Arvostelu: Hyppy ajassa (A Wrinkle in Time - 2018)

HYPPY AJASSA

A WRINKLE IN TIME

Ohjaus: Ava DuVernay
Pääosissa: Storm Reid, Deric McCabe, Levi Miller, Reese Witherspoon, Oprah Winfrey, Mindy Kaling, Chris Pine, Gugu Mbatha-Raw, Zach Galifianakis, Michael Peña, Andre Holland, Rowan Blanchard ja David Oyelowo
Genre: seikkailu, fantasia
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 12

A Wrinkle in Time, eli suomalaisittain Hyppy ajassa perustuu Madeleine L'Englen samannimiseen kirjaan vuodelta 1962. Elokuvan tehnyt Walt Disney -yhtiö oli tehnyt kirjan pohjalta jo aiemmin filmatisoinnin, vuonna 2003 suoraan televisioon ilmestyneen A Wrinkle in Timen, mikä ei kuitenkaan saanut kovin positiivista vastaanottoa. Vuonna 2010 Disney ilmoittikin kokeilevansa tarinan kääntämistä uudestaan. Elokuvan teko kuitenkin venähti, sillä käsikirjoittajaa jouduttiin vaihtamaan pariinkin otteeseen. Lopulta teksti saatiin kasaan, ja työryhmä ja näyttelijät palkattiin, ja kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2016. Hyppy ajassa sai ensi-iltansa alkuvuodesta 2018, mutta sen heikon menestyksen ja kriitikoilta saaman täystyrmäyksen vuoksi elokuva ei ilmestynytkään Suomen teattereissa, vaan saapui loppukesästä suoraan vuokrattavaksi eri palveluihin. Itse kiinnostuin leffasta, kun näin sen trailerin ja minua harmitti, kun Suomen ensi-iltaa siirrettiin yhä myöhemmäksi ja myöhemmäksi, kunnes se lopulta katosi kokonaan. Kun Hyppy ajassa viimeinkin ilmestyi vuokrauspalvelu Blockbusteriin, pääsin vihdoin katsomaan sen.

Megin ja Charles Wallacen tiedemies-isä katosi mystisesti neljä vuotta sitten. Eräänä päivänä kolme yliluonnollista olentoa saapuvat sisarusten luo ja kertovat heidän isänsä olevan eksyksissä toisella puolella maailmankaikkeutta, jolloin sisarukset lähtevät etsintäretkelle halki universumin.

Murryn sisaruksia, nuorta Meg-tyttöä ja hänen pikkuveli Charles Wallacea näyttelevät Storm Reid ja Deric McCabe. Tiedemiehen lapsina Meg ja Charles Wallace ovat näköjään automaattisesti kiinnostuneita tieteestä ja he ovat molemmat aika nerokkaita. Älykkyytensä vuoksi Meg ei ole kovin suosittu koulussa ja joutuu isänsä kaipuun lisäksi kärsimään kiusaajista. Hahmo on kiinnostava, mutta valitettavasti hänen kaarensa leffan aikana on hyvin kömpelösti kirjoitettu. Reid kuitenkin tekee parhaansa sen kanssa, mitä käsikirjoitus hänelle antaa. Megin pikkuveli Charles Wallace taas elää vain täysillä ja poukkoilee innokkaasti sinne sun tänne. Hahmo ei tunnu kyseenalaistavan mitään, vaan lähtee heti seikkailuun, kun siihen tulee mahdollisuus. Ei ole kovin mukavaa kritisoida lapsinäyttelijän suoritusta, sillä lapset eivät ole vielä ehtineet saamaan kokemusta alalta samalla lailla kuin aikuiset vastanäyttelijänsä, mutta nyt minun täytyy ikävä kyllä sanoa, että McCabe on todella huono tässä leffassa. Hän tuo hahmon innokkuuden aika ärsyttävästi esille, minkä lisäksi hän on armottoman kehno elokuvan loppupäässä. Tässä täytyy tosin syyttää lähinnä tekijöitä, jotka nostavat hahmon liian massiiviseen osaan, eivätkä ole älynneet, ettei McCabe vain pärjää niin merkittävässä roolissa.
     Megin ja Charles Wallacen kohtaamat kolme erikoista olentoa ovat olomuotoaan muuttava rouva Whatsit (Reese Witherspoon), kokoaan muuttava ja viisaita puhuva rouva Who (Oprah Winfrey) ja ihmisten lausahduksia lainaillen puhuva rouva Which (Mindy Kaling). Nämä olennot tuodaan mukaan oudon kömpelösti, eivätkä he koskaan ole niin kiehtovia kuin tekijät ovat selvästi luulleet. Tämän lisäksi olen häkeltynyt, kuinka kehnoja näyttelijät tässä ovat. Kalingista ja Winfreystä huomaa, että he tajusivat virheensä vasta, kun olivat sopimuksensa tehneet ja esiintyvät todella väkinäisesti. Witherspoon taas lähtee täysillä mukaan ja ylinäyttelee minkä kerkeää.
     Mukaan seikkailuun lähtee myös nuori poika Calvin (Levi Miller), joka on todella huonosti kirjoitettu hahmo. Calvin vain ilmestyy tarinaan ja heti tavattuaan Megin ja Charles Wallacen, hän on valmis lähtemään retkelle halki universumin pelastaakseen heidän isänsä. Hahmo vain roikkuu mukana, jotta mukaan saataisiin pientä ihastuksentynkää hänen ja Megin välille. Millerkään ei ole kummoinen roolissaan ja vaikuttaisi siltä, että hänkin on ihmetellyt hahmonsa tarkoitusta.
     Lisäksi elokuvassa nähdään Gugu Mbatha-Raw Megin ja Charles Wallacen äitinä, Zach Galifianakis erikoisena meediona, Michael Peña pahana Redinä, Andre Holland sisarusten koulun rehtorina ja Rowan Blanchard Megin kiusaajana. Äitihahmo saa harmillisen vähän ruutuaikaa, eikä Mbatha-Rawille jää muuta tekemistä kuin harmitella miehensä katoamista. Galifianakis vetää tuttuun tapaansa homman täysin yli ja aiheuttaa suurta myötähäpeää. Yleensä loistava Michael Peña tekee yllättävänkin sieluttoman roolityön. Holland taas kärsii surkeasti kirjoitetusta roolihahmosta. Megin pitäisi tehdä jollekulle valitus rehtorista, sillä tämä sanoo oikeasti inhottavia asioita. Loppujen lopuksi koko elokuvan paras näyttelijä on kadonnutta isää esittävä Chris Pine, joka osoittaa lahjakkuutensa, miksi onkin sääli, että hänen ruutuaikansa on todella minimaalinen.

Nyt kun olen vihdoin nähnyt Hyppy ajassa -elokuvan, minua ei todellakaan enää harmita, ettei se saapunut Suomen teattereihin. Lyttäävien arvostelujen ja kehnon menestyksen takia odotukseni eivät olleet korkeat, mutten silti voinut olla hämmästelemättä sitä, kuinka huono leffa tämä on. Kyseessä on ehdottomasti yksi surkeimmista Disney-filmeistä, minkä olen koskaan nähnyt - kenties jopa surkein! Miten ihmeessä tämä edes sai studion hyväksynnän? Disneyn kaltaisen megayhtiön luulisi pohtivan tarkkaan, mihin sijoittaa rahaa, mutta tämä tuntuu siltä, että studiopomot ovat vain ajatelleet kääräisevänsä helpot miljoonat taskuun. Hyppy ajassa on yksi sieluttomimmista, innottomimmista ja mitäänsanomattomimmista filmeistä, minkä olen aikoihin katsonut. Tiedän kyllä, että fantasia on todella vaikea genre. Tehtynä oikein se voi johtaa huikeisiin asioihin, kuten Taru sormusten herrasta -trilogiaan (The Lord of the Rings - 2001-2003), mikä kuuluu ehdottomien suosikkileffojeni joukkoon, sekä J. K. Rowlingin "Harry Potter" -kirjasarjaan (1997-2007) ja sen pohjalta tehtyihin elokuviin (2001-2011), mitkä merkitsevät minulle enemmän kuin voin sanoin kuvailla. Hyppy ajassa vajoaa kuitenkin aivan käsittämättömän pohjalle ja menee jatkuvasti siitä, mistä aita on matalin.

Elokuva kuvittelee kyllä olevansa kiehtova, eeppinen, nokkela, koskettava, hauska ja jännittävä, mutta se ei oikeastaan ole mitään näistä asioista. Leffan tarina voisi kiinnostaa, jos sen hahmot tekisivät vaikutuksen tai jos se olisi kerrottu hyvin. Tarina vain loikkii eteenpäin ja heittää henkilöitä paikasta toiseen erilaisten maailmojen ja olentojen luokse, joita elokuva pitää mahdottoman erikoisina, mutta mitkä eivät tarjoa katsojalle minkäänlaista vau-efektiä. Leffasta tuntuu puuttuvan täysin Disney-taika, eikä missään ole sellaista ihmettä, mitä yhtiön filmeissä on totuttu näkemään. Huumori ei todellakaan iske, vaan aiheuttaa lähinnä myötähäpeää, eivätkä toiminnalliset kohtaukset ole jännittäviä, sillä ne ratkeavat naurettavan helposti, eikä niissä tunnu oikeasti olevan minkäänlaista vaaraa. Yhdessä kohtauksessa leffa onnistuu hieman koskettamaan, sen voin myöntää. Koko rainassa on siis yksi aidosti hyvä hetki, mutta harmillisesti sekin menee pilalle, kun sen jälkeen nähdään mitä tylsin loppuhuipennus. Elokuvan paha voima, mitä kolme rouvaa kutsuvat nimellä "Se" (kyseessä ei valitettavasti ole se "Se", eli Pennywise-klovni) on käsittämättömän tylsä ja unohdettava vastus.

Leffan on ohjannut Ava DuVernay, joka on aiemmin tehnyt lähinnä realistisempaa draamaa, kuten parhaan elokuvan Oscar- ja Golden Globe -ehdokas Selman (2014). Hyppy toisiin maailmoihin ja fantasiasatuihin ei ole luonnistunut häneltä lähes lainkaan. DuVernayn draamataidot pääsevät esille elokuvan ainoassa hyvässä kohtauksessa, mutta muuten hän tekee laimeaa työtä, eikä saa edes konkarinäyttelijöitä kiinnostumaan projektista. Jeff Stockwellin ja Jennifer Leen työstämä käsikirjoitus vaatisi myös paljon viilaamista ja he olisivat voineet oikeasti miettiä käytännöllisyyttä kirjoittaessaan Charles Wallacen roolia. Sentään Hyppy ajassa on kuvattu kelvollisesti. Mukana on useita tyylikkäitä otoksia ja suurimmaksi osaksi efektit näyttävät ihan hyviltä. Jotkut tehosteet, kuten King Kongin kokoinen Oprah ovat kuitenkin aika kehnosti toteutettuja. Puvustus- ja maskeeraustiimit ovat päässeet leikittelemään rouvien ja muiden yliluonnollisten hahmojen kanssa. Ääniporukka taas on luonut hyvän audiomaailman filmille. Säveltäjä Ramin Djawadin työ taas tuntuu valuvan täysin hukkaan, kun elokuva käyttää niin paljon jo olemassa olevia kappaleita, jotka yrittävät epätoivoisesti luoda haikeaa tunnelmaa.

Yhteenveto: Hyppy ajassa on yksi kaikkien aikojen surkeimmista Disney-elokuvista, ellei jopa surkein. Satuelokuvista tunnetun yhtiön taikuus ja ihme eivät ole millään tavalla läsnä tässä rainassa, vaan lopputuloksena on yksi innottomimmista ja sieluttomimmista fantasialeffoista, minkä olen joutunut katsomaan. Elokuva ei koskaan tarjoa minkäänlaista vau-efektiä, eikä sen seikkailu koukuta lainkaan. Jännitystä ei löydy, eivätkä vitsit naurata. Suurimmaksi osaksi filmi on todella myötähäpeällistä katsottavaa, etenkin Winfreyn, Witherspoonin, Kalingin, Peñan ja etenkin nuoren McCaben takia. Käsikirjoittajat ottivat riskin pistäessään McCaben roolihahmon todella tärkeään rooliin ja se kostautuu mitä ikävimmällä tavalla, tekemällä elokuvan loppupäästä tuskastuttavan kiusallisen. Elokuva sisältää yhden ainoan hyvän kohtauksen, joka onnistui pienesti koskettamaan, mutta siinä se. Hyppy ajassa on aivan kauhea pohjanoteeraus Disneyltä, enkä voi käsittää, miten tämä alunperin edes saatiin tehtyä? On varmaan sanomattakin selvää, etten todellakaan suosittele tätä kenellekään. Lapset saattavat löytää tästä jonkinlaista riemua, mutta tuskinpa hekään muistavat tästä mitään enää seuraavana päivänä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
A Wrinkle in Time, 2018, Walt Disney Pictures, Whitaker Entertainment

Yhteistyössä

Arvostelu: Pan (2015)

PAN (2015)

Ohjaus: Joe Wright
Pääosissa: Levi Miller, Garrett Hedlund, Hugh Jackman, Rooney Mara, Adeel Akhtar, Amanda Seyfried, Kathy Burke, Lewis MacDougall ja Cara Delevingne
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Ikäraja: 12

Peter Pan on ollut hyvin tuttu tarina minulle jo pienestä pitäen. Ensimmäinen elokuva, jonka näin elokuvateatterissa, oli Walt Disneyn Return to Never Land (2002), joka on jatko-osa Disney-klassikko Peter Panille (1953). Yli satakymmenen vuotta vanhasta tarinasta on ehditty vääntämään vuosien varrella useita elokuvaversioita, joista itse olen nähnyt Disney-pätkien lisäksi näytellyn Peter Panin vuodelta 2003, sekä Steven Spielbergin ohjaaman Hookin (1991). Pidän tarinasta, joten kun kuulin, että Warner Brosilla tehdään uutta näyteltyä versiota elokuvasta, mielenkiintoni heräsi. Pahikseksi roolitettiin X-Men -elokuvasarjasta (2000-) Wolverinena tuttu Hugh Jackman ja kiinnostukseni nousi. Petyin tietty, kun sain selville, ettei Jackman olisikaan kapteeni Koukku ja että elokuva kertoisikin tarinan siitä, miten Peter päätyi Mikä-mikä-maahan. Toisaalta taas ajattelin, että ehkä se voisikin olla ihan kiva pätkä ja olin jo aikeissa mennä katsomaan elokuvan, mutta sitten arvosteluja alkoi sadella ja niissä elokuva haukuttiin aivan lyttyyn. Pan oli tuntuva isku Warner Brosin vyön alle, sillä kovin montaa ei elokuva loppupeleissä kiinnostanut. En ole kuullut keneltäkään tutultani, että he olisivat katsoneet Panin. Päätin kuitenkin, että joku päivä katsoisin elokuvan nähdäkseni, onko se todella niin huono kuin lähes kaikki väittävät. Onnekseni se oli ilmestynyt Netflixiin, joten sain sen katsottua ilmaiseksi. Onneksi niin, sillä säälin jokaista, joka joutui maksamaan tämän näkemisestä.

Orpo Peter-poika päätyy merirosvolaivan kyydissä Mikä-mikä-maahan, jossa hän kuulee olevansa ennustuksen valittu.

Päärooliin Peter Paniksi on roolitettu Levi Miller, joka jättää katsojan tavallaan todella kylmäksi. Tämä on hänen ensimmäinen iso roolinsa, joten on tietty ymmärrettävää, ettei Miller ole kovin huikea näyttelijä vielä, mutta hän ei saa tuotua edes kovin uskottavaa lapsen intoa mukaan hahmoonsa. Saattaa olla, että nuorelle näyttelijänalulle tuotti vaikeuksia esiintyä, kun lähes kaikki ympärillä on pelkkää vihreää kangasta. Jos Millerillä on aikomusta menestyä urallaan, niin on sääli, jos hänet muistetaan vain tästä. Mukana olemisen innostus on kuitenkin näkyvissä ja lähes koko elokuvan ajan tuntuu siltä, että Miller on ainoa näyttelijä, jota edes kiinnosti olla mukana tässä.
     Kapteeni Koukkuna tässä nähdään Carrett Hedlund (tosin ei vielä kapteenina, vaan ihan pelkkänä Koukkuna), joka on todella raivostuttava. Ohjaaja ja Hedlund ovat varmaan hakeneet jonkinlaista Mikä-mikä-maan Indiana Jonesia, mutta epäonnistuneet siinä totaalisesti. Koukku on aivan liian paljon mukana, eikä elokuva valitettavasti näytä, kuinka krokotiili puraisee häneltä käden irti. Koukusta on yritetty tehdä juro naistenmies, joka olisi samalla myös hyvä taistelija, sekä potentiaalinen johtaja, mutta hahmo ei tunnu olevan loppujen lopuksi mitään niistä.
     Hugh Jackman vetää Mustaparta-pahiksen roolin aivan liian yli. Hän on päässyt revittelemään kunnolla, eikä kukaan ole tainnut edes uskaltaa sanoa hänelle, että voisi jo hieman hillitä. Jackman näyttää paikoitellen siltä, että haluaisi vain saada palkkansa ja päästä pois kuvauksista. Hän olisi ihan hyvin voinut esittää tämänkin kuvausten ajan Wolverinea jossain X-Men -leffassa.
     Peter Panin intiaaniystävä Tiikerililja on aika kaukana intiaanista tässä. Alkuasukkaiksi heimolaisia kutsutaan, mutta intiaaneiksi heitä on vaikea sekoittaa. Juuri Oscar-ehdokkaana ollut Rooney Mara ei vakuuta roolissaan lähes lainkaan ja hahmo tuntuu olevan mukana vain, koska on pakko. Se ei tosin selitä sitä, että elokuvasta puuttuu Helinä-keiju, joka on tärkeämpi hahmo tarinassa. Merenneitoja on mukana todella lyhyesti ja heitä esittää Cara Delevingne, joka ei sano mitään ja on todella ilmeetön.
     Koukun apuri Smee on tietysti mukana ja häntä näyttelee Adeel Akhtar. Smeen on tarkoitus luoda mukaan komiikkaa, mutta lähinnä hän vain ärsyttää. Muita hahmoja elokuvassa on mm. Peterin orpokotiystävä Nibs (Lewis MacDougall), jonka katsoja unohtaa heti alkupätkän jälkeen ja orpokodin hullu johtaja Barnabas (Kathy Burke), jonka kuolemaa katsoja toivoo koko elokuvan ajan. Peter Panin äitinä nähdään lyhyesti ruudulla käyvä Amanda Seyfried.

Elokuvan alussa Peterin äiti hylkää lapsensa orpokodin ovelle keskellä yötä. Kaksitoista vuotta myöhemmin on käynnissä toinen maailmansota - joka ei tosin tunnu vaikuttavan hahmoihin erityisemmin mitenkään. Kerran pommikoneet käyvät kääntymässä, mutta siitäkin selvitään helpommin kuin säikähdyksellä. Peter ja Nibs huomaavat, että orpokodin lapsia on alkanut katoilla öisin ja he päättävät tutkia asiaa. Eräänä yönä merirosvolaiva saapuu orpokodin ylle ja vie loput lapset mukanaan - kaikki paitsi Nibsin. Laiva vie Peterin Mikä-mikä-maahan, jota hallitsee Mustaparta. Lapset pakotetaan kaivoksiin kaivamaan keijupölyä, eli pixumia. Peterin löytäessä palan pixumia, alkaa tapahtumakaari, joka johdattaa hänet kohti ennustettua kohtaloaan.

"Panin alkutarina" kuulostaa sinänsä ihan hyvältä selitykseltä sille, miksi tarvitsisimme uuden Peter Pan -elokuvan. Ideana elokuva vaikuttaa ihan toimivalta. Mikä siinä on sitten pielessä? Kuten ylhäällä jo mainitsin, niin ainakin näyttelijät. Heidän lisäksi elokuva epäonnistuu kertomaan sen tarinan, jota se pohjustaa jo alun kertojaäänessä. Miksi Peter Pan ja kapteeni Koukku vihaavat toisiaan? Siihen kysymykseen joutuu odottamaan vastausta vielä lopputekstien jälkeenkin, sillä tämä pätkä keskittyy aivan muuhun. Keijujen ennustuksen mukaan ihmisen ja keijun lapsen kohtalona on voittaa Mustaparta ja vapauttaa Mikä-mikä-maan kansa. Peter Pan sattuu tietysti olemaan kyseinen lapsi. Miksi Peter Paniin täytyi tunkea mukaan joku iänikuinen ennustus, jonka mukaan hyvä nousee tuhoamaan pahan? Idea tosiaan vaikuttaa hyvältä, mutta sinnetänne hyppivän alun jälkeen elokuva lässähtää totaalisesti, kun sen pitäisi päästä vauhtiin. Katsojaa yritetään hämätä miljoonilla tehosteilla, mutta kun ne on tehty todella huonosti, niin mitä jää jäljelle? Huonoa näyttelyä ja tympeä elokuva, joka ei tuntuisi Peter Panilta, jos se ei muistuttaisi siitä kaiken aikaa. Dialogilla yritetään selittää aivan kaikki, eikä elokuva luota siihen, että katsoja voisi päätellä jotain itsekin. Parit hassut juonenkäänteet ovat aivan turhia ja toimintapätkät lähinnä puuduttavat. Elokuvassa näyttäisi muka tapahtuvan paljon kaikkea ja välillä pidetään hengähdystaukoja, jotta voi jälleen tapahtua hirveästi lisää.

Elokuva ei tunnu kertaakaan saavan otetta katsojasta. Useasti sitä vain lähinnä miettii, että mitä helvettiä ruudulla oikein edes tapahtuu? Muutamia viihdyttäviä pätkiä onneksi löytyy, mutta ne pitää oikein kaivella muistista, sillä päällimmäisenä mieleen jää ärsyyntyminen. Leffassa yritetään myös heittää välillä vitsejä mukaan, mutta ne ovat jopa niin huonoja, etten edes minä nauranut niille. Esimerkkinä kohta, jossa laiva saapuu vihdoin Mikä-mikä-maahan, niin mitä Peter Pan sanoo? "Onko tämä Kanada?" Siis ihan oikeasti... Päässäni ehti vain nopeasti käydä ihmetys siitä, että pitikö repliikin naurattaa, mutta ihmetys muuttui toiseen, kun tajusin, että Mikä-mikä-maan väki laulaa kuorona Nirvanan "Smells Like Teen Spirit" -kappaletta. Tämänkin kai piti naurattaa tai jotain, mutta itse mietin lähinnä, että pitikö tämän siis tapahtua toisen maailmansodan aikaan? Jos alussa ei saanut oikein kiinni siitä, mitä elokuva yritti olla, niin tuossa kohtaa en halunnut enää edes yrittää saada kiinni. Lopun elokuvasta katsoin tympeänä ja yritin piristykseksi syödä suklaakonvehteja, mutta eivät nekään parantaneet katselukokemustani. Eikö kukaan tuotantotiimistä koskaan läimäissyt ohjaajaa käsikirjoituksella päin naamaa ja kysynyt, että mitä on tämä roska? Pitikö edes kukaan elokuvan tekijöistä oikeasti tästä elokuvasta?

Panin on ohjannut Joe Wright, enkä oikein tiedä, mitä hän mietti tätä tehdessään. Kai hän halusi vain yksinkertaisesti tehdä kivaa popcornviihdettä koko perheelle - painotussanalla "kivaa", sillä en usko, että kukaan uskoi tästä tulevan mitään enempää. Enkä etenkään usko, että koko perhe voisi nauttia tästä. Muksuille tämä voi toimia, mutta vanhemmat haluaisivat vain mitä luultavimmin pitää loppuelokuvan kestävän vessatauon tai esittää nukahtavansa, toivoen, että lopulta oikeasti nukahtavat. Kuvaus on ihan menevää, kuten myös leikkaus kohtausten sisällä. Kohtauksesta toiseen siirtyminen taas tapahtuu etenkin alussa todella sekavasti. Alusta tuntuu puuttuvan jotain, mutta toisaalta on hyvä, ettei elokuva kestä hetkeäkään kauempaa, sillä tällaisenakin se on puuduttavaa katseltavaa. Noh, ainakin John Powellin säveltämä musiikki on ihan menevää. Visuaalisesti elokuva näyttää erittäin kököltä.

Yhteenveto: Pan on mitäänsanomaton, puuduttava ja huono tekele. Oli siinä muutama viihdyttävä osio, mutta pakettina elokuva ei vain toimi. Näytteleminen on huonoa ja ainoa, jota elokuvassa oleminen tuntuu kiinnostavan, on Peterin näyttelijä Levi Miller. Carrett Hedlund ja Hugh Jackman ovat molemmat todella huonoja. Elokuva ei saa otetta katsojastaan ja hyppii sinne sun tänne, luullessaan olevansa kovinkin viihdyttävä seikkailupätkä. Lapset tästä varmaan pitäisivät, mutten suosittele näyttämään tätä heille, enkä suosittele muutenkaan katsomaan tätä. Tämä ei ole aikanne arvoinen - paitsi jos on todella tylsää, eikä Netflixistä löydy mitään muuta. Tehosteet ovat kauheat ja luulisi, että ison luokan yhtiöllä olisi varaa tarjota enemmän. Warner Bros teki tällä viime vuonna Peter Panille sen, minkä Tarzanille tänä vuonna The Legend of Tarzanilla (2016). Saa nähdä, millainen yhtiön Jungle Book: Originsista (2018) tulee... Toivottavasti tälle ei tehdä koskaan jatkoa. Jos joku Walt Disneylla kuulee, niin olkaa kilttejä ja tehkää hyvät näytellyt versiot Peter Panista ja Tarzanista, samalla lailla miten teitte The Jungle Bookista (2016).

Kirjoittanut: Joonatan, 12.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.blog.coyoteproductions.co.uk
Pan, 2015, Warner Bros. Pictures, RatPac-Dune Entertainment, Berlanti Productions, Moving Picture Company