KYMMENEN KÄSKYÄ
THE TEN COMMANDMENTS
Ohjaus: Cecil B. DeMille
Näyttelijät: Charlton Heston, Yul Brynner, Anne Baxter, Edward G. Robinson, Yvonne De Carlo, Debra Paget, John Derek, Cedric Hardwicke, Nina Foch, Martha Scott, Judith Anderson, Vincent Price, John Carradine, Olive Deering, Douglass Dumbrille, Frank de Kova, Henry Wilcoxon, Eduard Franz, Donald Curtis, Lawrence Dobkin, H. B. Warner, Julia Faye ja Ian Keith
Genre: draama, jännitys
Kesto: 3 tuntia 40 minuuttia
Ikäraja: 12
The Ten Commandments, eli suomalaisittain Kymmenen käskyä perustuu Raamatun Toiseen Mooseksen kirjaan ja se on uudelleenfilmatisointi Cecil B. DeMillen samannimisesta mykkäelokuvasta vuodelta 1923. 1950-luvulla DeMille mietti seuraavaksi elokuvakseen joko Homeroksen Odysseiaa tai Troijan Helenaa. Toisen maailmansodan päätyttyä DeMille oli kuitenkin saanut useita kirjeitä siitä, että hänen pitäisi tehdä uusi versio Kymmenestä käskystä, muistuttamaan ihmisiä Jumalan laista ja ihmisten vapaudesta. DeMille päätti lopulta tarttua projektiin ja sai Paramount Picturesin innostumaan. Hän halusi syventyä aiempaa tarkemmin Mooseksen elämään ennen, kun tätä alettiin pitämään heprealaisten pelastajana ja hankkikin elokuvaoikeudet Dorothy Clarke Wilsonin kirjaan Prince of Egypt (1949), hyödyntääkseen tämän kirjoituksia nuoresta Mooseksesta. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 1954 ja lopulta Kymmenen käskyä sai maailmanensi-iltansa kaksi vuotta myöhemmin, 8. lokakuuta 1956 - tasan 70 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma jättimenestys (inflaatio mukaan laskettuna jopa kaikkien aikojen kahdeksanneksi menestynein elokuva), joka sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta (muun muassa paras elokuva, kuvaus, lavastus, puvustus, leikkaus ja äänitys), joista se voitti parhaiden erikoistehosteiden palkinnon, sekä parhaan miespääosan Golden Globe -ehdokkuuden. Itse olen tiennyt Kymmenen käskyä -elokuvan olemassaolosta jo vuosia, mutten ole aiemmin katsonut sitä. Nyt kun huomasin elokuvan täyttävän jo 70 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen vihdoin ja samalla arvostella sen.
3200 vuotta sitten Egyptin prinssit Mooses ja Ramses II ovat ehdolla tulevaksi faaraoksi, kun suuri salaisuus paljastuu: Mooses ei olekaan egyptiläinen, vaan heprealaisen orjan lapsi, jonka ennustetaan johtavan heprealaiset vapauteen Egyptin hirmuvallan alta. Kun Ramses karkottaa Mooseksen, tämä joutuu pohtimaan, onko hänestä ainesta siksi vapahtajaksi, millaisena häntä pidetään?
Päärooliin Moosekseksi olivat ehdolla muun muassa Jeff Chandler, William Boyd, Dan Dailey ja Kirk Douglas, kunnes roolin nappasi Charlton Heston, joka oli näytellyt ohjaaja DeMillen edellisessä elokuvassa, Suuressa maailmansirkuksessa (The Greatest Show on Earth - 1952). Heston istuukin erinomaisesti rooliinsa ja hänestä löytyy uskottavuutta, kun Mooses käy läpi suurta matkaansa tarinan halki. Mooses syntyi noin 1270 vuotta ennen Jeesus Kristusta, kun Egyptin hirmuvallan alla eläneet heprealaiset kertoivat legendaa tulevasta vapahtajasta. Egyptin tuolloinen faarao Ramses I (Ian Keith) määräsi kaikki heprealaiset esikoispojat tapettaviksi, pelätessään jonkun heistä johdattavan heprealaisorjat vastarintaan. Mooseksen äiti Jookebed (Martha Scott) halusi turvata vastasyntyneen poikansa elämän ja lähetti tämän korissa Niilinjoen virran vietäväksi. Mooses-vauva päätyi faaraon tyttärelle Bithialle (Nina Foch), joka päätti kasvattaa lapsen kuin omanaan, Egyptin prinssinä, salaten niin isältään kuin uudelta lapseltaan tämän todellisen taustan. Varttuessaan Moosesta vaivaa ajatus siitä, ettei hän ihan täysin kuulu joukkoon egyptiläisten keskuuteen ja vähitellen totuus paljastuu. Mutta onko Mooses se vapahtaja, millaiseksi heprealaiset häntä uskovat?
Elokuvassa nähdään myös Cedric Hardwicke Bithian veljenä faarao Setinä, Yul Brynner tämän poikana ja perijänä Ramses II:na, Anne Baxter Ramseksen rakastamana Nefratirinä, joka on kuitenkin rakastunut Moosekseen, Edward G Robinson kierona Datanina, Vincent Price mestarirakentaja Babana, sekä John Derek ja Debra Paget heprealaisina Joosuana ja Liliana, jotka ensimmäisinä ryhtyvät seuraamaan Moosesta. Hahmot ovat kaikki mielenkiintoisia, etenkin Ramses II, joka on lapsesta asti ollut kateellinen Moosekselle, josta faarao Seti piti enemmän kuin omasta pojastaan. Näyttelijöiden työ voi tuntua yliampuvalta, mutta se ei johdu huonoista näyttelijäntaidoista, vaan ohjaaja DeMillen visiosta. Hän halusi elokuvasta teatraalisen, mihin kuului se, että hän halusi näyttelijöiden esiintyvän suureleisesti kuin teatterin lavalla.
Ai että, kuinka olenkaan tykästynyt näihin 1950- ja 1960-luvun enemmän tai vähemmän historiallisiin suurelokuviin. Näihin lähes nelituntisiin mammutteihin, jotka käynnistyvät alkusoitolla ja ohjaajan puheella, ennen kuin edes alkutekstit pistetään pyörimään. Näihin, joissa on väliaika, eikä vain antamaan katsojalle mahdollisuutta reissuun vessassa ja jääkaapilla, vaan pohtimaan näkemäänsä käännekohdassa, ennen kuin tarina viedään päätökseensä. Ja näihin, joissa on lopputekstien jälkeen vielä loppumusiikki säestämään ihmisten poistumista teatterista. Kaikki on tehty valtavassa skaalassa näyttelemisestä puitteisiin ja voin vain kuvitella, kuinka vuonna 1956 yleisöt tuijottivat valkokankaan tapahtumia suut ammollaan ihmetyksestä. Itsekin äimistelin näkemääni vielä 70 vuotta myöhemmin kotisohvallani.
Tähän väliin minun kai pitää mainita, että itse en ole uskonnollinen ihminen ja näenkin Raamatun lähinnä satuina kuin todellisena historiikkina. Ateismistani huolimatta voin kyllä myöntää, että Raamatusta löytyy hyviä tarinoita ja sellaisia, jotka kääntyvät erittäin hyvin suurelokuvien muotoon ja Mooseksen kertomus on kenties yksi parhaista. Sen lisäksi, että tämä on mielenkiintoinen katsaus heprealaisten, eli myöhemmin juutalaisina tunnetun kansan karuun menneisyyteen, on se hieno kuvaus veljeydestä ja sen rikkoutumisesta katkeruuden ja mustasukkaisuuden takia. Ramses II ei pysty pitämään Moosesta veljenään, sillä hän on niin kateellinen tämän saamasta suosiosta. Kun tuleva faarao saa siis tietää Mooseksen todellisesta synnyinperästä, mies näkee tilaisuutensa koittaneen.
Kymmenen käskyä käyttää hienosti aikansa kaikkeen, hahmojen välisten suhteiden rakentamiseen ja niiden suhteiden tuhoutumiseen, oman taustansa kanssa sinuksi tulemiseen, uskonsa löytämiseen ja lopulta toki Mooseksen pyrkimykseen ottaa paikkansa sinä vapahtajana, miksi häntä on uskottu ja johtaa kansansa vapauteen ja turvaan Egyptin ikeen alta. Tämä elämää suurempi tarina on kerrottu sen ansaitsemalla mahtipontisuudella. Kohtaukset ovat usein suuria, täynnä sadoittain, jopa tuhansittain taustanäyttelijöitä. Vastapainona toimivat intiimimmät hetket kahden hahmon välillä, joissa päästään purkamaan inhimillisiä tunteita.
Vaikka alkusoitot ja -tekstit ja väliajat ja lopputekstitkin trimmaisi pois, Kymmenellä käskyllä on kestoa kolme ja puoli tuntia, mutta eipä se tunnu liialliselta, enkä mieltänyt näkemääni missään kohtaa tylsäksi. Kertomuksessa on niin kiinnostavat hahmot, niin hyvä kytevä konflikti, niin vahvat käänteet ja niin hienosti rakennettu huipentuma, ettei aika ehtinyt käydä pitkäksi. Itse asiassa mielestäni osio, jossa Egyptiä piinaavat erilaiset Jumalan vitsaukset, oli turhan lyhyt. Odotin näkeväni sammakko-, heinäsirkka- ja sääskiparvet, rutot ja muut, jotka koettelivat Egyptiä ja saivat kansan suuttumaan yhä enemmän faaraolleen, joka ei tuhansien kuolemienkaan jälkeen suostunut vapauttamaan heprealaisia. Sen sijaan en ollut todellakaan pettynyt finaaliin jakautuvan Punaisenmeren kera. Edelleen huikealta näyttävällä kohtauksella Kymmenen käskyä varmisti edes yhden Oscar-pystin, eli tehosteistaan.
Ohjaaja Cecil B. DeMillelle Kymmenen käskyä ei tosiaan ollut uusi tuttavuus tarinana, olihan hän tehnyt aiheesta leffan jo vuosia aiemmin mykkäaikaan. Tuolloin Mooseksen tarina oli kuitenkin vain puolet leffasta, joka vieläpä kesti lähes puolet vähemmän kuin tämä vuoden 1956 teos. DeMille on selvästi antanut kaikkensa tälle projektille, sillä niin vaikuttavaa jälkeä elokuva on alusta loppuun. Teknisiltä ansioiltaan Kymmenen käskyä on edelleen aivan mieletön taidonnäyte, joka jättää monet tämänkin päivän suurleffat varjoonsa. Elokuvan laajakuvia katsoessa ei voi kuin hämmästellä, sillä niin järjettömän isoja lavasteita ja ihmismääriä on mukaan saatu. Puitteet ovat huikeat ja puvustus upeaa. Äänimaailmakin on vahvasti rakennettu ja vahvan lisänsä filmin eeppisyyteen tuo Elmer Bernsteinin musiikki.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.10.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Ten Commandments, Yhdysvallat, 1956, Motion Picture Associates
