Orava (2026) - elokuva-arvostelu

ORAVA

Ohjaus: Markus Lehmusruusu

Näyttelijät: Miro Lopperi, Mimosa Willamo, Eero Ritala, Hannu-Pekka Björkman, Roderick Kabanga, Pirjo Lonka, Pirjo Heikkilä ja Ella Mettänen

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 12

Orava on Markus Lehmusruusun ohjaama ja käsikirjoittama satiirinen scifidraamakomedia. Lehmusruusu sai Bufo-yhtiön tuottajat Misha Jaarin ja Mark Lwoffin tarttumaan projektiin, sekä rahoitusta Suomen elokuvasäätiöltä, sekä saksalaiselta Pallas Filmiltä, hollantilaiselta Volya Filmsiltä ja ruotsalaiselta Zentropa Swedeniltä. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2024 ja nyt Orava on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin leffasta heti sen vekkulilta kuulostavan juonikuvauksen takia ja kävinkin katsomassa Oravan sen ensi-iltapäivänä.

Lähitulevaisuudessa ihmiset elävät tarkkaan kontrolloidussa ympäristössä ilman luontoa ja oikeita eläimiä. Keinotekoisia lemmikkejä suunnittelevan Pasin elämä mullistuu, kun hän kohtaa ihka aidon oravan - kenties viimeisen laatuaan.

Miro Lopperi näyttelee Pasia, joka työskentelee firmassa, missä tehdään keinotekoisia eläimiä. Eletään nimittäin lähitulevaisuudessa, missä ihmiset ovat luopuneet luonnosta, eläimet ovat ainakin näennäisesti kuolleet sukupuuttoon ja kaikki on erittäin kontrolloitua. Lemmikit ovat koirilta näyttäviä robotteja, jotka on suunniteltu kivoiksi karvakavereiksi ilman sotkua tai mielialamuutoksia. Kaikkialla on mahdollisimman siistiä, ihmiset käyttäytyvät mahdollisimman järjestyksellisesti ja tekoäly ohjaa aika lailla kaikkea. Pasi ei edes tajua olevansa tylsistynyt tähän kaikkeen keinotekoisuuteen, ennen kuin hän eräänä iltana kotiin palatessaan törmää ihka aitoon oravaan. Oravasta muodostuu Pasin salainen lemmikki ja yhtäkkiä hänen elämänsäkin alkaa näyttää valoisammalta. Lopperi on hyvä valinta rooliinsa ja hän välittää onnistuneesti hahmonsa ihmetystä oravan ilmestyttyä kuvioihin. Eikä pidä tietenkään unohtaa erinomaisesti koulutettuja oravan näyttelijöitä, Alwinia, Mr. Thiefiä, Wheeleriä ja Bravea.

     Elokuvassa nähdään myös Eero Ritala ja Pirjo Lonka Pasin kollegoina Tonynä ja Verana, Roderick Kabanga heidän pomonaan Sebastianina, Hannu-Pekka Björkman ihmiskunnan historiasta kiinnostuneena Jiminä, sekä Mimosa Willamo järjestystä valvovana Emiliana, johon Pasi iskee toki silmänsä heti ensinäkemältä. Sivunäyttelijätkin ovat kelpo vedossa, puhaltaen yhteen hiileen tietyssä tarkoituksellisessa jäykkyydessä. Oikeastaan ainoa, joka pääsee kunnolla revittelemään, on Kabanga keinotekoisten eläinten firman eksentrisenä pomona.

Orava osoittautui oikein hyväksi scifiä, yhteiskuntasatiiria ja romantiikkaa yhdisteleväksi draamakomediaksi. Elokuvan esittelemä maailma on samanaikaisesti kiehtova, että myös hieman kauhistuttava. Ihmiset ovat kadottaneet yhteytensä luontoon niinkin pahasti, että Pasi ei edes tiedä, minkä eläimen on kohdannut, vietyään oravan kotiinsa. Kaikki paikat ovat valkoisilla pinnoilla päällystettyjä, joka paikassa sinua suihkutetaan ties millä desinfiointiaineilla ja ruokakin näyttäisi olevan keinotekoista. Dystooppisia vivahteita on siellä ja täällä, vaikkei leffa täysin hyppääkään sinne syvään päätyyn.

Tähän hyvin luotuun maailmaan on saatu rakennettua oiva tarina. Pasin ja oravan välille muodostuva ystävyys nostaa hymyn huulille hellyttävyydessään, kun taas Pasin ja Emilian välille syntyvä romanssi huvittaa pökkelyydellään. Tämä on nimittäin myös maailma, missä seksistä on tehty laitonta sen epäpuhtauden takia ja niin sanotusti "hormoniepätasapainot" käydään yksinkertaisesti korjauttamassa masiinassa. Kaiken tämän seuraaminen on kivaa ja elokuva toimii passelisti jo näin, mutta jos jotain jäin itse kaipaamaan, niin hieman enemmän jännitettä loppusuoralle, kun vaarallisena pidetyn jyrsijän olemassaolo paljastuu. On eräs laiturikohtaus, josta voisi saada paljon enemmän irti, mutta tällaisenaan se jää puolitiehen.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Markus Lehmusruusu, jonka aiempiin töihin kuuluu lastenleffa Risto Räppääjä ja pullistelija (2019). Oravan kanssa Lehmusruusu tekee hyvää työtä ja on selvää, että hänen esikuvinaan toimivat esimerkiksi Wes Andersonin kaltaiset ohjaajat. Mukana on paljon samanlaista kuvasommittelua ja tarkoituksellista jäykkyyttä. Elokuva on osaavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat hienot ja onnistuneen futuristiset, samanaikaisesti sekä tyylikkäät että jotenkin inhottavan kolkot. Puvustus on oivallista ja tehosteet näyttävät hyviltä. Äänimaailma on pätevästi rakennettu Freya Ardenin säveltämiä leikitteleviä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.fi.wikipedia.org, www.b-plan.fi ja elokuvan juliste www.media.filmikamari.fi

Orava, Suomi, Ruotsi, Saksa, Alankomaat, 2026, Oy Bufo Ab, Pallas Film, Volya Films, Zentropa International Sweden

Arvostelu: Sisu (2022)

SISU

Ohjaus: Jalmari Helander

Pääosissa: Jorma Tommila, Aksel Hennie, Jack Doolan, Mimosa Willamo, Onni Tommila ja Paul Anderson

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 16

Sisu on Jalmari Helanderin ohjaama ja käsikirjoittama toimintaelokuva. Helander suunnitteli elokuvaa pitkään ja sai kerättyä kasaan suomalaisleffaksi korkean kuuden miljoonan budjetin. Hän sai myös ulkomaalaiset kiinnostumaan filmistään ja Sony Pictures hankki elokuvan maailmanlaajuiset levitysoikeudet jo ennen kuin kuvaukset käynnistyivät vuonna 2021. Sisu sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2022 ja kuukautta myöhemmin Espanjassa Sitgesin elokuvajuhlilla leffa voitti parhaan elokuvan, miespääosan, kuvauksen ja musiikin palkinnot. Nyt Sisu on saapunut Suomenkin elokuvateattereihin. Itselläni on aika nihkeä suhtautuminen kotimaisiin elokuviin, mutta kiinnostuin hieman Sisusta, kun näin sen trailerin ensimmäistä kertaa. Olin pitänyt Helanderin aiemmista filmeistä, Rare Exportsista (2010) ja Big Gamesta (2014), ja tuumin katsovani tämänkin joskus. Kun elokuva alkoi yllättäen saamaan jopa viiden tähden arvioita, päätin lopulta, että tämähän pitää sittenkin käydä kurkkaamassa ihan elokuvateatterissa ja kävin katsomassa Sisun sen ensi-iltaviikonloppuna.

Vuonna 1944 Lapissa mies nimeltä Aatami Korpi löytää suuren määrän kultaa ja saa rahanahneet natsit peräänsä. Kullastaan kynsin ja hampain kiinni pitävä Aatami näyttää natseille, mitä suomalainen sisu tarkoittaa.

Jalmari Helanderin isosiskon aviomies ja ohjaajan kaikissa leffoissa näytellyt Jorma Tommila nähdään Sisun pääroolissa Aatami Korpena, joka antaa hakkunsa ja nyrkkiensä puhua puolestaan. Aatami on sotaveteraani, joka päätti vetäytyä Lappiin omaan rauhaansa ja kaivamaan kultaa. Kun hän osuu valtavaan kultasuoneen, Aatami joutuu taistelemaan rikkauksistaan, kun lähistöllä Lapin kautta Norjaan matkaavat natsit bongaavat miehen. Tommila on täydellinen valinta rooliin ja hänestä löytyy karismaa vimmaisen ja sitkeän Aatamin rooliin. Kun toiminta alkaa, Tommila pistää parastaan ja hyppää täysillä meininkiin mukaan.

     Elokuvassa nähdään myös Aksel Hennie natsikomentaja Helldorfina, Jack Doolan tämän oikeana kätenä toimivana Wolfina, sekä Tommilan poika, eli Helanderin siskonpoika ja ohjaajan aiempien leffojen päätähti Onni Tommila panssarivaunun kuljettajana. Mimosa Willamo taas esittää natsien vankina olevaa naista, jonka hommaksi jää lähinnä kertoa dramaattista tarinaa suomalaisesta sisusta. Willamon osuus jää harmillisen pieneksi, sillä hän näyttää, että myös hänen hahmostaan löytyisi sisua isompiin taisteluihin. Tommila junior tuntuu olevan mukana vain nepotismin takia. Hennie ja Doolan pärjäävät hyvin pahisrooleissaan, mutta samalla en voinut olla pohtimatta, että elokuva toimisi paremmin, jos natseja esittäisivät saksalaiset tai jotkut, jotka puhuvat saksaa. Englanti toimiikin kansainvälistä suosiota tavoittelevassa Sisussa pääkielenä. Hollywood-tuotannossa ei ole ihme, jos natsit puhuvat englantia, mutta suomalaisfilmissä ratkaisu vain särähtää korvaan, kun jopa saksalainen korostus unohtuu leffan edetessä.

Helanderin ensimmäinen täyspitkä elokuva Rare Exports saattaa jopa olla suosikkini kotimaisista elokuvista, vaikka leffa kompasteleekin lopussa vähäisen budjetin muodostamien rajojen takia. Sitä seurannut Big Game ei ollut yhtä onnistunut, mutta silti ihan menevää viihdettä. Lähes kymmenen vuoden jälkeen tehty Sisu saattaa jopa olla leffakolmikosta paras. Suomalaiseksi toimintaelokuvaksi Sisu on yllättävänkin laadukas ja sähäkkä paketti, joka jättää monet amerikkalaisrainat varjoonsa. Kun toiminta käynnistyy, se yllättää kerta toisensa perään luovuudellaan ja brutaaliudellaan. Verta roiskitaan litrakaupalla, ihmisiä ammutaan tohjoksi ja ylipäätään leffasta löytyy kekseliäitä tapoja pistää natseja hengiltä.

Tarinallisesti leffa ei ole mitenkään mullistava, mutta simppeli juoni natseja vastaan taistelevasta kullankaivajasta jaksaa hyvin kantaa läpi napakan puolentoista tunnin keston. Aika ei käy koskaan pitkäksi, vaan elokuva pitää räväkkyyttään hyvin yllä, unohtamatta välillä myös hiljentää tahtia hieman. Sekaan mahtuu ihan hyvää huumoriakin, oli kyse sitten hupaisista repliikeistä tai koomisen yliampuvista kuolemista. Suomalainen jurous ihastuttaa varmasti paikallista katsojakuntaa ja odotankin mielenkiinnolla, millaisen vastaanoton Sisu saa maailmalla laajemmassa levityksessä. Espanjasta voitettujen palkintojen perusteella tästä voi kenties muodostua Rare Exportsin tapainen kulttihitti.

Jalmari Helander hoitaa tonttinsa ohjaajana yllättävänkin pätevästi, näyttäen etenkin toiminnan saralla selvää kehitystä Big Gamen jälkeen. Tekijän esikuvaleffat kyllä huomaa ja filmistä tuleekin toisinaan mieleen Suomen Mad Max: Fury Road (2015) tai alkuperäinen Rambo-leffa, Taistelija (First Blood - 1982). Tarinankerronnasta löytyy taas tarantinomaista lukuihin jakamista, mikä tuntuu kuitenkin loppupeleissä aika turhalta tehokeinolta. Visuaalisesti Sisu on näyttävä, joskin loppuhuipennuksen lentokoneosuudesta paistaa digitaalisuus. Lapin jylhät maisemat pääsevät oikeuksiinsa hienoissa laajoissa otoksissa ja muutenkin kameratyöskentely on tyylikästä. Leikkauksesta löytyy muutamia kauneusvirheitä ja parissa taistelussa hyvä stunt-työskentely on korvattu laiskan silppuavalla leikkauksella. Lavasteet, asut ja erityisesti veriset maskeeraukset ovat mainiot. Äänimaailma tykittelee hyvin menemään ja Juri Sepän ja Tuomas Wäinölän musiikit jylisevät onnistuneen mahtipontisesti.

Yhteenveto: Sisu on yllättävänkin mainio kotimainen toimintaelokuva, jossa väännellään tehokkaasti nuppeja kaakkoon, kun mäiske alkaa. Toimintakohtaukset ovat oivallisen brutaaleja, villejä ja verisiä, puhumattakaan mielikuvituksellisuudesta. Genren fanien kasvoille vääntäytyy pakostikin vähän väliä hymy, kun leffa keksii jatkuvasti uusia keinoja pistää natseja hengiltä. Juoni on simppeli ja sitäkin efektiivisempi, pitäen hyvin mielenkiinnon yllä läpi napakan puolentoista tunnin keston. Jorma Tommila uhkuu karismaa pääroolissa Aatami Korpena. Natsien esittäjät sopivat pahiksiksi, mutta homma toimisi paremmin, jos rooleissa nähtäisiin saksankielen osaajia. Mimosa Willamo taas joutuu tyytymään aika lyhyeen ruutuaikaan. Puitteiltaan ja kameratyöskentelyltään elokuva on komeaa katseltavaa ja erikoistehosteetkin ovat joitain selviä digitaalisuuksia lukuun ottamatta oivalliset. Juri Sepän ja Tuomas Wäinölän säveltämät musiikit tehostavat päheää menoa. Jalmari Helander osoittaa jälleen kerran olevansa yksi Suomen kiinnostavimmista elokuvantekijöistä ja toivon, että hän jatkaa samaa rataa. Suosittelenkin Sisua kaikille toiminnannälkäisille katsojille, vaikka kotimaiset leffat eivät yleensä olisikaan juttunne. Elokuva nimittäin pistää monet jenkkituotannotkin nurkkaan häpeämään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.1.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.fi.wikipedia.org, www.imdb.com ja elokuvan juliste www.filmikamari.fi

Sisu, 2022, Stage 6 Films, Subzero Film Entertainment