Arvostelu: Reservoir Dogs (1992)

RESERVOIR DOGS

Ohjaus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Harvey Keitel, Tim Roth, Steve Buscemi, Michael Madsen, Lawrence Tierney, Chris Penn, Randy Brooks, Kirk Baltz, Quentin Tarantino ja Edward Bunker
Genre: rikos
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 18

Reservoir Dogs on ohjaaja Quentin Tarantinon esikoiselokuva. 1980-luvun lopulla Tarantino työskenteli videokaupassa, suunnitellen samalla tekevänsä itse elokuvia. Hänellä oli kehitteillä kertomus pieleen menneestä ryöstöstä, jonka hän ajatteli toteuttaa kavereidensa kanssa 30 000 dollarin budjetilla mustavalkoisena amatöörileffana. Kuitenkin kun Tarantino esitteli käsikirjoituksensa tuottaja Lawrence Benderille, jonka kautta teksti päätyi näyttelijä Harvey Keitelille, siitä kiinnostuttiin ihan tosissaan ja Keitelin ja Benderin avulla Tarantino sai lopulta jopa yli miljoonan elokuvan tekoa varten. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 1991 ja lopulta Reservoir Dogs sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 21. tammikuuta 1992 - tasan 30 vuotta sitten! Sen jälkeen filmiä esitettiin mm. Cannesin ja Toronton elokuvajuhlilla, kunnes filmi sai kunnon teatterikierroksensa. Elokuva ei ollut mikään erityisen suuri menestys taloudellisesti, mutta niin kriitikot kuin katsojat kehuivat sitä. Vuosien varrella leffan arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään yhtenä rikosgenren merkkiteoksista, minkä lisäksi se on saanut kulttiklassikon statuksen. Itse näin Reservoir Dogsin ensi kertaa kesällä 2013. Tätini oli näyttänyt minulle päivää aiemmin Tarantinon filmin Kunniattomat paskiaiset (Inglourious Basterds - 2009), josta pidin valtavasti ja halusin nähdä lisää. Silloin lähes kymmenen vuotta sitten nuorempana en kuitenkaan erityisemmin välittänyt Reservoir Dogsista. Silti olen myöhemmin ostanut filmin hyllyyni, tarkoituksena katsoa se uudestaan. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin vihdoin katsoa sen toistamiseen ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Timanttiryöstö kariutuu poliisien saapumiseen. Ryöstäjä herra White kuljettaa osuman saanutta herra Orangea ryöstäjien kohtaamispaikkana toimivalle varastolle. Odotellessaan muiden saapumista, ryöstäjät alkavat epäillä yhden joukosta olevan soluttautunut poliisi.

Elokuvan ryöstäjäjoukkoon kuuluvat Harvey Keitelin näyttelemä herra White, Tim Rothin näyttelemä herra Orange, Steve Buscemin näyttelemä herra Pink, Michael Madsenin näyttelemä herra Blonde, Edward Bunkerin näyttelemä herra Blue, sekä itse ohjaaja-käsikirjoittaja Tarantinon esittämä herra Brown, jotka rikollispomo Joe Cabotin (Lawrence Tierney) on kasannut yhteen. Herra Blue ja herra Brown jäävät todella pienelle huomiolle, mutta herrat White, Orange, Pink ja Blonde pääsevät kaikki loistamaan kirkkaasti, erityisesti kun jokaisen kohdalla roolitus on nappivalinta. Keitel, Roth, Buscemi ja Madsen ovat kaikki erinomaisia rooleissaan ja todella kovassa iskussa läpi leffan, saaden jokainen ainakin yhden tykkimäisen hetkensä valokeilassa. Näyttelijät kanavoivat vakuuttavasti hahmojensa tunteita ryöstön mennessä pieleen ja on mielenkiintoista seurata, kun nämä erilaiset, voimakkaat persoonat ottavat yhteen, heidän alkaessa epäillä toisiaan poliisiksi valeasussa. Mainitsemisen arvoinen on myös edesmennyt Chris Penn, joka esittää Joe Cabotin poikaa. Niin Penn kuin roistoisukkia esittävä Tierney tekevät hyvää työtä osissaan. Tierneyssä on karismaa rikollispomoksi ja Penn on todella mainio tämän ylimielisenä poikana.

Kuten alussa kerroin, ensimmäisellä katselukerrallani nuorempana en oikein välittänyt Reservoir Dogsista. Nyt varttuneempana toisella katselulla tämä elokuva iski minuun todella lujaa. Olin täysillä mukana heti ensimmäisestä kohtauksesta, jossa nämä ryöstäjät ovat aamupalalla ja keskustelevat siitä sun tästä, väitellen Madonnan kappaleen sanoituksen merkityksestä tai tippikulttuurin ongelmista. Keskustelussa ei edes puhuta siitä, mitä hahmot ovat menossa tekemään. Yksi filmin siisteimmistä jutuista on, että homma toimii, vaikkei itse ryöstöä koskaan näytetä. Alun ruokailun ja alkutekstien jälkeen leffa hyppää suoraan siihen, kun herra White kaahaa varastolle, verta vuotava herra Orange takapenkillään ja vasta hahmojen keskustelujen ja kommenttien kautta katsoja saa tietää, mitä ryöstön aikana tapahtui ja mikä meni pieleen?

Yksi elokuvan suurista onnistumisista on juurikin nämä keskustelut. Quentin Tarantino nousi tunnetuksi mm. hänen lahjakkuudestaan kirjoittaa mitä nasevinta dialogia ja Reservoir Dogs on täynnä sitä. Keskustelut ovat täydellisesti loppuun asti hiottuja, mutta samalla ne esitetään täysin luontevina, aivan kuin todelliset ihmiset kävisivät todellisia keskusteluja. Keskustelut antavat valtavasti informaatiota hahmoista ja ryöstöstä, mutta samalla ei koskaan tunnu siltä, että hahmot selittäisivät asioita suoraan katsojalle. Tarantino vakuuttaa myös sillä, kuinka hän kirjoittaa kertomustaan. Tarina ei kulje yksinkertaisen lineaarisesti eteenpäin, vaan se tosiaan hyppää suoraan ryöstön jälkeiseen aikaan ja takaumien kautta näyttää, kuinka hahmot päätyivät keikalle mukaan ja mitä heidän taustalla oikeasti liikkuu. Teksti on niin vaikuttavasti hiottua, että on jopa huutava vääryys, ettei käsikirjoitus saanut edes ehdokkuutta Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -gaaloissa.

Myös Tarantinon ohjaus on esimerkillisen taidokasta. Hän rakentaa tunnelmaa upeasti, pitäen niin hahmot kuin katsojankin varpaillaan läpi leffan. Kestoa ei ole venytetty liian pitkäksi, vaan esikoisleffansa hän on osannut pitää tiiviinä, vain hieman yli puolentoista tunnin kestossa. Vaikka elokuva onkin hyvin pitkälti vain hahmojen keskustelua, jännite ei koskaan rikkoudu, vaan tiivis henki pysyy jatkuvasti läsnä. Kirjoittamistapojensa lisäksi Tarantino esittelee filmillä toisenkin tavaramerkkinsä, mistä tulisi tunnetuksi, eli yllättävät verisen väkivallan purkaukset. Reservoir Dogsissa ei ole montaa raakaa kohtausta, mutta ne tietyt kohtaukset ovatkin sitten todella iskeviä. Kaikin puolin toteutuksessa on myös jotain hyvin teatterimaista. Koska filmi sijoittuu lähinnä yhteen lokaatioon, sen voisi helposti nähdä toteutuvan näyttämöllä. Tietty teatterimaisuus tuo pelkästään lisää leffan viehättävyyteen.

Tekniseltä puoleltaankin elokuva on onnistuneesti tehty, vaikka budjetti olikin aika minimaalinen. Kuvaus on todella tyylikästä kaikin puolin kamera-ajoista kuvasommitteluun. Etu- ja taka-alan hyödyntäminen on erityisen huoliteltua. Kaikki tämä on vielä leikattu yhteen taidokkaasti. Oma suosikkiosuuteni leikkauksen puolesta on osio, missä hahmo ensin opettelee keksityn tarinan huumekaupasta ja sitten kertoo sen eteenpäin. Tarinan selitys jatkuu kaiken aikaa, mutta esityspaikka, esitystapa ja hahmot siinä ympärillä vaihtuvat lähes joka kuvan myötä. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat myös oivalliset, kuten on äänimaailmakin tehosteista musiikkivalintoihin.

Yhteenveto: Reservoir Dogs on erinomainen rikosjännäri, joka pitää tiukasti otteessaan läpi kestonsa. Quentin Tarantino onnistui heti esikoiselokuvallaan osoittamaan valtavat lahjansa. Hänen ohjauksessaan tunnelma on tiukkaa ja näyttelijät antavat kaikkensa peliin. Tarantinon käsikirjoitus taas on kaikin puolin huippuluokkaa. Sen lisäksi, että tarina on todella nokkelasti kerrottu ja rakennettu kasaan eri aikajanoja hyödyntäen, hahmojen käymät vuoropuhelut ovat toinen toistaan nerokkaammin kirjoitettuja. Filmin aikana saa niin jännittää kuin myös hieman naureskella. Yhtäkkisen veriset tulitukset säpsäyttävät ja toteutuksen tietty teatterimaisuus lisää homman viehättävyyttä. Kaiken kaikkiaan Reservoir Dogs on todella hieno teos, joka toimii täysillä yhä 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Se kuuluu genrensä parhaimmistoon ja jos sitä ei ole rikostarinoiden suurkuluttajana vielä nähnyt, nyt on aika korjata tämä virhe!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.5.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Reservoir Dogs, 1992, Live Entertainment, Dog Eat Dog Productions Inc.