Arvostelu: Tarot (2024)

TAROT

Ohjaus: Spenser Cohen ja Anna Halberg

Pääosissa: Harriet Slater, Adain Bradley, Jacob Batalon, Avantika, Humberly González, Wolfgang Novogratz, Larsen Thompson, Olwen Fouéré ja Sunčica Milanović

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 32 minuuttia

Ikäraja: 16

Tarot perustuu Nicholas Adamsin kirjaan Horrorscope vuodelta 1992. Kaksikymmentä vuotta kirjan julkaisun jälkeen ilmoitettiin, että sen pohjalta on tekeillä samanniminen filmatisointi. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2022 ja nyt Tarot-nimen saanut kauhuleffa saapuu Suomenkin elokuvateattereihin. Itse lähinnä pyörittelin silmiäni, kun näin elokuvan trailerin, enkä paljoa odottanut leffalta - etenkin kun se haukuttiin lyttyyn Yhdysvalloissa niin kriitikoiden kuin katsojienkin toimesta. Kävin siitä huolimatta katsomassa Tarotin viikkoa ennakkoon Finnkinon erityisnäytöksessä.

Syntymäpäiväjuhlien aikana kaveriporukka päätyy ennustamaan toistensa horoskoopit löytämänsä vanhan tarot-korttipakan avulla ja nuoret saavat pian peräänsä pakan pahat voimat.

Tarotin keskiössä on teinikauhuleffalle hyvin tyypillinen kaveriporukka, jotka ovat uusista Spider-Man -elokuvista (2017-2021) tutun Jacob Batalonin näyttelemää vitsiniekka-Paxtonia lukuun ottamatta niin tylsän mitäänsanomattomia tyyppejä, ettei juuri kenenkään kohtalosta jaksa olla kiinnostunut. On horoskoopeista ja tarot-korteista intoileva Haley (Harriet Slater) ja hänen poikaystävänsä Grant (Adain Bradley) ja loput tyypit, eli Paige (Avantika), Madeline (Humberly González), Lucas (Wolfgang Novogratz) ja Elise (Larsen Thompson), joiden persoonat (jos näitä toisiensa kanssa lähes identtisen tylsiä tyyppejä voi edes persoonallisiksi kutsua) on luotu täysin heidän horoskooppimerkkiensä ympärille. Näyttelijäkaarti ei pahemmin vakuuta - ei edes Batalon, joka ei onnistu tällä kertaa olemaan erityisen hauska, toisin kuin Hämähäkkimiehen bestiksenä.

Tarot on juuri niin geneeristä teinikauhumoskaa kuin siltä voikin odottaa. Nykypäivänä monen voi kuulla ja lukea syyttävän elokuvien käsikirjoituksia tekoälyn tekemiksi, mutta itse taidan syyllistyä siihen oikeasti vasta nyt. On vaikea kuvitella, että joku oikea ihminen olisi kirjoittanut Tarot-leffan, sillä se tuntuu niin vahvasti siltä kuin joku olisi pistänyt koneen katsomaan kymmenen vastaavaa kauhurainaa ja pyytänyt sitten kirjoittamaan niiden pohjalta oman tulkintansa. Tarotista ei löydy ainuttakaan omaa ideaa ja Nicholas Adamsin Horrorscope-kirjakin toimii pohjana hyvin löysin perustein. Tutkimani perusteella mukana ei ole ainuttakaan samaa hahmoa ja siinä missä kirjassa nuorten perässä on horoskooppitappaja, elokuvassa nuoret saavat peräänsä yliluonnollisia voimia.

Leffassa on käytössä kaikki mahdolliset teinikauhuleffoihin liitännäiset kliseet, aina puolen välin tietämillä mukaan tulevasta, internetin uumenista löytyvästä pakollisesta vanhasta rouvasta, jolla on tietty kaikki vastaukset nuorten kysymyksiin. Elokuva alkaa totta kai bilekohtauksella ja kun alkoholit loppuvat ja lisää ryhdytään etsimään vuokramökistä, pahaenteisestä kellarista löytyykin tarot-korttipakka, jonka parissa juhlat jatkuvat. Koska hahmot vielä jättävät huomioimatta kirjoitetut varoitukset, katsojana vain tuumii, että sitä saa mitä tilaa. Huvittavaahan on, että kun leffan ensimmäinen vartti käytetään siihen, että jokaiselle nuorista luetaan ennustukset korttien avulla, elokuva periaatteessa itse spoilaa kaiken, mitä loppuleffan aikana tullaan näkemään. Millainen mörkö kenenkin perään tulee, missä järjestyksessä ja missä olosuhteissa.

Myös Tarotin kauhuosasto on sitä kaikista tavanomaisinta ja laiskinta säikyttelyä. Aidosti karmivan tunnelman sijaan ensikertalainen ohjaaja-käsikirjoittajakaksikko Spenser Cohen ja Anna Halberg luottavat pelkkiin kovaäänisiin äkkisäikyttelyihin. Äänimaailma hiljenee, valot alkavat vilkkua ja sitten pimetä, kunnes varjoista hyökkää esiin joku mörkö. Eipä leffa muuta tarjoa koko puolentoista tunnin aikana. Kaikessa mennään siitä, mistä aita on matalin, oli kyse sitten kauhusta, hahmoista tai tarinasta. Loppuhuipennuksessa Cohenin ja Halbergin tekstin laatimat säännöt alkavat jo sotia itseään vastaan ja viimeiset minuutit pistävät lähinnä pyörittelemään silmiä pöhköydellään.

Jos jostain elokuvaa kuitenkin voi kehua hieman, niin teinien perään lähtevät erilaiset tarot-mörrimöykyt ovat pääasiassa onnistuneita ilmestyksiä hienoine asuineen ja maskeerauksineen. Nämä monsterit menettävät tosin tehoaan sillä, kun tekijät kokevat pakottavaa tarvetta tunkea kameran aivan liian lähelle niiden rääkyviä naamoja, jolloin karmiviksi tarkoitetut hetket muuttuvat enemmänkin koomisiksi. Kameratyöskentely on kelvollista ja lavasteet oivalliset. Tietokonetehosteet eivät sen sijaan ole kaksiset ja äänimaailma on rakennettu täysin kovaäänisten pamausten varaan. Joseph Bisharan säveltämät musiikit ovat varsin geneeristä tunnelmointia taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.5.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Tarot, 2024, Screen Gems, Alloy Entertainment, Capstone Pictures, Ground Control, Serbia Film Commission