Orava (2026) - elokuva-arvostelu

ORAVA

Ohjaus: Markus Lehmusruusu

Näyttelijät: Miro Lopperi, Mimosa Willamo, Eero Ritala, Hannu-Pekka Björkman, Roderick Kabanga, Pirjo Lonka, Pirjo Heikkilä ja Ella Mettänen

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 12

Orava on Markus Lehmusruusun ohjaama ja käsikirjoittama satiirinen scifidraamakomedia. Lehmusruusu sai Bufo-yhtiön tuottajat Misha Jaarin ja Mark Lwoffin tarttumaan projektiin, sekä rahoitusta Suomen elokuvasäätiöltä, sekä saksalaiselta Pallas Filmiltä, hollantilaiselta Volya Filmsiltä ja ruotsalaiselta Zentropa Swedeniltä. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2024 ja nyt Orava on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin leffasta heti sen vekkulilta kuulostavan juonikuvauksen takia ja kävinkin katsomassa Oravan sen ensi-iltapäivänä.

Lähitulevaisuudessa ihmiset elävät tarkkaan kontrolloidussa ympäristössä ilman luontoa ja oikeita eläimiä. Keinotekoisia lemmikkejä suunnittelevan Pasin elämä mullistuu, kun hän kohtaa ihka aidon oravan - kenties viimeisen laatuaan.

Miro Lopperi näyttelee Pasia, joka työskentelee firmassa, missä tehdään keinotekoisia eläimiä. Eletään nimittäin lähitulevaisuudessa, missä ihmiset ovat luopuneet luonnosta, eläimet ovat ainakin näennäisesti kuolleet sukupuuttoon ja kaikki on erittäin kontrolloitua. Lemmikit ovat koirilta näyttäviä robotteja, jotka on suunniteltu kivoiksi karvakavereiksi ilman sotkua tai mielialamuutoksia. Kaikkialla on mahdollisimman siistiä, ihmiset käyttäytyvät mahdollisimman järjestyksellisesti ja tekoäly ohjaa aika lailla kaikkea. Pasi ei edes tajua olevansa tylsistynyt tähän kaikkeen keinotekoisuuteen, ennen kuin hän eräänä iltana kotiin palatessaan törmää ihka aitoon oravaan. Oravasta muodostuu Pasin salainen lemmikki ja yhtäkkiä hänen elämänsäkin alkaa näyttää valoisammalta. Lopperi on hyvä valinta rooliinsa ja hän välittää onnistuneesti hahmonsa ihmetystä oravan ilmestyttyä kuvioihin. Eikä pidä tietenkään unohtaa erinomaisesti koulutettuja oravan näyttelijöitä, Alwinia, Mr. Thiefiä, Wheeleriä ja Bravea.

     Elokuvassa nähdään myös Eero Ritala ja Pirjo Lonka Pasin kollegoina Tonynä ja Verana, Roderick Kabanga heidän pomonaan Sebastianina, Hannu-Pekka Björkman ihmiskunnan historiasta kiinnostuneena Jiminä, sekä Mimosa Willamo järjestystä valvovana Emiliana, johon Pasi iskee toki silmänsä heti ensinäkemältä. Sivunäyttelijätkin ovat kelpo vedossa, puhaltaen yhteen hiileen tietyssä tarkoituksellisessa jäykkyydessä. Oikeastaan ainoa, joka pääsee kunnolla revittelemään, on Kabanga keinotekoisten eläinten firman eksentrisenä pomona.

Orava osoittautui oikein hyväksi scifiä, yhteiskuntasatiiria ja romantiikkaa yhdisteleväksi draamakomediaksi. Elokuvan esittelemä maailma on samanaikaisesti kiehtova, että myös hieman kauhistuttava. Ihmiset ovat kadottaneet yhteytensä luontoon niinkin pahasti, että Pasi ei edes tiedä, minkä eläimen on kohdannut, vietyään oravan kotiinsa. Kaikki paikat ovat valkoisilla pinnoilla päällystettyjä, joka paikassa sinua suihkutetaan ties millä desinfiointiaineilla ja ruokakin näyttäisi olevan keinotekoista. Dystooppisia vivahteita on siellä ja täällä, vaikkei leffa täysin hyppääkään sinne syvään päätyyn.

Tähän hyvin luotuun maailmaan on saatu rakennettua oiva tarina. Pasin ja oravan välille muodostuva ystävyys nostaa hymyn huulille hellyttävyydessään, kun taas Pasin ja Emilian välille syntyvä romanssi huvittaa pökkelyydellään. Tämä on nimittäin myös maailma, missä seksistä on tehty laitonta sen epäpuhtauden takia ja niin sanotusti "hormoniepätasapainot" käydään yksinkertaisesti korjauttamassa masiinassa. Kaiken tämän seuraaminen on kivaa ja elokuva toimii passelisti jo näin, mutta jos jotain jäin itse kaipaamaan, niin hieman enemmän jännitettä loppusuoralle, kun vaarallisena pidetyn jyrsijän olemassaolo paljastuu. On eräs laiturikohtaus, josta voisi saada paljon enemmän irti, mutta tällaisenaan se jää puolitiehen.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Markus Lehmusruusu, jonka aiempiin töihin kuuluu lastenleffa Risto Räppääjä ja pullistelija (2019). Oravan kanssa Lehmusruusu tekee hyvää työtä ja on selvää, että hänen esikuvinaan toimivat esimerkiksi Wes Andersonin kaltaiset ohjaajat. Mukana on paljon samanlaista kuvasommittelua ja tarkoituksellista jäykkyyttä. Elokuva on osaavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat hienot ja onnistuneen futuristiset, samanaikaisesti sekä tyylikkäät että jotenkin inhottavan kolkot. Puvustus on oivallista ja tehosteet näyttävät hyviltä. Äänimaailma on pätevästi rakennettu Freya Ardenin säveltämiä leikitteleviä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.fi.wikipedia.org, www.b-plan.fi ja elokuvan juliste www.media.filmikamari.fi

Orava, Suomi, Ruotsi, Saksa, Alankomaat, 2026, Oy Bufo Ab, Pallas Film, Volya Films, Zentropa International Sweden

Isänpäivä (2026) - elokuva-arvostelu

ISÄNPÄIVÄ

Ohjaus: Aleksi Salmenperä

Näyttelijät: Vilja Rintanen, Varpu Rintanen, Tommi Korpela, Tomi Lindfors, Laura Birn, Miro Lopperi ja Leena Uotila

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 7

Isänpäivä on ohjaaja-käsikirjoittaja Aleksi Salmenperän uusi elokuva. Salmenperä sai inspiraation elokuvaan Tyhjiö-leffansa (2018) kuvauksissa, kun sen näyttelijät Tommi Korpela ja Tomi Lindfors kertoivat pitkäaikaisesta ystävyydestään. Tämän pohjalta Salmenperä ryhtyi työstämään käsikirjoitusta ja kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2025. Nyt Isänpäivä on saapunut elokuvateattereihin ja itse kiinnostuin leffasta, kun bongasin sen tulevien elokuvien listalta. Kävinkin uteliaana katsomassa Isänpäivän heti sen ensi-iltapäivänä.

Identtiset kaksostytöt Aava ja Iines eivät ole koskaan tavanneet isäänsä ja teini-ikään päästyään he haluaisivat saada selville, kuka mies on oikein olevinaan. Äidin vastusteluista huolimatta siskot ryhtyvät tutkimaan asiaa ja johtolangat vievät Pelastuslaitoksen palvelukodissa asuvaan Tinkeen.

Rintasen siskot Varpu ja Vilja näyttelevät Aavaa ja Iinestä, jotka eivät ole koskaan tavanneet isäänsä - he eivät edes tiedä, kuka mies on. He asuvat kolmistaan äitinsä Saimin (Laura Birn) kanssa, joka yrittää omasta näkökulmastaan suojella tyttöjä totuudelta. Saimikaan ei nimittäin ole ihan varma, kuka tyttöjen isä on. Teini-ikään päästessään äidin vastustelut eivät ole enää kuin hidaste ja Aava ja Iines ryhtyvät neuvokkaina toimeen. Rintaset ovat oivalliset valinnat tytöiksi, jotka näyttävät toki ulkoisesti samalta, mutta joille on saatu kirjoitettua sopivasti erilaiset persoonat. Aava on uhmakkaampi ja kun hän jotain päättää, ei mieli siitä muutu. Iines seuraa usein siskonsa esimerkkiä, mutta hän ei ole ihan yhtä halukas toimimaan äitinsä selän takana. Birn on myös mainio äitinä, joka salailee omaa nuoruuttaan Tavastia-bändärinä.

     Elokuvassa nähdään myös Salmenperän Tyhjiössä näytelleet Tommi Korpela ja Tomi Lindfors, jotka ovat olleet tosielämässä läheiset ystävät ala-asteelta asti. Mutta siinä, missä Korpelasta tuli kuuluisa näyttelijä, Lindfors ajautui alkoholismin kierteeseen, mikä pisti miehen lopulta oikeassakin elämässä pyörätuoliin. Lindfors näyttelee Tinkeä, joka aivoverenvuodon jälkeen ei pysty enää liikkumaan ja puhumaan kunnolla ja joka asuukin Pelastuslaitoksen palvelukodissa. Korpela taas esittää Tinken parasta kaveria Veikkoa, joka on myös miehen edunvalvoja ja hoitaja. Korpelan ja Lindforsin aito ystävyys välittyy myös heidän roolisuorituksistaan. Lindfors on erityisen hyvä synkkänä miehenä, jonka maailmaan syttyy uutta valoa, kun ilmenee mahdollisuus, että hän voisi olla kahden tytön isä.

Isänpäivä resonoi omalla kohdallani jo siksi, etten itse ole koskaan tavannut biologista isääni. Ymmärsin siis hyvin siskosten teini-iän uhmakkuutta saada asiat selville ja näin itsestäni piirteitä sekä Aavassa että Iineksessä. Tästä totuuden selvittämisestä on saatu kehiteltyä erittäin hyvä ja kiinnostava draamaelokuva. Alku tuntuu vielä hiukan jäykältä, mutta kun tarina ja sen hahmot pääsevät vauhtiin, elokuva paranee edetessään. Hahmoihin pääsee uppoutumaan onnistuneesti ja katsojana ymmärtää siskojen lisäksi myös heidän äitiään, sekä Tinkeä. Oma lukunsa on totta kai tässä kaikessa tietynlaiseen välikäteen jäävä Veikko, jolta tytöt vaativat tilaisuutta tavata Tinken, Tinke vaatii tilaisuutta tavata tytöt ja Saimi vaatii, että tämä tapaaminen on ehdottomasti kielletty.

Elokuvasta löytyy hyvin tunnetta ja kuten lähtökohdista jo saattaakin odottaa, Isänpäivä onnistuu liikuttamaan. Leffa ei kuitenkaan pelkästään vello draamassa, vaan siitä löytyy myös sopiva annos huumoria. Jos jokin elokuvassa jäi mielestäni hieman tökkimään, niin sen lopetus. Tarinan huipennuksen on helppo arvata ja juuri se ennalta-arvattavuus tuntui hitusen halvalta. Viimeisen puolen tunnin aikana jopa toivoin, että leffa ei veisi tarinaa tietyllä tavalla päätökseen, koska kyseinen ratkaisu menee mielestäni siitä, mistä aita on matalin. Vaikken täysin lämmennytkään Isänpäivän finaalille, pidin silti elokuvasta kokonaisuutena.

Minun on tunnustettava, etten ole nähnyt yhtäkään Aleksi Salmenperän aiemmista leffoista, mutta hän näytti tässä taitojaan ohjaajana. Käsikirjoitus on pääasiassa vahva, vaikka osa dialogista onkin vähän takeltelevaa - mikä voi toki johtua myös siitä, ettei se vain istu aina lausujansa suuhun. Teknisestikin Isänpäivä on mainio. Se on hyvin kuvattu ja leikattu. Vähän päälle puolentoista tunnin mitassa kyseessä on passelin napakka paketti. Lavasteet, asut ja maskeeraukset on pätevästi hoidettu ja äänityöskentelykin toimii.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.fi.wikipedia.org, www.imdb.com ja elokuvan juliste www.media.filmikamari.fi

Isänpäivä, Suomi, 2026, Tekele Productions