Orava (2026) - elokuva-arvostelu

ORAVA

Ohjaus: Markus Lehmusruusu

Näyttelijät: Miro Lopperi, Mimosa Willamo, Eero Ritala, Hannu-Pekka Björkman, Roderick Kabanga, Pirjo Lonka, Pirjo Heikkilä ja Ella Mettänen

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 12

Orava on Markus Lehmusruusun ohjaama ja käsikirjoittama satiirinen scifidraamakomedia. Lehmusruusu sai Bufo-yhtiön tuottajat Misha Jaarin ja Mark Lwoffin tarttumaan projektiin, sekä rahoitusta Suomen elokuvasäätiöltä, sekä saksalaiselta Pallas Filmiltä, hollantilaiselta Volya Filmsiltä ja ruotsalaiselta Zentropa Swedeniltä. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2024 ja nyt Orava on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin leffasta heti sen vekkulilta kuulostavan juonikuvauksen takia ja kävinkin katsomassa Oravan sen ensi-iltapäivänä.

Lähitulevaisuudessa ihmiset elävät tarkkaan kontrolloidussa ympäristössä ilman luontoa ja oikeita eläimiä. Keinotekoisia lemmikkejä suunnittelevan Pasin elämä mullistuu, kun hän kohtaa ihka aidon oravan - kenties viimeisen laatuaan.

Miro Lopperi näyttelee Pasia, joka työskentelee firmassa, missä tehdään keinotekoisia eläimiä. Eletään nimittäin lähitulevaisuudessa, missä ihmiset ovat luopuneet luonnosta, eläimet ovat ainakin näennäisesti kuolleet sukupuuttoon ja kaikki on erittäin kontrolloitua. Lemmikit ovat koirilta näyttäviä robotteja, jotka on suunniteltu kivoiksi karvakavereiksi ilman sotkua tai mielialamuutoksia. Kaikkialla on mahdollisimman siistiä, ihmiset käyttäytyvät mahdollisimman järjestyksellisesti ja tekoäly ohjaa aika lailla kaikkea. Pasi ei edes tajua olevansa tylsistynyt tähän kaikkeen keinotekoisuuteen, ennen kuin hän eräänä iltana kotiin palatessaan törmää ihka aitoon oravaan. Oravasta muodostuu Pasin salainen lemmikki ja yhtäkkiä hänen elämänsäkin alkaa näyttää valoisammalta. Lopperi on hyvä valinta rooliinsa ja hän välittää onnistuneesti hahmonsa ihmetystä oravan ilmestyttyä kuvioihin. Eikä pidä tietenkään unohtaa erinomaisesti koulutettuja oravan näyttelijöitä, Alwinia, Mr. Thiefiä, Wheeleriä ja Bravea.

     Elokuvassa nähdään myös Eero Ritala ja Pirjo Lonka Pasin kollegoina Tonynä ja Verana, Roderick Kabanga heidän pomonaan Sebastianina, Hannu-Pekka Björkman ihmiskunnan historiasta kiinnostuneena Jiminä, sekä Mimosa Willamo järjestystä valvovana Emiliana, johon Pasi iskee toki silmänsä heti ensinäkemältä. Sivunäyttelijätkin ovat kelpo vedossa, puhaltaen yhteen hiileen tietyssä tarkoituksellisessa jäykkyydessä. Oikeastaan ainoa, joka pääsee kunnolla revittelemään, on Kabanga keinotekoisten eläinten firman eksentrisenä pomona.

Orava osoittautui oikein hyväksi scifiä, yhteiskuntasatiiria ja romantiikkaa yhdisteleväksi draamakomediaksi. Elokuvan esittelemä maailma on samanaikaisesti kiehtova, että myös hieman kauhistuttava. Ihmiset ovat kadottaneet yhteytensä luontoon niinkin pahasti, että Pasi ei edes tiedä, minkä eläimen on kohdannut, vietyään oravan kotiinsa. Kaikki paikat ovat valkoisilla pinnoilla päällystettyjä, joka paikassa sinua suihkutetaan ties millä desinfiointiaineilla ja ruokakin näyttäisi olevan keinotekoista. Dystooppisia vivahteita on siellä ja täällä, vaikkei leffa täysin hyppääkään sinne syvään päätyyn.

Tähän hyvin luotuun maailmaan on saatu rakennettua oiva tarina. Pasin ja oravan välille muodostuva ystävyys nostaa hymyn huulille hellyttävyydessään, kun taas Pasin ja Emilian välille syntyvä romanssi huvittaa pökkelyydellään. Tämä on nimittäin myös maailma, missä seksistä on tehty laitonta sen epäpuhtauden takia ja niin sanotusti "hormoniepätasapainot" käydään yksinkertaisesti korjauttamassa masiinassa. Kaiken tämän seuraaminen on kivaa ja elokuva toimii passelisti jo näin, mutta jos jotain jäin itse kaipaamaan, niin hieman enemmän jännitettä loppusuoralle, kun vaarallisena pidetyn jyrsijän olemassaolo paljastuu. On eräs laiturikohtaus, josta voisi saada paljon enemmän irti, mutta tällaisenaan se jää puolitiehen.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Markus Lehmusruusu, jonka aiempiin töihin kuuluu lastenleffa Risto Räppääjä ja pullistelija (2019). Oravan kanssa Lehmusruusu tekee hyvää työtä ja on selvää, että hänen esikuvinaan toimivat esimerkiksi Wes Andersonin kaltaiset ohjaajat. Mukana on paljon samanlaista kuvasommittelua ja tarkoituksellista jäykkyyttä. Elokuva on osaavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat hienot ja onnistuneen futuristiset, samanaikaisesti sekä tyylikkäät että jotenkin inhottavan kolkot. Puvustus on oivallista ja tehosteet näyttävät hyviltä. Äänimaailma on pätevästi rakennettu Freya Ardenin säveltämiä leikitteleviä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.fi.wikipedia.org, www.b-plan.fi ja elokuvan juliste www.media.filmikamari.fi

Orava, Suomi, Ruotsi, Saksa, Alankomaat, 2026, Oy Bufo Ab, Pallas Film, Volya Films, Zentropa International Sweden

Teräsleidit - Kuin viimeistä päivää (2025) - elokuva-arvostelu

TERÄSLEIDIT - KUIN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ

Ohjaus: Pamela Tola

Näyttelijät: Leena Uotila, Seela Sella, Sanna-Kaisa Palo, Pirjo Lonka, Jani Volanen, Linnea Skog, Eero Saarinen ja Noa Tola

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 7

Pamela Tolan ohjaama komediaelokuva Teräsleidit (2020) oli menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Menestyksen myötä rahoitus oli helpompi kerätä kasaan ja kuvaukset käynnistyivät kesällä 2025. Lopulta Teräsleidit - Kuin viimeistä päivää sai ensi-iltansa jo jouluna 2025. Itse yllätyin, kuinka paljon pidinkään ensimmäisestä elokuvasta ja kävin uteliain mielin katsomassa jatko-osan muutamaa päivää sen ilmestymisen jälkeen. 

Kuultuaan että hänellä olisi vain kaksi viikkoa elinaikaa, Inkeri päättää kirjoittaa jatko-osan kirjalleen ja heittäytyä sitten Jäämereen kuolemaan.

Teräsleidien tutusta kolmikosta Leena Uotilan näyttelemä Inkeri ja Seela Sellan esittämä Raili-sisko tekevät paluun, mutta Sylvi-sisko on menehtynyt elokuvien välissä, sillä iäkäs Saara Pakkasvirta ei jaksanut enää palata reissaamista sisältävään leffaan. Sylvi on korvattu uudella Kerttu-hahmolla (Sanna-Kaisa Palo), joka on muuttanut asumaan Railin luona. Vaikka hahmo on periaatteessa uusi, on Kertussa paljon samoja piirteitä kuin Sylvissä, naisen joutuessa usein muiden näpäyttelyn kohteeksi, osaamatta juuri sanoa vastaan ja kauhistellessa muiden kielenkäyttöä. Inkeri ja Raili pysyvät ennallaan, joskin Inkeristä saadaan hieman enemmän irti, eikä hän ole niin puhdas pulmunen kuin yrittää antaa ymmärtää. Raili on sanavalmiudessaan mahtava. Uotila ja etenkin Sella jatkavat onnistuneesti rooleissaan ja Palo on kelpo lisäys, joskin hänen hahmonsa on loppupeleissä aika turha. 

     Vanhoista tutuista hahmoista paluun tekevät myös Inkerin tytär Maija (Pirjo Lonka) ja hänen perheensä Ville-mies (Jani Volanen) ja lapset Rosa (Linnea Skog) ja Roni (Noa Tola). Uutena hahmona taas mukaan hyppää hämärä Matti (Eero Saarinen). Kontrollifriikistä Maijastakin saadaan enemmän irti ja hahmoa ymmärtää paremmin, kun elokuvassa syvennytään hänen lapsuudenkokemuksiinsa. Lonka on hyvä tiukassa osassaan ja Volanen on mainio tämän vässykkämiehenä. Skogin esittämälle Rosa-tyttärelle yritetään kirjoittaa omaa juonikuviota, jolla heijasteltaisiin sukupolvitraumaa, mutta se jää hieman puolitiehen.

Teräsleidit - Kuin viimeistä päivää osoittautui hieman epätasaiseksi, mutta silti hyväksi jatko-osaksi yllättävän lystikkäälle suomalaiskomedialle. Luvassa on jälleen paljon synkällä tavalla hauskoja juttuja. Aika masentavistakin aiheista, kuten lähestyvästä kuolemasta saadaan revittyä irti onnistunutta huumoria. Tällä leffasarjalla onkin komedian puolesta selvä tyylinsä, mistä pidän paljon. Vaikka huumoria löytyy paljon, kallistuu elokuva silti enemmän draamaan päin kuin edeltäjänsä. Paikoitellen elokuva jää jopa turhauttavan pitkään vellomaan ikävyydessä ja etenkin loppusuoralla koin, että leffassa olisi ollut leikkaamisen varaa.

Elokuvan kompastuskivi omalla kohdallani oli kuitenkin se, että tarinansa puolesta leffa kulkee turhan samoja latuja kuin ykkösosa. Taas Inkerin elämässä tapahtuu jotain hurjaa, mikä ajaa hänet ja kaksi iäkästä naista automatkalle Suomen halki jonnekin piilotetun kirjaluonnoksen perässä, samalla kun Maija-tytär panikoi ja stressaa. Siinä, missä ensimmäisessä Teräsleidit-leffassa tälle matkalle lähti ilomielin mukaan, jatko-osasta puuttuu se tietty veto. Tätä elokuva kuitenkin korvaa pääasiassa hyvin Inkerin ja Maijan vaikealla äiti-tytär-suhteella, minkä setviminen elokuvan loppupäässä oli jopa ihan liikuttavaa. Silti Teräsleidit - Kuin viimeistä päivää -elokuvasta jää uupumaan se potku ja viihdyttävyys, mitkä tekivät alkuperäiselokuvasta niin mainion.

Ohjaajan penkillä jatkaa Pamela Tola, joka rakentaa ilmapiiriä pääasiassa toimivasti. Tolan, Aleksi Bardyn ja mukaan hyppäävän Karoliina Lindgrenin käsikirjoitus menee juonen puolesta siitä, mistä aita on matalin, mutta kolmikko on saanut kehitettyä toimivan äiti-tytär-konfliktin. Teräsleidit - Kuin viimeistä päivää on myös kelvollisesti kuvattu, joskin toisinaan koin kameratyöskentelyn liian levottomaksi ja sumeaksi. Lavasteet ovat oivalliset, asut mainiot ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.fi.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.filmikamari.fi

Teräsleidit - Kuin viimeistä päivää, Suomi, 2025, Helsinki-filmi

Arvostelu: Teräsleidit (2020)

TERÄSLEIDIT

Ohjaus: Pamela Tola

Pääosissa: Leena Uotila, Seela Sella, Saara Pakkasvirta, Pirjo Lonka, Heikki Nousiainen, Samuli Niittymäki, Jani Volanen, Linnea Skog, Mio Tola, Juhani Niemelä, Jussi Sorjanen ja Pamela Tola

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 32 minuuttia

Ikäraja: 7

Teräsleidit on Pamela Tolan ohjaama kotimainen komediaelokuva. Tola kirjoitti elokuvan yhdessä Aleksi Bradyn kanssa ja sai mojovan rahoitustuen Suomen elokuvasäätiöltä. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2019 ja lopulta Teräsleidit sai ensi-iltansa tammikuussa 2020. Elokuva sai vaihtelevaa palautetta kriitikoilta, mutta se oli ilmestymisvuotensa isoin menestys Suomessa ja sai parhaan elokuvan, naissivuosan ja maskeerauksen Jussi-ehdokkuudet. Itse en ole aiemmin katsonut Teräsleidejä, mutta muistan kun sen traileri pyöri vuosikymmenen vaihteessa. Nyt kun elokuva on saamassa jatko-osan Teräsleidit - kuin viimeistä päivää (2025), päätin vihdoin katsoa ensimmäisen osan ja samalla arvostella sen.

Kun Inkeri lyö suutuspäissään aviomiestään Tapiota paistinpannulla päähän ja uskoo tappaneensa hänet, hän lähtee siskojensa Railin ja Sylvin kanssa elämään ensimmäistä kertaa oikein kunnolla, ennen kuin hän joutuu loppuiäkseen vankilaan.

Elokuvan nimenmukaiset "teräsleidit" ovat siskokset Inkeri (Leena Uotila), Raili (Seela Sella) ja Sylvi (Saara Pakkasvirta). Kun Inkeri turhautuu tosissaan äksyyn mieheensä Tapioon (Heikki Nousiainen) ja lyö tätä paistinpannulla takaraivoon, uskoen tappaneen tämän, Inkeri ottaa siskonsa mukaansa ja lähtee elämänsä reissuun - vielä kun voi. Vaikka ikää näillä naisilla on jo ainakin päälle 70 vuotta, ei heistä ole lähdetty kirjoittamaan mitään herttaisia pullantuoksuisia mummeleita, vaan karaistuneita, kaiken nähneitä rouvia, jotka eivät anna juuri kenenkään hyppiä heidän silmilleen - etenkään toistensa. Raili tietää arvonsa ja töksäyttelee asiat mielensä mukaan, kun taas Sylvi kauhistelee kaikenlaista, jopa paljon sellaista, mitä hänen itse tekisi mieli sanoa ääneen. Inkeri jää johonkin näiden ääripäiden välille. Hahmot ovat aivan mahtavia ja niin ovat myös heidän näyttelijänsä. Uotila, Sella ja Jussi-ehdokkuutensa ansainnut Pakkasvirta ovat kaikki loistavia rooleissaan. Heidän välinen kemiansa on hykerryttävän hauskaa ja heidän naljailustaan kuulee, että kyse on monia vuosikymmeniä yhdessä viettäneistä siskoksista.

    Elokuvassa nähdään myös Pirjo Lonka Inkerin tyttärenä Maijana ja Jani Volanen tämän miehenä Villenä, Linnea Skog ja Mio Tola heidän lapsinaan Rosana ja Ronina, sekä käypä ohjaaja-käsikirjoittaja Pamela Tolakin piipahtamassa. Myös Lonka on väkevässä vedossa Maija-tyttärenä, joka on perinyt paljon äidiltään ja jonka vitutuskäyrän kasvamista on hupaisaa seurata.

Teräsleidit osoittautui erittäin mainioksi kotimaiseksi komediaksi, josta löytyy paljon räävittömiä kohtauksia ja keskusteluja, mutta joka ei muutu missään kohtaa miksikään aivottomaksi perseilyksi, kuten monien suomalaisten hassuttelujen kohdalla valitettavasti käy. Isoin syy tähän on mahtavan päätrion lisäksi myös Tolan ja Aleksi Bradyn oiva käsikirjoitus, joka on täynnä hauskaa sanailua ja jonka tarinakin toimii, vaikkei näiden ikäihmisten road trip lähde ihan niin lentoon kuin voisi toivoa. On hupaisaa jo katsoa, kun Inkeri tulee siskojensa luo kertomaan, että on tappanut miehensä ja näiden reaktio on luokkaa "no sattuuhan sitä". Kolmikko lähtee elämänsä ajomatkalle, niin elääkseen vihdoin vapaana kuin myös etsimään todistusaineistoa, joka voisi mahdollisesti saada Inkerin teon näyttämään oikeutetulta.

Puolentoista tunnin kesto kulkee pääasiassa kuin siivillä, sillä näiden kolmen hahmon filtteritöntä töksäyttelyä on niin lystikästä kuunnella. Kautta linjan hahmot kokevat vihdoin voivansa sanoa asioita, joita he ovat padonneet sisäänsä vuosikaudet ja nämä purkaukset ovat niin hauskoja kuin oikealla tavalla vaivaannuttavia. Sen lisäksi, että leffa on hauska, on siinä myös hyvää sanottavaa oman elämänsä haltuun ottamisesta, oman elämänsä uudelleenarvioimisesta lopun lähestyessä, sekä siitä, että emme voi valita sukuamme, mutta yritetään ottaa kaikki irti siitä, mikä meille on annettu.

Pamela Tolan ohjaus on erittäin mainiota ja dialogin osalta hänen Aleksi Bradyn työstämä käsikirjoitus on lähes puhdasta kultaa. Teknisestikin Teräsleidit on onnistunut. Se on pätevästi kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivalliset ja puvustus toimivaa. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Panu Aaltion säveltämät musiikit säestävät tätä matkaa mukavasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.fi.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.filmikamari.fi

Teräsleidit, 2020, Helsinki-Filmi