy erilaiseen seikkailuun Vegasissa. Tämä ei kuitenkaan tarjoa paljoa iloa, sillä vaikka näistä juonikuvioista löytyy mielenkiintoisia puolia, ovat ne täynnä vitsejä ja kohellusta, jotka eivät jaksa edes nostaa hymyä huulille. Vegas vie voiton on itse asiassa paikoitellen jopa pitkäveteinen elokuva ja sillä on kestoa vain puolitoista tuntia! Läpi leffan on myös tarjolla useita kohtia, joiden aikana löytää itsensä miettimästä, kuinka kohtauksesta olisi saanut paremman. Ei tämä mikään kamalan surkea tekele ole tai mitään, mutta on vain todella surullista seurata, kuinka tylsäksi meininki on muuttunut. Elokuvaan ei ole millään löydetty sitä iskua, mikä teki edellisistä osista - etenkin aivan mahtavasta joulufilmistä - niin hulvattomia ja muistettavia. Kai sanoma "mikä tapahtuu Vegasissa, jää Vegasiin" pätee tämän elokuvankin kohdalla, sillä reissun ja leffan päätyttyä on vaikea muistaa, mitä elokuvassa edes tapahtui.

Leffan on ohjannut Stephen Kessler, joka oli tätä ennen ohjannut vain lyhytelokuvan "Birch Street Gym" (1991), eikä hän ole tämänkään jälkeen paljoa tehnyt elokuva-alalla. Kenties Kessler tajusi itse, ettei ala ole häntä varten, sillä tässä hän ei todellakaan tee kummoista työtä ohjaajana. Hän ei saa näyttelijöistä paljoa irti, eikä hän luo erityisemmin mitään tunnelmaa mukaan. Toisaalta kokeneemmankin tekijän olisi vaikea työskennellä Elisa Bellin kirjoittaman käsikirjoituksen pohjalta. Bellin teksti ei naurata, eikä hän millään saa mukaan samaa henkeä kuin edelliset osat kirjoittanut John Hughes. Sentään Vegas vie voiton on kelvollisesti kuvattu. Leikkaus on tarpeeksi sujuvaa ja valaisu on oivallista. Puvustajat ja lavastajat ovat tehneet mainiota työtä, minkä lisäksi äänimaailma on menevästi rakennettu. Elokuvassa kuullaan onneksi mahtava "Holiday Road" -kappale, mitä Joulupuu on kärvennetty -leffassa ei soitettu lainkaan.

Yhteenveto: Vegas vie voiton on harmillisen huono elokuva, minkä olisi voinut jättää tekemättä. Tekijöiltä tai näyttelijöiltä ei tunnu löytyvän aitoa intoa filmiä kohtaan ja jopa Chevy Chase vetää hölmöilynsä vähän siihen suuntaan. Randy Quaid taas lähinnä ärsyttää tyhmän Eddie-serkun roolissa. Jos paria hymähdystä ei lasketa, en nauranut kertaakaan elokuvan aikana, sillä vitsit ovat läpikotaisin erittäin kehnosti kirjoitettuja ja luotuja. Sekoilu Hooverin padolla on surullisen lattea kokemus ja vaikka perheenjäsenille kirjoitetut juonikuviot ovat jokseenkin mielenkiintoisia, katsojana unohtaa elokuvan tapahtumat nopeasti sen päätyttyä, sillä mitään erityistä muistettavaa ei vain ole. Paikoitellen leffa käy jopa pitkäveteisyyden puolella. Elokuvassa on kelvollisia ideoita, muttei osaamista hyödyntää niitä, jolloin kokonaisuutena Vegas vie voiton on äärimmäisen mitäänsanomaton kokemus. Jos pitää aiemmista Vacation-kohelluksista, voi tämänkin vilkaista, mutta mieluummin kannattaa vain katsoa joku sarjan muista osista uudelleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.6.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Vegas Vacation, 1997, Warner Bros., Jerry Weintraub Productions