sunnuntai 12. elokuuta 2018

Arvostelu: Laulavat sadepisarat (Singin' in the Rain - 1952)

LAULAVAT SADEPISARAT

SINGIN' IN THE RAIN



Ohjaus: Stanley Donen ja Gene Kelly
Pääosissa: Gene Kelly, Debbie Reynolds, Donald O'Connor, Jean Hagen, Millard Mitchell ja Douglas Fowley
Genre: musikaali, komedia, romantiikka
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: S

Singin' in the Rain, eli suomalaisittain Laulavat sadepisarat on yksi maailman tunnetuimmista ja suosituimmista musikaalielokuvista. Silloin kun filmi ilmestyi, se oli pidetty, muttei kovin suuri menestys. Vuosien varrella elokuvaa on kuitenkin näytetty teattereissa uudestaan, jolloin sen menestys on kasvanut, minkä lisäksi se on kerännyt myös paljon arvostusta. Nykyään teosta pidetään jopa yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana elokuvana! Itse näin teoksen vuonna 2015. En oikein tiennyt, minkälaisesta filmistä oli kyse, mutta pelkäsin sen olevan pitkästyttävä draamaelokuva. Olinkin erittäin yllättynyt, sillä kyseessä olikin todella mainio ja hilpeä leffa. Filmi sai minut uskaltamaan katselemaan vanhempiakin elokuvia, joita olin aiemmin vierastanut hieman. Kun vuoden 2017 alussa mietin, mitä leffoja arvostelisin vuodelle 2018, Laulavat sadepisarat tuli nopeasti mieleeni ajatellessani klassikkoja. Ostinkin elokuvan syksyllä Blu-rayna ja katsoin sen loppuvuodesta uudestaan, ja se nosti toistamiseen hymyn huulilleni useaan otteeseen.

1920-luvun lopussa Don Lockwood ja Lina Lamont ovat mykkäelokuvien isot tähdet. Mutta miten käy, kun äänielokuvat keksitään ja Linan ääni on aivan kamalaa kuunneltavaa?

Gene Kelly näyttelee Don Lockwoodia, suurta Hollywood-tähteä, joka ei voi mennä minnekään, ilman että hänen innokas fanilaumansa on hänen kimpussaan. Sellainen ei kuitenkaan hirveästi haittaa Donia, joka nauttii ihailusta, mikä on tehnyt hänestä pienesti ylimielisen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Don olisi inhottava hahmo, ehei. Don ei vain osaa enää kuvitella, ettei joku tietäisi, kuka hän on tai ettei joka neito ihastuisi häneen välittömästi. Kyseessä on hupaisa hahmo, joka ei ota elämää erityisen vakavasti, mutta josta näkyy rakkaus elokuvia kohtaan. Kellyltä hurmurin rooli sujuu helposti ja hän onkin todella mainio läpi elokuvan sekä näyttelijänä, laulajana että tanssijana.
     Jean Hagenin näyttelemä Lina Lamont on sen sijaan hieman ärsyttävä hahmo ylimielisyydessään. Hänestä on saatu kuitenkin aikaiseksi hauska tapaus, jolloin hän ei niinkään raivostuta, vaan hän vain on diivana jokseenkin inhottava persoona muille. Lina kokee olevansa muiden yläpuolella, mutta hän ei kuitenkaan ole fiksuimmasta päästä. Hän ei esimerkiksi tajua ollenkaan, mistä muiden huoli johtuu, kun hänen pitäisi alkaa puhua elokuvissa, mutta hänen äänensä kuulostaa rasittavalta kimitykseltä. Hagen on erinomainen roolissaan, eikä vedä hommaa yli. Hän olikin ehdolla Parhaan naissivuosan Oscar-palkinnosta, mutta hävisi sen Särkyneiden haaveiden kaupungin (The Bad and the Beautifulin - 1952) Gloria Grahamelle.
     Debbie Reynolds näyttelee Kathy Seldeniä, teatterinäyttelijää, joka ei erityisemmin arvosta elokuvia. Kathy ei siis juoksentele Hollywood-tähtien perässä nimikirjoituksia pyytelemässä, jolloin hän tietysti erottuu massasta Donille. Herra Lockwoodin ja Kathyn välille alkaakin vähitellen syntymään romanssintynkää. Hahmosta on saatu hieman salaperäinen, jolloin katsojana kiinnostuu nopeasti, millaisesta henkilöstä on kyse. Reynolds suoriutuu roolistaan erittäin mainiosti.
     Donald O'Connor esittää Donin hyvää ystävää Cosmo Brownia, joka on selvästi elokuvan huumorihahmo. Lähes kaikki mitä hahmo tekee, on tarkoitettu hauskaksi, eikä hänestä erityisempää syvyyttä löydy. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä O'Connor sopii todella hyvin komediahahmoksi eleidensä ja ilmeidensä avulla. Hänessä piisaa energiaa läpi elokuvan, eikä hän ole koskaan ärsyttävä, vaikka kaikki hänen vitseistään eivät olekaan hauskoja.
     Elokuvassa nähdään myös pienemmissä rooleissa Millard Mitchell tuottaja Simpsonina ja Douglas Fowley ohjaaja Dexterinä.




Kuten jo sanoin, Laulavat sadepisarat saa katsojansa hymyilemään iloisena lähes koko kestonsa ajan. Kyseessä on todellinen hyvän mielen elokuva ja vaikkei filmi olekaan kaiken aikaa hulvattoman hauska, on sitä silti erittäin hauskaa katsoa. Jo leffan idea mykkäfilmien näyttelijöistä, jotka kokeilevat ensimmäistä kertaa äänielokuvan tekoa, on oivallinen. Kaikki ovat nähneet monia äänielokuvia ja jotkut ovat nähneet joitain mykkäfilmejä, joten on todella kiinnostavaa seurata, miten tapahtuu muutos mykästä ääniin. Elokuvan hauskin osio onkin, kun Don, Lina ja kumppanit alkavat tekemään äänielokuvaa ja se kun yleisölle näytetään kömpelö lopputulos. Silloin teosta voi kutsua jopa hulvattomaksi. Muuten hymy nousee Donin ja Kathyn romanssin kautta, johon on lisätty hyvällä maulla hieman siirappisuutta. Muita tunteita elokuva ei oikeastaan herätä, vaan se on yksinkertaista mutta onnistunutta viihdettä, jota seuraa erittäin mielellään.

Laulavat sadepisarat on tosiaan musikaali ja oikein hyvä sellainen. Suurin osa varmasti tietää filmin nimikkokappaleen, "Singin' in the Rainin", jota ei todellisuudessa edes sävelletty elokuvaa varten, vaan sitä käytettiin jo vuonna 1929 musikaalissa The Hollywood Revue of 1929. Vaikka kyseessä on erittäin mainio kappale, sisältää filmi omasta mielestäni parempia kappaleita, kuten Cosmon hoilaama "Make 'Em Laugh" ja Me hurmurit -leffasta (Babes in Arms - 1939) otettu laulu "Good Morning". Myös Sadie McKee -leffan (1934) rallatus "All I Do is Dream of You", The Broadway Melodyn (1929) rakkauslaulu "You Were Meant for Me", hilpeä "Moses Supposes" ja San Franciscon maanjäristyksen (San Francisco - 1936) hempeä "Would You?" ovat toimivia kipaleita, mutta kuten yleensä musikaaleissa käy, myös tähän leffaan mahtuu lauluja, jotka eivät ole kovin kummoisia tai muistettavia. Näitä ovat esimerkiksi "Fit As a Fiddle (And Ready for Love)", tylsä "You Are My Lucky Star" ja etenkin "Beautiful Girl". Heikoin musikaalinumero elokuvassa on kuitenkin "Broadway Melody", joka vain kestää ja kestää. Aluksi se on menevä hoilotus, mutta pikkuhiljaa se alkaa muuttua puuduttavaksi. Kappale ei vie tarinaa eteenpäin, vaan elokuva pysähtyy sen aikana melkein vartiksi, jolloin filmin hyvä henki ehtii pahasti katketa. Laulamisen lisäksi elokuvassa myös tanssitaan paljon. Tanssikoreografiat eivät todellakaan käy tylsiksi, kun katsojana hämmästelee, kuinka näyttelijöistä löytyy niin paljon energiaa, sekä voimaa ottaen huomioon, että yhdessä kohdassa hahmot hyppivät tuolille ja takaisin lattialle todella nopealla tahdilla, mihin en itse varmasti kykenisi.




Elokuvan ohjauksesta vastaavat Stanley Donen ja päänäyttelijä Gene Kelly, jotka ovat aiemmin ohjanneet yhdessä Ilo irti! -leffan (On the Town - 1949), jota Kelly myös tähditti. Kaksikko on tehnyt erittäin hyvää työtä tunnelman luomisessa ja ovat saaneet paikoitellen esiintyvän teatraalisuuden tuntumaan luonnolliselta. Myös käsikirjoituksesta vastanneet Betty Comden ja Adolph Green ovat onnistuneet työssään. Laulavien sadepisarien kuvaus on kelpoa, mutta leikkaukset ovat paikoitellen tönkköjä. Yhdessä kohtaa hahmot ehtivät jo muuttaa asentojaan ja hassuja ilmeitään, mutta seuraavassa kuvassa ne ovat palanneet takaisin aiempiin. Elokuvan äänitys säröilee paikoitellen, mutta muuten äänimaailma on paikoitellen jopa todella hauskasti luotu.

Yhteenveto: Laulavat sadepisarat on äärimmäisen hilpeä filmi. Elokuva nostattaa loistavan tunnelmansa ansiosta hymyn jatkuvasti huulille ja sitä on oikea ilo seurata. Leffan musikaalinumerot ovat pääasiassa hyviä ja jotkut lauluista ovat jopa ikimuistoisia, mutta mukaan mahtuu heikompiakin kappaleita. "Broadway Melodyn" leikkaisin itse kokonaan pois elokuvasta, sillä sen takia tarina ja tunnelma katkeavat vartiksi, joka alkaa ihan hauskasti, mutta joka muuttuu vähitellen puuduttavan tylsäksi. Itse tarina on mielenkiintoinen ja siitä on saatu luotua hauskoja tilanteita. Parasta ja hulvattominta koko leffassa on äänileffan työstäminen ja sen esittäminen. Näyttelijät ovat erittäin mainioita rooleissaan, etenkin Gene Kelly hieman itserakkaana Don Lockwoodina ja Jean Hagen kimittävänä Lina Lamontina. Näyttelijät myös osaavat tanssia ja laulaa (tai no, Hagen ei, mutta se kuuluukin rooliin), mistä täytyy nostaa hattua. Paria heikkoutta ja yhtä täysin turhaa varttia lukuunottamatta Laulavat sadepisarat on hieno elokuva, jota suosittelen etenkin musikaalien ystäville, sillä kyseessä tietty on todellinen musikaaliklassikko. Muutenkin suosittelen vilkaisemaan leffan sen klassikkoaseman takia. Olisi upeaa, jos nykyäänkin tehtäisiin aina välillä tällaisia elokuvia. 2000-luvulta La La Land (2016) on selvästi saanut paljon inspiraatiota tästä elokuvasta.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Singin' in the Rain, 1952, Metro-Goldwyn-Mayer


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti