Hämärästä aamunkoittoon (From Dusk Till Dawn - 1996) - elokuva-arvostelu

HÄMÄRÄSTÄ AAMUNKOITTOON

FROM DUSK TILL DAWN

Ohjaus: Robert Rodriguez

Näyttelijät: George Clooney, Quentin Tarantino, Harvey Keitel, Juliette Lewis, Ernest Liu, Salma Hayek, Brenda Hillhouse, Cheech Marin, Michael Parks, Danny Trejo, Tom Savini ja Fred Williamson

Genre: rikos, kauhu, toiminta, komedia, fantasia

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 16

From Dusk Till Dawn, eli suomalaisittain Hämärästä aamunkoittoon on Robert Rodriguezin elokuva. Robert Kurtzman keksi idean leffaan jo vuonna 1988, luodakseen töitä perustamalleen efektifirma KNB EFX Groupille. Vuonna 1990 Kurtzman teki Quentin Tarantinon kanssa diilin, jossa Tarantino kirjoittaisi hänen ideansa pohjalta elokuvan käsikirjoituksen ja vastapalveluna KNB tekisi efektit Tarantinon esikoiselokuvaan Reservoir Dogsiin (1992). Reservoir Dogsin ja Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta -leffan (Pulp Fiction - 1994) menestyksen myötä Tarantino vei Kurtzmanin idean pohjalta laatiman tekstinsä Miramax-yhtiölle, missä tartuttiin projektiin. Tarantino ei kuitenkaan itse halunnut ohjata elokuvaa, vaan pyysi pestiin kaverinsa Robert Rodriguezin. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 1995 ja lopulta Hämärästä aamunkoittoon sai maailmanensi-iltansa 17. tammikuuta 1996 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva menestyi hyvin lippuluukuilla, mutta se sai kriitikoilta vaihtelevaa palautetta, sekä huonoimman miessivuosan Razzie-ehdokkuuden. Itse katsoin leffan jo nuorempana, jolloin pidin sitä varsin viihdyttävänä. Kun huomasin Hämärästä aamunkoittoon viettävän 30-vuotisjuhlaansa, päätin sen kunniaksi katsoa elokuvan pitkästä aikaa uudestaan ja samalla arvostella sen.

Veljekset Seth ja Richie Gecko ovat ryöstäneet pankin, tappaneet useamman ihmisen ja yrittävät nyt paeta Meksikoon. Matkallaan he törmäävät lomailevaan perheeseen, jonka he ottavat panttivangikseen ja vetäytyvät yöksi Titty Twistersin majataloon, tietämättä mikä siellä odottaa...

Päärooleissa Seth ja Richie Geckona nähdään George Clooney ja käsikirjoittaja Quentin Tarantino, joka taisi vängätä itsensä rooliin, kirjoitettuaan Richielle kohtauksen, missä hän imuttelee Salma Hayekin varpaita. Tuolloin lähinnä hurmurirooleista tunnettu Clooney ja lähinnä kameran takana viihtynyt, mutta satunnaisia pikkurooleja tehnyt Tarantino tuntuvat kummatkin todella erikoisilta valinnoilta, mutta kenties juuri siksi homma toimii ja molemmat pääsevät irrottelemaan eri tavalla kuin ennen. He sopivat täydellisesti osiinsa rikollisveljeksiksi, jotka ovat juuri ryöstäneet pankin ja kaahaavatkin nyt kohti Meksikon rajaa. Hahmoina veljekset ovat onnistuneen erilaisia, joskin molemmat ovat varsin häikäilemättömiä paskiaisia. Seth on kaksikon aivot, kun taas Richie on huomattavasti arvaamattomampi tyyppi. Veljesten matkaa seuraa yllättävänkin kiinnostuneena, siitä huolimatta, että katsojan on vaikea tykätä näistä tyypeistä.

     Elokuvassa nähdään myös Harvey Keitel Jacob Fullerina, entisenä pastorina, joka on menettänyt uskonsa, jäätyään vaimonsa kuoleman myötä yksinhuoltajaisäksi kahdelle lapselleen, Katelle (Juliette Lewis) ja Scottille (Ernest Liu), Brenda Hillhouse veljesten panttivankina pitävänä pankkivirkailija Gloria Hillinä, Danny Trejo Titty Twister -strippikapakan baarimikkona, sekä Salma Hayek tanssija Santanico Pandemoniumina. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa passelisti, etenkin karismaattinen Keitel perheenisänä, joka yrittää suojella lapsiaan, kun Geckot päättävät hyödyntää heidän asuntoautoaan rajan ylittämiseen.

Hämärästä aamunkoittoon on ehdottomasti niitä elokuvia, jotka kannattaa katsoa tietämättä niiden sisällöstä kovinkaan paljoa etukäteen. Leffa lähtee liikkeelle perinteisempänä rikostarinana, mutta puolen välin tietämillä se kiskaisee maton todella reippaasti katsojan jalkojen alta ja lähtee täysin uudenlaiseen suuntaan, vaihtamalla myös lajityyppiä täysin. En nyt lähde sen enempää paljastamaan, mitä salaisuuksia Titty Twisteristä löytyy, mutta sanon vain, että sen myötä elokuva pääsee kokonaan uudelle tasolle pitämään hauskaa. 

Kyseessä on kokonaisuutena aivan mahtava ja täysin omalaatuinen genreblenderi, joka toimii vakuuttavasti niin rikostarinana kuin, noh, mitä ikinä elokuvan toinen puolisko tarjoaakaan. On jo valmiiksi jännittävää seurata, kuinka veljesten pakomatka etenee, mutta myöhemmin meno äityy niin villiksi, että takaa-ajajatkin pääsevät unohtumaan. Jännittävän menon ja kekseliään yllättävien käänteiden lisäksi Hämärästä aamunkoittoon on myös todella hauska elokuva. Tarantino on mestari keksimään nasevaa dialogia, joka tarjoaa jo omat hupinsa, mutta sen myötä, kun leffa kääntää kaiken päälaelleen, ohjaaja Robert Rodriguez ymmärtää pitää kielen poskessa. Lopputuloksena on täysin omanlaisensa eri lajityyppejä tyylikkäästi yhdistelevä paketti, joka kannattaa ehdottomasti vilkaista. Sen käänne voi tuntua joidenkin katsojien mielestä typerältä ja luotaantyöntävältä, mutta omasta mielestäni tämä täysin puskista tuleva muutos vain parantaa leffaa ja sementoi elokuvan aseman omanlaisenaan klassikkona.

Hämärästä aamunkoittoon on teknisiltä ansioiltaan pääasiassa mainio, joskin sen parit tietokonetehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä jo aikoja sitten. Elokuva on taitavasti kuvattu ja mukana on joitain varsin tyylikkäitä otoksia. Titty Twisterin lavasteet ovat hienot ja puvustajat ovat tehneet oivaa työtä. Maskeeraukset ovat vekkulit, eikä tekoveressä todellakaan säästellä sitten, kun toiminta käynnistyy. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Graeme Revellin säveltämät musiikit tunnelmoivat menevästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

From Dusk Till Dawn, Yhdysvallat, 1996, Dimension Films, A Band Apart, Los Hooligans Productions, Miramax

Arvostelu: Kill Bill: Volume 2 (2004)

KILL BILL: VOLUME 2

Ohjaus: Quentin Tarantino

Pääosissa: Uma Thurman, Michael Madsen, Daryl Hannah, David Carradine, Gordon Liu, Michael Parks, Chris Nelson, Bo Svenson, Larry Bishop, Perla Haney-Jardine, Helen Kim ja Samuel L. Jackson

Genre: toiminta, draama

Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia

Ikäraja: 16

Kill Bill: Volume 2 on toinen osa Quentin Tarantinon neljännestä elokuvasta. Tarantino suunnitteli Kill Billin alun perin yhdeksi ainoaksi elokuvaksi, mutta kun sen yhteiskesto oli jopa neljä tuntia, eikä Tarantino suostunut tiivistämään sitä, hänet painostettiin lopulta jakamaan filmi kahtia. Kill Bill: Volume 1 sai ensi-iltansa syksyllä 2003 ja sen jatko-osa Kill Bill: Volume 2 ilmestyi jo huhtikuussa 2004. Elokuva ei saanut ihan yhtä positiivista vastaanottoa kriitikoilta kuin ensimmäinen osa, eikä se ollut yhtä iso hitti, mutta se tuotti kuitenkin budjettinsa reippaasti takaisin ja sai kehuja. Elokuva sai myös Golden Globe -ehdokkuudet parhaasta naispääosasta ja miessivuosasta. Itse näin kummatkin Kill Bill -elokuvat kymmenisen vuotta niiden ilmestymisen jälkeen. Pidin kovasti ensimmäisestä osasta, mutta jatko-osa tuotti minulle pettymyksen. Olen pitkään pohtinut filmien uudelleenkatselua ja kun huomasin Kill Bill: Volume 1:n täyttävän 20 vuotta, päätin sen kunniaksi katsoa ja arvostella molemmat osat. Innostuin ensimmäisestä osasta niinkin paljon, että heti kun olin kirjoittanut siitä arvostelun, pistin Kill Bill: Volume 2:n pyörimään.

Tapettuaan O-Renin ja Vernitan, morsian siirtyy listallaan seuraaviin uhreihin, Buddiin, Elleen ja pääjehu Billiin, jatkaessaan vimmaista kostoretkeään.

Uma Thurman palaa rooliinsa morsiamena, joka jatkaa kostoaan tapetun miehensä (Chris Nelson) ja syntymättömän tyttärensä vuoksi. Thurman kanavoi yhä samaa uhmakkuutta ja vaarallisuutta roolihahmoonsa kuin ensimmäisessä osassa - eikä ihme, kuvattiinhan osat alustavasti yhdeksi pitkäksi elokuvaksi. Mitä lähemmäs morsian pääsee varsinaista kohdettaan, sitä varmemmin hän hommaansa hoitaa. Hahmoa kannustaa loppuun asti onnistumaan tavoitteessaan ja hänen puolesta jännittää yhä vain enemmän, kun huipennus häämöttää.

     Ensimmäisen osan keskittyessä Lucy Liun näyttelemään O-Reniin ja Vivica A. Foxin esittämään Vernitaan, Kill Bill: Volume 2 antaa enemmän tilaa Kyykäärmetapporyhmän muille jäsenille, Michael Madsenin näyttelemälle Buddille, Daryl Hannahin näyttelemälle Ellelle, sekä tietty joukon johtajalle, David Carradinen näyttelemälle Billille. Jokainen kolmikosta muodostaa hyvin erilaisen uhkan morsiamelle ja hahmot ovat kiinnostavia. Madsen on mainio elämäänsä kyllästyneenä miehenä, Hannah oivallinen raivokkaana tappajana ja Carradine huokuu karismaa lipevänä miehenä kaiken taustalla.

Lisäksi elokuvassa nähdään myös edellisestä osasta tutut Gordon Liu ja Michael Parks uusissa rooleissa kamppailulajien mestari Pai Meinä ja eläköityneenä parittaja Estebanina, sekä Tarantinon luottonäyttelijä Samuel L. Jackson pianistina morsiamen hääharjoituksissa, jossa kauhistuttava, kostoretken aiheuttanut verilöyly tapahtui.

Kill Bill: Volume 2 lähtee käyntiin näyttämällä, mitä kyseisenä hääharjoituspäivänä todellisuudessa tapahtuikaan. Mustavalkoisena esitetty alkuvartti on erinomaisen tiivistunnelmainen startti. Katsojan syke nousee nousemistaan, sillä tietää, mitä tuleman pitää. Alku lupailee vahvasta jatko-osasta, joka veisi hienosti alkaneen kostoreissun kunnialla päätökseen, mutta harmillisesti lopputulos ei ihan yllä luvatulle tasolle. Elokuvassa on paljon hyvää, mutta silti kummallakin katselukerralla koin jatko-osan pettymyksenä aivan mahtavan Kill Bill: Volume 1:n jälkeen.

Vaikka Kill Bill tarkoitettiinkin alun perin yhdeksi elokuvaksi ja Quentin Tarantino sinnikkäästi sanoo edelleen, että niitä pitäisi ajatella yhtenä elokuvana, ovat Volume 1 ja Volume 2 lopulta liian erilaiset teokset, jotta ne voisi nähdä täysin yhtenäisenä. Siinä, missä Volume 1 oli voimakkaasti tyylitelty, vimmainen ja räjähtävä toimintaelokuva, jossa pistettiin ihmisiä paloiksi ihan jumanperkuleesti, Volume 2 on huomattavasti rauhallisempi ja hidastempoisempi teos. Jos ensimmäistä osaa katsoessa jäi kaipaamaan Tarantinolle tyypillisiä pitkiä keskusteluja, niitä on toinen osa pullollaan - jopa ehkä liiaksikin asti. Volume 2:lla on kestoa lähes puoli tuntia enemmän kuin Volume 1:llä ja filmi kaipaisi hieman tiivistämistä.

Ei Kill Bill: Volume 2 todellakaan huono filmi ole, mutta sitä katsoessani en vain voi olla pohtimatta, että kaikki parhaat jipot käytettiin jo ykkösosassa ja Volume 2 häviää edeltäjälleen kaikessa. Seassa on kuitenkin tarpeeksi mahtavia hetkiä, jotta sen taso nousee todella hyväksi. Hienosti rakennetun hääharjoitusaloituksen lisäksi morsiamen koulutusosio Pai Mein luona on aivan loistava, erityisesti Gordon Liun hupaisan roolityön ansiosta. Kohtaaminen Buddin kanssa on kelvollisen jännittävä ja taistelu Elleä vastaan pätevän toimiva. Morsiamen ja Billin välinen finaali on onnistuneesti rakennettu, vaikkei se sisälläkään mitään valtavaa toimintaspektaakkelia kymmeniä kätyreitä vastaan.

Quentin Tarantino näyttää lahjansa jälleen kerran, mutta Kill Bill: Volume 2:sta ei löydy samaa tekemisen paloa kuin edellisestä osasta. Ammennettuaan Volume 1:een vanhoista itämaisista kamppailulajielokuvista, Volume 2:n inspiraationa ovat selvästi toimineet lännenelokuvat. Pitkät kohtaukset ja keskustelut erämaassa muistuttavat Sergio Leonen spagettiwesternejä ja Leonea kiitetäänkin lopputeksteissä. Tarantinon kirjoittama dialogi ei ole yhtä nokkelaa kuin monessa muussa hänen leffassaan, mutta silti tarpeeksi hyvää, jotta katsojan kiinnostus pysyy tiukasti siinä, mitä hahmoilla on sanottavanaan. Teknisesti tämäkin puolikas Kill Billiä on tyylikkäästi tehty kuvausta, valaisua, lavasteita ja asuja myöten. Äänimaailma on hyvin rakennettu, joskin intensiivisiä katseita tukeva vinkumisääni ei sovi enää tämän filmin muuhun tyyliin. Kappalevalinnat eivät ole läheskään yhtä muistettavia kuin viimeksi, mutta Robert Rodriguezin ja RZA:n säveltämät musiikit säestävät tapahtumia oivallisesti.

Yhteenveto: Kill Bill: Volume 2 ei ole edeltäjänsä veroinen mahtava viihdepläjäys, mutta se vie silti tarinan mainiosti päätökseensä. Kun ykkösosassa Tarantinon villimmät valttikortit pistettiin hyötykäyttöön, jatko-osaan jäävät lähinnä vain Tarantinolle ominaiset pitkät keskustelut, joita on mukana hieman liiaksikin asti. Tarantino rakentaa joitain pitkiä kohtauksia tehokkaan tiivistunnelmaisesti, mutta yleisesti ottaen filmi kaipaisi tiivistämistä. Seasta löytyy joitain aivan mahtavia hetkiä, jotka nostavat tasoa, mutta kokonaisuutena Kill Bill: Volume 2 kalpenee Volume 1:lle likimain kaikessa. Näyttelijät suoriutuvat loistavasti rooleistaan ja teknisiltä ansioiltaan elokuva on ansiokkaasti tehty. Jos pidit Kill Bill: Volume 1:stä, kannattaa tarina toki katsoa loppuun Volume 2:n myötä. Jos ykkösosan räväkkyys osui ja upposi, voi kakkososan hidastempoisuus tuntua pettymykseltä. Jos taas et pahemmin lämmennyt ensimmäisen osan menolle ja meiningille, kakkosen rauhallisempi lähestymistapa voi tehota sinuun paremmin. Vuosien varrella Tarantino on useasti nostanut puheeksi potentiaalisen kolmannen Kill Billin, mutta itse en näe sille mitään syytä. Tarina kerrottiin väkevästi loppuun näissä kahdessa elokuvassa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.1.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Kill Bill: Volume 2, 2004, Miramax, A Band Apart, Super Cool ManChu

Arvostelu: Kill Bill: Volume 1 (2003)

KILL BILL: VOLUME 1

Ohjaus: Quentin Tarantino

Pääosissa: Uma Thurman, Lucy Liu, Vivica A. Fox, Julie Dreyfus, Sonny Chiba, Daryl Hannah, Chiaki Kuriyama, Gordon Liu, Michael Parks, Michael Bowen, James Parks, Michael Madsen ja David Carradine

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Ikäraja: 18

"Revenge is a dish best served cold." - vanha klingonilainen sananlasku.

Kill Bill: Volume 1 on Quentin Tarantinon neljäs elokuva. Tarantino sai yhdessä päätähti Uma Thurmanin kanssa idean kostavasta morsiamesta, kun kaksikko oli työstämässä elokuvaa Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta (Pulp Fiction - 1994). Tarantino pyöritteli ideaa mielessään muutaman vuoden, ennen kuin alkoi tosissaan kirjoittamaan sen pohjalta käsikirjoitusta. Juuri, kun kuvausten oli tarkoitus alkaa, Thurman ilmoitti olevansa raskaana ja kuvauksia piti siirtää lähes vuodella eteenpäin. Alun perin kyseessä piti olla yksi ainoa elokuva, mutta kun Tarantinon suosima leikkausversio kesti jopa neljä tuntia, tuottaja Harvey Weinsteinin painostuksesta hän päätyi jakamaan filmin kahteen osaan. Niistä ensimmäinen, Kill Bill: Volume 1 sai maailmanensi-iltansa 29. syyskuuta 2003 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma menestys, joka sai parhaan naispääosan Golden Globe -ehdokkuuden, sekä BAFTA-ehdokkuudet parhaasta naispääosasta, leikkauksesta, äänestä, musiikista ja erikoistehosteista. Itse näin Kill Bill: Volume 1:n noin kymmenen vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pidin siitä todella paljon. En ole kuitenkaan katsonut elokuvaa uudestaan, kunnes huomasin, että se täyttää nyt 20 vuotta. Juhlan kunniaksi päätin katsoa leffan toistamiseen ja arvostella sen.

Hääpäivänsä verilöylystä hengissä selviytynyt morsian vannoo kostoa salamurhaajien tiimille ja heidän johtajalleen Billille, jotka surmasivat hänen miehensä ja syntymättömän lapsensa.

Uma Thurman näyttelee vielä tässä ensimmäisessä volumessa nimettömäksi jäävää morsianta, joka herää neljän vuoden jälkeen sairaalassa ja päättää etsiä käsiinsä ne, jotka tappoivat hänen miehensä ja syntymättömän lapsensa, ja tappaa heidät yhtä kylmäverisesti. Thurman tekee yhden uransa väkevimmistä roolitöistä sinnikkäänä, uhmakkaana ja päättäväisenä morsiamena, joka ei anna minkään tulla kostonsa tielle. Katsoja lähtee välittömästi hahmon mukaan ja kannustaa morsianta tämän koettelemusten läpi. Thurman uhkuu vimmaisuutta, tehden morsiamesta yhden siisteimmistä naistoimintahahmoista ikinä.

     Elokuvassa nähdään myös Lucy Liu, Vivica A. Fox, Daryl Hannah ja Michael Madsen mysteeristä Billiä (lähinnä ääniroolissa oleva David Carradine) seuraavana salamurhaajatiiminä, O-Ren "Mokkasiinikäärmeenä", Vernita "Kuparipääkäärmeenä", Elle "Kuningaskäärmeenä" ja Budd "Sidewinderinä", joista kaksi jälkimmäistä jäävät vielä tässä ensimmäisessä osassa pienempään rooliin. Fox ja varsinkin Liu hoitavat kuitenkin hommansa pätevästi, tarjoten onnistuneet ensimmäiset vastukset morsiamen kostoreissun aikana. Lisäksi mukana ovat myös Julie Dreyfus, Chiaki Kuriyama ja Gordon Liu O-Reniä seuraavina tappajina ja Sonny Chiba legendaarisena miekkavalmistaja Hattori Hanzona. Michael Parks toistaa roolinsa Texas Ranger Earl McGraw'na Tarantinon tähdittämästä Hämärästä aamunkoittoon -elokuvasta (From Dusk Till Dawn - 1996).

Erinomaisten Reservoir Dogsin (1992) ja Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta jälkeen Quentin Tarantino tiputti hieman tasoaan elokuvallaan Jackie Brown (1997). Kuusi vuotta myöhemmin hän teki kuitenkin sähäkän paluun Kill Bill: Volume 1:llä. Tarantino lainailee jälleen paljon monesta paikasta, kuten vanhoista samuraielokuvista, blaxploitaatiofilmeistä ja spagettilänkkäreistä, pyöritellen tutuista aineksista jotain täysin omalaatuista. Ensisekunneista lähtien elokuva suorastaan huutaa ohjaajansa nimeä, enkä voinut sille mitään, vaan suuri virne levisi kasvoilleni. Leffa pitää sisällään aika lailla kaikki ohjaajan erikoiset tavaramerkit verellä mässäilevistä toimintakohtauksista epälineaariseen tarinankerrontaan (joka on vielä tietty jaettu lukuihin), teknisellä puolella kikkailuun, jalkafetissin esittelyyn ja tarkasti valittuihin musiikkeihin ja lauluihin, jotka säestävät menoa väkevästi. Oikeastaan vain pitkät, nokkelat keskustelut uupuvat, mutta tässä leffassa miekat puhuvatkin puolestaan. 

Kill Bill: Volume 1 on erittäin mukaansatempaava ja tiivistunnelmainen kostokertomus (tai sen ensimmäinen puolikas), joka tuntuu huomattavasti vajaan parin tunnin kestoaan lyhyemmältä. Elokuva jaksaa yllättää kerta toisensa perään ja tarjota toinen toistaan veikeämpiä ratkaisuja, jotka vain parantavat katselukokemusta. Tarantinoa ei todellakaan kiinnosta tehdä filmiä kuten muut, vaan jos hän haluaa heittää sekaan kymmenminuuttisen animena toteutetun osion, niin sellaisen hän myös heittää sekaan. Jos hän ei halua paljastaa päähenkilönsä nimeä, hän peittää sen piippausäänellä. Ja jos hän haluaa tehdä lopputaistelusta säälimätöntä verimättöä, niin sen hän myös tekee... muttei valitettavasti saa julkaista sitä sellaisenaan teattereihin, joten valitettavasti päheä finaali esitetään osittain mustavalkoisena. Värien paikoittaisesta puutteesta huolimatta taistelu House of Blue Leavesissa on suut auki loksauttavan upeaa katsottavaa tyylikkäiden koreografioidensa, sekä intensiivisen ja brutaalin menonsa kanssa.

Tarantinon työ niin ohjaajana kuin käsikirjoittajana Kill Bill: Volume 1:n parissa on samanaikaisesti sekä hullusti rönsyilevää kuin tarkkaan harkitun suunnitelmallista. Hän pitää filmiä ihailtavasti kasassa ja on rakentanut elokuvan niin, ettei sen parissa käy aika tylsäksi. Kyseessä on myös teknisesti todella tyylikäs teos. Se on kuvattu vakuuttavasti - erityisesti luminen taistelu O-Reniä vastaan on suorastaan kaunista katseltavaa. Kuvausta tukevat niin huolellisesti suunniteltu värimaailma, mainio valaisu kuin onnistuneen rytmikäs leikkaus. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja maskeeraukset varsin veriset. Tekoverta roiskitaan niin paljon leffan aikana, että on oikeasti sääli, että hurjimmat hurmepläjäykset joutuu katsomaan väreittä. Äänimaailma on myös hyvin työstetty efektejä ja musiikkeja myöten. Parhaiten elokuvasta jäävät mieleen intensiiviset vinkumiset tuimien katseiden aikana, sekä kappaleet Bang Bang (My Baby Shot Me Down), Battle Without Honor or Humanity ja Woo Hoo.

Yhteenveto: Kill Bill: Volume 1 on aivan mahtava avaus mukaansatempaavalle kostokertomukselle. Jatko-osaan jätettyjä pitkiä keskusteluja lukuun ottamatta ohjaaja Quentin Tarantinon tavaramerkit ovat visusti esillä. Tarantino leikittelee eri lajityypeillä, yhdistellen niitä toisiinsa ja tehden elokuvaansa muutenkin niin kuin vain Tarantino osaa. Elokuva on täynnä vekkuleita vetoja ja ratkaisuja, oli kyse sitten animena esitetystä osiosta tai osittain mustavalkoisena esitetystä lopputaistelusta, sillä niin veriseksi se äityy, ettei sitä olisi julkaistu teattereissa värillisenä. Tiukka meno ja napakka kerronta vievät täysin mukanaan. Vajaan kahden tunnin energinen kyyti on nopeasti ohi ja jatko-osan haluaa pistää heti pyörimään. Uma Thurman on loistovedossa pääroolissa kostavana morsiamena ja muukin näyttelijäkaarti tekee hyvää työtä. Teknisiltä ansioiltaankin filmi on vakuuttavasti tehty tyylikästä kuvausta ja hienoja taistelukoreografioita myöten. Kill Bill: Volume 1 on mahtava elokuva, jota suosittelen lämpimästi kaikille Tarantinon ja toiminnallisten kostoleffojen ystäville. 20-vuotisjuhla on hyvä hetki katsoa elokuva, oli se sitten jäänyt näkemättä tai oli sen nähnyt useampaankin otteeseen aiemmin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.1.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Kill Bill: Volume 1, 2003, Miramax, A Band Apart, Super Cool ManChu, Shaw Brothers