Näyttelijät: Joe Keery, Georgina Campbell, Liam Neeson, Lesley Manville, Gavin Spokes, Ellora Torchia, Vanessa Redgrave, Richard Brake ja Sosie Bacon
Genre: komedia, kauhu
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 16
Cold Storage perustuu David Koeppin samannimiseen kirjaan vuodelta 2019. Vuonna 2022 ilmoitettiin, että kirjan pohjalta on tekeillä elokuva, jonka Koepp käsikirjoittaa itse. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2023 ja nyt Cold Storage on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun näin yllä olevan julisteen tulevien leffojen joukossa, enkä halunnut tietää siitä sen enempää etukäteen. Kävinkin uteliaana katsomassa Cold Storagen heti ensi-iltapäivänä.
Varastolla työskentelevät Teacake ja Naomi saavat selville, että syvällä varastotilan uumenissa on hylätty armeijan tutkimuslaitos, minne piilotettu vaarallinen ja supertarttuva sieni on alkanut levitä.
Stranger Things -sarjasta (2016-2025) tuttu Joe Keery ja Barbarian-elokuvasta (2022) tuttu Georgina Campbell näyttelevät Teacakea ja Naomia, jotka työskentelevät varastolla, mistä ihmiset voivat ostaa itselleen säilytyshuoneita tavaroilleen. Kaksikko ei kuitenkaan tiedä, että erilaisten roinien lisäksi varaston uumenissa piilee jotain todella vaarallista, mikä on pääsemässä ulos vankeudestaan. Keery ja Campbell ovat kelpo valinnat rooleihinsa ja heidän väliltä löytyy hyvää kemiaa. Campbellin esittämä Naomi on rauhallisempi ja tarkkaavaisempi tyyppi, kun taas Keery esittää aikamoista hölösuuta. Periaatteessa Keery esittää Stranger Things -hahmoaan Steveä, joskin eri hiustyylillä.
Elokuvassa nähdään myös Liam Neeson selkävaivojensa takia eläköityneenä eversti Robert Quinnina ja Lesley Manville tämän entisenä työparina Trini Romanona, Sosie Bacon NASA:n tutkija Hero Martinsina, Ellora Torchia armeijalla työskentelevänä Abigailina ja Richard Brake tämän inhottavana esimiehenä Jerabekina, sekä Gavin Spokes Teacaken ja Naomin ärsyttävänä pomona Griffininä. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa ihan passelisti. Neesonista löytyy karismaa entisenä everstinä, joka on harvoja ihmisiä maan päällä, jotka tietävät varaston uumenista löytyvän sienen uhkaavudesta. Onpa myös kivaa nähdä Neeson jossain muussa kuin tusinatoimintarainassa.
Cold Storage jäi mielestäni harmillisen vaisuksi kauhukomediaksi, jossa olisi varmasti ollut potentiaalia paljon parempaankin. Tällaisenaan tuntuu siltä, että jokin pidättelee leffaa kaiken aikaa, oli kyse sitten Koeppin käsikirjoituksesta hänen oman kirjansa pohjalta tai sitten pienehköstä budjetista, joka taisi mennä lähinnä näyttelijöihin. Elokuva voisi olla villimpi, ronskimpi, hauskempi, ällöttävämpi, verisempi... Yksinkertaisemmin sanottuna Cold Storagen olisi pitänyt pitää enemmän hauskaa konseptinsa parissa.
Lähtökohtaisesti elokuva on nimittäin erittäin lupaava. Elokuvan alku pohjustaa sienen vaarallisuuden onnistuneesti ja kun päästään varastolle, leffa rakentaa jännitettä pätevästi. Mutta kun sieni alkaa tartuttamaan ihmisiä ja muuttamaan näistä omaa zombimaista armeijaansa, jonka ainoa tehtävä on levittää sientä muualle maailmaan, elokuva ei uskallakaan pistää haisemaan. Parit yrjöt ja tartunnan saaneiden räjähtelyt ovat kierolla tavalla veikeät, mutta etenkin loppusuoralla elokuva jää lähinnä toistamaan samoja temppuja, kun sen pitäisi nostaa kierroksiaan. Kun lopputekstit pyörähtivät käyntiin, ensireaktioni oli: "siinäkö se nyt olikin?" Ei Cold Storage huono ole ja sen katsoo kyllä sujuvasti kertakäyttöisenä kauhukomediana. Mutta jotain jää uupumaan ja se taas jää harmittamaan teatterista poistuessa.
Elokuvan ohjauksesta vastaa lähinnä televisiosarjojen parissa työskennellyt Jonny Campbell, jonka olisi pitänyt irrotella rohkeammin vekkulin konseptin kanssa. Samaa jää kaipaamaan myös Koeppin tekstistä, joka voi kenties toimia tällaisenaan kirjana, mutta joka tarvitsisi lisäpotkua elokuvamuodossa. Teknisestikin Cold Storage on hieman epätasainen. Se on ihan hyvin kuvattu ja sopivan napakasti leikattu kasaan, eikä leffa tunnu puolentoista tunnin kestossa liian pitkältä. Lavasteet ovat hienot, puvustus on oivallista ja tartunnan saaneiden maskeeraukset ovat tyylikkään ällöttävät. Tietokonetehosteista kuitenkin näkyy pienehkö budjetti, erityisesti tartunnan saaneesta peurasta, joka näyttää lähinnä videopelistä repäistyltä. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Mathieu Lamboley tunnelmoi kivasti musiikeillaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.2.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Cold Storage, Yhdysvallat, Ranska, 2026, StudioCanal, Ciné+OCS, Bibi Film tv, HunkyDory Films, Morocco Shooting and Support
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Kieran Culkin, Will Sharpe, Jennifer Grey, Kurt Equiawan, Liza Sadowy, Daniel Oreskes ja Ellora Torchia
Genre: komedia, draama
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 12
A Real Pain on Jesse Eisenbergin ohjaama, käsikirjoittama, tuottama ja tähdittämä draamakomedia. Juutalaistaustainen Eisenberg oli pohtinut vuosikaudet sukuhistoriaansa ja omaa etuoikeutettua elämäänsä sodasta kärsineisiin isovanhempiinsa verrattuna. Hän ryhtyi lopulta kirjoittamaan elokuvaa aiheen tiimoilta ja sai ympärilleen tuotantotiimin. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2023 ja lopulta A Real Pain sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2024. Nyt vuotta myöhemmin elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Eisenbergin ohjanneen ja kirjoittaneen tähdittämänsä leffan. Kävinkin katsomassa A Real Painin heti sen ensi-iltaviikonloppuna.
Isoäitinsä kuoleman jälkeen serkukset David ja Benji matkaavat Puolaan, nähdäkseen missä heidän isoäitinsä varttui ennen toista maailmansotaa.
Sen lisäksi, että Jesse Eisenberg käsikirjoitti A Real Painin, tuotti sen ja on myös ohjannut elokuvan, hän lisäksi tähdittää sitä, yhdessä Succession-sarjasta (2018-2023) tutun Kieran Culkinin kanssa. Eisenberg ei ollut nähnyt Culkinin töitä, mutta hänen siskonsa kehui Culkinia ja koki tämän olevan täydellinen valinta rooliin, joten Eisenberg pestasi miehen. Culkin oli pitkään epäileväinen ja meinasi jopa jättää leffan pari viikkoa ennen kuvauksia, kunnes tuottajana toimiva Emma Stone vakuutti tämän pysymään projektissa. Eisenberg ja Culkin näyttelevät serkuksia Davidia ja Benjiä, jotka päättävät tutustua juutalaissukuhistoriaansa matkustamalla Puolaan, heidän keskitysleiriltään selvinneen isoäitinsä vanhaan kotiin. David ja Benji ovat hahmoina oivan erilaiset toisistaan, Davidin ollessa hiljainen ja neuroottinen, kun taas Benji on eksentrinen ja vaikuttaisi potevan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Culkin on roolissaan erinomainen, tulkiten hyvin ailahtelevan hahmonsa monia puolia. Eisenberg esittää tuttuun tapaansa lähinnä itseään, mutta hoitaa hommansa mainiosti ja hänen ja Culkinin kemiat pelaavat täydellisesti yhteen.
Elokuvassa nähdään myös Will Sharpe turistikierrosta pitävänä Jamesina, sekä Jennifer Grey, Liza Sadovy, Daniel Oreskes ja Kurt Equiawan kierrokselle myös osallistuvina sinkkunaisena Marciana, pariskuntana Dianena ja Markina, sekä kymmenisen vuotta aiemmin juutalaisuuteen kääntyneenä Elogena. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan.
A Real Pain osoittautui maailmalta kantautuneiden kehujen arvoiseksi draamakomediaksi, joka näytti Eisenbergin kyvykkyyden kameran takana ohjaajana ja erityisesti kirjoittajana. Eisenbergin vuosien pohdiskelu sukuhistoriastaan ja omasta asemastaan keskitysleiriltä selviytyneen perillisenä siirtyy väkevään ja tunteikkaaseen tarinaan. On kiinnostavaa hypätä Davidin ja Benjin matkaan, kun serkukset lähtevät Puolaan ja on sitäkin kiinnostavampaa nähdä, kuinka miehet selvittelevät välejään reissun aikana. Introverttiä Davidia ja ekstroverttiä Benjiä on hiertänyt pitkään erilaiset asiat ja matkan varrella kyteneet eripurat nousevat esiin.
Elokuva tasapainottelee taidokkaasti draaman ja komedian välimaastossa, tarjoten niin hiljaiseksi vetäviä hetkiä kuin hyviä nauruja. Davidin ja Benjin keskustelut ovat toisinaan ikäviä, toisinaan taas perin hupaisia. Osa kohtauksista nostaa leveän hymyn huulille, mutta sitten taas esimerkiksi visiitti keskitysleirillä esitetään vakavasti, suurella kunnioituksella menehtyneitä kohtaan. Turistikierroksen muut osallistujat taas tuovat vuoroillaan esiin onnistuneen erilaisia näkemyksiä omasta kokemuksestaan juutalaisena. Vaikkei kuuluisi juuri kyseiseen uskontoon, elokuva saa katsojansa pohtimaan omaa identiteettiään ja paikkaansa maailmassa omaan sukuhistoriaansa ja kulttuuriinsa nähden. Kun matka on lopulta ohi, niin David ja Benji kuin myös katsojat jatkavat elämäänsä muuttuneina ihmisinä.
Teknisiltäkin ansioiltaan A Real Pain on mainio. Se on tasokkaasti kuvattu ja sujuvasti leikattu. Tiivis puolentoista tunnin kesto kuluu kuin hujauksessa. Lavastus on oivaa, samoin puvustus. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja puolalaissäveltäjä Frédéric Chopinin klassiset melodiat tuovat oman vahvan lisänsä tähän matkaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.1.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
A Real Pain, 2024, Topic Studios, Extreme Emotions, Fruit Tree
Ohjaus: Ari Aster Pääosissa: Florence Pugh, Jack Reynor, Vilhelm Blomgren, William Jackson Harper, Will Poulter, Ellora Torchia, Archie Madekwe, Liv Mjönes, Isabelle Grill, Anna Åström ja Hampus Hallberg Genre: kauhu Kesto: 2 tuntia 27 minuuttia Ikäraja: 16
Midsommar - loputon yö on Ari Asterin uusi kauhuelokuva. Filmistä ilmoitettiin heti, kun Aster oli saanut julkaistua esikoiselokuvansa Hereditary - Pahan perinnön (Hereditary - 2018). Leffa oli lähtenyt liikkeelle siitä, kun Hereditaryn tuottanut A24-yhtiö pyysi Asteria tekemään heille Ruotsiin sijoittuvan kauhuleffan. Aluksi Aster epäröi, mutta keksi sitten itseään kiehtovan tavan lähestyä aihetta ja aloitti käsikirjoituksen työstön. Kuvaukset alkoivat kesällä 2018 ja nyt Midsommar - loputon yö saa ensi-iltansa. Itse olin heti innoissani, kun kuulin elokuvasta. Minä suorastaan rakastuin Hereditaryyn (se oli yksi ehdottomista suosikkielokuvistani viime vuodelta) ja kun sain tietää, että Asterilta oli tulossa uusi kauhuleffa heti seuraavana vuonna, en malttanut odottaa sen näkemistä. Innostustani lisäsi se, kun pääsin katsomaan filmin viikkoa ennen ensi-iltaa Night Visionsin järjestämään näytökseen yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa.
Nuori nainen Dani lähtee poikaystävänsä ja tämän kavereiden kanssa Ruotsiin, Hälsinglandiin viettämään juhannusta kauniin ja rauhallisen luonnon keskellä. Siellä juhannustaiat saavat täysin uuden merkityksen...
Itselleni tuntematon nimi Florence Pugh nähdään leffan pääosassa Danina, joka yrittää toipua suuresta perhetragediasta. Läpi elokuvan Dani saa paniikkikohtauksia traumojensa vuoksi ja hahmon kokema ahdistus todella välittyy katsojaan asti. Pugh tekee hienoa työtä tuodessaan Danin kokemia tunteita esiin ja onnistuu usein vähäisin elein näyttämään paljon. Katsojan sympatiat ovat heti Danin puolella. Jack Reynor taas näyttelee Danin poikaystävää Christiania, joka ei saa katsojalta sympatiaa. Christian ei selvästi ole poikaystävänä kummoinen, sillä hän ei edes jaksa olla kunnolla tukena vaikeina aikoina. Varsinkin Ruotsissa hahmon huonot puolet nousevat esiin. Reynor on paikoitellen puinen osassaan, mutta parantaa huomattavasti, mitä pidemmälle tarina kulkee. Christianin kavereita ovat väitöskirjaansa työstävä Josh (William Jackson Harper), ruotsalaisia naisia innoissaan katsomaan lähtevä Mark (Will Poulter), sekä ruotsalainen Pelle (Vilhelm Blomgren). Josh kirjoittaa väitöskirjaansa eri maiden juhannuskulttuureista, minkä vuoksi hän on kiehtounut näkemään, kuinka Pellen suku juhlii. Pelle on mitä mukavin persoona, josta on vaikea olla pitämättä... vaikka juurikin hänen mukavuutensa viestii, että nyt on jossain jotain vialla. Mark taas tuo mukaan huumoria, vaikka onkin paikoitellen ärsyttävä tapaus, kun hän ei ymmärrä tai kunnioita Pellen suvun perinteitä. Kaikki kolme näyttelijää ovat mainioita valintoja rooleihinsa, vaikka lopulta vain Blomgren pääsee oikeasti vakuuttamaan taidoillaan. Elokuvassa nähdään myös mm. Ellora Torchia ja Archie Madekwe lontoolaisena pariskuntana, joka tulee myös viettämään juhannusta, sekä Hampus Hallberg, Liv Mjönes, Anna Åströn, Anders Beckman ja Isabelle Grill Pellen sukulaisina Ruotsissa.
Mistäköhän Midsommar - loputonta yötä lähtisi tosissaan purkamaan... Varmaankin siitä, että jos Hereditary - Pahan perintö ei uponnut, niin kannattaa jättää tämä leffa suosiolla väliin. Jos minun tavoin taas rakastit Hereditarya, tarjoaa Midsommar - loputon yö aikamoista herkkua. Siis huhhuh, kuinka hieno elokuva tämä onkaan! Vaikka olin innoissani, että ohjaaja-käsikirjoittaja Ari Aster teki näin nopeasti uuden filmin, minua myös hieman jännitti, että mitä jos hän ei onnistuisikaan tällä kertaa ja jäisi yhden mestariteoksen ihmeeksi. Onneksi näin ei ole asian laita. Kyseessä ei ole ihan yhtä huikea elokuva kuin Hereditary, mutta ei tämä kovin kauas taakse jää. Läpi leffan olin vain täysin ällistynyt, kuinka mestarillisella otteella Aster tekee elokuviaan ja kuinka vahvan vision hän on onnistunut tuomaan valkokankaille. Aster on rakentanut jokaisen kohtauksen erittäin huolellisesti, enkä voinut olla ihailematta, kuinka hän tietää tasan tarkkaan mitä tekee jokaisella osa-alueella.
Kauhuelokuvaksi Midsommar - loputon yö on yllättävän kaunis teos. Leffassa on jotain todella mystistä ja lumoavaa. Se hypnotisoi katsojansa transsiin ensiminuuteista lähtien ja vetää sitten yhä vain syvemmälle sen hitaasti kieroutuvaan maailmaansa. Elokuvalla kestää kauan, ennen kuin siinä alkaa tosissaan tapahtumaan karmivia asioita, mutta kun niitä tuodaan mukaan, eivät ne säästele katsojaansa. Näytöksessäni oli ihmisiä, jotka joutuivat katsomaan pois valkokankaalta, sillä meno muuttuu muutamassa kohtaa kuvottavaksi. Joillekin rauhallisesti rakentuva alkupää saattaa tuntua tylsältä, mutta itse olin vain täysillä mukana kaiken aikaa. Yleisesti joillekin katsojille elokuva on varmasti kokonaisuudessaan pitkäveteinen, sillä leffa todella kulkee rauhassa eteenpäin, eikä sillä ole koskaan kiire mihinkään. Midsommar - loputtomalla yöllä on kestoa lähes kaksi ja puoli tuntia, mutta itse en ottaisi siitä mitään pois tai tiivistäisi sitä, sillä Aster rytmittää filminsä aika lailla täydellisesti.
Vaikka mukana on kuvottavia ja todella epämiellyttäviä hetkiä, ei kyseessä kuitenkaan ole erityisen pelottava elokuva. Siinä, missä Hereditary - Pahan perintö oli hurjan painostava ja ahdistava filmi, mikä kasvatti katsojassa pahaa oloa, ei Midsommar - loputon yö pyri tekemään samaa. Lähinnä sen läpi vain kulkee ikävä tunne siitä, että tässä juhannusjuhlassa on jotain pahasti häiriintynyttä. Tunnelma rikkoutuu paikoitellen huumorilla, mitä on lisätty yllättävänkin paljon mukaan. Jotkut jutut ovat selvästi tarkoitettu hauskoiksi ja toisten aikana taas naurahtaa lähinnä hermostuneesti, sillä ruudulla tapahtuva on samaan aikaan huvittavaa ja karmivaa.
Midsommar - loputon yö ei todellakaan ole katselukokemus helpoimmasta päästä, etenkin kun kaiken lisäksi se on vielä jokseenkin monitulkintainen teos. Se ei ala erityisemmin selittelemään juhannusjuhlan... öh, erikoisempien puolten syvempää merkitystä, vaan se antaa lähinnä vinkkejä siellä täällä, joiden ansiosta katsojalle jää paljon pureskeltavaa lopputekstien alkaessa. Keskustelimmekin ystäväni kanssa leffan jälkeen vielä yli tunnin verran, mistä kaikessa leffassa onkaan kyse. Lisäksi elokuvan jälkeen tekee mieli tutkia erilaisia vanhoja kulttiperinteitä ja viedä niillä itseltään yöunet. Filmi käsittelee teemojaan erittäin hyvin ja kaikin puolin kyseessä on huikean vaikuttava kokemus, mikä nousee kevyesti tämän vuoden parhaimpien elokuvien joukkoon.
Enkä ole vielä edes puhunut mitään leffan teknisestä toteutuksesta! Se on nimittäin TÄYDELLISTÄ. Jos Midsommar - loputon yö ei kahmi palkintoja tai edes ehdokkuuksia kuvauksesta, niin minä kyllä suutun. Kyseessä on yksi parhaiten kuvatuista filmeistä, minkä olen pitkään aikaan nähnyt. Jokainen kuva on taideteos. Jokaisen kuvan liike tai liikkumattomuus on tarkkaan mietitty ja mukana on ällistyttävän upeita otoksia. Ilmakuva ajavasta autosta, joka kääntyy ylösalaisin. Hitaasti liikkuvat kuvat, jotka paljastavat hitaasti jotain epämiellyttävää. Napakasti alkavat kuvat jostain kauhistuttavasta näystä. Todella tarkkaan sommitellut kuvat, missä käytetään etu- ja taka-alaa, sekä hahmoja nerokkaasti hyödyksi. Laajat kuvat kauniista metsämaisemista. En kestä! Täydellisyyttä! Ja nämä kuvat ovat vielä erinomaisesti leikattu yhteen. Monet pitkistä kohtauksista eivät sisällä kuin vain pari leikkausta, sillä Aster luottaa niin täysillä näyttelijöidensä lahjakkuuteen ja täydelliseen kameratyöskentelyyn. Jo pelkkä kuvaus ja leikkaus onnistuvat luomaan epämiellyttävää tunnelmaa. Monet elokuvantekijät voivat vain haaveilla, että osaisivat tehdä jotain näin vaikuttavaa. Lisäksi kuvissa ällistyttää myös niiden värimaailma. Harvemmin sanon mitään filmien värisuunnittelusta, mutta tässä sekin on todella tarkkaan mietitty. Kuten moni muukin asia elokuvassa, värit ovat todella kauniit, mutta samalla ne viestivät siitä, ettei kaikki ole hyvin. Myös lavasteet ovat todella vaikuttavat, kuten ovat ruotsalaisten asut ja eräät maskeeraukset. Mukaan on lisäksi istutettu kekseliäillä tavoilla efektejä, mitkä lisäävät filmin hypnoottisuutta. Äänimaailma taas luo mukaan ahdistavuutta niin ääniefekteillään kuin tarkkaan hyödynnetyillä musiikeillaan.
En voi oikein muuta sanoa kuin että Ari Aster on nero. Kun muut tekevät kulttikauhua, Aster tekee kauhua kulteista. On päivänselvää, että Aster on kiehtoutunut todella kummallisista asioista ja on mielenkiintoista nähdä, millaisia elokuvia hän saa niistä aikaan. Elokuvantekijänä Aster on ihan omaa luokkaansa ja uskoisin tämän jälkeen hänen nimensä nousevan entistäkin enemmän esille, kun otetaan puheeksi kauhuelokuvien esimerkkitekijöitä. Hän tekee erinomaista työtä niin ohjaajana kuin käsikirjoittajana - saa näyttelijöistä kaiken irti ja luo hienosti tunnelmaa monin eri tavoin. Tänä päivänä on todella rohkea veto tehdä tällaisia leffoja ja ihailen suuresti Asteria, että hän on päättänyt puskea visionsa läpi vaikka väkisin.
Yhteenveto:Midsommar - loputon yö on fantastisen erinomainen kauhuelokuva, mikä nousee vuoden parhaimpien leffojen joukkoon! Ohjaaja-käsikirjoittaja Ari Aster onnistuu toistamiseen häikäisemaan suurella lahjakkuudellaan ja mielettömillä tavoillaan tuoda hurjan visionsa esiin. Aster pitää lähes kahden ja puolen tunnin teosta mestarillisesti ja jopa hypnoottisesti kasassa, mikä tekee katselukokemuksesta äärimmäisen kiehtovan. Leffa ei koskaan kiirehdi, vaan se todella kulkee rauhassa eteenpäin ja Aster tietää tasan tarkkaan, missä kohtaa kannattaa pistää shokeerauksia kehiin. Mukana on yllättävänkin kuvottavaa materiaalia. Vastapainona on tosin yllättävän paljon huumoria. Erityisen pelottava elokuva ei ole, mutta se onnistuu tarjoamaan hyvin epämiellyttävää henkeä ja ahdistamaan oikeissa paikoissa. Näyttelijät tekevät kaikki hyvää työtä (etenkin Florence Pugh) ja teknisesti filmi on huikea taidonnäyte. Kuvaus on ilmiömäisen upeaa ja jokainen otos on tarkkaan mietitty ja täydellistetty. Nämä kuvat ovat leikattu yhteen rautaisella otteella ja värimaailmaankin on panostettu. Aster todella tietää, mitä tekee kaikilla osa-alueilla, enkä malta odottaa, mitä hän seuraavaksi tekee. Tavallaan kuitenkin toivon, että hän kokeilisi pian jotain muutakin lajityyppiä, ettei hän jää vain kauhun pariin, mutta toisaalta tässä genressä hän on selvästi kuin kotonaan. Jos rakastit Hereditary - Pahan perintöä, on sinun pakko käydä katsomassa Midsommar - loputon yö. Jos taas inhosit Hereditarya, on tämä parempi jättää väliin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Midsommar, 2019, B-Reel Films, Parts and Labor
