Cold Storage (2026) - elokuva-arvostelu

COLD STORAGE

Ohjaus: Jonny Campbell

Näyttelijät: Joe Keery, Georgina Campbell, Liam Neeson, Lesley Manville, Gavin Spokes, Ellora Torchia, Vanessa Redgrave, Richard Brake ja Sosie Bacon

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Cold Storage perustuu David Koeppin samannimiseen kirjaan vuodelta 2019. Vuonna 2022 ilmoitettiin, että kirjan pohjalta on tekeillä elokuva, jonka Koepp käsikirjoittaa itse. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2023 ja nyt Cold Storage on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun näin yllä olevan julisteen tulevien leffojen joukossa, enkä halunnut tietää siitä sen enempää etukäteen. Kävinkin uteliaana katsomassa Cold Storagen heti ensi-iltapäivänä.

Varastolla työskentelevät Teacake ja Naomi saavat selville, että syvällä varastotilan uumenissa on hylätty armeijan tutkimuslaitos, minne piilotettu vaarallinen ja supertarttuva sieni on alkanut levitä.

Stranger Things -sarjasta (2016-2025) tuttu Joe Keery ja Barbarian-elokuvasta (2022) tuttu Georgina Campbell näyttelevät Teacakea ja Naomia, jotka työskentelevät varastolla, mistä ihmiset voivat ostaa itselleen säilytyshuoneita tavaroilleen. Kaksikko ei kuitenkaan tiedä, että erilaisten roinien lisäksi varaston uumenissa piilee jotain todella vaarallista, mikä on pääsemässä ulos vankeudestaan. Keery ja Campbell ovat kelpo valinnat rooleihinsa ja heidän väliltä löytyy hyvää kemiaa. Campbellin esittämä Naomi on rauhallisempi ja tarkkaavaisempi tyyppi, kun taas Keery esittää aikamoista hölösuuta. Periaatteessa Keery esittää Stranger Things -hahmoaan Steveä, joskin eri hiustyylillä.

     Elokuvassa nähdään myös Liam Neeson selkävaivojensa takia eläköityneenä eversti Robert Quinnina ja Lesley Manville tämän entisenä työparina Trini Romanona, Sosie Bacon NASA:n tutkija Hero Martinsina, Ellora Torchia armeijalla työskentelevänä Abigailina ja Richard Brake tämän inhottavana esimiehenä Jerabekina, sekä Gavin Spokes Teacaken ja Naomin ärsyttävänä pomona Griffininä. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa ihan passelisti. Neesonista löytyy karismaa entisenä everstinä, joka on harvoja ihmisiä maan päällä, jotka tietävät varaston uumenista löytyvän sienen uhkaavudesta. Onpa myös kivaa nähdä Neeson jossain muussa kuin tusinatoimintarainassa.

Cold Storage jäi mielestäni harmillisen vaisuksi kauhukomediaksi, jossa olisi varmasti ollut potentiaalia paljon parempaankin. Tällaisenaan tuntuu siltä, että jokin pidättelee leffaa kaiken aikaa, oli kyse sitten Koeppin käsikirjoituksesta hänen oman kirjansa pohjalta tai sitten pienehköstä budjetista, joka taisi mennä lähinnä näyttelijöihin. Elokuva voisi olla villimpi, ronskimpi, hauskempi, ällöttävämpi, verisempi... Yksinkertaisemmin sanottuna Cold Storagen olisi pitänyt pitää enemmän hauskaa konseptinsa parissa.

Lähtökohtaisesti elokuva on nimittäin erittäin lupaava. Elokuvan alku pohjustaa sienen vaarallisuuden onnistuneesti ja kun päästään varastolle, leffa rakentaa jännitettä pätevästi. Mutta kun sieni alkaa tartuttamaan ihmisiä ja muuttamaan näistä omaa zombimaista armeijaansa, jonka ainoa tehtävä on levittää sientä muualle maailmaan, elokuva ei uskallakaan pistää haisemaan. Parit yrjöt ja tartunnan saaneiden räjähtelyt ovat kierolla tavalla veikeät, mutta etenkin loppusuoralla elokuva jää lähinnä toistamaan samoja temppuja, kun sen pitäisi nostaa kierroksiaan. Kun lopputekstit pyörähtivät käyntiin, ensireaktioni oli: "siinäkö se nyt olikin?" Ei Cold Storage huono ole ja sen katsoo kyllä sujuvasti kertakäyttöisenä kauhukomediana. Mutta jotain jää uupumaan ja se taas jää harmittamaan teatterista poistuessa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa lähinnä televisiosarjojen parissa työskennellyt Jonny Campbell, jonka olisi pitänyt irrotella rohkeammin vekkulin konseptin kanssa. Samaa jää kaipaamaan myös Koeppin tekstistä, joka voi kenties toimia tällaisenaan kirjana, mutta joka tarvitsisi lisäpotkua elokuvamuodossa. Teknisestikin Cold Storage on hieman epätasainen. Se on ihan hyvin kuvattu ja sopivan napakasti leikattu kasaan, eikä leffa tunnu puolentoista tunnin kestossa liian pitkältä. Lavasteet ovat hienot, puvustus on oivallista ja tartunnan saaneiden maskeeraukset ovat tyylikkään ällöttävät. Tietokonetehosteista kuitenkin näkyy pienehkö budjetti, erityisesti tartunnan saaneesta peurasta, joka näyttää lähinnä videopelistä repäistyltä. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Mathieu Lamboley tunnelmoi kivasti musiikeillaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Cold Storage, Yhdysvallat, Ranska, 2026, StudioCanal, Ciné+OCS, Bibi Film tv, HunkyDory Films, Morocco Shooting and Support

Arvostelu: The Watchers (2024)

THE WATCHERS

Ohjaus: Ishana Night Shyamalan

Pääosissa: Dakota Fanning, Olwen Fouéré, Georgina Campbell, Oliver Finnegan, Alistair Brammer ja John Lynch

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 16

The Watchers perustuu A. M. Shinen samannimiseen kirjaan vuodelta 2022. Ishana Night Shyamalan, ohjaaja M. Night Shyamalanin tytär innostui kirjasta ja päätti tehdä siitä debyyttielokuvansa ohjaajana. Hän sai isänsä rahoittamaan elokuvan ja kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2023. Nyt The Watchers on saapunut elokuvateattereihin ja itse olin kiinnostunut näkemään, kuinka M. Night Shyamalanin tytär pärjäisi esikoiselokuvansa puikoissa. Konsepti vaikutti kiinnostavalta ja kävinkin katsomassa The Watchersin heti ensi-iltaviikonloppuna uteliain mielin.

Työmatkansa aikana Mina päätyy turvataloon keskelle kummallista metsää, jossa lymyilee öisin hirvittäviä olentoja. Kolmen muun vastaavaan tilanteeseen ajautuneen henkilön kanssa Mina yrittää keksiä keinon päästä ulos metsästä, joka ei vaikuta haluavan päästää pois ketään, joka on sinne kerran eksynyt.

Dakota Fanning näyttelee Minaa, eläinkaupassa töitä tekevää naista, joka pitää itseään yhä aikuisena syypäänä äitinsä kuolemaan auto-onnettomuudessa yli 20 vuotta sitten. Mina tuntuukin olevan koko ajan pakosalla jotain, mutta hän joutuu vihdoin kohtaamaan itsensä ja traumansa, kun hän päätyy keskelle absurdia tilannetta: valtavassa metsässä sijaitsevaan terraariomaiseen turvataloon, jonka asukkeja yöllä koloistaan esiin kaivautuvat hirviöt tarkkailevat. Fanning yrittää parhaansa sillä, mitä käsikirjoitus hänelle tarjoaa, mutta hän kokee selviä vaikeuksia puhua luontevasti leffan tönkköjä repliikkejä. Hänen esiintymisensä on ajoittain muutenkin väkinäistä. Hahmona Mina on hieman hankala tapaus, jonka teot saavat katsojan toisinaan tuumimaan, että jos Mina nyt kuolee, niin se johtuu kyllä ihan omasta tyhmyydestä.

     Metsässä sijaitsevassa "kanakopissa" - kuten muut sitä elokuvassa kutsuvat - Mina tapaa iäkkään Madelinen (Olwen Fouéré), teinipoika Danielin (Oliver Finnegan), sekä Ciaran (Georgina Campbell), joka elättelee toivoa siitä, että hänen aviomiehensä John (Alistair Brammer) olisi onnistunut livahtamaan metsästä ulos elävänä ja hankkimaan apua. Hahmot ovat sopivan erilaisia toisistaan, mutta yhteenkään heistä ei onnistu kiintymään leffan varrella. Sivunäyttelijätkin kamppailevat samojen ongelmien kanssa kuin Fanning, ja Fouéré joutuu Tarot-elokuvan (2024) jälkeen heti uudestaan näyttelemään samanlaista hahmoa, jonka funktio on oikeastaan vain selittää kaiken aikaa Minalle ja katsojalle mystisestä metsästä, siellä kuhisevista olioista ja säännöistä, joita tähän kaikkeen liittyy.

M. Night Shyamalanin ura on laskenut jyrkkää liukumäkeä sen jälkeen, kun hän aluksi nousi kuuluisaksi erittäin hyvien elokuviensa Kuudennen aistin (The Sixth Sense - 2000), Unbreakable - särkymättömän (Unbreakable - 2000) ja Signsin (2002) myötä. Viime vuosina Shyamalanin leffat ovat kuitenkin lukeutuneet ilmestymisvuosiensa huonoimpiin. Olin silti toiveikas, että hänen tyttärensä Ishana Night Shyamalan voisi puhdistaa isä-Shyamalanin luomaa tahraa sukunsa nimelle Hollywoodissa. Ishana on aiemmin toiminut apulaisohjaajana isänsä leffoissa Old (2021) ja Knock at the Cabin (2023), ohjannut jaksoja isänsä pyörittämästä televisiosarjasta Servant (2019-2023), sekä tehnyt musiikkivideoita siskolleen Saleka Shyamalanille. Onkin siis selvää, että hän on oppinut alalta kaiken isältään... enkä valitettavasti sano tätä missään nimessä hyvällä.

Isä-Shyamalanin elokuvat ovat jo muuttuneet omanlaisekseen tavaramerkiksi. On lennokasta ideaa, jolla saadaan aikaiseksi todella lupaavaa markkinointimateriaalia, on kiusallisen kehnoa dialogia, jollaista kukaan ihminen ei tosielämässä suoltaisi ulos suustaan, on pakollisia juonenkäänteitä, joilla yritetään räjäyttää katsojan tajunta ja viimeistään lopussa seuraa yleensä todellinen lässähdys. Valitettavasti Ishana Night Shyamalan seuraa isänsä jalanjälkiä niin uskollisesti, ettei naisen oma visio pääse missään kohtaa esille. The Watchers on juuri niin Shyamalan-leffa kuin olla ja voi. Enkä taaskaan sano tätä hyvällä.

Elokuvasta löytyy tosiaan kiehtova konsepti ja katsojana kiinnostaa suuresti selvittää, mitä metsässä väijyvät möröt oikein ovat, mikä ihme hahmojen lasiseinällä varustettu turvatalo on ja miten ihmeessä hahmot voisivat päästä tilanteesta ehjinä pois? Kun kiehtova konsepti pistetään toteutukseen Shyamalanin käsissä, on vastassa kuitenkin lähes poikkeuksetta turhauttava elokuvakokemus. The Watchersin käsikirjoitus on suorastaan surkea. Se etenee kömpelösti ja mikä pahinta, pitää katsojaansa täysidioottina. Ishana kirjoittaa dialogia yhtä ärsyttävästi kuin isänsä. Hahmot ovat jatkuvasti selittämässä, mitä tekevät ja näkevät, sekä avaamassa taustojaan ja suhteita toisiinsa tönkösti. Shyamalanit eivät luota katsojaan yhtään, vaan kaikki väännetään rautalangasta heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien, kun seuraamme metsässä juoksevaa Johnia, joka selittää yksikseen, että hänen täytyy ehtiä ulos metsästä ennen auringonlaskua tai muuten hirviöt hyökkäävät. Minan taustat taas avataan hänen siskonsa jättämällä ääniviestillä, joka etenee suurin piirtein tällä tyylillä: "Hei siskoni. Äitimme kuoli 25 vuotta sitten ja sinä koet siitä suurta syyllisyyttä, minkä takia välimme ovat viilentyneet, emmekä ole nähneet vuosiin." Meno sen kuin pahenee loppua kohti, kun elokuvan mysteereille ryhdytään antamaan vastauksia ja vielä sillä tylsimmällä tavalla, eli jonkun nauhoittamilla videoklipeillä. Samalla käsikirjoitus osuu uuteen kuoppaan, kun vastauksissa ei ole oikeastaan mitään järkeä, vaan esimerkiksi selitys metsän turvatalolle herättää vain runsaasti uusia kysymyksiä. Lisäksi elokuvan metaforat muun muassa tositelevisiosta ja tekoälystä ovat kömpelösti käsiteltyjä.

Tunnelman luomisessa Ishana Night Shyamalan on sentään taitavampi kuin käsikirjoittajana tai näyttelijöiden ohjaajana. Hän rakentaa leffan ensimmäisellä puoliskolla oivallisen karmivaa ilmapiiriä. Kohtaus, jossa metsässä lymyileviä olentoja nähdään ensi kertaa, on elokuvan huippuhetki. Toisella puoliskolla tunnelmakin tosin hiipuu ja erityisesti kiirehtivä finaali monine käänteineen on aikamoinen lässähdys ja melodramaattisuudessaan suorastaan tahattoman koominen.

Tekniseltä puoleltakin löytyy elokuvan harvoja onnistumisia. Kameratyöskentely on oivallista, lavasteet ovat hienot ja monsterit aluksi vakuuttavat. Tietokonetehosteiden taso heikkenee leffan edetessä, mutta äänipuoli on hyvin rakennettu turvatalon sisältäpäin katsottuna peilimäisen ikkunan toiselta puolelta kantautuvien karmivien mörökölliäänien kera. Abel Korzeniowskin säveltämät musiikit ovat myös mainiot, mutta taitava tekninen osastokaan ei onnistu pelastamaan elokuvaa, joka on näin kömpelösti ohjattu, puisesti näytelty ja mitä pahinta, turhauttavan huonosti kirjoitettu. Se jääköön nähtäväksi, onko elokuussa ilmestyvä M. Night Shyamalanin uutuusleffa Trap (2024) yhtään parempi...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Watchers, 2024, Warner Bros., New Line Cinema, Inimitable Pictures, Blinding Edge Pictures, Bord Scannán na hÉireann / The Irish Film Board

Arvostelu: Barbarian (2022)

BARBARIAN

Ohjaus: Zach Cregger

Pääosissa: Georgina Campbell, Bill Skarsgård, Justin Long, Matthew Patrick Davis, Jaymes Butler ja Richard Brake

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 18

Barbarian on komedioita tehneen Zach Creggerin ensimmäinen täysin oma elokuvaohjaus. Cregger ryhtyi omaksi huvikseen kynäilemään lyhyttä kohtausta, josta hän kuitenkin innostui niin paljon, että alkoi rakentaa kokonaista kauhuelokuvaa kohtauksen ympärille. Cregger koki vaikeuksia saada yhtiöitä kiinnostumaan ideastaan (jopa yleensä pienkauhutekijöille tukea antava A24-yhtiö torjui Creggerin), kunnes hän sai tuottajat J.D. Lifshitzin ja Raphael Margulesin tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2021 ja Barbarian julkaistiin joissakin maissa elokuvateattereissa syyskuussa. Kuukautta myöhemmin elokuva saapui Suomeen Disney+ -suoratoistopalvelun kautta. Itse kuulin filmistä ensi kertaa, kun se ilmestyi Yhdysvalloissa ja se alkoi kerätä suuria kehuja. Kun Barbarian ilmestyi Disney+:n valikoimaan, katsoin sen halloween-iltana, tietämättä mitään elokuvan tarinasta ennakkoon.

Tess Marshall saapuu Detroitiin työhaastatteluun, vain huomatakseen, että hänen vuokraamassaan Airbnb-talossa majailee jo joku. Nainen saa kuitenkin vähitellen huomata, ettei toinen vuokralainen ole karmivinta, mitä talosta löytyy...

Georgina Campbell näyttelee Tess Marshallia, jolla on Detroitissa työhaastattelu aamupäivästä. Niinpä Tess saapuu kaupunkiin edellisiltana ja vuokraa Airbnb:ltä talon yösijaksi. Outoa kyllä, talosta löytyy jo vuokralainen, Bill Skarsgårdin näyttelemä Keith. Mies vakuuttelee, että hän on vuokrannut talon eri yhtiön kautta ja varautunein mielin Tess päättää tarttua Keithin tarjoukseen, että he yöpyisivät talossa yhdessä ja selvittäisivät aamulla, mistä on kyse? Campbell ja Skarsgård ovat molemmat hyviä rooleissaan ja he tulkitsevat oivallisesti kiusallista tilannetta. Se-kauhuleffojen (It - 2017-2019) Pennywise-klovnina parhaiten tunnettu Bill Skarsgård onnistuu oivallisesti vaikuttamaan mukavalta, mutta silti jotenkin hämärältä hepulta. Campbell vakuuttaa hienosti, kun kauhut käynnistyvät ja hahmo joutuu taistelemaan selviytymisestään. Kaksikon lisäksi elokuvassa nähdään mm. Justin Long näyttelijä AJ Gilbridenä, jonka ura on vaakalaudalla, häneen kohdistuvien ahdistelusyytösten vuoksi. Long suoriutuu myös osastaan mallikkaasti ja hänenkin hahmonsa kohdalla katsoja on epäileväinen miehen puheista.

En tosiaan tiennyt Barbarianin sisällöstä oikeastaan mitään etukäteen, mutta kiinnostuin totta kai elokuvasta, kun sitä alettiin kehua internetissä yhdeksi parhaimmista ja pelottavimmista kauhuelokuvista vuosiin. Toki tällaisiin kehuihin suhtautuu myös varautunein mielin, kun pohtii esimerkiksi sitä, että vastikään ilmestynyttä heikohkoa Smileä (2022) on kuvailtu Tiktokissa monien käyttäjien voimin kaikkien aikojen pelottavimmaksi elokuvaksi. Ja toki teille lukijoille minä olen nyt vain yksi internet-syövereiden kehujista, johon voitte suhtautua niin skeptisesti kuin lystäätte ja pistää sitten Barbarianin itse pyörimään Disney+:sta, tuumien, että "ei tämä voi kovin paha olla". Kyllä voi. Barbarian on pelottavin elokuva, jonka olen pitkään aikaan nähnyt.

Elokuva lähtee liikkeelle erittäin jännittävästi ja jo ensiminuuteilla katsoja tietää, että tässä vuokratalossa on jotain pielessä. Tessille saattaa jopa sanoa ääneen, että "älä nyt jumalauta mene sinne", ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Samalla katsojaa kiinnostaa, mitä talossa on oikein meneillään? Itselleni entuudestaan täysin tuntematon Zach Cregger näyttää heti kyntensä kauhugenressä ja olen jo nyt valmis ottamaan vastaan kaikki tulevat kauhuleffat, mitä Cregger aikoo tehdä. Cregger rakentaa tunnelmaa alusta asti ihailtavan tiivistunnelmaisesti. Keith on välittömästi epäilyttävä tyyppi ja niin Tessin kuin katsojan sydän takoo lujempaa, kun jännittää, että mitä jos kyseessä on joku sekopää, joka satuttaa poloista työhaastateltavaa. Kun talon salaisuudet alkavat vähitellen selviämään, sydän alkaa ihan tosissaan takoa ulos rinnasta, hikipisarat kimmeltävät otsalla televisioruudun valossa ja käsiä ryhtyy tiedostamattakin nostaa silmien eteen.

Elokuva kietoutuu alkupäässään hitaasti varomattoman katsojan ympärille, virnistää todeten "ähäkutti" ja tiukentaa otteensa sitten niin, että loput filmistä onkin lähes täysin piinaavaa katseltavaa. Leffa herättää herkästi klaustrofobista tunnetta ja sen tuottama ahdistus hellittää vasta jonkin ajan jälkeen elokuvan päätyttyä. Kun Tess ryhtyy tutkimaan taloa enemmän, katsojankin valtaa paniikinomainen epätoivo ja katse harhailee etsimään pakoreittiä. Eikä siinä kohtaa edes ole vielä mitään hajua, että mistä elokuvassa on oikeasti kyse. Niin upeasti Cregger elokuvaansa työstää. Ohjaaja-käsikirjoittaja ei vain vedä mattoa jalkojen alta, vaan kiskaisee niin lujaa, että katsoja kaatuu täysillä selälleen ja sitten Cregger tarttuu jaloista kiinni ja riuhtoo mukaansa. Elokuva uudistaa itseään häkellyttävin keinoin edetessään ja aina kun katsoja luulee, että on päässyt täysin jyvälle leffan todellisesta luonteesta, Cregger nauraa päin naamaa. Taidottomissa käsissä mustaa huumoriakin sisältävä Barbarian olisi tyylitajuton sekamelska, mutta Cregger suoriutuu ällistyttävän hyvin työstään. Usein sitä kuulee, että jokin elokuva on niin pelottava, että sen jälkeen tekee mieli käydä kylmässä suihkussa ja nukkua valot päällä. Yleensä huvitun näistä kommenteista. Hyytävän Barbarianin päätyttyä minun teki mieli tehdä juuri nämä jutut. Huh huh, mikä elokuva. Ja siis, sehän oli pelkkää elokuvaa, vai mitä? Vai mitä?

Kyseessä on myös teknisesti taiturimaisesti tehty elokuva. Barbarian on todella tyylikkäästi kuvattu. Elokuvasta löytyy useita erinomaisia kamerakikkailuja, oli kyse sitten linssivalinnoista, epämiellyttävyyttä lisäävistä vinksahtaneista kuvakulmista tai kameraliikkeistä. Leikkaus on sähäkkää ja tunnin ja kolmen vartin elokuva tuntuu kestoaan lyhyemmältä. Valaisua hyödynnetään upeasti. Katsoja tuijottaa vatsa muljahdellen pilkkopimeitä taustoja, samalla kun yrittää työntyä sohvansa sisälle piiloon sitä, mikä ikinä varjoissa saattaa lymyillä. Lavasteet ovat mainiot, asut oivalliset ja maskeeraukset suorastaan vastenmieliset. Äänimaailma on esimerkillisen onnistunut. Säveltäjä Anna Drubich tuo tehokkaan lisänsä tunnelmaan, ilman, että filmi luottaa oikeastaan koskaan typeriin kovaäänisin äkkisäikäyttelyihin.

Yhteenveto: Barbarian on piinaavan jännittävä kauhuelokuva, joka pistää katsojansa varsinaiseen koetukseen. Ahdistava ilmapiiri kietoutuu heti alussa katsojan ympärille ja meno sen kuin pahenee elokuvan edetessä. On vaikea olla reagoimatta voimakkaasti, kun vuokratalon mysteeriverhoa ryhdytään vihdoin availemaan. Elokuva pääsee yllättämään useasti toden teolla, uudistaen itseään silloin tällöin ja jättäen katsojan pähkäilemään, mitä ihmettä oikein katsoo. Epätoivon epämiellyttävä tunne pitää tiukasti kourissaan, mutta hyytävän kauhunkin keskeltä löytyy outoa huumoria. Ohjaaja-käsikirjoittaja Zach Cregger käsittelee filmiään ihailtavan ansiokkaasti, enkä malta odottaa näkeväni, mitä herra tulee vielä tarjoamaan. Näyttelijäsuoritukset ovat erittäin mainioita ja teknisiltä ansioiltaan elokuva on suorastaan taiturimainen. 2022 on ollut yllättävänkin oiva vuosi kauhugenrelle ja Barbarian toimii kuin pisteenä i:n päällä. Se on aivan mahtava leffa, jota voi suositella kaikille genren ystäville. Eipä ole hetkeen mikään kauhuelokuva saanut minua jännittämään ja ahdistumaan niin voimakkaasti kuin tämä. Upeaa työtä!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Barbarian, 2022, BoulderLight Pictures, Hammerstone Studios, Almost Never Films Inc., Regency Enterprises, Vertigo Entertainment